Kristinusko pitäisi rakentaa lähinnä Jeesuksen opetusten varaan. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa voida tehdä, sillä emme voi tietää, mitä Jeesus on todella opettanut.
Raamatuntutkijoiden (nämä ovat taas rehellisiä tutkijoita, joiden tarkoituksena EI ole todistaa Jumalan olemassaolemattomuutta vaan tutkia asioita REHELLISESTI) mukaan vain hyvin pieni osa evankeliumeissa Jeesuksen suuhun pistetyistä jutuista on oikeasti hänen sanomaansa.
Se, että evankeliumeita on neljä, ei todista yhtään mitään. Jotkut kristityt jaksavat kuitenkin väittää, että meille on selvillä, mitä Jeesus on tehnyt, koska evankeliumeita on useita ja ne siitä huolimatta kertovat suunnilleen saman tarinan.
Kaikkia evankeliumeita ei kuitenkaan kirjoitettu samaan aikaan. Ensimmäinen (Markuksen) evankeliumi kirjoitettiin vuoden 50 jKr. paikkeilla (tai hieman myöhemmin), ja se kirjoitettiin ilmeisesti siten, että keräiltiin tietoja Jeesuksen tavanneilta ihmisiltä ja sitten järjestettiin niistä evankeliumi. Varmoja ei kuitenkaan olla. Ja mikseivät kirjoittaja ja Jeesuksen tavanneet ihmiset olisi voineet lisäillä juttuun uusia juonenkäänteitä?
Myöhempien evankeliumien kirjoittajilla olikin sitten käytössään aiemmat evankeliumit, joten he ilmeisestikin kirjoittivat uudet niiden pohjalta. Tästähän se evankeliumien samankaltaisuus johtuu.
Evankeliumeita oli muuten alun perin paljon enemmän kuin neljä, mutta nämä neljä valittiin juuri sen takia, että ne olivat niin samankaltaisia. On silti perusteetonta väittää, että Raamattuun päätyneiden evankeliumien tiedot olisivat luotettavampia kuin sinne päätymättömien.
Eräässä evankeliumissa, joka ei Raamattuun päässyt, Jeesusta pidettiin niin mahtavana oliona, ettei hän ole maan päälle voinut ihmisen hahmossa tulla. Millainenkohan uskontomme olisi, jos tämä evankeliumi olisi päätynyt Raamattuun?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kristuksesta. Se on Mormonin kirja. Sen voi tilata ilmaiseksi kohdasta:
http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22
Jeesus on fiktio
http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#ONKO
että meillä on toinenkin todistus Kristuksesta. Todisteita Mormonin kirjan jumalallisuudesta on tosi paljon, mutta tärkein todiste on hengellinen. Muut todisteet eivät sitä korvaa. Tässä niitä muita todisteita:
http://www.google.com/custom?q=book mormon evidences&sa=Google Search&cof=AH:center;S:http://www.jefflindsay.com;AWFID:e62edb1ce8acf171;&domains=jefflindsay.com&sitesearch=jefflindsay.com
tämä aina tänne copypastataan, mutta kirjoittajalla ei nähtävästi ole mitään hajua siitä mitä eksegetiikka ihan oikeasti on tai mitä tuloksia Raamatuntutkimuksesta on saatu. Ehkä asioista voi ottaa ihan oikeasti selvää, eikä aina selittää täällä tuota samaa paskaa.