Garmenteista

Ottivatko mormonit nokkiinsa tuosta linkitetystä garmenttisivustosta, jonka jokainen huomaa liittyvän ihan muuhun kuin mormonismiin? Sivustohan liittyy kirurgisiin toimenpiteisiin ja kysymyksessä ovat tukiliivit.

Aitoja mormonien garmentteja esittelevissä sivuissa ei puolestaan pitäisi olla mitään nokkiin otettavaa. Sellaisiahan garmentit ovat.

Emme me ulkopuolisetkaan pidä ihan mahdottomana, että niillä jotain taikavoimia olisi. Superhessullahan on sellaiset kalsarit, joissa on läppä takapuolen kohdalla. Superhessu on haavoittumaton ja voimiltaan rajaton. Tosin supermaapähkinän tehon lakattua hän muuttuu tavalliseksi hessuksi ja kadottaa taikakalsarinsa ja saa tilalle normaalit vaatteet.

Vai onko mormoneilla todella yhtä heikko itsetunto uskontonsa suhteen kuin fundaislamilaisilla, että suuttuvat muutamista ULKOPUOLISTEN piirtämistä pilakuvista? Silloin uskon perusta on hataralla pohjalla, koska tuollaisen vihan taustallahan on aina pohjimmiltaan pelko.
191083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

no tää on justiinsa pointti. Eli tärkein kohta. Erikoisuskontoihin kuuluvilla on hirveän heikko itsetunto, koska siinä ollaan niin huteralla pohjalla ja tarvitaan paljon voimia ja ponnistelua, että pysytään uskossa. Itse toiminta ja kirkkoon kuuluminen ja sisäpiirissä oleminen voi olla hirveän mukavaa ja lohdullista ja tervehdyttävää monella tavalla.
Mutta näitä ulkopuolelta tulevia kriittisiä kysymyksiä ei sitten millään hyväksytä, vaikka esittäisi niitä kuinka asiallisesti ja neutraalisti. Monet jututhan mormonikirkossa on niin käsittämättömiä ja tuulesta temmattuja, että pelossa vavisten niitä on puolustettava.

Äänestä
  • olla kantajalleen positiivisia vaikutuksia. Mistä tiedämme vaikka he olisivat kokonaan elinkevottomia tai ainakin hyödyttömiä yhteiskunnalla ilman noita Carmeneitaan?

    Nyt monet mormonit ovat Carmeneineen hyvinkin vastuullsissa tehtävissä.

    Turust

    Äänestä

  • tarvitsisi puolustella omaa uskoaan. oikaiseminen on eri asia - ei minustakaan olisi kiva jos muut minulle kertoisivat mihin uskon. henkilökohtaisesti uskon moniin sellaisiin asioihin joita yleisesti pidetään naurettavina. en silti tunne tarvetta puolustella.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    olla kantajalleen positiivisia vaikutuksia. Mistä tiedämme vaikka he olisivat kokonaan elinkevottomia tai ainakin hyödyttömiä yhteiskunnalla ilman noita Carmeneitaan?

    Nyt monet mormonit ovat Carmeneineen hyvinkin vastuullsissa tehtävissä.

    Turust

    ....niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, niin nuo Garmentit ovat kirkon jäsenille pyhä asia. Sinäkin Turkkunen olet syyllistynyt toisille pyhän asian panetteluun; vaikka kyse on kalsareista, niin periaatteessa se on sama kuin Muhamedin pilapiirrokset tai Jeesuksen/Jumalan pilkkaaminen). (välikommentti: milloinkohan joku keksii aloittaa pilapiirrokset Muhamedinja Jeesuksen homosuhteesta? Siinä olisi monelle ihmeteltävää). Ei niistä garmenteista kirkossa ihmiset touhua, niitä pidetään päällä ja monista se tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Minusta tuo garmenttihomma on paljon järkevämpää ja eettisempää kuin vaikkapa juutalaisten esinahan leikkaaminen.... Eihän tuota esinahan poistoa kukaan ihmettele nykyään - se on vaan uskontoon liittyvä tapa.

    Antakaa kuulkaa mormonien käyttää garmenttiaan älkääkä sitä pilkatko, sillä se on heille pyhä asia, merkki temppeliliittojen tekemisestä. Joka aamu kun garmentit vetää päälleen, niin muistaa nuo liitot.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    Ainakin pitäisi löytyä uusia näkökulmia. Tällä erää lopetan Carmeni keskustelun osaltani. Tai mikäli tilanne vaatii olen asiassa mormonien puolella.

    Turust

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ....niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, niin nuo Garmentit ovat kirkon jäsenille pyhä asia. Sinäkin Turkkunen olet syyllistynyt toisille pyhän asian panetteluun; vaikka kyse on kalsareista, niin periaatteessa se on sama kuin Muhamedin pilapiirrokset tai Jeesuksen/Jumalan pilkkaaminen). (välikommentti: milloinkohan joku keksii aloittaa pilapiirrokset Muhamedinja Jeesuksen homosuhteesta? Siinä olisi monelle ihmeteltävää). Ei niistä garmenteista kirkossa ihmiset touhua, niitä pidetään päällä ja monista se tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Minusta tuo garmenttihomma on paljon järkevämpää ja eettisempää kuin vaikkapa juutalaisten esinahan leikkaaminen.... Eihän tuota esinahan poistoa kukaan ihmettele nykyään - se on vaan uskontoon liittyvä tapa.

    Antakaa kuulkaa mormonien käyttää garmenttiaan älkääkä sitä pilkatko, sillä se on heille pyhä asia, merkki temppeliliittojen tekemisestä. Joka aamu kun garmentit vetää päälleen, niin muistaa nuo liitot.

    siis nykypäivänä semmottost iha turhaa - ja vaarallistaki!

    Peseytyessä ei tietenkään.
    Moniako garmenttiparia yksi mormooni omistaa keskimäärin?

    Äänestä

  • ympärileikkaust kirjoitti:

    siis nykypäivänä semmottost iha turhaa - ja vaarallistaki!

    on hyvin tavallinen. Luulisin sen olevan suosittu myös maanosan mormoneilla?

    Turust

    Äänestä

  • Nukkuessakin kirjoitti:

    Peseytyessä ei tietenkään.
    Moniako garmenttiparia yksi mormooni omistaa keskimäärin?

    Kuinka monta alushousua yleensä ihminen tarvitsee... eli ihan sama juttu. Alusvaatteita ne vaan on.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ....niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, niin nuo Garmentit ovat kirkon jäsenille pyhä asia. Sinäkin Turkkunen olet syyllistynyt toisille pyhän asian panetteluun; vaikka kyse on kalsareista, niin periaatteessa se on sama kuin Muhamedin pilapiirrokset tai Jeesuksen/Jumalan pilkkaaminen). (välikommentti: milloinkohan joku keksii aloittaa pilapiirrokset Muhamedinja Jeesuksen homosuhteesta? Siinä olisi monelle ihmeteltävää). Ei niistä garmenteista kirkossa ihmiset touhua, niitä pidetään päällä ja monista se tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Minusta tuo garmenttihomma on paljon järkevämpää ja eettisempää kuin vaikkapa juutalaisten esinahan leikkaaminen.... Eihän tuota esinahan poistoa kukaan ihmettele nykyään - se on vaan uskontoon liittyvä tapa.

    Antakaa kuulkaa mormonien käyttää garmenttiaan älkääkä sitä pilkatko, sillä se on heille pyhä asia, merkki temppeliliittojen tekemisestä. Joka aamu kun garmentit vetää päälleen, niin muistaa nuo liitot.

    eikö niitä pidetäkään yöllä? Luulin, että pidetään koko ajan ja ihoa vasten, eikö ohje ollut niin?

    Äänestä

  • örkki kirjoitti:

    suunnattomia vaikeuksia olla vastaamatta kysymykseesi.

    Tapanin ollessa muilla lähetyskentillä niin asemani on eräänläinen varatapani. Asioiden näin ollen pyydän ymmärtämystänne, etten nyt voi vastata.

    Turust

    Äänestä

  • yleensä kirjoitti:

    Kuinka monta alushousua yleensä ihminen tarvitsee... eli ihan sama juttu. Alusvaatteita ne vaan on.

    >Alusvaatteita ne vaan on.

    No miksi niistä nousee sellainen haloo? Jos joku esittelisi minun käyttämäni mallin, en minä hernettä nenääni ottaisi, en edes siinä tapauksessa, että esiteltäisiin väärä malli.

    Äänestä

  • örkki kirjoitti:

    eikö niitä pidetäkään yöllä? Luulin, että pidetään koko ajan ja ihoa vasten, eikö ohje ollut niin?

    ...mutta harva vetää "yöasunsa" päälle päivävaatteita aamulla.

    Äänestä

...kyllä minun täytyy myöntää, että minua harmitti kovasti ne kuvat mitä täällä aiemmin julkaistiin. Ehkä tätä on vaikea selittää ihmisille, joilla ei ole selkeää käsitystä siitä, miltä tuntuu kun joku asia on pyhää, mutta uskon että niitäkin ihmisiä täältä joukosta löytyy... Toivoisin todella, että tämän palstan taso voisi pysyä edes asiallisena, tai ei ainakaan lapsellisena ja loukkaavana. Ei täällä tee muuten kenenkään muun kuin vitsailijoiden mieli olla ja keskustella. Minun puolesta pilajutuille toisten uskontojen kustannuksella voidaan tehdä oma palsta (vaikkakin se olisi mielestäni TODELLA typerää ja kertoisi vaan tämän maan ja kansan suvaitsevaisuuden tasosta), mutta tänne keskustelupalstalle en niitä toivoisi. En minäkään mene toisten palstoille kertomaan tyhmiä vitsejä tai julkaisemaan typeriä kuvia heille tärkeistä ja pyhistä asioista. Luulisi, että tämä viimeaikainen islamin uskoisten kuohunta niistä kuuluisista pilakuvista olisi opettanut jotain, mutta ilmeisesti ei...

Äänestä
  • mormoniuskossa ei lopulta ole pyhää? Voisinko vaikka minä ajatella totuuden mukaisesti siten, että jonkun julistautuessa olevansa ainoassa oikeassa uskossa, hän samalla väittää minun olevan väärässä uskossa? Onko tuollainen väite tarpeellinen ja rakentava?

    Olemmeko Jumalan edessä parempia ihmisiä, mikäli uskomme evankeliumiin joka tarkentaa Jumalan olemuksen siten, että korostamme Hänen olevan lihaa ja luuta oleva persoona?

    Kuka määrittelee mitäkin pilkaksi keskustellessamme mormonismista, vai tapahtuuko määrittely esimerkiksi kirjoittajan nimimerkin mukaan, vai missä asia määritellään?

    Kyllä minustakin usein tuntuu, ettei minua hyväksytä mormonien lähimmäisiksi. Tuollaisen tunteen olen lukenut omaksi syykseni.

    Minun täytyy kysyä syyllistänkö mormoneja heidän uskostaan?

    Tiedän ihmisen sokeuden omalle itselleen, minä en suinkaan usko tekeväni poikkeusta tuosta sokeudesta. Osa siitä tulee ilmi itsetutkiskelussa, mutta ei läheskään kaikki. Virheemme voimme tunnustaa itsellemme Jumalalle ja jollekin toiselle ihmiselle vasta tiedostettuamme vikamme. Näin tehdessämme saavutamme lopulta tilan jossa meidän ei tarvitse pelätä mitään. Minä nimitän sitä hengelliseksi heräämiseksi.

    Turust

    Äänestä

  • >Luulisi, että tämä viimeaikainen islamin uskoisten kuohunta niistä kuuluisista pilakuvista olisi opettanut jotain, mutta ilmeisesti ei...

    Sen pitäisi opettaa nimenomaan islamilaisille. Onko tervettä uskonnollinen vakaumus, jonka varjolla pilakuvien vuoksi poltetaan suurlähetystöjä ja annetaan tappotuomioita?

    Täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että nuo hermonsa menettävät ovat kuitenkin vain pieni vähemmistö islamilaisista. Moni voi tietenkin pahastua, mutta säilyttää normaalin ajattelun ja itsekontrollin.

    Äänestä

  • Kysyn vain. kirjoitti:

    >Luulisi, että tämä viimeaikainen islamin uskoisten kuohunta niistä kuuluisista pilakuvista olisi opettanut jotain, mutta ilmeisesti ei...

    Sen pitäisi opettaa nimenomaan islamilaisille. Onko tervettä uskonnollinen vakaumus, jonka varjolla pilakuvien vuoksi poltetaan suurlähetystöjä ja annetaan tappotuomioita?

    Täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että nuo hermonsa menettävät ovat kuitenkin vain pieni vähemmistö islamilaisista. Moni voi tietenkin pahastua, mutta säilyttää normaalin ajattelun ja itsekontrollin.

    että monia niitäkin islamin uskoisia, jotka eivät olleet kaduilla riehumassa, harmitti noiden pilakuvien julkaiseminen ja se heitä jollain tavalla loukkasi. Tiedän omasta ystäväpiiristäni ainakin muutaman sellaisen ihmisen.

    Äänestä

  • hennanurmela kirjoitti:

    että monia niitäkin islamin uskoisia, jotka eivät olleet kaduilla riehumassa, harmitti noiden pilakuvien julkaiseminen ja se heitä jollain tavalla loukkasi. Tiedän omasta ystäväpiiristäni ainakin muutaman sellaisen ihmisen.

    Sitähän minäkin tuossa sanoin, mutta mielensä malttaminen on jo askel kohti järkevyyttä. Eihän ulkopuolisten pilkan pitäisi heilauttaa vankkaa uskoa, joten sellaiset voisi oppia jättämään omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Kysyn vain. kirjoitti:

    Sitähän minäkin tuossa sanoin, mutta mielensä malttaminen on jo askel kohti järkevyyttä. Eihän ulkopuolisten pilkan pitäisi heilauttaa vankkaa uskoa, joten sellaiset voisi oppia jättämään omaan arvoonsa.

    Mielensä malttaminen on eriomainen hyve. Eikä minkään ulkopuolisen pilkan ja herjauksen tulisi heilauttaa kenenkään vankkaa uskoa.. Eikä sellaista ole tapahtunutkaan. On eri asia se, että joku asia voi aiheuttaa mieliharmia kuin että se horjuttaisi uskoa. Ne pilailut garmenteista aiheuttivat meille harmia, mutta ne eivät horjuttaneet uskoamme. Näin on myös kyse islaminuskoisten pilakuva-asiassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yx vain kirjoitti:

Ottivatko mormonit nokkiinsa tuosta linkitetystä garmenttisivustosta, jonka jokainen huomaa liittyvän ihan muuhun kuin mormonismiin? Sivustohan liittyy kirurgisiin toimenpiteisiin ja kysymyksessä ovat tukiliivit.

Aitoja mormonien garmentteja esittelevissä sivuissa ei puolestaan pitäisi olla mitään nokkiin otettavaa. Sellaisiahan garmentit ovat.

Emme me ulkopuolisetkaan pidä ihan mahdottomana, että niillä jotain taikavoimia olisi. Superhessullahan on sellaiset kalsarit, joissa on läppä takapuolen kohdalla. Superhessu on haavoittumaton ja voimiltaan rajaton. Tosin supermaapähkinän tehon lakattua hän muuttuu tavalliseksi hessuksi ja kadottaa taikakalsarinsa ja saa tilalle normaalit vaatteet.

Vai onko mormoneilla todella yhtä heikko itsetunto uskontonsa suhteen kuin fundaislamilaisilla, että suuttuvat muutamista ULKOPUOLISTEN piirtämistä pilakuvista? Silloin uskon perusta on hataralla pohjalla, koska tuollaisen vihan taustallahan on aina pohjimmiltaan pelko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu