Huom. Tää on sit vaan mun mielipide asiasta!!
Että jos tulee jotain sanomista niin siitä vaan, mut turha on alkaa uhoamaan =)
Elikkä.
Mä ensinnäkin tunnon myötätuntoa tätä meidän pommimiestämme Petriä kohtaan. Mun mielestä hän on uhri samalla tavalla kun nää muutkin kuolleet/loukkaantuneet/omaiset. Petri on vaan ollut sitä jo kauan ennenkin. Hän oli yksinäinen koko elämänsä, ei ystäviä joille puhua, ehkä myös jonkinlaisen koulukiusaamisen uhri.
Luulis nyt jo tajuttavan, että ihmiset ei voi hyvin. Ja rahaa viedään vaan entistä enemmän mielenterveysaloilta, joissa sitä eniten tarvittais.
Okei. Enhän mäkään hyväksy Petrin tekoa. Mut ehkä tää maa tarvitsi jonkun hänen kaltasen herättämään meidät ja tajuamaan ettei tää meidän maa ole yhtään sen turvallisempi kuin muutkaan maat.
Tuntuu vaan hurjalta, että nää asiat tajutaan vasta tämmöisten kauheiden tapahtumien jälkeen.
Mutta sellaista tää elämä vaan on.
Ihmisiä kuolee.
Ei tää Myyrmannin pommi-isku ollu ku yksi pieni "terroriteko" kaikkien maailman kamaluuksien keskellä. Turha sitä on liikaa jäädä murehtimaan. (miettikää nyt vaikka sitä Balin tapausta. kuinka monta ihmistä siellä kuolikaan verrattuna Myyrmannissa kuolleisiin?)
Ihmisiä kuolee. Se on vaan hyväksyttävä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei se ole "vaan hyväksyttävää" !
Sitä kyllä tapahtuu,jokainenhan meistä joskus kuolee,mutta se, että jotkut lapset ja nuoret ja vanhemmatkin kuolevat vain siksi,että jollakulla on paha olla,sitä ainakaan minä en tule koskaan hyväksymään.
Keskellä oleva tekstisi tekijän uhriasemasta ja rahojen leikkaamisesta mm. mielenterveysalalta on täyttä asiaa, ja siinä on tämän järkkyjutun seurausten tärkein pointti:
Valtiovallan on herättävä tuosta rahojensuuntaamisvääryydestään ja alettava tosissaan kohdistamaan niitä heille,joiden elämä musertuu ilman yhteiskunnan rahallista tukea, kuten lapset, syrjäytyvät nuoret, sairaat ja vanhukset.
Heidän takiaan joutuu häpeämään kaikenmaailman priorisointi-ideoita.
Puhut asiaa,olen samaa mieltä.Eikö ihmiset tosiaankaan tajua kuinka paljon maailmalla kuolee ihmisiä.Tämä on pientä siihen verrattuna..että jos joku 7 ihmistä kuolee niin ollaan ruikuttamassa niinkuin pikkulapset.
Herätkää jo..Balilla kuoli muistaakseen 180 ihmistä ja suomen kansa näyttäs olevan mieltä että ketä kiinnostaa..sit ku suomessa pamahtaa niin johan ollaan huolissaan muutamasta ihmisestä.Jokainen täältä lähtee jokatapauksessa..ennemmin tai myöhemmin.
Teoreettinen kysymys:
Jos sun seinän takana tapetaan joku ja sitten esim. 900 km päässä. Kumpi järkyttää mieltäsi enemmän, keskivertolintukotosuomalaisen näkökulmasta?
Varsinkaan kun suomessa ei ole tuollaisia juurikaan tapahtunut, siksi se saa/sai ihmiset järkyttymään niin pahasti.
niillä 7 ihmisellä on omaiset/ystävät/tuttavat/sukulaiset.
Niin mutta oikeessa oot mitä niistä 7...
Jos oliskin kuollut ainakin 300 niin johan pojat kun lyyti kirjoittas....
Joo mutta lopputulos on ihan sama..oli se metrin tai 900 kilometrin päässä.
Tähän asiaan on varmastikkin tulevaisuudessa ihmisten aika alkaa totuttelemaan..kyllä suomessakin voi tapahtua..ties vaikka joku innostuu tästä pommijutusta ja taas pamahtaa..kuka tietää..
Maailma on menossa jokapäivä huonompaan suuntaan..se päivä koittaa vielä että maailmanloppu tulee..Kaikki elämä loppuu..tulee pimeys ja kylmyys..Kenenkään ei tarvi sen jäkeen pelätä enään pommeja...Mutta se ei ole enään meidän murheita..Vaan tulevien sukupolvien on nähtävä sekin kärsimys kun kaikki loppuu ja liekeissä palaa ympäriltä savuna ilmaan.Eli nää myyrmannin pommit on pikkujuttuja..
Vaan hyväksyttävä. Huom!!
no siis. Voidaanko me enää tehdä tän Myyrmannin iskun eteen mitään?? kun ihmisiä on kuollut (myös murhaajaa) eikä kuolleita saada herätettyä henkiin. EI
Mutta se asia mihin voidaan vaikuttaa on tulevaisuus. Voidaanko samanlaisilta tapahtumilta välttyä? KYLLÄ
Tulevaisuus on se mihin pitää panostaa!! Me ei niitä kuolleita ihmisiä saada enää takaisin. Se meidän on hyväksyttävä!!!
Ei kannata miettiä että
mitäs jos se oltais saatu kiinni.
tai mitäs jos olisinkin ollu sen kaveri ja saanu estettyä sen.
tai muuta.
Koska se on mennyttä.
Tulevaisuus on se jolle me vielä voimme tehdäkkin jotain!!
Eiköhän se ole niin että se tulevaisuus on jokaisella tuolla korvienvälissä ja siihen ei pysty vaikuttamaan kukaan.Katos täällä maapallolla on monenlaista hiippailijaa moneen junaan.Luuletteko että jotku vitun lait ja säännöt kääntää joittenkin ihmisten päät..ei todellakaan.
kaksi asiaa sulle: toivottavasti olet nyt hereillä tarpeeksi, jos katsot että näin on herätettävä ihmisiä. toiseksi haista paska typerine mielipiteinesi.
mielenterveysalaa voi kiittää suurimmasta osasta vuosittain tapahtuvia murhia -
jos pää on vähänkin sekaisin, ei kannata antaa mitään mikä sekoittaa sitä vielä enemmän, mutta juuri niin valtio tekee lääkkeillä.
sekottavat ne toki selvänkin pään, mutta siinä menee vähän (puoli vuotta/vuosi) kauemmin.