Kansanedustajilta

kieltää pörssiyhtiöiden osakkeiden omistaminen. UPMn yhteydessä kävi selville, että lähes kaikilla "kansanedustajilla" on kytköksiä näihin yrityksiin, jotka antavat surutta kenkää työntekijöilleen kasvattaakseen osakkeenomistajien voittoja. Miten voi toimia kansanedustaja, jonka intressit on kahtaalla, ja varsinkin siellä rahan vallassa?! Turha joukko.

Kansanedustajan palkankorotuksia perusteltiin aikoinaan sillä, että saataisiin paikoille/virkoihin todellisia osaajia. Onko siellä osaajia? Minulle on tullut yhä voimakkaampi tunne, että kaikilta ns. kansanedustajilta puuttuu talonpoikaisjärki, common sense. En äänestäisi nykyisistä tyypeistä ketään. Kansanedustaja, jolla on jalat tukevasti maassa, näkee asiat pitkällä tähtäimellä ja on oikeasti kansan edustaja - hän olisi palkkansa arvoinen. Heitä ei kuitenkaan Suomessa ole. Ovat yhtä suuria pettymyksiä kuin Tarja Halonen.
11249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kansanedustajiksi eivät harvaa poikkeusta lukuunottamatta pyri juuri ne kaikkein pätevimmät tehtävä edellyttäisi.

Ja koska ei tunnu olevan mitään saumaa saada 200 pätevää henkilö eduskuntaa, tulisi edustajien määrä puolitaa ja heidän palkaansa tuplata.

Samalla kiellettäisiin kansanedustajien toiminta pörssiyhtiöiden hallintoneuvostoissa ja omisteisten yritysten osakkeiden omistaminen.
Tämä sisäpiirikauppojen estämiseksi ja valtio-omisteiden yhtiöiden poliittisten päätösten selkeyttämiseksi.

Eivät esimerkiksi talouden huippuhenkilöt nykymenolla koskaan pyri eduskuntaan, mikä on selvä kansantaloudellinen tappio.

Mikko Alataloja ja Pertti Salovaaroja sinne kyllä saadaan sekoilemaan.

Äänestä
  • sinne varmasti saisi nykyisellä palkalla todella päteviä ihmisiä, jotka tekevät työtä luottamushenkilöperiaatteella ja joilla on järki päässä. Nimenomaan talonpoikaisjärki, common sense. Ei sinne tarvitse snobeja, joiden pään on sekoittanut numerot, käyrät sun muut opit, joiden perustana on kapulakieli ja paperi. Silloin kun tarkkoja selvityksiä ja laskuja tarvitaan, palvelut voi ostaa.
    Asiantuntijoilla on se heikkous, että he tietävät omasta alastaan, mutta eivät välttämättä ymmärrä maailman menosta mitään.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    sinne varmasti saisi nykyisellä palkalla todella päteviä ihmisiä, jotka tekevät työtä luottamushenkilöperiaatteella ja joilla on järki päässä. Nimenomaan talonpoikaisjärki, common sense. Ei sinne tarvitse snobeja, joiden pään on sekoittanut numerot, käyrät sun muut opit, joiden perustana on kapulakieli ja paperi. Silloin kun tarkkoja selvityksiä ja laskuja tarvitaan, palvelut voi ostaa.
    Asiantuntijoilla on se heikkous, että he tietävät omasta alastaan, mutta eivät välttämättä ymmärrä maailman menosta mitään.

    Pitäisi olla vähimmäsivaatimuksena ainakin SUJUVA englanninkieli. Näitä tankeroita saa hävetä kun esim. ulkomaisten kolleekojen kanssa keskustellessan eivät simultaanitulkitkaan pysty sitä mongerrusta ymmärtämään.

    Naurettavaa sinänsä, että kansanedustajilla on mahdollisuus erittäin pätevään ilmaiseen kieltenopiskeluun, mutta ei tunnu kiinnostavan.

    Toisaalta onhan meillä monia vuosia ulkomailla kilpailleita autourheilijoita, joille ei mene englannin ääntäminen jakeluun vaikka käyttävät sitä työkielenään :)

    Paras näistä politiikan tankeroista omaa vielä mielenkiintoisen puhevian, jonka ansiosta puheesta ei edes VOI saada selvää.

    Äänestä

  • Kurgan60 kirjoitti:

    omaa äidinkieltään. Ja varsinkin kotimaassaan.
    Ei kielitaito ole mikään itseisarvo. Kielenkäyttö- ja ilmaisutaito ovat ratkaisevia. Mitä hyötyä on siitä, että kieli ääntyy hyvin, mutta puheessa ei ole mitään sisältöä? Hyväkin kielenpuhuja ja kielenkääntäjä on surkea, jos hänellä on heikko ymmärrys ja ilmaisutaito.

    Äänestä

niinkään riskinä, mutta sellasten pienten jotka saavat valtiolta tukea kylläkin.

Äänestä
  • valtion tukea? Entä kuinka voimakkaasti kansanedustajat puhuivat työpaikkojen säilyttämisen puolesta? Meillähän eivät pienet yritykset edes saa valtion tukea. Saati sitten, että olisivat pörssiyrityksiä tai kävisivät kauppaa osakkeilla.
    Itse olisin sillä kannalla, että kansanedustajilta kiellettäisiin kaikki osakkeiden omistukset ja kytkökset voittoa tavoitteleviin yrityksiin.

    Äänestä

miten tämä käytännössä toteutettaisiin? Pitäisikö valituksi tulleen kansanedustajan myydä kaikki omistamansa osakkeet heti, kun hän tulee valituksi. Varmasti suurella osalla eduskuntaan pyrkivistä on osakesalkku.

On totta, että politiikan ja yritysten väliset kytkökset aiheuttavat eettisesti arveluttavia tekoja. Toisaalta kuitenkin kansalaisen perusvapauksiin kuuluu omasta omaisuudestaan päättäminen. Jos henkilön olisi pakko myydä osakkeensa, olipa tuolloinen kurssi mikä tahansa, tämä oikeus ei toteutuisi.

Äänestä
  • "kuuluu omasta omaisuudestaan päättäminen". Ei kuitenkaan kaikkien kansalaisten.
    Tämä toteutettaisiin siten, ettet voi hakea kansanedustajaksi, jos sinulla on osakesalkku. Se ei rajoita kansalaisten perusoikeuksia ja valinnanvapautta. Monissa asioissa on kyseisenkaltaiset vaihtoehdot. Siis yksinkertaisesti: Joko pidät salkkusi ja etsit työtä vapailta työmarkkinoilta tai asetut ehdokkaaksi ja yrität voittaa kansalaisten luottamuksen palvelemalla kansaa.

    Äänestä

  • perusvapauksiin kirjoitti:

    "kuuluu omasta omaisuudestaan päättäminen". Ei kuitenkaan kaikkien kansalaisten.
    Tämä toteutettaisiin siten, ettet voi hakea kansanedustajaksi, jos sinulla on osakesalkku. Se ei rajoita kansalaisten perusoikeuksia ja valinnanvapautta. Monissa asioissa on kyseisenkaltaiset vaihtoehdot. Siis yksinkertaisesti: Joko pidät salkkusi ja etsit työtä vapailta työmarkkinoilta tai asetut ehdokkaaksi ja yrität voittaa kansalaisten luottamuksen palvelemalla kansaa.

    mahdollinen vaihtoehto tuo toki olisi, mutta ongelmilta tuskin vältyttäisiin. Luultavasti ratkaisu johtaisi siihen, että osakeomistuksia jne. ainoastaan siirrettäisiin esim. perheenjäsenten nimiin. Heiltähän niiden omistamista ei voi kieltää.

    Äänestä

  • ateisti20 kirjoitti:

    ja versinkin jos jo perusluonteeltaan on kiero oman edun tavoittelija. Mutta selkeyttäisi se kuitenkin tilannetta kansalaisen kannalta.

    Äänestä

  • järjestellä, kirjoitti:

    ja versinkin jos jo perusluonteeltaan on kiero oman edun tavoittelija. Mutta selkeyttäisi se kuitenkin tilannetta kansalaisen kannalta.

    sellaiset kansalaiset, jotka kannattavat kansanedustajien osakeomistusta? Eikö heilläkin tulisi olla mahdollisuus saada itselleen edustaja eduskuntaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pitäisi kirjoitti:

kieltää pörssiyhtiöiden osakkeiden omistaminen. UPMn yhteydessä kävi selville, että lähes kaikilla "kansanedustajilla" on kytköksiä näihin yrityksiin, jotka antavat surutta kenkää työntekijöilleen kasvattaakseen osakkeenomistajien voittoja. Miten voi toimia kansanedustaja, jonka intressit on kahtaalla, ja varsinkin siellä rahan vallassa?! Turha joukko.

Kansanedustajan palkankorotuksia perusteltiin aikoinaan sillä, että saataisiin paikoille/virkoihin todellisia osaajia. Onko siellä osaajia? Minulle on tullut yhä voimakkaampi tunne, että kaikilta ns. kansanedustajilta puuttuu talonpoikaisjärki, common sense. En äänestäisi nykyisistä tyypeistä ketään. Kansanedustaja, jolla on jalat tukevasti maassa, näkee asiat pitkällä tähtäimellä ja on oikeasti kansan edustaja - hän olisi palkkansa arvoinen. Heitä ei kuitenkaan Suomessa ole. Ovat yhtä suuria pettymyksiä kuin Tarja Halonen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu