Tässä selailin muutamia keskusteluja täällä ja musta alkoi ihan näyttämään siltä, että täällä on tosi paljon tyyppejä, jotka vihaa hoitajia/lääkäreitä.. Miks te vihaatte niitä, jotka yrittää auttaa? Mitä on tapahtunu? Ymmärrän, että myös hoitajia on erilaisia niinku muissaki ammateissa on erilaisia tyyppejä.. on joka lähtöön ja osa jää asemallekki. Mut toiset taas tekee töitä sydämellään ja tavoittena auttaa ja tukea siinä missä vaan voi!! Mut sulasta mielenkiinnosta haluaisin kuulla kertomuksia ns. huonoista hoitajista ja epäoikeudenmukaisuuksista. Kertokaa omia kokemuksia hoitojaksoilta! Ja tietty tahtosin tietää oliko koko hoidossa mitään positiivista?
Vihaatteko ihmisiä, jotka yrittävät auttaa?
Brenda
732102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Heillä on skientologia niminen sairaus päällänsä. Kyse on järjestöstä, jonka Saksan poliisi on luokitellut yhdeksi vaarallisimmista kansainvälisistä rikollisjärjestöistä. He käyttävät mielisairaita hyväkseen ja vievät koukkuun jääneiltä omaisuuden ja onpa moni koukkuun jäänyt joutunut ottamaan velkaakin ja osa tehnyt itsemurhan. Että sellainen kultti.
Eivät kuulemma ole mitään äiti-Teresoja... Sitäpaitsi heidän täytyy toimia ammattitaitonsa ja lakien varassa, jotka eivät välttämättä joka asiassa kohtaa yksilön perusoikeuksia joita kunnioittamaan meidät kaikki on kasvatettu.
Toiseksi sairaus ei muutenkaan ole hirveän mukava asia, lääkkeistä voi tulla tosi paha olo ja sitten pitäisi vain käyttäytyä niin saattaa kieltämättä tuntua joskus aika mielisairaalta olla.
Sitten on lisäksi tosi törkeetä, kun joka asia kytätään, sua saatetaan esimerkiksi kosketella ja liikutella sulta lupaa kysymättä ja sen kummemmin huomioimatta sun omia haluja ja aikomuksia ja esimerkiksi vireystilaa. Todetaan vain, että me ollaan nyt ajateltu näin. Onhan tätä ennenkin tehty, tuttu asia...
Tuntuuko susta kivalta selitellä sun ruumiintoimintoja oudolle ihmiselle? Varsinkaan kun tää outo ihminen ei reagoi näihin asioihin mitenkään, mitään ei selitellä tai pahoitella. Kaikki on vain oikeutettua sairauden nimissä.
Esteettiset olosuhteetkaan eivät nyt niin mieltäylentävät ole. Jos joku asia ei miellytä ja kerrot sen, olet hankala. Rasitat heidän hermojaan, hankaloitat heidän työtään, häiritset muiden potilaiden toipumisympäristöä. Jos tätä ei suullisesti kerrota niin elehtien ainakin. Eihän kenellekään nyt sydänkohtausta voi aiheuttaa millään raivarilla. Voidaanhan nämä asiat kai lääkitä pois mielestä, ainakin hetkeksi, mutta onko sekään nyt järkevää? Alitajuntaan jäävät kuitenkin.
Lisäksi harvoin saa sairaalassa olla omassa rauhassa, lähes aina on huonetovereita. Itselleni on muutaman kerran käynyt niin, että on ollut tauotonta puhetta aika monta tuntia putkeen. Tosi raskasta sairaana ja sairaalassa tollanen keskusteluhomma. Pitää aina myös ottaa huonetoverihuomioon esimerkiksi TV-ohjelmia valitessa ja muutenkin. Jotkut saattavat esimerkiksi tällaisessa oudossa paikassa olla peloissaan eikä heidän pelkoaan tulisi ruokkia lisää. Joskus on ihan hyväkin, että on joku jolle jutella, mut ei kertakaikkiaan 24/7 pakko-olosuhteissa.
Joo ei välttämättä ole kotiutuslääkityksen vuoksi hirveästi muistikuvia paranemisesta. Ei saa muuten haukkua, edes itseään. Tulee paha mieli huonosta itsetunnosta.
On erilaisia lääkityksiä, erilaisia tarpeita ja nämä tulisi huomioida hoidossa myös niin, että potilas ne ymmärtää. Varsinkin kun ei ole aihetta tehdä mitään soveltuvuustestejä jollekin lääkkeelle tai hoitomenetelmille. Mistä esimerkiksi sitten tietää, kuinka potilastoverin kanssa tulee toimia? Mitkä ovat hänen tarpeensa? Miksei potilashuoneissa, kun voi joutua olemaan infektiovaaran takia eristyksessä, ole esimerkiksi lautapelejä, kunnollisia peilejä, videoita, kun kerran lastenosastollakin on, hiusharjoja, rasvoja yms? Myös jumppa-alustat voisivat olla tarpeellisia ihan jokaisessa potilashuoneessa. Kumminkin sairaalasta löytyy. Tämä mielestäni tukisi potilaiden tervehtymistä.
Joiltakin osastoilta ei ole löytynyt mitään virikkeitä edes TV:tä ja siellä sitten pitäisi sitten olla mahdollisesti loppuelämänsä, ei hyvää tee toipumiselle.
tosissaan.. En tiiä. Oikeessa oot tuon suhteen, että huone pitää jakaa ja oman sairautensa keskellä kärsiä muidenkin sairastamisesta. Ei omaa rauhaa. Tälle asialle ainakin joissakin paikoissa yritetään tehdä jotain. Mut tuo luvatta koskeminen ja siirtely.. sulla on myös sairaala-olosuhteissa oikeus päättää omasta koskemattomuudesta ja yleensäkin hoidosta, jos et ole pakkohoidossa.
narkeille sanoo,haistavittua saa palkaksi
Luulin, että tarkoitit noita skientologeja, jotka vastustavat muuta kuin omaa "hoitomuotoaan".
Vihaan ihmisiä, jotka määräävät minulle lääkkeitä vaikka olen terve. Vihaan ihmisiä, jotka pitävät minua vankina vaikka olen terve.
Olen hieman vihreä tietokoneiden kanssa, enkä löytänyt explorerista ohjetta linkin tekoon, mutta jos käytät Suomi 24-hakuohjelmaa ja haet viime lokakuisen kirjoitukseni "Pakkohoito on kidutusta", niin saat pientä kuvaa siitä, miksi vihaan lähes koko Lappeenrannan OS A1 henkilökuntaa lopun ikäni. Se kirjoitus kuvaa korkeintaan kymmenesosaa siitä tuskasta ja kärsimyksestä jota hoitohenkilökunta minulle tarkoituksella tuotti. Olen kokenut esikoulusta lähtien auktoriteettien mielivaltaa, mutta koskaan esimerkiksi opettajillani ei ollut käytössään kiduttavia ruiskeita mieleni murtamiseen ja pelotteena kovennettua eristysselliä. Minun "hoidollani" ei todellakaan ollut mitään muuta tavoitetta kuin saada minut osoittamaan aktiivista alistumista hoitajille ja osaston lääkärille, joka oli entisessä Neuvostoliitossa psykiatrin koulutuksensa saanut Venäläinen maahanmuuttaja. En voi edes kuvitella kuinka hän on entisessä kotimaassaan hoitanut vaikkapa siviilipalvelusmiehiä. Osastolla oli vain muutama henkilökuntaan kuuluva jotka kohtelivat minua inhimillisesti, enkä tunne heitä kohtaan minkäänlaista vihaa. Yleisesti ottaen osastoa hoidettiin kuin rauhanaikaista Bergen-Belsenin keskitysleiriä, mikäli kielikuva sallitaan. Missään en ole nähnyt syyttömille ihmisille tehtävän niin paljon säälimätöntä julmuutta kuin suomalaisessa sairaalassa, en missään!! Luin toisesta ketjusta, että sairaalassa, jossa sinä työskentelet, on täysin toisenlainen käytäntö mm. lepositeiden käytössä, toivottavasti käytäntö joskus leviää myös mm. tänne Lappeenrantaan. Olen myös vakaasti sitä mieltä, ettei Cidonard Acutard-ruiskeella ole mitään muuta tarkoitusta kuin kärsimyksen tuottaminen rangaistuksena ja mielen vastustuskyvyn murtaminen, ja sen käyttö tulisi ehdottomasti kieltää. Samaa mieltä on myös avohoitajani, hän totesi yksikantaan, ettei koskaan antaisi kellekkään kyseistä ruisketta, ja hän piti aiheesta myös luennon sairaalassa työskenteleville hoitajille. Lepositeistä totean vielä, että eräs entinen avopuolen psykiatrini kertoi minulle ehdottaneensa sairaalassa työskennellessään, että eristetyn potilaan vierellä tulisi aina olla valvoja, mutta hoitajat vastustivat ajatusta, eikä sitä toteutettu. Tämänhetkistä tilannetta en tiedä, pääsin pakkohoidosta viimeeksi vuonna 2001, täytynee ottaa selvää..
Hyvää kevään jatkoa:)
Juu, luin äsken uudelleen sen vanhan kirjoitukseni, jonka silloin yömyöhällä naputtelin, eikä se nyt todellakaan kerro kymmenen prosentin vertaa laitoksen rikoksista ihmisyyttä vastaan, hyvä jos antaa pientä viitettä siitä hengestä, jolla osastoa johdetaan. Mieleni tekisi kirjoittaa yksityiskohtaisempi selonteko niistä viiden ja puolen kuukauden ajalla näkemistäni ja kokemistani asioista, mutta se olisi jo niin laaja selonteko, että sivuja kertyisi aivan liikaa ollakseen keskustelupalstan kirjoitus. On myös paljon asioita, joista minun täytyy vaieta, sillä en halua vuotaa toisten potilaiden asioita julkisuuteen, kaikkea sitä heille tehtyä julmuutta, mitä jouduin voimattomana vierestä todistamaan.
Jos ei jo kuvaus sairaalasta olosta järkyttänyt, järkytyin viimeistään niistä kahdesta viestistä, joilla oli sinun viestiin vastattu.. Tottahan on, että rauha se yöllä olla pitää, mutta saa meillä kuitenki tupakan käydä polttamassa. Joskus yöllä, jos osastolla on levotonta, voi olla aika kamalaa olla itse valvomassa, koska osastolla saattaa olla vain kaksi hoitajaa. Ehkä se on jotain tervettä pelkoa, että jotain sattuu.. itselle tai potilaille. Koska usein on sattunut ja se tekee varovaiseksi. En tiedä saako tästä mitään tolkkua, mut yritys hyvä ;)
En ihan löytäny sitä kohtaa, joiden perusteella joku vastasi sinun olevan edesvastuuttomassa tilassa. Ja hammastahnan annostelusta.. on sitä varmaan tärkeämpääki tekemistä. Hoitajilla meinaan. Tuntuu välillä tosi uskomattomalta, kun luen täällä näitä juttuja. Voiko edelleen suomessa olla tuollaista sairaaloissa?? Ainaki se sotii sitä kaikkea ammattietiikkaa vastaan, jota nykyisin kouluissa ja työssäoppimisessa meille vaikka väkisin ahdettiin päähän..
Jos vaan saan kysyä, niin miksi olit pakkohoidossa? Onko sinulle annettu jokin diagnoosi tms. Mietin noita LR:n sairaalan tekemiä "hoito-ratkaisuja" ja miksi niihin olisi kaikella järjellä (minun) :) voitu päätyä.. Vaiks aika hurjaa hoitoa, jollaista en voinut kuvitellakaan.
Onkohan ne mainitsemasi viestit, joissa minun väitettiin olevan edesvastuuttomassa tilassa mahdollisesti poistettu, en löytänyt niitä? Mutta jos joku on sitä mieltä, niin tervetuloa keskustelemaan ihan kasvokkain, ettei tarvitse nimimerkkien takaa huudella, minä olen sanonut kaiken tälle palstalle kirjoittamani myös henkilökohtaisesi. Edesvastuuton olen siis minä, joka vastustan ihmisten alistamista ja ajan inhimillistä hoitoa, ja yhteiskuntakelpoisia kunnon kansalaisia ovat ne, jotka vastoin lain kirjainta raahaavat ihmisiä sidottavaksi eristysselleihin? Ja kun jotkut äärimmäisessä liikuntakyvyttömyyden paniikissa ulostavat alleen, niin he joutuvat virumaan ulosteissaan tuntikausia, mutta hoidon moraali on silti kohdallaan? Si, Si...
Minun kohdallani tehtyihin hoitoratkaisuihin, erityisesti Acutardin käyttöön ei ollut mitään perusteita. En kertaakaan käyttäytynyt väkivaltaisesti, enkä kieltäytynyt lääkityksestä, koska muutoin olisin joutunut viettämään osastolla pidemmän aikaa, joten ainoa peruste Acutardin käyttöön oli saada minusta mahdollisimman nöyrä ja tahdoton. Tästä hoitoasenteesta mainittakoon esimerkkinä tapaus, jolloin omahoitajani poltti kotilomani, koska aamukokouksen aikana istuin nojatuolissa ja nojasin rennosti taakseppäin. Hänen mielestään taakseppäin nojaaminen osoitti taholtani ylimielisyyttä hoitajia kohtaan, ja hän totesi sen rikkovan kritisointikieltoani, ja olevan "kautta rantain kritisointia". Omahoitajani oli myös kaikkein innokkain suosittelemaan minulle Acutardia. Eräällä omahoitajan keskustelutuokiolla olin tarkoituksella niin hiljainen ja apaattinen kuin vain voi olla, jotta välttyisin ruiskerangaistukselta, mutta omahoitajani sanoikin, että taidat kuitenkin olla kiihtynyt, koska hengitystahtisi on normaalia kiivaampi, ja tarvitset siis Acutardia. En siis todellakaan saanut edes hengittää rauhassa!! Hän vei minut saman tien päivystävän psykiatrin puheille, ja suositteli minulle ruisketta. Psykiatri oli eri mieltä, ja luulin jo välttyneeni neljän vuorokauden kemialliselta helvetiltä, mutta seuraavana päivänä omahoitajani keskusteli osaston lääkärin kanssa, ja lupa Acutardille irtosi heti, ja taas mentiin...Mielenkiintoista on, ettei Acutardia annettaessa minua koskaan lääkärin toimesta henkilökohtaisesti kuultu, vaan ruiskeet annettiin aina hoitajien suositusten perusteella. Sama ei toki pätenyt särkylääkkeisiin, buranaa ei saanut ilman lääkärin tapaamista, joten iltaisin kärsittiin sitten vaan päänsärystä, mikäli sellainen iski. Särkylääkepolitiikkaa kuvaa toki hyvin myös rinnakkaishoitajani lause pyytäessäni päänsärkyyn buranaa, hän totesi, että "Et sinä ole täällä päänsäryn, vaan mielisairautesi takia". Sisar hento valkoinen...
Miksikö sitten olin pakkohoidossa? Totuus asiasta on, että koko siihenastinen elämäni ajoi minut täysin loppuunpalaneeksi, ja lopulta univelka kasvoi niin suureksi, etten enää saanut nukutuksi juuri lainkaan, ja vajosin psykoosiin. Olosuhteet, joissa jouduin elämään, olivat sellaiset, ettei niistä ollut mitään selviytymisen mahdollisuuksia. Virallinen sairaalatotuus kuitenkin on, ettei minun olosuhteissani ollut koskaan mitään vikaa, kaikki johtui vain minun omasta mielisairaudestani, ja mikäli koetin kertoa romahtamista edeltäneestä elämästäni, niin se oli vain merkki sairauden aiheuttamista harhakuvitelmista ja täten sairaudentunnottomuutta. Niin sekaisin en koskaan tule olemaan, että allekirjoittaisin tuon roskan, enkä koskaan vajoa niin alas, että liputtaisin hoidon puolesta silloin, kun se on lähempänä systemaattista kidutusta kuin särkyneen ihmisen tukemista. Minulle se oli. Kun pääsin avohoitoon, niin kerroin psykiatrille kaikein sen, mitä jouduin sairaalassa kestämään, ja hän totesi minulta hoidon traumaattisten kokemusten aiheuttaman jälkitraumaattisen stressin...Sairaaladiagnoosiksi minulle vedettiin lääkärin taikahatusta skitsofrenia, mutta sen totuusarvo on korkeintaan yhtä suuri kuin entisen Neuvostoliiton Pravdan pääkirjoitukset;) Mikäli se olisi totuus, niin minulle ei tuottaisi minkäänlaisia vaikeuksia myöntää asiaa, mutta minä itse tunnen hyvin tarkasti oman elämäni ja itseni, ja tiedän asioiden todellisen laidan.
Olen juuri päässyt irti menneestä, ja vaikka minä toisaalta haluaisin kirjoittaa osaston kokemuksistani, niin minulle on kuitenkin ehkä parempi jatkaa elämääni, sillä kirjoittaminen herättää minussa vanhat tunteet uudelleen henkiin, ja olen kärsinyt hoidon seurauksista jo aivan tarpeeksi kauan. En vaiennut siitä, mitä jouduin osastolla näkemään, pidin huolen siitä, että tieto leviää, vaikkakin tiedän, että vain vähemmistö näkee siinä totuuden, jolle ihmisyyden nimissä täytyy tehdä jotain, muut näkevät siinä vain mielisairaan hourailua, joka tulisi osastolla kitkeä pois...
tai lääkäreitä, jotka halusivat erilaia elämyksiä elämäänsä? Itse olen tavannut hoitajan, joka on henkisesti alikehittynyt ja hän ymmärsi mielisairaalan jonkinlaiseksi yhdistetyksi tuomioistuimeksi ja vankilaksi. Hän halusi elämyksiä, missä hän rankaisee tottelemattomia kansalaisia, jotka ovat uskaltaneet vastustaa virkamiehiä. Minun tapauksessani kyse oli korkeasta virkamiehestä tehty kantelu, joka oli vain tutkimuspyyntö. Tämä hoitaja oli aina kovistelemassa minua ja epäilemässä mitä kummallisimmista rikkeistä joita mukamas tein. Itse arvioisin tämän hoitajan olevan hyvin lähellä ns. lapsenmielisyyttä johon liittyy sadistisia luonteenpiirteitä.
Eräs lääkäri puolestaan hyvin selvästi haluaa kovan vallankäytön elämyksiä ja sulkee potilaita täysin mielivaltaisesti sairaalaan mielivaltaisilla tulkinnoillaan. Hän vihaa ihmisiä ja haluaa rangaista mahdollisimman monia.
Toinen hoitaja on henkisisesti niin ikään hyvin alkellinen. Hän näkee itsensä työyhteisössä menestyjänä kun hän käyttää hienoja termejä sairauskertomuksissa ja hakee työyhteisön tunnustusta saaden elämyksiä asiantuntijuudestaan. Valitettavsti vain kaikki on hänen sepitelmäänsä. Lisäksi samainen hoitaja uskoo olevansa menestyjä kun hän ottaa jonkun sorron kohteeksi väärentäen sairaskertomuksia. Kyse on ihmistyypistä,joka on sosiaalisen elämän pohjanoteerauksesta. Hän näkee maailman kilpailuyhteiskuntana, missä menestyjiä ovat kovikset, joiden menestymisen tunnuksena on se, että mitä enemmän murskaa kilapailijoita ( siis potilaita ) niin sen enemmän menestyy. Minusta tuntuu siltä, että hän on heikkolahjaisen tasolla. Kun luin avohoidon sairauskertomuksiani niin minulle selvisi se, että suurin osa kertomuksista oli pelkkiä sepitelmiä, joiden tarkoitus on edellä mainittu.
Hyvin yleistä on leimata potilas heti mielisairaaksi ja sittenhän hänen kertomuksiinsa ei voi enää luottaa:"Tiedetäänhän ne hullut". Tuomioistuin pitää valitusta mielisairaan hourailuna, koska tämä leimaaminen on kerran tehty.
Sitten on hoitajia, jotka haluavat hoitoekämyksiä. Kun mitään sairautta ei ole tai oiretta ei ole, niin sepitetään potilaan sanomaksi jotain mitä tämä ei ole koskaan sanonut ja niin päästään "auttamaan".
Lopuksi kerron erään harhaiseksi leimamisen tapauksen. Kun olin eräässä yhteydesä pyytänyt viemään erästä henkilöä oman käytökseni poliisin tutkittavksi, koska halusin tuon henkilön tuntevan olonsa turvalliseksi, niin asia meni poliisille. Avohoidon vastaanotolla kerroin ylilääkärille, että poliisi tutkii sitten tekemisiäni niinkuin tekikin. Ylilääkäri kirjoitti sairaskertomukseen että tutkintailmaukseni olikin minun harhaisuuttani ( harhamaailmaa ). Vähän ajan kuluttua ylilääkäri otti yhteyttä poliislaitokselle ja keskusteli poliisin kanssa tutkinnasta. Minua ei syytetty mistään. MUTTA: Edelleenkin kyse oli sairaskertomuksen mukaan harhamaailmasta eikä ylilääkäri poistanut mainintaa tästä harhaisuudesta vaikka poliisi todella tutki tekemisiäni ja ylilääkäri itse keskusteli tutkinnasta. Sittemmin kannellesani TEO:een asiasta lääninlääkäri niin ikään ei poistanut merkintää tästä harhaisuudesta vaikka sairauskertomuksissa lukee selvästi ylilääkärin käyneen keskusteluja poliisin kanssa poliistutkinnasta. Minusta tämä on järkyttävää, mutta kuvaa hyvin mielenterveystyön luonnetta. En valittanut asiasta enempää, koska lisävalitukset olisivat vain johtaneet siihen, että minut olisi viety taas sairaalaan sairaudentunnottomana ja halusin välttää itsemurhan jota sairaalassa aiemmin suunnitelin, joka oli hyvin lähellä, koska katsoin elämäni turmeltuneen täysin mielisairausdiagnoosin takia.
Tässä on nyt joitakin "helmiä" mielenterveystyöstä.
Toisaalta olen tavannut todella ystävällistä suhtautumista avohoidossa ja terveyskeskuksessa, mutta sairaala on todellakin kuin keskitysleiri. On myös sairaalassa asiallistakin toimintaa mutta pääsääntöisesti teet mitä tahansa niin se väännetään mielisairauden oireeksi.
Ikävä kyllä jouduin olemaan sellaisten henkilöiden vallankäytön kohteena, jotka saivat nautintoa rankaisuvaltuuksien käytöstä, varsinkin omahoitajani sekä rinnakkaishoitajani ensimmäiseltä hoitojaksolta olivat luonteeltaan todella sadistisia. Loput muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta mielsivät vain olevansa potilaisiinsa nähden jotain ylempää ja puhdasta rotua, vain harvat edes lyhyesti tervehtivät potilaitaan töihin saapuessaan. Hoitajien työpäivä täyttyi pääasiassa lehtien luvusta, kahvinjuonnista ja television katselusta kollegoiden kesken, potilailla ei ollut asiaa heidän suljettuun ympyräänsä, heille ei juteltu. Kun kysyin hoitajilta, miksi he eivät koskaan edes puhu potilaidensa kanssa, niin sain vastauksen, että jokaiselle on hoitosuunnitelmassa merkitty keskustelua puoli tuntia viikossa omahoitajan kanssa. Opiskeluaikoinaan he ovat ilmeisesti sisäistäneet vain, ettei potilaisiin saa missään tilanteessa tuntea minkäänlaista myötätuntoa, ja sen kyllä huomasi. Osastolla oli yksi ulkomaalainen turisti, jolle annettiin niin suuri annos lääkkeitä, ettei hän WC:ssä käydessään saanut edes housujen vetoketjua auki, vaan hän pyörryksissä virtsasi housuihinsa ja hortoili näin ympäri osastoa. Lääkäri käveli ohi ja vilkaisi potilasta, ja jatkoi matkaansa kahvitupaan, jossa hän kertoi hoitajille, miten ihania elämyksiä hänelle jotkut värit tuottavat, ja hoitsut lirkuttelivat suosionkipeinä värien filosofisesta merkityksestä. Sanoin yhdelle mieshoitajalle, että eikö potilas tulisi viedä pesulle ja vaihtaa hänelle puhtaat vaatteet, jolloin hoitaja vastasi:"Haluaisitko itse pestä sen?". Joten se siitä pesusta..Kerroin seuraavaksi tapauksen sairaalan psykologille, ja sanoin potilaan kävelevän virtsan läpimäriksi kastelemat housut päällään, mutta psykologi vastasi, ettei housuihin laskeminen vaarallista ole, pikkulapsetkin kastelevat housunsa! Potilas käveli samat vaatteet päällään kolme päivää, jonka jälkeen hän vapautui osastolta samat vaatteet yllään.
Kysynkin nyt jo aiemmin tällä palstalla esittämäni kysymyksen, että mihin tällaista hoitokäytäntöä noudattavat sairaanhoitajat tarvitsevat muodollista koulutusta, kun hoito on vain lääkärin määräämien aamu ja iltalääkkeiden jako, eikö ne pillerit voisi jakaa vaikka nakkikioskin myyjä? Ainakin sellaiselta saisi helpommin ystävällisen hymyn...
On todellakin ikävää, ettei ns. psykiatrisella potilaalla ole tasavertaisia oikeuksia mielipiteisiin, vaan kaikki hänen sanansa voidaan näin haluttaessa tulkita ja kääntää pelkiksi sairauden oireiksi, jotka täytyy lääkityksellä poistaa. Jos minä esimerkiksi "siviilissä" suutun , niin sehän on jonkin mielestä ehdottomasti syy toimittaa minut pakkohoitoon, etten vain ole uhkana noille autuaille ja puhtaille, ah niin hienoille terveille ihmisille...Kun taas ne rohkeat ritarit, jotka porukalla uskaltavat hakata kaikki alle puolitoistametriset saavat kulkea vapaana ilman mitään pelkoa seurauksista, sillä kiinnijäädessään he saisivat vain parinkympin sakot, suomessahan ihmisen terveys ja henki ei maksa oikeusistuimen silmissä juuri yhtään mitään.
paljon on mätää mielenterveystyössä. Erityisesti sairaaloissa. Sadismi on varmaankin yleistä ja olen pahoillani kohtalostasi. Olisiko Suomessa perustettava Mielenterveystyön Uhrit ry ?
Kun minä olin sairaalassa niin aiemmin mainitsemani lisäksi voisi mainita raivostuminen-kosto-hoidot. Kyllä Mielenterveyslakia rikotaan yllätävän usein, erityisesti sairaaloissa pakkohoitopotilaiden kohdalla.
Kun vapauduin sairaalasta niin hoitoni jatkui avohoitona ja siinä on valtaisa ero verrattuna sairaalahoitoon, vaikka kyllä minun tapauksessani ongelmat juontavat juurensa aloitushoidostani eli avohoidosta. Yleisesti voisi sanoa, että avohoitopotilaita kohdellaan suurimmaksi osaksi ihmisinä, mutta kohdallani on hyvin vakavia suoranaisia virka-aseman väärinkäyttöjä tapahtunut myös niemenomaan avohoidossa.
Kun tulin avohoitoon sairaalasta niin kohtaamani hoitotoimet olivat yhtä tapahtumaa lukuunottamatta asiallisia ja jopa ystävällisiä olivat hoitajat ja osasivat puhua asioista vaikka minä en kyllä pitänyt koko avohoitoa tarpeellisena.
Terveyskeskuksessa olen käynyt nyt injektiolla vuodesta 1998 lähtien ja kohtelu on ollut ystävällistä ja kun olin ahdistunut niin pyynnöstäni minulle kirjoitettiin ahdistuslääkettä ja lääkärit ja hoitajat ovat vaikuttaneet olevan aidosti huolissaan ahdistuksestani vaikka pelkkä asiallisuuskin riittäisi. Sairaalassa todettiin ahdistus, mutta mitään ahdistuslääkettä ei määrätty ja olo olikin helvetillinen koska olin shokissa ( psykologin arvio ) vuodesta 1994 vuoteen 1998 ( joulukuu ). Silloin tapahtui käänne koska asiat saivat varsin yllättävän käänteen, josta toivon voivani kertoa piankin, sillä asiat todennäköisesti muuttuvat todella radikaalisti.
Totuuden nimessä on tietysti niin, että sairaalassakin on asiallisia ja jopa ystävällisiä hoitajia, mutta nämä eivät voi puuttua muiden suoranaisiin törkeyksiin.
Pysyhän kuulolla Liekki, sillä kirjoitan tänne varmaankin kohta lisää. Kaikkea hyvää sinulle ja muillekkin.
Olen sitä mieltä, että suomessa tulisi toimia yhdistys, joka keräisi tietoa psykiatrian väärinkäytöksistä ja pitäisi yllä julkista keskustelua aiheesta eri tiedotusvälineitä käyttäen ja näin pyrkisi aktiivisesti saamaan aikaan muutoksen. Mikäli tällaista ei ole, niin sellainen tulisi perustaa.
Minä itse olen tullut siihen tulokseen, etten todennäköisesti enää kirjoita sairaalakokemuksistani, sillä kirjoittaminen herättää minussa vanhat tunteet uudelleen henkiin, ja osaston muistot tulvivat elävänä mieleeni...
On aivan totta, että hoitajissa on eroja, inhimillisiä ja ystävällisiäkin sairaalan seinien sisäpuolella tapasin, vaikkakin he olivat vain pieni vähemmistö. Erityisesti mieleeni jäi eräs harjoittelujaksolla oleva nuori opiskelija, joka kohteli minua aina ystävällisesti ja ihmisarvon mukaisesti, tällainen antaa aina toivoa siitä, että tulevaisuudessa asiat voivat olla toisin. Toisaalta tapasin myös nuoria vastavalmistuneita hoitsuja, jotka nopeasti omaksuivat muun työyhteisön kurinpidollisen käyttäytymismallin, ja tulevat todennäköisesti piinaamaan vielä monia potilaitaan ennen kuin he joskus jäävät eläkkeelle.
Kaikkea hyvää sinullekkin ja myös kaikille kohtalotovereille kautta Suomen:)
Mikäli tällainen yhdistys perustetaan, niin täältä saa kyllä yhden jäsenen...
Tulin siihen tulokseen, että kapinaliekki saa nyt tällä saralla sammua, minulla on takanani hyvin raskaita vuosia, ja on tullut aika jättää kaikki mennyt taakse ja levätä, sillä näihin asioihin palaaminen vain rikkoisi minua, ja minun on aika kaikkien kärsimysten vuosieni jälkeen elää. Näillä sanoilla jätän tämän palstan ja toivon, että joskus tulevaisuudessa kaikkiin suomen sairaaloihin voisi potilaat mennä luottaen siihen, että heitä hoidetaan parhaalla mahdollisella ammattitaidolla aina ihmisarvoa kunnioittaen.
ennen kuin siihen pannaan stoppi...?
Kylmät väreet menee pitkin kehoa kun tätä ketjua lukee. Tuolle on tehtävä jotain, tuohan on kuin keskitysleiri. Miten paljon pahaa ihmisille voidaan tehdä muka hoitamisen nimissä?
Älkää hyvät ihmiset alkako vapaaehtoisesti noita psyykelääkkeitä syömään, kun siihen kierteeseen joutuu, tuo saraala kohtalo on lähellä.
En tiedä miksi vastaus-viestit ei näy sinulla.. Sain ne vielä äskenkin näkymään. Ymmärrän hyvin, jos et halua enää kaivaa vanhoja kamalia muistojasi sairaala-ajalta esiin. Ja toivon, että vielä jonain päivänä paha saa palkkansa ja todellakin perustetaan jokin yhdistys, joka ajaa kaltoin kohdeltujen potilaiden etuja ja tällaisesta saadaan julkinen keskustelu aikaan! Kertomiesi asioiden perusteella, olet tavannut hoitajan, joka toimii aivan hoitotyön etiikan vastaisesti. Ainoaksi vaihtohdoksi tällä hetkellä jää potilas-asiamies, jonka tulisi puuttua asioihin, ajaa asioita ja herättää keskustelua.
Otin työpaikallani puheeksi tämän palstan ja keskustelut. Saatoin nähdä saman epäuskon työkavereideni kasvoilla, kuin ensimmäisellä kerralla näitä lukiessani oli varmasti itselläni. Nyt voin ainakin vannoa ja vakuuttaa, että ainakin yhden sairaalan osasto seuraa ja lukee tätä palstaa enemmän tai vähemmän.. =) Lisäksi "otin selvää" omien potilaidemme oloista ja potilas asiamiehelle tehdyistä kanteluista sairaalassamme. Viime vuonna valituksia oli reilusti alle kymmenen ja nämä valitukset koskivat lääkärien tekemiä diagnooseja tai pakkohoitokysymyksiä. Voi tietenkin olla, että useampikin on tyytymätön, muttei jostakin syystä halua/voi/jaksa tuoda tyytymättömyyttänsä esiin. Toivottavasti jokainen kuitenkin uskaltaa tuoda näkemyksensä esiin. Ei siitä ainakaan rangaista näin meilläpäin! Mutta ehkä se kertoo potilaidemme oloista, että jo kotiutuneet potilaat tulevat usein meitä tervehtimään ja kertomaan voinnistaan kahvikupposen ääressä.. Ja se on aina mieltälämmittävää!
Muistan viime kesältä yhden potilaan, joka ei halunnut B-lausuntoa, koska se olisi estänyt hyvin viisaalta mieheltä työhaun. Kanssaihmisien suhtautuminen mielenterveysongelmista kärsiviin kun edelleen on aatamin ajalla. Potilaalle ei kirjoitettu vastentahtoisesti pysyvää diagnoosia, eikä eläkkeeseen oikeuttavaa lausuntoa. Työnhaku jatkuu.. ja vaikka vielä se ei ole tuottanut tulosta, toivon, että joskus vielä tuottaa! Koska ei sairaat ihmiset tyhmiä ole.. Ja osaltaan olen sitä mieltä, että liiallinen lääkitys tylsistyttää; tekee ihmisestä niin sairaan, että toimitakyky laskee entisestäänkin. Toki kannatan vahvaa lääkehoitoa silloin, kun se auttaa potilasta. Ja joitakin se todella auttaa!
Toivon sinulle Liekki kaikkea hyvää elämässäsi, sekä voimia ja jaksamista näiden kokemustesi jälkeen! Ja toivon, että vielä jonain päivänä saat sanasi kuuluviin ja mielenterveys-työ saadaan sille tasolle sielläkin, millä se on jo täällä, "Jumalan selän takana", pohjoisessa!
Ootpa aivan oikeessa, että kylmät väreet kulkevat kun tätä lukee.. Aloitin tämän keskustelun, koska halusin tietää mistä ne hajallaan olevat kirjotukset juontaa juurensa, joissa kerrotaan potilaiden kaltoinkohtelusta. Ehkäpä useampikin hoitoalalla työskentelevä saa käsitystä potilaiden kokemuksista, jos sen pystyy lukemaan näin samasta ketjusta, eikä kirjotukset ole hajallaan täällä eri aiheiden alla. Liekin kirjoitukset on erinomaisia esimerkkejä siitä, miten hoitajia voi olla tosi ääripää-tapauksia ja miten ei tulisi toimia hoitajana.
Näiden lukemiesi kirjoitusten jälkeen voin kuitenkin sanoa, että ei kaikki hoitajat toimi noin. Suurin osa hoitajista käy koulunsa, koska haluavat kaikesta sydämestään auttaa. Mutta mielenterveysongelmista kärsivät ovat sellainen potilas-alue, että yhtäkään mätäpää-hoitajaa en toivoisi alalle. Yksikin voi aiheuttaa muutenkin hauraiden elämien lopullisen hajoamisen.
Minkäs teet? Potilas asiamies on tällä hetkellä ainoa taho, jonne on helppo ottaa yhteys ja valittaa.. Mitä jos se ei auta?
Ja psyykenlääkkeistä.. kyllä suuri osa potilaista saa tarvittavan hyödyn psyykenlääkkeistä. Osalle elämä ilman niitä olisi jo lähes mahdotonta.. ainaista pelkoa, eristäytymistä, harhoja jne. Sekään ei ole mitenkäänpäin hyvä vaihtoehto! Harkintaa lääkemääräyksiin ja keskustelua potilaiden kanssa, auttaa!
Miksi lääkkeitä määrätään täysin terveelle ihmiselle?
Miksi lääkkeitä määrätään varmuuden vuoksi? Eihän ihmistä pistetä sydänleikkaukseenkaan jos hän on terve!
Miksi täysin rauhallinen ihminen pistetään lepositeisiin ja hänelle annetaan nukuttava piikki perseeseen?
Niin sanoppa se. Maailma on ihmeellinen, mutta näin ihmeelliseksi en sitä tienyt.
mulle, että täytyykö niitä syödä, jos tuntee olonsa terveeksi? Jos täysin terve ihminen jättää turhat lääkkeensä syömättä, huomaako sitä kukaan? Käykö sulle näin? Yleensä se jää lääkärin varaan tuo lääkehoito ja sen määrääminen.. Jos olet tyytymätön, miksi et mene toisen lääkärin luo? En ole omassa työssäni törmännyt potilaisiin, jotka kokevat lääkityksensä pakoksi, ja jos olenkin, olen saanut todeta, että sairaudentunnottomuus ja lääkkeiden syömättä jättäminen on huomattavasti pahentaneet potilaan oloa. Et usko, kuinka monesti psykiatriassa tapaa potilaita, jotka tuntevat olonsa niin erinomaisiksi, että jättävät lääkkeensä syömättä ja menevät tosissaan huonoon kuntoon. Ja seurauksena tästä yleensä on pitkä sairaala-jakso, jolloin lääkitys saatetaan kohdalleen ja potilaan vointo saadaan kohentumaan niin, että kotiutus on mahdollista. Ja nämä potilaat ovat se ryhmä, jotka ehdottomasti tarvitsevat lääkityksensä.
Lepositeistä kirjoitin noissa edellisissä viesteissä ja siellä "lepositeiden käytöstä"-aiheessa. Liekki kirjoittaa aika karua tekstiä lepositeiden väärinkäytöstä.. En tiedä miksi lappeenrannan suunnalla (sinäkin sieltä?) lepositeiden käyttöä pidetään rangaistuskeinona (joka on lain vastaista). Omasta hoidostaan saa kaikki tiedot ottamalla yhteyttä hoitaneeseen lääkäriin, joka on velvollinen käymään potilaan kanssa koko hoitojakson läpi potilaan niin halutessa. Jos lepositeitä on käytetty epäasiallisesti ja vailla perusteita ja ilman lääkärin määräystä, tulee AINA ehdottomasti ottaa yhteyttä potilasasiamieheen.
"Älkää hyvät ihmiset alkako vapaaehtoisesti noita psyykelääkkeitä syömään, kun siihen kierteeseen joutuu, tuo sairaala kohtalo on lähellä."
Aivan.
Riski joutua huonoon kuntoon on erityisesti aloittaessa ja lopettaessa, jolloin vieroitus ajaa sairaalaan. Sitten kun aletaan monilääkitsemään kunnolla niin pääsee turraksi lääkezombiksi ja elämä voi mennä pilalle. Lääkärit luulee, että monilääkintä on turvallista aivoille vaikkei tulisi akuutteja vaarallisia oireita kuten serotoniinisyndroomaa.
Koettu on. Psyykenlääkkeet on vaarallisempia kuin ihmiset luulee.
vihaan heitä sen takia että heille on tärkeintä se tunne että valta toisen ihmisen elämästä on heillä,että he saavat määrätä kaikesta,hallita toisen ihmisen elämää.toivon että kaikki joutuvat helvettiin kuolemansa jälkeen.ja se kun he vain nujertavat,mulla on nyt sellainen tilanne että en ole missään yhteistyössä mun hoitokodin henkilökunnan kanssa,syön vain lääkkeeni ja noudatan aikatauluja ja valmistaudun irtiottoon täältä,heille siitä mitään puhumatta
Ei mielenterveystyön ydinajatus ole potilaiden hallitseminen tai vallantunteen kokeminen. Kenen päässä on silloin vikaa, jos noin ajatellaan? Aivan hyvä, jos irtiottoa sieltä suunnittelet; jos koet sinua hoitavat ihmiset noin, ei siellä olemisesta ole sinulle mitään hyötyä.. luulisin. Miten siellä sinua nujerretaan? Miksi koet, että sinua hallitaan?
mietin tossa itekseni sairaala-apulaisena ollessani,että miksi en saanut jutella potilaitten kanssa?No tiedän,ammattia mulla ei ollu kyseiseen toimeen,mutta miksi en saanut olla kuuntelijan roolissa..Mitä itseäni olen seurannut,niin jos tilanne on akuutti niin toivoisin,että joku kuuntelisi.Olen myös miettinyt sitä,että miksi nuorille ihmisille syöteään pillereitä heti aamupalalla niin paljon,että nukkuvat klo 9.30 kun menen heidän huonettaan siivoamaan..Näitä kysymyksiä päässä pyöritellen koin että minun täytyy ottaa selvää asioista ja hakea kyseiseen kouluun.No hain ja pääsin.Sitä sitten lykkäsin jonkun aikaa,niin että järki voitti ja mietin ettei minun todellakaan ole velvollisuus miettiä että miksi jotain tapahtuu.Pidän vain huolen siitä,että läheiseni ei vastaavaan joudu..
No ompa taas omituista.. Kyllä meillä vaan sairaala-apulaiset juttelevat potilaiden kanssa. En osaa kyllä yhtään sanoa, miksi et olisi saanut jutella! Kai kuunnella ja jutella osaa jokainen, jos sen taidon on koskaan elämässään oppinut.. Tosi outoa. Missä suunnalla oot ollu töissä?
on niin tuore juttu en viitti sanoa missä olen ollu töissä,mutta ehkä joskus.;)Jotenkin sitä ajattelee heti että kaikki tietää et toihan se on..vaikka eihän se varmaankaan niin mene.Tämä kuitenkin on aika pieni paikka.
A. jokaisella on oikeus paattaa itse kenen ja millatavoin haluaa itsensa autettavan ja se joka luulee olevansa auttaja on usein vain opiskellut sairaita sadistisija guruja ja uskoo etta naita lukemalla hanesta tulee auttaja eli jos auttaminen tehdaan freudilaisilla tai koululaaketieteen menetelmilla se ei ole auttamista vaan kiduttamista..koska ne teoriat jotka auttamiseen muka on tehty ovat sadistisia luonteeltaan kuten freud itse ja sen tyyppinen auttaminen eli kidutus kay ainoastaan masokistille mutta ei muille..
jos auttamis halunsa nayttaa pappi..sanon kylla kiitos,,
koska han ei pyri hyotymaan minusta ja pyro tuhoamaan kehoani tekemalla minusta hermomyrkkyjensa orjaa.. kuten koululaaketieteen " auttajat"
papille kylla voi kertoa ongelmista, koska han ei ole sadistisen teorian edustaja eika pilleri kauppias eika hyody autettavasta kuten toohtorit eli psyykkepillerikauppiaat, jotka ovat kuvottavia vakivaltaisia toisen kehoa kunnioittamattomia teurastajia
jokainen psykiatri on sadisti..ja kiinnostuu juuri siksi psykiatriasta koska hoitomuodot ovat sadistisia.
Mikäs sen parempi ala narsistille kuin psykiatria. Jos ei muuta, niin ainakin hoitaja (mieluri).
hyva ystava mielenterveys ongelmaa markkinoivat ovat agressiivisempia kuin polyimurikauppiaat,,jotka on viela fiksuja " auttajiin verrattuna"
auttajille jos sanoo en ota myrrkyjasi niin he ovat vakivaltaisia ja hankkivat tulonsa pillereista vakivallalla..ja vaikka siina ei kasitella rahaa,, mutta jokainen autettava tuottaa n. 5000 e kuussa.tohtorimafialle ja tohtorimafia eli laaketeollisuus saa sen kelalta jonne sina ne veroina maksat.. eli julkista rahaa nama auttamishimoiset koululaaketieteen auttjat haluaa joka kehostaminka he nakee ja siksi he nakevat mielisairautena kehinkivutkin ja ovat sadisteja kehinkipupotilaille.. niin kauan etta heista saa rahaa.. he painostavat ja pakottavat,, manipuloivat ja pakkotuputtavatkuvottavalla tavalla sairaita ja sadistisia freudilaisia oppejaan.. ja he itse uskovat etta lukemalla tuota sairasta miesta joka esim.leikkautti naisten sukuelimia ja ompelutti toiseen paikkaan, koska neoli freudin mielesta vaarassa paikassa..ja tuota mielisairasta hullua koululaaketiede lukee ja uskoo etta tuota sadisti herraa lukemalla tullaan viela auttajiksi..ja ihmistuntijaksi..sadistiksi, kiduttajaksija pyoveliksine tulee..ne vaan eiitte tajua sita etta psykiatria ei ole auttamiseen tehty vaan kidutuksen ja sadismiin tarkoitettu, kylma ja sairas kuinkommunismi.. mielisairas on aina se joka nimittelee toisia mielisairaaksi, ei uhri....
mielisairaus on aina katsojan silmissa kuten kauneus ja jos on otetu vainoharhaiseksi kuten koululaaketieteen tohtorit, jotka on opetettu nakemaan mielisairauksia jopa kehon kivuissa..kyse on vainoharhastajoka on tohtorissa, ei potilaassa ja jos joku haluaa keskustella vainoharhaisten ihmisten kansa
sa niin tervemenoa psykiatrille.
se on kumma etta viela noihin vainoharhaisiin teorioihin ihmiset uskovat.. jos psykiatria on tiede niin pannukakku pitaa julistaa uudelleen tieteeksi.. sama pohja : guru, teoria ja pitkat puheet, mutta ei labraa ja faktaa tieteen teon pohjana enempaa kuin pannukakussa ja milla oikeudella nuo sairaat pannukakkutieteilijat lajittelevat ihmisia kuin nazi juutalaista.?
taysin sivistymattomia moukkia sieluiltaan.
Onpa järkyttäviä kokemuksia,kymmenen vuoden takaa.
Näkisin, ettei kaikki keskustelu ilmennä suoranaista vihaa hoitohenkilöitä kohtaan, vaan kyse on ennemminkin vallitsevien hoitokäytäntöjen kritisoinnista. Se ei välttämättä ole oire sairaudesta, vaan tällekin keskustelulle on paikkansa ja se voi olla hyödyksi, onhan potilailla terveys ja elämä pelissä, mitä näihin hoitoihin tulee. Käytäntöjä voisi mielestäni hyvin myös pyrkiä uudistamaan yhteistyössä potilaiden kanssa, missä ikinä aiheellista kritiikkiä ilmeneekin.
Mikä hoito? Mikä sairaus? Mikä potilas? Mikä terveys?
Juu ei todellakaan oire sairaudesta. Hakeuduin hakemaan apua pahoinvointiini ja asenne jonka kohtasin, oli pöyristyttävä. Etteikö ihminen tunnistasi, osaisi kokea, saako hän osalleen asiallista vai epäasiallista kohtelua, on jo ajatuksena vähättelevä. M ITÄTÖIVÄ. Katsonkin, että psykiatrian puolelta on kyse aikamoisesta asenne ongelmasta ja ilman omia kokemuksia olisi mahdotonta ymmärtää miltä tällainen tuntuu. Pahalta. Tällöin, ei kaikki todellakaan ole läheskään hyvin. Minulla ei todettu psykoosia, sanottakoon vielä.
Muuten, nimimerkki terve.ydeksi, vaikuttaa olevan hyvällä asialla. Suurimpana yllätyksenä, jota en minä eikä varmasti kukaan psyk. puolelta apua hakeva osaa odottaa, on tunnekylmyys. Tämä on Suuri yllätys enkä tietenkään voi yleistää kuin omiin kokemuksiini. Aikaisemmin, en ole ollut koskaan vieraillut näillä "palstoilla"...yleensäkään ja kyllä ikävän paljon löytyy, ei tyytyväisiä kokemuksia. En odottanut jotakin yliempaattista suhtautumista, tai toki normi sellaista etenkin kun psyk. hakeuduin, keskustellakseni. Senhän takia sinne tullaan! Asiallisuutta.
Nimimerkki Liekin tekstit ovat niin järkyttäviä että voiko olla mitään pahempaa. Aivan kuin joltain keskitysleriltä ja hänen teksteihin kommentoiva ilmeisesti sairaanhoitaja käytännössä vain sivuutti hänen kokemuksensa.. En itse ikinä suostuisi hakeutumaan alalle joka on käytännössä vain vallankäyttöä, ihan sama miksi ne sen verhoaa. PSYKIATRIA ON PAHA ja useat työntekijät vallanhaluisia, narsistisia ja sadistisiakin. Itse kokenut eniten pahoinpitelyä avohoidossa. Enkä edes aina ole kyennyt enkä aina kykene niistä asioista puhumaan koska tulee vain niin paha olo. Olen miettinyt jopa rikosilmoituksen tekemistä eräästä "ammattilaisesta".Tällä hetkellä tuntuu että psykiatria pitäisi lopettaa kokonaan ja että tulen taistelemaan sitä vastaan koko loppuelämän elleivät sitten ala käyttämään diagnoosejani minua vastaan esim. määräämällä mut pakkohoitoon ilman perusteita.
Asiassa monta puolta:
- on hyvin rankkaa olla jatkuvasti vuorovaikutuksessa erilaisissa häiriötiloissa olevien, pahoinvoivien, tuskaistenkin ja masentuneiden kanssa, osalla todellisuudentaju heittää, on harhojakin.
- osastoilla työskentelevät eivät välttämättä haluasi tehdä osastotyötä, mutta kun siellä tienaa reippaasti enemmän kuin esim. päivätyössä avopuolella. Ei ole kyse rahan havittelusta,vaan palkalla pärjäämisestä. (Tuttuihin on kuulunut tällaisia ihmisiä)
- on pakko tehdä työtä, että hankkii elantonsa. Jos huomaa, että mt-työ on käynyt rankaksi, ei ole helppo homma vaihtaa alaa. Joutuu esim.opiskelemaan.
- jos joutuu osastolla tienaamaan leipänsä, voi joutua suojaamaan omaa psyykkeään tavoilla, jotka ovat keljuja kokemuksia potilaalle. -Pitäisi "lailla määrätä" osastotyö määräaikaiseksi, sitten jonnekin muualle, vaikka päiväkotiin.
- Joskus muinoin, kun psykoanalyysikoulutus oli lähes ainoa tapa hankkia kunnon jatkokoulutusta, ihmettelin sitä voimakasta vihaa, joka järjestään tuntui olevan analyylissä käyneillä analyytikkoaan kohtaan. -Ajattelin , että siinä kuviossa täytyi olla joku ihmisluonnon peruskuvioon kuuluvaa.
- omaishoidon puolelta tunnetaan sanonta "haluaa purra auttavaa kättä". On vaikeaa olla riippuvainen toisen ihmisen avusta.
- ja kun maan tavan mukainen psykiatrinen hoito on sitä mitä on, suojautumiskeinot saadaan niistä puitteista: kylmä suhtautuminen potilaaseen, esim.
Aikamoinen häpeä-listaus-tunnustua, ja jotakin tämän suuntaista ehdin jo aatellakkin... mm. laiskuus. Ja kyllä tässä osataan ajatella kaikenlaisia asioita monelta kantilta, ettei tarvitse mitätöidä "etädiagnoosia", mustavalko-ajattelusta...mikäli nimimerkkiä käyttävä haluaa tähän viitata. Pätevä, omaa alaansa arvostava, löytää kyllä itselleen eettisesti oikeat suajakeinot.
En kohdistanut viestiäni kenellekään erityisesti. Tästä aiheestahan on kirjoiteltu moniin ketjuihin iät ajat ja käsitelty asiaa muissakin yhteyksissä.
Olen tätä auttajan vihaamista pohtinut silloin tällöin 50 vuoden ajan. Erilaisten auttajien kohdalla.
Minähän itse olen myös psykiatrian ja lääkkeiden tuhoama ihminen. -Aikanaan järkytyin saamastani kohtelusta. Otin sen henkilökohtaisesti. Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin minua on helpottanut lukea muiden samanlaisista kokemuksista. Ja tajuta, että olen historiallisen aikakaukauden uhri. Psykiatrian historia on mustaa. Vaikka nyt antipsykiatrinen suuntaus saisi aikaan muutoksen, ei siitä taivas aukea.
Sinulta puuttuu tietoa ja realiteettien tajua, kun väität, että pätevä, alaansa arvostava löytää eettiset keinot suojata itseään. -Ne hoitajat ovat ihan vain epätäydellisiä IHMISIÄ, joilla voi yksityiselämässäänkin olla paineita ja tapahtua kauheita. Sen lisäksi osastoilla on ryhmäilmiöt, jotka aiheuttavat painetta käyttäytyä yhdenukaisesti.
Muissakin ihmisuhdeammateissa tapahtuu kyynistymistä ja välinpitämättömäksi muuttumista.
Alalle saattaa myös hakeutua persoonallisuushäiriöisiä, joita kiinnostaa vallankäyttö ja kiusaaminen. Niitähän on ollut lastenhuoltolaitoksissa, koulukodeissa, jne, niin paljon, että uhreilleen jälkikäteen maksetaan korvauksia, muullakin maailmassa.
Jos noin arkikielellä sanoo: sinun mielestä hullujen hoitoon pitäisi valita täydellisiä huippuyksilöitä -Eiköhän sellaisille ihmisille löydy ihan muita hommia.
Ihmisen epätäydellisyys ei riitä puolustuksesi psykiatriselle julmuudelle.
Olen ottanut kantaa lähinnä hoitohenkilökunnan osalta.
Sen jälkeen , kun psykiatri lähti eläkkeelle ja lopetin lääkkeet ja minulle selvisi, mitä tuhoa ne ihmisille saattavat aiheuttaa, mahd. myös minulle aiheuttaneet, tunsin niin suurta vihaa psykiatriani kohtaan, etten tiennyt sellaista sisällä olleen. Olisin halunnut tappaa. Koko valitus- ja kantelurumban ajan (joka kesti yli 2 v), viha oli päällä. Sitten kun sain diibaduuba-vastaukset, päästin irti. - Jäljelle jäänyttä vihaa olen käyttänyt voimavarana siihen, että olen jaksanut pitänyt asiaa esillä. Mm.ostin Qötzschen molemmat kirjat paikallisille hoitajille. (Takakautta kuulin, että suuttuivat, ja etukautta tehtiin selväksi, etteivät hoitajat määrää potilaille lääkkeitä.Niin että pää kiinni.)
En ole salannut itselleni tapahtunutta. Olen ihan avoimesti kertonut, mikä paska homma kohdalle osui ja tässä sitä aivonjämillä pitää selviytyä. Kaikenlaista suhtautumista on tullut. -Mutta toivon mukaan myös tietoisuus asiasta on lisääntynyt.
Olen jo ikäihminen. Tähän ikään kuuluu ajatella elämäänsä kokonaisuutena. Että minkälaisena historiallisena aikakautena olen tällä pallolla elänyt. Sisältää myös sen, minkälaiseen kauheaan psykiatrian historian aikauteen huono tuurini, kohtaloni, osui.
"Ostin Götzschen molemmat kirjat paikallisille hoitajille. (Takakautta kuulin, että suuttuivat, ja etukautta tehtiin selväksi, etteivät hoitajat määrää potilaille lääkkeitä. Niin, että pää kiinni.)"
Aivan erinomaisesti tehty. Ja antaa suuttua vaan. Totuus sattuu. Suoraselkäisimmät osaavat ottaa vastaan uutta tietoa, myöntää tekemänsä virheent ja muuttaa sitten tapojaan.
Ja tuohan on ihan valhe, ettei "hoitajat", eli oikeammin psykiatriset vanginvartijat, anna tai suoraan määrää (pakota) "potilaille", eli oikeammin psykiatrisille vangeille, aineita. Heillähän on täysioikeus käyttää kemikaaleja vankeja vastaan mikäli katsovat sen "hänen omaksi parhaaksi."
Psykiatria on menossa koko ajan pahempaan suuntaan. Alan valta kasvaa jatkuvasti. Mielipiteet polarisoituvat tosin nyt voimakkaasti. Yhä useampi on heräämässä todellisuuteen ja kieltäytymässä kannattamasta psykiatrista pakottamista (psykiatrista orjuutta). Sellaisen ei sovi länsimaiseen vapaaseen oikeusvaltioperusteiseen yhteiskuntaan. Monet kuitenkin yhä kannattavat toisenlaisten ihmisten sortamista, mutta haluavat tekopyhyyttään kutsua sortamistaan jaloksi hoitamiseksi. Valtaosa vilpittömästi luulee yhä, että psykiatria on lääketiedettä ja, että psykiatria on auttamassa kohteitaan. He eivät osaa nähdä sitä mistä todellisuudessa on kysymys eivätkä siten ottaa kantaa totuudenmukaiseen tietämykseen perustaen. Se on surullista. Kun massat heräävät todellisuuteen, psykiatria tuomittanee nopeasti epäinhimillisenä ja julmana ja lakkautetaan, kuten inkvisitiolle kävi vuosisadat sitten.
Erilaisia.näkemyksiä:
Minäkin olen joutunut kärsimään psykiatrian ja sen lääkkeiden takia. On hyvin hankala hyväksyä nykyinen tilanteeni ja antaa anteeksi. Se helpottaa, kun ajattelee, että on joutunut aikakauden "uhriksi." Aikakauden jossa aivojen toiminnasta loppupeleissä ei ymmärretä kunnolla mitään, saatika lääkkeiden vaikutuksista pidemmän päälle mutta silti lääkärit uskoo näihin, määräilee niitä vähän miten sattuu. Niinkuin noita voisi syöttää turvallisina lääkkeinä koko elämän. kansakin uskoo psyykenlääkkeisiin. Jos saa haittoja, ymmärtämystä ei usein saa. Jää yksin kamppailemaan. Valitusta on turha tehdä
Lopetin mielialalääkkeen vuosikymmenen käytön jälkeen ja jouduin helvettiin, mitä en toivo pahimmalle vihamiehellenikään, miten sanonta kuuluu. Olin lopettanut sen kerran ilman kovin suuria ongelmia vuosia sitten, mutta palannut sille kumminkin. Toinen kerta ei mennytkään niin hyvin. Unettomuutta, sumuisuutta, kognitiivisia vaikeuksia, derealisaatiota. Olin niin herkillä että en kestänyt pienintäkään stressiä lopetuksen jälkeen. Tuntui aivan kamalalta lopettaa lääke vaikka tein sen hitaasti ja elämä meni myllerrykseen kun pää ja mieli haki tasapainotilaa lääkkeen opetuksen jälkeen. Jouduin jäämään työelämästä sairaslomalle.
Päädyin uuteen lääkekokeiluun unettomuuden takia ja sain niistä tunnetta etten pysty olemaan paikallani kun olin niin levoton ja ahdistunut. Ikinä en ollut kokenut tuollaista. Sama toistui useita kertoja monista lääkkeistä mitä myöhemmin jouduin kokeilemaan kun.. tuota en halua kokea koskaan enää.
Lopulta hakeuduin osastolle kun olin valvonut yön enkä kyennyt nukkumaan ja ahdisti tuon lääkekokeilun jälkeen. Yritin selittää että koen että ongelma on se lääkkeen lopetus ja että vieroitusoireita ei paikkaa uudet lääkkeet, vaan todennäköisesti pahentaa tilannetta minkä olin kokenut. Ja niin siinä kävikin mutta lääkäri pakotti minut uusiin kokeiluihin myöhemmin. Lääkäri vähätteli kokemuksiani ja näkemyksiän - ei mielialalääkkeistä sellasta nyt tuu. Se on masennus että minun ei olisi pitänyt lopettaa mielialalääkettäni aiemmin. Sanoin en usko että oloani korjaa mikään uusi lääke.
Mutta masennuslääkekokeilun jälkeen kun menin vielä huonompaan kuntoon siellä minut pakotettiin vetämään neuroleptejä ja vähän kaikkea. En ole koskaan ollut niin masentunut, tunteeton, jumissa, keskittymiskyvytön, sekava ja tokkurainen. Lääkäri laittoi minut pakkohoitoon että pääsi kokeilemaan minulla mömmöjä joita en koskaan olisi suostunut syömään muuten. Olin hyvinkin kärkkäästi ilmaissut kielteisyyteni lääkkeitä kohtaan kokemani ja lukemani perusteella. Hän sanoo että neuroleptit joita hän kutsui antipsykooteiksi voi auttaa masennukseenkin (no ei auttanut mutta sai minut tuntemaan oloni vielä surkeammaksi). Olen syvästi traumatisoitunut tuosta ajasta ja kuinka pakottamisella uhkailtiin lääkkeitä väkipakolla. En tiedä mikä asia eniten aiheutti vihaa ja traumoja. Se kun puheitani oli vähätelty, minua väkisin kemiallisesti lamattu ja laitettu kamalia lääkkeitä, minuun kajottu fyysisesti, viety oikeus päätäntävallasta omaan ainutkertaiseen elämään ja mieleen. Vääristelty sanojani ja vähätelty kokemiani haittoja. Kirjoiteltu lausuntoon että olen harhainen nykyaikaisten psyykenlääkkeiden vahingoittavuudesta. Jälkikäteen mitä enemmän olen noista lukenut, sen vakuuttuneempi olen kuinka vaarallisia ne on. Mietin miksi päädyin syömään noita liian pitkään. Traumat tuosta ajasta on niin kovat etten koskaan ole ollut niin traumatisoitunut eläissäni mistään.
Lääkehelvetti päätyi lukuisien eri lääkkeiden kokeiluun päällekäin. Tänä aikana loppukin luottamus lääkkeisiin ja psykiatriaan karisi. Olin monta kuukautta todella huonossa kunnossa. Lopulta irrotin itseni lääkkeistä enkä aio enää koskaan syödä yhtään psyykenlääkettä. En tule todennäköisesti koskaan palaamaan ennalleen vaikka tilani on jonkinverran kohentunut ja kärsin erinäisistä haitoista mitä lääkkeistä tuli. En myöskään pysty nukkumaan ilman nukahtamislääkettä enää ja nukun erittäin huonosti.
Tuolloin minulle valkeni mitä psykiatria on. Jouduin välillä miettimään että uskonko psykiatria vai omaa tuntemustani lääkkeistä. Tuntui älyttömältä. Istuin lääkkeestä pihalla olevana huonovointisena psykiatrin luona ja psykiatri piti minua paremmin voivana lausunnossakin. Toivon, että kukaan muu ei joudu kokemaan samaa.
Kiitollinen olen yhdestä hoitajasta keneen törmäsin osastolla. Hän auttoi minua kuuntelemalla ja kohtelemalla ihmisenä. Mutta siellä oli paljon niitä jotka ei alalle sopineet ja olivat tylyjä ja näkivät lääkkeiden jaon ja pakottamisen olevan hienoa auttamistyötä. Yritän päästä vihasta yli, mutta traumat ei katoa. Työkyvyttömänä joudun olemaan psykiatrian kanssa tekemisissä lausuntojen takia.
Kävelit ymmärtämättömyyttäsi leijonan luolaan. Ja sait kunnon opetuksen virheestäsi. Olen aidosti pahoillani sinun kuin muidenkin tuhansien puolesta, jotka ovat samaan ansaan kävelleet. Kiitos, että jaoit kokemuksesi. Olkoon taas yksi varoitus lisää heille, jotka harkitsevat hakevansa apua psykiatriasta.
Koen sinun kirjoittavan hyvin ristiriitaisesti, mollaten myös itseäsi. Se mitä näin ja koin, ei varmasti ole koulutuksen mukaista toimintaa. " Minähän itse olen myös psykiatrian ja lääkkeiden tuhoama ihminen" , kirjoitat. Tämä toki ikävää. Minä en ole, realiteetit hyvin hallussa edelleen. Nyt en ennätä enempiä kirjoitella.
Joku aito kohtaanto-ongelma näyttää taustalla olevan. Hoitoa hakevien ja sitä tarjoavien tahojen maailmat eivät aina vaan kohtaa.
Pitäisi mennä asiakkaan ehdoilla.
Kerta vielä kiellon päälle.
Viittaan tuolla aiemmin ryhmäilmiöihin, joiden vallitessa ei ole vapaa toimimaan miten vaan.
Pulpahti mieleen: jossakin mediassa haastateltiin lääkäriliiton jotakin johtohenkilöä (Kupittaan paljastusten jälkeen). Hän sanoi, että lääkäriliitossa kyllä tiedetään tilanne, mutta näissä laitoksissa on niin vahva "hoito"kulttuuri, että muutosta on vaikea saada aikaan.( Pitäisi lopettaa kaikki, pistää pihalle koko henkilökunnat ja palkata sitten ihan uusia, jotka eivät ole ennen sellaisissa hommissa olleet.Oma huomautus.)
Unohdan oman mielenterveyteni nähden mutta anteeksi en anna, vaikka ryhmäpaine vähän ymmärrystä antaakin siihen miksi osa ei reagoi väärinkäytöksiin. Huonoa, tunnekylmää ja asiatonta käytöstä en hyväksy missään tilanteessa mistään syystä. Eli väärintekijöitä en ymmärrä eikä heitä pidä vapauttaa vastuusta oli aikakausi ja ympäristö mikä tahansa!
On moraalitonta ymmärtää pahuutta. Sillä tavalla ei mitään muutosta saada aikaan.
Italiassa jo kauan sitten huomattiin, että psykiatriset hoitolaitokset ovat aivan kaameita paikkoja, eivätkä mitkään parannusyritykset niihin tehoa. -Ne päätettiin laukkauttaa kertaheitolla. Sitä ennen suunniteltiin avohoitoa valmiiksi. -
Sitten lakkautettiin. Muut maat tiiviisti seurasivat, mitä tapahtuu.
Italiassa perheet ovat tiiviitä, samoin sukuyhteisöt. Vapauteen päässeet potilaat eivät jääneet yksin. -Mitähän mahtaa nykyään kuulua.
1990 -luvulla Suomessa lakkautettin A- ja B-mielisairaalat, tuhansittain hoitopaikkoja hävisi. Potilaat pihalle. Ei oltu suunniteltu avohoitoa. Kaiken lisäksi juuri silloin iski paha lama. Ei ollut rahaakaan avohoitoon. -Potilaat jäivät heitteille. Esim. Hesan kaduille skitsofreenit, ennen laitoksissa lääkittyinä täyshoidossa. Nyt ilman lääkettä ja ilman mitään selviytymistaitoja asunnottomina. -Kuolo korjasi .
Deinstituniolaalistamistilanteessa skitsofreenikoilla pitäisi olla mahdollisuus jäädä tai lähteä. Mahdollisen avohoidon tulisi olla vapaaehtoista. Onhan tietty kysymys ihmisistä, jotka samalla tavalla kuten kaikki haluavat vapautta. Douppaaminen pää täyteen lääkkeitä väkisin jotkam aiheuttavat tuskallisia sivuoireita ja lihottavat eivät auta kenenkään mielenterveuttä, vaan laskevat toimintakykyä huomattavasti. Itse olen nähnyt monia kodittomia jotka käyvät pakotettuina ottamassa lääkepiikin ja sitten hortoilevat kadulla täysin sekaisin, heitteillejätettynä. Että tällaista loistavaa hoitoa.
Millä oikeutat pakottamisen, jos mielestäsi vain "avohoito", mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan, olisi vapaaehtoista.
En koskaan oikeuta pakottamista psykiatriassa.
*deinstitutionaalistamistilanteessa
" Traumatisoitunut " , kertomus on niin tajuton että sen pitää varmasti olla tosi. Kamalaa.
Kannattaa tehdä mitä haluaa, niin olet ainakin menossa oikeaan suuntaan. Suomalainen suorittaa liian orjallisesti muiden ohjeita eikä aina muista kenen elämää tässä eletäänkään:)
Enpä nyt tiedä, suomalaisuudesta.
Kysymys vihasta on vähän kummallinen. Sama jos kysyisit, miksi narkomaani vihaisi ensimmäistä ihmistä, joka joka pakotti hänet piikittämään päivästä toiseen heroiinia? Tai ehkä "vain" suostutteli ja houkutteli, koska narkomaani oli jo ennen addiktiotaan onneton ja rakkaudeton ja tarvitsi lääkettä suruunsa. Lääketieteellinen psykiatria on puhdasta hyväksikäyttöä, huumekauppaa, jonka kohteena on yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Minusta sen pitäisi herättää vihaa kaikissa ihmisissä, ei pelkästään hyväksikäytön kohteissa.
Toisaalta niitä lääkkeitä jotka oikeasti lievittäisivät tuskaisuutta ei määrätä ollenkaan tai sitten liian pienellä annostuksella ja jos edes puhut näistä lääkkeistä lääkäreille tai jopa joillekin potilaille tunnet olosi narkomaaniksi.
Lääkkeellinen psykiatria ei ole pelkästään huumekauppaa vaan se on myös kansanmurhaa, sillä esimerkiksi neuroleptit lyhentävät elinikää ja aiheuttavat muita terveysongelmia, jotka lyhentävät elinikää.
Lääkkeiden määräminen psykiatriassa perustuukin asioiden muotoiluun pseudotieteen mukaisiin oppeihin, joilla pyritään oikeuttamaan kemiallinen väkivalta.
Systeemiä pitäisi uudelleentarkastella ihan laajalla rintamalla. Liika lääkekeskeisyys on huono. Miten muutos parempaan mahdollistuu, jos ongelmaan kuin ongelmaan etsitään ratkaisua "poissa mielestä - poissa silmistä /maailmasta/ olemasta -periaatteella?
"jos ongelmaan kuin ongelmaan etsitään ratkaisua "poissa mielestä - poissa silmistä /maailmasta/ olemasta -periaatteella?"
Ja kun tuo periaate tunnetaan kautta maan niin ihmiset käyttävät sitä hyväkseen syöttäessään vihamiehiään tai rikosten uhreja psykiatrisen järjestelmän hoidettavaksi. Psykiatrinen järjestelmä perustuu valheille ja siksi rikollisten on helppo hyödyntää sitä rikoksen uhrien hiljentämiseen.
Esimerkiksi huumekauppiaat ottavat narkkareista hyödyn irti ja kun rahaa ei ole enää saatavissa narkkarilta tai narkkari on muodostunut uhkaksi niin sopivilla aineilla järjestetään narkkari psykiatrian koneiston viimeisteltäväksi.
Samalla tapaa talousrikosten uhreja, työpaikkakiusattuja yms jne pelataan pois pelistä ja kun he joutuvat psykiatriseen koneistoon tai ainakin leiman alle niin heidän uskottavuutensa on tuhottu lopullisesti ja tarvittaessa heidät voidaan hommata uudelleen huonoon jamaan.
Aamen. Ei lisättävää.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201611182200027865_uu.shtml
Tämän päivän uutinen jonkun selkäleikkauskokemuksen jälkeisestä ajasta fyysisiin sairauksiin keskittyneellä osastolla
"Poliisi tutkii: Hoitaja ei lopettanut katetrointia, vaikka potilas ulvoi kivusta - "Huusin, kiroilin ja pyysin lopettamaan"
Mutta miten on laita mielenterveyspuolen osastolla ?
Voisiko potilas tehdä ilmoituksen poliisille jos joku hoitaja kohtelee huonosti? Kuinka niitä uskottaisiin. Kupittaallakin homma oli jatkunut jo pitkään.
Jos potilas huutaa että ei halua kemikaaleja ja tuntee niistä suoranaista henkistä tai fyysistä tuskaa...
Oisiko hoitaja käyttänyt parhaillaan tai aikaisemmin jotakin SSRI-ainetta tai vastaavaa, kun oli niin empatiakyvytön, vai olikohan muutoin vain ilkeä.
Oikeasti auttamishalu on melko vähissä. Hoidetaan vaan se duuni, jos edes sitä.
Ei nähdä ihmistä hädässä.
Ei osata, ei jakseta, ei välitetä, ei ehditä - ei edes kiinnosta - kysyä niitä oikeita kysymyksiä.
Siksi ei kannata hakea tuntemattomilta heikosti palkatuilta julkisen puolen ihmisiltä apua, joille potilaat on loputonta massaa.
Heitä ei vaan kiinnosta. Jos ihminen on liian vaikea tai ongelmallinen, ratkaisu on pumpata täyteen lääkkeitä ja hiljentää potilas. Se on helppoa.
Heidän asenteet näkee nopeasti ihmisten kohtelusta. Osa kokee olevansa osastoilla lähinnä paimentamassa hulluja. Työkin saattaa ottaa päähän. Ei jakseta edes käyttäytyä tai puhua asiallisesti potilaille. Nukutaan yöt töissä ja päivät päivystetään kahvittelemassa. Älkää altistako itseänne näiden mielivallalle koska mielenterveyslaissa heillä on oikeus rajoittaa potilaan oikeuksia.
Joo toi on hauskaa, että ne hoitsut oikeasti nukkuu töissä...lol.
Pitäisköhän soittaa hätäkeskukseen seuraavan kerran, kun näkee hoitajan nukkuvan töissä. Saattais tulla äkkiherätys.
A.+Jos++auttaja+on+pakkoauttaja+eli+vakivaltaisesti+koululaaktieteen+freudilaisia+vainoharhaisia+teorioita+pakkotuputtava,+leimaava,+joka+puolella+mielisairauksia+nakeva+(+jopa+kehon+kivuissa.+Pzykosomatia+on+100%+vainoharhaa+ja+ainoastaan+sadisti+perzoonat+simputtaa+silla,+koska+haluavat+halventaa+muita+alempaan+kastiin,+jos+toinen+sairastuu)
Jopa oli vuodatusta tässä ketjussa.
Mikä on totuus? Onko kaikki vain potilaan sairaudesta johtuvaa ylireagointia? Vaiko todellista tapahtumaa?
Epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa