Erään käyttäytymiseen liittyvän opin (NLP) mukaan ihminen tekee sellaista, mikä hänen oman arvomaailmansa mukaan on hyväksyttävää. Eli tekijän arvomaailman mukaan pommien teko ja niiden mukanaan kantaminen olivat aivan hyväksyttäviä tekoja. En ota kantaa, oliko myös räjäytys hänen itsensä kannalta hyväksyttävä vai ei, koska epäilen vahvasti että räjähdys tapahtui väärässä paikassa. Ehkäpä täällä on joku, joka tuntee kyseistä oppia paremmin ja ystävällisesti jatkaa tätä stringiä.
Motiivin pohdiskelua
3. anonyymi
7981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Katso tästä motiivia. Suomalainen opiskelija AKTIVISTI ( ihana sana ) taistelee tehokkaasti länsimaista MARKKINATALOUTTA vastaan tappamalla lapsia ja Myyrmannissa ostoksia tehneitä riistäjiä. Eikös olekin ihanaa? Kyllä nyt tarvitaan agit prop laulamaan tai Kaisa Korhonen vähintään, kuinka hirmuinen on hävitystyö mutta onneen se johtaa. Ehkä tämä lohduttaa uhrien omaisiakin? Vasurilogiikkaa!
epäilty internethahmo rc on seikkaillut aktiivisesti nettisivuilla, joilla käsitellään laajasti räjähteisiin liittyviä asioita. Viestiensä perään hahmo on liittänyt moton, jonka hän on lainannut ideologiselta liikkeeltä nimeltä Killuminati.
STT luetutti killuminaateista kerättyä verkkoaineistoa uskontotieteen professori Juha Pentikäisellä ja pyysi häntä arvioimaan lukemaansa. Sen perusteella Pentikäinen on taipuvainen uskomaan, että iskun motiivi oli poliittinen.
- Killuminaatit on muutokseen tähtäävä liike, joka pyrkii henkiseen ja psyykkiseen kehitykseen sekä erityisesti afrikkalaisten aseman nostamiseen. Se taistelee länsimaista markkinataloutta vastaan, jonka harteille killuminaatit panevat afrikkalaisten sorron, orjakaupan ja markkinavoimien tuottamat epäkohdat. Tämä kaikki on yhdessä killuminaattien vihollinen, illuminaatit ja erityisesti Amerikkka kolmella koolla, professori mainitsee.
Killuminati-liike on Pentikäiselle tuntematon, mutta hänen mukaansa tuskin yhden tai kahden suomalaisen keksimä liike.
- Liikkeellä on kohde, sanoma ja salattua symboliikkaa, jota rc myös viljelee. Jos pommi-iskun tekijä on liikkeen kannattaja, iskun luonne on terroristinen, Pentikäinen hahmottelee.
Suoranaista yllyttämistä väkivaltaan tai terroriin killuminaattien verkkosivuilta ei professorin mukaan voida lukea. Viittaukset maanalaisiin militanttijärjestöihin ja muun muassa afrikkalaisiin sissiryhmiin ovat Pentikäisen mukaan kuitenkin merkki siitä, että killuminaattien pyrkimykset ovat vallankumoukselliset.
- Poliisina tutkisin järjestön taustat ja kyseisen nettisivuston viestit pidemmältä ajalta, hän kehottaa""""
Poliisi ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, onko Gerdt ollut mm. pomminvalmistukseen liittyvillä internet-sivuilla esiintyvä nimimerkki RC. Asiaa selvitetään, Haapala sanoo.
Mikäli Gerdtillä ja RC:llä on yhteys, viittauksilla afrikkalaiseen Killuminati liikkeeseen tuskin on mitään merkitystä jutussa. RC:n viestissään käyttämä lainaus: I ain't a killer but don't push me. Revenge is like the sweetest joy next to gettin pussy on Makavelin (Tupac Shakurin) The Don Killuminati rap-levyn kappaleesta Hail Mary.
- Lähde, MTV:n uutiset.
tähänastisen kirjoittelun ehdoton pohjanoteeraus.
Merkkivaatteisiin, brandituotteisiin kiireestä kantapäähän sonnustautunut pommimies julistamassa länsimaisen kapitalismin vastaista sanomaa? Haloo.
mä löysin yhen killuminati saitin jossa oli jotain ihmeläppää mutta pääasiassa baskettia. Eiks se junnu ollu innostunu basketista?
olla niin kovin paljon tekemistä moraalin kanssa, ainakaan suoranaisesti, pikemminkin kai on kyse siitä että ko. metodilla (neurolinqvistinen programmointi) psyykeä hajoittavat kokemukset saatetaan "vaarattomiksi" manipuloimalla niistä jääneitä pahoja mielikuvia - näin sitten edesautetaan psyyken eheytymistä.
Totta on, että tässäkin tapauksessa tekijän motiivien "ymmärtäminen" edellyttää eläytymistä hänen psyykeensä, siis asettumista hänen kallonsa sisään tai nahkansa alle. Ymmärtäminen vain jää nyt kovin puutteelliseksi, koska varmaa tietoa on käytettävissä niin vähän.
Se on selvää, ettei tekoa voi arvioida "järkevänä", ts. päämäärärationaalisena tekona. Tällaiset teot ovat "ilmaisullisia", eli ne enemmänkin heijastavat jotain tunnetta kuin pyrkivät olemaan keinoja jonkin päämäärän saavuttamiseksi. Tämän vuoksi huuto "motiivin" perään on vähän väärää suhtautumista.
Sisäministeri Itälä sanoi aamun uutisten mukaan olevansa huojentunut siitä ettei räjähdyksen takana ollut järjestäytynyt rikollisuus. Itse olisin täsmälleen päinvastaista mieltä: juuri se että tällainen nuorten purkauksellinen, äärimmäinen väkivalta näyttää nostavan päätään (käsittämättömistä motiiveista on tehty mm. Heinojen ja Eveliina surmatyöt, samoin "esteettiset" paloittelumurhat), on hyvin huoilestuttavaa. Tällaisen ilmiön takana on paljon vaikeammin tavoitettavissa olevia ja hallittavia tekijöitä kuin taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta (tai vaikkapa tuota paljon puhuttua "terrorismia") vastaan.
Tekstisi vaikuttaa tähän mennessä lukemistani kaikkein järkevimmältä ja objektiivisimmalta.
Itälän puheet nyt on mitä on, eikä hänellä itsellään ole todistettavasti omia ajatuksia. Hän on pelkkä marionetti, joka sanoo, mitä käsketään.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että nyt on enemmän syytä huoleen kuin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa olisi ollut.
"Erään käyttäytymiseen liittyvän opin (NLP) mukaan ihminen tekee sellaista, mikä hänen oman arvomaailmansa mukaan on hyväksyttävää"
- Juon kahvia koska minulla on jano
- Syön ruokaa koska minua nälättä
- Luen kirjoja koska haluan oppia
- Salamurhaus on mielestäni rikos, siksi en tee salamurhia....
jne. jne...
Täähän on hyvä oppiaate =) Paljonkohan rahaa NLP:n tutkimukseen on törsätty....