Tiedättekö mitä?

Jossain päin maailmaa pojista tulee miehiä ihan luonnollista tietä, ihan ilman minkäänlaisia varusmies- tai siviilipalveluksia.

Jossain päin maailmaa 18v. juuri täyttäneet saavat elää elämäänsä ja suunnitella sitä ihan rauhassa ja vapaasti, ilman postiluukusta tunkevia lappuja jostain 'yleisestä asevelvollisuudesta' vaihtoehtoineen (yli vuoden orja- ja paskatyö tai lusiminen linnassa).

Jossain päin maailmaa naiset eivät ole katkeroituneita miehille sukupuolestaan eivätkä täten pura sitä miehiin kannattamalla henkeen ja vereen yleistä asevelvollisuutta miehillä.

Jossain päin maailmaa joku kansa saattaisi jopa arvostaa sitä, että saapuisi heidän kansantalouttaan kasvattamaan. Ilman mentaliteettia, että 'lääkäri-Kakella on 50 000 euron Chryslerin tila-auto, laitoskeittäjä-Penalla 1 000 euron Corolla - tämä on väärin, niin perinpohjaisen väärin, ei ihmiset saa olla eriarvoisia!'

Niin. Maassa maan tavalla. Tai maasta ulos. Voisin hyvin kuvitella ostavani menolipun esim. Englantiin tai Ranskaan tässä jonkun vuoden kuluttua. Sitä ennen tosin hankkinen sen lääkäritutkinnon Suomessa, koska muuten olisin turhaan maksanut veroja täällä. Ei kansalainen ole mitään velkaa valtiolle mistään. Kaikki se, mitä valtio tarjoaa kansalaisilleen, on katettu veroilla, jotka ovat kansalaisten maksamia viimeistä senttiä myöten. Paskapuhetta kaikenmaailman horina jostain velvollisuudesta käydä miespuolisena rämmiskelemässä 6-12 kk metsissä tai vaihtoehtoisesti 13 kk pyyhiskelemässä penskojen tai pamppujen perseitä laitoksissa. Onneksi maailmassa on valtiota, jotka ovat samaa mieltä kanssani.
19824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

noin 99 %.

Pakkotyövaltioita on jäljellä enää muutama, mm. Pohjois-Korea, Valko-Venäjä ja Suomi.

Äänestä
  • mitään pakkotyötä ole!On oppivelvollisuus ja asevelvollisuus.Molemmissa koulutetaan ihmisiä.Jos haluat jäädä armeijaan töihin,niin sen voi tehdä vapaaehtoisesti ja siitä saa myös palkkaa.Ketään ei pakoteta työskentelemään siellä.Vai lintsasitko myös koulusta,tuntien itsesi orjaksi siellä?

    Äänestä

  • suomessa... kirjoitti:

    mitään pakkotyötä ole!On oppivelvollisuus ja asevelvollisuus.Molemmissa koulutetaan ihmisiä.Jos haluat jäädä armeijaan töihin,niin sen voi tehdä vapaaehtoisesti ja siitä saa myös palkkaa.Ketään ei pakoteta työskentelemään siellä.Vai lintsasitko myös koulusta,tuntien itsesi orjaksi siellä?

    palstalla jo ennenkin...

    Asevelvollisuus ja oppivelvollisuus eivät ole keskenään verrattavissa, koska:

    1) oppivelvollisuuden voi hoitaa haluamallaan tavalla (vain oppineisuus täytyy kyetä osoittamaan), eli ei ole pakko mennä kouluun, mikäli ei halua ja pystyy hankkimaan esim. kotiopetusta. Asevelvollisuus taas on pakollinen, lain mukaan sinne inttiin on pakko mennä.

    2) oppivelvollisuus ei koske täysi-ikäisiä henkilöitä, eli niitä, jotka on juridisesti määritelty kykeneviksi päättämään omista asioistaan. Asevelvollisuus taas koskee, eli lain mukaan täysvaltaisia yksityishenkilöitä pakotetaan tekemään sellaisia asioita, joita he eivät normaalisti tekisi.

    3) oppivelvollisuus on paremmin perusteltavissa, koska se estää suoraan sosiaalisia ja kansantaloudellisia ongelmia, kuten lukutaidottomuutta. Asevelvollisuuden hyödyt ovat parhaimmillaankin välillisiä ja muutenkin kyseenalaistettavissa.

    Jos et mene kouluun, sinua ei raahata samalla vankilaan, toisin kuin asevelvollisuuden laiminlyönnistä. Oppivelvollisuus koskee myös jokaista henkilöä tässä maassa, ilman eriarvoisuutta.

    Äänestä

  • on käyty tällä kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä. Puit hyvin sanoiksi sen mitä itsekin ajattelen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jos et mene kouluun, sinua ei raahata samalla vankilaan, toisin kuin asevelvollisuuden laiminlyönnistä. Oppivelvollisuus koskee myös jokaista henkilöä tässä maassa, ilman eriarvoisuutta.

    mutta koulukotiin.Sinne ne kaikki alaikäiset rikollisetkin laitetaan.

    Äänestä

  • on käyty tällä kirjoitti:

    palstalla jo ennenkin...

    Asevelvollisuus ja oppivelvollisuus eivät ole keskenään verrattavissa, koska:

    1) oppivelvollisuuden voi hoitaa haluamallaan tavalla (vain oppineisuus täytyy kyetä osoittamaan), eli ei ole pakko mennä kouluun, mikäli ei halua ja pystyy hankkimaan esim. kotiopetusta. Asevelvollisuus taas on pakollinen, lain mukaan sinne inttiin on pakko mennä.

    2) oppivelvollisuus ei koske täysi-ikäisiä henkilöitä, eli niitä, jotka on juridisesti määritelty kykeneviksi päättämään omista asioistaan. Asevelvollisuus taas koskee, eli lain mukaan täysvaltaisia yksityishenkilöitä pakotetaan tekemään sellaisia asioita, joita he eivät normaalisti tekisi.

    3) oppivelvollisuus on paremmin perusteltavissa, koska se estää suoraan sosiaalisia ja kansantaloudellisia ongelmia, kuten lukutaidottomuutta. Asevelvollisuuden hyödyt ovat parhaimmillaankin välillisiä ja muutenkin kyseenalaistettavissa.

    asevelvollisuuden voi suorittaa haluamallaan tavalla,voi valita sivarin tai mennä armeijaan,eli ei ole pakko ryömiä metsissä mikäli ei halua ja pystyy hankkimaan itselleen sivaripaikan esim. vanhainkodista.

    oppivelvollisuus koskee kaikka alle 15v olevia henkilöitä,se on pakollinen joko koulussa tai kotona.Normaalisti jokainen alle 15v lapsi leikkisi mielummin mutta heidän on pakko käydä koulua vähintään 9v.

    asevelvollisuus opettaa puolustautumaan.Se pyrkii sodan sattuessa estämään vihollisen pääsyn rajaa pidemmälle.Sodasta kun syntyy sosiaalisia ja kansantaloudellisia ongelmia.Asepalvelun suorittamatta jättäminen on parhaimmillaankin kyseenalaistettava.

    turha vielä alkaa parkumaan että asevelvollisuus koskee vain miehiä.Jo pelkästään naisten kuukautinen vaiva,tekee palveluksen heille epäterveelliseksi.Tulehdusten ja tautien kannalta, on parempi että naiset tekevät jotain muuta.(ja viime sotien aikana he valmistivat aseita)

    Äänestä

  • jaa kirjoitti:

    Kovin ollaan yksin tämän hienon yleisen asevelvollisuutemme kanssa. Mutta Suomihan on oikeassa ja eurooppalaisten valtioiden enemmistö väärässä? Niinhän se on aina ollut, vähän joka kysymyksessä...

    Äänestä

Kanadaan. Kenties vielä jokin päivä...

Äänestä

itse en usko maanpuolustukseen vaan itsepuolustukseen.
en välittäisi ollenkaan jos venäjä hyökkäisi kunhan vain itse olisin turvassa.
on niitä parempiakin maita ei se mikään maailmanloppu olisi jos suomi häviäisi kartalta.

Äänestä

niin katkeraa!Jossain päin maailmaa poikien pippelit silvotaan ja tullaan mieheksi.Jossain päin maailmaa pojat lähetetään yksinään viidakkoon ja se joka selviää on mies.

Jossain päin maailmaa sinun pitäisi jo 18v huolehtia perheestäsi,vanhemmistasi,lapsistasi,vaimostasi ja isovanhemmistasi.Jossain päin maailmaa sinun pitäisi huolehtia karjastasi että voit ruokkia perheesi.Jossain päin maailmaa et edes elä 18 vuotiaaksi.

Jossain päin maailmaa naiset ovat perheenpäitä.Naiset huolehtivat koko perheestä,suvusta,koko kylästä ja miehet osaavat arvostaa sitä,eivätkä viitsi katkerana valittaa vaan hoitavat omat velvollisuutensa.

Jossain päin maailmaa oltaisiin tyytyväisiä kympin ladaan.Lähimpään naapuriin saattaa olla satoja kilometrejä eikä vettäkään sen lähempää löydy.

Niin niin.Maassa maan tavalla.Kun olet lääkärintutkintosi suorittanut niin lähde tekemään jotain hyödyllistä.Jossain päin maailmaa on tuhansia ja tuhansia ihmisiä,jotka tarvitsevat välittömästi lääkärin apua.

Äänestä
  • Turha tähän jotain kivikautta eläviä viidakkoheimoja on vetää. riittäisi kun Suomi saataisiin EU-tasolle.

    Äänestä

  • plöts kirjoitti:

    Turha tähän jotain kivikautta eläviä viidakkoheimoja on vetää. riittäisi kun Suomi saataisiin EU-tasolle.

    ole mitenkään kivikautista,vaan tätä päivää.Ehkä sinä olet niitä,jotka eivät halua nähdä oikeaa kurjuutta,kun oma napa on niin paljon lähempänä.

    Äänestä

  • Kuka sanoo että tarvitsee vain sietää epäoikeudenmukaisuuksia? Kuka sanoo että ei saisi yrittää katsoa muualle ja parantaa maailmaa toisen esimerkin avulla, jos se on havaittu oikeudenmukaisemmaksi tai yleensäkin paremmaksi.

    Jos jossain toisessa maassa rikotaan ihmisoikeuksia ja esimerkiksi pakotetaan kansalaisia vastentahtoisiin tekoihin, saako Suomi sitten siksi menetellä samoin periaatteella: "koska nekin tekee"?...

    Äänestä

  • Niin niin, tuo on kuultu miljoona kertaa, kiitos.

    Suomi on todella hieno, ihana maa kaikella tavalla verrattuna Angolaan ja Bangladeshiin ja pariin muuhun valtioon.

    Mutta, mutta...

    Äänestä

  • se... kirjoitti:

    ole mitenkään kivikautista,vaan tätä päivää.Ehkä sinä olet niitä,jotka eivät halua nähdä oikeaa kurjuutta,kun oma napa on niin paljon lähempänä.

    jos täytyy verrata johonkin Mosambikiin.

    Äänestä

  • plöts kirjoitti:

    Turha tähän jotain kivikautta eläviä viidakkoheimoja on vetää. riittäisi kun Suomi saataisiin EU-tasolle.

    uutisissa sanottiin,että suomi on valittu EU:n mallimaaksi,et tainnut katsoa eli se siitä EUn tasolle saamisesta.

    Äänestä

Itsestäni tuntuu kyllä siltä, että Suomessa on asiat loppujen lopuksi aika hyvin. Hyvä terveydenhuolto, perusopetus, sosiaaliturva jne. Peruskoulun jälkeiset opinnot ovat ilmaisia eli "köyhemmälläkin" on aivan samat mahdollisuudet suorittaa yliopistotutkinto tms. kuin rikkaalla.

Parannettavaa tässä(kin) maassa on, mutta voihan epäkohtiin aina itse yrittää vaikuttaa. Jos puhutaan ihmisten asenteista, ennakkoluuloista yms. niin näyttääpä vahvasti siltä, että ko. asioihin vaikuttaminen on hieman vaikeampaa.

Äänestä

Siis miten niin Suomessa lääkäri ei saa ajella juuri sellaisella autolla kuin yhteiskunnalliseen asemaan sopii?! Ilman muuta saa ja kyllä nyt lääkärin palkoilla kykenee ostamaan helposti 50.000 eur:n auton, nuorena lääkärinä tietysti ennemmin kuin joku tila-auto niin joku 2-paikkainen avoauto esim. Sopii mielestäni paremmin nuoren lääkärin tyyliin joku roadsteri. Onhan nyt lääkärillä palkkakin 5-8 krt parempi kuin jollain perusduunarilla. Ei tuon asian suhteen mielestäni Suomessa ole mitään valittamista. Sitä paitsi armeijassa lääkärit ovat melkoisen hyvässä erityisasemassa, ei pitäisi olla valittamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

toivo ja epätoivo kirjoitti:

Jossain päin maailmaa pojista tulee miehiä ihan luonnollista tietä, ihan ilman minkäänlaisia varusmies- tai siviilipalveluksia.

Jossain päin maailmaa 18v. juuri täyttäneet saavat elää elämäänsä ja suunnitella sitä ihan rauhassa ja vapaasti, ilman postiluukusta tunkevia lappuja jostain 'yleisestä asevelvollisuudesta' vaihtoehtoineen (yli vuoden orja- ja paskatyö tai lusiminen linnassa).

Jossain päin maailmaa naiset eivät ole katkeroituneita miehille sukupuolestaan eivätkä täten pura sitä miehiin kannattamalla henkeen ja vereen yleistä asevelvollisuutta miehillä.

Jossain päin maailmaa joku kansa saattaisi jopa arvostaa sitä, että saapuisi heidän kansantalouttaan kasvattamaan. Ilman mentaliteettia, että 'lääkäri-Kakella on 50 000 euron Chryslerin tila-auto, laitoskeittäjä-Penalla 1 000 euron Corolla - tämä on väärin, niin perinpohjaisen väärin, ei ihmiset saa olla eriarvoisia!'

Niin. Maassa maan tavalla. Tai maasta ulos. Voisin hyvin kuvitella ostavani menolipun esim. Englantiin tai Ranskaan tässä jonkun vuoden kuluttua. Sitä ennen tosin hankkinen sen lääkäritutkinnon Suomessa, koska muuten olisin turhaan maksanut veroja täällä. Ei kansalainen ole mitään velkaa valtiolle mistään. Kaikki se, mitä valtio tarjoaa kansalaisilleen, on katettu veroilla, jotka ovat kansalaisten maksamia viimeistä senttiä myöten. Paskapuhetta kaikenmaailman horina jostain velvollisuudesta käydä miespuolisena rämmiskelemässä 6-12 kk metsissä tai vaihtoehtoisesti 13 kk pyyhiskelemässä penskojen tai pamppujen perseitä laitoksissa. Onneksi maailmassa on valtiota, jotka ovat samaa mieltä kanssani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu