HARJOITTAKAAMME TIETOISTA LÄSNÄOLOA !

Meidän on vapautettava itsemme mielemme ylivallasta ja lakattava uskomasta ulkopuolisia auktoriteetteja, lakattava uskomasta jopa omia ajatuksiamme. Todellinen vapaus on elämää ilman harhakuvitelmia ja arvostelevan mielen rajoituksia. Kun käytämme mieltämme puhtaasti, myös tunteemme puhdistuvat ja meillä on mahdollisuus olla enemmän oma itsemme.
37778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kiireessä tämä, juuri käsillä oleva hetki unohtuu, tuntuu kuin emme ehtisi olla läsnä. Elämme joko menneessä tai tulevassa ja saatamme jopa luulla, että se on tehokasta.

Hyväksyvä, tietoinen läsnäolo sulkee sisäänsä koko tämän hetken, sillä siinä menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat. Kun elämme ‘tässä ja nyt’ syntyy uusia oivalluksia niin tulevasta kuin menneestäkin.

Äänestä
  • Mitä enemmän ihminen tunnistaa toimintansa ja olemisensa tunnetiloja ja pyrkimyksiä, sitä enemmän hän voi toimia tietoisena ja olla läsnä tässä hetkessä. Läsnäolo on olemukseltaan rakkautta. Ihmisen kokee syvimmän tyydytyksen auttaessaan muita. Tietoinen läsnäolo estää meitä loukkaamasta muita. Muita loukatessaan ihminen aina loukkaa syvästi myös itseään, koska hän menettää silloin mielenrauhansa.

    Äänestä

  • menee ... kirjoitti:

    Mitä enemmän ihminen tunnistaa toimintansa ja olemisensa tunnetiloja ja pyrkimyksiä, sitä enemmän hän voi toimia tietoisena ja olla läsnä tässä hetkessä. Läsnäolo on olemukseltaan rakkautta. Ihmisen kokee syvimmän tyydytyksen auttaessaan muita. Tietoinen läsnäolo estää meitä loukkaamasta muita. Muita loukatessaan ihminen aina loukkaa syvästi myös itseään, koska hän menettää silloin mielenrauhansa.

    Eikö riitä, että pitää huolta ja välittää vain itselle tärkeistä, läheisistä ihmisistä, ystävistä ja sukulaisista? Näinhän se tietyssä mielessä meneekin. Muistelen, että jokin sanonta kuuluu, että olisi julmaa rakastaa naapurin lapsia enemmän kuin omiaan. Tämä tuntuu itsestään selvältä ja vähemmän tekopyhältä kuin pelkästään abstraktilla tasolla liikkuva ihmisrakkaus. Mutta toisaalta…eräs toinen, intiaaneilta perua oleva huomio kuului jokseenkin niin, että länsimainen ihminen osaa kyllä kehittää mahtavia laitteita ja pyrkiä aina vain kohti suurempaa vaurautta, mutta omistaan hän ei kuitenkaan osaa tai halua pitää huolta.

    Vähäisenkin ymmärryksen ja kokemuksen omaaminen ihmisenä olemisen moninaisesta problematiikasta luulisi johtavan siihen, että kovuuden ja välinpitämättömyyden sijasta tuntisikin tietynlaista empatiaa kanssaihmisiään kohtaan. Jos tähän ei kykene, vika ei ehkä olekaan kohdatuissa ihmisissä, vaan kohtaajassa itsessään.

    Eipä silti, moderni hektisyys, tehokkuusajattelu ja heikoimman lenkin ilakoiva poissulkeminen pitävät kyllä huolen siitä, että monelta empatian tuntemisen kyky surkastuu. Kapitalistisen markkinatalouden kaanon opettaa ihmisille, että mikäli haluaa menestyä elämässään, on osattava käyttää teräviä kyynärpäitä, ”tarttua tilaisuuteen” ja ajatella vain itseään. Tällaista ajattelua ja toimintaa kritisoivia pidetään lähinnä hurahtaneina idealisteina, joilla on täysin epärealistiset ja virheelliset luulot ihmisluonnosta. Tästä päästäänkin siihen vulgaaridarwinistiseen julkilausumaan, joka muistuttaa, että ihminen on eläin ja yhteiskunta oma viidakkonsa lakeineen. Parempi vain keskittyä hedonistisesti ja egoistisesti omiin nautintoihin; jokainen on oman onnensa seppä, jne. ad nauseam.

    Sanon nyt, 34-vuotiaan elämänkokemuksella, että kaikki tuo kylmyyden, kovuuden, tehokkuuden ja yltiöpäisen individualismin ihannointi ja oikeana pitäminen edustaa mitä suurinta sokeutta. En ole koskaan ollut mikään edistyksen ja tehokkuusajattelun ylin puolestapuhuja, mutta jonkin sortin kyynistä individualistia olen tässä matkan varrella yrittänyt esittää. Nyt sitä sitten ajoittain pysähtyy ihmettelemään, miten typeriä asioita sitä onkaan joskus pitänyt aitoina ja oikeina.

    Äänestä

  • - ruusunen - kirjoitti:

    edellisistä viesteistä tuumii ?

    Me emme voi ilmaista muuta kuin omaa sisäistä todellisuuttamme. Meissä ei ole mitään muuta, mikä voisi tulla esiin, kuin oma sisäinen maailmamme. Sillä ei ole mitään väliä, onko se tiedostettua vai ei. Me kommunikoimme joka hetki omaa todellisuuttamme, ja vain omaa todellisuuttamme. Jos olemme liian pelokkaita puhumaan totta ja valehtelemme, kertomalla valheita me kommunikoimme sisäistä todellisuuttamme, sen suurta ja määräävää pelon aaltoa. Jos me teeskentelemme, me teemme sen jostakin syystä, ja silloin me kommunikoimme tätä syytä. Jos me vetäydymme ja olemme hiljaa, hiljaa olemalla me kommunikoimme sisäistä todellisuuttamme. Itse asiassa me usein tunnistamme sisäisen todellisuutemme vasta kun näemme, mitä ja millä tavoin me kommunikoimme. Me saatamme tunnistaa sen "itsestään" tapahtuvan nopean reaktion kautta, kun huomaamme, minkälaisen vasteen me annoimme. Me saatamme tunnistaa sen myös jo aietasolla, jos esimerkiksi suunnittelemme kertovamme valheita.

    Muut saavat meistä sen käsityksen, mitä me kommunikoimme heille. Jos me annamme sisäisestä todellisuudestamme heille johdonmukaisesti toisenlaisen kuvan kuin se on, he ottavat sen totena vastaan. Mutta jos se on sisäisesti ristiriitainen tai jos siinä paljastuu valheita, heidän on vaikea uskoa sitä, ja silloin he alkavat epäillä sitä kuvaa jonka annoimme. Mutta siihen saakka he pitävät sitä todellisena ja edustava kuvauksena meidän sisäisestä todellisuudestamme. Vain me itse olemme ristiriidassa antamamme kuvan kanssa.

    Vaikka olisimme olemme rehellisiä ja avoimia, me voimme silti olla ristiriidassa kommunikoimamme kuvan kanssa. Jos emme tunne omaa sisäistä todellisuuttamme tai jos emme osaa tai halua hyväksyä jotakin osaa siitä, se tulee silti esiin ja me annamme siitä oikean kuvan, mutta itse pidämme kommunikoimaamme kuvaa vääränä. Meidän käyttäytymisemme ja puheemme lähettävät alitajuisia viestejä, jotka voivat olla itseltämmekin näkymättömissä. Kun nämä viestit sitten palaavat meille takaisin, me sanomme, että emme lähettäneet niitä. Mutta jos myönnymme siihen, että me tiedämme mitä me sanoimme vasta sitten, kun puheemme ja tekomme palaavat meille takaisin, me voimme alkaa hyväksyä alitajuntamme ilmentymiä ja päästä näkemään alitajuntaamme.

    Äänestä

  • todellisuutemme ... kirjoitti:

    ""Me emme voi ilmaista muuta kuin omaa sisäistä todellisuuttamme.""

    katso Luuk 6:45

    Äänestä

  • on marjat kirjoitti:

    ""Me emme voi ilmaista muuta kuin omaa sisäistä todellisuuttamme.""

    katso Luuk 6:45

    Siitä huolimatta , että yhteisö on tämän maailman valtarakenteissa aina yksilön yläpuolella , yhteisö saattaa henkisiltä ominaisuuksiltaan olla vain keskivertoyksilön tasolla , jos silläkään .
    Yhteisöt koostuvat lihaa ja verta olevista monin tavoin vajavaisista ihmisistä . Siksi yhteisöllä on yleensä kaikki ne ominaisuudet , jotka siihen kuuluvilla yksilöillä on , ja vain ne . Ahneiden , kateellisten ja pahansuopien ihmisten muodostamat yhteisöt ovat ahneita , kateellisia ja pahansuopia . Ihmisten liittymisestä yhteen ei seuraa , että he yhdessä olisivat jotenkin korkeammalla moraalisella tasolla kuin jokainen erikseen , sen sijaan päinvastainen on sekä mahdollista , että jopa suhteellisen tavallista . Tyhmyydellä on taipumus tiivistyä joukossa , kuten sananlaskukin tietää .
    Kun ihmisiä on paljon , äänensä saavat yleensä kuuluviin kovaäänisimmät , EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ VIISAIMMAT .

    Minulla ei satu olemaan raamattua ( en kuitenkaan ole ateisti ) ... mitä tuossa mainitsemassasi Luukkaan luvussa ja kyseisissä jakeissa sanotaan ?

    HENKISEN ÄLYN PIIRTEITÄ

    Elämän arvot

    Henkisen ihmisen toiminta perustuu harkittuun arvomaailmaan. Hän on käsitellyt ne periaatteet, joihin pitäytyen hän toimii. Hän on kuitenkin valmis uudelleen arvioimaan arvomaailmaansa aina tilanteen sitä vaatiessa.

    Hän johtaa tulevaisuutta koskevat visionsa henkisistä arvoista. Viktor Frankl jakaa arvot asennearvoihin, elämysarvoihin ja tekemisarvoihin.

    Itsetuntemus

    Itsen hyväksyminen, menneisyys ei ole taakka vaan kokemuksien lähde.

    Henkisesti kyvykäs ihminen hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Hän ei kanna syyllisyyttä menneisyydestään taakkana vaan eletty elämä on antanut kokemuksia, joista hän voi oppia. Hänellä on käsitys siitä, mikä on hänen suuntansa elämässä, mitä hän tavoittelee ja mihin hän pyrkii. Hän ottaa vastuun omasta elämästään. Jokainen luo itse tulevaisuutensa, henkinen ihminen tietoisena omasta luomisvoimastaan.

    Kunnioittava ajattelu

    Skolimowski kuvaa miten tärkeää on ajatella toisia kunnioittaen ja se on mielestäni vahva henkisen älyn piirre.

    Oma suhtautuminen muihin ratkaisee miten muut suhtautuvat minuun. Kun hyväksyn toisten valinnat niin hekin hyväksyvät minut. Henkinen ihminen toimii toisia kohtaan rakkaus taustavoimanaan.

    Riippumattomuus

    Meillä on vapaus kulkea omaa tietä, mutta onko meillä siihen rohkeutta. Henkinen ihminen valitsee tietoisesti ne yhteisöt, joiden arvot ja toiminta sopivat hänelle.

    Joustavuus

    Henkisesti joustava ihminen hyväksyy, että maailma ja elämä on mutkikas,

    kaoottinen ja epävarma. Hänen ei tarvitse hallita maailman ääretöntä

    monimuotoisuutta. Hänellä ei ole tiukkoja periaatteita, jotka rajoittavat hänen

    ajatteluaan ja sitä mitä hän vastaanottaa. Hän laajentaa maailmankuvaansa

    kokemusten perusteella. Hän ymmärtää, että maailmantila on selkeä syiden ja seurausten tulos, joka muuttuu jatkuvasti.

    Uteliaisuus

    Miksi? Miksi ei? Entäpä jos? Henkinen ihminen on kiinnostunut uusista asioista, etsii vaihtoehtoja, laajentaa maailmankuvaa. Arvona hänellä on toisen kunnioittaminen, uteliaisuus ei johda sotkeutumaan toisten asioihin.

    Suhtautuminen ongelmiin ja pelkoihin

    Henkisesti rohkea ihminen suhtautuu rakkaudella elämän tuomiin tilanteisiin ja

    muihin ihmisiin. Hän uskaltaa katsoa vastoinkäymisiä ja pelkoja silmästä

    silmään. Hän ei säikähdä, pakene tai kiellä epäonnistumista tai pelkojaan.

    Hän tavoittelee sisäistä rauhaa ja onnellisuutta

    elämässään tietäen, että ilo on osa onnea ja että kärsimisellä ei ole mitään

    itseisarvoa, jonka takia se olisi tavoiteltavaa. Hän uskaltaa kohdata ongelmat ja pelot ymmärtäen ne elämän haasteina, jotka kasvattavat ja kehittävät. Dalai Lama on loistava esimerkki

    henkisesti älykkäästä iloisesta ihmisestä.

    Taipumus kokonaisvaltaisuuteen

    Henkinen ihminen haluaa hahmottaa kokonaisuuksia, ymmärtää enemmän, nousta älyn tasolta viisauden tasolle. Hänen asenteensa elämässä eteen tuleviin tehtäviin on palvelualtis, mikäli auttaa kokonaisuutta. Hän ei anna statuksen nousta päähän, mutta ei ole myöskään kynnysmattona röyhkeille .

    Äänestä

  • - ruusunen - kirjoitti:

    Siitä huolimatta , että yhteisö on tämän maailman valtarakenteissa aina yksilön yläpuolella , yhteisö saattaa henkisiltä ominaisuuksiltaan olla vain keskivertoyksilön tasolla , jos silläkään .
    Yhteisöt koostuvat lihaa ja verta olevista monin tavoin vajavaisista ihmisistä . Siksi yhteisöllä on yleensä kaikki ne ominaisuudet , jotka siihen kuuluvilla yksilöillä on , ja vain ne . Ahneiden , kateellisten ja pahansuopien ihmisten muodostamat yhteisöt ovat ahneita , kateellisia ja pahansuopia . Ihmisten liittymisestä yhteen ei seuraa , että he yhdessä olisivat jotenkin korkeammalla moraalisella tasolla kuin jokainen erikseen , sen sijaan päinvastainen on sekä mahdollista , että jopa suhteellisen tavallista . Tyhmyydellä on taipumus tiivistyä joukossa , kuten sananlaskukin tietää .
    Kun ihmisiä on paljon , äänensä saavat yleensä kuuluviin kovaäänisimmät , EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ VIISAIMMAT .

    Minulla ei satu olemaan raamattua ( en kuitenkaan ole ateisti ) ... mitä tuossa mainitsemassasi Luukkaan luvussa ja kyseisissä jakeissa sanotaan ?

    Luuk. 6:45
       
    Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu

    PS Raamattua ei tarvitse olla paperilla, nykyään on erittäin hyviä netissä
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

    Äänestä

  • siellä seisoo kirjoitti:

    ja monet varmaan jo huomasivat että "Hyviä Ihmisiä" ei itse asiassa ole, samoin kuin "Pahoja Ihmisiäkään", mutta se kertoo tietyn periaatteen. Raamattua tulee lukea kokonaisuutena.

    Äänestä

  • otettu pois asiayhteydestään kirjoitti:

    ja monet varmaan jo huomasivat että "Hyviä Ihmisiä" ei itse asiassa ole, samoin kuin "Pahoja Ihmisiäkään", mutta se kertoo tietyn periaatteen. Raamattua tulee lukea kokonaisuutena.

    silloin , kun se ymmärretään kokoelmaksi myyttejä ja kertomuksia . Raamatun äärellä ei pidä kysyä , mikä on totta ja mikä ei , vaan miten eri tavoin tämän voisi ymmärtää ja mitä kaikkea tästä voisi oppia .

    Äänestä

  • - ruusunen - kirjoitti:

    Siitä huolimatta , että yhteisö on tämän maailman valtarakenteissa aina yksilön yläpuolella , yhteisö saattaa henkisiltä ominaisuuksiltaan olla vain keskivertoyksilön tasolla , jos silläkään .
    Yhteisöt koostuvat lihaa ja verta olevista monin tavoin vajavaisista ihmisistä . Siksi yhteisöllä on yleensä kaikki ne ominaisuudet , jotka siihen kuuluvilla yksilöillä on , ja vain ne . Ahneiden , kateellisten ja pahansuopien ihmisten muodostamat yhteisöt ovat ahneita , kateellisia ja pahansuopia . Ihmisten liittymisestä yhteen ei seuraa , että he yhdessä olisivat jotenkin korkeammalla moraalisella tasolla kuin jokainen erikseen , sen sijaan päinvastainen on sekä mahdollista , että jopa suhteellisen tavallista . Tyhmyydellä on taipumus tiivistyä joukossa , kuten sananlaskukin tietää .
    Kun ihmisiä on paljon , äänensä saavat yleensä kuuluviin kovaäänisimmät , EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ VIISAIMMAT .

    Minulla ei satu olemaan raamattua ( en kuitenkaan ole ateisti ) ... mitä tuossa mainitsemassasi Luukkaan luvussa ja kyseisissä jakeissa sanotaan ?

    LUUKAS 6 : 45

    Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvän, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Äänestä

  • oikeassa käytössä ... kirjoitti:

    silloin , kun se ymmärretään kokoelmaksi myyttejä ja kertomuksia . Raamatun äärellä ei pidä kysyä , mikä on totta ja mikä ei , vaan miten eri tavoin tämän voisi ymmärtää ja mitä kaikkea tästä voisi oppia .

    Raamattu on Jumalan sanaa, ja se on totta. Lainailet tuossa ajan hengen mukaista harhaa: että "totuutta ei ole, on vain jokaisen oma tulkinta". Tämä ei sulje pois sitä että eri ihmiset voivat saada samasta Raamatunkohdasta konkreetisilta toimiltaan eri opetuksen omaan tilanteeseensa. Mutta totuus on. Raamattu ei ole kokoelma myyttejä vaan tarkasti historiaan sidottu teos.

    On hyödyllistä opetella erottamaan ajan henki ja omat ajatukset.

    Äänestä

  • S.K. kirjoitti:

    kirja , jota voi lukea monella tapaa väärin . Raamattu ei ole luonnontieteen käsikirja , joka sisältää tarkkaa ja paikkansapitävää tietoa luonnon ja maailmankaikkeuden ilmiöistä . Maailmaa ei ole luotu kuudessa päivässä , taivaankansien takana ei ole suunnatonta määrää vettä jne . Jos raamatun ajan ihmiset näin luulivatkin , me tiedämme paremmin .
    Raamattu ei myöskään anna luotettavaa historiallista tietoa oman aikansa tapahtumista tai henkilöistä . Raamatun kirjoittajille länsimaisen historiankirjoituksen peruskysymys " mitä todella tapahtui ? " ei ollut paljonkaan arvoinen . Heidän viisaudestaan kertoo se , että he olivat kiinnostuneempia hyvistä tarinoista , kuin selkeistä ja yksiselitteisistä tosiasioista . Kertomuksissa Nooan arkista , Punaisenmeren ylittämisestä tai Jerikon muurien sortumisesta ei mitä ilmeisimmin ole totuutta nimeksikään , ja silti ne kertovat Jumalan ja hänen kansansa suhteesta enemmän ja syvemmin kuin paraskaan teologinen tutkielma .

    Kysymyksen voi tehdä pikemminkin käänteisenä ... osaatko sinä erottaa omat ajatuksesi raamatun teksteistä ?

    Äänestä

  • *************** kirjoitti:

    LUUKAS 6 : 45

    Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvän, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    mihin itseasiassa pyrit ?

    Teot vasta tietenkin ratkaisevat , eivät kauniit sanat .

    Äänestä

  • viisas ja tärkeä ... kirjoitti:

    kirja , jota voi lukea monella tapaa väärin . Raamattu ei ole luonnontieteen käsikirja , joka sisältää tarkkaa ja paikkansapitävää tietoa luonnon ja maailmankaikkeuden ilmiöistä . Maailmaa ei ole luotu kuudessa päivässä , taivaankansien takana ei ole suunnatonta määrää vettä jne . Jos raamatun ajan ihmiset näin luulivatkin , me tiedämme paremmin .
    Raamattu ei myöskään anna luotettavaa historiallista tietoa oman aikansa tapahtumista tai henkilöistä . Raamatun kirjoittajille länsimaisen historiankirjoituksen peruskysymys " mitä todella tapahtui ? " ei ollut paljonkaan arvoinen . Heidän viisaudestaan kertoo se , että he olivat kiinnostuneempia hyvistä tarinoista , kuin selkeistä ja yksiselitteisistä tosiasioista . Kertomuksissa Nooan arkista , Punaisenmeren ylittämisestä tai Jerikon muurien sortumisesta ei mitä ilmeisimmin ole totuutta nimeksikään , ja silti ne kertovat Jumalan ja hänen kansansa suhteesta enemmän ja syvemmin kuin paraskaan teologinen tutkielma .

    Kysymyksen voi tehdä pikemminkin käänteisenä ... osaatko sinä erottaa omat ajatuksesi raamatun teksteistä ?

    No, nyt on haettava hieman vauhtia perimmäistä kysymyksistä. Jos sulkee KOKONAAN POIS mahdollisuuden että ON OLEMASSA yliluonnollinen Jumala, niin tuollaisiin ajatuksiin voi joutua. Kyllä "aurinko nousee" Raamatussakin ja se useimmiten tarkoittaa kuitenkin sitä että maa on jälleen pyörähtänyt kierroksen. Ei ole niin tärkeää että onko jokin ihmeellisen tuntuinen juttu tapahtunut juuri niin tai näin, mutta kristillisyyteen kuuluu Jumala, joka olisi AIVAN HYVIN voinut tehdä ko ihmeen. Joka tämän kieltää ei mielestäni edes usko kristilliseen Jumalaan. Vaan on uskonnoltaan materialisti tai jotain muuta.

    Sitä paitsi esim vedenpaisumus on ihan hyvin voinut tapahtua juuri Araratin vuoren tienoilla mihin arkki karahti sillä Musta meri ei aiemmin ollut siinä, vaan on ehkä vasta hyvin lähihistoriassa (oliko se nyt n 5000eKr) virrannut sinne Bosporin salmen murruttua. Ks esim National Geograpihcin juttu aiheesta. Mustan meren etelärannalla on meren alla aikamoiset kaupungit jotka on aikoinaan rakennettu sinne kun se oli kuivaa.

    No joo, materiaaliseen maailmankuvaan kuuluu pyrkimys etsiä materiaalinen selitys kaikelle, en siihen varsinaisesti pyri mutta tulipa tuo mieleen.

    Tässä ketjussa on puhutta henkisestä ihmisestä, ja sisäisestä todellisuudesta. Niissä on paljon hyvää, paljon lainattu kristinuskosta. Monet jo unohdetut kristilliset ovat harjoittaneet samanlaisia asioita, ja kirjoittaneetkin niistä paljon. Yksi on esim Ignatius Loyola, jonka työn tuloksena syntyi jesuiittavaljeskunta, joka sittemmin joutui hieman huonoon huutoon, joka ei välttämättä ole ollenkaan Loyolan syy.

    Eräs asia vain on hyvä pitää mielessä, hengen maailmaan EI TULE mennä ilman Pyhää Henkeä, silloin sinne eksyy varmasti ja todennäköisesti jotenkin tuhoutuu, sillä siellä on ihmistä suurempia voimia. Tämä on yksi Raamatun ehdottomimpia kieltoja, ja sen rikkomisen seuraukset ovat kaikkein vakavimmat. Itsekin olen sen kokemut rukouselämssä silloin kun on vain joutunut sivultakin näkemään noituuteen liittyviä juttuja. Siksi ensimmäinen käsky on olla pitämättä muita jumalia.

    Jumalia , kuin yksi . Näkemyksiä asioihin voi silti olla muitakin , kuin sanatarkasti raamattuun pohjautuvia . Ja asioista on mukava keskustella rakentavastikin. Se ei tarkoita sitä , että se kohdistuu toisen näkemyksen omaavaan henkilökohtaisesti tai siten , etten osaisi kunnioittaa esim. sinun näkemystäsi asioista .

    Palaan asiaan vielä myöhemmin ...

    Äänestä

  • S.K. kirjoitti:

    No, nyt on haettava hieman vauhtia perimmäistä kysymyksistä. Jos sulkee KOKONAAN POIS mahdollisuuden että ON OLEMASSA yliluonnollinen Jumala, niin tuollaisiin ajatuksiin voi joutua. Kyllä "aurinko nousee" Raamatussakin ja se useimmiten tarkoittaa kuitenkin sitä että maa on jälleen pyörähtänyt kierroksen. Ei ole niin tärkeää että onko jokin ihmeellisen tuntuinen juttu tapahtunut juuri niin tai näin, mutta kristillisyyteen kuuluu Jumala, joka olisi AIVAN HYVIN voinut tehdä ko ihmeen. Joka tämän kieltää ei mielestäni edes usko kristilliseen Jumalaan. Vaan on uskonnoltaan materialisti tai jotain muuta.

    Sitä paitsi esim vedenpaisumus on ihan hyvin voinut tapahtua juuri Araratin vuoren tienoilla mihin arkki karahti sillä Musta meri ei aiemmin ollut siinä, vaan on ehkä vasta hyvin lähihistoriassa (oliko se nyt n 5000eKr) virrannut sinne Bosporin salmen murruttua. Ks esim National Geograpihcin juttu aiheesta. Mustan meren etelärannalla on meren alla aikamoiset kaupungit jotka on aikoinaan rakennettu sinne kun se oli kuivaa.

    No joo, materiaaliseen maailmankuvaan kuuluu pyrkimys etsiä materiaalinen selitys kaikelle, en siihen varsinaisesti pyri mutta tulipa tuo mieleen.

    Tässä ketjussa on puhutta henkisestä ihmisestä, ja sisäisestä todellisuudesta. Niissä on paljon hyvää, paljon lainattu kristinuskosta. Monet jo unohdetut kristilliset ovat harjoittaneet samanlaisia asioita, ja kirjoittaneetkin niistä paljon. Yksi on esim Ignatius Loyola, jonka työn tuloksena syntyi jesuiittavaljeskunta, joka sittemmin joutui hieman huonoon huutoon, joka ei välttämättä ole ollenkaan Loyolan syy.

    Eräs asia vain on hyvä pitää mielessä, hengen maailmaan EI TULE mennä ilman Pyhää Henkeä, silloin sinne eksyy varmasti ja todennäköisesti jotenkin tuhoutuu, sillä siellä on ihmistä suurempia voimia. Tämä on yksi Raamatun ehdottomimpia kieltoja, ja sen rikkomisen seuraukset ovat kaikkein vakavimmat. Itsekin olen sen kokemut rukouselämssä silloin kun on vain joutunut sivultakin näkemään noituuteen liittyviä juttuja. Siksi ensimmäinen käsky on olla pitämättä muita jumalia.

    jollain ihmisellä on vain yksinkertaisesti erillainen tapa käsitellä omassa mielessään ja hengessään uskonnollisia kysymyksiä , kuin sinulla ... etkö hyväksy erillaisuutta ?

    "Jotta yksinkertaisetkin hyvin ymmärtäisivät tämän käskyn merkityksen ja säilyttäisivät sen mielessään, heitä on kehotettava näin: Luottakaa yksin Jumalaan ja odottakaa häneltä pelkkää hyvää. Hän antaa meille ruumiin, hengen, ruuan, juoman, toimeentulon, suojan, rauhan sekä kaiken tarvitsemamme ajallisen ja iankaikkisen hyvän. Lisäksi hän varjelee meitä onnettomuudesta. Ja jos jotakin sattuukin, hän pelastaa ja päästää meidät kaikesta onnettomuudesta"...

    hmm ... eli kun menee huonosti , ei ole rahaa , eikä ruokaa , niin kaikki vain rukoilemaan ... ja kas , pöytään onkin sillä aikaa ilmestynyt ihanalta tuoksuva lammaspata ja juuri vastaleivottua , lämmintä vehnästä ja palan painikkeeksi vähän aikaa sitten pantua ... tekeytynyttä olutta . Ja mitä ihmettä ! ... aterian vieressä on vielä nippu seteleitä ! ... voi pyhä ihme ! ... niitä on niin paljon , että niistä saa maksettua rästiin jääneet vuokrat ja jääkin vielä senverran , että saa ostettua kaupasta jotakin särvintäkin leivän päälle .

    Rukouksessa on voimaa !!!!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niin , missähän Jumala on silloin , kun julmuuksia ,sotia, joukkosurmia- ja raiskauksia jne. sattuu maailmalla ... miten ja miksi Jumala sallii sen tapahtua ? ... viattomia lapsia tapetaan ja raiskataan jne.

    Oliko heidän kärsimyksensä ja kuolemansa oikeutettua ?

    Olisiko syy heidän kuolemaansa se , etteivät he rukoilleet tarpeeksi tai kenties väärää Jumalaa ?

    On vaikea käsittää , että rakastava Jumala sallisi sen tapahtua .

    selitykset löytyy , mitä Jumala on kulloinkin tehnyt tai jättänyt tekemättä .

    Jumalaa ei saa kuitenkaan kyseenalaistaa ... sehän on suorastaan rikos !

    ja luulemme sen olevan " totuus " , menetämme tilaisuuden oppia tuntemaan totuus . Vaikka se tulisi koputtamaan ovellesi , kieltäydyt avaamasta mieltäsi . Ole siis varovainen , jos uskot tietäväsi totuuden tai tietäväsi ne olosuhteet , jotka tarvitset ollaksesi onnellinen .

    Luovu jäykistä asenteistasi . Maailmamme kärsii valtavasti jäykistä asenteista . Vapaus on ennen kaikkea vapautta omista käsityksistämme ja käsitteistämme .Jos sotkeudumme niihin , aiheutamme itsellemme ja rakkaillemme kärsimystä .

    Äänestä

  • S.K. kirjoitti:

    No, nyt on haettava hieman vauhtia perimmäistä kysymyksistä. Jos sulkee KOKONAAN POIS mahdollisuuden että ON OLEMASSA yliluonnollinen Jumala, niin tuollaisiin ajatuksiin voi joutua. Kyllä "aurinko nousee" Raamatussakin ja se useimmiten tarkoittaa kuitenkin sitä että maa on jälleen pyörähtänyt kierroksen. Ei ole niin tärkeää että onko jokin ihmeellisen tuntuinen juttu tapahtunut juuri niin tai näin, mutta kristillisyyteen kuuluu Jumala, joka olisi AIVAN HYVIN voinut tehdä ko ihmeen. Joka tämän kieltää ei mielestäni edes usko kristilliseen Jumalaan. Vaan on uskonnoltaan materialisti tai jotain muuta.

    Sitä paitsi esim vedenpaisumus on ihan hyvin voinut tapahtua juuri Araratin vuoren tienoilla mihin arkki karahti sillä Musta meri ei aiemmin ollut siinä, vaan on ehkä vasta hyvin lähihistoriassa (oliko se nyt n 5000eKr) virrannut sinne Bosporin salmen murruttua. Ks esim National Geograpihcin juttu aiheesta. Mustan meren etelärannalla on meren alla aikamoiset kaupungit jotka on aikoinaan rakennettu sinne kun se oli kuivaa.

    No joo, materiaaliseen maailmankuvaan kuuluu pyrkimys etsiä materiaalinen selitys kaikelle, en siihen varsinaisesti pyri mutta tulipa tuo mieleen.

    Tässä ketjussa on puhutta henkisestä ihmisestä, ja sisäisestä todellisuudesta. Niissä on paljon hyvää, paljon lainattu kristinuskosta. Monet jo unohdetut kristilliset ovat harjoittaneet samanlaisia asioita, ja kirjoittaneetkin niistä paljon. Yksi on esim Ignatius Loyola, jonka työn tuloksena syntyi jesuiittavaljeskunta, joka sittemmin joutui hieman huonoon huutoon, joka ei välttämättä ole ollenkaan Loyolan syy.

    Eräs asia vain on hyvä pitää mielessä, hengen maailmaan EI TULE mennä ilman Pyhää Henkeä, silloin sinne eksyy varmasti ja todennäköisesti jotenkin tuhoutuu, sillä siellä on ihmistä suurempia voimia. Tämä on yksi Raamatun ehdottomimpia kieltoja, ja sen rikkomisen seuraukset ovat kaikkein vakavimmat. Itsekin olen sen kokemut rukouselämssä silloin kun on vain joutunut sivultakin näkemään noituuteen liittyviä juttuja. Siksi ensimmäinen käsky on olla pitämättä muita jumalia.

    ....

    Äänestä

  • noituutta , jos ... kirjoitti:

    jollain ihmisellä on vain yksinkertaisesti erillainen tapa käsitellä omassa mielessään ja hengessään uskonnollisia kysymyksiä , kuin sinulla ... etkö hyväksy erillaisuutta ?

    sellaista mitä sen harjoittajat itsekin sanovat noituudeksi. Sillä kertaa kyseessä oli tosin kirja, ei oikea ihminen. Olen karttanut kaikkea noituutta mutta olen ymmärtänyt sitäkin jotkut vakavasti harrastaa. En tarkoita lasten kulttuurissa nykyään (valitettavan) yleistä "leikkinoituutta". Sekin on kyllä hiukan niinkuin tulella leikkimistä sillä sehän luo myöhemmän ja vakavamman harrastuksen hyväksyttävämmälle pohjalle.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niin , missähän Jumala on silloin , kun julmuuksia ,sotia, joukkosurmia- ja raiskauksia jne. sattuu maailmalla ... miten ja miksi Jumala sallii sen tapahtua ? ... viattomia lapsia tapetaan ja raiskataan jne.

    Oliko heidän kärsimyksensä ja kuolemansa oikeutettua ?

    Olisiko syy heidän kuolemaansa se , etteivät he rukoilleet tarpeeksi tai kenties väärää Jumalaa ?

    On vaikea käsittää , että rakastava Jumala sallisi sen tapahtua .

    ja siihenkin on itse asiassa useampia vastauksia Raamatussa. Lukekaapa.

    Tämä ei tosiaan ole paratiisi missä oikeus ja rauha vallitsevat. Syy - tiedät varmaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Jotta yksinkertaisetkin hyvin ymmärtäisivät tämän käskyn merkityksen ja säilyttäisivät sen mielessään, heitä on kehotettava näin: Luottakaa yksin Jumalaan ja odottakaa häneltä pelkkää hyvää. Hän antaa meille ruumiin, hengen, ruuan, juoman, toimeentulon, suojan, rauhan sekä kaiken tarvitsemamme ajallisen ja iankaikkisen hyvän. Lisäksi hän varjelee meitä onnettomuudesta. Ja jos jotakin sattuukin, hän pelastaa ja päästää meidät kaikesta onnettomuudesta"...

    hmm ... eli kun menee huonosti , ei ole rahaa , eikä ruokaa , niin kaikki vain rukoilemaan ... ja kas , pöytään onkin sillä aikaa ilmestynyt ihanalta tuoksuva lammaspata ja juuri vastaleivottua , lämmintä vehnästä ja palan painikkeeksi vähän aikaa sitten pantua ... tekeytynyttä olutta . Ja mitä ihmettä ! ... aterian vieressä on vielä nippu seteleitä ! ... voi pyhä ihme ! ... niitä on niin paljon , että niistä saa maksettua rästiin jääneet vuokrat ja jääkin vielä senverran , että saa ostettua kaupasta jotakin särvintäkin leivän päälle .

    Rukouksessa on voimaa !!!!

    mutta kysessä ei ole automaatio missä kaikki (syntiset) toiveemme noin vain tapahtuvat.
    Sitä kutsutaan menestysteologiaksi, se ei ole raamatullista, vaikka sellaisia lahkoja ja opetuksia on.

    Jumala on itse asiassa aika "mustasukkainen" kunniastaan, se mikä johtaa Jumalan suurempaan kunniaan toteutuu yllättävän usein. Mutta ei kukaan sitäkään aina edeltä tiedä. Tai osaa pyytää.

    Äänestä

  • VASTATA KYSYMYKSIIN ?... kirjoitti:

    ....

    .............

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    sellaista mitä sen harjoittajat itsekin sanovat noituudeksi. Sillä kertaa kyseessä oli tosin kirja, ei oikea ihminen. Olen karttanut kaikkea noituutta mutta olen ymmärtänyt sitäkin jotkut vakavasti harrastaa. En tarkoita lasten kulttuurissa nykyään (valitettavan) yleistä "leikkinoituutta". Sekin on kyllä hiukan niinkuin tulella leikkimistä sillä sehän luo myöhemmän ja vakavamman harrastuksen hyväksyttävämmälle pohjalle.

    leikkiä spiritismiä ... en ikinä uskaltanut mennä mukaan , se pelotti kovasti . Tosin vanhempana , kun oli tietoisempi asioista , tiesi sen olevan ihan huuhaata .

    Äänestä

  • hyvä kysymys kirjoitti:

    ja siihenkin on itse asiassa useampia vastauksia Raamatussa. Lukekaapa.

    Tämä ei tosiaan ole paratiisi missä oikeus ja rauha vallitsevat. Syy - tiedät varmaan.

    naisissa on kaiken pahan alku ja juuri .

    Äänestä

  • voimaa kirjoitti:

    mutta kysessä ei ole automaatio missä kaikki (syntiset) toiveemme noin vain tapahtuvat.
    Sitä kutsutaan menestysteologiaksi, se ei ole raamatullista, vaikka sellaisia lahkoja ja opetuksia on.

    Jumala on itse asiassa aika "mustasukkainen" kunniastaan, se mikä johtaa Jumalan suurempaan kunniaan toteutuu yllättävän usein. Mutta ei kukaan sitäkään aina edeltä tiedä. Tai osaa pyytää.

    mitä vähemmän pyytää , niin sen enemmän saa .

    Äänestä

  • jotkut halusivat ... kirjoitti:

    leikkiä spiritismiä ... en ikinä uskaltanut mennä mukaan , se pelotti kovasti . Tosin vanhempana , kun oli tietoisempi asioista , tiesi sen olevan ihan huuhaata .

    huuta ja haatakin. Mutta länsimainen materialismi on yksinkertaisesti uskoa siihen ettei hengellistä todellisuutta ole. Me "luonnostamme" suhtaudumme noituudesta vakavissaan puhuviin ihmisiin kuin vähäjärkisiin.

    Mutta esim "kehitysmaista" tulevat ihmiset eivät juurikaan niin tee. Olen itsekin kuullut esim indonesialaisilta jostain tikarin lennättämisestä jota sikäläiset "poppamiehet" voi tehdä. Meidän (jopa meidän kristittyjen!) välitön reaktio niihin on juuri se että puhuja on vähäjärkinen, ja siksi he sulkevat suunsa nopeasti - eli oppivat olemaan puhumatta sellaisia täällä länsimaissa. Mutta koetapa jututtaa ihmisiä hilliten omat reaktiosi, voit kuulla merkillisiä.

    Mutta niiden kanssa on silti hyvä olla varovainen, noidat, shamaanit yms on väärien henkivaltojen vaikutuksessa olevia ihmisiä. Raamatussa on käsketty karttamaan niitä. Ei siis taistelemaan niitä vastaan, se ei ole ihmisen asia, vaan karttamaan.

    Äänestä

  • huomannut , että kirjoitti:

    mitä vähemmän pyytää , niin sen enemmän saa .

    hyvä havainto! Vaatimattomuus kaunistaa.

    Äänestä

  • niin on , että kirjoitti:

    naisissa on kaiken pahan alku ja juuri .

    ennenkuin oivalsin mistä tuon naisen tähän keksit. En, en tarkoittanut sitä. Tarkoitin kyllä sytiinlankeemista. Mutta ei se vain naisen syy ole vaan ihmisen, kummankin puolen. Jumalahan piti molempia yhtä lailla syyllisinä, mies kyllä yritti vierittää sen naisen syyksi (sekä Jumalan itsensä) heti alussa.

    Äänestä

  • varmaan paljon kirjoitti:

    huuta ja haatakin. Mutta länsimainen materialismi on yksinkertaisesti uskoa siihen ettei hengellistä todellisuutta ole. Me "luonnostamme" suhtaudumme noituudesta vakavissaan puhuviin ihmisiin kuin vähäjärkisiin.

    Mutta esim "kehitysmaista" tulevat ihmiset eivät juurikaan niin tee. Olen itsekin kuullut esim indonesialaisilta jostain tikarin lennättämisestä jota sikäläiset "poppamiehet" voi tehdä. Meidän (jopa meidän kristittyjen!) välitön reaktio niihin on juuri se että puhuja on vähäjärkinen, ja siksi he sulkevat suunsa nopeasti - eli oppivat olemaan puhumatta sellaisia täällä länsimaissa. Mutta koetapa jututtaa ihmisiä hilliten omat reaktiosi, voit kuulla merkillisiä.

    Mutta niiden kanssa on silti hyvä olla varovainen, noidat, shamaanit yms on väärien henkivaltojen vaikutuksessa olevia ihmisiä. Raamatussa on käsketty karttamaan niitä. Ei siis taistelemaan niitä vastaan, se ei ole ihmisen asia, vaan karttamaan.

    raamattupiirissä ja mieleeni on jäänyt kerta , jolloin eräs seurakuntalainen alkoi ihan vakavissaan puhua eräästä Jumalan ihmeestä , joka oli sattunut afrikassa eräässä kylässä . Tämä pieni poika , joka oli ollut kuolleena kolme viikkoa , oli herätetty uudelleen henkiin . Hmm ... se ei ole mahdollista ja sanoinkin sen . Lämpimässä maassa alkaa heti mätänemisprosessi ja kolme viikkoa ... huh-huh !
    Tilanne kääntyi silti minun tappiokseni , sillä kukaan ei edes ottanut huomioon tosiseikkoja ja sitä , etteikö tällainen ihme olisi voinut tapahtua . Maailmassa tapahtuu ihmeitä , muttei sentään tuonkaltaisia . Joskus kannattaisi ottaa järkikin mukaan .

    Äänestä

  • puoli tuntia kirjoitti:

    ennenkuin oivalsin mistä tuon naisen tähän keksit. En, en tarkoittanut sitä. Tarkoitin kyllä sytiinlankeemista. Mutta ei se vain naisen syy ole vaan ihmisen, kummankin puolen. Jumalahan piti molempia yhtä lailla syyllisinä, mies kyllä yritti vierittää sen naisen syyksi (sekä Jumalan itsensä) heti alussa.

    mutta onko sinulla ollut koskaan mitään epäilyksiä raamatun sanan suhteen ? ... oletko kritisoinut jotain kohtaa siinä ? vai ajatteletko kaiken olevan juuri täsmälleen niin , kuin raamatussa sanotaan ?

    Äänestä

  • puoli tuntia kirjoitti:

    ennenkuin oivalsin mistä tuon naisen tähän keksit. En, en tarkoittanut sitä. Tarkoitin kyllä sytiinlankeemista. Mutta ei se vain naisen syy ole vaan ihmisen, kummankin puolen. Jumalahan piti molempia yhtä lailla syyllisinä, mies kyllä yritti vierittää sen naisen syyksi (sekä Jumalan itsensä) heti alussa.

    tuo väitti että "viestin hierakia on liian syvä"

    Epäilyksiä? Suunnilleen joka päivä, Mutta sillä ei ole väliä, niinkauan kun muistaa kuka pelastaa. (Mark. 9:24 Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani")

    Raamatussa on myös kielikuvia (aurinko nousee) jotka ei ole tarkoitettukaan luonnontieteelliseksi totuudeksi. Näin luulen. Siellä on symbolisia kertomuksia. Siellä on ihmekertomuksia jotka on mitä ilmeisimmin todellisia. On vähän vaikea tietää mikä on mitäkin, mutta uskon että Jumala voi halutessaan toimia "luonnonlakien" vastaisestikin. No, en nyt itse ole nähnyt "suuria ihmeitä" vain pieniä - joista on jäänyt ihmettelemään miten tuo noin on voinut tapahtua, eihän tätä voi järjellä selittää. Olen tavannut ihmisiä jotka ovat kertoneet parantuneensa, aivan järkeviä ja uskottavasti esiintyviä ihmisiä. Olen kyllä tavannut myös ihmisiä jotka ovat valehdelleet minulle ja olen sen valeen silloin uskonut.

    Miten ihmeitä tapahtuu tänääkin, voit löytää esim veli Yunin tarinasta
    http://en.wikipedia.org/wiki/Brother_Yun
    Kirja on suomenettu, suomalaisen laitoksen kansi on aivan sama kuin tuossa kuvassa

    Äänestä

  • puoli tuntia kirjoitti:

    ennenkuin oivalsin mistä tuon naisen tähän keksit. En, en tarkoittanut sitä. Tarkoitin kyllä sytiinlankeemista. Mutta ei se vain naisen syy ole vaan ihmisen, kummankin puolen. Jumalahan piti molempia yhtä lailla syyllisinä, mies kyllä yritti vierittää sen naisen syyksi (sekä Jumalan itsensä) heti alussa.

    perustu kuitenkin suggestioon , eli oma mieli parantaa itsen . Oma positiivisuus ja halu parantua myös auttaa .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

- ruusunen - kirjoitti:

Meidän on vapautettava itsemme mielemme ylivallasta ja lakattava uskomasta ulkopuolisia auktoriteetteja, lakattava uskomasta jopa omia ajatuksiamme. Todellinen vapaus on elämää ilman harhakuvitelmia ja arvostelevan mielen rajoituksia. Kun käytämme mieltämme puhtaasti, myös tunteemme puhdistuvat ja meillä on mahdollisuus olla enemmän oma itsemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu