Adventtikirkko ja muiden seurakuntien uskovat

MITEN ADVENTTIKIRKOSSA SUHTAUDUTAAN MUIDEN SEURAKUNTIEN USKOVIIN?

Adventtikirkko on maailman suvaitsevaisin kirkko asenteissaan suhteessa muiden seurakuntien jäseniin. (Joh 13:34-35) Adventtikirkko on myös maailman suvaitsemattomin kirkko suhteessa synnin harjoittamiseen. (Ilm 12:17, 1 Joh 3-4, Jaak 1:25, 2:10-12, Luuk 16:17)

Mikään kirkko maailmassa ei opeta niin kauniisti ja avoimesti uskovista jotka ovat muissa seurakuntayhteyksissä:

Adventtikirkon tunnustus vapaasti kirjoittajan mukaan;
- “Adventtikirkko kannattaa ja tunnustaa kaiken Kristusta korottavan toiminnan kaikissa katolisissa ja protestanttisissa seurakuntayhteyksissä. Kaikissa näissä piireissä on Jumalan lapsia, vilpittömiä sieluja, (rehellisiä ymmärrykselleen oikeasta ja väärästä) yksilöinä, jotka seuraavat ja korottavat Jeesusta Kristusta sen ymmärryksen ja valon mukaan minkä omistavat ja ovat saaneet. Jumalan kansaa on tänään (2006) enemmän muissa piireissä kuin Adventtikirkossa.”

Jumalan kansa on siis hajallaan eri piireissä yksilöinä. Adventtikirkossakin Jumalan lapset ovat yksilöitä. Jeesus opetti että rikkavilja ja vehnä kasvavat yhdessä elon loppuun asti (ajan loppuun) saakka. Seurakunnan jäsenet koostuvat aina hyvin erilaisista ihmistä, jotka ovat erilaisilla oman hengellisen kasvunsa tasoilla ja vaiheilla. Siksi ihmisellä ei ole oikeutta tuomita. Ihminen voi aina muuttaa tapansa, ja kasvaa kristillisyydessä. Jotkut kylmenevät pois seurakuntayhteydestä, (Hebr 10:24-25) ja jotkut ovat palavina öljyä lampuissaan. (Matt 25:1-13, 24:45-51)

Oikeudenmukainen Jumala tuomitsee oikeudenmukaisesti, ja huomioi ihmisen vilpittömyyden. (Luuk 12:47-48)

Ajan lopulla kristikunta tulee Raamatun mukaan jakaantumaan kahtia. (Ilm 13) Jakaantuminen tapahtuu niihin jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille, (Matt 5:17-18, 7:20-23) Jeesuksen todistukselle, (Ilm 19:10) ja uskovat Jeesukseen. (Ilm 14:12) Toinen ryhmä kumartaa petovaltaa, ja sen johtajia, jotka vaativat Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta itselleen. Tämä “petovalta” on uskonnollisen ja poliittisen vallan yhdistelmä. (Ilm 13:12-18, 14:9-13)

Jumalan valtakunta tulee, ja voittaa. Suuri Babylon tuhoutuu. (Ilm 18, Dan 2:44)

Lisää aiheeseen liittyvää:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Raamattuopetukset:
- "Mikä on oikea uskonto?" Osasto 7.
- "Ovatko Jumalan käskyt voimassa uudenkin liiton aikana?" Os. 4.
- "Ristillä kumoutuneet käskyt ja lopunajan harhaoppi" Os. 4.
- "Jumalan lapseus" os.5
- "Pyhitys maailmassa" os. 5
- "Miten Jumalan kansa yhdistyy yhdeksi laumaksi?" Os. 7.
- "Pilkaajat lopun aikana." Os. 9.
- "Antikristus" Os.10.
281011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Täällä palstalla näkee suoraan sen suvaitsevaisuuden luonteen.
Adventistit yleisesti sopeutuvat yhteiskunnassa veljellisesti muihin ja päinvastoin.
Yleisesti ei ole mitään mittaria suvaisaevaisuuden mittaamiseen, vaikka sinä sellaista saarnaatkin.
Adventtikirkolla on ollut koko historiansa ajan vaikeuksia tulla tunnustetuksi kristittyjenn joukkoon.
Heillä on ollut aina tavoitteena sinne pääsy.
Onkin luonnollista ,että he ovat tyrkyttämässä myös ""suvaitsevaisina"" itseään.
Eihän heillä muuten olisi vähääkään mahdollisuutta päästä "kirjoille" kristityiksi.
Täällä on selkeästi havaittavissa että oppi on suurin yhteyden este ja se juopa on suuri.

Äänestä
  • Tietysti oppi erottaa, mutta kun muut luopuvat pakanuuden ja luopuneen kirkon tuomista harhaopeista ja hyväksyvät adventistien raamatullisen opetuksen, juopa poistuu. Näin tapahtuu yli miljoonan ihmisen vuosivauhtia. Mutta vielä koittaa aika jolloin Herra vuodattaa henkensä kevätsateessa, silloin voi luku olla miljoona päivässä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Rauhaa

    Ei ole ollut ongelmia ko. mitä mainitset.

    Tuo suvaitsevaisuus vaan on Raamatun periaate, kuten kaikki mukin A-kirkon opetus on Raamatun opetusta.
    Siksi se sotii joitakin vastaan.

    Jospa tutkisit vaikkapa tuon Joh 13:34-35.

    Kristityt vaan ovat tuollaisia ollakseen kristittyjä.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • ....joka toista tuomitset.Olet todella "sisäänpäinlämpiävä"itse ,Jokke Rauste.Mikä sinua oikein riipoo?Eikö sinun laittomuuden kylvö oikein tahdo onnistua?Jumalan käskyt ovat vielä jäljellä kirkoissakin.Ei ole vielä eksytys niin pitkällä.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Tietysti oppi erottaa, mutta kun muut luopuvat pakanuuden ja luopuneen kirkon tuomista harhaopeista ja hyväksyvät adventistien raamatullisen opetuksen, juopa poistuu. Näin tapahtuu yli miljoonan ihmisen vuosivauhtia. Mutta vielä koittaa aika jolloin Herra vuodattaa henkensä kevätsateessa, silloin voi luku olla miljoona päivässä!

    Mitä olen seurannut, niin kirjoitettu on on pahimman luokan epäsovun aiheuttaja luonteeltaan.
    Tuolla tyylillä ei missään erimielisyyksiä sovitella.
    Ammattitaidon täydellistä puutetta.

    Äänestä

"Tutkikaamme, mikä oikein on, koettakaamme yhdessä ymmärtää, mikä hyvä on." Job 34:4 VKR

http://koti.mbnet.fi/kyti/index.htm

Näillä kotisivuilla on evankeliumia, kokemuksia ja kritiikkiä adventtikirkon opeista.
_________________________________________________

http://www.kotiposti.net/raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivan

"Adventtikirkon asema maailman kristillisissä piireissä on edelleen epäselvä. Syitä siihen miksi kristilliset yhteisöt ympäri maailmaa suhtautuvat Adventtikirkkoon varauksella, on olemassa useita. Ensiksikin aikaisemmat opetukset ovat olleet kristikunnasta poikkeavia ja toiseksi Adventtikirkko uskottelee jäsenilleen, että Ellen Whiten palvelutyössä vaikutti profetoimisen lahja. Seurakuntalaiset, jotka eivät kunnioita ja ota vaarin Whiten kirjoista saamaa "ohjausta", katsotaan hylkäävän profeetan siunaukset jakeen Matt. 10:41 sanoin. Kirkon ottama kanta on tässä suhteessa epäraamatullinen, sillä White ei elinaikanaan täyttänyt Raamatun mainitsemia profeetan ominaisuuksia. Raamatun mukaan profeetta on henkilö, joka puhuu Jumalan suulla, eikä puhu omiaan. Profeetta on Raamatun mukaan erehtymätön, sillä hän on Jumalan airut. Useissa kirjoissa ja sivustoilla on todistettu miten Ellen G. Whiten profeetalliset näyt eivät pidä yhtä Raamatun sanan kanssa."

_________________________________________________
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=131&PHPSESSID=ba76dd3b0c47cc62f342c1cabba008ea

"Mutta opillisen reformin tekeminen ja kaikista adventismin tyypillisistä opeista luopuminen - sekä kulteille tyypillisestä "ainoan oikean Jumalan jäännöskansan" vaatimuksesta ja toisten kristittyjen käännyttämisestä luopuminen - merkitsisi sen oksan poikki sahaamista, jolla adventistit istuvat: ei olisi enää järkevää syytä adventismin olemassaololle, jos sen sanoma ei olisi muuta kuin armon evankeliumi. Miksi pitäisi erota omasta kirkkokunnasta ja liittyä adventismin järjestöön, kun samaa armon evankeliumia kuulee muuallakin? Niinpä adventistijohtajien "työkalupakin" tyypilliset keinot perustellun teologisen kritiikin vaientamiseksi ja vähättelemiseksi - salailu, sensuuri, vähättely, syyllistäminen, vaientaminen palkitsemalla eli antamalla arvoasema yhteisössä - todennäköisesti ovat käytössä vielä pitkään. Mutta eikö jo alkaisi olla rehellisen ja avoimen uudelleenarvioinnin aika: 161 vuotta on kulunut eikä adventismin pioneerien oikeassa olemisenhalu ja kasvojenpelastamisentarve luulisi olevan enää mikään motiivi, johon voisi samastua ja tukeutua teologian tekemisen käytinvoimana."

Äänestä
  • Aloittaja

    Rauhaa

    Noissa sivuissa ei ole totuuden häivää.

    Pätkittyjä tektinpätkiä irotettuna asiyhteydestään, huomioimatta kokonaisuutta, ja tulkittuna oman tavoitteen mukaan.

    Silkkaa sontaa, tms.

    Miten joku voi kirjoittaa alle:
    "Nimetön totuuden puhuja?"
    Nimettömänä voi, ei kai muuten.

    Ole hyvä, tutki ja noudata Job 34:4.
    Me Adventtikirkossa teemme niin.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Tiedätkö miksi muiden seurakuntien pappeja ei päästetä puhumaan adventtikirkkoon?

    Tiedätkö miksi kaikki halukkaat oman srk:n jäsenet eivät pääse puhumaan eteen?

    Äänestä

  • Aloittaja

    miksi ei käy kirjoitti:

    Tiedätkö miksi muiden seurakuntien pappeja ei päästetä puhumaan adventtikirkkoon?

    Tiedätkö miksi kaikki halukkaat oman srk:n jäsenet eivät pääse puhumaan eteen?

    Rauhaa

    Minä olen kuullut helluntai- ja luterilaisen papin puhuvan kotikirkossani, ja tervetulleita on
    kun on sopiva tilaisuus.
    Hyvin puhuivatkin.

    Kohta 2:
    Seurakunnan virkailjat valitsee seurakunta.
    Ensin valitaan ehdollepanovaliokunta, joka valitsee virkailijoiden valitsijat.
    Tämä on äänestys.

    Sitten ehdollepanovaliokunta panee ehdolle henkilöitä äänestyksen tuloksena, ja tämä esitetään seurakunnalle, ja seurakunta hyväksyy tai hylkää.

    Näin jokaisen seurakuntalaisen ääni tulee käytettyä, ja on seurakunnan päätös.

    Siunausta

  • miksi ei käy kirjoitti:

    Tiedätkö miksi muiden seurakuntien pappeja ei päästetä puhumaan adventtikirkkoon?

    Tiedätkö miksi kaikki halukkaat oman srk:n jäsenet eivät pääse puhumaan eteen?

    Varmaan saman syyn takia kun Helluntaikirkon pönttö taitaa olla varattu, Luterilaisen kirkon pönttö on varattu jne.
    Tuossa ensimainitun kirkon pappi myös rajasi jopa oman väen pääsyn pöntöön (määrätyn opin): Toronto-ilmiön takia.
    Mutta yhteiskristillisissä kokouksissa kyllä jako onnistuu. Asiat riippuu siitä, että millä mielellä pöntöön noustaan. Jos siellä halutaan kirkastaa Jeesus, niin eipä sitä todistusta ole kukaan kieltänyt.
    Vastuu seurakunnasta on vanhimmilla, he kaitsevat laumaa seurakunnassaan eikä siinä tee mieli mennä naapuriin kaitsemaan. Rukoillaan kyllä siunausta "naapurin" sananjulistukselle joka vie evankeliumin syvintä sanomaa eteenpäin.

    Kyllä on toiset neuvot Raamatussa seurakunnan sanankäytöstä.
    Ja vielä väität Raamatullisuudesta??????????

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Rauhaa

    Noissa sivuissa ei ole totuuden häivää.

    Pätkittyjä tektinpätkiä irotettuna asiyhteydestään, huomioimatta kokonaisuutta, ja tulkittuna oman tavoitteen mukaan.

    Silkkaa sontaa, tms.

    Miten joku voi kirjoittaa alle:
    "Nimetön totuuden puhuja?"
    Nimettömänä voi, ei kai muuten.

    Ole hyvä, tutki ja noudata Job 34:4.
    Me Adventtikirkossa teemme niin.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Tekisi sinulle hyvää huomioida kokonaisuus jotta saat ellen palapelin oikeaan muotoon. Ellenin sanoma on joka hiertää monen kohdalla, olisikohan syytä tarkastella asioita hieman nöyremmin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mies vaan kirjoitti:

    Tekisi sinulle hyvää huomioida kokonaisuus jotta saat ellen palapelin oikeaan muotoon. Ellenin sanoma on joka hiertää monen kohdalla, olisikohan syytä tarkastella asioita hieman nöyremmin.

    Hai
    Heippa Herrassa

    Käyppä kahtomassa Raamattuhotelliini kun kasaan palapeliä.

    http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • Aloittaja

    nimi ihanin on kirjoitti:

    vai? :)

    Rauhanheippa

    En ollut marssilla.

    Voisin mennä kyllä ihan sen vuoksi että tapaisin
    muita uskovia.

    Minä jotenkin kuitenkin olen hiukan varauksellinen "mielenosoituksia" kohtaan. Malli ei ole hyvä mielestäni.
    Jes 42:2

    En kuitenkaan syytä enkä tuomitse.
    Olen vain varauksellinen hiukan kun mielenosoitus on luonteeltaan se mikä on.
    Voihan asian kääntää nurinpäin, mutta malli mikä malli?

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • miksi ei käy kirjoitti:

    Tiedätkö miksi muiden seurakuntien pappeja ei päästetä puhumaan adventtikirkkoon?

    Tiedätkö miksi kaikki halukkaat oman srk:n jäsenet eivät pääse puhumaan eteen?

    Voiko siellä nousta kuka vain puhujan "pönttöön"?

    Äänestä

  • miksi ei käy kirjoitti:

    Tiedätkö miksi muiden seurakuntien pappeja ei päästetä puhumaan adventtikirkkoon?

    Tiedätkö miksi kaikki halukkaat oman srk:n jäsenet eivät pääse puhumaan eteen?

    ==>Tiedätkö miksi muiden seurakuntien pappeja ei päästetä puhumaan adventtikirkkoon? Tiedätkö miksi kaikki halukkaat oman srk:n jäsenet eivät pääse puhumaan eteen?

    Äänestä

  • saarnatkaa sanaa. kirjoitti:

    Varmaan saman syyn takia kun Helluntaikirkon pönttö taitaa olla varattu, Luterilaisen kirkon pönttö on varattu jne.
    Tuossa ensimainitun kirkon pappi myös rajasi jopa oman väen pääsyn pöntöön (määrätyn opin): Toronto-ilmiön takia.
    Mutta yhteiskristillisissä kokouksissa kyllä jako onnistuu. Asiat riippuu siitä, että millä mielellä pöntöön noustaan. Jos siellä halutaan kirkastaa Jeesus, niin eipä sitä todistusta ole kukaan kieltänyt.
    Vastuu seurakunnasta on vanhimmilla, he kaitsevat laumaa seurakunnassaan eikä siinä tee mieli mennä naapuriin kaitsemaan. Rukoillaan kyllä siunausta "naapurin" sananjulistukselle joka vie evankeliumin syvintä sanomaa eteenpäin.

    Olen saanut kirkastaa Kristusta ja kertoa pelastuksesta.Olen myöskin saanut lausua runon ja en ole kertaakaan nähnyt että joltakin olisi puhuminen evätty,päinvastoin on aina kysytty,että onko jollakin jotakin sydämellä ja haluaako todistaa.Mutta onhan jokaisessa seurakunnassa paimen,tai pastori,jolle on sanan julistus pääasiallisesti uskottu.

    Äänestä

Hei jarlau ja rauha Herrassa
Mitä sanot niistä seitsemän seurakunnan enkeleille lähetetyistä kirjeistä jotka voi lukea Johanneksen ilmestyksen alkuluvuissa.
Mitä ne sanovat nykyajan kristinuskon eri suuntien seurakunnille.

kasi

Äänestä
  • Aloittaja

    Rauhaa

    Torvia (Ilm 8:6)käytettiin merkinantovälineinä.
    Torvella kansaa muistutettiin mm. lähestyvästä suuresta sovituspäivästä.

    Nämä seitsemän vitsausta ovat Jumalan varoituksia ja rangaistuksia.
    Torvet muistuttavat ajan lyhyydestä, ja kutsuvat ihmisiä kääntymykseen.
    Armonaikaa on vielä, ja lopunajan torvet soivat meille.
    Torvet havahdutavat ihmisen miettimään Jumala suhdettaan.

    Maljavitsaukset (Ilm 16) myöhemmin ovat sitten jo maailman lopun käytännön aikaa, (jae 15) ja armonaika on päättynyt ja loppua tehdään ihan käytännössä.

    Jari ei ollut ymmärtävinään kysymystä.
    Ei kukaan torvista kysynyt mitään vaan kirjeistä seitsemälle Aasian seurakunnalle.
    Olet näköjään Jari sinäkin tunnistanut teidät ja Iisebelin noista kirjeistä????

    Äänestä

  • Tulkitsemme asian niin, että seitsemän seurakuntaa ovat seitsemän aikakautta kirkon historiassa alkaen Johanneksesta ja päättyen Jeesuksen paluuseen. Nyt eletään kristikunnassa Laodikean aikaa.

    Tässä periaatteellinen aikakaava. Vuosirajat omani.

    Efesos = 31-100
    Smyrna = 100-313
    Pergamon = 313-538
    Tyatira = 538-1517
    Sardes = 1517-1798
    Filadelfia = 1798-1844
    Laodikea = 1844-ajan loppu

    Timo Flink

    Äänestä

  • Timo Flink kirjoitti:

    Tulkitsemme asian niin, että seitsemän seurakuntaa ovat seitsemän aikakautta kirkon historiassa alkaen Johanneksesta ja päättyen Jeesuksen paluuseen. Nyt eletään kristikunnassa Laodikean aikaa.

    Tässä periaatteellinen aikakaava. Vuosirajat omani.

    Efesos = 31-100
    Smyrna = 100-313
    Pergamon = 313-538
    Tyatira = 538-1517
    Sardes = 1517-1798
    Filadelfia = 1798-1844
    Laodikea = 1844-ajan loppu

    Timo Flink

    Ei ole mitään sellaista aikakaudelle tyypillistä oppia ,joka sopisi tuohon sinun tulkintaasi.
    Aina kristinuskossa on ollut monenlaista suuntausta.
    Mieluimmin uskoisin kirjeiden kuvaavan nykyaikaa.
    Se mielipide on perusteltavissa sillä,että on luonnollista että tuo on niille jotka sitä tulevat lukemaan.
    Varhaisimpina aikoina Raamatun opetus ei ollut yhtä hyvin kokonaisuutena kaikkien ulottuvissa.
    Vasta me voimme valita todella vapaasti sen uskon Raamatun perusteella, jonka omaksumme.

    Äänestä

pohdintoja:

Hektor laulaa osuvasti työttömän arkiviisussa sen, että mikään ei ole mittään.

Niinkuin Jarlau kirjoituksessaan toi esille, Adventtikirkon suhteesta muihin kirkkokuntiin kyllä kantaa seurakunnan sisällä ajatusta uskovat on "hajotettu" eri seurakuntiin (uskovia on siellä ja täällä). Adventtikirkko on tänään "lähempänä apostolista seurakuntaa, jne." (tulkintani kirjoituksista).

Varmasti apostolinen seurakunta oli ns. puhtain, ja kun apostolit valvoivat opetusta, puhtaus säilyi ja sen jälkeen alkoi hajaannus oppinäköaloissa.

Adventtikirkkoa katsoakseni, (Jumalan tahdon noudattaminen Kristuksessa) on uskon päämäärä ja joka tässä Kristuksessa on, on oikealla perustuksella.

Mitä siihen tulee mukaan terveelliset elämäntavat ovat myönteisiä näköaloja, koska Jumalankin alkuperäinen tarkoitus "puhtaat ja saastaiset" ruokaohjeet oli siinä hyväksi, ettei tarvinnut kantaa niitä sairauksia, mitä ne väärät ruoka-aineet aiheutti. (eihän kaikki ole terveellistä syödä, koirat, kissat jne. etten lähde tulkitsemaan, että kaikki on puhdasta ravinnoksi).
Onhan ajan matkan varrella juutalaiset pysynyt terveempinä mm. käsienpesun takia tautikausina ja tulleet vainotuksi siksi valtaväestön takia, (ilmeisesti olettivat pahuuden suojelevan heitä sairauksilta). No nyt hygienia tieto on tullut meillekin ajansaatossa kaikille pesut. (miehet saisi pestä kätensä vain vessakäynnin jälkeen, hyi, kuinka moni lähtee pesemättömin käsin ulos).
Ts. Jumalalla on ollut syy-perusteet kirjoittaa sanaan ja kelle Hän asiat toi esille, omalle kansalleen. Mekin pakanat Jeesuksessa olemme Jumalan kansaa ja ehkäpä viisautta se olisi meille..
=========
No tekeekö ”oikeellinen” näkemys Raamatusta toisen paremmaksi, tahi huonommaksi? Antaako näkemys oikeutuksen itsekehuun tahi ulkopuolelta moitteeseen? Ehkäpä ei.

Molempia kädenvääntäjiä on täällä kirjoituksissa. Jotkut lähtevät kirjoituksissa jopa sille tielle siihen, että kaikki ulkopuolella on ”saatanasta” ja ovat saatanan lapsia, kuulun omaan leiriin ja olen ulkopuolella Baabelin uskonnosta. ((Factoja ja Maksimia)),, ym toiselta leiriltä (pelkään jo, se lähentelee Pyhän Hengen pilkkaa, ellei ole sitä).

Toiset adventistit pitävät näkemystään Raamatullisena, pitävät opistaan kiinni, hyväksyvät toiset uskovat eri seurakunnista, kokevat rakkautta heitä kohtaan jne. Ymmärtävät sen, että jokainen katsoo sanaa sillä ymmärryksellä mitä Pyhä Henki on antanut sanasta ja tekevät totta näkemyksissään (terveellä näkökannalla rakkaudesta lähimmäiseen, hyvä!).

Tässä kädenväännössä ei meillä ole oikeus tuomita adventistejakaan, uskossaan tekevät totta, väärän karsikoon Herra. Mielestäni mikään kirkko ei ole sama mitä se on lähtökuopissaan ollut, enkä usko, että adventismikaan on. Hieman pitkäpiimäisesti katson arvostelua, silloin ja silloin, on oppi tällöin myös presiis samaa. Todennäköisesti adventismi on tänään erilainen kuin 1800 luvulla. Luen adventismista kirjasta: Mihin Suomi uskoo, ja siellä kirkon puolelta annetaan hieman erilainen kuva, mitä täällä viestitetään ja luulisin hieman tarkoitushakuisesti, leimakirveet soivat.

Pohtisin vielä, onko Adventtikirkko kirkkona pitämässä taivaan elämän kirjoja käsissä? Ehkäpä ei, ja en uskokaan, että näin opetetaan, (paitsi nämä ääri-ihmiset jota on jokaisessa erinimisessä seurakunnassa). Adventtikirkko voi vain kohdaltaan olla korostamassa näköaloja Raamatun sanaan.
Jokainen seurakunta kantaa sisällään (kristilliset) oppia, mitä on hyvä tarkastella, koska täydellistä seurakuntaa ei ole, ja Jumala on tuonut eri seurakuntien kautta uutta näkemystä aikaan mikä on saattanut unohtua täällä matkalla.
Esim. Adventtiuskovalla on paljon oppimista Pyhästä Hengestä, ja uskoisin Helluntaikirkon tulleen aikaamme tuomaan näkemystä Pyhän Hengen kasteesta, vaikkakin siinä on omat ylilyöntinsä ja oppinsa vinoutumat. (pakollinen kielilläpuhumisen merkki Hengen täyteydestä.. R-sana opetus "ei kaikki puhu kielillä", mutta luulisin opetuksen muutosta olleen ajassa ja on).

Kaikilla meillä on annettavaa toinen toisillemme, mutta jos tätä me ei nähdä ja aletaan tuomita puolin ja toisin Beelsepuupin lapsiksi, on tiemme vaarallisilla vesillä. (tulee kerrattua tätä joillekin).

Hektorin laulu toi esille, mitään ei ole mittään kuvastaa sitä, että ilman >Kristusta kaikki on turhaa, ei mittään. Opit ja ismit, lakkaa, rakkaus jää.

Rakentava vuoropuhelu voi täällä jäädä aina vaillinaisiksi, ja toisten oppien katsominen voi olla vajaata napostelua. Voimme seistä valtavan kentän äärellä ja katsoa pientä ruohontupsua näkemättä kokonaisuutta. Kyllä siinä on hyvä sitten toiselle puhua, kun nähdään vain se tupsu, puolin ja toisin.
Sitten tupsunkatsoja esittää toisille tupsun, ja kukaan ei osaa nostaa katsettaan näkemään kenttää, vaikka joku sen tuo esille, "olemme kentän äärellä". On siinä hyvä katsella tupsua puolin ja toisin, näkemättä muuta.

Olen elämässäni pyrkinyt ravistelemaan oppi valjaita päältäni ja rohkeasti katsomaan mitä naapuri puhuu. Myös olen tuonut näkemyksiäni esille, mutta en ole runtannut naapuriani hänen näkemyksistään, koska se ei minulle kuulu ja niin paljon vajaamittaisuutta on myös kohdallani.
Annan Raamatunsanalle tilaa ja sille hengen miekalle. Jos se kehoittaa sanan kautta oppimaan uutta, niin en anna oppiraja-aidat olla esteenä kasvulle. Kyllä me raja-aitoja kannamme jokainen.
Me olemme hyvin rajoittuneita näkemyksissämme, minä uskovia ja siksi pitäisi puhua pienillä kirjaimilla toisillemme, ettemme tulisi pilkkaamaan väärää puuta.
Ei tule paineitakaan matkan varrella siitä, että pitäisi olla päätuomari tuolle ja tuolle.

Sanaa kun tuomme esille, Jumalan sana on kaksiteräinen miekka, jos se saa sydämissä muutosta tapahtukoon niin. Olkaamme vain rehellisiä itsellemme sanan edessä tietäen, että olemme vajaamittaisia kaikki, ja ”naapurilla voi olla sanottavaa” minkä Jumala on avannut näkemään ja näitä jyviä on siellä ja täällä.
Sinulle kirjoittaja, joka tuomitset ”saatanan” lapsiksi ihmisiä, olet vaarallisilla vesillä. Eksyneitä on, ja tietämättömyyden ajoissa eläviä, Kristuksen omia, pannaan miekat tuppeen, ettei lyödä korvia toisilta kiivauksissa. Pidetään huolta siitä omasta elämästä, että seistään Herran omina sydän vihmottuna pahasta omastatunnosta, Herra karsii omansa, jopa Juudaan otti matkalle, jos näitä muistelee.

tässä näin kaenuunmiehelt, kavunmiehen teolookitl miettelöitä.

Äänestä
  • vielä lisäystä: Hektor itse ei ole kirjoituksen takana, ettei tule väärinkäsitystä.

    viittaa vain lauluntekijään ja laulun nimeen mikä on otsikossa.

    perjantai ei mittään, lauantai ei mittään, sunnuntai ei sitäkään mittään!!
    työttömän arkiviisu / Hektor 24.3.2006 klo 10.07

    Äänestä

  • Aloittaja

    Rauhanheippa

    Kiitos paljon.

    On asiat varmasti kuin kirjoitit nlin äkkiä lukien, kun en ehtinyt ihan tarkkaan syventymään.
    Pikalukua.

    Siunausta
    ja hyvää pääsiäistä

    jari laurila

    Äänestä

Itse perkele on astunut alas pitämään isoa ääntä ja kapinaa eksytyksen vimmassa...moni lankeaa ansaansa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

MITEN ADVENTTIKIRKOSSA SUHTAUDUTAAN MUIDEN SEURAKUNTIEN USKOVIIN?

Adventtikirkko on maailman suvaitsevaisin kirkko asenteissaan suhteessa muiden seurakuntien jäseniin. (Joh 13:34-35) Adventtikirkko on myös maailman suvaitsemattomin kirkko suhteessa synnin harjoittamiseen. (Ilm 12:17, 1 Joh 3-4, Jaak 1:25, 2:10-12, Luuk 16:17)

Mikään kirkko maailmassa ei opeta niin kauniisti ja avoimesti uskovista jotka ovat muissa seurakuntayhteyksissä:

Adventtikirkon tunnustus vapaasti kirjoittajan mukaan;
- “Adventtikirkko kannattaa ja tunnustaa kaiken Kristusta korottavan toiminnan kaikissa katolisissa ja protestanttisissa seurakuntayhteyksissä. Kaikissa näissä piireissä on Jumalan lapsia, vilpittömiä sieluja, (rehellisiä ymmärrykselleen oikeasta ja väärästä) yksilöinä, jotka seuraavat ja korottavat Jeesusta Kristusta sen ymmärryksen ja valon mukaan minkä omistavat ja ovat saaneet. Jumalan kansaa on tänään (2006) enemmän muissa piireissä kuin Adventtikirkossa.”

Jumalan kansa on siis hajallaan eri piireissä yksilöinä. Adventtikirkossakin Jumalan lapset ovat yksilöitä. Jeesus opetti että rikkavilja ja vehnä kasvavat yhdessä elon loppuun asti (ajan loppuun) saakka. Seurakunnan jäsenet koostuvat aina hyvin erilaisista ihmistä, jotka ovat erilaisilla oman hengellisen kasvunsa tasoilla ja vaiheilla. Siksi ihmisellä ei ole oikeutta tuomita. Ihminen voi aina muuttaa tapansa, ja kasvaa kristillisyydessä. Jotkut kylmenevät pois seurakuntayhteydestä, (Hebr 10:24-25) ja jotkut ovat palavina öljyä lampuissaan. (Matt 25:1-13, 24:45-51)

Oikeudenmukainen Jumala tuomitsee oikeudenmukaisesti, ja huomioi ihmisen vilpittömyyden. (Luuk 12:47-48)

Ajan lopulla kristikunta tulee Raamatun mukaan jakaantumaan kahtia. (Ilm 13) Jakaantuminen tapahtuu niihin jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille, (Matt 5:17-18, 7:20-23) Jeesuksen todistukselle, (Ilm 19:10) ja uskovat Jeesukseen. (Ilm 14:12) Toinen ryhmä kumartaa petovaltaa, ja sen johtajia, jotka vaativat Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta itselleen. Tämä “petovalta” on uskonnollisen ja poliittisen vallan yhdistelmä. (Ilm 13:12-18, 14:9-13)

Jumalan valtakunta tulee, ja voittaa. Suuri Babylon tuhoutuu. (Ilm 18, Dan 2:44)

Lisää aiheeseen liittyvää:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Raamattuopetukset:
- "Mikä on oikea uskonto?" Osasto 7.
- "Ovatko Jumalan käskyt voimassa uudenkin liiton aikana?" Os. 4.
- "Ristillä kumoutuneet käskyt ja lopunajan harhaoppi" Os. 4.
- "Jumalan lapseus" os.5
- "Pyhitys maailmassa" os. 5
- "Miten Jumalan kansa yhdistyy yhdeksi laumaksi?" Os. 7.
- "Pilkaajat lopun aikana." Os. 9.
- "Antikristus" Os.10.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu