Homous

Kirkko on heittänyt raamattun eli Jumalan sanan roskiin miten teillä suhtaudutaan homouteen?
271090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ja koska kunnioitukseen kuuluu, ettei toisten ihmisten tekemisiin sekaannuta, ei meitä häiritse millään tavalla ne saastaiset homot. Ihan mukavia ne ovat ja hyväksymme homot täysin, jos vain lopettavat iljettävät puuhastelunsa.

Äänestä
  • kirkossamme on monta hinttiä, joihin ei "suhtauduta", vaan he ovat aivan tavallisia jäseniä siinä missä miehetkin.

    Sen sijaan homous seksuaalisena ilmiönä on synti. Monimutkaisempaa selitystä tuskin tarvitaan.

    Äänestä

kaksi edeltävää vastausta eivät tulleet MAP-kirkon jäsenen "suusta".

Mutta kantani on seuraava; homous on "kauhistus Herran silmissä".
Eli homoseksuaalista toimintaa ei hyväksytä, se on synti.
Mutta ihminen, joka tuntee taipuisuutta kyseiseen asiaan on silti Herralle rakas. Mikä minä olen tällaista ihmistä tuomitsemaan? Se että pidän homoseksuaalista toimintaa syntinä, ei tarkoita, että tuomitsisin kyseisen ihmisen.

Ja kaikki eivät varmasti tätä(kään) asiaa usko, mutta itse uskon, että "homoudesta" voi Jumalan avulla "päästä" eroon.

Äänestä
  • map-kirkon kommentti.

    "Se että pidän homoseksuaalista toimintaa syntinä, ei tarkoita, että tuomitsisin kyseisen ihmisen."

    Eli tuomitset homot synnin tekijöiksi heidän seksuaalisen suuntautumisen takia, kun taas nostat itsesi heitä puhtaammaksi ja ylemmäksi oman seksuaalisen suuntautumisesi vuoksi. Ei tarvitse kaunistella asiaa.

    Äänestä

  • aito ja ahdasmielinen kirjoitti:

    map-kirkon kommentti.

    "Se että pidän homoseksuaalista toimintaa syntinä, ei tarkoita, että tuomitsisin kyseisen ihmisen."

    Eli tuomitset homot synnin tekijöiksi heidän seksuaalisen suuntautumisen takia, kun taas nostat itsesi heitä puhtaammaksi ja ylemmäksi oman seksuaalisen suuntautumisesi vuoksi. Ei tarvitse kaunistella asiaa.

    Mielestäni kukaan meistä ihmisistä ei ole synnitön. Kaikki meistä varmaan on joihinkin synteihin sortunut, itse varmasti enempiin kuin moni muu.
    Homoseksuaalinen toiminta on vaan mielesti yksi synti. Joku toinen asia taas toinen synti jne.
    Vaikka itse en ole tähän homoseksuaaliseen toimintaan "ruvennut", ei se tee minusta sen parempaa ihmistä. Olen kyllä tehnyt monenlaista muuta syntiä..
    Jos joku tekee syntiä, niin en siltikään mielestäni syntiä tekevää ihmistä tuomitse. Tai sitten tulee tuomituksi kaikki ihmiset siinä samalla..

    P.S " ei paha ole kukaan ihminen, toinen on vaan heikompi toista"

    Äänestä

  • minun kommentti. kirjoitti:

    "Jos joku tekee syntiä, niin en siltikään mielestäni syntiä tekevää ihmistä tuomitse."

    Juurihan olet tuomitsemassa toisten tekemisiä synniksi. Turhaan muuta yrität selittää. Mikähän siinä on, että kaltaisesi kyttääjät luulevat olevan oikeita henkilöitä päättämään, mikä toisten tekemisistä on oikein ja mikä ei.

    Äänestä

  • älä selitä kirjoitti:

    Jos joku haluaa syntiä tehdä, saa hän vapaasti niin tehdä. En minä siitä ota nokkiini.
    Enkä minä päätä, mikä on syntiä ja mikä ei. Eikä päätä kukaan muukaan ihminen.

