niin rintalastan takana sinä vatsalaukun ja sydämen välissä, että pitää jakaa tunnetila*
Todellisuus: Varsinais-Suomessa sijaitsevasta ruokamarketista tullessani tänään klo 7.21 oli sininen hämärä laskeutunut kaupungin ylle ja se aiheutti vanhan pierun sielussa ailahduksen. Mieleen tuli sanapari: kun hämärtäy.
Kotiin tultuani oli pakko laittaa Elämää Suuremmat Laulut soimaan ja tarkistaa asia. Kyseessä on Goethen alkuperäisteksti Uuno Kailaan suomentamana ja Toni Edelmanin säveltämänä "Armaan läheisyys" jonka laulan tässä nyte huonolla äänelläni:
"Sua aattelen
kun päivän kimmelteessän nään aavat veet.
Sua aattelen
kun kuultaa lähteen veessä kuun kujanteet.
Nään sinut tomun kohotessa tiellä,
sun yhä nään
kun vaeltaja vaivoin kulkee siellä
yön pimeään.
Sua kuuntelen,
kun laine rannan kehtoon kohisten käy.
Saan usein ääntäs kuuntelemaan lehtoon
kun hiljentäy (siis ei hämärtäy vaan hiljentäy).
Oon luonas sun pois kauaskin jos lähdet,
jäät lähellein.
Jo painuu päivä,
kohta syttyy tähdet.
Käy vierellein."
Siis voiko sen kauniimmin enää sanoa? Kiitos kuulijoille, kiitos. Olette upea yleisöööö...
Todellisuus: Varsinais-Suomessa sijaitsevasta ruokamarketista tullessani tänään klo 7.21 oli sininen hämärä laskeutunut kaupungin ylle ja se aiheutti vanhan pierun sielussa ailahduksen. Mieleen tuli sanapari: kun hämärtäy.
Kotiin tultuani oli pakko laittaa Elämää Suuremmat Laulut soimaan ja tarkistaa asia. Kyseessä on Goethen alkuperäisteksti Uuno Kailaan suomentamana ja Toni Edelmanin säveltämänä "Armaan läheisyys" jonka laulan tässä nyte huonolla äänelläni:
"Sua aattelen
kun päivän kimmelteessän nään aavat veet.
Sua aattelen
kun kuultaa lähteen veessä kuun kujanteet.
Nään sinut tomun kohotessa tiellä,
sun yhä nään
kun vaeltaja vaivoin kulkee siellä
yön pimeään.
Sua kuuntelen,
kun laine rannan kehtoon kohisten käy.
Saan usein ääntäs kuuntelemaan lehtoon
kun hiljentäy (siis ei hämärtäy vaan hiljentäy).
Oon luonas sun pois kauaskin jos lähdet,
jäät lähellein.
Jo painuu päivä,
kohta syttyy tähdet.
Käy vierellein."
Siis voiko sen kauniimmin enää sanoa? Kiitos kuulijoille, kiitos. Olette upea yleisöööö...
Vastaukset 23
Vanhimmat
hartaasti hyvinhän se meni. Oliko esiintymiskuumetta? Pientä käheyttä kuulin mutta se on vaan kovasti harjoiteltava:)) tapu tapu..
Haikeus ja liikutus aiheutti pientä kurkunpään kiristystä. Mutta kohtalaisen hyvin vedin kyllä.
Jone N. (teidäks se suomalainen tiukkis-Idols-tuomari) soitti ja sanoi, et muuten hyvä, mut kädet ois voinu olla irtonaisemmat ja jalkatyössä vielä tekemistä. Lantiota se kehu, et hyvin heilu. No mut mä olinkin just tulossa tanssitunnilta, et irtos kyl sikäli.
Missäs oot ollut, ei oo näkynyt?
käyttää vatsatanssia enemmän, saisit paremmat pisteet.. Minäkö no välillä töissä, muuten aisoilla, eihän sitä koskaan tiedä mitä tarvis.
Niin muuten vähän sretsaat meet spagaattiin seinäävasten eiköhän se siitä:))
ehkä toisessa elämässäni !!!!!
olet kiva.t:varpu
tehdä, ei se kannate kaikkee yhellä kertaa tehdä... Elämä on edessäsi vielä kerkee sitä vaikka en vuonna alottaa... Vaikka sormee heilutella, mutta ei kannata jos on nivelreuma...
jos ei muuten niin setien kiusasaksi...
mutta kiitos riittää jo. Tiedänhän mä, että kaikki mua aina aattelee ja kuuntelee, että ei enää tarvii laulaa :DD
laulan hiljaa. Mistä tiesit että sua ajattelin?!?
:D
sehän sanomattakin selvää :DD
laula mitään. Aina vaan jollekkin Danskulle... Tulisit ikkunan alle (1m korkealla) vetäisemään jonkun balladin... annan ikkunasta kahvia...
että olisi kivaa kun se olisi jotain runollisen herkkää ja sielukasta... ei mitään humppaa.
se olisi tämä Cumuluksen esittämä, Petri Hohenthal mukana, Huhtikuu...
"Olit pukeutunut aivan sinisiin,
porttikongissa me silloin suudeltiin,
Sinä sanoit ehkä vielä tavataan,
sen Huhtikuun niin muistan."
Jospas Nocturne kävisi sen sijaan, siinäkin kuulla on oma tärkeä osansa tunnelman luojana joten E. Leinokin lienee ajatellut silloin sinua.
Hyvän ystäväni ja kolleegani V. Loirin kanssa vedämme duettona näin:
"Ruislinnun laulu korvissani
Tähkäpäiden yllä täysikuu
Kesäyön on onni omanani
Kaskisavuun laaksot verhouu.
En mä iloitse, en sure, huokaa
Mutta metsän tummuus mulle tuokaa
Kuunto pilven johon päivä hukkuu
Siinto vaaran joka nukkuu
Tuoksut vanamon ja varjot veen
Niistä sydämeni laulun teen"
kuitenkin ollut hieman varovaisempi tuossa kolmen äffän forte fortissimo kohdassa ja liuttanut sen hellävaraisemmin liukuvalla fortissimo glissandolla tuon eemolliseiskan päälle. Mutta tämähän on vain tulkintakysymys. Hieno esitys kaikkineen, vartalon käyttäminen ikäänkuin grafiikkasiveltimenä kyllä kruunasi lopun grande finalen tuohon uinuvaan iloiseen deeduuriysiin.
Appalauses, appalauses....
Sinun mielipidettäsi arvostan... jostain syystä...
tulen todellakin vahvasti panostamaan tuohon differensi synopsiin ja forte-fortissimoon ja ennen kaikkea ei-mitään-aavistusta-osuuteen.
Kiittää ja niiaa taas-
ominaisuus on ehkä sen mitäänodottamattomuus yhteisen nautinnon välineenä, sanoi Lenni-Kalle jossain kummallisessa sessiossamme.
Esityksessäsi oli juuri tuota hegemoniaa josta yhteiskuntamme juuret ja niitä kannattavat pilarit on tehty ja josta koko Pohjoismaisen agraariperinteen muovaajat ovat ammentaneet voimansa.
sanoihan mullekin toi ......... miettii pitkään...... toi ....... tanssin opettaja mulle tänään söpösti, et pidä pehvalihas tiukkana, nätisti sanottu. Hän kuvitteli, että mulla on pehvalihas (hih-hah-hoh)
Mutta jos katsotaan kehitystäni noin yleisellä tasolla sanoisin, että jos isäni geenit olisivat olleet vahvemmat ehkä Frederik ei olisi pussanut minua vaan; kuten yleisesti oletaan; että minä häntä hikisen session jälkeen.
En ole katkera, ainoastaan lahjaton......
"Minä olin niin kipeän nuori ja ...*
siivottava nuo kahvinjämät lattialta...
suhtautua minuun vakavasti.
Olen täysin lätkässä sinuun ja sää vaa naurat.
*syy rakastumiseeni*
liekin saa 20. Testing, testing
ja kuten olet varmaan pannut merkille, aivan täysi tosikko. On niin monta kuppia kahvia jo siivottu viime kesästä että tämä biltemasta hankittu näppis, sen lisäksi että kirjaimia ei aina tule, alkaa kitistä kirjoitettaessa.
http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id30664.html