sinusta kertoo? Ihmeellisin yhdistelmä on uho ja alistuva vaatimattomuus samanaikaisesti. En koskaan voi lakata ihmettelemästä moista yhdistelmää. Miltä sinä näytät? Ja millä perusteella ostat vaatteesi? (Hienostunut, naisellinen, miehekäs, mukava, lämmin) Vaikuttaako bodylanguage esim. työn saantiin?Vastauksia, please!
MITÄ
BODYLANGUAGE
9483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei vaikuttanut allekirjoittaneen kehonkieli onneksi työnsaantiin. Viisi vuotta sitten soitin netti-ilmoituksen perusteella erääseen kivifirmaan (kivialan opiskeluni olivat loppusuoralla ja piti löytää töitä) ja firman omistaja kysyi vain, että milloin voin aloittaa. Sillä tiellä olen vieläkin enkä ole katunut. Toisin kuin firman omistaja, hehe... Kyseessä oli muuten ensimmäinen putiikki johon soitin, keräsin ne muiden firmojen puhelinnumerot siis ihan turhaan.
Kehonkieleni kertoo, että olen pelle. Ainakin vauva- ja taaperoikäiset lapset yleensä hymyilevät, usein jopa nauravat minulle vaikka olenkin ulkonäöltäni varsin rujo ja joidenkin mielestä peräti pelottava. Taaperoikäisethän ovat paras "peili", sillä heillä ei ole vielä ennakkoluuloja. Olen siis naurettava pelle...
No se ulkonäkö on kivi-alalla eduksi. Kerro mulle, onko kivikaiverrus vaikeata? Voisiko ihan kotikonstein tehä kiveen kirjoituksen? Siis porakone tms.
Me emme valitettavasti kaiverra kiveä työmaalla. Minun tehtäväni on sahata ja pintakäsitellä katulaattaa, reunakiveä ja vastaavaa.
Kirjoittaminen kiveen onnistuu ainakin tehokkaalla hiekkapuhaltimella kun tekee ensin sapluunan. Kai se onnistuu muillakin vehkeillä kunhan on kovametalli- tai timanttiterät. Itse kaiversin koulussa yhden hautakiven tekstit hiekkapuhaltamalla ja kultasin aikaansaannokseni, mutta siihen kokemukseni sitten rajoittuvatkin...
ajattelin, ett eikö sitä voisi itse kaivertaa...Ei sen tarttis olla niin sileä sen kiven. Kiitos tiedoista! Tuosta oli kyll apua. Pojalla on hiekkapuhallusvälineet. En taida kullata, mutt kai sekin onnistuisi, kun ohjeet kattoo vaikk jostain kirjasta.
Kerätäänkö teillä talteen kivijauhe? Olen ollut ymmärtävinäni jostain puutarhakirjasta, että se on arvokasta tavaraa kasvimaalle.
On tietysti myös mahdollista ostaa irtonaisia kirjaimia jotka voi kiinnittää kiveen. Ei pitäisi tarvita muuta kuin reikä kiveen ja hieman liimaa. Käsittääkseni. Korjatkaa te hautakivimiehet tekstiäni jos olen väärässä! Etenkin luonnon muovaamiin ja lohkopintaisiin "murikoihin" ne sopivat paremmin kuin kaiverrus, ainakin omasta mielestäni. Kannattaa katsella vaihtoehtoja, eiköhän ystävämme Google auta tuossakin asiassa... Itse tehtynä saa parempaa halvemmalla kun on kyse muistomerkeistä, tätä mieltä olen.
Mutta meidän kivijauheemme, vai kulkeeko se nimellä kivituhka, sisältää hieman sahanteristä tulleita metalleja. En tiedä mitä ne metallit tekevät kasvimaalle. Kivijauhe itsessäänhän on kuulemma terveellistä kasveille.
Tuo kysymys alkoi kyllä kiinnostamaan allekirjoittanutta nyt suuresti...
Vaatiikohan se kasvimaa ennemminkin kalkkipitoista kivijauhetta? Tämä meidän graniittijauheemme ei taida paljoakaan auttaa happamuusongelmiin...
Jatkan tutkimuksia...
Metallikirjaimet on perin arvokkaita, ja oma hommansa niidenkin siisti kiinnitys on. Hiekkapuhallusta en yrittäisi kotikonstein. Kompressorin ilmantuoton pitäisi olla riittävä, ja sapluunan teko sekä kiinnitys lohkopintaan on vähän kinkkistä sekin.
Yksinkertainen käsinkaiverrus puolestaan vaatii vain esimerkiksi kovametallikärkisestä poranterästä teroitetun pienen taltan sekä vasaran ja rutkasti kärsivällisyyttä. Loppu selviääkin kokeilemalla. Luonnonpintainen kivi on kuitenkin yleensä pinnastaan niin rapautunutta että siisti kaivertaminen on hankalaa, eli halkaistu kivi voisi olla parempi vaihtoehto. Itsetehdyllä on tunnearvoa joten kannattaahan tuota ainakin kokeilla =)