Kertonut Elias Tuoriniemi, muistiin merkinnyt J. F. Liljebladh vuonna 1828.
Runon käsikirjoitusta säilytetään Suomalaisen kirjallisuuden seuran Kansanrunousarkistossa.
W:1
Minä muistan ajan muinon,
ja sen kuin eilisen,
jona riemu täytti rinnan
ja ilo askelen.
Ei synti saanut sijaa
eikä murhe minusa,
waan läxyn luettuva
menoni mieluisaa.
W:2
Teilläni oli ilo,
ruumisa raitiuus.
Sielusa asui levo
ja hyväin halaus.
Kaikki ne muiset pojat
olit kohta veljeni,
sisaret nuoret nejot
ja ämmät äitinni.
W:3
Mä muistan keot myöskin,
joita muinen miteltiin,
joisa mä leikit laskin
ja mieheks kiiteltiin,
net monet pilamenot
kaunilla kesillä,
haluissa pienet perhot
ja puna poskilla.
W:4
Juonissa kavalaisa
eji mennyt mieleni,
kaikissa kumppaneisa
näin jalot veljeni.
Ej pittkät rijat tietty
eikä viat salatut,
ken korva puustin lyönyt
sen wiha sammunut.
W:5
En sätyin erotusta
nähnyht nin päivinä,
herroja halvimmista
ei eroitettuna.
Parasna piettihin
se muista poijista,
ken kauimmaks löi kopin,
mainioin miehistä.W:6
Totuell tuomittihin
wiat ja ansiot,
oikell arvattihin
nopankin nakannut.
Sen köyhän kerjälaisen
woitollen iloittin,
kuin hän löi kuninkaien
ja herra ohitten.
W:7
Kyllä walitukset kuultiin
syvämmen surusta,
jos nuhteltiin ja lultin
ketään kumppaneista.
Ihana oli ilon
takaisin tulleiten,
ainoan palan jaoin
sill surullisellen.
W:8
Waan nuoruteni Weljet:
— Ah, aika muuttuvaa!
Minä en teitä tunne,
Te ette minua.
Jo mieheks joutunehet
on poiat muinoiset,
ruoista rikuuneratut,
wiroista vihaiset.
W:9
Kymmentä neljä vuotta
he waivoin elänet,
wastuista wuori tietä
onnians ettinet
Mitä auttaa arvonmerkki
jonka perään pyritän
Kuin syvän kylmätyikin
Ja kasvot kallvetaan.
Loppu
Runon käsikirjoitusta säilytetään Suomalaisen kirjallisuuden seuran Kansanrunousarkistossa.
W:1
Minä muistan ajan muinon,
ja sen kuin eilisen,
jona riemu täytti rinnan
ja ilo askelen.
Ei synti saanut sijaa
eikä murhe minusa,
waan läxyn luettuva
menoni mieluisaa.
W:2
Teilläni oli ilo,
ruumisa raitiuus.
Sielusa asui levo
ja hyväin halaus.
Kaikki ne muiset pojat
olit kohta veljeni,
sisaret nuoret nejot
ja ämmät äitinni.
W:3
Mä muistan keot myöskin,
joita muinen miteltiin,
joisa mä leikit laskin
ja mieheks kiiteltiin,
net monet pilamenot
kaunilla kesillä,
haluissa pienet perhot
ja puna poskilla.
W:4
Juonissa kavalaisa
eji mennyt mieleni,
kaikissa kumppaneisa
näin jalot veljeni.
Ej pittkät rijat tietty
eikä viat salatut,
ken korva puustin lyönyt
sen wiha sammunut.
W:5
En sätyin erotusta
nähnyht nin päivinä,
herroja halvimmista
ei eroitettuna.
Parasna piettihin
se muista poijista,
ken kauimmaks löi kopin,
mainioin miehistä.W:6
Totuell tuomittihin
wiat ja ansiot,
oikell arvattihin
nopankin nakannut.
Sen köyhän kerjälaisen
woitollen iloittin,
kuin hän löi kuninkaien
ja herra ohitten.
W:7
Kyllä walitukset kuultiin
syvämmen surusta,
jos nuhteltiin ja lultin
ketään kumppaneista.
Ihana oli ilon
takaisin tulleiten,
ainoan palan jaoin
sill surullisellen.
W:8
Waan nuoruteni Weljet:
— Ah, aika muuttuvaa!
Minä en teitä tunne,
Te ette minua.
Jo mieheks joutunehet
on poiat muinoiset,
ruoista rikuuneratut,
wiroista vihaiset.
W:9
Kymmentä neljä vuotta
he waivoin elänet,
wastuista wuori tietä
onnians ettinet
Mitä auttaa arvonmerkki
jonka perään pyritän
Kuin syvän kylmätyikin
Ja kasvot kallvetaan.
Loppu
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.