Boikotoin siis Unileveriä. Ei käytetä meillä heidän tuotteitansa.
Boikotoin
Kauan **
5235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nii juu mutta yleensä näää boikotit kans perustellaan vaikka vain muutamin merkein!
Monikansallinen yhtiö, joka uskottelee ihmisille tuotteen suomalaisuutta. Pitkään uskoteltiin, että eräs sinappikin olisi ollut suomalainen, vaikka yhtiön oli omistanut jo kauan Unilever. Samoin on toiminut margariinien kohdalla jne.
Mitä pahaa siinä on, jos yhtiö on niin iso, että se voi työllistää ihmisiä useissä maissä ympäri palloa?
Mitä väärää siinä on?
Unilever on yksi monikansallisista yhtiöistä, joka on antanut suomalaisten uskoa, että jokin tuote on suomalainen. Kuten eräs sinappi, vaikka sen omisti (jo kauan ennen siirtoa) Unilever. Kauan antoi myös uskoa, että eräs margariineista on suomalainen, vaikka ei ollut enää vuosiin ollutkaan.