Miltäs nyt tuntuu, kun rangaistukset ovat koventuneet huumausainerikoksissa? (YLE:n uutisissa tänään) Eikö kannabis vielä luokitella huumeeksi - vaikka tällä palstalla toisen kuvanan voikin saada? Uutiesen mukaan suomessa on peräti 10 000 huumeiden kokoaika tai satunnaista käyttäjää. Tämä oli kyllä yllätys.
Luulen asiallisten kirjoitusten perusteella, että tällä palstalla kirjoittelee monia korkeastikoulutettuja henkilöitä. Täällä voi olla toimitusjohtajia, lääkäreitä, tohtoreita ja jopa poliiseja. Mutta kuitenkin, pakko kysyä, että miltä tuntuisi jos esimerkiksi huomenna käryäisitte kannabiksen pössyttelystä tai muista laittomista päihteistä. Ettekö pelkää? Entä jos pomonne saa tietää? Entä jos menee virka alta? Vaimo jättää? Ystävät saavat tietää? Tai jotakin muuta.
Miten selittäisitte sukulaisillenne ja muille asiasta tietämättömille syyn miksi olit linnassa? Kavaltaisitko huumediilerin ennen kuin nielisit ylpeytesi ja meneisit lusimaan vai toisin päin?
Luulen asiallisten kirjoitusten perusteella, että tällä palstalla kirjoittelee monia korkeastikoulutettuja henkilöitä. Täällä voi olla toimitusjohtajia, lääkäreitä, tohtoreita ja jopa poliiseja. Mutta kuitenkin, pakko kysyä, että miltä tuntuisi jos esimerkiksi huomenna käryäisitte kannabiksen pössyttelystä tai muista laittomista päihteistä. Ettekö pelkää? Entä jos pomonne saa tietää? Entä jos menee virka alta? Vaimo jättää? Ystävät saavat tietää? Tai jotakin muuta.
Miten selittäisitte sukulaisillenne ja muille asiasta tietämättömille syyn miksi olit linnassa? Kavaltaisitko huumediilerin ennen kuin nielisit ylpeytesi ja meneisit lusimaan vai toisin päin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
vvaan joku pikkunilkki pakotettu ottaan syyt niskoilleen, ja kaikki on taas hyvin,
ja poliisi on ollu taastehokas.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Lähdeviite, kiitos!
Itse löysin YLE:n hausta uusimpana huumausaineisiin sidoksissa oleva uutisen päivättynä 15.3
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=216905&search=huume
Aika karua luettavaa, olit vielä vähän sievistellytkin.
Kirjattuja huumausainerikoksia on uutisen mukaan ollut vuonna 2005 15200 kappaletta. Poliisin ilmoituksen mukaan he saavat selville kuitenkin maksimissaan 5% kaikista tapahtuvista HA rikoksista, joten minimimäärä kaiken kaikkiaan tapahtuville rikoksille (ei sisällä käyttörikoksia joista saa nykyisin vain pikasakon) on yhteensä 304.000. Siis rikoksia jotka päätyisivät syyttäjän pöydälle, jos järjestelmä kaikki voisi todeta.
"Mutta kuitenkin, pakko kysyä, että miltä tuntuisi jos esimerkiksi huomenna käryäisitte kannabiksen pössyttelystä tai muista laittomista päihteistä"
- Ei yhtään miltään, meillä kuten millä tahansa asiallisella firmalla on henkilöstopolitiikkaan sidottu PÄIHDEOHJELMA joka takaa asianmukaisen hoidon ja töitten jatkumisen ongelmaiselle. Ainoa ongelmallinen asia olisi se, miten oma tilanteeni voitaisiin nähdä ongelmaisen tilanteena. Ongelmainen ei pysty olemaan vaikkapa vuotta raittiina. Minä pystyn.
"Entä jos menee virka alta?"
:) Paljompa sinä tiedät maailmasta, lapsoseni.
"Vaimo jättää?"
:) Ei jätä. Myös naiset voivat käyttää kannabista.
"Ystävät saavat tietää?"
:) Ystävät tietävät.
"Tai jotakin muuta"
Niin. Tiedä vaikka elämääni seuraisi aito pesunkestävä kerrostalokyttääjä joka jo haparoivin sormin olisi soittamassa vihjepuhelimeen. Voi älyn vähyys sinua. Se on edelleen vaan kannabista, ei muuta. Kasvimurskaa jota voi kääriä sätkään, ei plutoniumia!!
Ei minun tarvitse linnaan menoa pelätä, en kuitenkaan piekse räkä poskella vastaantulijoita kapakan edessä, saati sitten kuseskele ihmisten autojen konepelleille, niinkuin moni sinunkin suvaitsemasi normipäihteilijä tekee pullojen hajotuksen ja huutelun lomassa.
Herää!
"miltä tuntuisi jos esimerkiksi huomenna käryäisitte kannabiksen pössyttelystä"
Turhauttavalta.
"Ettekö pelkää?"
Ei siinä ole mitään pelättävää jos systeemi ilmoittaa olevansa tarvitsematta työpanostani ja veromarkkojani. Kymmenisen vuotta sitten aloittaessani harrastusta tietenkin pelotti. Nyt olen oppinut hyväksymään asian, että olen rikollinen. Asian hyväksyminen on ollut sikälikin hyväksi, että enää en pidä lakia muutenkaan moraalisesti velvoittavana.
"Entä jos pomonne saa tietää?"
Jaa-a.
"Entä jos menee virka alta?"
Ainakaan se ei kannustaisi muuhun kuin pohtimaan, miten helpoiten elättäisi itsensä toimeentulotuella rikoksilla.
"Vaimo jättää?"
Sen jälkeen minulla ei olisi mitään syytä olla toteuttamatta itseäni mahdollisimman tehokkaasti em. tavalla.
"Ystävät saavat tietää?"
Tietävät jo.
"Miten selittäisitte sukulaisillenne ja muille asiasta tietämättömille syyn miksi olit linnassa?"
Eihän käyttörikoksesta linnaan joudu, mutta jos joutuisi, niin sanoisin polttaneeni kannabista ja jouduin linnaan.
"Kavaltaisitko huumediilerin ennen kuin nielisit ylpeytesi ja meneisit lusimaan vai toisin päin?"
LOL. Vaikka kavaltaisin puoli eduskuntaa, tietäisin ettei tuomioni muutu mihinkään. Sitä paitsi vasikointia ei yksinkertaisesti tehdä. Paitsi idiootit.
Ylen uutisesta:
"Heroiinin katukauppahinta on laskenut, ja tulli teki myös itärajalla yksittäisen yli 50 kilon takavarikon."
50 kiloa heroiinia, muutettuna käyttöannoksiksi pyörii siinä puolen miljoonan, miljoonan kerta-annoksen hujakoilla. Suomen itä-rajalta takavarikoituna. Miljoona käyttörikosta.
Jos vain 5% Huumerikoksista selvitetään, Suomessa piikitetään vuosittain noin tonnin verran herskaa, eli noin 10-20 miljoonaa kerta-annosta. Nämä annokset hakkaa hihaansa noin 30.000 maamme neulahuumeaddiktia.
666 piikkiä vuodessa per nisti. Heroiini pitää tyytyväisenä vain hetken, jonka jälkeen addikti kokee vieroitusoireita. Kaksi "shottia" vuorokaudessa on ihan realistinen luku. Tilastomatematiikkaa.
- Josta pääsemme lukuun 600.000, joka kertoo kannabiksen vakkarikäyttäjien määrän.
Olisiko sittenkin pitänyt keksiä jotain jolla Suomessa voitaisiin kitkeä neulahuumeet kadulta minimiin? Esimerkiksi depenalisoida kannabiksen kotikasvatus, jolloin heroiinin maahantuonti pääoman vähetessä vaikeutuisi?
Ei rangaistukset ole koventuneet,rangaistuksia on jaettu vain enemmän,käyttäjämäärät ovat kasvaneet nääs.Kannabiksen kasvatuksesta saa hyvin pienet sakot n.90-150 euroa,ylinopeudesta saa isommat ja kännykkään puhuminen ilman HF-laitetta tietää n.puolia kannabismiehen sakoista :-D
Huumeiden käytöstä ei suomessa joudu linnaan.