Moi

No kun kävi sellane juttu, että näin unen jossa naapurini kuoli ja sit se ihan oikeesti kuoli vuorokauden päästä? T. 14 v Nenna
8391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Elämä on yllätyksiä täynnä ja joskus käy niin, että yllättäen unessa näkee tulevan asian. Naapurisi kuolema ei ole sinun syysi siksi, että näit unta siitä, hänen päivänsä vaan olivat loppuneet. Elämä on sellaista se alkaa ja päättyy joskus yllättäenkin. Tuonkaltainen uni kuin sinulla oli tuntuu pelottavalta, vaikka se ei toteutuisikaan ja sinulle raotettiin vain hieman tämän elämän rajallisuutta.

Sinä jatkat kuitenkin elämääsi ihan turvallisesti ja normaalisti. Koulussa juttelet unestasi ystäviesi kanssa ja se jää sinun mieleesi ja ystäviesikin mieleen hieman erityisenä kokemuksena.

Tänäänkin näyttää meillä olevan pirteän oloinen talvipäivä tulossa ja lähdetään kumpikin toimittamaan päivätyötämme sinä lähdet kouluun ja minä töihin.

Iloista ja pirteää päivää sinulle Nenna
toivoo Tuttan

Äänestä

minulle nimittäin viestitetään aika paljon asioita etukäteen.mikään ei tule minulle yllätyksenä.ja se on suuri apu,koska sydämeni ei kestäisi jos tulisi yllättäen surut ja murheet.

näin on hyvä olla koska tiedotetaan unen kautta mitä tulee tapahtumaan.olen iloinen siitä,ja kiitollinen.

osaa valmistautua ja varautua.

tiedätkö että me olemme etuoikeutetussa asemassa,kaikille ei näytetä tulevia tapahtumia etukäteen!!!!

Äänestä
  • >mikään ei tule minulle yllätyksenä<

    Sinä jäät paljosta paitsi.
    Mistä tiedät, mitä sydämesi kestää ja mitä ei, jos et ole koskaan kokenut yllätyksiä?

    Elämä on täynnä yllätyksiä. Kyllä niistä joku vielä osuu sinunkin kohdallesi. Toivottavasti myönteisenä, mutta jos ei, niin kestät kyllä senkin.

    En kadehdi uniasi. Hyvä, että niistä on sinulle apua, mutta etuoikeudesta ei ole kysymys. Jumala ei jakele etuoikeuksia.
    "Jumala puhuu tavalla ja toisella. Sitä vain ei aina huomata, unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmisen."
    Tämä ei merkitse, että unet olisivat aina Jumalan antamia. Suurin osa niistä on ihmisen oman alitajunnan tuotteita, päivätajunnan heijastumia.

    Äänestä

  • Jaakobin poika kirjoitti:

    >mikään ei tule minulle yllätyksenä<

    ..selvästi milloin Jumala ilmoittaa tulevia asioita unien kautta.Ne eivät ole siis alitajunnasta tulevia vaan minulle ilmoitetaan tulevia asioita.Voisin niitä maalata tauluiksi ne on niin selkeitä.Olenkin ajatellut maalaavani niitä jossakin vaiheessa.Ja ne ovat myös sellaisia että muistan ne yhä yksityiskohtaisesti.

    Ja on olemassa myös toisenlaisia unia.Alitajunnasta nousevia.Ja niiden kautta minua viedään alitajunnan syvyyksiin ja pääsen kiinni syviin kipuihini niitä kautta.Sanotaankin että ihmisen mieli ei kykene edes 5 % kerralla näyttämään alitajuntamme moskaa vaan me kuolisimme.Ja siksi unet on apunamme.Näen kaiken värillisinä unina.Käyn siis elokuvissa joka yö.tai suorastaan teatterissa.

    Ja sanotaan myös että ne jotka näkevät unia,myös on paraneminen nopeampaa.ja koska haluan toipua ja parantua,niin olen saanut unien näkemisen lahjan.

    ja olen siitä hyvin kiitollinen.

    Äänestä

  • hellarin tytär kirjoitti:

    >niin olen saanut unien näkemisen lahjan.<

    Onneksi olkoon!
    Kaikki ihmiset näkevät unia. Kaikkia unia ei vain muisteta. Onneksi sekin.
    Ja jos sait lahjan, niin mikä etuoikeus se on? Etuoikeuksia ovat kautta aikojen jaelleet hallitsijat ja tyrannit suosikeilleen heidän palveluksistaan.
    Jumala ei toimi tyrannin tavoin, vaikka ei jaakaan samoja lahjoja kaikille. Minä pidän Jumalan lahjaa Hänen armonsa osoituksena, en etuoikeutena.
    Mitä etua kenellekään on toiseen nähden Jumalan edessä?

    Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa uniesi jumalallista alkuperää eikä niiden merkitystä sinulle, vaan osoittaa, että et ole etuoikeutettu. Jumala on vaan armossaan antanut sinulle kyvyn nähdä tulevia unissasi. Siitä kannattaakin olla kiitollinen.
    Kauniita unia!

    miksi niin luulet? en ole etuoikeutettu millään tavoin mihinkään.jokaiselle annetaan jotakin.se nyt vaan on annettu minulle tuollainen unien näkemisen lahja.ja sinulle jotain muuta tilalle?

    miksi närkästyit?

    Jumala haluaa vain kertoa minulle asioita unien kautta.koska se tekee tämän maallisen vaellukseni helpommaksi tai sitten ei.mene ja tiedä mutta näin se vaan on?

    >tiedätkö että me olemme etuoikeutetussa asemassa<

    En luule mitään. Lainaan yllä omia sanojasi.Kerrot siinä, että olet(uniennäkijänä)etuoikeutetussa asemassa.
    En ole närkästynyt. Ole rauhassa, ei tämä niin tärkeää ole.
    Tahdoin vain saada muitakin miettimään, mikä ero on etuoikeudella ja Jumalan lahjoilla, jotka tulevat armosta, ei ansioista.
    Jumala suokoon sinulle lisää lahjojaan!

    ..sitä että kellä on mitäkin.kelle on annettu mitäkin lahjoja.sinulle omat lahjasi,minulle omat,naapurille taas omt lahjat jne.

    ihan sitä vaan tarkoitin,en sen enempää en vähempää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Aivan pihalla kirjoitti:

No kun kävi sellane juttu, että näin unen jossa naapurini kuoli ja sit se ihan oikeesti kuoli vuorokauden päästä? T. 14 v Nenna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu