Suosionosoitukset jatkuvat Minskissä

USA:n,Israelin Mossadin ja EU:n fasistien pyrkimys syöstä Rakastettu Johtaja Aleksandr Lukashenko vallasta Valko-Venäjällä näyttää valuvan,jälleen kerran, hiekkaan.

Rakas Johtaja Lukashenko sai äänistä vain 83%, jota valkovenäjän kansa ei tahdo millään uskoa. Kun äänestysprosenttikin jäi alle 96%:n, niin on syytä epäillä opposition(USA ja Mossad) peukaloineen vaaleja.
"Exit Poll" kyselyjen mukaan, jonka suoritti Valko-Venäjän KGB, äänestysaktiivisuuden olisi pitänyt olla kutakuinkin 99.3%, ja Lukashenkon kannatuksen vähintään 99.8 %-yksikköä.

Nyt kun Suomenkin TV, A-studio, todisti vaalien olleen melkein rehelliset, mitä nyt USA ja Mossad siihen sekaantuivat, niin kuten, erästä mummoa haastatellut YLE:n toimittaja yhdessä haatatellun valkoven. mummon kanssa pitivät Lukashenkon kannatusta uskottavana, joskin alhaisena ja oletettavasti Mossadin peukaloimana.

Kansa onkin nyt lähtenyt Minskissä sankoin joukoin osoittamaan tukeaan Rakasta Johtajaa Luhashenkoa kohtaan. Tuenilmaisut vain kiihtyvät päiväpäivältä, josta kateellinen EU ja USA langettivat oman operaationsa epäonnistuttua pakotteita Belarussialle.
Onneksi miliisi on saanut kinni näitä kansanvihollisia sadottain, jotka ovat sabotoineet ja peukaloineet vaalitulosta. Eilenkin pidätettiin Minskissä 500 epäiltyä.
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on niin vääin, kun Valko-Venäjällä tuloerot ovat pienentyneet ja varsinkin köyhemmän kansanosan tulot ovat nousseet!
Perkele, sano!
Suuntahan on aivan väärä!

Äänestä

käy samoin kuin taannoin Argentiinassa, jossa USAn tuella kukistettiin demokraattinen presidentti, joka halusi jakaa maan öljytulot tasaisemmin kansan kesken, eikä keskittänyt rikkauksia harvoille, valituille. Meillä markkinavoimathan pitää huolen "demokratiasta". Kaikki muu on kommunismia.

http://www.tammilehto.info/bushinvallankaap.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A-stupido kirjoitti:

USA:n,Israelin Mossadin ja EU:n fasistien pyrkimys syöstä Rakastettu Johtaja Aleksandr Lukashenko vallasta Valko-Venäjällä näyttää valuvan,jälleen kerran, hiekkaan.

Rakas Johtaja Lukashenko sai äänistä vain 83%, jota valkovenäjän kansa ei tahdo millään uskoa. Kun äänestysprosenttikin jäi alle 96%:n, niin on syytä epäillä opposition(USA ja Mossad) peukaloineen vaaleja.
"Exit Poll" kyselyjen mukaan, jonka suoritti Valko-Venäjän KGB, äänestysaktiivisuuden olisi pitänyt olla kutakuinkin 99.3%, ja Lukashenkon kannatuksen vähintään 99.8 %-yksikköä.

Nyt kun Suomenkin TV, A-studio, todisti vaalien olleen melkein rehelliset, mitä nyt USA ja Mossad siihen sekaantuivat, niin kuten, erästä mummoa haastatellut YLE:n toimittaja yhdessä haatatellun valkoven. mummon kanssa pitivät Lukashenkon kannatusta uskottavana, joskin alhaisena ja oletettavasti Mossadin peukaloimana.

Kansa onkin nyt lähtenyt Minskissä sankoin joukoin osoittamaan tukeaan Rakasta Johtajaa Luhashenkoa kohtaan. Tuenilmaisut vain kiihtyvät päiväpäivältä, josta kateellinen EU ja USA langettivat oman operaationsa epäonnistuttua pakotteita Belarussialle.
Onneksi miliisi on saanut kinni näitä kansanvihollisia sadottain, jotka ovat sabotoineet ja peukaloineet vaalitulosta. Eilenkin pidätettiin Minskissä 500 epäiltyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu