Tämä on testamentti, jota en koskaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 15. 1. 2006, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla presidentinvaaleissa saamani äänimäärän olevan riittämätön toiselle kierrokselle. Elämäni pahin painajainen oli alkanut. Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippupoliitikkona minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen keskustalaisen habitukseni johtavan murskaavaan rökäletappioon. Nyt saan tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.
Uskon, että Heinäluoma tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko vahingoniloiselta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
Vaalikamppailu antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana puoluetoimiston ovenkahvaan ensimmäisen kerran kourani tarrasin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Nurmijärven ja Tanjan, Susan sekä Kaarinan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.
Helsingissä tammikuun 15. päivänä 2006 Matti Vanhanen
Uskon, että Heinäluoma tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko vahingoniloiselta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
Vaalikamppailu antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana puoluetoimiston ovenkahvaan ensimmäisen kerran kourani tarrasin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Nurmijärven ja Tanjan, Susan sekä Kaarinan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.
Helsingissä tammikuun 15. päivänä 2006 Matti Vanhanen
Vastaukset 1
Vanhimmat
et taida olla saman puoleen miehiä Matin kanssa.
Muun kirjallinen ilmaisu sopii sinne, minne muutenkin kirjoittelet. Eduskuntavaalit on näemmä edessä.