Tukemme vanhemmille

Hei. Jos tällä sivustolla joskus käy henkilö/viranomaistaho tai jopa Petri G:n läheiset/tuttavat, toivon että tämä viesti välittyy Petrin vanhemmille ja läheisille.

Olemme kaikki järkyttyneitä, mutta meidän mielestämme vanhemmat ovat joutuneet täysin järjettömän kiusauksen, uhkauksen ja moitteen kohteeksi. Lähestulkoot kollektiivinen lynkkaus-meininki kuvaa miten massan vietävissä ihmiset ovat . He eivät tekoa tehneet, he eivät ole syyllisiä tapahtuneeseen. He ovat menettäneet poikansa ja sen lisäksi heidä poika on vahigoittanut, vammauttanut ja tappanut useita ihmisiä.
Väittämä, että vika on vanhempien koska poika oli heidän lapsi jne, on pöyristyttävä!
En osaa edes kuvitella vanhempien tuskan ja järytyksen määrää. Annamme tukemme vanhempien suruun.

Emme hyväksy tapahtunutta, emme vähättele uhrien ja heidän omaistensa ja ystäviensä kärismystä, mutta emme myöskään hyväksy Petrin vanhempien tuomitsemista, vallitsevaa lynkkaus-ilmapiiriä. Antakaa vanhemmillekin tilaa läpikäydä oma surutyönsä.
9610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aivan! Minusta on tosi säälittävää alkaa uhkailemaan viattomia ihmisiä, joilla on varmasti muuutenkin kestämistä. Oma poika kuollut ja kaikkea...

En väheksy tekoa, mutta ei se ole Petrin vanhempien vika tai teko. Mitä te luulette saavuttavanne sillä, kun potkitte jo maassa makaavia? He menettivät myös omana, ja yhtä pahalta se heistä varmasti tuntuu =(

Äänestä
  • joo, eihän se tietenkään vanhempien vika ole, kun poika depiili ja häiriintynyt, tosin vanhemmat on varmasti tiennyt poikansa olevan muista maailmoista,joten jokin vastuu kuuluu niilekkin,kun mukamas ei tiedosta itsessään olevan mitään vikaa.eix vanhepien pitäis näyttää hyvää esi merkkiä lapsille, eikä jättää UMPIMIELENHÄIRIÖSTÄ TOLLOA vapaasti liikkumaan muitten NORMAALIEN IHMISTEN joukossa.eli en sääli yhtään petrin vanhepia, päin vastoin, toivottavasti kärsivät lopun elämänsä...

    Äänestä

  • jaaha kirjoitti:

    joo, eihän se tietenkään vanhempien vika ole, kun poika depiili ja häiriintynyt, tosin vanhemmat on varmasti tiennyt poikansa olevan muista maailmoista,joten jokin vastuu kuuluu niilekkin,kun mukamas ei tiedosta itsessään olevan mitään vikaa.eix vanhepien pitäis näyttää hyvää esi merkkiä lapsille, eikä jättää UMPIMIELENHÄIRIÖSTÄ TOLLOA vapaasti liikkumaan muitten NORMAALIEN IHMISTEN joukossa.eli en sääli yhtään petrin vanhepia, päin vastoin, toivottavasti kärsivät lopun elämänsä...

    Ihan varmasti he kärsivät lopun ikäänsä, ilman sinun toivotustasikin.
    Juuri sinunkaltaisiasi tyyppejä en ymmärrä, onneksi et kuulu ystäväpiiriini, emme olisi enää ystäviä. Tuomitset. Heität sen ensimmäisen kiven koska kuvittelet olevasi synnitön, vaikka juuri sitä olet toisia tuomitsemalla.
    Tekoahan ei kukaan puolustele jne..

    Äänestä

  • jaaha kirjoitti:

    joo, eihän se tietenkään vanhempien vika ole, kun poika depiili ja häiriintynyt, tosin vanhemmat on varmasti tiennyt poikansa olevan muista maailmoista,joten jokin vastuu kuuluu niilekkin,kun mukamas ei tiedosta itsessään olevan mitään vikaa.eix vanhepien pitäis näyttää hyvää esi merkkiä lapsille, eikä jättää UMPIMIELENHÄIRIÖSTÄ TOLLOA vapaasti liikkumaan muitten NORMAALIEN IHMISTEN joukossa.eli en sääli yhtään petrin vanhepia, päin vastoin, toivottavasti kärsivät lopun elämänsä...

    Palataan asiaan kun olet ehtinyt hankkia kapaloiän jälkeistä elämänkokemusta.

    Äänestä

  • jaaha kirjoitti:

    joo, eihän se tietenkään vanhempien vika ole, kun poika depiili ja häiriintynyt, tosin vanhemmat on varmasti tiennyt poikansa olevan muista maailmoista,joten jokin vastuu kuuluu niilekkin,kun mukamas ei tiedosta itsessään olevan mitään vikaa.eix vanhepien pitäis näyttää hyvää esi merkkiä lapsille, eikä jättää UMPIMIELENHÄIRIÖSTÄ TOLLOA vapaasti liikkumaan muitten NORMAALIEN IHMISTEN joukossa.eli en sääli yhtään petrin vanhepia, päin vastoin, toivottavasti kärsivät lopun elämänsä...

    Ehkäpä juuri sinun kaltaiset ihmiset saivat Petrin tekemään mitä teki. Miettikää, miksi monet nuoret käyttäytyy nykyään niin aggressiivisti. Ehkä tämä nykyyhteiskunta "vain vahvat pärjäävät" asenteellaan sekoittaa ja pilaa moinen aivot. Aina pitäisi olla vahva. Ihmiset eivät välitä toisistaan paskan vertaa, eivätkä pidä yhtä, niin kuin ennenvanhaan. Aina pitää näyttää toisille, olevansa parempi.. ja sinun tavoin lynkata jo maassa makaavat.

    Kyllä sitten pidetään yhtä (muutama päivä) kun jotain tällaista tapahtuu. Surraan menetettyjä ihmisiä ja lässytetään.

    Eivät minunkaan vanhempani huomaa, vaikka olen todella sulkeutunut ja masentunut. En minä sitä heille kerro. Monta vuotta olen ollut ihan maassa ja yrittänyt itsemurhaa.Vanhempani ovat silti kasvattaneet mut hyvin. Kumpikaan ei ole juoppoja, ei hakkaaa tai räyhää. He eivät huomaa.

    Yhtälailla mniäkin voisin jonkun pommin räjäyttää, ja heille se tulisi täytenä yllätyksenä. (Kerrottakoon kuitenkin, etten minä mitään pommia nyt kuitenkaan meinaa räjäyttää)

    Ymmärrä ystävä hyvä, että maailmaan mahtuu myös niitä heikkoja ihmisiä, ei maailma ole pelkästään vahvoille. Sinunkin tekstissäsi tämä "vitunpaskahomosaatanamielipuolipsykopaattivittu!!!111" olisi pitänyt eristää johon kin neliömetrinkokoiseen koppiin pois muiden silmistä.

    Niin kauan, kuin maapallolta löytyy samoin ajattelevia ihmisiä, kuin sinä, on varmasti yhtä paljon pahuuttakin. Sillä tuollainen käytös ja asenne on sen kaiken paskan alku ja loppu.

    Sinulla ei taida olla omia lapsia, kun et tiedä yhtään vanhemmuudesta, tai lastenkasvatuksesta. Odotahan kun saat omia kersoja, niin huomaat, ettei se niin helppoa ole huomata, mitä ne muksut puuhaa ja mitä niiden päässä liikkuu.

    Meinaan vaan, että yleensä ne kummit ja kaimat ovat niitä parhaita lasten kasvatteja! (ainakin omasta mielestään=)

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Ehkäpä juuri sinun kaltaiset ihmiset saivat Petrin tekemään mitä teki. Miettikää, miksi monet nuoret käyttäytyy nykyään niin aggressiivisti. Ehkä tämä nykyyhteiskunta "vain vahvat pärjäävät" asenteellaan sekoittaa ja pilaa moinen aivot. Aina pitäisi olla vahva. Ihmiset eivät välitä toisistaan paskan vertaa, eivätkä pidä yhtä, niin kuin ennenvanhaan. Aina pitää näyttää toisille, olevansa parempi.. ja sinun tavoin lynkata jo maassa makaavat.

    Kyllä sitten pidetään yhtä (muutama päivä) kun jotain tällaista tapahtuu. Surraan menetettyjä ihmisiä ja lässytetään.

    Eivät minunkaan vanhempani huomaa, vaikka olen todella sulkeutunut ja masentunut. En minä sitä heille kerro. Monta vuotta olen ollut ihan maassa ja yrittänyt itsemurhaa.Vanhempani ovat silti kasvattaneet mut hyvin. Kumpikaan ei ole juoppoja, ei hakkaaa tai räyhää. He eivät huomaa.

    Yhtälailla mniäkin voisin jonkun pommin räjäyttää, ja heille se tulisi täytenä yllätyksenä. (Kerrottakoon kuitenkin, etten minä mitään pommia nyt kuitenkaan meinaa räjäyttää)

    Ymmärrä ystävä hyvä, että maailmaan mahtuu myös niitä heikkoja ihmisiä, ei maailma ole pelkästään vahvoille. Sinunkin tekstissäsi tämä "vitunpaskahomosaatanamielipuolipsykopaattivittu!!!111" olisi pitänyt eristää johon kin neliömetrinkokoiseen koppiin pois muiden silmistä.

    Niin kauan, kuin maapallolta löytyy samoin ajattelevia ihmisiä, kuin sinä, on varmasti yhtä paljon pahuuttakin. Sillä tuollainen käytös ja asenne on sen kaiken paskan alku ja loppu.

    Omasta itsestä muutokset lähtee. Mikan kanssa olen
    samaa mieltä, että maailma ei muutu ja parempaa
    ei tule, ellemme itse omalla kohdallamme yritä sitä muuttaa.
    Viha, syyttely, kiusaaminen ja uhkailu provosoivat
    pahuutta ei sitä, että tällaiset tapahtumat jäisivät
    tapahtumatta.
    Jos haluamme turvallisempaa maailmaa, kukin katselkoon
    ympärilleen ja yrittäköön auttaa ja tukea toinen toistaan.

    Äänestä

Myös minun ajatuksissani ovat paljon olleet Petrin vanhemmat ja muut läheiset ihmiset. Hekin menettivät rakkaansa järkyttävällä tavalla. Hekin joutuvat kysymään "Miksi", saamatta vastausta. Uskon, että jokainen heidän asemassaan toivoisi, ettei yhtään ylimääräistä iskua tulisi enää entisten päälle. Tuska on muutenkin mittaamaton. On erittäin valitettavaa, että ulkopuoliset spekuloivat julman ajattelemattomasti tapahtuman taustoja syyttävällä otteella.

Annetaan ajatuksissamme, sanoissamme ja teoissamme kaikki tukemme tragedian kaikille osapuolille. Toivon todella sydämestäni, että myös Petrin vanhemmat saavat voimia jatkaa elämässään eteenpäin kaikesta huolimatta. Toivon, että kaikki hyvät muistot saisivat parantaa haavoja ajan kuluessa.

Äänestä

Kriisipsykologienkin mukaan Petrin uhrien omaisten kärsimykset
ovat kammottavat, mutta kukaan meistä ei voi käsittää
Petrin vanhempien kärsimystä. Näin varmasti on.

Toivo paremmasta huomisesta kyllä kuolee, kun lukee
noita kostonhimoisten ihmisten kommentteja. Heille
"lohdutukseksi" voi sanoa, että varmasti Petrin
vanhemmat kärsivät lopun elämäänsä. Jokainen kärsii,
jos menettää oman lapsensa, joka on lisäksi tuhonnut
muiden elämän.

Ihmisen oma psyyke pitää kyllä huolta, että he varmaan
itse liikaakiin syyllistävät itseäänkin.

Maailma ei parane syyttelystä, uhkailuista, vihasta.
Pitää pystyä myös armahtamaan.Muutokset lähtevät
jokaisesta itsestään!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

me kirjoitti:

Hei. Jos tällä sivustolla joskus käy henkilö/viranomaistaho tai jopa Petri G:n läheiset/tuttavat, toivon että tämä viesti välittyy Petrin vanhemmille ja läheisille.

Olemme kaikki järkyttyneitä, mutta meidän mielestämme vanhemmat ovat joutuneet täysin järjettömän kiusauksen, uhkauksen ja moitteen kohteeksi. Lähestulkoot kollektiivinen lynkkaus-meininki kuvaa miten massan vietävissä ihmiset ovat . He eivät tekoa tehneet, he eivät ole syyllisiä tapahtuneeseen. He ovat menettäneet poikansa ja sen lisäksi heidä poika on vahigoittanut, vammauttanut ja tappanut useita ihmisiä.
Väittämä, että vika on vanhempien koska poika oli heidän lapsi jne, on pöyristyttävä!
En osaa edes kuvitella vanhempien tuskan ja järytyksen määrää. Annamme tukemme vanhempien suruun.

Emme hyväksy tapahtunutta, emme vähättele uhrien ja heidän omaistensa ja ystäviensä kärismystä, mutta emme myöskään hyväksy Petrin vanhempien tuomitsemista, vallitsevaa lynkkaus-ilmapiiriä. Antakaa vanhemmillekin tilaa läpikäydä oma surutyönsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu