Hyvä sarja ja alussa oikein mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin, tietosisällöltään tuore ja kiinnostava. Mutta kun 'kolmaskymmenesseitsemäs jakso' alkaa esittelemään sarjamurhaajaa ja KRP:n laboratorion tutkijaa jahtaavaa mielenvikaista, ei voi kuin todeta että 'jaahas'.
Kun ei asiasisältöä saada uusiutumaan, ruvetaan keksimään ridgeä ja sallyspectraa.
Helpoimmat ja telkkarissa esitettävimmät eväät on käytettyy; sarja joutaa lomalle ja pois.
Lisääntyvän hulluuden laki iski..
4
601
Vastaukset
- oletkin
oikeassa! Aikansa kutakin ja seeäsiit pois töllöstä, jotta saatais tilalle jotain UUTTA!!!
- niinkunaanku
jottain pirun salkkareita tuutin täyveltä.. just just... hyvä että telkkarista tulee jotain hyvää tällä hetkellä. Eipä tuolta paljon muuta kattomisen arvoista enää tuukkaan.
"jotta saatais tilalle jotain UUTTA!!!"
Tuo on käytännössä aika mahdotonta. Poliisisarjoja on kuvattu 1950-luvulta lähtien satamäärin. Juonikuviot on siis käytetty tuhansia kertoja. Parhaimmillaan sarjat voivat uudistua vain yrittämällä etsiä vanhoihin asetelmiin uusia näkökulmia. Kliseiden kierrätystä. Sitähän se nykypäivänä on.
The Shield on onnistunut tässä varsin hyvin. Tarinaltaan ja rikoksiltaanhan se on ihan perinteinen poliisisarja, mutta perinteitä rikkoo se, että tällä kertaa jonkinlaisen sankarin asemaan on nostettu korruptoituneet rosvopoliisit.
Myös muut sarjan henkilöt ovat jenkkipoliisisarjalle epätyypillisiä hahmoja, varsinkin Dutch, joka on kuin päivitetty versio Columbosta. Näennäisen tyhmä, hölmö ja pikkusieluinen poliisi, joka ei ole edes erityisen komea. Mutta hänen aivoissaan kuitenkin raksuttaa nerokas mieli.- as in
j.ellroy kirjoitti:
"jotta saatais tilalle jotain UUTTA!!!"
Tuo on käytännössä aika mahdotonta. Poliisisarjoja on kuvattu 1950-luvulta lähtien satamäärin. Juonikuviot on siis käytetty tuhansia kertoja. Parhaimmillaan sarjat voivat uudistua vain yrittämällä etsiä vanhoihin asetelmiin uusia näkökulmia. Kliseiden kierrätystä. Sitähän se nykypäivänä on.
The Shield on onnistunut tässä varsin hyvin. Tarinaltaan ja rikoksiltaanhan se on ihan perinteinen poliisisarja, mutta perinteitä rikkoo se, että tällä kertaa jonkinlaisen sankarin asemaan on nostettu korruptoituneet rosvopoliisit.
Myös muut sarjan henkilöt ovat jenkkipoliisisarjalle epätyypillisiä hahmoja, varsinkin Dutch, joka on kuin päivitetty versio Columbosta. Näennäisen tyhmä, hölmö ja pikkusieluinen poliisi, joka ei ole edes erityisen komea. Mutta hänen aivoissaan kuitenkin raksuttaa nerokas mieli.eri tyylisiä ohjelmia, eri genrejä! Kolmoselta ei tunnu tulevan MITÄÄN muuta iltaisin kuin poliisisarjoja. Esim. Nelonen sentään yrittää ja on hankkinut Deadwoodin, Täydelliset naiset, Rouva presidentti, Lost jne. - Sopraanoista puhumattakaan tai tulossa olevasta Rooma sarjasta!
Minusta ainakin kolmonen on kuolettavan tylsä kanava, jonka ohjelmatarjonta perustuu liikaa katsojaprofiileihin ja valinnat ovat sen mukaisia eli turvallisen taattua kamaa. Kolmonen ei yllätä tai hätkähdytä. Tällä hetkellä heidän ohjelmistonsa mielenkiintoisin ohjelma on Muodon vuoksi siksi että se on ERILAINEN.
- viestiketjun vastaaja nro 2
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654650Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232230Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951272
- 471159