Turhamaisuus...

Mikä saa ihmisen katkeroitumaan ja napisemaan asioista, jotka eivät pysty vahingoittamaan häntä fyysisesti tai henkisesti?, vaan ovat asioita jotka pystyy välttämään helposti ja yksinkertaisesti, jopa samassa tilassa ollessa, tukkimalla korvat ja kääntämällä päänsä poispäin.

Toinen elää ja vaeltaa notkumalla jokaisen kaivon suulla, ja taas toisen sydän pyrkii etsimään rauhan ja vakiintumaan. Toinen nauttii hengellisistä hyveellisyyksistä, kun taas toinen etsii lihallisia nautintoja. Toinen elää uskoen sanoinkuvaamattomaan näkymättömään Olemassaoloon, ja toinen taas uskoo vain sen mikä on käden ulottuvilla.

Mikä sitten on se, ettei nämä ihmiset osaa elää rauhassa ja panettelematta toisiaan? Aina löytyy katkeruutta jossakin muodossa näiden kaikkien ihmisten keskuudesta, ja yleensä ilman mitään järjellistä syytä tai aiheuttajaa.
13575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ja rauhallisesti suhtatuvan välillä on juuri tuo 'suhtatuminen todellisuuteen'.

Äänestä
  • Oma närkästyminen ja ärsyyntyminen ovat aina seurausta siitä että omat uskomukset ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa.

    esim 1. Monet ärsyyntyvät siitä että tälle palstalle kirjoittavat uskovaiset ja vielä enemmän uskovaisena esiintyvät trollit. Ajatelkaahan nyt: onko se täysin ENNENKUULUMATONTA, että ateisti palstalle kirjoittavat trollit ja uskovaiset? Eikö olisikin RATIONAALISTA, muuttaa omaa suhtautumista vastaamaan paremmin todellisuutta:

    1. Uskovaiset kirjoittavat palstalle riippumatta siitä kuinka paljon se minua vituttaa
    2. Siitä voi olla minulle iloa tai ainakaan minun ei ole pakko hermostua siitä.

    Tuntuu että samat ihmiset repivät päivä toisensa jälkeen pelihousunsa uskovaisten ja trollien kirjoittelusta vaikka aivan hyvin tietävät että trollit saavat tästä vain lisää intoa. Oma teoriani on se että ihmiset saavat jonkunlaista kieroutunutta mielihyvää siitä että saavat olla vihaisia ja 'vittuuntuneita' jne. ilman mitään rationaalista syytä.

    Äänestä

Siinä vaiheessa minä lopetan napisemisen kun kirkko ei saa rahaa valtiolta, vaan kaikki, jotka kirkkoon haluavat kuulua, maksavat myös sen ylläpidon. Minusta on älytöntä, että joudun maksamaan sellaisesta palvelusta, jota en käytä ja jolle en näe mitään tulevaakaan käyttöä.

Äänestä
  • täydelliesti.Minulle riittää, että valtio on sekulaari, eikä esim. presidenttiehdokkailta kysellä enää, että uskotko jumalaan, puhumattakaan, että valtion päämies istuu kirkossa edustamassa valtiota itsensä sijasta.
    Ja kaikenlainen uskonnon harjoittaminen yhteisistä verovaroista pitää lopettaa. Suomessa ollaan todella kaukana tästä.

    Äänestä

  • Minä lopetan valittamisen heti kun kaikki kirkosta eronneet siinä vaiheessa kuopataan johonkin muualle kuin hautausmaalle, heitä ei tueta kriisin hetkellä kirkon varoilla (kuten Myyrmannin pommi-iskussa), kirkolla ei ole velvoitetta maksaa ulkomaille avustuksia, jne...

    En kuulu kirkkoon enää pitkään (täytän 18), mutta ymmärrän että kirkko käyttää varoja moniin hyviin kohteisiin mihin rahoja ei muuten ohjattaisi. Jos valtio taas ottaisi hoitaakseen kirkon tehtävät (kuten hautaus, avustukset, kriisiapu, jne) voitaisiin lopettaa kirkon tukeminen. Mutta jos taas oletetaan että kirkon pitää jatkaa tätä toimintaa ilman valtion rahaa, niin sekään ei ole oikein...

    Äänestä

  • meitsi kirjoitti:

    Minä lopetan valittamisen heti kun kaikki kirkosta eronneet siinä vaiheessa kuopataan johonkin muualle kuin hautausmaalle, heitä ei tueta kriisin hetkellä kirkon varoilla (kuten Myyrmannin pommi-iskussa), kirkolla ei ole velvoitetta maksaa ulkomaille avustuksia, jne...

    hautaustoiminta pitäisi saada valtion tai kunnan hoitoon.
    Miksi ihmeessä kirkko hoitaa hautausmaita?
    Ja saa kirkko jatkossakin harrastaa hyväntekeväisyyttä, mutta omilla tuotoillaan ja jäsenmaksuillaan.

    Äänestä

  • meitsi kirjoitti:

    Minä lopetan valittamisen heti kun kaikki kirkosta eronneet siinä vaiheessa kuopataan johonkin muualle kuin hautausmaalle, heitä ei tueta kriisin hetkellä kirkon varoilla (kuten Myyrmannin pommi-iskussa), kirkolla ei ole velvoitetta maksaa ulkomaille avustuksia, jne...

    En kuulu kirkkoon enää pitkään (täytän 18), mutta ymmärrän että kirkko käyttää varoja moniin hyviin kohteisiin mihin rahoja ei muuten ohjattaisi. Jos valtio taas ottaisi hoitaakseen kirkon tehtävät (kuten hautaus, avustukset, kriisiapu, jne) voitaisiin lopettaa kirkon tukeminen. Mutta jos taas oletetaan että kirkon pitää jatkaa tätä toimintaa ilman valtion rahaa, niin sekään ei ole oikein...

    "Minä lopetan valittamisen heti kun kaikki kirkosta eronneet siinä vaiheessa kuopataan johonkin muualle kuin hautausmaalle, heitä ei tueta kriisin hetkellä kirkon varoilla (kuten Myyrmannin pommi-iskussa), kirkolla ei ole velvoitetta maksaa ulkomaille avustuksia"

    Ahaa. Eli kirkko saisi pitää itseellään kaikki rahat, joita valtio sille lahjoittaa verorahoista?

    Sitäpaitsi espoossa seurakunta juuri kielsi hatauspalvelut kirkkoon kuulumattomilta, että se niistäkin vähistä, jota olisi voinut kirkolta odottaa vastineeksi rahoilleen. Ja voisihan noita verorahoja laittaa suoraan hyväntekeväisyyteen, eikä kierrättää niitä kirkon kautta.

    Kaiken sellaisen voisikin laittaa valtion hoidettavaksi, minkä voi hoitaa ilman kirkkoa esim. hautaus, kriisiapu, ulkomaanavustukset ja vastaavasti näitä palveluja vastaavan summan voisi poistaa kirkolle annettavista varoista. Kuten jo sanoin, turha niitä rahoja kirkon kautta on kierrättää ja kulut tuskin lisääntyisivät kun ei tarvitsisi niiden palvelujen lomassa tyrkyttää uskontoa.

    Äänestä

  • Canopus kirjoitti:

    tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomien vainajien ruumiit voitaisiin hävittää sairaaloissa niinkuin kaikki muukin kudosjäte sen suuremmitta seremonioitta, tai sitten kärrätä Honkajoen destruktiolaitokseen.

    Hautajaiset ovat ensisijaisesti uskonnollinen toimenpide, enkä ymmärrä, miksi ateistit, jotka eivät uskonnosta piittaa tippaakaan, närkästyvät nyt hautaustoimen osalta.

    Äänestä

  • En kyllä tarkoittanut väärinkäyttämisestä napisemista, vaan aiheettomista asioista, joilla ei ole tekemistä napisevan ihmisen kanssa.

    On siis olemassa aiheellista ja aiheetonta napinaa :)

    Äänestä

  • meitsi kirjoitti:

    Minä lopetan valittamisen heti kun kaikki kirkosta eronneet siinä vaiheessa kuopataan johonkin muualle kuin hautausmaalle, heitä ei tueta kriisin hetkellä kirkon varoilla (kuten Myyrmannin pommi-iskussa), kirkolla ei ole velvoitetta maksaa ulkomaille avustuksia, jne...

    En kuulu kirkkoon enää pitkään (täytän 18), mutta ymmärrän että kirkko käyttää varoja moniin hyviin kohteisiin mihin rahoja ei muuten ohjattaisi. Jos valtio taas ottaisi hoitaakseen kirkon tehtävät (kuten hautaus, avustukset, kriisiapu, jne) voitaisiin lopettaa kirkon tukeminen. Mutta jos taas oletetaan että kirkon pitää jatkaa tätä toimintaa ilman valtion rahaa, niin sekään ei ole oikein...

    Kannattaisi sinunkin tutkia noita kirkon menoja ja tuloja. Tietäisit enemmän ja luulisit vähemmän. Kirkon suurin menoerä taitaa olla henkilöstön (suuret) palkat, ulkomaan-apukin taitaa olla budjetissa muro-osan luokkaa.

    Äänestä

  • taasen kirkkoon kirjoitti:

    tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomien vainajien ruumiit voitaisiin hävittää sairaaloissa niinkuin kaikki muukin kudosjäte sen suuremmitta seremonioitta, tai sitten kärrätä Honkajoen destruktiolaitokseen.

    Hautajaiset ovat ensisijaisesti uskonnollinen toimenpide, enkä ymmärrä, miksi ateistit, jotka eivät uskonnosta piittaa tippaakaan, närkästyvät nyt hautaustoimen osalta.

    "Hautajaiset ovat ensisijaisesti uskonnollinen toimenpide"

    Eihän hautaus ole minua vaan läheisiäni varten. Kai läheisilläni on oikeus haudata/tuhkata/hyvästellä minut, kun olen kuollut? Vaikkakaan ei ehkä mitenkään erityisen uskonnolisesti, mutta kuitenkin.

    Äänestä

...voin sanoa, että _U_S_K_O_V_A_I_S_I_L_L_A_ on tapana tuputtaa muille uskontoaan väkisin...jollaikin tavalla on ateistien ja muiden, jotka uskovat johonkin muuhun, vastattava.

Ikävä kyllä.

Pidän panettelua ja yleistä kiistaa... ainakin henkilökohtaiselta osaltani uskovaisten (kristinuskoisten erityisesti) syynä.

Äänestä
  • Mutta täytyy sanoa, että itse en henkilökohtaisesti tuputa mitään, ellei joku ota asiaa aiheeksi. Eikä yleensäkään ihminen joka uskoo, ole toisille taakaksi tietoisesti, paitsi ehkä kiihkouskovaiset, jotka sokeana vääntävät joka asian hengellisiin selityksiin ja näin saavat aikaan turhaa napinaa.

    Ei siis kaikki ole kiihkouskovaisia, aivan kuten ei ole kaikki ateistitkaan päällekäyviä asioista, jotka eivät heitä koske millään tavoin.

    Rauhaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muistuttaja kirjoitti:

Mikä saa ihmisen katkeroitumaan ja napisemaan asioista, jotka eivät pysty vahingoittamaan häntä fyysisesti tai henkisesti?, vaan ovat asioita jotka pystyy välttämään helposti ja yksinkertaisesti, jopa samassa tilassa ollessa, tukkimalla korvat ja kääntämällä päänsä poispäin.

Toinen elää ja vaeltaa notkumalla jokaisen kaivon suulla, ja taas toisen sydän pyrkii etsimään rauhan ja vakiintumaan. Toinen nauttii hengellisistä hyveellisyyksistä, kun taas toinen etsii lihallisia nautintoja. Toinen elää uskoen sanoinkuvaamattomaan näkymättömään Olemassaoloon, ja toinen taas uskoo vain sen mikä on käden ulottuvilla.

Mikä sitten on se, ettei nämä ihmiset osaa elää rauhassa ja panettelematta toisiaan? Aina löytyy katkeruutta jossakin muodossa näiden kaikkien ihmisten keskuudesta, ja yleensä ilman mitään järjellistä syytä tai aiheuttajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu