Olisiko Aika Ajatella

Olisiko aika viimeinkin ihmisen ajatella nämä uskon asiat ihan itse omilla aivoillaan, eikä tuijottaa johonkin ikivanhaan tekstiin, josta emme loppujen lopuksi tiedä onko se tuon ajan romaani, eli kansalliseepos (fiktiivinen tarina) vaiko vain väritettyä totuutta maailman synnystä, jumalasta ja jumalan pojasta. Sillä totuushan on, että ihminen on aina sen verran itsekäs ja omahyväinen, että tulee värittäneeksi totuuttakin ja keksineeksi siihen säväyttäviä pikku koukkuja, joilla saa lukijat ja kuulijat haukkomaan henkeään tai ainakin kiinnostumaan.
Täällä näissä kirjoituksissa hyvin usein lainaillaan milloin mitäkin raamatun jaetta tai kohtaa ikään kuin perustelunsa tueksi "totuudelle". Ja tämä tehdään usein melkoisen kiivaaseen sävyyn - monin huutomerkein. Pitäisi kuitenkin muistaa, että kyse on uskon asioista. Toinen uskoo toisin, toinen toisin. Toinen uskoo kaiken, toinen valikoiden. Joku yrittää järkeistää raamattua ja kenties tarkastella sitä hiukan skeptisinkin silmin - ainakin kyseenalaistaen "rankimmat" kohdat, jotka eivät mitenkään ole selitettävissä fysiikan lakien mukaan. No, nyt joku sanoo: "ei jumalallisia ihmetekoja ole tarkoitettukaan alistettavan fysiikan lakien alle". Ehkä näin, ehkä ei. Pointtini on kuitenkin se, että uskottepa mitä hyvänsä, älä uskoko sokeasti, vaan ajatelkaa myös omilla aivoillanne, sillä pahinta eksytystä on se, että uskoo sokeasti kaiken mitä toinen (syntinen) ihminen sanoo.
8299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sokeus johdattaa monille tuntemattomille poluille, mutta näkevä vaeltaa suoraan, sinne minne sydän vie.

Parasta on luottaa yksin omaan itseensä, koska tällä tavoin ei tule niin petetyksi, kuin toisten ihmisten kautta; silti rakastaen kaikkia ihmisiä tasavertaisesti, kuten itseänsä.

Koska päteminen asioista "täydellisen Totuuden" kanssa, on itsellensä valehtelemista. Ja mitä enemmän itselleen valehtelee, niin sitä enemmän siihen alkaa itsekin uskomaan.

Kun on juurtunut kiinni tähän vajavaisuuden todistukseen, jonka syntiset ihmiset vahvistavat, näyttelemällä hurskaampia kuin toiset, vaikka ovat samaa lihaa ja verta, samasta Alusta lähtöisin.

Todella vaikeata on päästä tällaisesta sokeasta ajatuksesta eroon, kun siihen on juurtunut. Itse olen päässyt jo suuremmaksi osaksi eroon sokeudesta, enkä enää väitä tunteavani täydellistä Totuutta, koska sen tietää Yksin Hän, joka on Totuus.

Oikeastaan parasta ihmiselle on se, mitä vähemmän hän uskoo tuntevansa Kaikkeutta ja sen Alkua ja olemusta; koska tällä tavoin ihminen on altis ottamaan vastaan tietoa, kun sitä todella on tarjolla, eikä ole estynyt, kuten ne jotka jo uskovat omaavansa täydellisen tiedon.

Rauhaa

Äänestä
  • Sinähän kirjoitit oikein asiaa!

    Äänestä

Kristus puhui taivaallisen Isänsä sanoja, Isänsä sanaa omalla suullaan ja hän sanoi; "minä olen tie, totuus ja elämä". Tuon ymmärtäminen on jo hyvä alku
itsenäiseen ajatteluun.

Äänestä

meidän on koeteltava kaikki eikä uskoa sokeasti.

"Totisesti minä sanon teille: Saarnaako se, jonka minä olen asettanut ja lähettänyt maailmaan saarnaamaan totuuden sanaa Lohduttajan mukaan totuuden Hengessä, sitä totuuden Hengessä vai jollakin muulla tavalla? Ja jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta. Ja vielä,ottaako se, joka ottaa vastaan totuuden sanan, sen vstaan totuuden Hengen kautta vai jollakin muulla tavalla? Jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta." OL 50:21-23)

Tässä puhuu Jeesus Kristus toukokuussa 1831 Joseph Smithille. Kirkossa oli esiintynyt epäluotettavia hengellisiä ilmiöitä. Jotkut olivat väittäneet saavansa näkyjä ja ilmoituksia, jotka eivät olleet totuuden Hengen mukaisia.

Äänestä
  • Miten voit kommentoida noin? Eihän mormonit kyseenalaista tai koettele kirkkonsa oppia vaan uskovat sokeasti mitä kirkon profeetat ovat sanoneet ja johtaneet harhaan!

    huh huh

    Äänestä

Minulle usko on totta ja Raamattu on pyhä kirja, jota luen. Ei sitä toinen ihminen voi tietää, mitä usko on, se täytyy henkilökohtaisesti kokea. En enää usko, vaan tiedän, että Jeesus on minun kanssani ja puhuu minulle. Pyhä Henki kyllä paljastaa asiat. Ilman Pyhää Henkeä usko ei voi muuttua todeksi. Se, että ei usko niin silloin ihmisellä ei ole PYHÄÄ Henkeä.
Raamatun mukaan Pyhä Henki opettaa, muistuttaa ja kertoo miten asiat ovat. Rukoilkaa ennemmin Pyhää Henkeä itsellenne, että oppisitte ymmärtämään uskoa.
Olen itse tyytyväinen Jeesuksen hihhuli ja sitä ei kukaan voi ottaa minulta pois. Hurahtanut uskoon ja iloitsen ja kiitän siitä Jeesusta Vapahtajaani.

Äänestä
  • Olet oikealla tiellä! Jumala on päättänyt saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne jotka uskovat.

    Tietenkin Raamattu on totta. Uskoon hurahtaminen on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua tässä elämässä. Todellisuudessa se on hurahtamista sille tielle, joka johtaa Taivasten Valtakuntaan.

    Toisenlaiset hurahtamiset sisältävät todella suuria riskejä. Pahimmillaan ne voivat johtaa siihen järveen, joka palaa tulta ja tulikiveä.

    Maailma olisi monella tavalla parempi paikka elää jos kaikki ihmiset olisivat Jeesuksen hihhuleita.
    Kaikki tuntemani Jeesuksen hihhulit ovat olleet iloisia, onnellisia ja lähimmäisiään rakastavia ihmisiä. He ovat niitä jotka tulevat perimään Jumalan Valtakunnan.

    Siunausta sinulle onnellisesti hurahtanut pirjo1002!

    Äänestä

sanoisinpa jopa Apt17:11.

tällä palstallahan on mielenkiintoisia kirjoituksia, ja asiallistakin.

Ihmiselle sanoisin että Raamattu on aika hyvin kopioitu aina samanlaisena, esim eKr ajalta olevat Qumranin löydöt ovat sanasta sanaan samoja kuin meidän teksti. En usko uskovani sokeasti, mutta silti uskon hyppy aina tarvitaan. Ks myös toinen kirjoitukseni tällä palstalla. Raamattu sanoo saman, Hepr11:6, millään muulla tavalla et pääse lähtöruutuun. Ja sitten pääset jatkoon kun luet Joh7:17.

15-vuotiaana (kun en vielä ollut uskossa) luin Bertrand Russellin Filosofian Historian, ihmettelin kun siitä tuntui puuttuvan ajanjakso (noin) 300 - 1200jKr. Myöhemmin olen havainnut syyn, tuolloin kaikki viisaatkin olivat uskossa niin eivät joutaneet pohtimaan maallisia filosofioita. No joo, toisaalta filosofia on kyllä hauska harrastus, mutta "turhuutta". Saarn2:15.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihminen kirjoitti:

Olisiko aika viimeinkin ihmisen ajatella nämä uskon asiat ihan itse omilla aivoillaan, eikä tuijottaa johonkin ikivanhaan tekstiin, josta emme loppujen lopuksi tiedä onko se tuon ajan romaani, eli kansalliseepos (fiktiivinen tarina) vaiko vain väritettyä totuutta maailman synnystä, jumalasta ja jumalan pojasta. Sillä totuushan on, että ihminen on aina sen verran itsekäs ja omahyväinen, että tulee värittäneeksi totuuttakin ja keksineeksi siihen säväyttäviä pikku koukkuja, joilla saa lukijat ja kuulijat haukkomaan henkeään tai ainakin kiinnostumaan.
Täällä näissä kirjoituksissa hyvin usein lainaillaan milloin mitäkin raamatun jaetta tai kohtaa ikään kuin perustelunsa tueksi "totuudelle". Ja tämä tehdään usein melkoisen kiivaaseen sävyyn - monin huutomerkein. Pitäisi kuitenkin muistaa, että kyse on uskon asioista. Toinen uskoo toisin, toinen toisin. Toinen uskoo kaiken, toinen valikoiden. Joku yrittää järkeistää raamattua ja kenties tarkastella sitä hiukan skeptisinkin silmin - ainakin kyseenalaistaen "rankimmat" kohdat, jotka eivät mitenkään ole selitettävissä fysiikan lakien mukaan. No, nyt joku sanoo: "ei jumalallisia ihmetekoja ole tarkoitettukaan alistettavan fysiikan lakien alle". Ehkä näin, ehkä ei. Pointtini on kuitenkin se, että uskottepa mitä hyvänsä, älä uskoko sokeasti, vaan ajatelkaa myös omilla aivoillanne, sillä pahinta eksytystä on se, että uskoo sokeasti kaiken mitä toinen (syntinen) ihminen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu