Vanhasella hävioiden hattutemppu

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen on kunnostautunut ainakin yhdessä asiassa.

Hän on tehnyt suomalaisessa politiikassa tähän mennessä ainutlaatuisen hattutempun: Vanhasen tilillä on kolmet peräkkäiset hävityt vaalit.

Mikä parasta, häviöt ovat kaikki tulleet rökäleluvuin.

Kaikista katkerin Matti Vanhaselle itselleen on tietysti tämä presidentinvaali, jossa KEPUn kannatus jäi alle kriisirajana ennakkoon pidetyn 20 %:n. Ennen vaalejahan mm. KEPUn vahva nainen Paula Lehtomäki sanoi, että alle 20 %:n ääniosuus johtaa puoluejohtajan vaihtoon.

Nämä kolmet hävityt vaalit ovat saaneet KEPUn paniikkiin. Erityisen heikolta tilanne näyttää, koska puolueen kannatusluvut ovat jatkaneet syöksykierrettä myös pressanvaalien jälkeen ja Kokoomus on jo noussut Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja on aivan suurimman puolueen SDP:n kannassa.

Matti Vanhasella on puolue karannut totaalisesti käsistä. Viime viikolla hän tarvitsi Eero Heinäluoman apua puolueen rauhoittamiseen.

Hyvin ei siis mene agraarisosialistisella puolueella. Sehän on tietysti vain Suomen ja suomalaisten etu.

4

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wiljami

      Yksikään puoluejohtaja Suomessa ei aiemmin ole hävinnyt neljiä vaaleja peräjälkeen. Matti voi nyt tehdä ennätyksen! Hyvä Matti!

      Wiljami

      • aikojen

        paras pääministeri Matti Vanhanen, minä Wiljamikin olen sitä mieltä!


        Wiljami


    • Pakenivat Venäjälle.

      Silloiset demarit Otto Ville Kuusinen ja Akseli Anttila, kun epäonnistuvat vallankumouksen suunnittelussa, tekivät hattutempun. Pakenivat Venäjälle ja tekivät sieltä käsin vallankumoustyötä.

      • ihmettelevä

        Mitäs tää nyt sitten tarkoittaa? Tässä ei ole mitään järkeä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe