Eurassa siirryttiin ruumishautaukseen jo 500 luvulla, olisikohan siellä ensimmäiset kristilliset haudat Suomessa.
Silloin se merkitsisi sitä, että Suomalaiset on tuoneet kristinuskon pohjolaan ja se on tuotu idästä.
Silloin se merkitsisi sitä, että Suomalaiset on tuoneet kristinuskon pohjolaan ja se on tuotu idästä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ensimmäiset ruumishaudat ovat kyllä jo 1500 ekr. Joten ei ruumishauta tarkoita kristinuskoa.
Euran 500-luvun haudat ovat ilmeisesti esineellisiä eli vainajan mukaan on laitettu aseita, koruja, astioita ym.
Kristinuskosta todistaa käsittääkseni vasta sellainen ruumishauta, johon vainaja on haudattu ilman maallista omaisuuttaan.
Muistaakseni Esineettömiäkin ruumishautoja löytyy neoliittiseltä/varhaispronssiajalta. Lisäksi esineet hävisivät jonnekkin tuossa vuoden 0 tienoilla haudoista (ilmastonmuutos? kaupan tyrehtyminen? kuka tietää) palatakseen myöhemmin, joten en näe esineetöntä ruumishautaa sinällään todisteena.
Tapa laittaa esineitä hautoihin tai olla laittamatta on todellakin vaihdellut eri aikakausina. Vanhimmat esineettömät haudat ovat kuitenkin yleensä olleet röykkiöhautoja. Kristillinen tapa on ollut haudata vainajat ilman esineitä maakuoppiin itä-länsi-suuntaisesti.
Missä vaiheessa muuten kristillisissä haudoissa siirryttiin tuohon itä-länsi suuntaukseen, vai onko se ollut jo alusta asti.
Euran, ja yleisesti ottaen Lounais-Suomen asukkaat ovat kylläkin läntisiä sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia Germaaneja, eikä mitään itäisiä asukkeja, kuten lienee asianlaita Vaka Vanhan kohdalla.
on sen verran fanaattinen ja elää omaa totuuttaan että jokin syrjäinen paikka idässä voi olla lähellä totuutta.
EU rahoittaa kirjaston sinne?
No asia on kyllä niin, että nämä vaaleat sinisilmäiset on niitä Ukrainan reduktiosta olevia ...
Mustatukkaiset ruskeasilmäiset lappalaiset on taas niitä Baskien reduktiosta olevia.
Eli suom siellä vetelä täällä sanoo sanalasku.
Kalevi Wiik käyttää näistä kylmien kausien pakoalueista nimitystä refugit: esim. Ukrainan refugi ja Iberian refugi.
No oli mikä oli ...