Riippumatta siitä, mitä raamatunpalvojat täällä kirjoittavat, kuoltuamme meitä odottaa riemukas paluu Isän luokse Taivaan kotiin.
Tämä maallinen tomumajamme on pelkkä sielumme kuori, joka kerran tuhoutuu, ja jonka saamme jättää taaksemme kun olemme käyttäneet sen loppuun. Sen jälkeen saamme palata takaisin Kotiin. Sielumme on pieni pisara Pyhää Henkeä ja kuolematon. Se on ollut ikuisesti olemassa; sillä ei ole alkua eikä loppua. Ja toisaalta tuonpuoleisessa - oikeassa kodissamme - ei ole aikaa lainkaan. Aika on yksi aineen ominaisuus, eikä ilman ainetta ole aikaakaan.
Me olemme tulleet tänne materiaaliseen maailmaan vapaaehtoisesti. Olemme täällä oppimassa ja kokemassa. Olemme tietoisesti erossa Isästämme - siksi, että kokisimme mitä on elää ilman rakkautta, turvattomana, kuolevaisena ja että kokisimme kärsimyksen ja tietäisimme, miltä tuntuu kuin sattuu. Meille on annettu vapaa tahto, ja Isämme tietää, että käytämme sitä usein väärin ja rikomme sekä toisiamme että Hänen tahtoaan vastaan. Mutta sitä varten on anteeksiantamus.
Jumala on Rakkaus. Niin valtava, kaiken kattava, kaiken käsittävä ja rajaton sekä ehdoton rakkaus, että sitä on maallisella kielellä mahdotonta kuvata. Hänen kirkkautensa ei ole fysikaalista valoa, vaan jotain muuta.
Isämme on yksi ja kaikille uskonnoille yhteinen, eikä hän välitä siitä, mitä me tunnustamme tai palvomme. Hän välittää siitä, mitä me teemme. Ja viime kädessä teot, eivät usko, ratkaisevat. Sama kääntäen; jokainen sellainen monoteistinen uskonto, joka opettaa, että Jumala on rakkaus, on oikea. Emme pääse taivaaseen palvomalla Jeesusta, Muhammedia, Krishnaa tai Amitabha Buddhaa, vaan tekemällä Isämme tahdon. Ja meille on annettu täsmälleen kaksi käskyä:
1) Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken (rakkauden kaksoiskäsky)
2) Kohtele lähimmäistäsi kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan (kultainen sääntö)
Nämä opetukset ovat kaikille tosille uskonnoille yhteisiä ja ne ovat koko maailmankaikkeuden perustuslaki.
Raamattu on symbolinen kirja ja sitä tulee tulkita symbolisesti. Kristinusko meni lopullisesti harhateille sen jälkeen, kun Pelagiuksen oppi (joka on oikea) julistettiin harhaopiksi ja Augustinuksen lohduton ja kolkko doktriini kanonisoitiin. Kristinusko opettaa, että jokainen ihminen on oletusarvoisesti tuomittu syntymästään saakka Helvettiin ja vain Jeesusta palvomalla voi pelastua. Todellisuudessa tilanne on täysin päin vastoin: Isämme rakastaa meitä kaikkia ja oletusarvoisesti palaamme kaikki takaisin kotiin - paitsi jos onnistumme kämmeltämään todella pahasti ja rikkomaan em. käskyjä vastaan. Mutta sitä varten on Jeesuksen sovitustyö. Voimme koska tahansa luottaa siihen.
Rapatessa roiskuu, ja Isämme tietää sen. Sitä varten on olemassa anteeksiantamuksen vesi ja armon saippua. Koska isämme antaa meille anteeksi, tätä samaa anteeksiantamusta vaaditaan myös meiltä toisiamme kohtaan. Hänellä on suhteellisuudentajua, ja hän odottaa sitä myös meiltä.
Karman laki pitää sanasta sanaan paikkaansa. Mitä kylvämme, sitä myös niitämme. Karma on täsmälleen sama asia kuin syntivelka, ja joka kerran kun rikomme toisiamme tai Isäämme vastaan, kasvatamme tätä taakkaa. Ja lopulta joudumme vastaamaan kaikesta. Mutta anteeksiantamuksen laki menee karman lain edelle. Jos kykenemme antamaan anteeksi - myös itsellemme, vapaudumme tästä taakasta.
Ja tämä on se tärkeä pointti. Vaikka olemme yksilöitä, emme ole erillisiä toisistamme, vaan olemme kaikki osia valtavasta kokonaisuudesta. Minkä teemme toisillemme, teemme myös itsellemme. Viimeisellä tuomiolla (joka itse asiassa ei ole tuomio vaan de-briiffaus) joudumme kokemaan kaiken tekemämme sekä omalta kantiltamme että myös niiden ihmisten silmin, korvin ja tuntein, kenelle olemme tehneet jotain. Mikään ei pysy salassa, vaan Isämme tietää kaiken. Ja se SATTUU. Isämme ei lue meille tuomiota, vaan luemme sen itse itsellemme. Siksi anteeksiantamus on niin tärkeää - että vapaudumme tästä taakasta.
Onko helvetti olemassa? On, joskin oikeampi nimi sille on Kadotus. Se on olemassa - se on tyhjö. Täydellinen eristeisyyden tila, erossa Jumalasta, jossa joudumme olemaan itsemme, omantuntomme ja alitajuntamme kanssa täysin yksin, ja jossa kohtaamme kaikki ne kauhut, jota eniten alitajunnassa pelkäämme. Mutta toisin kuin väitetään, Kadotus ei ole ikuinen eikä lopullinen, vaan sielläkin pätee armo. Sen sijaan kadotus on ajaton, kuten taivaan kotikin; koska siellä ei ole aikaa, vähäinenkin siellä vietetty jakso tuntuu iankaikkisuudelta. Sinne joutuu tietoisesti ja tahdolla rikkomalla em. käskyjä vastaan sekä hylkäämällä Isämme. Ei niin, että jokainen ihminen oletusarvoisesti joutuisi sinne, vaan sinne joutuvat ne, jotka tekevät muiden elämästä helvetin - ja jotka lopulta tekevät sitä omastaan. Ja jos uskomme, että Kadotus on helvetillinen tulijärvi, jossa paistumme, siitä muodostuu meille sellainen. Jos emme taas usko kadotusta olevan olemassa, mutta silti olemme eläneet piittaamattoman hedonistisesti muista välittämättä ja muita satuttaen, päädymme tyhjöön. Joudumme kohtaamaan tekojemme seuraukset.
Koska olemme täällä maan päällä oppimassa ja kokemassa, jokainen täällä viettämämme sekunti on tärkeä. Olemme oppimassa täällä viisautta, rakkautta ja kokemassa kuolevaisuuden, kärsimyksen ja vajavaisuuden. Maailma on kova, julma, epäoikeudenmukainen ja armoton - kaikkea sitä, mitä Isämme ei ole, ja Isämme valmisti maailmankaikkeuden kaikkine ihmeineen sitä varten, että kokisimme, mitä on elää erossa hänestä. Suurin kaikista opetuksista on rakkaus - rakkaus kaikista vaikeuksista ja epäoikeudenmukaisuuksista huolimatta; puolisoiden rakkaus toisiaan kohtaan, vanhempien rakkaus lapsiaan kohtaan, lasten rakkaus ystäviään, vanhempiaan ja sukulaisiaan kohtaan sekä lähimmäisenrakkaus. Mikään ei tapahdu sattumalta, vaan Isämme tietää kaiken. Ja hän kärsii kun me kärsimme - sillä olemmehan osa Pyhää Henkeä. Meillä on kuitenkin vapaa tahto, ja meistä riippuu, mitä teemme: teemmekö tästä maailmasta helvetin toisillemme (ja sitten itsellemme), vai teemmekö siitä pienen palan taivasta kuolevaisuuden keskelle.
Kun kuolemme, palaamme takaisin kotiin. Sen jälkeen meitä odottaa Viimeinen Tuomio, jossa käymme läpi, mitä olemme maan päällä saaneet aikaan ja oppineet. Jos olemme oppineet hyvin ja kyenneet elämään em. käskyjen mukaisesti, tai jos olemme kämmänneet, mutta annamme anteeksi ja turvaamme Jeesuksen sovitustyöhön, pääsemme lopullisesti kotiin. Jos taas olemme kämmeltäneet, tulos onkin sitten vähän heikompi. Joko saamme valita, syntyäkö tänne uudelleen ja kokea kaiken uusiksi ja yrittää oppia kaiken uudelleen - vai yrittääkö jotain muuta tapaa oppia. Jälleensyntymäoppi siis pitää paikkaansa, mutta se ei ole lainkaan sellaista, mitä Idän uskonnot opettavat. Valinta siitä, synnymmekö tänne uudelleen, on viime kädessä itsellämme eikä se ole automaattinen prosessi. [Meidän ei tarvitse tulla tänne takaisin, jos opimme tämän elämämme aikana kaiken tarpeellisen.] Tästä on olemassa yksi poikkeus, ja se on itsemurha. Itsemurhaajalle jälleensyntymä on pakollinen - paitsi jos itsemurha tehdään silloin, kun kuolema on joka tapauksessa väistämätön ja se on tuskallinen ja hirveä. Isällämme on suhteellisuudentajua!
Uskovaisten harrastama helvetillä pelottelu, raamatulla päähän lyöminen ja hengellinen kiristys on jotain todella hirvittävää ja pöyristyttävää. Dogmi siitä, että Jumala on Rakkaus, on sanasta sanaan totta - ja se dogmi menee Raamatun tekstin edelle. Joka kerta, kun Raamatun teksti opettaa jotain muuta kuin Jumalan rakkautta, se on väärässä. On muistettava, että Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, sen ovat kirjoittaneet ihmiset monina eri aikoina ja nämä ihmiset ovat olleet samanlaisia kuin mekin - heillä on ollut omat näkemyksensä ja omat käsityksensä Isästämme, ja ne myös heijastuvat Raamatun tekstissä. Siitä näkyy myös oman aikansa yhteiskunta-, valta- ja yhteiskuntakäsitys. Oikeastaan ainoa, mitä Raamatusta todella tarvitsee tietää, on 1. Kor. 13:
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista,
10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen aikuinen, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Ja tämän vuoksi rukous on niin tärkeää. Samoin meditointi, jolla pääsemme sisimpäämme. On tärkeää kerran päivässä hetkeksi hiljentyä, muistaa mistä olemme tulleet ja mihin palaamme. Sen ei tarvitse merkitä itsekidutusta, vaan iltarukous riittää.
En kirjoita tätä nojaten Raamatun tekstiin, vaan kokemukseen.
Tämä maallinen tomumajamme on pelkkä sielumme kuori, joka kerran tuhoutuu, ja jonka saamme jättää taaksemme kun olemme käyttäneet sen loppuun. Sen jälkeen saamme palata takaisin Kotiin. Sielumme on pieni pisara Pyhää Henkeä ja kuolematon. Se on ollut ikuisesti olemassa; sillä ei ole alkua eikä loppua. Ja toisaalta tuonpuoleisessa - oikeassa kodissamme - ei ole aikaa lainkaan. Aika on yksi aineen ominaisuus, eikä ilman ainetta ole aikaakaan.
Me olemme tulleet tänne materiaaliseen maailmaan vapaaehtoisesti. Olemme täällä oppimassa ja kokemassa. Olemme tietoisesti erossa Isästämme - siksi, että kokisimme mitä on elää ilman rakkautta, turvattomana, kuolevaisena ja että kokisimme kärsimyksen ja tietäisimme, miltä tuntuu kuin sattuu. Meille on annettu vapaa tahto, ja Isämme tietää, että käytämme sitä usein väärin ja rikomme sekä toisiamme että Hänen tahtoaan vastaan. Mutta sitä varten on anteeksiantamus.
Jumala on Rakkaus. Niin valtava, kaiken kattava, kaiken käsittävä ja rajaton sekä ehdoton rakkaus, että sitä on maallisella kielellä mahdotonta kuvata. Hänen kirkkautensa ei ole fysikaalista valoa, vaan jotain muuta.
Isämme on yksi ja kaikille uskonnoille yhteinen, eikä hän välitä siitä, mitä me tunnustamme tai palvomme. Hän välittää siitä, mitä me teemme. Ja viime kädessä teot, eivät usko, ratkaisevat. Sama kääntäen; jokainen sellainen monoteistinen uskonto, joka opettaa, että Jumala on rakkaus, on oikea. Emme pääse taivaaseen palvomalla Jeesusta, Muhammedia, Krishnaa tai Amitabha Buddhaa, vaan tekemällä Isämme tahdon. Ja meille on annettu täsmälleen kaksi käskyä:
1) Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken (rakkauden kaksoiskäsky)
2) Kohtele lähimmäistäsi kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan (kultainen sääntö)
Nämä opetukset ovat kaikille tosille uskonnoille yhteisiä ja ne ovat koko maailmankaikkeuden perustuslaki.
Raamattu on symbolinen kirja ja sitä tulee tulkita symbolisesti. Kristinusko meni lopullisesti harhateille sen jälkeen, kun Pelagiuksen oppi (joka on oikea) julistettiin harhaopiksi ja Augustinuksen lohduton ja kolkko doktriini kanonisoitiin. Kristinusko opettaa, että jokainen ihminen on oletusarvoisesti tuomittu syntymästään saakka Helvettiin ja vain Jeesusta palvomalla voi pelastua. Todellisuudessa tilanne on täysin päin vastoin: Isämme rakastaa meitä kaikkia ja oletusarvoisesti palaamme kaikki takaisin kotiin - paitsi jos onnistumme kämmeltämään todella pahasti ja rikkomaan em. käskyjä vastaan. Mutta sitä varten on Jeesuksen sovitustyö. Voimme koska tahansa luottaa siihen.
Rapatessa roiskuu, ja Isämme tietää sen. Sitä varten on olemassa anteeksiantamuksen vesi ja armon saippua. Koska isämme antaa meille anteeksi, tätä samaa anteeksiantamusta vaaditaan myös meiltä toisiamme kohtaan. Hänellä on suhteellisuudentajua, ja hän odottaa sitä myös meiltä.
Karman laki pitää sanasta sanaan paikkaansa. Mitä kylvämme, sitä myös niitämme. Karma on täsmälleen sama asia kuin syntivelka, ja joka kerran kun rikomme toisiamme tai Isäämme vastaan, kasvatamme tätä taakkaa. Ja lopulta joudumme vastaamaan kaikesta. Mutta anteeksiantamuksen laki menee karman lain edelle. Jos kykenemme antamaan anteeksi - myös itsellemme, vapaudumme tästä taakasta.
Ja tämä on se tärkeä pointti. Vaikka olemme yksilöitä, emme ole erillisiä toisistamme, vaan olemme kaikki osia valtavasta kokonaisuudesta. Minkä teemme toisillemme, teemme myös itsellemme. Viimeisellä tuomiolla (joka itse asiassa ei ole tuomio vaan de-briiffaus) joudumme kokemaan kaiken tekemämme sekä omalta kantiltamme että myös niiden ihmisten silmin, korvin ja tuntein, kenelle olemme tehneet jotain. Mikään ei pysy salassa, vaan Isämme tietää kaiken. Ja se SATTUU. Isämme ei lue meille tuomiota, vaan luemme sen itse itsellemme. Siksi anteeksiantamus on niin tärkeää - että vapaudumme tästä taakasta.
Onko helvetti olemassa? On, joskin oikeampi nimi sille on Kadotus. Se on olemassa - se on tyhjö. Täydellinen eristeisyyden tila, erossa Jumalasta, jossa joudumme olemaan itsemme, omantuntomme ja alitajuntamme kanssa täysin yksin, ja jossa kohtaamme kaikki ne kauhut, jota eniten alitajunnassa pelkäämme. Mutta toisin kuin väitetään, Kadotus ei ole ikuinen eikä lopullinen, vaan sielläkin pätee armo. Sen sijaan kadotus on ajaton, kuten taivaan kotikin; koska siellä ei ole aikaa, vähäinenkin siellä vietetty jakso tuntuu iankaikkisuudelta. Sinne joutuu tietoisesti ja tahdolla rikkomalla em. käskyjä vastaan sekä hylkäämällä Isämme. Ei niin, että jokainen ihminen oletusarvoisesti joutuisi sinne, vaan sinne joutuvat ne, jotka tekevät muiden elämästä helvetin - ja jotka lopulta tekevät sitä omastaan. Ja jos uskomme, että Kadotus on helvetillinen tulijärvi, jossa paistumme, siitä muodostuu meille sellainen. Jos emme taas usko kadotusta olevan olemassa, mutta silti olemme eläneet piittaamattoman hedonistisesti muista välittämättä ja muita satuttaen, päädymme tyhjöön. Joudumme kohtaamaan tekojemme seuraukset.
Koska olemme täällä maan päällä oppimassa ja kokemassa, jokainen täällä viettämämme sekunti on tärkeä. Olemme oppimassa täällä viisautta, rakkautta ja kokemassa kuolevaisuuden, kärsimyksen ja vajavaisuuden. Maailma on kova, julma, epäoikeudenmukainen ja armoton - kaikkea sitä, mitä Isämme ei ole, ja Isämme valmisti maailmankaikkeuden kaikkine ihmeineen sitä varten, että kokisimme, mitä on elää erossa hänestä. Suurin kaikista opetuksista on rakkaus - rakkaus kaikista vaikeuksista ja epäoikeudenmukaisuuksista huolimatta; puolisoiden rakkaus toisiaan kohtaan, vanhempien rakkaus lapsiaan kohtaan, lasten rakkaus ystäviään, vanhempiaan ja sukulaisiaan kohtaan sekä lähimmäisenrakkaus. Mikään ei tapahdu sattumalta, vaan Isämme tietää kaiken. Ja hän kärsii kun me kärsimme - sillä olemmehan osa Pyhää Henkeä. Meillä on kuitenkin vapaa tahto, ja meistä riippuu, mitä teemme: teemmekö tästä maailmasta helvetin toisillemme (ja sitten itsellemme), vai teemmekö siitä pienen palan taivasta kuolevaisuuden keskelle.
Kun kuolemme, palaamme takaisin kotiin. Sen jälkeen meitä odottaa Viimeinen Tuomio, jossa käymme läpi, mitä olemme maan päällä saaneet aikaan ja oppineet. Jos olemme oppineet hyvin ja kyenneet elämään em. käskyjen mukaisesti, tai jos olemme kämmänneet, mutta annamme anteeksi ja turvaamme Jeesuksen sovitustyöhön, pääsemme lopullisesti kotiin. Jos taas olemme kämmeltäneet, tulos onkin sitten vähän heikompi. Joko saamme valita, syntyäkö tänne uudelleen ja kokea kaiken uusiksi ja yrittää oppia kaiken uudelleen - vai yrittääkö jotain muuta tapaa oppia. Jälleensyntymäoppi siis pitää paikkaansa, mutta se ei ole lainkaan sellaista, mitä Idän uskonnot opettavat. Valinta siitä, synnymmekö tänne uudelleen, on viime kädessä itsellämme eikä se ole automaattinen prosessi. [Meidän ei tarvitse tulla tänne takaisin, jos opimme tämän elämämme aikana kaiken tarpeellisen.] Tästä on olemassa yksi poikkeus, ja se on itsemurha. Itsemurhaajalle jälleensyntymä on pakollinen - paitsi jos itsemurha tehdään silloin, kun kuolema on joka tapauksessa väistämätön ja se on tuskallinen ja hirveä. Isällämme on suhteellisuudentajua!
Uskovaisten harrastama helvetillä pelottelu, raamatulla päähän lyöminen ja hengellinen kiristys on jotain todella hirvittävää ja pöyristyttävää. Dogmi siitä, että Jumala on Rakkaus, on sanasta sanaan totta - ja se dogmi menee Raamatun tekstin edelle. Joka kerta, kun Raamatun teksti opettaa jotain muuta kuin Jumalan rakkautta, se on väärässä. On muistettava, että Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, sen ovat kirjoittaneet ihmiset monina eri aikoina ja nämä ihmiset ovat olleet samanlaisia kuin mekin - heillä on ollut omat näkemyksensä ja omat käsityksensä Isästämme, ja ne myös heijastuvat Raamatun tekstissä. Siitä näkyy myös oman aikansa yhteiskunta-, valta- ja yhteiskuntakäsitys. Oikeastaan ainoa, mitä Raamatusta todella tarvitsee tietää, on 1. Kor. 13:
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista,
10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen aikuinen, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Ja tämän vuoksi rukous on niin tärkeää. Samoin meditointi, jolla pääsemme sisimpäämme. On tärkeää kerran päivässä hetkeksi hiljentyä, muistaa mistä olemme tulleet ja mihin palaamme. Sen ei tarvitse merkitä itsekidutusta, vaan iltarukous riittää.
En kirjoita tätä nojaten Raamatun tekstiin, vaan kokemukseen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä oli mielestäni hieno kirjoitus eikä ole juurikaan mitään lisättävää. Tuossa Raamatun pätkässä on kyllä ajattelemisen aihetta.
Niin ja tuli mieleen että ihmisethän eri puolilla maailmaa käydessään kuoleman rajalla näkevät (riippuen omasta kulttuuristaan/uskostaan) erilaisen "valo-olennon". Jotkut näkevät Jeesuksen, jotkut Buddhan, jotkut jotain muuta. Eli omien käsitysten mukaan. Näinhän ne unetkin toimivat.
Kun aikamme on loppu ja palaamme kotiin, meitä jokaista tulee vastaanottamaan se opettaja, ketä olemme maan päällä seuranneet tai kuka meille on tutuin. Isämme on meille kaikille sama. Jos olisin ollut muslimi, minua olisi moikannut Muhammed tai joku muu islamin keskeinen hahmo; jos olisin ollut buddhalainen, silloin Buddha tai joku boddhisattvoista olisi tullut ottamaan minua vastaan. Tiedän kuitenkin yhden tapauksen, jossa muslimia onkin ollut Buddha vastassa - ehkäpä se oli opetus siitä, että turha uskonkiihko voi johtaa hakoteille.
Olennaisia täällä maan päällä ovat rakkauden kaksoiskäsky sekä kultainen sääntö. Siksi tuo uskovaisten "raamatulla päähän" -tyyli tuntuu niin pahalta. Vaikka he periaatteessa ovatkin oikeilla jäljillä, heidän käytäntönsä on täysin hakoteillä. Jumala on kuitenkin Rakkaus, ei suinkaan mikään aivoton vihantäyteinen pilkunviilaaja, emmekä voi mitenkään joutua kadoksiin tai pudota universumin lattialankkujen rakoon - Isämme pitää meistä huolen.
Kiitos tästä mitä kirjoitit, sillä se on juuri sitä, mitä minäkin ajattelen. Ihan tuntuu välillä aurinko paistavan näilläkin keskustelupalstoilla, kaikkien helvetillä pelottelua uhkuvien kirjanoppineiden (lue: raamatunpalvojien) kirjoitusten lomassa.
pelottelua:
jos et tee niin tai näin, jos et usko tai tapat itsesi, jos uskot tai et usko sitä ja tätä, helvetti kadotus, jeesus, karma...
Lisäyksenä laitoit että kirjoitat perustuen kokemukseen...olisi mukava kuulla mihin kokemukseen.
Minä en tiedä, saatan uskoa elämään kuolemanjälkeen, karmaan, sieluun, hyviin tekoihin jne, mutta minä en väitä tietäväni.
Sitten se ikävä mutta pakollinen ihmettelyn aihe:
Mitäköhän ihmettä on tapahtunut ihmisille jotka syntyivät ja elivät ja kuolivat ennen jeesusta, ennen uskontoja, ennen raamattua, ennen saarnaajia...
Olen itsekin utelias ja halukas tietämään mitä oikein tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta me emme voi perustaa "tietoa" siitä kirjaan joka on kirjoitettu noin kaksituhattavuotta sitten kun otetaan huomioon että ihmisiä on elänyt planeetalle jo pitkän pitkän aikaa ennen sitä.
Tämän nyt pitäisi sanoa jo järkikin.
Jos jollakulla on asiasta (eriävä) näkemys kuuntelen mielelläni.
>>ja elivät ja kuolivat ennen jeesusta>pelottelua: jos et tee niin tai näin, jos et usko tai tapat itsesi, jos uskot tai et usko sitä ja tätä, helvetti kadotus, jeesus, karma...>Jos jollakulla on asiasta (eriävä) näkemys kuuntelen mielelläni.
Itse asiassa ei. En puhunut uskosta mitään, vaan teoista. Ja sen toteaminen, että me niitämme sitä, mitä me kylvämme, ei ole peloittelua vaan totuuden sanomista ääneen. Jos me kylvämme rakkautta, sopua ja ystävyyttä, me myös niitämme sitä, ja kotiinpaluumme tulee olemaan todella juhla. Mietitäänpä jotain Albert Schweitzeriä tai Äiti Teresaa.
Sama valitettavasti kyllä pätee toisin päin myös. Tätä tarkoitin sillä, että karman laki pitää paikkaansa. Tämä on kaikille maailman uskonnoille pitkälti yhteinen käsitys. Mutta toisin kuin idän uskonnoissa usein opetetaan, anteeksiantamus menee rankimmankin karman ohi. Tässä mahayanabuddhalaisuus on oikeilla jäljillä.
Jos ja kun tämä maailma on valtava koulu - elämän koulu - jonka oppilaita olemme, silloin itsemurha on verrattavissa koulupinnaukseen. Ei niin, että meitä rangaistaisiin itsemurhan tekemisestä, vaan niin, että joudumme "jäämään luokalle" ja uusimaan ne opetukset, mistä yritimme lintsata. Saamme toki levätä Taivaan kodissa ja kerätä voimia, ja valmistautua uuteen paluuseen takaisin ja miettiä, mikä meni viime kerralla pieleen ja miksi vaikeudet olivat niin suuret, että ne ajoivat riistämään hengen.
Ja myös tämän takia sosiaalinen oikeudenmukaisuus on tärkeää. Jaettu karma on puolitettu karma meille molemmille. Jos sosiaaliturva, välittäminen ja hoito auttavat meitä pääsemään pahimman yli ja estävät meitä riistämästä henkeä itseltämme, se koituu lopulta sekä auttajan että autettavan hyväksi. Tässä hindulaisuus ajaa pahemman kerran päin seinää: kenenkään karma ei ole hänen yksityisasiansa, sillä emme ole saaria, ja auttamalla ihmistä hädässä autamme myös itseämme. Hindulainen kovasydämisyys ja kastijako on käytännössä omaan jalkaan ampumista - kirjaimellisesti.
Totesin myös, että Isämme silmissä uskolla tai palvonnalla tai tunnustuksella ei ole merkitystä; sillä on merkitystä, mitä on tehnyt ja onko elänyt uskonsa mukaisesti. Jokainen sellainen monoteistinen uskonto, joka opettaa, että Jumala on Rakkaus, on oikea; ja jokaiselle tällaiselle uskonnolle on yksi yhteinen nimittäjä, ja se on kultainen sääntö. Kohtele lähimmäistäsi kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Joko aktiivimuodossa "tee lähimmäisellesi se, mitä haluaisit hänen tekevän sinulle" tai passiivimuodossa "älä tee lähimmäisellesi sitä, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän". Tämä on äärimmäisen tärkeää siksi, että loppupeleissä
kaiken, mitä teemme toisillemme, teemme viime kädessä itsellemme
sillä vaikka olemme yksilöitä, emme ole erillisiä toisistamme vaan olemme kaikki yhtä ja samaa substanssia.
Kysyt: "Mitäköhän ihmettä on tapahtunut ihmisille jotka syntyivät ja elivät ja kuolivat ennen jeesusta, ennen uskontoja, ennen raamattua, ennen saarnaajia... "
Vastaus on, että se riippuu täsmälleen heidän teoistaan ja siitä, miten he ovat eläneet. Ovatko he kyenneet elämään rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön mukaisesti. Ovatko he kyenneet elämään epäitsekkäästi ja rakastaen ja luomaan pienen palan taivasta jo tänne maan päälle. Ovatko he suorittaneet elämän koulunsa hyväksytyillä arvosanoilla.
Jeesuksen suurin merkitys on siinä, että hän toisaalta oli opettaja ja opetti meille, kuinka tulisi elää; ja toisaalta se, että hän maksoi vakuutusmaksun meidän puolestamme. Sellainen tavis, kuten sinä ja minä, jotka osaamme elää suunnilleen säntillisesti ja jotka osaavat elää rakastaen, välttäen vihaa, empaattisesti ja muistaen Luojaamme, palaamme kuoltuamme riemullisesti kotiin. Me kuulumme niihin "99 lampaaseen Hänen laumassaan". Me niitämme sitä mitä olemme kylväneetkin. Mutta se sovitustyö on ennenkaikkea niitä varten, jotka ovat kämmeltäneet oikein kunnolla; niitä varten, jotka ovat eläneet vihassa, harjoittaneet seitsemää kuolemansyntiä, niitä jotka ovat eläneet hedonistisesti, piittaamatta, ahneesti, vailla rakkautta ja itsekkäästi, ja jotka ovat saaneet lähinnä vain vahinkoa aikaan. Hekin niittävät sitä, mitä ovat kylväneet. Eli heille olisi tiedossa Kadotus eli ero Jumalasta ja jääminen oman sielunsa (ja kaikkien sinne kasautuneiden kauhujen) kanssa kahdestaan. Jeesuksen sovitustyö on ensisijaisesti heitä varten. He pelastuvat turvaamalla Jeesukseen ja pytämällä anteeksiantamusta. Eiväthän terveet tarvitse lääkäriä vaan sairaat!
Toki me taviksetkin voimme ahdistuksessamme, murheessamme ja synnintunnossamme turvata Häneen, sillä Kristuksen sovitustyö koskee myös meitä.
Kristinuskon pahin pieleenmennyt opetus on siinä, että se opettaa jokaisen ihmisen joutuvan oletusarvoisesti kadotukseen. Näin ei ole. On hassua, että kristinuskon tärkein dogmi on, että Jumala on Rakkaus, ja sitten kristinuskon jumalakuva on jokin irrationaalinen ja sadistinen kosminen pikkuhitler. tuo dogmi - Jumala on rakkaus - menee Raamatun tekstin yli. Eli jos Raamatun teksti on jossakin kohdassa ristiriidassa tuon dogmin osalta, dogmi astuu voimaan. Isämme rakkaus meitä kohtaan on suunnaton ja hän haluaa meidän kaikkien pelastuvan (= tämän maallisen lukukautemme jälkeen palaavan turvallisesti takaisin kotiin). Me kaikki olemme Hänen lapsiaan ja Hänelle rakkaita. Hänellä on suhteellisuudentajua, hän tietää, että me kämmellämme ja teemme vastoin hänen tahtoaan, ja hän tiesi antaessaan meille vapaan tahdon, että tulemme käyttämään sitä väärin. Hän antaa meille mokamme anteeksi samalla tavoin kuin isä lapsilleen. Aivan uskonnosta tai sen puutteesta riippumatta. Kristuksen sovitustyö ei siksi ole pelastuksen edellytys, vaan sen vakuutus.
Koska anteeksianto on tärkeää, meidän tulisi osata antaa anteeksi toisille heidän kämminsä. En tietenkään tarkoita sitä, että meidän pitäisi antaa muiden kävellä ylitsemme tai antaa mikä tahansa pahantahtoisuus anteeksi tuosta vain, vaan toimia hyvässä tahdossa. Ja ennenkaikkea meidän tulee oppia antamaan anteeksi omalle itsellemme, sillä se on kaikkein vaikein opetus.
Totesin, että kristinusko harhautui sivupoluille siinä, kun Pelagiuksen oppi vapaasta tahdosta julistettiin harhaopiksi ja Augustinuksen oikeaksi. Tämän jälkeen on menty 1600 vuotta metsään. Pelagiuksen oppi on täysin raamatullinen ja se perustuu evankeliumeille Augustinuksen opin perustuessa Paavalin kirjeille. Pelagiuksen opin ongelma on siinä, että se tuomitsee ihmisen vapauteen ja vastuuseen omista teoistaan, ja tekee kirkon tarpeettomaksi. Tämä ei sopinut kirkolle, ja Pelagius piti nopeasti julistaa kerettiläiseksi. Pelaguksen oppi johtaa loogisesti loppuunvietynä kristinuskon hyvin lähelle mahayanabuddhalaisuutta tai eräitä hindulaisuuden monoteistsiä muotoja, kun taas Augustinuksen oppi johtaa loogisessa äärimmäisyydessään hyperkalvinismiin, joka puolestaan ei eroa islamista oikeastaan mitenkään.
Kirjoitat: "Olen itsekin utelias ja halukas tietämään mitä oikein tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta me emme voi perustaa "tietoa" siitä kirjaan joka on kirjoitettu noin kaksituhattavuotta sitten kun otetaan huomioon että ihmisiä on elänyt planeetalle jo pitkän pitkän aikaa ennen sitä. Tämän nyt pitäisi sanoa jo järkikin"
Tuo on aivan totta, ja on muistettava, että vaikka kristinusko onkin validi uskonto (monoteistinen uskonto, jonka Jumala on Rakkaus), se ei ole ainoa sellainen. Kristinusko on siis tie, joka vie takaisin kotiin, mutta se ei ole ainoa sinne johtava tie. Samoin maailmassa on muitakin pyhiä kirjoja kuin Raamattu, ja niistä valideille yhteinen opetus on tuo kultainen sääntö.
Kultainen sääntö on kristinuskoa vanhempi periaate, ja ensimmäisenä sen lienee esittänyt parsilaisuuden (maailman vanhimman selkeästi monoteistisen uskonnon) perustaja, persialainen Zarathustra. Jos olen väärässä, korjatkaa. Juutalaisuudessa sen on ensimmäisenä esittänyt Hillel 100-luvulla eKr passiivimuodossa.
Emme tietenkään voi perustaa tietoa emmekä elämäämme Raamattuun (tai mihinkään muuhunkaan pyhään kirjaan), mutta voimme käyttää niitä oppainamme soveltuvin osin.
On todellakin totta, että mitään pyhää kirjoitusta ei voi "ottaa todesta" KIRJAIMELLISESTI. Nehän ovat vain kanssaveljiemme aikojen saatossa keräämiä ja muistiin kirjoitettuja ohjeita ja neuvoja, jotka ovat kaiken lisäksi vielä verhotut symboleihin ja vertauskuviin....
Kukin ihminen tulkitsee tietenkin niitä oman maailmankuvansa ja minäkäsityksensä mukaan. Näin niihin kirjoitettu "tieto" saa jokaisen ihmisen mielessä henkilökohtaisen värinsä.
Mikään pyhä kirja ei ole absoluuttinen totuus; joku viisas on joskus sanonut, että totuus muuttuu sillä hetkellä valheeksi, kun sitä yritetään kuvailla inhimillisin käsittein. Tässä on paljon ajattelemisen aihetta!
Ps. mm. Raamatun tulkinnassa voi käyttää järkeä, eikä hyväksyä kaikkea, mitä siellä sanotaan ehdottomana totuutena.
Sanotaanhan Raamatussa mm. että homous on syntiä...Jokainen aivot omistava ihminen kuitenkin ymmärtää, että Rakkaus ei ole koskaan syntiä... Rakkaus on Luonnonvoima, kuten Brokeback Mountainissa kauniisti sanotaan :)
Järjen käyttö on sallittua - myös uskonasioissa.
niin ne jotka ovat ollet lähellä kuolemaa kokevat valoilmiön,myös ennen heräämistä leikkaussalin kirkkat valot voivat luoda valoilmiön.Uskoa saa minin haluaa mutta totuus on se että elämä jatkuu vain lapsissa ja heidän keeneissä.
Teoriasi ei pidä paikkaansa. Asiaa on tutkittu, eikä tuo yliyksinkertaistettu teoriasi, mitä väität, ole oikea selitys.