Kun on saanut seurata venäläisten, ukrainalaisten ja nyt valko-venäläisten käyttäytymistä vaaleissa, alkaa ihmetellen kysyä, onko meillä länsimaisilla ihmisillä aivan eri käsitys demokratiasta kuin slaavikansoilla.
Missä demokraattisessa länsimaassa voisi olla mahdollista, että äänestyksissä käytetään epärehellisiä keinoja ja pidätetään tai toimitetaan vankileireille kiusallisiksi koetut kilpailijat?
Venäjällä kaikki Putinin mahdolliset kilpailijat on joko toimitettu maanpakoon (esim. Berezhovski)tai vankileirille (esim. Hodorkovski).
Ukrainassa hyväksyttiin ensin vilpillisesti valittu presidenttiehdokas (Janushevits), jota Venäjän Putin riensi kiireellä onnittelemaan.
Valko-Venäjällä on tänään pidätetty lukuisia opposition kannattajia, joita on myös pahoinpidelty.
Olisi ennenkuulumatonta, jos vaikka USA:ssa joku presidenttiehdokas toimittaisi pahimman kilpailijansa ensi töikseen vankilaan tai joku pohjoismaan vaaliehdokas toimittaisi poliittisen vastustajansa maanpakoon tai vankileirille.
Mikä slaavien moraalissa oikein mättää?
He ovat muistaakseni uskonnoltaan enimmäkseen ortodoksikristittyjä, mutta sitä ei todellakaan huomaa heidän arvojärjestyksestään!
Slaavien demokratiakäsitys?
22
1853
Vastaukset
- protopopovitshi
Idässä kansaa kiinnostaa kaksi asiaa:
1) Saammeko riittävästi kaalia?
2) Saammeko riittävästi viinaa?
Jos tsaari/presidentti/generalissimus voi vastata näihin kahteen kysymykseen "Kyllä saatte!", niin kansa on tyytyväinen.
Jos vallapitäjä lisäksi antavat kansalle perunoita, kansa suorastaan itkee kiitollisuudesta.
Näin idässä. - tarua karumpaa
- vXv
ja joutaakin vankileirille. Venäjän toiminnassa on paljon parennettavaa siitä olen samaa mieltä.
- taisit
Hitman-1 kirjoitti:
..jotta suuremmat roistot saavat vallan avaimet käteensä.
Sitäkö tarkoitit?tarkoittaa, että revolution.com:lle täytyisi antaa avoimet kädet sekasorron luomiseksi?
taisit kirjoitti:
tarkoittaa, että revolution.com:lle täytyisi antaa avoimet kädet sekasorron luomiseksi?
Ei tuo aloituskirjoitukseni tarkoita muuta kuin ihmetellä slaavilaisvaltioiden vaikeuksia saada vaalit sujumaan asianmukaisesti ja rehellisesti...
- +-0
että itäisissä maissa ei sentään vähemmän ääniä saanut tule presidentiksi, ehkä lännessä (usa) demokratia on jo niin pitkälle kehittynyttä, että sekin on mahdollista...:))
Olipa tipalla, ettei Ukrainassa valittu presidentinvaaleissa vähemmän ääniä saanut presidentiksi.
Putinin onnitteluista huolimatta kansa sai uuden tilaisuuden, ja silloin tehty "laskuvirhe" korjattiin...- +-0
Hitman-1 kirjoitti:
Olipa tipalla, ettei Ukrainassa valittu presidentinvaaleissa vähemmän ääniä saanut presidentiksi.
Putinin onnitteluista huolimatta kansa sai uuden tilaisuuden, ja silloin tehty "laskuvirhe" korjattiin...siellä näes virheet korjataan, mites siellä lännessä olikaan..
- virhettä ei
Hitman-1 kirjoitti:
Olipa tipalla, ettei Ukrainassa valittu presidentinvaaleissa vähemmän ääniä saanut presidentiksi.
Putinin onnitteluista huolimatta kansa sai uuden tilaisuuden, ja silloin tehty "laskuvirhe" korjattiin...korjattu USAssa??? USA on osoittautunut kaikissa toimissaan niin ala-arvoiseksi ettei länsimaiden pitäisi olla missään tekemisissä sellaisen roistovaltion kanssa!
- Ihmettelevä
virhettä ei kirjoitti:
korjattu USAssa??? USA on osoittautunut kaikissa toimissaan niin ala-arvoiseksi ettei länsimaiden pitäisi olla missään tekemisissä sellaisen roistovaltion kanssa!
Miksi jauhat noista USA:n vaaleista, kun törkeimmät vääryydet tehdään itänaapurimaassa?
Älä siis mene merta edemmäksi kalaan! - väittää
Ihmettelevä kirjoitti:
Miksi jauhat noista USA:n vaaleista, kun törkeimmät vääryydet tehdään itänaapurimaassa?
Älä siis mene merta edemmäksi kalaan!olevansa demokratian "airut", joten vale on suurempi USAssa.
Venäjältä ei ole viety "demokratiaa"! - Epäilevä mies
Ihmettelevä kirjoitti:
Miksi jauhat noista USA:n vaaleista, kun törkeimmät vääryydet tehdään itänaapurimaassa?
Älä siis mene merta edemmäksi kalaan!on ollut sellaiset että vähemmän ääniä saanut on voittanut? Yhdysvalloissa oli presidentinvaalit...
- Ihmettelevä
Epäilevä mies kirjoitti:
on ollut sellaiset että vähemmän ääniä saanut on voittanut? Yhdysvalloissa oli presidentinvaalit...
..joko maanpaossa tai vankileireillä, muuten he olisivatkin olleet mahdollisesti "enemmän ääniä saaneita".
Yhdysvalloissa on vaalit joka neljäs vuosi, joten jos odotat vielä pari vuotta, siellä presidentti vaihtuu taas rehellisin vaalein.
Venäjällä valitaan se ehdokas, joka parhaiten sopii Putinin vaatimuksiin. - Epäilevä mies
Ihmettelevä kirjoitti:
..joko maanpaossa tai vankileireillä, muuten he olisivatkin olleet mahdollisesti "enemmän ääniä saaneita".
Yhdysvalloissa on vaalit joka neljäs vuosi, joten jos odotat vielä pari vuotta, siellä presidentti vaihtuu taas rehellisin vaalein.
Venäjällä valitaan se ehdokas, joka parhaiten sopii Putinin vaatimuksiin.on maanpaossa tai vankileirillä?
- slavofiilis
Suomalaisetkin tuntevat sielun sympatiaa slaavilaista demokratiakäsitystä kohtaan. Suomalainen valtamedia ja -eliitti osoittaa hämmästyttävän suurta myötätuntoa erilaisia diktatuureja kohtaan. Kiitos Ruotsille ja ruotsalaiselle kansanosalle, että elämme näinkin vapaassa yhteiskunnassa.
Ruotsinkielinen vähemmistö on pelastanut meidät joutumasta kansojen sylkykupiksi.
Nyt tosin Lordin valinta meidän euroviisuedustaksemme paljastaa muulle Euroopalle todellisen sivistystasomme, jota tosin ehti jo Tarjan vaalishown alastoman miehen ruoskintaesitys ja arvojohtajamme "hilpeä" olympiakatsomoesiintyminen
horjuttaa muutenkin...- rane-01

horjuttaa muutenkin...voimme olle jostakin samaa mieltä, jopa pilkulleen. Ei mitään lisättävää. Ruotsi ja kielivähemmistömme ovatkin eri asioita.
- Hehheh!
Hitman-1 kirjoitti:
Ruotsinkielinen vähemmistö on pelastanut meidät joutumasta kansojen sylkykupiksi.
Nyt tosin Lordin valinta meidän euroviisuedustaksemme paljastaa muulle Euroopalle todellisen sivistystasomme, jota tosin ehti jo Tarjan vaalishown alastoman miehen ruoskintaesitys ja arvojohtajamme "hilpeä" olympiakatsomoesiintyminen
horjuttaa muutenkin...Ruotsinkielinen vähemmistö on saanut meidät sotimaan jopa sisällissodan.
Ruotsinkielinen vähemmistö on jokaisen rauhaarakastavan suomalaisen ulkopoliittinen ongelma.
eikös ne ole slaaveja ollenkaan?
- on niitä
USA:n revolution.com-robotteja!
- Äimän käki
On se metka tyyppi tuo Hitman!
Joka kerran, kun häneltä tulee tänne joku aloitusjuttu, hän saa porukassa vilinää ja vilskettä aikaiseksi.
Oletteko koskaa kokeilleet työntää märäksi nuoltua keppiä kusiaispesään?
Rauhallinen liikehdintä muuttuu pesässä hirveäksi touhuksi ja ryntäilyksi, ja keppi täyttyy hetkessä sitä raivoisasti pureskelevista kusiaisista.
Sama ilmiö näyttää tapahtuvan täällä, kun Hitmanin teksti ilmestyy näkyviin!
Mikä on kaverin kiihottavuuden salaisuus?
Ketjusta on poistettu 61 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4028701Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683061- 161463
- 741056
- 761038
- 27995
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta62950- 55933
- 65890
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73874