Karjalan palautusta ajavat pusekvat hartiavoimin töitä. Tuloksista en osaa sanoa. Sympateeraan kuitenkin tietyllä tavalla näitä vuorotta ahertajia.
Erään vastikään tehdyn kyselyn mukaan 41 prosenttia suomalaisista olisi sitä mieltä, että EU:sta tulisi erota. Tämähän merkitsisi lähestyvissä eduskuntavaaleissa 82 paikkaa. Silti luulen, että niiden ehdokkaiden määrä, jotka asettavat EU:sta eroamisen ykkösvaaliteemakseen, jää pieneksi.
Kun erikseen kysytään, kannattaako suomalainen Karjalan palautusta, saataneen korkeahko kannatusluku. Harva kansanedustajaehkokas silti laittanee asiaa vaaliohjelmansa ykköseksi.
Suomalaiset suhtautuvat Karjalan palutukseen aika rauhallisesti. Ehkä tähän tyyliin:
- "Suomi menetti suuren osan elinkelpoisista alueistaan, mm toiseksi suurimman kaupunkinsa. Se oli väärin! - Niin olikin. Silti olemme luoneet hyvinvointivaltion."
- "Maksoimme turhat ja raskaat sotakorvaukset. Se oli väärin! - Niin olikin. Siitäkin selvittiin, olemme kova kansa!"
- "Niin sanotut sotaan syylliset ja asekätkijät tuomittiin poliittisin perustein. Se oli väärin! - Niin olikin. He ovat sankareita!"
- "Isanmaalliset järjestöt, kunten Suojeluskunta ja Lotta Svärd lopetettiin epäoikeudenmukaisesti. Se oli väärin! - Niin olikin. Nyt meillä on vaikka mitä järjestöjä:"
- "Maamme johatjat ovat suomettuneita. Kohta on eduskuntavaalit... - Niin onkin. Minä äänestän ketä itse haluan"
Mielestäni nykyiset teemat on käytetty loppuun. Mikäli niillä voitaisiin saada pysyvää innostusta aikaan palautusasiassa, tämä olisi jo selvästi näkyvissä.
Sitten voidaankin kysyä, mitkä olisivat ne uudet teemat? Tuskin kolme vuotta toiminut ProKarelia vielä lähtee muuttamaan linjaansa.
Erään vastikään tehdyn kyselyn mukaan 41 prosenttia suomalaisista olisi sitä mieltä, että EU:sta tulisi erota. Tämähän merkitsisi lähestyvissä eduskuntavaaleissa 82 paikkaa. Silti luulen, että niiden ehdokkaiden määrä, jotka asettavat EU:sta eroamisen ykkösvaaliteemakseen, jää pieneksi.
Kun erikseen kysytään, kannattaako suomalainen Karjalan palautusta, saataneen korkeahko kannatusluku. Harva kansanedustajaehkokas silti laittanee asiaa vaaliohjelmansa ykköseksi.
Suomalaiset suhtautuvat Karjalan palutukseen aika rauhallisesti. Ehkä tähän tyyliin:
- "Suomi menetti suuren osan elinkelpoisista alueistaan, mm toiseksi suurimman kaupunkinsa. Se oli väärin! - Niin olikin. Silti olemme luoneet hyvinvointivaltion."
- "Maksoimme turhat ja raskaat sotakorvaukset. Se oli väärin! - Niin olikin. Siitäkin selvittiin, olemme kova kansa!"
- "Niin sanotut sotaan syylliset ja asekätkijät tuomittiin poliittisin perustein. Se oli väärin! - Niin olikin. He ovat sankareita!"
- "Isanmaalliset järjestöt, kunten Suojeluskunta ja Lotta Svärd lopetettiin epäoikeudenmukaisesti. Se oli väärin! - Niin olikin. Nyt meillä on vaikka mitä järjestöjä:"
- "Maamme johatjat ovat suomettuneita. Kohta on eduskuntavaalit... - Niin onkin. Minä äänestän ketä itse haluan"
Mielestäni nykyiset teemat on käytetty loppuun. Mikäli niillä voitaisiin saada pysyvää innostusta aikaan palautusasiassa, tämä olisi jo selvästi näkyvissä.
Sitten voidaankin kysyä, mitkä olisivat ne uudet teemat? Tuskin kolme vuotta toiminut ProKarelia vielä lähtee muuttamaan linjaansa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
"...Minä äänestän ketä itse haluan"
Just näin!
Olenpa varma, että suurin osa niistäkin äänestäjistä, jotka periaatteessa kannattavat karjalan palautusta tulevat kiertämään kaukaa "Karjala-ehdokkaiden" vaalikojut.
Milloinkahan vaalikampanjointi muuten alkaa tällä foorumilla? En edes tiedä, mitkä puolueet ottaisivat Karjala-aktivisteja ehdokkaikseen. Perussuomalaiset ehkä.
Höpinät suomettumisesta ovat niin kuluneita.
.. kuitenkaan ole, kun livottiin huolella.
Nyt kun Tony Halme on luopumassa niin pitäähän Arkadianmäelle uusi väriläiskä saada!
Lehtipuu vaikutti Telakka-ohjelmassa luonnossa aika nynnyltä. Senat meinasivat mennä sakasin ja ääni värisi. Ei tuosta ole sen paremmaksi väriläiskäksi kuin Arto Lahdessa.
Kerro lisää!
"Sitten voidaankin kysyä, mitkä olisivat ne uudet teemat? Tuskin kolme vuotta toiminut ProKarelia vielä lähtee muuttamaan linjaansa. "
Turha huoli! Jos kävisi niin, että Karjala palaisi nämä palauttajatyypit alkasivat oikopäätä ruinata Itä-Karjalaa!!
"Suomalaiset suhtautuvat Karjalan palutukseen aika rauhallisesti. "
Onhan aktivisteilla muitakin teemoja
"Verovarojen tuhlaaminen lähialueyhteistyöhön"
- "rauhalliset" suomalaiset valitettavasti mieltävät teeman niin, että Karjala-aktivistit ovat nurjamielisiä ja yhteistyökyvyttömiä
"Totalitarismi on vihdoinkin tuomittu"
- "rauhalliset" suomalaiset ajttelevat, että "tämähän on ollut selvää jo alun 60 vuotta"
Tuotehan on ihan hyvä. Kukapa ei haluaisi panna ropansa Viipurin jälleenrakentamiseen.
Osaavia kauppamiehiä puuttuu.
Media myisi helposti ja ilmaiseksi aatteen kuin aatten. Suomessa ilmestyy viisi päivää viikossa kaksi iltapäivälehteä, jotka julkaisevat miltei mitä vaan. Kahden YLE:n kanavan lisäksi pyörii koko ajan ainakin kolme kaupallista TV-kanavaa (TV 3, Nelonen, SubTV). LIsäksi monet ulkomaiset kanavat näkyvät Suomessa.
Kuinka monta juttupulasta kärsivää lehteä Suomessa mahtaa ilmestyäkään?
Lisäksi on lukematon määrä aattellisia yhdistyksiä, jotka koettavat saada esitelmöitsijöitä. Koulut ja oppilaitokset rimpuilevat mielenkiintoisten aiheiden puutteessa. Erilaisissa ammatti-instituuteissa kasvatetaan nettisivujen tekijöitä ja ja muita median osaajia.
Karjalan palauttamisella ei pitäisi olla puutetta ainakaan vaikutuskanavista. Asia pitäisi osata "tehdä tykö." Jos Matti Nykänen osaa tehdä itsestään kuuluisan, mikä estäisi Karjalan palauttajia?
"Media myisi helposti ja ilmaiseksi aatteen kuin aatten. Suomessa ilmestyy viisi päivää viikossa kaksi iltapäivälehteä, jotka julkaisevat miltei mitä vaan. Kahden YLE:n kanavan lisäksi pyörii koko ajan ainakin kolme kaupallista TV-kanavaa (TV 3, Nelonen, SubTV). LIsäksi monet ulkomaiset kanavat näkyvät Suomessa."
Ainoa, minkä kanssa ProKarelia on onnistunut kiitettävästi, on YLE. Sieltä on tullut runsaasti hyvin tehtyjä Karjala-dokumentteja. Harmi vaan, ettei yleinen mielipide maassamme ole niistä huolimatta muuttunut miksikään.
Kaupallisen median omistaa patamusta porvaristo. Vielä 15 vuotta sitten olisi saattanut ajatella, että nuo tahot hyvinkin olisivat Karjalan palautuksen kannalla. Mutta ne ovat kääntäneet voitontavoittelussaan asialle selkänsä. Kaupallista mediaa kiinnostavat loputtomasti missit, formaattisarjat, julkkisten makuuhuonejutut, urheilu ja seksi.
Tämän ei tietenkään tarvitse olla loputtomasti näin. Karjalan palautus tarvitsisi nyt ennen kaikkea positiivista huomiota herättäviä julkkiksia puolelleen. Tähän pitäisi panostaa.
"Sitten voidaankin kysyä, mitkä olisivat ne uudet teemat? Tuskin kolme vuotta toiminut ProKarelia vielä lähtee muuttamaan linjaansa."
Niin. Sanot, että tarvitaan uusia teemoja. Pystytkö oikeasti sanomaan edes yhden?
Mitä jäisi jäljelle, jos nykyisistä luovuttaisiin??
"Niin. Sanot, että tarvitaan uusia teemoja. Pystytkö oikeasti sanomaan edes yhden?
Mitä jäisi jäljelle, jos nykyisistä luovuttaisiin?? "
En tiedä, mitä jäisi jäljelle. Olen vaan sitä mieltä, että nykyisistä teemoista ei saada enää mitään irti. Kuulijat ja tukijat kaikkoavat.
Ennen vanhaan purjelaiva-aikakaudella sanottiinn, että myötätuulta odotellessa luovitaan vastatuuleen. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että etsitään ne asiat, joissa voidaan tehdä edes vähän. Kun jotain asioita saadaan eteenpäin, vetää se mukanaan muita. Lopulta tuuli kääntyy suotuisaksi.
Voisivatko uudet teemat olla näitä:
- suomalaisen kulttuuriperinteen ja luonnon vaaliminen yhdessä Venäjän kanssa
- paluumuuton edellytysten luominen
- Venäjän puolella asuvan väestön suomalais-karjalaisen kulttuurin tukeminen
Heti kommenttina paluumuuttoon totean, että tullee kaikissa tilanteissa jäämään marginaaliseksi. Suomalais-karjalaisen kulttuurin tukeminen kohdistuu tietenkin pääasiassa muualle kuin luovutetuille alueille.
Valtion, eri järjestöjen ja yksityisten ihmisten voimin näitä asioita jo pienessä määrin tehdäänkin. Taidanpa tietää, että juuri tämäntapaista yhteistyötä Karjala-aktiivit ainakin tällä hetkellä arvostelevat erityisen kärkkäästi.
Minä arvostan ja tuen kaikkia yhteistyö -ja kehittämismuotoja, mutta sillä edellytyksellä, että Karjala palaa Suomen hallinnon alle. Venäjän tukeminen ilmaiseksi on loputtava.
Osaatteko kertoa, mihin tähtää tämä nykyinen rikkaan Venäjän tukeminen samalla kun Suomessa supistetaan opetuksesta, vanhusten ja sairaanhoidosta, puolustus- ja poliisin määrärahoista.
"Minä arvostan ja tuen kaikkia yhteistyö -ja kehittämismuotoja,..."
Kiitos kannatuksesta! Tästä se lähtee!
"... mutta sillä edellytyksellä, että Karjala palaa Suomen hallinnon alle. Venäjän tukeminen ilmaiseksi on loputtava."
Nythän ei ole minkäänlaisia takeita, että Karjala palautuisi ikinä Suomen hallinnon alle. Minusta silti pitäisi toimia Karjalan hyväksi. Tiedän hyvin, että lähialueyhteistyön arvostelu on Karjala-aktivistien perusteemoja. Mutta miksi se on niin tärkeä? Kampanjoinnillahan tulisi hankkia asialle kannattajia, ei vastustajia.
"Nythän ei ole minkäänlaisia takeita, että Karjala palautuisi ikinä Suomen hallinnon alle. Minusta silti pitäisi toimia Karjalan hyväksi. Tiedän hyvin, että lähialueyhteistyön arvostelu on Karjala-aktivistien perusteemoja. Mutta miksi se on niin tärkeä? Kampanjoinnillahan tulisi hankkia asialle kannattajia, ei vastustajia."
Ei ole mitään mieltä siinä, että avustetaan alueita, jotka NL on meiltä vääryydellä vienyt, kun maa jonka hallussa nämä alueet ovat, on rikas öljyvaltio, joka itse ei pistä tuolle alueelle rikkaa ristiin. Joku raja nöyristelylläkin on oltava.
Eikä ole mitään takeita siitä, että tuo "lähialuetuki" menee sinne, minne se on tarkoitettu, ja näkeehän sen jo, että se EI ole mennyt sinne: alue on yhtä ränsistynyt kaiken aikaa.
On nimenomaan tärkeää, että alue palautetaan Suomelle, jotta näin varmistetaan se, että alietta kehitettäessä, kohdentuu tuet ym. juuri sinne, mitää pitääkin. Toinen suuri epriaate on se, että se oli suomalaisten maata.
Keitä ovat Karjala-aktivistit? Olen huomannut, että monikaan Karjala-keskusteluun osallistuneista ei tiedä kovinkaan paljon "lähialuetuista". Minun käsittääkseni sama pätee myös Karjalan palautusta kannattaviin. Mutta pyytetön rahan jako Venäjälle on kyllä sopiva pidettäväksi Karjala-keskustelun rinnalla, sillä viralliset lähialuetuet eivät ole edes tarkoitettukaan Karjalan hyväksi. Karjalaan menevä tuki on kansalaisjärjestöjen toiminnan varassa ja hyvin pienimuotoista verrattuna lähialueyhteistyön ja Pohjoisen ulottuvuuden nimissä syydettyihin rahoihin. Kuka pystyy kertomaan kokonaissumman, mitä EU:stakin on lypsetty Venäjälle! Maahan, joka ei kuulu EU:hun ja on luonnovaroiltaan yksi maailman rikkaimmista! No näistä EU-projekteista on joitain sentään suunnattu Karjalaan. Toimiikohan Viro EU:ssa yhtä aktiivisesti Venäjän puolesta kuin isänmaamme Suomi?
Kiitos! Olemmekin ihan yhtä mieltä pääasiasta. Menetetyt alueet tulisi palauttaa Suomen yhteyteen.
Mielestäni Karjalan hyväksi tulee tehdä kaikki voitava sekä siinä vaihtoehdossa, että se ei ikinä palaudu, että siinä vaihtoehdossa, että se kokonaan tai osin palautuu Suomen yhteyteen.
Taitaa olla niin, että kaikkien raaka-aineita tuottavien maiden ongelma on se, etteivät rikkaudet päädy tavallisen kansan hyväksi. Tämä saa ainakin minun puolestani olla Venäjän oma ongelma. Meidän Karjala-aktiivistien ongelma on lähinnä se, miten saisimme asiallemme oikeanlaista näkyvyyttä ja yleistä hyväksyntää.
Valistunut suomalainen ajattelee lähialueyhteistyöstä ilmeisesti lähinnä näin:
- osa projekteista edistää maamme ympäristönsuojelua ja ydinturvallisuutta
- osa projekteista onnistuu teknillisesti. Tämä hyödyttää maamme idänkauppaa, suomalaisia yrityksiä ja parantaa Suomi-kuvaa
- humanitäärinen, pääosin budjettivaroin rahoitettu toiminta kuuluu kaikkien sivistysvaltioiden periaatteisiin
- osa projekteista ilmeisesti epäonnistuu ja niihin kohdennetut varat päätyvät rikollisiin käsiin
- jos lähialueyhteistyöllä pystytään vähääkään lisäämään turvallisuutta ja vakautta, sitä kannattaa mieluummin tehdä kuin olla tekemättä.
Mielestäni siis, kun kampanjoimme Karjalan palautuksen puolesta, voisimme jättää lähialueyhteistyön elämään omaa elämäänsä. Meidän ei kannata leimautua yhteistyökyvyttöksi ja pahaa ajatteleviksi. Asiasta kannattaa mieluummin kerätä helpot PR-pisteet ("Suomi välittää kalliista Karjalastaan")
Muutenkaan ei kannata leimautua valistuneen kansan silmissä. Karjalan kurjuutta on saarnattu riittävästi. Vuosittain tuhannet suomalaiset matkailevat Karjalassa. Heidän on helppo nähdä, että Karjala sekä ränsistyy että kehittyy. Kehitys on suurelta osin suomalaisen matkailun ja myös lähialuetuen ansiota. Tästäkään ei kannattaisi ottaa takkiin, vaan kerätä taas ne helpot PR-pisteet ("Suomi välittää kalliista Karjalastaan").
Kuka sitten tarvitsee ja osaa hyödyntää näitä helposti kerättäviä PR-pisteitä? ProKarelia on tällä hetkellä leimautunut, osin aiheetta, pelkästään katkeruutta lietsovaksi liikkeeksi. Liikkeestä ajatellaan usein, että se on laskelmoinut sen varaan, että Varsovan Liiton ja Neuvostoliiton hajoamista pian seuraa myös Venäjän hajoaminen. Tällöin menetetyt alueet "putoavat" maamme yhteyteen. ProKarelialle tuntuu riittävän nykyinen, hyvin marginaalinen kannatus. Liikkeeltä puuttuvat asiaa eteenpäin vievät teemat ja valovoimaiset keulahahmot.
Toivon ja uskonkin, että tilanne muuttu.
Loistavaa tekstiä naputtelet, vaan mistä löytyy lisää kaltaisiasi.
"Karjalan palauttaja"-järjestöjä on useita ja lisäksi vielä joitakin yksinäisiä huomionkerääjiä, mutta onko niin että määrä korvaa laadun!
otettas teemaksi vaikka kuun asutus tai Marsin valloitus? Todennäköisempiä molemmat tulevaisuudessa kuin se että Venäjä palauttaisi Karjalaa. Onkohan se kuu juustoa? Suomen kannattaisi jo tehdä sieltä valtaus.
"Erään vastikään tehdyn kyselyn mukaan 41 prosenttia suomalaisista olisi sitä mieltä, että EU:sta tulisi erota. Tämähän merkitsisi lähestyvissä eduskuntavaaleissa 82 paikkaa. Silti luulen, että niiden ehdokkaiden määrä, jotka asettavat EU:sta eroamisen ykkösvaaliteemakseen, jää pieneksi."
Se EVA:n tutkimus taisi antaa tuluksen, että 33 % on tyytyväisiä EU:n ja 31 % tyytymättömiä. Loput epävarmalla kannalla. Jakauma oli siis suurinpiiretin sama kuin EU-kansanäänestyksessä.
Sehän onkin niin, ettei juuri yksikään kansan valitsemista edustajista metelöi enää EU:ta vastaan. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, ettei Karjalan palauttamisen kannattajia saada millään valituksi Eduskuntaan, vaikka melkoinen osa kansastamme periaatteessa kannattaa palauttamista.