    Älä myöskään sinä "tuomitse" minua kyttääjäksi.
    En ole kenenkään yksittäisen ihmisen "synteihin" puuttunut koskaan. Lähinnä olen itse niitä syntejä tehtaillut..

    Olen ollut uskonnollisissa asioissa täysin epäaktiivi vuosikaudet, en kylläkään ylpeä siitä.

    Vastasinpa tuossa vaan kysymykseen oman mielipiteeni siitä, että onko homous syntiä vai ei. Kyllä se löytyy ihan raamatusta, onko se syntiä vai ei..

    Ja edelleen, mielestäni ihminen, joka tekee syntiä, hän tekee syntiä. Mutta sama ihmisarvo hänellä on kuin kenellä tahansa, en häntä ihmisenä tuomitse.

    että, mielestäni tuomitseminen tarkoittaa sitä, että jos joku tekee mitä tekeekin, niin sen perusteella minä päättäisin, että hän on huono ihminen. Sitä en tee, eli mielestäni en tuomitse.

    Jos joku esim. varastaa on hän mielestäni tehnyt syntiä. Enkä minä tätä ole synniksi päättänyt, löytyypi ihan isosta kirjasta. Mutta ei hän ihmisenä ole sen vähempiarvoisempi kuin muutkaan.

    Äänestä

  • hermostu. kirjoitti:

    Jos joku haluaa syntiä tehdä, saa hän vapaasti niin tehdä. En minä siitä ota nokkiini.
    Enkä minä päätä, mikä on syntiä ja mikä ei. Eikä päätä kukaan muukaan ihminen.

    Älä myöskään sinä "tuomitse" minua kyttääjäksi.
    En ole kenenkään yksittäisen ihmisen "synteihin" puuttunut koskaan. Lähinnä olen itse niitä syntejä tehtaillut..

    Olen ollut uskonnollisissa asioissa täysin epäaktiivi vuosikaudet, en kylläkään ylpeä siitä.

    Vastasinpa tuossa vaan kysymykseen oman mielipiteeni siitä, että onko homous syntiä vai ei. Kyllä se löytyy ihan raamatusta, onko se syntiä vai ei..

    Ja edelleen, mielestäni ihminen, joka tekee syntiä, hän tekee syntiä. Mutta sama ihmisarvo hänellä on kuin kenellä tahansa, en häntä ihmisenä tuomitse.

    "Enkä minä päätä, mikä on syntiä ja mikä ei."

    "Vastasinpa tuossa vaan kysymykseen oman mielipiteeni siitä, että onko homous syntiä vai ei."

    Eli päätät kuitenkin homouden olevan syntiä??? Mikäs siinä sinua sitten häiritsee??

    "Kyllä se löytyy ihan raamatusta, onko se syntiä vai ei.."

    Eli kysymyksessä ei olekaan oma mielipiteesi, vaan toistat vaan jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä tajuamatta itsekään syytä??

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Minä uskon, mitä raamatussa on kerrottu.
    Ja koska uskon raamattuun, on oma mielipiteenikin sen mukainen.

    Ja uskon asioitahan nämä ovat..
    Uskon, että esim. tämän homousasiankin on päättänyt Jumala, en minä.

    Ainoa, mitä minä olen päättänyt on se, että olen päättänyt uskoa raamatun olevan totta..

    Jos sinä et tähän usko, niin en minä pakota.. enkä "tuomitse"... osuvasti sanottu:)

    Äänestä

on, että homoja voi olla kirkossa ja jopa Temppeliin pääsee. Temppeliin pääsy edellyttää sitä, että ei kuitenkaan harjoita homoutta.
http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=235

Olen samaa mieltä siitä, että tässä asiassa protestantit ovat tekemässä suuren virheen. Mutta emme silti saa tuomita homoja vaan antaa heillekin mahdollisuuden. On erittäin valitettavaa että joku todella syntyy homoksi tai muuksi jameidän on kaikin tavoin pyrittävä poistamaan se mahdollisuus että tavallisesta nuoresta voisi kehityksen kautta tulla muuta kuin on tarkoitus.

Äänestä

olevan totta:
Gen. 19: 5
Lev. 18: 22
Deut. 23: 17   
Isa. 3: 9   (2 Ne. 13: 9)
Rom. 1: 27   
1 Cor. 6: 9   
1 Tim. 1: 10   
2 Tim. 3: 3
Jude 1: 7   
2 Ne. 13: 9   
Gen. 13: 13; Gen. 18: 20; Isa. 3: 9; Ezek. 16: 50; 2 Tim. 3: 3; 2 Pet. 2: 10; 2 Ne. 9: 40.

Äänestä

Yhä selvemmäksi on tullut se, että ihminen omaa homoudessaaakin tietyn geeniperimän.

Olen lukenut mm. kiihko-Tapanin kommentteja, joissa hän väittää, että homous on opittua. Naurettavaa vanhoillisajatusta! Tapanihan onkin jotain 70v. ja ei voi sulattaa muuta näkökantaa... moderniajatus on hänelle ei-ei! Ihan periaatteenkin vuoksi.

Jokainen on huomannut monista realitysarjoista kuinka tietyt ihmiset puhuu tietyllä "homotavalla"... ja kuinka ollakaan... he ovat homoja.

Siten, homouden ajava voima on perimä, ei opittu.

Raamattuun vetovat ovat kiihkouskonollisia, jotka pidättäytyvät yhteen näkökantaan... he eivät juuti piittaa tieteellisistä tutkimuksisat, vaan näkökannasta, joka tukee heidän vanhoillista näkökantaa... he ievät juuri avaudu enää nykymaailmalle.

terveisiä vaan mm. Tapanille.... live and die in your old fashions... nobody misses you!!

Äänestä
  • voi haukkua Tapania???
    Kyllä sinä mielestäni ylität roimasti hyvän maun kirjoituksissasi!

    Äänestä

  • ..eikä ole tappaminenkaan.

    Eikös nykyään olen löydetty väkivaltaankin liittyviä geenijuttuja?? Pitäisikö tappaminenkin sitten sallia? Eihän sille mitään voi..

    Äänestä

  • homous ei ole suotavaa... kirjoitti:

    ..eikä ole tappaminenkaan.

    Eikös nykyään olen löydetty väkivaltaankin liittyviä geenijuttuja?? Pitäisikö tappaminenkin sitten sallia? Eihän sille mitään voi..

    Eiköhän jätetä ne vanhat kirjat rauhaan. Niistä voi jokainen pyytää sellaisia kaloja kuin haluaa.

    > Pitäisikö tappaminenkin sitten sallia?

    Jos otetaan oppia mainostastasi kirjasta sen alkupuolelta, tappamaan suorastaan kehotetaan.

    Etkö edes ymmärrä sitä, että homoudessa tehdään toselle hyvää, tappamisessa pahaa.

    Jos puhutaan geeneistä, korkeimmilla eläimillä ei yleensä esiinny biologista käyttäytymistä, jossa pyrittäisiin tappamaan omia lajitovereita. Sen sijaan homoseksualisuutta esiintyy runsaasti mm. lähisukulaisillamme apinoilla, koska siitä on selvää hyötyä.

    Äänestä

  • tappaminenkin... kirjoitti:

    jättämään jo raamattukin rauhaan..??

    Etteikö enää mihinkään saisi uskoa?

    Äänestä

  • mormoneja kehotetaan kirjoitti:

    jättämään jo raamattukin rauhaan..??

    Etteikö enää mihinkään saisi uskoa?

    Kuten sanoin (Yrjö Kallista lainaten); Raamatusta jokainen voi pyytää sellaisia kaloja joita haluaa.

    Jos osaat pyytää vain huonoja kaloja, on parempi olla pyytämättä ollenkaan.

    Jos kuitenkin vedotaan raamattuun homoasiassa, miksi ei tappamisessakin noudateta vanhatestamentillisia ohjeita suhteissa naapurikansoihin?

    Äänestä

  • mormoneja kehotetaan kirjoitti:

    jättämään jo raamattukin rauhaan..??

    Etteikö enää mihinkään saisi uskoa?

    Sieltä VT:stahan mormonit ovat kaivaneet moniavoisuuden ja muitakin ällöttäviä oppeja. Siis parempi olisi, jos eivät kaivelisi ollenkaan, jos kaivannaiset ovat tuollaisia...

    Äänestä

  • tappaminenkin... kirjoitti:

    Sieltä VT:stahan mormonit ovat kaivaneet moniavoisuuden ja muitakin ällöttäviä oppeja. Siis parempi olisi, jos eivät kaivelisi ollenkaan, jos kaivannaiset ovat tuollaisia...

    uskovat jatkuvaan ilmoittamiseen.

    Mormonit uskovat homouden(tai sen "harjoittamisen") olevan syntiä. Ilmoitusta, että se ei olisi syntiä ei minun käsittääkseni ole tullut. En sitä sen paremmin osaa selittää, enkä sille mitään voi.

    Äänestä

  • tappaminenkin... kirjoitti:

    Sieltä VT:stahan mormonit ovat kaivaneet moniavoisuuden ja muitakin ällöttäviä oppeja. Siis parempi olisi, jos eivät kaivelisi ollenkaan, jos kaivannaiset ovat tuollaisia...

    Syntinä pidämme myös esiaviollista seksiä. Ja samaa sukupuolta olevat ihmiset eivät myöskään mielestäni saisi avioitua, joten hankala sitä "homoutta" olisi harjoittaakaan ilman, että se ei olisi "esiaviollista"...

    Vähän sekavasti sanottu, ja vain minun mielipide...

    Äänestä

  • vettä myllyyn..:) kirjoitti:

    Syntinä pidämme myös esiaviollista seksiä. Ja samaa sukupuolta olevat ihmiset eivät myöskään mielestäni saisi avioitua, joten hankala sitä "homoutta" olisi harjoittaakaan ilman, että se ei olisi "esiaviollista"...

    Vähän sekavasti sanottu, ja vain minun mielipide...

    Esi tarkoittaa jotain edeltävää. Homojen seksi voi olla esiaviollista vain, jos he joskus tulevaisuudessa menevät avioon.

    Onhan se huvittavaa, että mormonit tuomitsevat kahden aikuisen ihmisen luonnollisen (vertaa apinat) tasavertaisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvan seksualisuuden, mutta moniavioisuus ja pikkutyttöjen haaliminen lisävaimoiksi mm. uhkailemalla olivat moraalisesti aivan oikein.

    Äänestä

  • Täsmällisesti kirjoitti:

    "allekirjoita", muuta kun sen että todellakin 1800-luvulla oli jonkin aikaa moniavioisuutta.

    Itse ymmärrän esiaviollisuuden näin; jos ei olla aviossa, se on esiaviollista, ts. ennen kuin on menty avioon. Ja teen vielä niinkin pitkälle menevävän yleistyksen, että kun ei olla aviossa.

    En tiedä ketään pikkutyttöä, jota olisi haalittu lisävaimoksi mm. uhkailemalla.
    (olen kyllä nähnyt jonkun täällä kirjoittavan jonkun isän kertoneen n. sata vuotta sitten jotain, mutta en usko sen paikkansa pitävyyteen.., uskon kyseisen ihmisen olleen vaan kovasti kirkkoa vastustaneen ihmisen, joka teki kaikkensa saadakseen "eripuraa" aikaan. Mutta kuten sanottua, sen kummemmin en voi siihen kantaa ottaa, kun en tapausta tunne)

    kuinka rinnastat homoseksuaalit sekä apinat - aivan kuin heteroseksuaaliset olisivat jotenkin evolutiivisesti korkeammalla tasolla!

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    kuinka rinnastat homoseksuaalit sekä apinat - aivan kuin heteroseksuaaliset olisivat jotenkin evolutiivisesti korkeammalla tasolla!

    Kyllä apinoilla esiintyy heteroseksualisuutta vielä homouttakin enemmän;-)

    Äänestä

  • nyt en kirjoitti:

    "allekirjoita", muuta kun sen että todellakin 1800-luvulla oli jonkin aikaa moniavioisuutta.

    Itse ymmärrän esiaviollisuuden näin; jos ei olla aviossa, se on esiaviollista, ts. ennen kuin on menty avioon. Ja teen vielä niinkin pitkälle menevävän yleistyksen, että kun ei olla aviossa.

    En tiedä ketään pikkutyttöä, jota olisi haalittu lisävaimoksi mm. uhkailemalla.
    (olen kyllä nähnyt jonkun täällä kirjoittavan jonkun isän kertoneen n. sata vuotta sitten jotain, mutta en usko sen paikkansa pitävyyteen.., uskon kyseisen ihmisen olleen vaan kovasti kirkkoa vastustaneen ihmisen, joka teki kaikkensa saadakseen "eripuraa" aikaan. Mutta kuten sanottua, sen kummemmin en voi siihen kantaa ottaa, kun en tapausta tunne)

    Tässä yksi Smihin käyttämä painostuskeino teinivaimon hankintayrityksissä. Kysymyksessä vastahakoinen Nancy Rigdon.

    Hän [Nancy] sanoi hänelle [Smithille] hälyttävänsä naapurit apuun, ellei hän [Smith] avaisi ovea ja päästäisi häntä pois heti paikalla. Hän [Smith] teki niin, ja kun tyttö oli hyvin kiihtynyt, hän [Smith] pyysi rouva Hydea selittämään asioita tälle; ja suostuttuaan kirjoittamaan opillisen kirjeen tytölle, lähti ulos. Rouva Hyde kertoi tytölle, että nämä asiat vaikuttivat oudoilta ensin, mutta että hän kypsän pohdinnan jälkeen sopeutuisi paremmin niihin. Neiti Rigdon vastasi: "En koskaan," lähti talosta ja palasi kotiin. Päivän, parin päästä tri Richards, joka on niin tunnettu tavastaan piilotella näinä viimeisinä päivinä, ojensi hänelle seuraavan kirjeen profeetta Joelta (Richards oli kirjoittanut sen Joen sanelun mukaan) ja vaati häntä polttamaan sen luettuaan sen:
    Onni on olemassaolomme päämäärä ja tarkoitus, ja se tulee olemaan sen päätöksenä, jos kuljemme siihen johtavaa polkua; ja tämä polku on hyve, rehtiys, uskollisuus, pyhyys ja kaikkien Jumalan käskyjen pitäminen. Mutta me emme voi pitää KAIKKIA käskyjä ilman, että ensin tunnemme ne, emmekä me voi odottaa TUNTEVAMME KAIKKIA tai enempää kuin nyt tunnemme, ellemme tottele ja noudata niitä, jotka OLEMME JO SAANEET. Se, mikä joissakin olosuhteissa on väärin, saattaa olla ja usein onkin toisissa olosuhteissa oikein.
    Jumala sanoi: 'Älä tapa'; toisella kertaa Hän sanoi 'Vihi tuhon omaksi'. Tämän periaatteen nojalla taivasta hallitaan ILMOITUKSEN nojalla, joka on sovellettu niiden olojen mukaan, joihin valtakunnan lapset on asetettu. Vaatipa Jumala mitä tahansa, VAIKKA SE OLISI MITÄ, se on oikein, vaikka me emme ymmärtäisikään syytä siihen ennen kuin kauan tapahtumien jälkeen. Jos etsimme ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki hyvä annetaan lisäksi. Niin kävi Salomon; ensin hän pyysi viisautta, ja Jumala antoi sitä hänelle ja sen ohella KAIKEN, MITÄ HÄNEN SYDÄMENSÄ HALASI, jopa sellaistakin, mitä kaikki ne, jotka VAIN OSITTAIN ymmärtävät taivaan järjestyksen, saattavat pitää KAUHISTUTTAVANA, mutta mikä itse asiassa oli oikein, koska Jumala sen antoi ja pyhitti ERITYISEN ILMOITUKSEN KAUTTA.
    Vanhemmat saattavat piiskata lasta, ja heillä saattaa olla siihen syytäkin, koska lapsi on varastanut onienan, mutta jos lapsi olisi pyytänyt omenaa ja vanhemmat olisivat antaneet sen, hän olisi syönyt sen paremmalla ruokahalulla. Ei olisi tarvittu piiskaniskuja; kaikki omenaan liittyvä ilo olisi ollut turvattu ja kaikki varastamiseen liittyvä surkeus vältetty.
    Tämä periaate soveltuu oikeutta myöten kaikkeen Jumalan kanssa käymiseen Hänen lastensa kanssa. Kaikki, mitä Jumala meille antaa, on oikein ja laillista; ja on soveliasta, että me ILOITSEMME Hänen lahjoistaan ja siunauksistaan MISSÄ TAHANSA JA MILLOIN TAHANSA Hän on valmis niitä antamaan. Mutta jos tarttuisimme näihin samoihin siunauksiin ja nautintoihin laittomasti, ilman ILMOITUSTA, ilman KÄSKYÄ, nämä siunaukset ja nautinnot muodostuisivat loppujen lopuksi kiroukseksi ja vaivaksi, ja me joutuisimme käymään levolle iankaikkisen katumuksen murheessa ja tuskassa.
    Mutta kuuliaisuudessa on ilo ja puhdas ja sekoittamaton rauha. Koska Jumala on laatinut suunnitelman meidän onneksemme ja kaikkien luotujensa onneksi, Hän ei koskaan ole asettanut eikä tule koskaan asettamaan kansalleen toimitusta tai antamaan käskyä, joka ei luonteeltaan olisi omiaan aikaansaamaan sitä onnea, jonka Hän on tarkoittanut ja joka ei lopulta soisi suurinta hyvää ja kirkkautta niille, jotka vastaanottavat Hänen lakinsa ja toimituksensa. Kun siunauksia on tarjottu ja ne on hylätty, ne eivät ole enää siunauksia, vaan ne ovat kuin PAHAN JA LAISKAN PALVELIJAN maahan kätkemä leiviskä. Tarjottu hyvä palaa antajalle; siunaus annetaan niille, jotka sen vastaan ottavat ja sitä käyttävät. Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva YLTÄKYLLIN, mutta siltä, jolla ei ole tai joka ei halua ottaa vastaan, otetaan pois se, mikä hänellä on tai mikä hänellä olisi voinut olla. ...

    Tätä kirjettä, jonka Smith aikanaan kielsi kirjoittaneensa, nimitetään nyt otsikolla "Onni on olemassaolon tarkoitus" ja "Jokainen Jumalalta tuleva lahja on oikea", ja tekstiä on käytetty kirkon oppikirjoissa. Se löytyy myös suomeksikin painetusta teoksesta Profeetta Joseph Smithin opetuksia ss. 254-255. Siinä ei mainita mitään sen ensimmäisestä julkaisijasta, mormonien paheksumasta John C. Bennettistä, saati tekstin alkuperäisestä tarkoituksesta: suostutella Nancy Rigdon yhdeksi Joseph Smithin sivuvaimoista. Smith yritti sitten mustamaalata Nancya kevytkenkäiseksi ja valehtelijaksi, mutta joutui lopuksi tunnustamaan asian todeksi. Paikalla ollut ylipappi George Miller moitti Nancya väittäen, ettei "Herran voideltua" saa vahingoittaa.

    Äänestä

Homous on pääasiallisesti geeneissä ja sille ei henkilö itse voi yhtään mitään.

Tapani on usein riekkunut riikinkukonlailla, että homous on opittua... ja pah!!!

Tapani-kalkkis ei ole juurikaan tutustunut tieteen faktoreihin, vaan elää omissa hölmöläis- ideologisissaan. No, Tapanista ei voikaa odottaa akateemista lähestymistapaa.

Jo vähänkin maalaisjärjen omaava huomaa, että monilla perushomoilla on selkeästi havaittava puhetyyli...

Siten Tapani plus muut kiihkouskovaiset nielkööt sen tosiasian, että homous on ihmisessä kuin kärpänen siirappipaperissaan... ja siten erilaisuus tulee hyväksyä! Raamatun fantasiatuomiot tulee asettaa sen omalle tasolle eli fantasiatasolleen!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

firekalle kirjoitti:

Kirkko on heittänyt raamattun eli Jumalan sanan roskiin miten teillä suhtaudutaan homouteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu