Olen etsiskellyt ns"oikeaa tietä"n.neljan vuoden ajan.
kaikki lähti siitä kun elämämssäni tapahtui hirvittäviä muutoksia
yhden vuoden aikana.Silloin kun koko maailmani murskaantui ei millään ollut enää väliä.
sain käsiini raamatun ja alois lukea sitä,siitä lähtien olen kuullut
kaikenlaisia näkemyksiä ,siitä miten pitäisi toimia jne.. Mutta nykyään minulle
tulee vain paha olo ja sellainen tunne,eetä kaikki mitä teen on jotenkin "pahaa" ja väärin.
Mikä on oikein,eikö kaikki mitä saamme Jumalalta tule armosta?
A nsioton
R akkaus
M meidän
O saksemme
Pitääkö meidän tehdä suuria asioita,emmekö kelpaakkaan juuri tällaisina?
olenko käsittänyt jotain väärin?
kaikki lähti siitä kun elämämssäni tapahtui hirvittäviä muutoksia
yhden vuoden aikana.Silloin kun koko maailmani murskaantui ei millään ollut enää väliä.
sain käsiini raamatun ja alois lukea sitä,siitä lähtien olen kuullut
kaikenlaisia näkemyksiä ,siitä miten pitäisi toimia jne.. Mutta nykyään minulle
tulee vain paha olo ja sellainen tunne,eetä kaikki mitä teen on jotenkin "pahaa" ja väärin.
Mikä on oikein,eikö kaikki mitä saamme Jumalalta tule armosta?
A nsioton
R akkaus
M meidän
O saksemme
Pitääkö meidän tehdä suuria asioita,emmekö kelpaakkaan juuri tällaisina?
olenko käsittänyt jotain väärin?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hei Jenni!
Kyllä sinä olet ymmärtänyt ihan oikein:
Kelpaamme Jumalalle juuri tällaisina kuin olemme, sen tähden, että Jeesus on sovittanut kaikki syntimme ristillä. Hän sovitti kaikki ne väärät teot ja tekemättä jättämiset, pahat ajatukset ja sanat, joita meidän elämämme on täynnä aamusta iltaan. "Meistä ei ollut itseämme auttamaan" - näin kertoo Raamattu - ja juuri sen vuoksi Jumala lähetti Poikansa sovittamaan kärsimisellään ja ristinkuolemallaan koko syntivelkamme.
Armo on todella armo, se suuri, valtava
ja kokonainen! Kaikki mitä meillä on,
on tullut armosta täydellisesti.
Siinä on se evankeliumin armo, jossa sinä saat
elää. Se ei horju, vaikka tunteesi vaihtelevat. Tämä on se "ahdas portti" ja se pelastuksen kallio, jolle Jumala on sinut nostanut:
"Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto." Ef. 1:7
"Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu." Ef. 2:4-5
"Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." Jes. 54:10
"Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen ARMOSTAAN LAHJAKSI vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." Room. 3:22-24
"Jos taas jollakulla ei ole ansioita, mutta hän uskoo JUMALAAN, JOKA TEKEE JUMALATTOMAN VANHURSKAAKSI, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi." Room. 4:5
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." Room. 8:1
Usko on Jumalan lahja.
Se usko, jonka Jumala sinulle lahjoittaa, saa sinussa aikaan hyviä tekoja. Mutta ne ovat uskon hedelmiä, eivät sen perusta. Kun sinä olet kiinni Kristuksessa, olet kuin oksa, joka on oksastettu viinipuuhun. Sinä et saa aikaan "hyviä hedelmiä", vaan puu tekee sen. Kun olet kiinni armon evankeliumissa, Kristus saa sinussa aikaan hyvää.
Kuitenkin myös synti on todellisuutta meissä viimeiseen hengenpihahdukseemme saakka. Roomalaiskirjeessä Paavali, uskova mies, huokaa: "Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, ja sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." - "Synti riippuu minussa kiinni" - ja "tiedän, ettei minussa - se on minun lihassani - asu mitään hyvää. Jokainen uskova, oli hengen hedelmiä miten paljon hyvänsä, pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Jeesuksen veren tähden.
Tältä ainoalta pelastuksen perustalta yrittää sielunvihollinen saada meitä horjumaan. Pelastus yksin armosta on se sanoma, jonka se haluaa meidät unohtavan, ja yrittää saada meitä turvaamaan omiin tekoihimme. Puhdas evankeliumi on jotain, mitä järkemme ei koskaan käsitä.
Jumalan Sana varoittaa: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1
Orjuuden ikeellä tarkoitetaan tässä sitä, että ajautuisimme armon alta lain alle, eli alkaisimme uudestaan yrittää ansaita pelastusta teoilla.
On monia seurakuntia, joiden julistuksessa laki ja evankeliumi puuroutuvat sekaisin. Laki ei ole siellä se ehdoton ankara Jumalan laki, joka saa ihmisen epätoivoon omien tekojensa suhteen ja ajaisi Kristuksen luo turvaan. Eikä evankeliumi saa olla siellä itsessään mahdottomien täydellinen vapauttaja ja ainut pelastuksen tie.
Kysyn myös: kuuletko seurakunnassasi - jos sellaisessa käyt - sellaista evankeliumin julistusta, joka auttaa uskomaan, että pelastus on yksin armosta Kristuksen tähden? Vai jääkö lain ja evankeliumin suhde epäselväksi? Jos he eivät saarnaa Kristusta sinun sydämellesi saakka, voisit vähän käydä katsastamassa, josko jossain muussa seurakunnassa... Joskus esim. vapaaseurakunnissa tms. ihmiselle saattaa jäädä sellainen käsitys, että pelastus on kuitenkin viime kädessä heidän omasta ratkaisustaan, antautumisistaan tms. kiinni. Raamattu saarnaa kuitenkin johdonmukaisesti sitä, että usko on Jumalan teko. Jumala pelastaa ihmisen lahjoittamalla hänelle uskon. Ihmisen osa on ihmetellä ja kiittää.
Tässä jotain ajatuksia alkuun, jotta voit miettiä mistä paha olo johtuu. Sitooko joku sinua uudelleen "orjuuden ikeeseen"? Tämä tuli ensimmäisenä mieleen, mutta korjaa, jos olen väärässä :)
No hei.
kiitos vastauksestasi,se avasi minulle aika paljon.
itse käyn aika suht.usein seurakunnassa,olen kaikenlaisissa jutuissa mukana..
Kysyit,että Kuulenko että pelastus on yksin armosta kristuksen tähden.olen kyllä kuullut omassa seurakunnassani
mutta päätäni sekoittaa oma veljeni,joka ei kuulu samaan seurakuntaan kuiun minä ja hänen "neuvonsa" ja ajatuksensa
pistävät ajatukset lentoon..
Olen lukenut myös raamattua,ja nuo raamatunkohdat ovat hienoja,vaikka en osaa niistä ole ikinä kuullutkaan.
toivon,että Jumala siunaa sinua,olet nimittäin auttanut nuorta matkaajaa suuresti,et ehkä itse edes ymmärrä kuinka paljon.
Kiitos.
-Jenni-
Hyvä, jos armollinen Jumala taas löytyi :)
Seuraavan kerran kun synti ja laki ahdistaa,
pakene Jeesuksen suojaan vaikka tämän
kristillisen kirjaklassikon avustamana:
http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html
- kirjanen on nimeltään "Kallis hunajan pisara",
ja se keskittyy pelastuksen perustaan.
Pikkasen vanhahtavaa kieltä, mutta vakaata asiaa.
Toinen kirjavinkki on romaani
Bo Gierz: "Kalliopohja"
- löytynee kirjastoista tai kristillisistä
kirjakaupoista, melkoinen aarre...
Minulle jäi tästä viestistä mieleen eräs asia, jonka kirjoitat viestisi lopussa. Sanot uskon olevan Jumalan lahja, joka pitää paikkaansa, mutta eikö sinusta ihmisellä ole minkäänlaista osaa tämän uskoon vastaanottamisessa? Mielestäni Raamattu osoittaa selvästi ratkaisevaksi tekijäksi ihmisen oman suhtautumisen Jumalan kutsuun.
Ihmisen osuus uskoon tulossa on sama kuin Lasaruksen osuus siinä, kun Jeesus herätti hänet kuolleista.
Jeesus käski kuollutta tulemaan haudastaan: "Lasarus, tule ulos!" (Joh. 11:43) Samoin voidaan meitä kyllä käskeä: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut." tai "Ota Jeesus vastaan". Käskynä ja lakina tälläisillä käskyillä on lähinnä ahdistava vaikutus: emme me itsessämme edes halua lähestyä Jumalaa, vaan olemme luonnostamme vihamielisiä Luojaamme kohtaan. Yhtä vähän kuin kuollut ihminen voi edes kuulla mitään, yhtä vähän ihmisestä saadaan käskemällä uskovaa. 1. Kor. 2:14 "Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus..."
Tämä sana on loppuun saakka totta: "Meistä ei ollut itseämme auttamaan..." (Room. 5:6) Ainut, joka voi tehdä jotain meidän pelastamiseksemme on Jumala. joten Room. 5:6 jatkuu: ..."mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti". Siis jumalattomien.
Lasarus nousi kuolleista vain ja ainoastaan siksi, että Herran Jeesuksen Sana sai sen aikaan. Jos Lasaruksen olisi pitänyt vinkata vaikka pikkusormellaan, että hän haluaa tulla herätetyksi, hän olisi jäänyt hautaansa.
Kristus voi astella myös meidän hengellisen elämän hautamme eteen ja sanallaan herättää meidät uuteen elämään. "Usko syntyy kuulemisesta, mutta KUULEMISEN SYNNYTTÄÄ KRISTUKSEN SANA." (Room. 10:17) Saman sanan kautta luotiin kerran taivas ja maa.
--------
Myös tämä Hesekielin luvun 37 kuvaus on puhutellut minua vertauskuvana ihmisen hengellisestä tilasta ja siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen tulee uskoon:
"Herran henki vei minut kauas pois ja laski minut keskelle laaksoa, joka oli täynnä kuolleitten luita. Hän kuljetti minua yltympäri niiden ylitse, ja minä näin, että luita oli laaksossa hyvin paljon ja että ne olivat rutikuivia."
Herra kysyy sitten Hesekieliltä: "Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?" Hesekiel vastaa nöyrästi "Herra, sinä sen tiedät". Herra sanoi: "Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra."
Sitten alkaa kuulua kalinaa - luut lähenevät toisiaan, liittyvät yhteen, niiden ympärille tulee jänteet ja liha, ja lopulta ne heräävät henkiin, ja sanotaan, että niistä tuli "luvuton ihmisjoukko".
-------
Samasta asiasta puhuu minulle myös se, kun Jeesus parantaa erään miehen halvaantuneen käden. (esim. Luuk. 6:10) Hän sanoo miehelle, joka ei varmasti pysty itse ojentamaan halvaantunutta kättään: "Ojenna kätesi!" Ja mies ojentaa. Siinä on lain ja evankeliumin ero: Käsky "Ojenna kätesi" on kova laki miehelle, jonka käsi on halvaantunut. Mutta kun se on Kristuksen sana, käsi ojentuu, ja tulee terveeksi. Sen minkä laki vaatii, evankeliumi meille lahjoittaa Kristuksen kautta.
Jesajan ennustus Jeesuksesta sisältänee myös tämän "hengellisen sokeuden ja kuurouden" parantamisen näkökulman: "Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät." (Jes. 29:18)
Kuollut kuulee, halvaantunut käsi ojentuu, aavikolla lojuva rutikuiva luu herää henkiin, ja ihminen tulee uskoon yksin Kristuksen ihmeitä tekevän sanan vaikutuksesta.
Seuraavassa Johanneksen luvussa Jeesus sanookin: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh. 6:29)
Ihmisen osa on kiittää ja ihmetellä!
- ja antaa jalkojensa raahauttaa hänet sinne, missä tuota ihmeellistä sanaa julistetaan...
Puhut monisanaisesti, enkä silti saa lopullista tolkkua siitä, mikä varsinainen vastauksesi oli. Aina, kun puhutaan siitä, mikä on Jumalan ja ihmisen osuus uskoontulossa on vaarana kaksi asiaa. Joko korostetaan liikaa ihmisen merkitystä, tai tehdään ihmisen osuus täydellisen merkityksettömäksi.
Kuvasit Lasarusta, mutta emme puhu tässä kuolleesta heräämisestä, vaan uskoontulosta. Yleensäkään ei voi suoralta kädeltä vetää viivoja tiettyjen hengellisten totuuksien välillä ja jos voidaankin, kannattenee sitä välttää, etenkin jos suoraan asiasta kertovia paikkojakin on tarjolla.
Korostan, että usko on Jumalan työ, eikä sitä kukaan ihminen ei itse voi synnyttää. Tärkeä kysymys onkin, mikä on ihmisen rooli tässä kaikessa?
Raamattuhan sanoo Jumalan tahdon olevan, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Jos siis ihmisellä ei olisi käytännössä mitään osaa uskoontulossa, herää kysymys miksei Jumala lahjoita uskoaan kaikille, vaikka ilmoittaa haluavansa niin tehdä?
Jeesus seisoo, ja kolkuttaa sydämen ovella, hän ei tule ihmisen sydämeen väkisin, vaan ratkaisevaa on ihmisen oma suhtautuminen Jumalan kutsuun. Tällöinkin täytyy ymmärtää kaiken kunnian kuuluvan yksin Jumalalle, koska ihminen ei itse voisi ikinä löytää Jumalan luo.
Jos väitetään ihmisen oman suhtautumisen olevan merkityksetöntä, saarnataan itse asiassa, kuten eräs maailman tunnetuimmista saarnamiehistä Charles Spurqeon totesi "hirvittävää harhaa kohtalo-opista".
>Jos siis ihmisellä ei olisi käytännössä mitään
>osaa uskoontulossa, herää kysymys miksei Jumala
>lahjoita uskoaan kaikille, vaikka ilmoittaa
>haluavansa niin tehdä?
Näin se Raamattu vaan sanoo, vaikka järki väittää
vastaan. Kun Paavali on Roomalaiskirjeessä saarnannut ihmisen itsessään täysin turmeltunutta tilaa, ja sitä, miten usko ja pelastus saadaan 100% lahjaksi ilman mitään ihmisen ansiota, hän yhdeksännessä luvussa kirjoittaa lukijoiden ajatukset arvaten: "Sinä kaiketi sanot minulle: "Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa? Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
Koko Roomalaiskirjeen yhdeksäs luku käsittelee aihetta. Kovaa tekstiä, kuka voi sen kestää? Sama Raamattu kuitenkin julistaa sitä, että Jumala ei tee vääryyttä kenellekään, hänessä ei ole "varjon häivää", hän on oikeudenmukainen, Pyhä, ja rakastaa jokaista luotuaan. Sama Raamattu kertoo Jumalan haluavan, että kaikki pelastuisivat, ja kuvaa, miten Jumala ojentelee yötä päivää käsiään ihmisiä kohti - eli kyse on todella rakkaudesta. Ja sama Raamattu kertoo, että Kristus sovitti kaikkien ihmisten kaikki synnit - ei vain osan ihmisten - ja että kaikki ovat kutsutut Jumalan yhteyteen. Sama Raamattu sanoo, että kaikki eivät kuitenkaan pelastu, kaikki eivät usko. Vain se usko, joka Jumalalta tulee, voi tarttua näihin jokaiseen Raamatun ilmoittamaan asiaan luottaen, että kaikki on totta, vaikka järki laittaa vastaan sen minkä ehtii.
Me emme tiedä kaikkea niin kuin Jumala (vaikka käärme niin lupailikin syntiinlankeemukseen yllyttäessään). Me tiedämme vain ne palapelin osat, jotka Jumala on sanassaan meille kertonut. Itse haluan pitää kiinni joka palasesta, vaikka en ymmärräkään koko kuvaa - tiedoistani puuttuu isoja osia. Jumala näkee koko kuvan, ja luotan häneen.
Kyllä kohtalonusko on sentään jotain muuta kuin usko rakastavaan Jumalaan, joka ei tee vääryyttä kenellekään!
Valitettavasti kirjoitan monisanaisesti, mutta asia on laaja, ja perusteluja paljon.
>>Kirjoitit: "ratkaisevaa on ihmisen oma suhtautuminen Jumalan kutsuun."
Kaikki tämä olisi tietysti järkeenkäypää, mutta Raamattu julistaa tässäkin "hulluutta".
Room. 9:16 "Ratkaisevaa EI siis ole, MITÄ IHMINEN TAHTOO tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa."
Samainen Charles Spurgeon, jota lainasit, sanoo: "I do not come into this pulpit hoping that perhaps somebody will of his own free will return to Christ. My hope lies in another quarter. I hope that my Master will lay hold of some of them and say, "You are mine, and you shall be mine. I claim you for myself." My hope arises from the freeness of grace, and not from the freedom of the will."
Täällä hän kirjoittaa predestinaatiosta ja kutsusta: http://www.spurgeon.org/sermons/0241.htm
...ja käyttää samaista Lasaruksen herättämistä vertauskuvana Kristuksen Sanan aikaansaamasta uskosta.
Täsmennyksenä vielä: ev. lut. kirkko ei usko ns. "kaksinkertaiseen predestinaatioon" - siis emme usko, että Jumala olisi määrännyt toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. Se olisi sitä "kohtalonuskoa". Jumala ei ole määrännyt, eikä tahdo, ketään kadotukseen, vaan kutsuu kaikkia. Mutta ev. lut. kirkko uskoo Raamatun mukaisesti, että ne, jotka uskovat, uskovat Jumalan antamalla lahja-uskolla, jossa ei ole himpun vertaa omaa ansiota, ratkaisua tms. Ihmisen tahto on kokonaan turmeltunut, ja hän on synnin orja, synnin vallassa, kuten Roomalaiskirje kuvaa, eikä hänessä ole sen rahdun vertaa tahtoa hyvään, että haluaisi vastata Jumalan kutsuun myöntävästi.
- "Hän, joka tulee taivaasta, todistaa siitä, mitä on nähnyt ja kuullut, mutta KUKAAN EI OTA VASTAAN hänen todistustaan." Joh. 3:32 - siis ei kukaan. Ja kuitenkin heti seuraavassa jakeessa sanotaan, että jotkut sittenkin ottavat: "Joka ottaa hänen todistuksensa vastaan, tunnustaa, että Jumala puhuu totta, sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu julki Jumalan sanat." Ei kukaan ota vastaan...ja kuitenkin jotkut ottavat. "helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan" sanoi Jeesus, ja opetuslapset ihmettelevät kuka sitten voi pelastua? ja Jeesus vastasi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista" (Matt. 19:24,26)
- "ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa." Room. 3:11
Yksi vertauskuva pelastavasta uskosta on Jeesuksen sanoista: Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." Joh. 3:3
Miksi Jeesus käyttää syntymää vertauskuvana siitä tapahtumasta, jossa ihminen tulee kelvolliseksi Jumalan valtakuntaan? Nikodemuskin on aivan ihmeissään. Miten ihminen voisi mennä uudestaan äitinsä kohtuun ja syntyä uudelleen? Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan." - Voidaan kysyä, mikä on ihmisen osuus syntymisessä äitinsä kohdusta? Tai syntymisessä uudesti, ylhäältä - vedestä ja hengestä? "Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät." Tit. 3:4-5
Kyllä Jeesus sanoo, että hän seisoo ovella ja kolkuttaa, ja "jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." Ihminen kyllä voi avata oven, mutta kyse on siitä, tekeekö hän sen viimekädessä omasta fiksusta ratkaisustaan, vai saako sen oven avauksen aikaan vain ja ainoastaan Jumalan Pyhä Henki Kristuksen ihmeitätekevä Sanan kautta. Pelkkä lain vaatimus: "avaa ovi" - ei saa ihmisessä mitään aikaan, ja synnin orjana hän vain pinoaa huonekaluja ovelle, ettei Kristus, maailman valkeus, pääsisi sisään valaisemaan hänen pimeitä nurkkiaan.
"Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois." Room. 27:3
"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." Ef. 2:8-9
"Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" Joh. 6:29
"Kaikki, mikä ON SYNTYISIN JUMALASTA, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme." 1. Joh. 5:4
"Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana." Room. 10:17
"Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen." Hes. 11:19
"Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että TEKI MEIDÄT, rikkomustemme tähden KUOLLEET, ELÄVIKSI Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu." Ef. 2:4-5
"minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa" Gal. 2:20
Pyydän sinua ajattelemaan itse omalta kohdaltasi, mikä on ratkaisevaa ja mikä ei.
Olisitko sinä koskaan voinut etsiä Jumalaa, jos hän ei olisi lähestynyt sinua? Selvä vastaus on et olisi.
Toinen kysymys, olisitko sinä voinut vastata ei, kun Jumala lähestyi sinua? Eikö vastaus ole kyllä.
Eli vaikka et voi ottaa kunniaa pätkän vertaa, on silti se, että sinulla on uskosi myös sen tulosta, että halusit ottaa uskon vastaan. Jumala antaa mahdollisuuden uskon vastaanottamiseen samalla kuin kutsuu, mutta ei pakota sitä. En usko että siinäkään on kysymys fiksusta ratkaisusta, mutta jostain siinä on täytyy kysymys, jos minä kutsuun vastaamalla voin pelastua tai vastaamatta jättämisellä mennä helvettiin.
Eli lyhyesti, jos minä en usko, saan syyttää siitä itseäni, koska Jumala on minulle mahdollisuuden antanut. Jos uskon, saan kiittää Jumalaa, koska hän on minulle mahdollisuuden antanut.
">Jos siis ihmisellä ei olisi käytännössä mitään
>osaa uskoontulossa, herää kysymys miksei Jumala
>lahjoita uskoaan kaikille, vaikka ilmoittaa
>haluavansa niin tehdä?
Näin se Raamattu vaan sanoo, vaikka järki väittää
vastaan."
Sanooko se todella niin? Jollain tavalla saan sinusta sellaisen kuvan, että ihmisen teot ovat täysin merkityksettömät kaikessa. Tätä ei mielestäni voi Raamatulla perustella, ainoastaan sen tosiasian, ettei tekojen kautta voi kukaan pelastua. Usko, jonka olemme Jumalan lahjana saaneet tuottaa luonnollisesti hedelmänä erilaisia tekoja. Tämän toteaa mm. Jaakob sanomalla "usko ilman tekoja on kuollut". Ilmeisesti alkuseurakuntien aikana esiintyi ihmisiä, jotka tunsivat vääränlaista varmuutta, joka antoi heille muka oikeuden olla elämättä Jumalan tahdon mukaista elämää.
Sanoit alussa vapaiden suuntien etenkin sotkevan lain ja armon. Oma mielipiteeni seurakunnista yleensä on se, että todellinen seurakunta muodostuu niistä sydämistä, jotka todella Jeesukseen uskovat, ovat sitten minkä seurakunnan jäseniä tahansa. Silti itse seurakuntaan liittyessäni katsoin omakseni nimenomaan vapaat suunnat, koska siellä mielestäni eletään uskoa todeksi. Lisäksi kansankirkko ei käsittääkseni ole kovinkaan lähellä Raamatullista seurakuntamallia. Mutta kuten sanottu, jokainen kuulukoon sinne, minkä kokee itselleen sopivimmaksi.
Laitan tähän vielä yhden Jeesuksen vertauksen, Matteuksen 22. luvusta.
"Taivasten valtakuntaa on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojalleen, ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä EIVÄT TAHTONEET tulla. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: Sanokaa kutsutuille: Katso minä olen valmistanut ateriani...Mutta he eivät siitä välittäneet"
Ratkaisevaa jo näiden lauseiden pohjalta näyttää olevan se, miten itse kukin tuohon kutsuun vastaa. Tästä myös huomaamme, ettei kutsutuilla ole mitään ansiota häihin pääsyyn. Hän voi päästä sinne vain kutsun, ja sen vastaanottamisen perusteella.
Jumalan armoa on se, että hän kutsuu syntisiä ihmisiä pelastukseen. Vaikka ihminen tähän kutsuun myönteisesti vastaakin, ei kyseessä ole hänen ansionsa, vaan armollinen kutsu.
Vielä siis sama asia sovellettuna omakohtaisesti:
"Uskonratkaisu" = päätös vastata Jumalan kutsuun myöntävästi vaatii uskoa. Se usko on Jumalan lahja. Minä en olisi koskaan vastannut Jumalan kutsuun myöntävästi, ellei Jumala olisi lahjoittanut minulle uskoa.
Siis: Uskonratkaisu vaatii jo uskoa. Usko on Jumalan lahja. Jumala voi lahjoittaa ihmiselle uskon, ja se on yksin Jumalan teko, jossa ihmisen osuus on nolla.
Itsessäni olisin vastannut Jumalan kutsuun, uskonlahjaan ym. kieltävästi, koska itsessäni olen Jumalan vihollinen, hengellisesti kuollut.
Ihminen voi kieltäytyä uskon lahjasta, ja jos hän tekee niin, kieltäytyminen on hänen oma ratkaisunsa, ja hän kantaa siitä vastuun. Itsessään, omassa pahuudessaan, josta vastuu kuuluu ihmiselle itselleen, ihminen valitsee ei-vastauksen.
Näin, eli lopulta voimme tulla siihen päätelmään, että ratkaisevaa ovat seuraavat asiat:
1. Usko on yksin Jumalan lahja. Sitä ei voi ansaita, ja se annetaan yksin armosta.
2. Ihmisen oma suhtautuminen on ratkaisevaa vastaanottamisessa, kuten itse sanoit:
"Ihminen voi kieltäytyä uskon lahjasta, ja jos hän tekee niin, kieltäytyminen on hänen oma ratkaisunsa, ja hän kantaa siitä vastuun"
Sanomalla Jumalalle kyllä, emme voi ottaa kunniaa itsellemme, koska kukaan ei voi sanoa Jumalalle "kyllä" ilman Jumalan tekoa ihmisessä.
Kenties olimme samaa mieltä(?), mutta lähestyimme asiaa eri lähtökohdista.
Tämä on tietysti teoriaa, mutta käytännössä on julistettava syntisten tilaa suhteessa Jumalaan, ja Jeesusta Kristusta, jonka kuoleman kautta pelastus on auki sille, joka uskoo.
Kysyit
>>Sanooko Raamattu todella niin?
Kyllä se sanoo. Se kehottaa ottamaan Jeesuksen vastaan - ja toteaa, ettei kukaan ihminen itsessään ota. Ja kuitenkin jotkut ottavat - Koska Jumalalle on kaikki mahdollista. Usko, minkä Jeesuksen pelastustyön vastaanottaminen vaatii, on Jumalan lahja - ja tämä toistetaan Raamatussa yhä uudelleen - suorasanaisesti ja vertauksin.
Korjaan siteeraustasi viestistäni sen verran, että ekoissa viesteissäni käytin muotoa "Joskus esim. vapaaseurakunnissa" (laki ja evankeliumi voivat sekoittuvat) ja tarkoitin tosiaakin, että "joskus" ja joissakin - En todellakaan tiedä, enkä voi tietää, tapahtuuko niin kaikissa vapaan suunnan seurakunnissa! Mutta sielunhoitoon tulee toisinaan ihmisiä vapaista suunnista seuraavanlaisen ongelman kanssa, jota lain ja evankeliumin sekoittuminen aiheuttaa:
Jos on tällainen, ihmisen järjelle toki sinänsä mieluinen käsitys, että usko alkaa viimekädessä siitä ja siksi, että ihminen tekee ratkaisun Jumalan puoleen, seurauksena on usein se, että yritetään ansaita pelastusta omilla ratkaisuilla. Toki, jos pelastus kerran on siitä kiinni, sitä ratkaisua koetetaan tehdä. Ihminen saattaa elää jatkuvassa epävarmuudessa, onko hän ollut "täysin vilpitön" tehdessään päätöksen ottaa Jeesuksen vastaan, ja hän käy yhä uudelleen alttarinkaiteella tekemässä uskonratkaisua. Antautuu ja antautuu, rukoilee ja koettaa olla tosissaan, mutta epävarmuus iskee taas muutaman viikon päästä - olinko täysin vilpitön? Jumala kun näkee sydämeen saakka, mitä hän näki sydämessäni - riittääkö tämä? Olinko aito ja tosissani? Tehdään parannusta, koetetaan kääntyä, luvataan alkaa seuraamaan Jeesusta, koetetaan avata sydämen ovea...ja silti olo ei helpotu, kun koko pelastuksen taakka on omilla hartioilla,
ei Jumalan, joka antoi ainoan Poikansa ristille meidän tähtemme.
Uskomme, että ihminen on itsessään aina vilpillinen eikä yksikään meistä edes haluaisi omasta järjestään ja voimastaan ottaa uskoa vastaan. Ihminen on omine ratkaisuineen aina myöhässä: Kristus on jo antanut hänelle uskon,
kun hän tahtoo tehdä ratkaisun, ja sanoa Jumalan kutsuun kyllä. Omat tietoiset myöntävät päätökset ovat aina myöhässä. Jumala ehti ensin.
Julistuksen suhteen tämä "ikioman" ratkaisun ratkaisevuuden oppi johtaa siihen, että ihmistä koetetaan julistuksessa kaikin tavoin valmistaa, kehottaa, rohkaista ja suostutella sen ratkaisun tekemiseen. Ja homma huipentuu siihen, kun jotkut tekevät ratkaisun. (puhun kärjistäen, jotta kävisi selvemmäksi mitä tarkoitan, tarkoitus ei ole loukata ketään.)
Jos taas on selkeä käsitys siitä, että Jumala itse synnyttää ihmisessä uskon evankeliumin sanan kautta, julistus saa toisen painopisteen: Saarnataan "suu vaahdossa" :) sitä, miten Kristus on kantanut kaikkien ihmisten kaikki synnit ristille, ja luotetaan siihen, että "Henki puhaltaa missä tahtoo", ja synnyttää uskon Kristuksen Sanan kautta. Ihminen alkaa Pyhän Hengen vaikutuksesta luottaa siihen, että koska koko maailman synnit on sovitettu - sehän tarkoittaa sitä, että minunkin syntini!
Kun ajatellaan, että oma ratkaisu vie taivaaseen, voi seurauksena olla myös tietynlainen ylpeys. Jos oma ratkaisuni on viime kädessä se avain, joka taivaan portit minulle avaa, voinen katsella alaspäin niitä ihmisiä, jotka saivat kyllä Herralta kutsun, mutta hylkäsivät sen. Mutta Raamattu on tämänkin kerskailun aiheen sulkenut ihmisiltä. Paavali sanoo voivansa kerskata vain Kristuksen rististä: siitä, että Kristus halusi kantaa hänenkin syntinsä ristille - niin kuin kaikkien muidenkin ihmisten synnit.
Toki voimme tehdä päätöksiä, ottaa vastaan, ratkaista, antautua Jeesukselle ym., ei siinä mitään sinänsä väärää ole, kun tietää, että kaiken tämän meissä on viime kädessä saanut aikaan Pyhä Henki, Jumalan Sanan kautta.
Uskon, että pääsen taivaaseen sen perusteella, että Kristus on sovittanut syntini. Jumala on lahjoittanut minulle uskon tähän sovitustyöhön. Jumala ei pelasta minua uskoni (tai uskonratkaisuni, joka vaatii uskon) tähden, vaan antamansa uskon kautta.
Pelastuksen asiassa Kristus on todellakin antanut meille, "työtä tekeville ja raskautetuille", levon.
-----------
Sitten pyhityselämään ja hyviin tekoihin - uskon hedelmiin:
Joissain vapaissa suunnissa on käsitys siitä, että usko alkaa viimekädessä siksi, että ihminen tekee ratkaisun Jumalan puoleen, on laajennettu myös pyhityselämän puolelle. Tämä tarkoittaa sellaista käsitystä, että uskova tekee hyvää, koska viimekädessä hän itse päättää tehdä niin.
Käytännön tasolla uskova kilvoittelee tehdäkseen hyvää, ponnistelee pysyäkseen oikealla tiellä, lukee Raamattua, pyrkii tottelemaan Raamatun kehotuksia, taistelee syntiä vastaan, tekee hyvää lähimmäisilleen ym., mutta kuten Raamattu sanoo,
kaiken sen on saanut meissä viimekädessä aikaan itse Jumala:
Fil. 2:13 "sillä JUMALA on se, joka TEISSÄ VAIKUTTAA SEKÄ TAHTOMISEN ETTÄ TEKEMISEN, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."
Tämä Raamatunkohta kertoo asian aivan suoraan, ja todistaa yhtäpitävästi koko Raamatun kanssa.
Uskon, niin kuin Raamattu todellakin vastoin kaikkea ihmisjärkeä kuvaa, että ihmisten joukossa ei ole "yhtäkään, joka tekee hyvää - ei yhden yhtäkään". Ja että kaiken hyvän saa aikaan uskovassa Pyhä Henki, Jumalan Sanan kautta. Ilman Jeesusta, viinipuuta, johon meidät on oksastettu (oksa ei voi oksastaa itseään),
emme voi mitään. Ilman häntä olemme kuolleita oksia, jotka eivät kanna hedelmää. Ne ovat Hengen hedelmiä, eivät itsestämme lähteviä. Kaiken, myös pyhityselämän ihmisessä saa aikaan yksin Jumala.
Jaakob kertoo kirjeessään monin tavoin, että jos uskomme on sitä, mikä tulee Jumalalta lahjana, se usko ei koskaan voi olla vaikuttamatta hyviä tekoja. Siitä tietää onko se usko Jumalasta.
Jumalalta ei tule kuollutta uskoa.
Niin, ehkäpä alamme olla samoilla jäljillä.
Se, että ihminen sanoo "kyllä", on Jumala teko.
Minä en valinnut Jeesusta, vaan Jeesus valitsi minut:
Joh. 15:16 Jeesus: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te
menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi..."
Kiitos,toivoisin lisää tällaisia viestejä,miltä
elämän aluieelta tahansa,mutta ennenkaikkea suruun ja surutyöhön liittyvää,naitä on ihana ammentaa kun on paha olla.
kiitos jo etukäteen.
-Jenni-
Muut taitavat olla parempia puhumaan surusta ja surutyöstä, joten laitan sulle muutaman lukuvinkin:
Luin äskettäin ihanan ja lohduttavan kirjan surusta. Se oli Hanna Ekolan kirja: "Otan osaa". Täällä on siitä vähän esittelyä: http://www.tukiasema.net/kirjahylly/kirja.asp?ID=31
Kirjaa löytynee kirjastoista ja kristillisistä kirjakaupoista. Sisältää käytännön selviytymiskokemuksia surusta, ihania runoja ja mukana kulkee vahva kristillinen taivastoivo.
Suru nostaa esiin usein myös kysymyksen kärsimyksen ongelmasta, "Miksi Jumala sallii"...ja siitä voisin suositella luettavaksi tämän tekstin: http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/MiksijlasalJR.htm
Sitten ihan Raamatun paljas teksti mahtavine lupauksineen on itseäni lohduttanut. Täällä on koottuna kohtia Raamatusta aiheen mukaan, kuvitettuna: http://www.sley.fi/eo/tampere/sanaa/sanaa.html
Mitä Raamattu sanoo "kärsimyksestä", "pelosta ja murehtimisesta" ja "taivaasta" sisältävät hienoja kohtia.
Vielä luopumisesta psykologiselta kantilta, jossa häivähdys kristillisyyttäkin mukana: http://www.ystavyydenmajatalo.fi/finnish/tekstit/l/armo.html
- herättää monenlaisia ajatuksia, jotka voivat auttaa, jos tuntuu, että on jumiutunut ja takertunut suruun, josta ei pääse eteenpäin.
"Niin, ehkäpä alamme olla samoilla jäljillä."
Mikäli nuo loppupäätelmät hyväksyit, emme missään vaiheessa olleet eri jäljillä. Jo ensimmäinen viestini koski vastaanottamisen merkitystä, mutta eipä tästä tämän enempää enää.
Jenni,
otapa raamattusi ja lue sieltä Apt. 16:30-31:
" Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Mitä ymmärrät tällä raamatunjakeella? Toki voit lukea enemmänkin saadaksesi hyvän kokonaiskuvan siitä mistä tässä on kysymys.
Jumala rakastaa Sinua, Jenni!
Jeesus sanoi:
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6
Jeesus Kristus on tie. Kun löydät tämän tien, voit olla varma että olet oikealla tiellä.
Kun löydät Jeesuksen olet löytänyt itse Totuuden.
Jeesuksen yhteydessä saat Elämän. Elämä Jeesuksen yhteydessä on eroaa maailman elämästä yhtä paljon kuin valo eroaa pimeydestä.
Miten ihminen voi löytää Jeesuksen?
"Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne." Jer. 29:13
"Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä." Jaak. 4:8
Siinä jakeita suoraan Raamatusta, Jumalan Sanasta. Enhän sekoittanut Sinua, Jenni?
Joko olet löytänyt oikean tien?
No hei,kiitos jakeista.
aloin tänään lukea raamattua(olen lukenut aiemminkin,mutta nyt on ollut pieni tauko koulun takia.)
Juttelin eilen veljeni kanssa ja esitin hänelle kysymyksiä elämästä,edesmenneestä äidistäni,toisen veljeni vääryyksistä.
juttelimme pitkään ja hän sanoi,että kannattaa lukea ilmestyskirjaa,aloitin sen tänään.
hän sanoi,että kun lukee raamattua joka päivä,edes 5min ennen nukkumaanmenoa,silloin saa rauhan sydämmeen.
ja se auttaa elämässä eteenpän.
Eilen näin naisen joka oli kaatunut kaupan edessä,ja häneltä vuoti verta päästä,mennin heti hakemaan paperia kaupasta ja pyyhin hänen otsaana.
verta vuosi ja kukaan ei tehnyt mitään!!!nainen oli sairastanut MS-tautia jo 30 vuotta ja oli yhä töissä!
lopulta kannoin hänen kauppakassinsa kotiin asti ja juttelimme kaikenlaista,minulle tuli paha olo siitä kun hän sanoi,että hän o n jo tottunut kaatuja.
miten sellaiseen voi ikinä tottua?
Hän sanoi minulle,ennekuin sulki ovan:"Minä ajattelen sinua ystävyydellä ja lämmöllä."
Naine jäi mieleeni,minun teki mieli tehdä enemmän hänen hyväkseen..
hänellä ei tietääkseni ollut edes lamppuja katossaan,vaan asunto oli täysin pimeä.
illalla tajusin,että oli osoittanut hänelle lähimmäisenrakkautta ja se oli ihana tunne!
aion lukea raamattua vastedes,kiitos.
kiitos.
Ihailen käytöstäsi sairaan henkilön kohdalla. Se on juuri oikeata Jumalan palvelemista:
"Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta." Jaak. 1:27
Onpa hyvä että luet Raamattua. Siellä Jumala puhuu omilleen. Lue Sanaa rukoillen ja pyydä Jumalaa avaamaan se sinulle.
Ilmestyskirja on erittäin vaikeatajuinen, ja suosittelen sen lukemista selitysteoksen kera. Hyvä teos on esimerkiksi Olavi Kokkosen kirja "Ilmestyskirja avautuu".
Toinen, erittäin jännittävä ja romaanin muotoon kirjoitettu kirjasarja on Tim Lahayen ja Jerry B Jenkinsin kirjoittamat "Viimeisten päivien vaellus" Sarja sisältää tällä hetkellä kahdeksan osaa, ja lisää on tulossa. Suosittelen!
Mikäli olet uskossa Jeesukseen Kristukseen, niin säilytä se usko joka sinulla on! Älä milloinkaan kadota sitä. Tiesithän, että on harvinaista sinun ikäisellesi nuorelle palvella Jumalaa?
Ei kaikkea tarvitse tietää ollakseen
oikealla tiellä.
Arka omatunto Jumalan edessa
on hyvä asia, ei Jumala särkynyttä
sydäntä hylkää.
Kyllä Jumala tietää ahdinkosi,
etsi vaan rauhassa Jumalaa,
kyllä asiat selkenevät.
Rukoilen puolestasi.
kiitos,olin viikoloppuna leirillä,jossa vietettiin hiljainen tunti
luin raamattua ja tajusin,että kun hymyilee niin silloin särkynytkin sydän korjautuu pala palalta,ikäänkuin liimautuen.
joskus se sama hymy,jonka olet pitänyt liikkeelle tulee takaisin sinulle..
sama pätee siunauksessa ja rukoilussa.
-Jenni-