Nooan arkista

m paattinen

Kiivasta(kin) keskustelua on käyty arkin olemassaolosta ja vedenpaisumuksesta.Arkin olemassaoloa on pidetty todisteena vedenpaisumuksesta.Eihän se noin mene! Arkin olemassaolo todistaa vain että arkki on olemassa.Ei se mitenkään todista että vedenpaisumus olisi tapahtunut.Nooa rakensi arkin koska (jostain syystä) uskoi tai koki että vedenpaisumus on tulossa. Sitten sitä ei tullutkaan tai se ei yltänytkään arkkiin asti.Arkki jäi niille sijoilleen ja totuus unohtui.Myöhemmin se liitettiin yleisiin vedenpaisumustarinoihin.

30

2418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Homma

      Kun se arkki nyt edes löydettäisiin ensin. Psyykkisillä voimillani arvaan mitä linkkiä suppi kohta jo tarjoaa.

    • v ittumainen

      Eikä sitä arkkiakaan ole löydetty.

      • löydetty on!

        Arkki on löydetty!

        Lähiseudun paikan nimet.

        Arkin löytöpaikan, masher vuoren rinteen lähiympäristö, merkitystensä perusteella heijastelee sitä, että vuosisatoja ollaan tiedetty arkin majailevan juuri sen vuoren rinteellä. Sana Masher on turkkia ja merkitsee - viimeinen tuomio. Koraani mainitsee arkin rantautumispaikaksi juuri Al judivuoren, eikä suinkaan Ararat vuorta, joka tosin ei ole Raamatunkaan määrittelemä rantautumispaikka. Kaksoisvirranmaan kulttuurista säilyneet Gilgamesh eepoken savitaulut taas kertovat Utnapistimen (Nooan) arkin pyähtyneen Nisir-vuorelle. Tämä on mielenkiintoista siksi, että lähistöllä sijaitsee kylä, jonka nimi Üzengil, joka oli alueella vuonna 1951 sattuneeseen maanjäristykseen asti nimeltään "Nasar" Sanan kantasana on "nisir", eli juuri gilgamesh-eepoksen mainitseman arkin pyähtymispaikan nimi. Kumpikin sana merkitsee uhrin, taikka uhripalvelun suorittamista, uhraamista.

        Ainakin Raamatun kertomukseen viittaava arkin löytöpaikan lähistöllä oleva kylä on nimeltään "Kargacomaz" eli, korppi ei laskeutunut. Mashervuoren lähellä olevilla muilla huipuila taas on nimiä kuten, "Sankarin maja" "Vapaaehtoinen pyhiinvaellus" "Verellä pirskottu isä" "Uhri" "Kohti vanhusta" (tai, kohti suurta henkilöä) "Tuomiopäivän rinne" Kuolleista Noussut" Ja Ylösnousemuksen päivä.

        Yhdessä arkin löytöpaikalta löydetystä ajoankkurista on löytynyt kaiverrus kaldealaisesta kahdeksanhaaraisesta elämän puusta (arkissa pelastui 8 henkilöä) ja ilmeinen arkin kuva, joka myöhemmin on tullut tunnetuksi ns zikkurat tornina. Aabraham oli kaldealainen. Hän eli 175 vuotiaaksi. Kotoisin Ylä-Mesopotamiasta, eli Kaldean uurista. Nooan poika eli osittain samaan aikaan, kuin Aabraham. Seem kuoli Aabrahamin ollessa 150 vuotias.
        Vuonna 128 eKr Berosus- niminen oppinut oli kirjoittanut kirjeen Antiokhus l:lle vedenpaisumuksen alkaneen toukokuun puolivälissä - eli samaan aikaan vuodesta, kun arkki myös maanjäristyksessä paljastui. Berosukselta ei tiedetä säilyneen hänen alukeräisiä kirjeitään, ainoastaan niiden referoituja pätkiä eri teksteissä, (Eusebius) Berosuksen vedenpaisumusta edeltäneessä kuningasuettelossa (Raamatun patriarkat) Nooa on nimeltään Ksisoutros. Hänen tekstinsä mukaan Nooa hallitsi kuninkaan 120 vuotta ennen vedenpaisumusta ja hän oli 480 vuotias tullessaan kuninkaaksi Seetin sukuhaaraan.

        Vuoden pituus oli ennen vedenpaisumusta 300 vuorokautta. Nooa oli siis 144 000 vuorokauden ikäinen tullessaan kuninkaaksi. Myös
        Sumerin ja akkdinkielisten tekstien mukaan Nooa oli ihmissiemenen pelastaja.

        Egyptin jumaltarustossa on myös viittauksia Nooaan. Pääjumala Nu (Nooa) ja toine jumala Nut (nooan vaimo) Nun laivaa egypriläiset kutsuivat "miljoonien vuosien purreksi" Egyptiläisessä jumalhuoneessa oli yhteensä 8 eri jumalaa, eli sama määrä, kuin mitä arkissa pelastui ihmisiä.

        Noan arkki on esiintynyt vanhassa perimätiedossa jo aikaisemminkin . Persialaisten perinteet nimittäin kertovat, että Nooan arkki oli ollut assyrialaisten valta-aikana, n 700 eKr periytyneiden tietojen mukaan kolme kerrosta syvä. Eli sen mukaan arkkiin pääsi silloin vielä sisälle, mutta vain ylhäältä käsin laskeutumalla.

        Turkin ilmavoimien lentäjä vuonna 1959 kartoituslennolla sai kuvan ilmasta käsin arkista. kuvien stereoskooppisessa tarkastelussa tuli ilmu "suuri veneen muotoinen kohde". Löydös herätti paljon huomiota ja kuvia tutkistellut turkkilainen kapteeni Ilhan Durupinar ilmoitti asiasta esimiehilleen. Uutinen tuli lehtiin ja se osui amerikkalaisen lehtimiehen Rene Noorbergenin silmiin. Koska hän oli aiheesta kiinnostunut, hän tajusi uutisen suuren merkityksen.

        Osa etisiskelijöistä karkoittuivat asian ympäriltä Ohien valtion yliopiston ilmakartoituksen professori Arthur Branderbergin kerrottua, että kohde on hänen mielestään liian kookas ollakseen oikea Nooan arkki.

        Branderberg myös väitti, että löydös sijaitsisi väärällä vuorella, ei Ararat-vuorella. Raamattu kuitenkin sanoo, että arkki pysähtyi araratin vuoristoon, ei vuorelle.

        Noorenberg oli kuitenkin halukas ryhtymään tutkimuksiin, mutta hänellä ei ollu varallisuutta kulujen peittämiseen.
        RAhoitus saatiin seitsemännen päivän adventistien ryhmältä, mutta samalla retkikunnan johtaja vaihtui George Vandemaniksi. Noorenberg toimi retkikunnan valokuvaajana. Muut mukana olleet henkilöt olivat arkeologi Seinfred Horn, professori Arthur Branderberger, avustajat Hal Thompson ja Wilbur Bishob sekä turiksta mukaan tullut, raportillaan esimiehensä löytöön kiinnittänyt kapteeni Ilhan Durupinar. Turvallisuudesta huolehtivat 15 miehinen sotilasosasto, jota johti turkkilainen upseeri.

        Löytö muodostui kuitenkin paikalta tarkasteltuna pettymykseksi, se ei ollut Ararat vuorella, vaan sieltä etelään, eikä se myöskään ollut puuta ja se myös oli kooltansa uskomattoman suuri -"väärän kokoinen ja näköinen". Ryhmä teki vielä kohteessa räjäytyksen varmistaakseen, että kohteessa ei tosiaan ollut puuta. Vandemanin retkikunta palasi pettyneenä takaisin kotiin. ja antoi loppuraportin, jonka mukaan kohde oli 150 metriä pitkä, 48 leveä laavassa oleva pullistuma Tendbürgin alueella"! Arkin lähes oikeita mittoja lukuunottamatta rapotin koko muu sisältö oli virheellinen, jopa Tendeürgin aluekin on aivan muualla, kuin Arkin löytöpaikalla.

        Paradoksaalista kylläkin, ettei kukaan muu arkin etsijä ole ollut lähempänä tätä ennen arkin löytymistä, kuin Vandemanin retkikunta, mikäli he edes olivat oikealla paikalla katselemassa.

        Arkki jä retkikunnan käynnin jälkeen lepäämään syrjään aktiivisesta julkisesta huomosta puolentoista vuosikymmen ajaksi. LIFE-lehdessä oli vuonna 5.91960 juttu veneen muotoisesta kohteesta Koillis-Turkissa. Samassa artikkelissa oli Rene Noorenbergin ottama kuva ja kuvateksti "Nooan arkkiko?"

        1970 ja 1980 luvulla tapahtui käänne asian tiimoilta, kun amerikkalaiset tutkijat David Fasold ja Ron Wyatt ensin toisistaan tietämättä alkoivat kiinnostua tästä arkin löytöpaikkana tunnetun kohteen lähemmästä tarkastelusta.
        Fasold ei alun alkaenkaan lähtenyt etsimään arkkia Araratin vuorelta, vaan pyrki määritelemään sen sijainnin tulkitsemalla omaperäisesti muuatta Beresus- nimistä muinaista kirjoittelijaa ja hänen tekstissään olevaa viitettä.
        Tutkiminen kannatti, sillä arkki oli vain muutamien satojen metrien päässä siitä pisteestä, jossa sen hänen tulkintojensa perusteella piti olla, eikä lainkaan Araratin vuorella.

        Selostus menetelmästä myöhemmin.

        Fasoldin kertoessa James irwinille turkkiin lähtemisestänsä arkkia tutkimaan Beresuksen vihjeen pohjalta alueelta, jossa on tullut esille "suuri veneen muotoinen kohde". Irwin sanoi hänelle, "jos et usko arkin sijaitsevan Araratilla, sinun tulisi ottaa yhteyttä Ron Wyattiin. Ehkäpä teidän kahden tulisi liittoutua yhteen." Fasold soitti Wyatille ja sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Fasold ymmärsi että Ryanini kohde oli sama, kuin mikä hänen kohteensa ja niinpä samana vuonna oli paikalla töissä heidän yhteinen tutkimusryhmänsä.

        Wyatt oli jo tehnyt kaksi matkaa alueelle. Vuonna 1977 poikiensa kanssa ja myöhemmin yksin. Hän ei kuitennkaan ponnisteluistaan huolimatta kyennyt todistamaan että löytö todellakin oli Nooan arkki.
        Wyatin tutkimusmatkat eivät kuitenkaan olleet merkityksettömiä, hän pystyi metallinilmaisimellaan jo osoittaa arkin rakenteen rautaisten liitoskohtien näkymisen maaperän kaarevina signaalijonoina ja hän oli myös ohimenevästi törmännyt paikan lähistöllä lojuviin kivisiin ajoankkureihin.

        Vuonna 1985 Fasold ja Wyatt saivat selville suurimman osan tiedoista, mitä nykyään arkista tiedetään. He saivat myös osoitetuksi, että paikalle oleva löytö on todennäköisesti aito alkuperäinen Nooan arkki.
        Fasoldin ansioihin kuuluu myös se, että hän tapasi Arkin esille tulon silminnäkijän, lammaspaimenen Reshitin ja sai haastatelluksi häntä. Reshit joka oli 46 vuonna ollut 22 vuotias sai vahvistetuksi kaikki edellä mainitut tiedot arkin esille tulosta ja sen, että se oli toukokuun puolessa välissä -48. Reshit sana tunnetaan myös hebreassa ja se on yksi Jeesuksen arvonimistä, Raamattu alkaa tällä sanalla, se tarkoittaa alkua.

        Arkin ja varsinkin sen sisärakenteen tutkimuksissa merkittävää osaa piti Fasoldin sinne tuoma NR-tutka, joka on mettalinpaljastinta kehittyneempi ja jonka avulla pystyttiin pintaa rikkomatta aikaisempaa tarkemmin tutkia kartoittamaan arkin sisärakennetta, paikantamaan sen väliseinät ja toteamaan arkin jakautuminen 9 eri osaan. Turkin hallituksen vaatimuksena oli tutkimusryhmälle oli, että arkkia saa tutkia vain maanpintaa rikkomatta.
        Fasoldin tietämys laivoista ja muinaisista kirjoituksista osoittaitui ratkaisevaksi tässä vaiheessa tutkimuksia. Fasold ei voinut hyväksyä joitakin Wyattin tekemiä tutkimuksen aikana tekemiään tulkintoja havainnoista. Kumpikin kirjoitti löydöstä oman teoksensa.
        Fasoldin teos kuitenkin oli teknisesti yksityiskohtaisesmmin perusteltu ja laajempi, kuin Wyattin.

        Mainituilla varsinkin Fasoldin, mutta myöskin Wyattin nykyaikaisin menetelmin suorittamilla ja järjestelmällisesti toteutetuilla tutkimuksilla arkista on nyt alettu myös saada täsmällistä tietoa ja hyvinkin tarkka kuva koko kohteesta.
        Tutkimuksissa on voitu mm.
        -Tehdä yksityiskohtaisia ulkonaisia kuvauksia, tarkasteluja ja mittauksia Arkin hylystä tai sen näkyviin jääneestä osasta.
        - Kartoittaa hylyn sisärakennetta raudalle viritetyllä NR-tutkalla ja todeta se sellaiseksi, kuin arkilta voidaan sitä koskevien kuvausten perusteella oltettaakin.
        - Tutkia ja kuvata arkin ympäristöstä löytyneitä kivisiä löydöksiä, jotka ovat osoittautuneet sen ilmeisiksi ajoankkureiksi, sekä
        - Tutkia mitata ja kuvata arkin muuta ympäristöä.

        Näiden tutkimusten perusteella on vahvistunut tavalla ja yksityiskohtaisuudella, joista aikaisemmissa tutkimuksissa olisi voitu ehkä vain unelmoida - lähes varmaksi, että nyt on löydetty - paitsi nykyajankin mitoin hyvin suurikokoinen ja nerokkaasti suunniteltu alus - myös Raamatun ja mm Gilgamesh-tarinan kuvaama, vedenpaisumuksen aikana käytetty alkuperäinen Nooan arkki.

        Tietysti nytkin voidaan kysyä - kuten varmaankin tullaan kysymäänkin - onko edes näillä perusteilla varmaa, että nyt tehty löydös on aito arkki, vai voiko sille löytyä jokin muu selitys?
        Voisiko se olla luonnonmuodostelma, tai jokin muu alus, kuin Nooan arkki?

        Vuoden 1948 maanjäristyksessä esille tullut arkin muoto on selvästi vesillä liikkumiseen tarkoitetun aluksen muotoinen, tai ainakin läheisesti sitä muistuttava. Sen venemäinen muotohan aluksi sai tutkijat kiinnostumaan ilmavalokuvista, eikä voi millään perusteella olettaa, että tällainen muoto syntyisi mistään maa-aineksista maanpinnan luonnollisten muutosten tekemänä.

        Tarkkaan otettuna kuitenkin vasta se, että Fasoldin ja Wyattin tutkimukset osoittivat löydöksen sisärakenteen olevan keinotekoinen naulariveineen, väliseinineen ym erikoisine piirteineen, poistaa lopullisesti sen mahdollisuuden, että kyseessä voisi olla luonnonoikku. Ne vain vahvistavat oletusta, että kyseessä olisi oikea arkki.

        Vihdoin on myös saatu todistetuksi, että Araratin nykyiset rinteet eivät ole olleet ennen merenrantamaata, joka olisi kuivunut ja historiallisena aikana kohonnut niin paljon, että siinä, missä nyt ovat rinteet ja arkki ( tai epäilijöiden tarjoamana mahdollisuutena: jokin muu laiva), olisi silloin ollut meren ranta.
        Vielä mahdottomampaa olisi sellainen, että alus olisi kulkeutunut nykyiseltä merenrannalta geologisten muutosprosessien seurauksena nykyisille sijoilleen ja hautautunut sinne- ja vieläpä jokseenkin ehjänä säilyneenä.
        Ylipäätänsä mitään muuta historiallista syytä, kuin vedenpaisumus, ei voida pitää mahdollisena syynä siihen, että suurimittakaavainen alus voisi joutua kuivalle maalle, 700 kilometrin päähän lähimmästä merenrannasta tai edes mittavasta vesistöstä mantereen keskivaiheille jossa on vain kilometrien korkuisia vuoria sekä vielä korkean vuoren rinteelle 1920 metrin korkeudelle merenpinnasta.

        Kaiken edellä sanotun perusteella on käytännössä mahdotonta keksiä löydökselle muuta selitystä, kuin että se todellakin on aito Nooan arkki ja selittää arkin joutumisen nykyisille sijoilleen millään muulla tavalla, kuin että se Raamatun mukaan veden väistyessä todella sanamukaisesti pysähtyin araratin vuorille.

        Historia ei tunne arkille muuta rakentajaa eikä haltijaa, kuin Nooan. Joten; jos se ei ollut Nooan arkki, niin kenen arkki se sitten oli?

        Fasoldin paikannuslaskelma:

        David Fasold ei tutkimusten alkaessa jostakin syystä ilmeisesti joko tarkkaan tuntenut vuoden 1948 maanjäristyksen aiheuttamia lehtiuutisia, tai sitten hän halusi löytää niiden ilmaisemalle Arkin sijantipaikalle aivan oman vahvistuksensa.
        Kuitenkin hän teki varsin rohkeita ja vanhojen asiakirjojen kielen, käsitteiden ja ajatustavan erinomaista tuntemusta vaativia päätelmiä ja laskelmia tästä kysymyksestä, sekä johti niiden perusteella kahden viivan sijainnit maan pinnalla, joilla kummallakin merkittiin arkin sijaintia, eli arkki oli niiden leikkauspisteessä.

        Ja näin Fasold todellakin onnistui arkeologisen ammattitaitunsa perusteella paikallistamaan arkin sijainnin lähes täydellisesti. Käymättä itse koko paikan päällä! Virhe oli maastossa vain muutamia satoja metrejä.

        Lähtökohtana hänellä oli eräs Nooan Arkkia koskeva Berosuksen kirjoitus; se oli kuitenkin aikaisemmin tulkittu selostukseksi arkin koosta. Fasoldin mielestä tämä johti aivan käsittämättömän suureen tulokseen, sen mukaan arkin koko olisi ollut 600 metriä!

        Nyt Fasold tuli ajatelleeksi, että Berosuksen tekstiin kätkeytyykin tieto arkin sijainnista ja että Berosus on ottanut tämän tidon välittämistavaksi erään muinoin laajalti tunnetun ja jo egyptissä pyrämidien valmistuksessa käytetyn sekä maan karoittamisessa aikanaan käytetyn kolmion.
        Tämä egyptiläisten pyhäksi MR-kolmioksi nimittämä kulmio oli suorakulmainen; sen toinen kateetti oli pituudeltaan 100 yksikköä ja hypotenuusa 123,6 yksikköä. Kolmion toinen terävä kulma on silloin 36 astetta.

        FAsold teki nyt sen varsin huikena olettamuksen että Berosus käytti kirjoituksessaan ilmenevää arkin pituutta 515 jalkaa (joka nykymitoilla mitattuna on 157 metriä, eli arkin oikea koko) eräällä näppärällä, epäsuoralla tavalla arkin sijainnin ilmaisemiseen. Hän lähti siitä, että jalan yksikön jo perinteinen ilmaisutapa(') on sama kuin maan pinnan mittauksessa käytetyn kaariminuutin!
        Fasold oivalsi myös, että jos hän lainkaan oli oikeilla jäljillä, hänen täytyi tehdä paras mahdollinen oletus siitä, mistä nollapisteestä Berosus oli maantieteellisiä sijainteja laskenut.

        Varsin johdonmukaisesti - Fasold oletti, että tuoksi "maailman navaksi" siihen aikaan oli rakennettu suuri seremoniakapuninki Persepolis.
        Nyt Fasold otti vain mittaluvun 515' jalkaa ja olettikin sen tarkoittavan 515' (minuuttia). Jakamalla luvulla 60 hän sai tulokseksi, että arkki sijaitsee pohjois eteläsuuntaisella viivalla, joka on 8o 35' länteen Persepoliista kohti lounasta niin, että se poikkesi pohjoissuunnasta MR-kolmion terävän kulman poikki 36o. Näiden kahden viivan leikkauspisteessä arkin tuli Fasoldin mielestä sijaita - ja sieltä läheltä se myös löytyikin, vain alle mailin (alle 800 metrin) päässä oletuksesta.

        Arkin sijainti on maanteitse viidentoista kilometrin päässä etelään pienestäDogubayazitin kaupungista ja löytöpaikalla ilmeinen suuren aluksen hylky on näkyvissä 1920 metrin korkeidella merenpinnasta. Se on pohjois eteläsuunnassa ja kohoaa nykyään 4-6 metriä ympäristönsä yläpuolelle. Hylyn pohjoispää (Keula) on merenpinnasta 1902 eteläpää 1935 metriä. ja sen länsilaita on osittain murskautunut sen työntyessä kiveä päin maanvyöryssä. Maantieteelliset koordinaatit arkille ovat: 39o 26' N ja 44o 15 E ja se on noin 400 metrin päässä Uzengil-kylästä Masher vuoren rinteellä. Tienoo on ollut levotonta siellä asuvia kurdeja vastaan tehtyjen taistelutoimien takia.

        Arkissa käytetyt mittayksiköt

        Hämmästyttävää on myös se, kuinka täsmälleem Jumalan Nooalle antamat mitat täsmäävät nyt löydetyn aluksen päällä tehtyjen mittausten tulosten kanssa. Raamattu käyttää kyynärää kertomaan arkin mittoja Nooalle. Kyynärän pituuden oikea tulkinta on siis välttämättömän tärkeä. Osoittautuu, että vain yksi -eri tavoin perusteltuna jopa varsin luonnollinen kyynärän mitta antaa arkille saman pituuden 157 metriä. - joka on myös sen luonnosta mitattu pituus.

        Välimeren sekä lähi-idän maista vain muinaisen Egyptin kuninkaallinen kyynärä antaa saman tuloksen. Usein on oletettu, että Raamatussa käytetty kyynärän mitta olisi ollut ns. kyynärä, mikä tuntuisi ensi näkemältä luonnolliselta ratkaisulta. Hebrealainen kyynärä - joka on 18" eli 45,7 senttiä, on kuitenkin Arkissa käytetystä mitasta noin 10% liian lyhyt,. koska se antaa arkin pituudeksi vain 137 metriä.
        Tämä selittää, miksi monet tutkijat ovat pitäneet mahdottomana että arkki olisi mashervuorella, koska se on heidän mielestään liian pitkä.

        Hebrealaista kyynärää ei kuitenkaan ollut edes olemassa arkin rakentamisen aikoihin, eikä ollut hebrealaisia itseäänkään, Nooa oli kaldealainen. On paljon toden näköisempää, että Mooses joka oli saanut oppinsa Egyptissä, sen ajan tieteellisessä keskuksessa, olisi käyttänyt itselleen tuttua mittayksikköä, jonka pituus on noin 52,5cm. Tämä antaa arkin pituudeksi 157 metriä - joka on taas sama, kuin mashervuorelta löydetyn arkin mitattu sisäpituus. Peter Tomkins mainistsee myös kahdesta Egyptissä käytetystä kuninkaallisesta kyynäristä - hyvin vähän poikkeavat pituudet olivat 52,41 cm ja 52,63 cm. Egyptiläisen ja arkissa käytetyn mitan ero selittynee sillä, että yksi egyptiläisen kyynärän määrittelyperusteista sitoi sen pituuden mittauspaikan etäisyyteen päiväntasaajasta, koska kyynärän pituus oli kiinnitetty asianomaisen paikan pituusasteeseen "leveyteen".

        Raamatusta annettujen tietojen, Gilgamesh eepoksesta tavattavien viittauksien ja arkin löytöpaikalla tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan arkista piirtää oheisen piirroksen esittämä kuva.

        Piirros selvästikin esittää vesikulkuneuvoa, ja vieläpä sellaista jonka muoto näyttää olevan läheistä sukua lähi- ja keski-idän vesillä vielä nykyisinkin liikkuville, tosin arkkia pienemmille aluksille.
        Mm arkille piirroksessa annetut korkea keula ja perä ovat tällaisia piirteitä.
        Arkin rakenteeseen oleellisesti kuuluva ja sen sekä purjehdus että monille muille käyttöominaisuuksille keskeistä osaa näyttelee pohjan sisäaukko. Näkyy tummana pitkittäisenä alueena arkin pohjaosan keskellä.
        Arkista voidaan pelkän piirroksen avulla sen rakenteeseen ja muihin ominaisuuksiin samalla perehtymättä - saada sen mielikuvan, että se olisi ollut kiikkerä, helposti epävakaa ja mahdollisesti kaatumisaltis vene.
        Tämä kuva on kuitenkin täysin väärä ja aiheeton, kuten myöhemmin tässä tekstissä selvitetään.

        55

        Syyskyyssa 1994 Itämerellä uponneen Estonia nimisen laivan pituus oli sama, kuin arkin sisäpituus. 157 metriä. Kantavuus oli sama, kuin autolautta Finnjetin - 24 000 dwt.
        Arkki näyttäisi siis kooltansa Suomalaisessa merimaisemmassa samanmoiselta, kuin siellä nykyisin liikkuvat alukset.

        Materiaalit

        Vielä hämmästyttävämmäksi arkin tekee se, että sen rakenteessa ei käytetty nykyaikaisia aineita, tai menetelmiä, vaan perinteisiä kansanomaisia materiaaleja ja keinoja, joilla laadittiin vain lähinnä rannikkovesillä purjehtineita pienaluksia. Heille ei epäilemtääkään oli tullut mieleenkään koittaa rakentaa mitään arkin kokoista. Arkin kokonaissuunnitelma oli erittäin nerokas ja nimenomaan sen tarkoitusta varten suunniteltu. Kaikkien näiden seikkojen valossa ei ollut epäilystäkään, että se olisi voitu toteuttaa vain Jumalan antamien yksityiskohtaisten ohjeiden perusteella.

        Arkin runkoa ei rakennettu puusta, niinkuin nykyiset Raamatun käännökset virheellisesti sanovat. Kokemuksen perusteella yli 100 metrisiä puualuksia ei voida käyttää. Ne joutuisivat nimittäin valtamerellä aaltojen paiskottaviski ja saattaisivat helposti katketa. Tiettävästi suurin puinen alus mitä koskaan on rakennettu on amerikkalainen Wyoming viime vuosisadan lopulta, se oli yli 100 metriä pitkä mutta sen suureen pituuteen liittyvien riskien vuoksi sitä ei koskaan käytetty valtamerellä.

        Fasoldin ja Wyottin tutkima alus sen sijaan on pituudeltaan 157 metriä pitkä - ja se oli yksinomaan valtamerikäytössä tehtävänsä puolesta, joten se ei voi olla ollut puinen muuten kuin sisärakenteeltansa.
        Eräs muu aines, kuin puu on ollut käytössä laivojen rakennuksessa jo ammoisista ajoista lähtien Välimeren itäpään, Punaisen meren, Persian lahden ja Adeninlahden vesillä, nimittäin kaislaruoko, jota kasvaa joissa ja järvissä, mutta ei meressä. Tällaisesta materiaalista tehtyyn koriin Mooseksen äiti pisti mooseksenkin kellumaan. (2 Moos 2:3)

        Periaate oli sama, kuin norjalaisen tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin rakentamissa kahdessa kaislalautassa, joilla hän vasta joitakin vuosikymmeniä sitten tovereineen purjehti Lähi- ja keski-idän vesillä.

        Mielenkiintoinen varmistus sille, että Nooan arkin rakennusaineena oli nimenoman ruoko, saadaan siitä tosiseikasta, että hebrealainen Vanha testamentti käyttää samaa sanaa "teba" - niin Mooseksen kaislakorista, kuin Nooan arkistakin.

        Arkin rakenneainetta koskevan selvityksen kanssa on läheisesti sukua myös kysymys sen pinnan vedenpitäväksi tiivistämisessä käytetyillä aineilla ja menetelmillä.
        Kaislaruokoiset alukset on vanhastaan myös tiivistetty ja monissa tapauksissa niiden rungot vahvistettiin erityisellä lujiteaineella.
        Tiivistäminen tapahtui maassa noilla alueilla tavatuista bitumilähteistä saatavalla piellä ja lujittaminen huokoisella ja hienojakoisella kiviaineksella. Voidaan olettaa, että samoja tai samantapaisia menetelmiä käytettiin myös arkin tiivistämisessä.

        Tässä käytetyksi oletettu ja usein maapieksi sanottu bitumipiki (asvalttipiki) on suunnilleen samaa luonnossa esiintyvää ainesta, kuin nykyään teollisesti valmistetut bitumi ja asvaltti. Luonnon bitumia esiintyy edelleenkin joillakin alueilla Lähi- ja Keski-idässä avoimissa lähteissä maan pinnalla.

        1 Moos 6:14:

        "... tervaa se (arkki) sisältä ja ulkoa" 1933

        "... ja tervaa se bitumilla sisältä ja ulkoa" (uusi tie: Raamatun käännös 1993)

        "...tiivistä se maapiellä sisältä ja ulkoa" VT 1992

        "thou... shalt pitch it within and without with pitch" King James version 1611
        Sana pitch tarkoittaa suomessa pikeä, pihkaa ja hartsia; niistä piki vastaa lähiten bitumin merkitystä.

        Gilgames eepoksen mukaan Nooa rakensi arkin ruo'oista, jonka hän peitti suojakerroksella. Alus tuli pietä sisältä ja ulkoa bitumin ja hohkakiven seoksella, joka lisäksi soodaa käyttämällä saatiin kivettymään eräänlaista portlandsementtiä muistuttavaksi zeoliitiksi.

        Fasold olettaa, että rungon kuoressa on merkittävänä ainesosana ollut vedenpaisumusta edeltäneen ajan rautasulatoista saatu kuona, jolla kuoren kestävyyttä - jopa aikakausien yli - on voitu parantaa.
        Gilgamesh savitauluista saadaan myös varsin perusteellinen ja yksityiskohtainen kuvaus arkin rakenteesta ja siitä, miten Utnapishtim (Nooa) sen toteutti. Arkista rakennettiin ensin sen massiivinen alaosa "pohja", ja tällöin telakkana oli maakuoppa, johon pohja rakennettiin. Se koostui ruokonipuista, joiden pintaan jäävät osat käsiteltiin hohkakiven ja bitumin seoksella ja ne kovetettiin vielä soodalla kivikovaksi zeoliitiksi. Oli syntynyt maailman ensimmäinen komposiittirakennealus.

        Pohjasta tehtiin gilgameseepoksen mukaan noin 20 metriä paksu ja sen päällerakennettiin seetripuusta kolme kerrosta. (Kuitenkin Mashervuorelta löytyneessä arkissa on ilmeisesti kauttaaltaan kovetetuista ruokonipuista tehdystä "pohjasta" yläosa ja sortuneista kansirakenteista pääosa.)

        Fasold saattoi tovereineen nyt löydetyn arkin runkoa tutkimalla myös todella havaita, että sen kivettynyttä muistuttava pinta oli ollut rakennettu edellä esitetyn reseptin mukaan ruo'oista, tiivistetty ilmeisesti pikimäisellä aineella ja lujitettu hienorakenteisella kiviaineksella.
        On siis mielenkiintoista myös todeta, Lähi- ja Keski-idässä vieläkin tunnettu pietty kaisla-alus periytyy aina Nooan ajoista, eli ihmiskunnan varhaisimmalta kaudelta.

        Erilaisia keinotekoisista kiviaineksista tehdyt laivat ovat olleet eri maissa ja kulttuureissa aikaisemminkin varsin yleisiä. Ne ovat siten osa yleismaailmallista laivanrakennusteknistä perinnettä ja niiden nykyaikaiset versiot - betonista tehdyt hitaat, suuren lastitilan omaavat ja tekokustannuksiltaan varsin huokeat kuljetusalukset - ovat 1960-70 luvuilta saakka uudelleen saaneet huomiota osakseen.

        Arkin hylystä löydettiin edellä selostettujen tutkimusten yhteydessä myös rautaa. Löytöjä on ollut tavallaan kahdenlaisia:
        Yksittäisiä pienehköjä rautaesineitä, joilla ilmiselvästi on ollut jonkun käyttöesineen (kuten naulan tai kulmaraudan) luonne - ja
        toisaalta maata luotaamalla saatuja signaaleja, jotka kertovat paikalla olevan rautaisia esineitä, vieläpä varsin selvään ja ilmeisen tarkoitukselliseen järjestykseen asettuneina.

        Tämä osoittaa, että raudan käyttö on ollut jo Nooan aikana tunnettua ihmisten keskuudessa, kuten Raamatun mukaan voidaan muutenkin päätellä. Fasoldin mukaan on jopa mahdollista, että vuosisatoja mittaan vedenpaisumuksen jälkeen arkkia, jonka sijainti varmaankin pysyi sukupolvien ajan ihmisten muistissa, on käytetty eräänlaisena vapaasti ryöstettävänä varastona, josta rautanauloja ja muita rautaesineitä on ensin alettu hakea tavallisiin tarpeisiin, sitten vaihtaa niitä ja niillä tavaraa sekä vihdoin antaa niille kallisarvoisen pyhäinjäännösten arvo.

        FAsold esittää jopa, että tämä selittäisi sen, miksi vanhoja rautalöydöksiä keskittyy hyvin voimakkaasti Anatoliaan ja niiden määrä kasvaa lähemmäs arkkia tultaessa. Missään raamatun tekstissä ei mainita, että arkissa olisi käytetty rautaa, mutta tämä vaihtoehto ei ole sillä pois suljettu. Itse asiassa on varsin luonnollista, että rautaa olisi käytetty arkissa eräiden sisärakenneosien liitoksissa. Sen sijaan rautaa ei ilmeisestikän ole käytetty ruokorungon tai sen erillisten osien kiinnittämiseen.

        Viimeksi mainittuun tarkoitukseen rautanaulat olisivat ehkä käyttökelvottomia, sen sijaan pystytuet ja köydet, joita kuvataan tässä tekstissä myöhemmin, soveltuvat tähän tarkoituskeen.

        Mashervuorelta tavatussa arkin hylyssä olleiden rautaosien kartoitus oli alkanut jo Wyattin siellä käydessä 70-luvulla käyttäen metallinilmaisinta tähän tarkoitukseen.

        Sillä hän oli jo tuolloin voinut todeta, että arkin kohdalla antamat signaalit esiintyivät järjestelmällisesti asettuneina kaarevina jonoina jollaisten voitiin olettaa kertovanm arkin rakenteesta. Kuitenkin vasta Fasoldin tutkimukseen mukanaan tuoma ns ydinresonsanssi- eli NR-tutka muodostui siksi lopulliseksi keinoksi, jolla arkin rakenteesta sitä yksinomaan ulkoapäin luotaamalla saatiin runsaasti uutta ja varsin täsmällistä tietoa.

        NR-tutka oli kehitetty laitteeksi, jolla alkuaineita ja erityisesti metalleja voidaan paljastaa varsin pitkältäkin matkalta. Tutkaa käytettäessä se viritetään halutulle metallille, minkä jälkeen saman metallin esiintymien suunnat ja etäisyydet ilmenevät laitetta käytettäessä siitä suoraan.

        NR-tutkan ottivat ensimmäisenä käyttään Floridan rannikolla työskennelleet uponneiden aarrelaivojen etsijät tapauksissa , joissa heidän oli muutoin vaikea tai mahdoton paikallistaa kohteitaan. Suolaisessa merivedessä tutkan signaalit kantautuvat kilometrien päähän. Maaperässäkin sillä pystyy "näkemään" etsityn metallin satojen metrien päästä.

        Arkin hylkyä tutkittaessa Fasold viritti tutkan raudalle. Sillä voitiin ensinnäkin havaita, että arkin sisällä ja ulkopuolella rauta oli runsaasti. Tämän Fasold oletti mahdollisesti johtuvan siitä, että arkin kuoreen oli muun kiviaineksen lisäksi lisätty myös enne nvedenpaisumusta toimineiden rautasulattojen kuonaa, jotta siitä tulisi kestävämpää ja suorastaan "ikiaikoihin" säilyvää. Osittain rautapitoinen aines on saattanut arkin rungon hajotessa levitä myös sen ympäristöön.

        s65

      • Butter
        löydetty on! kirjoitti:

        UFO-miehetkin on löydetty, todisteeksi tarjoan kirjoja. Etsi vaikka joku Dänikenin teos. Pakkohan sen on olla totta kun se on kirjaan kirjoitettu.

      • mahtuivat arkkiin?

        meinaan että kun eläinlajeja tunnetaan nykyään noin 1,5 miljoonaa ja niitähän kaikkia piti siis vielä ottaa kaksi, joten arkkiin piti lastata 3 miljoonaa eläintä! Oletkos ihan varma että tilaa oli riittävästi? Vastaus tähän nimittäin selviää helposti ihan yksinkertaisella matemaattisella päättelyllä, jos arkin koko kerran tiedetään...

      • mahtuivat arkkiin? kirjoitti:

        Esim. norsujen juomavesi olisi vienyt yli 2/10 tuosta tilasta yksinään. Ruuat kun lasketaan mukaan, niin puhutaan jo melkoisesta tilanviennistä.

        Sitten vielä vähennetään muiden eläinten ruokien ja juomien viemät tilat, käytävät, väliseinät, ilmastointijärjestelmät..
        ---
        Mielenkiintoinen työ oli saada ruuat säilymään; ettei ruokien mukana tullut ollenkaan ruokia hajoittavia bakteereita [näiden bakteerien säilöminenkin oli varmasti mielenkiintoista puuhaa..]

      • Kiitos
        Kimnice kirjoitti:

        Minä muuten sitten EN suostu lakaisemaan niitä paskoja. Voi kuvitella minkä verran sitä päivässä tulee vaikkei jokainen 3 miljoonasta eläimestä arkin lattialle tarpeitaan teekään.

        Mutta hei, pieniähän nämä ongelmat ovat kaikkivaltiaalle! Ai mitenniin? Nokun raamatussa sanottiin niin.

      • Kiitos kirjoitti:

        Kressut luottavat Baumgardnerin mietintään, missä hän ottaa esimerkiksi kanalat jne. joita ei juuri putsailla. Eihän metaanikaan ole ongelma, koska on sopivaa olettaa, että Arkin ilmanvaihto vastasi, tai oli tehokkaampi kuin nykyiset koneellistetut järjestelmät.

      • Nimi Merkki

        > kanalat jne. joita ei juuri putsailla.

        Noni. Itselläni kun on kokemusta lähinnä sikoloista joissa kyllä riitti settiä ihan kattoon saakka niin siitä otin lähtökohdan.

        > vastasi, tai oli tehokkaampi kuin nykyiset koneellistetut järjestelmät.

        Eli lähtökohtana että ilmanvaihdon asensi Jesse&Isä oy? No sittenhän näistä edellä mainituista mikään ei ole ongelma. Toisaalta koko arkin rakennus menettää paljon merkityksestään jos jumala kuitenkin autteli siinä ja tässä hommassa.

      • jätteistä
        Kiitos kirjoitti:

        Minä muuten sitten EN suostu lakaisemaan niitä paskoja. Voi kuvitella minkä verran sitä päivässä tulee vaikkei jokainen 3 miljoonasta eläimestä arkin lattialle tarpeitaan teekään.

        Mutta hei, pieniähän nämä ongelmat ovat kaikkivaltiaalle! Ai mitenniin? Nokun raamatussa sanottiin niin.

        puheen ollen. Kolumbus aikoinaan löysi mainitun paskakasan. Eläinlajeja taas on luultavimmin 10 miljoonaa, ehkä 100. Ukko Nooa oli kunnon miäs.

      • omaa nurinkurisuuttasi
        Kimnice kirjoitti:

        Esim. norsujen juomavesi olisi vienyt yli 2/10 tuosta tilasta yksinään. Ruuat kun lasketaan mukaan, niin puhutaan jo melkoisesta tilanviennistä.

        Sitten vielä vähennetään muiden eläinten ruokien ja juomien viemät tilat, käytävät, väliseinät, ilmastointijärjestelmät..
        ---
        Mielenkiintoinen työ oli saada ruuat säilymään; ettei ruokien mukana tullut ollenkaan ruokia hajoittavia bakteereita [näiden bakteerien säilöminenkin oli varmasti mielenkiintoista puuhaa..]

        kyllä noihin on tarjottu tiedemiesten taholta vastauksia mutta teidän pitää keksiä omat omat ongelmat ja olla löytämättä niihin ratkaisuja.

      • Uskovaiset
        omaa nurinkurisuuttasi kirjoitti:

        kyllä noihin on tarjottu tiedemiesten taholta vastauksia mutta teidän pitää keksiä omat omat ongelmat ja olla löytämättä niihin ratkaisuja.

        > kyllä noihin on tarjottu tiedemiesten taholta vastauksia

        Ei, vaan uskovaisten taholta on tarjottu näihin "vastauksia". Samoin kuin se arkki on uskovaisten mielestä "löydetty" ja keilattu ties millä tutkalla joka maan läpikin näkee.

      • tutkailija
        Uskovaiset kirjoitti:

        > kyllä noihin on tarjottu tiedemiesten taholta vastauksia

        Ei, vaan uskovaisten taholta on tarjottu näihin "vastauksia". Samoin kuin se arkki on uskovaisten mielestä "löydetty" ja keilattu ties millä tutkalla joka maan läpikin näkee.

        "Ei, vaan uskovaisten taholta on tarjottu näihin "vastauksia". Samoin kuin se arkki on uskovaisten mielestä "löydetty" ja keilattu ties millä tutkalla joka maan läpikin näkee."

        Minullakin on työmallani sellainen n. 15cm x 25cm
        kokoinen tutka, joka pannaan seinää vasten ja se ilmoittaa punaisen valon syttymisellä vesijohtojen
        paikat seinien sisällä.
        Se voidaan myös säätää tunnistamaan sähköjohtoja ja
        runkokoolinkien paikat.

      • Myös siis
        tutkailija kirjoitti:

        Studfinder, tuttu vekotin, mutta melkolailla eri juttu kuin mistä arkkilöydössä puhutaan. Eipä taida sekään löytää maan alta, ilmeisesti monestakin metristä ilmasta käytettynä, nauloja sun muita. Hivenen epäilen ainakin.

      • löydetty on! kirjoitti:

        Arkki on löydetty!

        Lähiseudun paikan nimet.

        Arkin löytöpaikan, masher vuoren rinteen lähiympäristö, merkitystensä perusteella heijastelee sitä, että vuosisatoja ollaan tiedetty arkin majailevan juuri sen vuoren rinteellä. Sana Masher on turkkia ja merkitsee - viimeinen tuomio. Koraani mainitsee arkin rantautumispaikaksi juuri Al judivuoren, eikä suinkaan Ararat vuorta, joka tosin ei ole Raamatunkaan määrittelemä rantautumispaikka. Kaksoisvirranmaan kulttuurista säilyneet Gilgamesh eepoken savitaulut taas kertovat Utnapistimen (Nooan) arkin pyähtyneen Nisir-vuorelle. Tämä on mielenkiintoista siksi, että lähistöllä sijaitsee kylä, jonka nimi Üzengil, joka oli alueella vuonna 1951 sattuneeseen maanjäristykseen asti nimeltään "Nasar" Sanan kantasana on "nisir", eli juuri gilgamesh-eepoksen mainitseman arkin pyähtymispaikan nimi. Kumpikin sana merkitsee uhrin, taikka uhripalvelun suorittamista, uhraamista.

        Ainakin Raamatun kertomukseen viittaava arkin löytöpaikan lähistöllä oleva kylä on nimeltään "Kargacomaz" eli, korppi ei laskeutunut. Mashervuoren lähellä olevilla muilla huipuila taas on nimiä kuten, "Sankarin maja" "Vapaaehtoinen pyhiinvaellus" "Verellä pirskottu isä" "Uhri" "Kohti vanhusta" (tai, kohti suurta henkilöä) "Tuomiopäivän rinne" Kuolleista Noussut" Ja Ylösnousemuksen päivä.

        Yhdessä arkin löytöpaikalta löydetystä ajoankkurista on löytynyt kaiverrus kaldealaisesta kahdeksanhaaraisesta elämän puusta (arkissa pelastui 8 henkilöä) ja ilmeinen arkin kuva, joka myöhemmin on tullut tunnetuksi ns zikkurat tornina. Aabraham oli kaldealainen. Hän eli 175 vuotiaaksi. Kotoisin Ylä-Mesopotamiasta, eli Kaldean uurista. Nooan poika eli osittain samaan aikaan, kuin Aabraham. Seem kuoli Aabrahamin ollessa 150 vuotias.
        Vuonna 128 eKr Berosus- niminen oppinut oli kirjoittanut kirjeen Antiokhus l:lle vedenpaisumuksen alkaneen toukokuun puolivälissä - eli samaan aikaan vuodesta, kun arkki myös maanjäristyksessä paljastui. Berosukselta ei tiedetä säilyneen hänen alukeräisiä kirjeitään, ainoastaan niiden referoituja pätkiä eri teksteissä, (Eusebius) Berosuksen vedenpaisumusta edeltäneessä kuningasuettelossa (Raamatun patriarkat) Nooa on nimeltään Ksisoutros. Hänen tekstinsä mukaan Nooa hallitsi kuninkaan 120 vuotta ennen vedenpaisumusta ja hän oli 480 vuotias tullessaan kuninkaaksi Seetin sukuhaaraan.

        Vuoden pituus oli ennen vedenpaisumusta 300 vuorokautta. Nooa oli siis 144 000 vuorokauden ikäinen tullessaan kuninkaaksi. Myös
        Sumerin ja akkdinkielisten tekstien mukaan Nooa oli ihmissiemenen pelastaja.

        Egyptin jumaltarustossa on myös viittauksia Nooaan. Pääjumala Nu (Nooa) ja toine jumala Nut (nooan vaimo) Nun laivaa egypriläiset kutsuivat "miljoonien vuosien purreksi" Egyptiläisessä jumalhuoneessa oli yhteensä 8 eri jumalaa, eli sama määrä, kuin mitä arkissa pelastui ihmisiä.

        Noan arkki on esiintynyt vanhassa perimätiedossa jo aikaisemminkin . Persialaisten perinteet nimittäin kertovat, että Nooan arkki oli ollut assyrialaisten valta-aikana, n 700 eKr periytyneiden tietojen mukaan kolme kerrosta syvä. Eli sen mukaan arkkiin pääsi silloin vielä sisälle, mutta vain ylhäältä käsin laskeutumalla.

        Turkin ilmavoimien lentäjä vuonna 1959 kartoituslennolla sai kuvan ilmasta käsin arkista. kuvien stereoskooppisessa tarkastelussa tuli ilmu "suuri veneen muotoinen kohde". Löydös herätti paljon huomiota ja kuvia tutkistellut turkkilainen kapteeni Ilhan Durupinar ilmoitti asiasta esimiehilleen. Uutinen tuli lehtiin ja se osui amerikkalaisen lehtimiehen Rene Noorbergenin silmiin. Koska hän oli aiheesta kiinnostunut, hän tajusi uutisen suuren merkityksen.

        Osa etisiskelijöistä karkoittuivat asian ympäriltä Ohien valtion yliopiston ilmakartoituksen professori Arthur Branderbergin kerrottua, että kohde on hänen mielestään liian kookas ollakseen oikea Nooan arkki.

        Branderberg myös väitti, että löydös sijaitsisi väärällä vuorella, ei Ararat-vuorella. Raamattu kuitenkin sanoo, että arkki pysähtyi araratin vuoristoon, ei vuorelle.

        Noorenberg oli kuitenkin halukas ryhtymään tutkimuksiin, mutta hänellä ei ollu varallisuutta kulujen peittämiseen.
        RAhoitus saatiin seitsemännen päivän adventistien ryhmältä, mutta samalla retkikunnan johtaja vaihtui George Vandemaniksi. Noorenberg toimi retkikunnan valokuvaajana. Muut mukana olleet henkilöt olivat arkeologi Seinfred Horn, professori Arthur Branderberger, avustajat Hal Thompson ja Wilbur Bishob sekä turiksta mukaan tullut, raportillaan esimiehensä löytöön kiinnittänyt kapteeni Ilhan Durupinar. Turvallisuudesta huolehtivat 15 miehinen sotilasosasto, jota johti turkkilainen upseeri.

        Löytö muodostui kuitenkin paikalta tarkasteltuna pettymykseksi, se ei ollut Ararat vuorella, vaan sieltä etelään, eikä se myöskään ollut puuta ja se myös oli kooltansa uskomattoman suuri -"väärän kokoinen ja näköinen". Ryhmä teki vielä kohteessa räjäytyksen varmistaakseen, että kohteessa ei tosiaan ollut puuta. Vandemanin retkikunta palasi pettyneenä takaisin kotiin. ja antoi loppuraportin, jonka mukaan kohde oli 150 metriä pitkä, 48 leveä laavassa oleva pullistuma Tendbürgin alueella"! Arkin lähes oikeita mittoja lukuunottamatta rapotin koko muu sisältö oli virheellinen, jopa Tendeürgin aluekin on aivan muualla, kuin Arkin löytöpaikalla.

        Paradoksaalista kylläkin, ettei kukaan muu arkin etsijä ole ollut lähempänä tätä ennen arkin löytymistä, kuin Vandemanin retkikunta, mikäli he edes olivat oikealla paikalla katselemassa.

        Arkki jä retkikunnan käynnin jälkeen lepäämään syrjään aktiivisesta julkisesta huomosta puolentoista vuosikymmen ajaksi. LIFE-lehdessä oli vuonna 5.91960 juttu veneen muotoisesta kohteesta Koillis-Turkissa. Samassa artikkelissa oli Rene Noorenbergin ottama kuva ja kuvateksti "Nooan arkkiko?"

        1970 ja 1980 luvulla tapahtui käänne asian tiimoilta, kun amerikkalaiset tutkijat David Fasold ja Ron Wyatt ensin toisistaan tietämättä alkoivat kiinnostua tästä arkin löytöpaikkana tunnetun kohteen lähemmästä tarkastelusta.
        Fasold ei alun alkaenkaan lähtenyt etsimään arkkia Araratin vuorelta, vaan pyrki määritelemään sen sijainnin tulkitsemalla omaperäisesti muuatta Beresus- nimistä muinaista kirjoittelijaa ja hänen tekstissään olevaa viitettä.
        Tutkiminen kannatti, sillä arkki oli vain muutamien satojen metrien päässä siitä pisteestä, jossa sen hänen tulkintojensa perusteella piti olla, eikä lainkaan Araratin vuorella.

        Selostus menetelmästä myöhemmin.

        Fasoldin kertoessa James irwinille turkkiin lähtemisestänsä arkkia tutkimaan Beresuksen vihjeen pohjalta alueelta, jossa on tullut esille "suuri veneen muotoinen kohde". Irwin sanoi hänelle, "jos et usko arkin sijaitsevan Araratilla, sinun tulisi ottaa yhteyttä Ron Wyattiin. Ehkäpä teidän kahden tulisi liittoutua yhteen." Fasold soitti Wyatille ja sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Fasold ymmärsi että Ryanini kohde oli sama, kuin mikä hänen kohteensa ja niinpä samana vuonna oli paikalla töissä heidän yhteinen tutkimusryhmänsä.

        Wyatt oli jo tehnyt kaksi matkaa alueelle. Vuonna 1977 poikiensa kanssa ja myöhemmin yksin. Hän ei kuitennkaan ponnisteluistaan huolimatta kyennyt todistamaan että löytö todellakin oli Nooan arkki.
        Wyatin tutkimusmatkat eivät kuitenkaan olleet merkityksettömiä, hän pystyi metallinilmaisimellaan jo osoittaa arkin rakenteen rautaisten liitoskohtien näkymisen maaperän kaarevina signaalijonoina ja hän oli myös ohimenevästi törmännyt paikan lähistöllä lojuviin kivisiin ajoankkureihin.

        Vuonna 1985 Fasold ja Wyatt saivat selville suurimman osan tiedoista, mitä nykyään arkista tiedetään. He saivat myös osoitetuksi, että paikalle oleva löytö on todennäköisesti aito alkuperäinen Nooan arkki.
        Fasoldin ansioihin kuuluu myös se, että hän tapasi Arkin esille tulon silminnäkijän, lammaspaimenen Reshitin ja sai haastatelluksi häntä. Reshit joka oli 46 vuonna ollut 22 vuotias sai vahvistetuksi kaikki edellä mainitut tiedot arkin esille tulosta ja sen, että se oli toukokuun puolessa välissä -48. Reshit sana tunnetaan myös hebreassa ja se on yksi Jeesuksen arvonimistä, Raamattu alkaa tällä sanalla, se tarkoittaa alkua.

        Arkin ja varsinkin sen sisärakenteen tutkimuksissa merkittävää osaa piti Fasoldin sinne tuoma NR-tutka, joka on mettalinpaljastinta kehittyneempi ja jonka avulla pystyttiin pintaa rikkomatta aikaisempaa tarkemmin tutkia kartoittamaan arkin sisärakennetta, paikantamaan sen väliseinät ja toteamaan arkin jakautuminen 9 eri osaan. Turkin hallituksen vaatimuksena oli tutkimusryhmälle oli, että arkkia saa tutkia vain maanpintaa rikkomatta.
        Fasoldin tietämys laivoista ja muinaisista kirjoituksista osoittaitui ratkaisevaksi tässä vaiheessa tutkimuksia. Fasold ei voinut hyväksyä joitakin Wyattin tekemiä tutkimuksen aikana tekemiään tulkintoja havainnoista. Kumpikin kirjoitti löydöstä oman teoksensa.
        Fasoldin teos kuitenkin oli teknisesti yksityiskohtaisesmmin perusteltu ja laajempi, kuin Wyattin.

        Mainituilla varsinkin Fasoldin, mutta myöskin Wyattin nykyaikaisin menetelmin suorittamilla ja järjestelmällisesti toteutetuilla tutkimuksilla arkista on nyt alettu myös saada täsmällistä tietoa ja hyvinkin tarkka kuva koko kohteesta.
        Tutkimuksissa on voitu mm.
        -Tehdä yksityiskohtaisia ulkonaisia kuvauksia, tarkasteluja ja mittauksia Arkin hylystä tai sen näkyviin jääneestä osasta.
        - Kartoittaa hylyn sisärakennetta raudalle viritetyllä NR-tutkalla ja todeta se sellaiseksi, kuin arkilta voidaan sitä koskevien kuvausten perusteella oltettaakin.
        - Tutkia ja kuvata arkin ympäristöstä löytyneitä kivisiä löydöksiä, jotka ovat osoittautuneet sen ilmeisiksi ajoankkureiksi, sekä
        - Tutkia mitata ja kuvata arkin muuta ympäristöä.

        Näiden tutkimusten perusteella on vahvistunut tavalla ja yksityiskohtaisuudella, joista aikaisemmissa tutkimuksissa olisi voitu ehkä vain unelmoida - lähes varmaksi, että nyt on löydetty - paitsi nykyajankin mitoin hyvin suurikokoinen ja nerokkaasti suunniteltu alus - myös Raamatun ja mm Gilgamesh-tarinan kuvaama, vedenpaisumuksen aikana käytetty alkuperäinen Nooan arkki.

        Tietysti nytkin voidaan kysyä - kuten varmaankin tullaan kysymäänkin - onko edes näillä perusteilla varmaa, että nyt tehty löydös on aito arkki, vai voiko sille löytyä jokin muu selitys?
        Voisiko se olla luonnonmuodostelma, tai jokin muu alus, kuin Nooan arkki?

        Vuoden 1948 maanjäristyksessä esille tullut arkin muoto on selvästi vesillä liikkumiseen tarkoitetun aluksen muotoinen, tai ainakin läheisesti sitä muistuttava. Sen venemäinen muotohan aluksi sai tutkijat kiinnostumaan ilmavalokuvista, eikä voi millään perusteella olettaa, että tällainen muoto syntyisi mistään maa-aineksista maanpinnan luonnollisten muutosten tekemänä.

        Tarkkaan otettuna kuitenkin vasta se, että Fasoldin ja Wyattin tutkimukset osoittivat löydöksen sisärakenteen olevan keinotekoinen naulariveineen, väliseinineen ym erikoisine piirteineen, poistaa lopullisesti sen mahdollisuuden, että kyseessä voisi olla luonnonoikku. Ne vain vahvistavat oletusta, että kyseessä olisi oikea arkki.

        Vihdoin on myös saatu todistetuksi, että Araratin nykyiset rinteet eivät ole olleet ennen merenrantamaata, joka olisi kuivunut ja historiallisena aikana kohonnut niin paljon, että siinä, missä nyt ovat rinteet ja arkki ( tai epäilijöiden tarjoamana mahdollisuutena: jokin muu laiva), olisi silloin ollut meren ranta.
        Vielä mahdottomampaa olisi sellainen, että alus olisi kulkeutunut nykyiseltä merenrannalta geologisten muutosprosessien seurauksena nykyisille sijoilleen ja hautautunut sinne- ja vieläpä jokseenkin ehjänä säilyneenä.
        Ylipäätänsä mitään muuta historiallista syytä, kuin vedenpaisumus, ei voida pitää mahdollisena syynä siihen, että suurimittakaavainen alus voisi joutua kuivalle maalle, 700 kilometrin päähän lähimmästä merenrannasta tai edes mittavasta vesistöstä mantereen keskivaiheille jossa on vain kilometrien korkuisia vuoria sekä vielä korkean vuoren rinteelle 1920 metrin korkeudelle merenpinnasta.

        Kaiken edellä sanotun perusteella on käytännössä mahdotonta keksiä löydökselle muuta selitystä, kuin että se todellakin on aito Nooan arkki ja selittää arkin joutumisen nykyisille sijoilleen millään muulla tavalla, kuin että se Raamatun mukaan veden väistyessä todella sanamukaisesti pysähtyin araratin vuorille.

        Historia ei tunne arkille muuta rakentajaa eikä haltijaa, kuin Nooan. Joten; jos se ei ollut Nooan arkki, niin kenen arkki se sitten oli?

        Fasoldin paikannuslaskelma:

        David Fasold ei tutkimusten alkaessa jostakin syystä ilmeisesti joko tarkkaan tuntenut vuoden 1948 maanjäristyksen aiheuttamia lehtiuutisia, tai sitten hän halusi löytää niiden ilmaisemalle Arkin sijantipaikalle aivan oman vahvistuksensa.
        Kuitenkin hän teki varsin rohkeita ja vanhojen asiakirjojen kielen, käsitteiden ja ajatustavan erinomaista tuntemusta vaativia päätelmiä ja laskelmia tästä kysymyksestä, sekä johti niiden perusteella kahden viivan sijainnit maan pinnalla, joilla kummallakin merkittiin arkin sijaintia, eli arkki oli niiden leikkauspisteessä.

        Ja näin Fasold todellakin onnistui arkeologisen ammattitaitunsa perusteella paikallistamaan arkin sijainnin lähes täydellisesti. Käymättä itse koko paikan päällä! Virhe oli maastossa vain muutamia satoja metrejä.

        Lähtökohtana hänellä oli eräs Nooan Arkkia koskeva Berosuksen kirjoitus; se oli kuitenkin aikaisemmin tulkittu selostukseksi arkin koosta. Fasoldin mielestä tämä johti aivan käsittämättömän suureen tulokseen, sen mukaan arkin koko olisi ollut 600 metriä!

        Nyt Fasold tuli ajatelleeksi, että Berosuksen tekstiin kätkeytyykin tieto arkin sijainnista ja että Berosus on ottanut tämän tidon välittämistavaksi erään muinoin laajalti tunnetun ja jo egyptissä pyrämidien valmistuksessa käytetyn sekä maan karoittamisessa aikanaan käytetyn kolmion.
        Tämä egyptiläisten pyhäksi MR-kolmioksi nimittämä kulmio oli suorakulmainen; sen toinen kateetti oli pituudeltaan 100 yksikköä ja hypotenuusa 123,6 yksikköä. Kolmion toinen terävä kulma on silloin 36 astetta.

        FAsold teki nyt sen varsin huikena olettamuksen että Berosus käytti kirjoituksessaan ilmenevää arkin pituutta 515 jalkaa (joka nykymitoilla mitattuna on 157 metriä, eli arkin oikea koko) eräällä näppärällä, epäsuoralla tavalla arkin sijainnin ilmaisemiseen. Hän lähti siitä, että jalan yksikön jo perinteinen ilmaisutapa(') on sama kuin maan pinnan mittauksessa käytetyn kaariminuutin!
        Fasold oivalsi myös, että jos hän lainkaan oli oikeilla jäljillä, hänen täytyi tehdä paras mahdollinen oletus siitä, mistä nollapisteestä Berosus oli maantieteellisiä sijainteja laskenut.

        Varsin johdonmukaisesti - Fasold oletti, että tuoksi "maailman navaksi" siihen aikaan oli rakennettu suuri seremoniakapuninki Persepolis.
        Nyt Fasold otti vain mittaluvun 515' jalkaa ja olettikin sen tarkoittavan 515' (minuuttia). Jakamalla luvulla 60 hän sai tulokseksi, että arkki sijaitsee pohjois eteläsuuntaisella viivalla, joka on 8o 35' länteen Persepoliista kohti lounasta niin, että se poikkesi pohjoissuunnasta MR-kolmion terävän kulman poikki 36o. Näiden kahden viivan leikkauspisteessä arkin tuli Fasoldin mielestä sijaita - ja sieltä läheltä se myös löytyikin, vain alle mailin (alle 800 metrin) päässä oletuksesta.

        Arkin sijainti on maanteitse viidentoista kilometrin päässä etelään pienestäDogubayazitin kaupungista ja löytöpaikalla ilmeinen suuren aluksen hylky on näkyvissä 1920 metrin korkeidella merenpinnasta. Se on pohjois eteläsuunnassa ja kohoaa nykyään 4-6 metriä ympäristönsä yläpuolelle. Hylyn pohjoispää (Keula) on merenpinnasta 1902 eteläpää 1935 metriä. ja sen länsilaita on osittain murskautunut sen työntyessä kiveä päin maanvyöryssä. Maantieteelliset koordinaatit arkille ovat: 39o 26' N ja 44o 15 E ja se on noin 400 metrin päässä Uzengil-kylästä Masher vuoren rinteellä. Tienoo on ollut levotonta siellä asuvia kurdeja vastaan tehtyjen taistelutoimien takia.

        Arkissa käytetyt mittayksiköt

        Hämmästyttävää on myös se, kuinka täsmälleem Jumalan Nooalle antamat mitat täsmäävät nyt löydetyn aluksen päällä tehtyjen mittausten tulosten kanssa. Raamattu käyttää kyynärää kertomaan arkin mittoja Nooalle. Kyynärän pituuden oikea tulkinta on siis välttämättömän tärkeä. Osoittautuu, että vain yksi -eri tavoin perusteltuna jopa varsin luonnollinen kyynärän mitta antaa arkille saman pituuden 157 metriä. - joka on myös sen luonnosta mitattu pituus.

        Välimeren sekä lähi-idän maista vain muinaisen Egyptin kuninkaallinen kyynärä antaa saman tuloksen. Usein on oletettu, että Raamatussa käytetty kyynärän mitta olisi ollut ns. kyynärä, mikä tuntuisi ensi näkemältä luonnolliselta ratkaisulta. Hebrealainen kyynärä - joka on 18" eli 45,7 senttiä, on kuitenkin Arkissa käytetystä mitasta noin 10% liian lyhyt,. koska se antaa arkin pituudeksi vain 137 metriä.
        Tämä selittää, miksi monet tutkijat ovat pitäneet mahdottomana että arkki olisi mashervuorella, koska se on heidän mielestään liian pitkä.

        Hebrealaista kyynärää ei kuitenkaan ollut edes olemassa arkin rakentamisen aikoihin, eikä ollut hebrealaisia itseäänkään, Nooa oli kaldealainen. On paljon toden näköisempää, että Mooses joka oli saanut oppinsa Egyptissä, sen ajan tieteellisessä keskuksessa, olisi käyttänyt itselleen tuttua mittayksikköä, jonka pituus on noin 52,5cm. Tämä antaa arkin pituudeksi 157 metriä - joka on taas sama, kuin mashervuorelta löydetyn arkin mitattu sisäpituus. Peter Tomkins mainistsee myös kahdesta Egyptissä käytetystä kuninkaallisesta kyynäristä - hyvin vähän poikkeavat pituudet olivat 52,41 cm ja 52,63 cm. Egyptiläisen ja arkissa käytetyn mitan ero selittynee sillä, että yksi egyptiläisen kyynärän määrittelyperusteista sitoi sen pituuden mittauspaikan etäisyyteen päiväntasaajasta, koska kyynärän pituus oli kiinnitetty asianomaisen paikan pituusasteeseen "leveyteen".

        Raamatusta annettujen tietojen, Gilgamesh eepoksesta tavattavien viittauksien ja arkin löytöpaikalla tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan arkista piirtää oheisen piirroksen esittämä kuva.

        Piirros selvästikin esittää vesikulkuneuvoa, ja vieläpä sellaista jonka muoto näyttää olevan läheistä sukua lähi- ja keski-idän vesillä vielä nykyisinkin liikkuville, tosin arkkia pienemmille aluksille.
        Mm arkille piirroksessa annetut korkea keula ja perä ovat tällaisia piirteitä.
        Arkin rakenteeseen oleellisesti kuuluva ja sen sekä purjehdus että monille muille käyttöominaisuuksille keskeistä osaa näyttelee pohjan sisäaukko. Näkyy tummana pitkittäisenä alueena arkin pohjaosan keskellä.
        Arkista voidaan pelkän piirroksen avulla sen rakenteeseen ja muihin ominaisuuksiin samalla perehtymättä - saada sen mielikuvan, että se olisi ollut kiikkerä, helposti epävakaa ja mahdollisesti kaatumisaltis vene.
        Tämä kuva on kuitenkin täysin väärä ja aiheeton, kuten myöhemmin tässä tekstissä selvitetään.

        55

        Syyskyyssa 1994 Itämerellä uponneen Estonia nimisen laivan pituus oli sama, kuin arkin sisäpituus. 157 metriä. Kantavuus oli sama, kuin autolautta Finnjetin - 24 000 dwt.
        Arkki näyttäisi siis kooltansa Suomalaisessa merimaisemmassa samanmoiselta, kuin siellä nykyisin liikkuvat alukset.

        Materiaalit

        Vielä hämmästyttävämmäksi arkin tekee se, että sen rakenteessa ei käytetty nykyaikaisia aineita, tai menetelmiä, vaan perinteisiä kansanomaisia materiaaleja ja keinoja, joilla laadittiin vain lähinnä rannikkovesillä purjehtineita pienaluksia. Heille ei epäilemtääkään oli tullut mieleenkään koittaa rakentaa mitään arkin kokoista. Arkin kokonaissuunnitelma oli erittäin nerokas ja nimenomaan sen tarkoitusta varten suunniteltu. Kaikkien näiden seikkojen valossa ei ollut epäilystäkään, että se olisi voitu toteuttaa vain Jumalan antamien yksityiskohtaisten ohjeiden perusteella.

        Arkin runkoa ei rakennettu puusta, niinkuin nykyiset Raamatun käännökset virheellisesti sanovat. Kokemuksen perusteella yli 100 metrisiä puualuksia ei voida käyttää. Ne joutuisivat nimittäin valtamerellä aaltojen paiskottaviski ja saattaisivat helposti katketa. Tiettävästi suurin puinen alus mitä koskaan on rakennettu on amerikkalainen Wyoming viime vuosisadan lopulta, se oli yli 100 metriä pitkä mutta sen suureen pituuteen liittyvien riskien vuoksi sitä ei koskaan käytetty valtamerellä.

        Fasoldin ja Wyottin tutkima alus sen sijaan on pituudeltaan 157 metriä pitkä - ja se oli yksinomaan valtamerikäytössä tehtävänsä puolesta, joten se ei voi olla ollut puinen muuten kuin sisärakenteeltansa.
        Eräs muu aines, kuin puu on ollut käytössä laivojen rakennuksessa jo ammoisista ajoista lähtien Välimeren itäpään, Punaisen meren, Persian lahden ja Adeninlahden vesillä, nimittäin kaislaruoko, jota kasvaa joissa ja järvissä, mutta ei meressä. Tällaisesta materiaalista tehtyyn koriin Mooseksen äiti pisti mooseksenkin kellumaan. (2 Moos 2:3)

        Periaate oli sama, kuin norjalaisen tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin rakentamissa kahdessa kaislalautassa, joilla hän vasta joitakin vuosikymmeniä sitten tovereineen purjehti Lähi- ja keski-idän vesillä.

        Mielenkiintoinen varmistus sille, että Nooan arkin rakennusaineena oli nimenoman ruoko, saadaan siitä tosiseikasta, että hebrealainen Vanha testamentti käyttää samaa sanaa "teba" - niin Mooseksen kaislakorista, kuin Nooan arkistakin.

        Arkin rakenneainetta koskevan selvityksen kanssa on läheisesti sukua myös kysymys sen pinnan vedenpitäväksi tiivistämisessä käytetyillä aineilla ja menetelmillä.
        Kaislaruokoiset alukset on vanhastaan myös tiivistetty ja monissa tapauksissa niiden rungot vahvistettiin erityisellä lujiteaineella.
        Tiivistäminen tapahtui maassa noilla alueilla tavatuista bitumilähteistä saatavalla piellä ja lujittaminen huokoisella ja hienojakoisella kiviaineksella. Voidaan olettaa, että samoja tai samantapaisia menetelmiä käytettiin myös arkin tiivistämisessä.

        Tässä käytetyksi oletettu ja usein maapieksi sanottu bitumipiki (asvalttipiki) on suunnilleen samaa luonnossa esiintyvää ainesta, kuin nykyään teollisesti valmistetut bitumi ja asvaltti. Luonnon bitumia esiintyy edelleenkin joillakin alueilla Lähi- ja Keski-idässä avoimissa lähteissä maan pinnalla.

        1 Moos 6:14:

        "... tervaa se (arkki) sisältä ja ulkoa" 1933

        "... ja tervaa se bitumilla sisältä ja ulkoa" (uusi tie: Raamatun käännös 1993)

        "...tiivistä se maapiellä sisältä ja ulkoa" VT 1992

        "thou... shalt pitch it within and without with pitch" King James version 1611
        Sana pitch tarkoittaa suomessa pikeä, pihkaa ja hartsia; niistä piki vastaa lähiten bitumin merkitystä.

        Gilgames eepoksen mukaan Nooa rakensi arkin ruo'oista, jonka hän peitti suojakerroksella. Alus tuli pietä sisältä ja ulkoa bitumin ja hohkakiven seoksella, joka lisäksi soodaa käyttämällä saatiin kivettymään eräänlaista portlandsementtiä muistuttavaksi zeoliitiksi.

        Fasold olettaa, että rungon kuoressa on merkittävänä ainesosana ollut vedenpaisumusta edeltäneen ajan rautasulatoista saatu kuona, jolla kuoren kestävyyttä - jopa aikakausien yli - on voitu parantaa.
        Gilgamesh savitauluista saadaan myös varsin perusteellinen ja yksityiskohtainen kuvaus arkin rakenteesta ja siitä, miten Utnapishtim (Nooa) sen toteutti. Arkista rakennettiin ensin sen massiivinen alaosa "pohja", ja tällöin telakkana oli maakuoppa, johon pohja rakennettiin. Se koostui ruokonipuista, joiden pintaan jäävät osat käsiteltiin hohkakiven ja bitumin seoksella ja ne kovetettiin vielä soodalla kivikovaksi zeoliitiksi. Oli syntynyt maailman ensimmäinen komposiittirakennealus.

        Pohjasta tehtiin gilgameseepoksen mukaan noin 20 metriä paksu ja sen päällerakennettiin seetripuusta kolme kerrosta. (Kuitenkin Mashervuorelta löytyneessä arkissa on ilmeisesti kauttaaltaan kovetetuista ruokonipuista tehdystä "pohjasta" yläosa ja sortuneista kansirakenteista pääosa.)

        Fasold saattoi tovereineen nyt löydetyn arkin runkoa tutkimalla myös todella havaita, että sen kivettynyttä muistuttava pinta oli ollut rakennettu edellä esitetyn reseptin mukaan ruo'oista, tiivistetty ilmeisesti pikimäisellä aineella ja lujitettu hienorakenteisella kiviaineksella.
        On siis mielenkiintoista myös todeta, Lähi- ja Keski-idässä vieläkin tunnettu pietty kaisla-alus periytyy aina Nooan ajoista, eli ihmiskunnan varhaisimmalta kaudelta.

        Erilaisia keinotekoisista kiviaineksista tehdyt laivat ovat olleet eri maissa ja kulttuureissa aikaisemminkin varsin yleisiä. Ne ovat siten osa yleismaailmallista laivanrakennusteknistä perinnettä ja niiden nykyaikaiset versiot - betonista tehdyt hitaat, suuren lastitilan omaavat ja tekokustannuksiltaan varsin huokeat kuljetusalukset - ovat 1960-70 luvuilta saakka uudelleen saaneet huomiota osakseen.

        Arkin hylystä löydettiin edellä selostettujen tutkimusten yhteydessä myös rautaa. Löytöjä on ollut tavallaan kahdenlaisia:
        Yksittäisiä pienehköjä rautaesineitä, joilla ilmiselvästi on ollut jonkun käyttöesineen (kuten naulan tai kulmaraudan) luonne - ja
        toisaalta maata luotaamalla saatuja signaaleja, jotka kertovat paikalla olevan rautaisia esineitä, vieläpä varsin selvään ja ilmeisen tarkoitukselliseen järjestykseen asettuneina.

        Tämä osoittaa, että raudan käyttö on ollut jo Nooan aikana tunnettua ihmisten keskuudessa, kuten Raamatun mukaan voidaan muutenkin päätellä. Fasoldin mukaan on jopa mahdollista, että vuosisatoja mittaan vedenpaisumuksen jälkeen arkkia, jonka sijainti varmaankin pysyi sukupolvien ajan ihmisten muistissa, on käytetty eräänlaisena vapaasti ryöstettävänä varastona, josta rautanauloja ja muita rautaesineitä on ensin alettu hakea tavallisiin tarpeisiin, sitten vaihtaa niitä ja niillä tavaraa sekä vihdoin antaa niille kallisarvoisen pyhäinjäännösten arvo.

        FAsold esittää jopa, että tämä selittäisi sen, miksi vanhoja rautalöydöksiä keskittyy hyvin voimakkaasti Anatoliaan ja niiden määrä kasvaa lähemmäs arkkia tultaessa. Missään raamatun tekstissä ei mainita, että arkissa olisi käytetty rautaa, mutta tämä vaihtoehto ei ole sillä pois suljettu. Itse asiassa on varsin luonnollista, että rautaa olisi käytetty arkissa eräiden sisärakenneosien liitoksissa. Sen sijaan rautaa ei ilmeisestikän ole käytetty ruokorungon tai sen erillisten osien kiinnittämiseen.

        Viimeksi mainittuun tarkoitukseen rautanaulat olisivat ehkä käyttökelvottomia, sen sijaan pystytuet ja köydet, joita kuvataan tässä tekstissä myöhemmin, soveltuvat tähän tarkoituskeen.

        Mashervuorelta tavatussa arkin hylyssä olleiden rautaosien kartoitus oli alkanut jo Wyattin siellä käydessä 70-luvulla käyttäen metallinilmaisinta tähän tarkoitukseen.

        Sillä hän oli jo tuolloin voinut todeta, että arkin kohdalla antamat signaalit esiintyivät järjestelmällisesti asettuneina kaarevina jonoina jollaisten voitiin olettaa kertovanm arkin rakenteesta. Kuitenkin vasta Fasoldin tutkimukseen mukanaan tuoma ns ydinresonsanssi- eli NR-tutka muodostui siksi lopulliseksi keinoksi, jolla arkin rakenteesta sitä yksinomaan ulkoapäin luotaamalla saatiin runsaasti uutta ja varsin täsmällistä tietoa.

        NR-tutka oli kehitetty laitteeksi, jolla alkuaineita ja erityisesti metalleja voidaan paljastaa varsin pitkältäkin matkalta. Tutkaa käytettäessä se viritetään halutulle metallille, minkä jälkeen saman metallin esiintymien suunnat ja etäisyydet ilmenevät laitetta käytettäessä siitä suoraan.

        NR-tutkan ottivat ensimmäisenä käyttään Floridan rannikolla työskennelleet uponneiden aarrelaivojen etsijät tapauksissa , joissa heidän oli muutoin vaikea tai mahdoton paikallistaa kohteitaan. Suolaisessa merivedessä tutkan signaalit kantautuvat kilometrien päähän. Maaperässäkin sillä pystyy "näkemään" etsityn metallin satojen metrien päästä.

        Arkin hylkyä tutkittaessa Fasold viritti tutkan raudalle. Sillä voitiin ensinnäkin havaita, että arkin sisällä ja ulkopuolella rauta oli runsaasti. Tämän Fasold oletti mahdollisesti johtuvan siitä, että arkin kuoreen oli muun kiviaineksen lisäksi lisätty myös enne nvedenpaisumusta toimineiden rautasulattojen kuonaa, jotta siitä tulisi kestävämpää ja suorastaan "ikiaikoihin" säilyvää. Osittain rautapitoinen aines on saattanut arkin rungon hajotessa levitä myös sen ympäristöön.

        s65

        Ei ole arkki: se karrikoidun v**un mallinen pläjäys on lähinnä kiveä. Tuo on käsitelty jo moneen kertaan.

        Tässä AiG:n selostus Wyatin huijauksista:

        http://www.tentmaker.org/WAR/

        ja tässä tuosta "arkista"

        http://www.tentmaker.org/Dew/Dew7/D7-AGreatChristianScam.html

        Kerrankin voi AiG:n kanssa olla jostakin samaa mieltä...

      • http://www.qnet.fi/mpeltone...
        illuminatus kirjoitti:

        Ei ole arkki: se karrikoidun v**un mallinen pläjäys on lähinnä kiveä. Tuo on käsitelty jo moneen kertaan.

        Tässä AiG:n selostus Wyatin huijauksista:

        http://www.tentmaker.org/WAR/

        ja tässä tuosta "arkista"

        http://www.tentmaker.org/Dew/Dew7/D7-AGreatChristianScam.html

        Kerrankin voi AiG:n kanssa olla jostakin samaa mieltä...

        Siis
        http://www.qnet.fi/mpeltonen/arkki.htm

        ja lopussa linkitys mielenkiintoiseen geenitekniikan
        ja vedenpaisumuksen yllättävään tutkittuun tietoon.

      • http://www.qnet.fi/mpeltone... kirjoitti:

        Wyatt näyttää odotetusti uponneen kympillä Peltoseen :)

        Tuo geenitutkimusosa oli aika säälittävä - nimenomaan johtopäätöstensä osalta.

      • Late
        illuminatus kirjoitti:

        Wyatt näyttää odotetusti uponneen kympillä Peltoseen :)

        Tuo geenitutkimusosa oli aika säälittävä - nimenomaan johtopäätöstensä osalta.

        Jos tutkijoiden mukaan näyttää lähes sukupuutto
        kohdanneen lähimenneisyydessä ja mitä tarkempia tutkimuksia tehtiin, niin evouskovien antamat iät raksuttivat kuin hedelmäpelin päävoitossa nuoremmaksi.

        Mielenkiintoinen on myöskin tuo tutkimus naisen iästä.HEH!

        Jotta säälittämähän täs pikkuhilijaa alakaa! ;)

        ps.Siis josset huamannu, niin toi "kressuretale"
        Peltonen ei teheny nuata tutkimuksii! :)

      • Late kirjoitti:

        Älähän yritä noilla näytöillä elvistellä.

        Se geneettinen pullonkaula oli n. 75000 vuotta sitten ja syy oli todennäköisesti Toban räjähdys, ja siitä seuranneet ilmaston muutokset. Tuolloin nykyihmisiä oli jäljellä ehkä 2000-3000.

        Samaten sekä mtEeva että Y-kromosomitutkimukset ovat vanhaa kauraa, jotka eivät millään muotoa viittaa mihinkään raamatulliseen - eivät edes aikansa puolesta.

        Sinulla on muuten edelleenkin ne vanhat vedenpaisumuskysymykset vastaamatta.

      • http://www.qnet.fi/mpeltone... kirjoitti:

        Siis
        http://www.qnet.fi/mpeltonen/arkki.htm

        ja lopussa linkitys mielenkiintoiseen geenitekniikan
        ja vedenpaisumuksen yllättävään tutkittuun tietoon.

        Niiden selittämiseksi on kehitelty erilaisia katastrofiteorioita, jotka eroavat vedenpaisumusteorioista
        lähinnä tapahtumien keston ja ajankohtien suhteen."

        Esim. vuorien nouseminenvuodessa vaatisi erittäin vahvoja mantereiden liikkeittä; Vulkaaninen toiminta olisi tuonut älyttömiä määriä
        rikkiä ja magmaa mannerlaattojen kitka olisi nostanut lämmöt tappaviksi. Esim. vuoristot jne. eivät ole voineet syntyä
        yhden tulvan aikana. Tämä jo riittää tuhoamaan vedenpaisumusgeologian.

        "Sedimenttiset kivilajit (kuten hiekkakivi, savikivi, kalkkikivi) ovat muodostuneet veden alla.
        Nykyään ne kattavat laajoja alueita mantereilla, mikä voi selittyä vain suurilla mullistuksilla."
        1)Ongelmaksi muodostuu se, että miten ensiksi on tullut tällainen kivilaji, mikä on kehittynyt vedenalla. Kyseinen kivilaji
        on ehtinyt ASETTUA, ennen kuin on tullut seuraava jne.

        2) Mikään ei viittaa yhteen yhteiseen tapahtumaan.

        3) Miksi seuraavia asioita löydetään tulvakerrostumista: Jokiuomia, vesipisaroita, rantoja, dyynejä, päällekkäin kasvaneita
        metsiä, jalanjälkiä, meteoriittien iskuja, luolia jne. Kaikki nämä löytyy kerrostumista, mitkä syntyivät vuodessa..

        Taas tuli osoitettua, ettei kyseinen tulva tapahtunut.

        "Laajojen hiili-, öljy- ja malmikerrostumien olemassaolo on osoitus aiemmin vallinneista poikkeuksellisista olosuhteista,
        koska niitä ei ole todettu muodostuvan nykyisen kaltaisissa oloissa. "
        1) Pienimuotoinen valhe: Nykyäänkin on olosuhteita, missä öljyä syntyy. Luonnossa vain tuo ei tapahdu nopeasti.
        2) Tulvakerrostumissa on niin paljon orgaanista materiaalia (esim. kivihiiltä), että sekin yksinään riittää tuhoamaan vedenpaisumusgeologian.
        Jos tyypillinen metsä olisi peittänyt koko Maapallon (mertenkin päällä), niin se olisi selittänyt vain vähän päälle prosentin
        kaikesta orgaanisesta materiasta, mitä tulvakerrostumissa (mitkä syntyivät vuodessa) löytyy.

        Kerrostumista löytyvä öljy ja kivihiili todistaa vedenpaisumusmyytin yksinäänkin epätodeksi.

        "Olemassa olevat laajat kivettyneet kerrostumat edellyttävät äkillistä ja laajamittaista suuren paineen
        alle joutumista. Hitaissa prosesseissa elolliset jätteet hajoavat."

        On muutamia tapoja, missä peittymän ei tarvitse tapahtua nopeasti: Jos eliö esim. vajoaa hapettomaan vesistönpohjaan tai suohon,
        niin periaatteessa hajoaminen hidastuu tarpeeksi.

        Kerrostumista löytyy liian vähän fossiileita liian huonossa kunnossa, sillä vedenpaisumuksen kaltainen älyttömän nopea
        kasaantuminen olisi tarjonnut täydelliset olosuhteet fossiloitumiselle.

        "Monet kalliot ovat selvästi entistä merenpohjaa."
        Tutkijat ovat aivan viimeaikoina todistaneet kuinka uusia saaria nousee merten pohjasta realiaikaisesti ja on havaittu
        prosesseja, missä saari nousee vedenalta pinnalle tuhansissa vuorissa. Uppoaminen ja kohoaminen ovat täysin normaaleja
        geologisia prosesseja.

        "Napa-alueilta löytyy kuuman ilmaston eläin- ja kasvifossiileja."
        Tämä on täysin yksi yhteen yleisten mallien kanssa, missä mannerlaatat ovat miljoonien vuosien saatossa liikkuneet.

        "Sivilisaation alkulähteet sijaitsevat seudulla mihin arkki laskeutui."
        Mutta ei kyetä havaitsemaan mitään merkkiä siitä, että kaikki ihmiset ja melkein kaikki eläimet olisivat joskus olleet juuri
        tuolla yhdellä alueella ja Turkissa tietääkseni ei ole sivilisaation alkulähteet, hieman itään tuosta; ajalta ennen vedenpaisumusta.

        "Kirjoitettu historia kattaa vain 5000-6000 vuotta."
        Miten tämä liittyy vedenpaisumukseen?

        1) Aborginaalien 'kulttuuri' menee hyvin paljon tätä kauemmaksi
        2) Kuvapohjainen viestintäkulttuuri, musiikillinen kulttuuri ovat paljon vanhempia

        "Kulttuuriin liittyvät paleontologiset löydöt (uskonto, maanviljelys, karjanhoito, metallurgia, kaupunkien perustaminen ym.)
        ajoittuvat enintään 10 000 - 11 000 vuoden taakse."
        1)Neanderthalit hautasivat kuolleitaan ja asettivat ruumiiden lähelle joitain tärkeitä tarve-esineitä, mikä viittaa, että heillä olisi
        ollut jonkinlainen uskonnollinen kyky. Neanderthalit olivat olleet parikymmentä tuhatta vuotta kuolleina sukupuuttoon ennen
        kuin maatalouttakin ruvettiin kehittämään.
        2) Entä sitten, vaikka ihmiselle olisi kehittynyt näitä taitoja vasta myöhään? On todettu, että oppiminen opettaa: Kun kehitettiin
        maanviljelystä ja karjanhoitoa, kehittyi tarvetta kirjoitustaidolle: Ensimmäiset kirjoitukset olivat lähinnä ylläpidollista tekstiä.

        "#
        # Vanhimmat puut ovat rengastutkimusten perusteella korkeintaan 5000 vuoden ikäisiä. "
        Millä tavalla tämä liittyy vedenpaisumukseen? Miten vanhoiksi puiden pitäisi elää?

        Päällekkäinkasvaneiden puiden vuosilustoista laskettu ikä voi olla paljon suurempi kuin 5000 vuotta. Jotkin kloonautumalla leviävät
        pensaat ovat jopa yli 20000 vuotta vanhoja.

        "Tilastotieteet tukevat tuhansia (ei miljoonia) vuosia nykyisten populaatioiden muodostumisajaksi"
        Tilastotiede ei ole sitä, että otetaan mututuntumalla jokin lukema, josta sitten ruvetaan miettimään. Mututuntumalla voisi tuntua,
        että 0,1%/vuosi voisi tuntua oikealta pitkällä tähtäimellä. Toisaalta mututuntumalla voisi sanoa, että 0,00000000000000001%
        voisi olla oikea luku.

        Kreationistit miettivät mikä on kasvuluku nykyään ja siitä valitsevat luvut siten, että ne sopivat omiin fantasioihin. Päästä
        keksityt luvut historian osalta eivät osoita yhtään mitään. Ainoa oikea tapa tutkia asiaa on yrittää havainnoida SUORAAN
        montako ihmistä oli milloinkin elossa ja siitä päätellä kasvuprosentti.

        Väestönkasvulaskuista tulee omituisia, kun mietitään paljonko ihmisiä oli Jeesuksen aikana, ja sitten kun muistetaan Raamatun
        teksti: Toisin sanoen vedenpaisumus->Exodus välillä väestönkasvu oli 1900-luvun tasoa! Exodus->0jkr. välille tultaessa väestönkasvu
        tipahti murto-osaan, vaikka olot paranivat. Myös 0->1900 välillä kasvu oli yleisesti vain murto-osa edellisestä, vaikka taas edellytykset
        väestönkasvulle parantuivat.

        Suorat havainnot ihmismääristä ovat ongelma Raamatulle.

        "Analyysi 30 000 radiohiiliajoituksesta (Whitelaw, 1979) osoittaa jyrkän piikin kaiken elollisen kuolleisuudessa
        n. 5000 vuotta sitten. Tutkimus koski ihmisiä, eläimiä, puita ja merielämää."
        Whitelaw tosin päätteli myös, että C-14:sta rupesi muodostumaan vasta 5000-vuotta sitten ilmakehässä..ota sitten selvää

      • Late kirjoitti:

        Jos tutkijoiden mukaan näyttää lähes sukupuutto
        kohdanneen lähimenneisyydessä ja mitä tarkempia tutkimuksia tehtiin, niin evouskovien antamat iät raksuttivat kuin hedelmäpelin päävoitossa nuoremmaksi.

        Mielenkiintoinen on myöskin tuo tutkimus naisen iästä.HEH!

        Jotta säälittämähän täs pikkuhilijaa alakaa! ;)

        ps.Siis josset huamannu, niin toi "kressuretale"
        Peltonen ei teheny nuata tutkimuksii! :)

        Tuli vain mieleen esimerkkitapaus gepardi: Kyseinen laji on kokenut pullonkaulavaiheen, minkä voisi kuvitella tapahtuneen Vedenpaisumuksessa. Kyseinen laji ei kykene niin hyvin sopeutumaan; muutenkin laji on ongelmissa kun esim. siittiöistä neljännes on epämuodostuneita jne. Kyseinen pullonkaulavaihe oli vuosituhansia sitten, mutta laji ei ole toipunut.

        Miksei juurikaan muiden lajien kohdalla ole enää havaittavissa tätä geneettistä pullonkaulavaihetta? Esim. lehmien perimässä Arkissa saattoi olla 8 eri verisolutyyppiä ja lehmille on siis kehittynyt todella nopeassa tahdissa paljon uusia verisolutyyppejä[tässä tietty on sellainen ironinen tilanne, että kressut luottavat evoluution kykyihin enemmän; vaaditaan rajua ja ison luokan muutosta hyvin nopeassa mittakaavassa]

      • http://www.qnet.fi/mpeltone... kirjoitti:

        Siis
        http://www.qnet.fi/mpeltonen/arkki.htm

        ja lopussa linkitys mielenkiintoiseen geenitekniikan
        ja vedenpaisumuksen yllättävään tutkittuun tietoon.

        "Eläintieteilijä, geologi John Woodmorappe on perusteellisten laskelmiensa tuloksena arvioinut eläimiä olleen enintään 8000 lajia eli 16 000 eläintä ja vähimmillään vain noin 2000."
        Eli uusia lajeja olisi tullut siis jotain tyyliin 1,5 miljoonaa kappaletta lisää parissa tuhannessa vuodessa; periaatteessa
        tahdilla yksi per päivä? Tällaista tahtia ei ole havaittu tietysti tapahtuvan luonnossa..ainakana yleisesti.

        "Peruslajeilla on suuren geneettisen muuntelupotentiaalinsa ansiosta kyky saada aikaan monia variaatioita
        (vrt. koiraeläimet, kissaeläimet, sorsalinnut). Sitä voisi verrata sekarotuiseen koiraan, joka pystyy rikkaan
        geenivalikoimansa vuoksi saamaan aikaan hyvinkin monen näköisiä jälkeläisiä."
        Periaatteessa kyseessä olisi ollut kuin purkautuva tiedosto, mikä olisi siis aivan älyttömällä vauhdilla purkautunut?
        Miksei tuota purkautumista ole voitu havaita? Missä on tieteelliset havainnot, että vedenpaisumuksen päättymisen aikoihin olisi
        ollut vain esim. pari tuhatta vain vähän purkautunutta lajia? Vielä huonommaksi asiat menevät kun mietitään, että tuon purkautumisen
        olisi pitänyt tapahtua turkin seudulla, ja siis pitäisi löytyä merkkejä siitä, että nämä alkumuodot olisivat lähteneet tuolta
        käsin purkautumaan ympäri maailmaa.

        Toisin sanoen, kyseessä on totaalinen ad hoc-fantaisia, mikä ei perustu todellisuudesta tehtäviin havaintoihin. Se vaatii
        myös prosessia, mistä ei ole mitään havaintoa.

        "Eläimet kylläkin saivat totuttautua arkkiin viikon verran ennen kuin tulva alkoi."
        Kokonaisen viikon? Viikossa ei saada tarpeeksi totuteltua eläintä vuoden kestävään koitokseen olosuhteissa, mitkä eroavat
        omista elinoloista merkittävästi.

        "Woodmorappen laskelmien mukaan kosteita ulosteita olisi syntynyt n. 12 tonnia (kuutiota) päivittäin."
        Lasku perustuu:
        1) Oletukseen, että eläimet olivat kuin zip-tiedostoja ja purkautuivat jostain syystä arkin jälkeen useiksi ala-lajeiksi,
        tästä ei ole mitään havaintoa.
        2) Sitten otettu huomioom jokaiselta eläimeltä se ehdoton minimikulutus, mikä voidaan saavuttaa vain harvoissa erikoistapauksissa.

        Toisin sanoen tämäkin lukema minkä Woodmorappe on saanut on täysin merkityksetön..

        "Vedenpaisumusta edeltänyt maailma oli hyvin erilainen kuin sen jälkeinen. Mahdollisesti oli vain yksi manner (mistä nykyään
        käytetään nimitystä Pangaia). Ilmasto oli joko kauttaaltaan lämmin tai alkumanner sijaitsi pääosin lämpimällä vyöhykkeellä."
        Taas tehdään fantasia-maailmaan perustuvaa spekulaatiota, jätetään täysin huomioimatta se mitä luonnossa havaitaan.

        "On myös mahdollista, ettei tuohon aikaan ollut niin paljon eläinlajeja kuin nykyään. Ehkä oli pääasiassa vain peruslajeja"
        Mihin tieteellisen löytöön tämä oletus perustuu? Ei ole yhtään näyttöä siitä, että tuolloin olisi ollut vain ns. "peruslajeja"

        Sinänsä kressut eivät osaa päättää: Toiset sanovat, että tuohon aikaan oli selvästi enemmän lajeja kuin nykyään.

        "Aivan alussa eläimet eivät olleet arkailleet ihmistä eikä lihansyöjiä ilmeisesti ollut "
        Ongelmana on vain se, että tällainen muutos olisi makroevoluutiota; jos ruuansulatusjärjestelmä hampaista alkaen muovautuisi
        kasvissyöjästä lihansyöjäksi.

        Sinänsä taas tulee hyvin esille tiettyjen kressujen pohjaton ristiriita: He väittävät, ettei makroevoluutiota tapahdu, mutta
        heidän omat mallit vaativat, että sitä tapahtuu.

        "Vaisto voidaan määritellä eliöihin ohjelmoiduiksi automaattisiksi toimintamalleiksi. Ohjelmointi edellyttää aina
        ohjelmoijaa, sitä ei synny itsestään elottomasta materiasta."
        Taas tehdään perusteettomia oletuksia; miksei toimintamallit voi kehittyä?

        "
        Emme myöskään tiedä, mikä mahtoi olla se vaikutin, joka Nooan aikana laukaisi eläimissä vaellusvietin ja ohjasi
        niitä arkin läheisyyteen, mutta ilmeisesti näin kuitenkin kävi. "
        Ilmeisesti kävi..juu.. kun oma malli vaatii sitä, mutta missä on taas havainnot?

        Taas on mielenkiintoista makroevoluutiota tapahtunut, kun nykyään tietyt eläimet ovat hyvin voimakkaasti sopeutuneet eri alueille rakenteellisesti,
        mutta tuolloin eläimet pärjäsivät tuollaisella yhdenlaisella alueella..

        "Tämä varmaan pitää paikkansa nykyisissä oloissa, mutta vedenpaisumusteoriat, kuten nopea laattatektoniikkateoria
        edellyttävät sekä korkeiden vuoristojen että valtameren syvänteiden syntyneen suurimmaksi osaksi vasta vedenpaisumuksen
        aikana ja vähäisessä määrin sen jälkeen. Maapallon profiili oli siten paljon nykyistä tasaisempi."
        Onko missään merkkejä mantereiden nopeista liikkeistä ja vuorten vikkelästä noususta? Meidän pitäisi havaita paljon enemmän
        (tappavaa) vulgaanista toimintaa ja mantereiden kitka olisi myös kuumentanut ilmastoa elämälle mahdottomaksi..

        "Entä miten kahdeksan ihmistä pystyi huolehtimaan arkin eläimistä? Woodmorappen laskelmien mukaan eri tehtävien
        suorittaminen vaati yhdeltä henkilöltä päivittäin vain 7 sekuntia eläintä kohti eli kaikkiaan noin 4-5 tuntia,
        mikäli eläimiä olisi ollut maksimimäärä eli 16 000."
        Tässäkin on se ongelma, että WOodmorappe pohjaa tuohon täysin perustelemattomaan väitteeseen siitä, että eläimiä olisi ollut vain 16000 kappaletta,
        ja että ne olisivat olleet hyvin erilaisia kuin nykyeläimet. Näillä väitteillä ei ole mitään havaintoihin perustuvaa pohjaa, joten yhtä
        hyvin Woodmorappe voisi puhua puutarhatontuista ja Loch Nessistä selittävinä tekijöinä.

        "Mutta miksi olisi pitänyt ottaa jättikokoisia aikuisia eläimiä? Lapsikin olisi varmaan tajunnut,
        että on viisasta ottaa ottaa pienikokoisia nuoria yksilöitä tai poikasia."
        Entäpä nämä alle vuoden elävät organismit, mitkä vaativat matalahkoa virtaavaa vesistöä?..tai vähemmän virtaavaa järvimäistä
        ympäristöä? Nämä olisivat kuolleet sukupuuttoon tulvassa, mutta ilmeisesti nämäkin kehittyivät voimakkaan makroevoluution
        avulla jälkeenpäin?

        ". Hitaat laattaliikkeet eivät kuitenkaan selitä kovin hyvin suurten vuoristojen syntyä.
        Vedenpaisumuksen aiheuttama mullistus sen sijaan näyttäisi tarjoavan laajavaikutteisen syyn laattojen nopealle
        irtautumiselle muinaisesta alkumantereesta."
        Miksi ei selittäisi? Esim. Aasian ja Intian laatat ovat olleet hiljalleen liikkeessä toisiaan vasten ja Himalaja nousee yhä suhteellisen
        hyvää vauhtia kovasta eroosiosta huolimatta.

        Mikä vedenpaisumusmekanismi olisi aiheuttanut vuorten kasvun ja laattojen nopean liikkeen? Mikä ihmeen voima olisi työntänyt
        laattoja nopealla vauhdilla ja mihin ihmeeseen se voima olisi kadonnut? Nimittäin laattojen liikettä hidastaa kitka ja osa tarvittavasta
        valtavasta energiamäärästä olisi purkautunut tuossa lämpöenergiana. Tosin vaaditussa mittakaavassa lämpöä olisi tullut niin paljon,
        että mannerlaatat olisivat sulaneet.

        "Mannerlaattojen rajuissa törmäyksissä syntyi vuoristoja ja valtameren syvänteitä, joihin suurin osa
        vedestä keräytyi vedenpaisumuksen jälkeen."
        Tulivuoria olisi tullut myöskin huikeat määrät ja älyttömästi siitä johtuen rikkiä ja muuta elämän kannalta ei niin kivaa.

        "Vedenpaisumuksen jälkeen maailma oli monessa suhteessa erilainen kuin ennen sitä. Napavyöhykkeillä vallitsi jääkausi,
        mikä johtui vulkaanisen toiminnan seurauksena lämmenneen meriveden suuresta haihtumisesta ja napaseutujen massiivisista
        lumisateista. Jääkauden"
        Tämän Peltonen taisi repäistä jostain lasten satukirjasta..hmm..Aku Ankasta?

        Höyrystyneeseen veteen sitoutunut lämpö olisi vapautunut ilmakehään LÄMMITTÄEN ilmaa, tehden massiivisista lumisateista
        mahdottommia!

        " Suuri osa kaloista saattoi kuolla, mutta veden suolapitoisuuden kerrostuneisuus tai paikalliset 'taskut' ja onkalot
        saattoivat tarjota eri vesiympäristöihin sopeutuneille kaloille ja muille vesieläimille sopivia olosuhteita."
        Edelleen Peltonen elää fantasiamaailmassaan. Hän unohtaa täysin ravintoketjun alkupäässä olevat planktonit, mitkä olisivat olleet ensimmäisiä
        uhreja..tuhoten samalla ravintoketjun, ja samalla loputkin vedessä elävät.

        "Suuret, kelluvat kasvilautat mahdollistivat siemenien, bakteerien, matojen, toukkien, monien hyönteisten ja
        ehkä joidenkin lintujenkin säilymisen"
        Kuinkahan monelle eliölle tällaiset kelluvat kasvimatot ovat se otollisin elinympäristö? Aivan hyvin harvalle lajille, sillä
        tällaisia mattojahan ei normaalitilanteissa edes olisi ollut juurikaan!

        "osa kasvillisuudesta hautautui kuitenkin veteen muodostuen lopulta nykyisin tunnetuiksi öljy- ja hiilikerrostumiksi."
        Kuten tiedämme, niin orgaanista materiaa tulvakerrostumissa on aivan liian paljon tätä mallia ajatellen.

        " Raamatun mukaan ihmiset ja eläimet olivat arkissa vielä kolme kuukautta sen jälkeen kun vesi oli alkanut laskea.
        Tuona aikana ehti jo muodostua melko runsaastikin kasvillisuutta (minkä voi päätellä esimerkiksi siitä nopeudesta millä
        trooppisten savannialueiden kasvillisuus elpyy kuivan kauden jälkeen)."
        1) Tässä ei toivuta kuivasta kaudesta, päin vastoin
        2) Ei olla trooppisilla savannialueilla
        3) Oli kyse epänormaalista luonnonilmiöstä: Savanneilla on usein näitä kuivia kausia ja elämä sopii hyvin tuohon muottiin.
        4) Suolavesi olisi tuhonnut aika pitkälle kasvistoa [useimmat lajit eivät selviäisi veden alla, eivätkä niiden levittäytymismuodotkaan].

        "Peter Grant tutki 18 vuotta Galapagos-saarten peippoja (joita jo Darwin aikoinaan tarkkaili) ja totesi yllätyksekseen
        niissä tapahtuvan muutoksia hyvin tiheään tahtiin. Havaintojensa perusteella hän päätyi tulokseen, että esim. tyypillisen
        peipon muuttuminen kaktuspeipoksi kestäisi vain 1200 vuotta ja monien toisistaan vähemmän eroavien lajien kohdalla riittäisi
        jo 200 vuottakin! Vastaavaa nopeaa lajiutumista on havaittu mm. kirjoahvenen ja joidenkin hyönteisten kohdalla."
        Vau, taas etitään pari sopivaa itselle sopivaa esimerkkiä ja oletetaan, että näitä havaintoja voidaan pitää yleispätevinä.
        Sukupolven kesto on todella tärkeä tekijä muuttumisnopeutta miettien ja tosiaan joidenkin hyönteisten ja esim. jyrsijöiden on
        havaittu muuttuvan nopeasti. Kuitenkin hitaammin lisääntyvät eläimet eivät muutu samaa vauhtia.

        Toisekseen ei olla havaittu, että noin yleisesti parista tuhannesta kanta lajista olisi kehkeytynyt yli 1,5 miljoonan lajin kirjo muutamassa
        tuhannessa vuodessa; taas suora havainto puuttuu!

      • `Late
        illuminatus kirjoitti:

        Älähän yritä noilla näytöillä elvistellä.

        Se geneettinen pullonkaula oli n. 75000 vuotta sitten ja syy oli todennäköisesti Toban räjähdys, ja siitä seuranneet ilmaston muutokset. Tuolloin nykyihmisiä oli jäljellä ehkä 2000-3000.

        Samaten sekä mtEeva että Y-kromosomitutkimukset ovat vanhaa kauraa, jotka eivät millään muotoa viittaa mihinkään raamatulliseen - eivät edes aikansa puolesta.

        Sinulla on muuten edelleenkin ne vanhat vedenpaisumuskysymykset vastaamatta.

        "--Älähän yritä noilla näytöillä elvistellä.--"

        Näytöt ovat elvistelemisen arvoisia! :)

        "--Se geneettinen pullonkaula oli n. 75000 vuotta sitten ja syy oli todennäköisesti Toban räjähdys, ja siitä seuranneet ilmaston muutokset. Tuolloin nykyihmisiä oli jäljellä ehkä 2000-3000.-----"

        Ehkä sinä olisit viisaampi, jos olisit noista geemitutkimuksista oppinut edes sen, että elvisteleminen evoikämääreillä on typerää? HEH!

        Ja sama illuminaattinen"tieteellisyys" jatkuu
        ----->TODENNÄKÖISESTI Toban räjähdys------->jäljellä EHKÄ 2000-3000 jne.
        Siis tuota voisi kuvitella jatkavan vielä Mainilan
        laukauksilla ja Piltdown miehen eseellä! HEH! :)

        "--Samaten sekä mtEeva että Y-kromosomitutkimukset ovat vanhaa kauraa, jotka eivät millään muotoa viittaa mihinkään raamatulliseen - eivät edes aikansa puolesta.----"

        Ja juuri kun pääsin sinua nuhtelemasta evouskovien
        aikamääreisiin takertumisesta, niin täälä vielä toinenkin tapaus? HYIhyi!

        Ja se että eeva näyttää "vanhemmalta" geenitukimuksen mukaan, niin sopii oikein hyvin Raamatun kuvaan, kuten Peltonenkin sen oivalsi.

        Mutta se, ettei se valotu sinun illuminaattisiin aivoihisi, niin ei ole kylläkään mikään ihme! ;)

        "--Sinulla on muuten edelleenkin ne vanhat vedenpaisumuskysymykset vastaamatta.---"

        No juu! Se tilanne on yleensä keskusteluissa kohdallani parhaimmillaan yksin vastailen n. viidelle, jotka kohdistavat kysymyksensä minulle.
        En parhaalla tahdollakaan mm. ennätä aina vastata kaikille. On tietysti muitakin syitä esim. jos olen samaa asia käsitellyt lukemattomia kertoja, niin en jaksa uudestaan aivan heti vääntää. :)

        En nyt edes muista mitä olet kysynyt, tai olenko edes nähnyt, jos olen poistunut päiviksi tai joskus jopa viikoiksi palstalta.

        Mutta noin yleisesti tuosta vedenpaisumusasiasta voisin sanoa olevani vakuuttunut, että muillakin
        kuin minulla on kysymykset linjalla vedenpaisumus/vedenpaisumattomuudet vastaamatta.
        Siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä ei ole
        riittäviä todisteita ei suuntaan eikä toiseen.

        Minä ainakin sanon rehellisesti, että minulla on
        kristillinen uskoni ja Raamattu ja sitä sanomaa
        ei tiede ole pystynyt eikä pysty kumoamaan, että vedenpaisumus on ollut.Koska oikea tiede on hyvä asia.

        Mutta jos minulle tullaan väittämään, että on tieteellisesti todistettu, että vedenpaisumusta ei ole ollut, niin se ei ole mitään tiedettä, vaan piltdownhenkisten evouskovien valehtelua. ;) HEH!

      • Sinä olet
        `Late kirjoitti:

        Sinä olet Late joko hupaisa tai sitten surkuhupaisa. En ole vielä päättänyt kumpaa.

      • `Late kirjoitti:

        >>"--Se geneettinen pullonkaula oli n. 75000 vuotta sitten ja syy oli todennäköisesti Toban räjähdys, ja siitä seuranneet ilmaston muutokset. Tuolloin nykyihmisiä oli jäljellä ehkä 2000-3000.-----" Ehkä sinä olisit viisaampi, jos olisit noista geemitutkimuksista oppinut edes sen, että elvisteleminen evoikämääreillä on typerää? HEH! >Ja sama illuminaattinen"tieteellisyys" jatkuu

        Siis tuota voisi kuvitella jatkavan vielä Mainilan laukauksilla ja Piltdown miehen eseellä! HEH! :) >"--Samaten sekä mtEeva että Y-kromosomitutkimukset ovat vanhaa kauraa, jotka eivät millään muotoa viittaa mihinkään raamatulliseen - eivät edes aikansa puolesta.----"
        Ja juuri kun pääsin sinua nuhtelemasta evouskovien aikamääreisiin takertumisesta, niin täälä vielä toinenkin tapaus? HYIhyi! >Ja se että eeva näyttää "vanhemmalta" geenitukimuksen mukaan, niin sopii oikein hyvin Raamatun kuvaan, kuten Peltonenkin sen oivalsi. >Mutta se, ettei se valotu sinun illuminaattisiin aivoihisi, niin ei ole kylläkään mikään ihme! ;) >"--Sinulla on muuten edelleenkin ne vanhat vedenpaisumuskysymykset vastaamatta.---"
        No juu! Se tilanne on yleensä keskusteluissa kohdallani parhaimmillaan yksin vastailen n. viidelle, jotka kohdistavat kysymyksensä minulle. En parhaalla tahdollakaan mm. ennätä aina vastata kaikille. On tietysti muitakin syitä esim. jos olen samaa asia käsitellyt lukemattomia kertoja, niin en jaksa uudestaan aivan heti vääntää. :) >En nyt edes muista mitä olet kysynyt, tai olenko edes nähnyt, jos olen poistunut päiviksi tai joskus jopa viikoiksi palstalta. >Mutta noin yleisesti tuosta vedenpaisumusasiasta voisin sanoa olevani vakuuttunut, että muillakin

        Siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä ei ole riittäviä todisteita ei suuntaan eikä toiseen. >Minä ainakin sanon rehellisesti, että minulla on kristillinen uskoni ja Raamattu ja sitä sanomaa
        ei tiede ole pystynyt eikä pysty kumoamaan, että vedenpaisumus on ollut.Koska oikea tiede on hyvä asia.>Mutta jos minulle tullaan väittämään, että on tieteellisesti todistettu, että vedenpaisumusta ei ole ollut, niin se ei ole mitään tiedettä, vaan piltdownhenkisten evouskovien valehtelua. ;) HEH!

      • m paattinen
        Kimnice kirjoitti:

        "Eläintieteilijä, geologi John Woodmorappe on perusteellisten laskelmiensa tuloksena arvioinut eläimiä olleen enintään 8000 lajia eli 16 000 eläintä ja vähimmillään vain noin 2000."
        Eli uusia lajeja olisi tullut siis jotain tyyliin 1,5 miljoonaa kappaletta lisää parissa tuhannessa vuodessa; periaatteessa
        tahdilla yksi per päivä? Tällaista tahtia ei ole havaittu tietysti tapahtuvan luonnossa..ainakana yleisesti.

        "Peruslajeilla on suuren geneettisen muuntelupotentiaalinsa ansiosta kyky saada aikaan monia variaatioita
        (vrt. koiraeläimet, kissaeläimet, sorsalinnut). Sitä voisi verrata sekarotuiseen koiraan, joka pystyy rikkaan
        geenivalikoimansa vuoksi saamaan aikaan hyvinkin monen näköisiä jälkeläisiä."
        Periaatteessa kyseessä olisi ollut kuin purkautuva tiedosto, mikä olisi siis aivan älyttömällä vauhdilla purkautunut?
        Miksei tuota purkautumista ole voitu havaita? Missä on tieteelliset havainnot, että vedenpaisumuksen päättymisen aikoihin olisi
        ollut vain esim. pari tuhatta vain vähän purkautunutta lajia? Vielä huonommaksi asiat menevät kun mietitään, että tuon purkautumisen
        olisi pitänyt tapahtua turkin seudulla, ja siis pitäisi löytyä merkkejä siitä, että nämä alkumuodot olisivat lähteneet tuolta
        käsin purkautumaan ympäri maailmaa.

        Toisin sanoen, kyseessä on totaalinen ad hoc-fantaisia, mikä ei perustu todellisuudesta tehtäviin havaintoihin. Se vaatii
        myös prosessia, mistä ei ole mitään havaintoa.

        "Eläimet kylläkin saivat totuttautua arkkiin viikon verran ennen kuin tulva alkoi."
        Kokonaisen viikon? Viikossa ei saada tarpeeksi totuteltua eläintä vuoden kestävään koitokseen olosuhteissa, mitkä eroavat
        omista elinoloista merkittävästi.

        "Woodmorappen laskelmien mukaan kosteita ulosteita olisi syntynyt n. 12 tonnia (kuutiota) päivittäin."
        Lasku perustuu:
        1) Oletukseen, että eläimet olivat kuin zip-tiedostoja ja purkautuivat jostain syystä arkin jälkeen useiksi ala-lajeiksi,
        tästä ei ole mitään havaintoa.
        2) Sitten otettu huomioom jokaiselta eläimeltä se ehdoton minimikulutus, mikä voidaan saavuttaa vain harvoissa erikoistapauksissa.

        Toisin sanoen tämäkin lukema minkä Woodmorappe on saanut on täysin merkityksetön..

        "Vedenpaisumusta edeltänyt maailma oli hyvin erilainen kuin sen jälkeinen. Mahdollisesti oli vain yksi manner (mistä nykyään
        käytetään nimitystä Pangaia). Ilmasto oli joko kauttaaltaan lämmin tai alkumanner sijaitsi pääosin lämpimällä vyöhykkeellä."
        Taas tehdään fantasia-maailmaan perustuvaa spekulaatiota, jätetään täysin huomioimatta se mitä luonnossa havaitaan.

        "On myös mahdollista, ettei tuohon aikaan ollut niin paljon eläinlajeja kuin nykyään. Ehkä oli pääasiassa vain peruslajeja"
        Mihin tieteellisen löytöön tämä oletus perustuu? Ei ole yhtään näyttöä siitä, että tuolloin olisi ollut vain ns. "peruslajeja"

        Sinänsä kressut eivät osaa päättää: Toiset sanovat, että tuohon aikaan oli selvästi enemmän lajeja kuin nykyään.

        "Aivan alussa eläimet eivät olleet arkailleet ihmistä eikä lihansyöjiä ilmeisesti ollut "
        Ongelmana on vain se, että tällainen muutos olisi makroevoluutiota; jos ruuansulatusjärjestelmä hampaista alkaen muovautuisi
        kasvissyöjästä lihansyöjäksi.

        Sinänsä taas tulee hyvin esille tiettyjen kressujen pohjaton ristiriita: He väittävät, ettei makroevoluutiota tapahdu, mutta
        heidän omat mallit vaativat, että sitä tapahtuu.

        "Vaisto voidaan määritellä eliöihin ohjelmoiduiksi automaattisiksi toimintamalleiksi. Ohjelmointi edellyttää aina
        ohjelmoijaa, sitä ei synny itsestään elottomasta materiasta."
        Taas tehdään perusteettomia oletuksia; miksei toimintamallit voi kehittyä?

        "
        Emme myöskään tiedä, mikä mahtoi olla se vaikutin, joka Nooan aikana laukaisi eläimissä vaellusvietin ja ohjasi
        niitä arkin läheisyyteen, mutta ilmeisesti näin kuitenkin kävi. "
        Ilmeisesti kävi..juu.. kun oma malli vaatii sitä, mutta missä on taas havainnot?

        Taas on mielenkiintoista makroevoluutiota tapahtunut, kun nykyään tietyt eläimet ovat hyvin voimakkaasti sopeutuneet eri alueille rakenteellisesti,
        mutta tuolloin eläimet pärjäsivät tuollaisella yhdenlaisella alueella..

        "Tämä varmaan pitää paikkansa nykyisissä oloissa, mutta vedenpaisumusteoriat, kuten nopea laattatektoniikkateoria
        edellyttävät sekä korkeiden vuoristojen että valtameren syvänteiden syntyneen suurimmaksi osaksi vasta vedenpaisumuksen
        aikana ja vähäisessä määrin sen jälkeen. Maapallon profiili oli siten paljon nykyistä tasaisempi."
        Onko missään merkkejä mantereiden nopeista liikkeistä ja vuorten vikkelästä noususta? Meidän pitäisi havaita paljon enemmän
        (tappavaa) vulgaanista toimintaa ja mantereiden kitka olisi myös kuumentanut ilmastoa elämälle mahdottomaksi..

        "Entä miten kahdeksan ihmistä pystyi huolehtimaan arkin eläimistä? Woodmorappen laskelmien mukaan eri tehtävien
        suorittaminen vaati yhdeltä henkilöltä päivittäin vain 7 sekuntia eläintä kohti eli kaikkiaan noin 4-5 tuntia,
        mikäli eläimiä olisi ollut maksimimäärä eli 16 000."
        Tässäkin on se ongelma, että WOodmorappe pohjaa tuohon täysin perustelemattomaan väitteeseen siitä, että eläimiä olisi ollut vain 16000 kappaletta,
        ja että ne olisivat olleet hyvin erilaisia kuin nykyeläimet. Näillä väitteillä ei ole mitään havaintoihin perustuvaa pohjaa, joten yhtä
        hyvin Woodmorappe voisi puhua puutarhatontuista ja Loch Nessistä selittävinä tekijöinä.

        "Mutta miksi olisi pitänyt ottaa jättikokoisia aikuisia eläimiä? Lapsikin olisi varmaan tajunnut,
        että on viisasta ottaa ottaa pienikokoisia nuoria yksilöitä tai poikasia."
        Entäpä nämä alle vuoden elävät organismit, mitkä vaativat matalahkoa virtaavaa vesistöä?..tai vähemmän virtaavaa järvimäistä
        ympäristöä? Nämä olisivat kuolleet sukupuuttoon tulvassa, mutta ilmeisesti nämäkin kehittyivät voimakkaan makroevoluution
        avulla jälkeenpäin?

        ". Hitaat laattaliikkeet eivät kuitenkaan selitä kovin hyvin suurten vuoristojen syntyä.
        Vedenpaisumuksen aiheuttama mullistus sen sijaan näyttäisi tarjoavan laajavaikutteisen syyn laattojen nopealle
        irtautumiselle muinaisesta alkumantereesta."
        Miksi ei selittäisi? Esim. Aasian ja Intian laatat ovat olleet hiljalleen liikkeessä toisiaan vasten ja Himalaja nousee yhä suhteellisen
        hyvää vauhtia kovasta eroosiosta huolimatta.

        Mikä vedenpaisumusmekanismi olisi aiheuttanut vuorten kasvun ja laattojen nopean liikkeen? Mikä ihmeen voima olisi työntänyt
        laattoja nopealla vauhdilla ja mihin ihmeeseen se voima olisi kadonnut? Nimittäin laattojen liikettä hidastaa kitka ja osa tarvittavasta
        valtavasta energiamäärästä olisi purkautunut tuossa lämpöenergiana. Tosin vaaditussa mittakaavassa lämpöä olisi tullut niin paljon,
        että mannerlaatat olisivat sulaneet.

        "Mannerlaattojen rajuissa törmäyksissä syntyi vuoristoja ja valtameren syvänteitä, joihin suurin osa
        vedestä keräytyi vedenpaisumuksen jälkeen."
        Tulivuoria olisi tullut myöskin huikeat määrät ja älyttömästi siitä johtuen rikkiä ja muuta elämän kannalta ei niin kivaa.

        "Vedenpaisumuksen jälkeen maailma oli monessa suhteessa erilainen kuin ennen sitä. Napavyöhykkeillä vallitsi jääkausi,
        mikä johtui vulkaanisen toiminnan seurauksena lämmenneen meriveden suuresta haihtumisesta ja napaseutujen massiivisista
        lumisateista. Jääkauden"
        Tämän Peltonen taisi repäistä jostain lasten satukirjasta..hmm..Aku Ankasta?

        Höyrystyneeseen veteen sitoutunut lämpö olisi vapautunut ilmakehään LÄMMITTÄEN ilmaa, tehden massiivisista lumisateista
        mahdottommia!

        " Suuri osa kaloista saattoi kuolla, mutta veden suolapitoisuuden kerrostuneisuus tai paikalliset 'taskut' ja onkalot
        saattoivat tarjota eri vesiympäristöihin sopeutuneille kaloille ja muille vesieläimille sopivia olosuhteita."
        Edelleen Peltonen elää fantasiamaailmassaan. Hän unohtaa täysin ravintoketjun alkupäässä olevat planktonit, mitkä olisivat olleet ensimmäisiä
        uhreja..tuhoten samalla ravintoketjun, ja samalla loputkin vedessä elävät.

        "Suuret, kelluvat kasvilautat mahdollistivat siemenien, bakteerien, matojen, toukkien, monien hyönteisten ja
        ehkä joidenkin lintujenkin säilymisen"
        Kuinkahan monelle eliölle tällaiset kelluvat kasvimatot ovat se otollisin elinympäristö? Aivan hyvin harvalle lajille, sillä
        tällaisia mattojahan ei normaalitilanteissa edes olisi ollut juurikaan!

        "osa kasvillisuudesta hautautui kuitenkin veteen muodostuen lopulta nykyisin tunnetuiksi öljy- ja hiilikerrostumiksi."
        Kuten tiedämme, niin orgaanista materiaa tulvakerrostumissa on aivan liian paljon tätä mallia ajatellen.

        " Raamatun mukaan ihmiset ja eläimet olivat arkissa vielä kolme kuukautta sen jälkeen kun vesi oli alkanut laskea.
        Tuona aikana ehti jo muodostua melko runsaastikin kasvillisuutta (minkä voi päätellä esimerkiksi siitä nopeudesta millä
        trooppisten savannialueiden kasvillisuus elpyy kuivan kauden jälkeen)."
        1) Tässä ei toivuta kuivasta kaudesta, päin vastoin
        2) Ei olla trooppisilla savannialueilla
        3) Oli kyse epänormaalista luonnonilmiöstä: Savanneilla on usein näitä kuivia kausia ja elämä sopii hyvin tuohon muottiin.
        4) Suolavesi olisi tuhonnut aika pitkälle kasvistoa [useimmat lajit eivät selviäisi veden alla, eivätkä niiden levittäytymismuodotkaan].

        "Peter Grant tutki 18 vuotta Galapagos-saarten peippoja (joita jo Darwin aikoinaan tarkkaili) ja totesi yllätyksekseen
        niissä tapahtuvan muutoksia hyvin tiheään tahtiin. Havaintojensa perusteella hän päätyi tulokseen, että esim. tyypillisen
        peipon muuttuminen kaktuspeipoksi kestäisi vain 1200 vuotta ja monien toisistaan vähemmän eroavien lajien kohdalla riittäisi
        jo 200 vuottakin! Vastaavaa nopeaa lajiutumista on havaittu mm. kirjoahvenen ja joidenkin hyönteisten kohdalla."
        Vau, taas etitään pari sopivaa itselle sopivaa esimerkkiä ja oletetaan, että näitä havaintoja voidaan pitää yleispätevinä.
        Sukupolven kesto on todella tärkeä tekijä muuttumisnopeutta miettien ja tosiaan joidenkin hyönteisten ja esim. jyrsijöiden on
        havaittu muuttuvan nopeasti. Kuitenkin hitaammin lisääntyvät eläimet eivät muutu samaa vauhtia.

        Toisekseen ei olla havaittu, että noin yleisesti parista tuhannesta kanta lajista olisi kehkeytynyt yli 1,5 miljoonan lajin kirjo muutamassa
        tuhannessa vuodessa; taas suora havainto puuttuu!

        Johan syntyi keskustelua.Muistutan vielä että arkin olemassaolo ei todista vedenpaisumusta,vain arkin olemassaolon.Olishan se helkkarin hienoa jos arkki tosiaan olis olemassa! Mikä mahtava suoritus tuon ajan ihmisiltä! Mutta tieteen käsitystä vedenpaisumuksesta se ei uhkaa.

      • m paattinen kirjoitti:

        Niin no.. Arkkihan on löytynyt useita kertoja jos puheita uskotaan.

        Käyttäjä Late on tarjonnut vuonna 1948 löytynyttä muotoa ja kuinka laitteilla olisi selvinnyt jopa Arkin osastojen rakenteet jne. Vaikka kyseinen tapaus on todistettu normaaliksi luonnonmuodostelmaksi..

      • Late
        illuminatus kirjoitti:

        >>"--Se geneettinen pullonkaula oli n. 75000 vuotta sitten ja syy oli todennäköisesti Toban räjähdys, ja siitä seuranneet ilmaston muutokset. Tuolloin nykyihmisiä oli jäljellä ehkä 2000-3000.-----" Ehkä sinä olisit viisaampi, jos olisit noista geemitutkimuksista oppinut edes sen, että elvisteleminen evoikämääreillä on typerää? HEH! >Ja sama illuminaattinen"tieteellisyys" jatkuu
        ----->TODENNÄKÖISESTI Toban räjähdys------->jäljellä EHKÄ 2000-3000 jne.
        Siis tuota voisi kuvitella jatkavan vielä Mainilan laukauksilla ja Piltdown miehen eseellä! HEH! :) >"--Samaten sekä mtEeva että Y-kromosomitutkimukset ovat vanhaa kauraa, jotka eivät millään muotoa viittaa mihinkään raamatulliseen - eivät edes aikansa puolesta.----"
        Ja juuri kun pääsin sinua nuhtelemasta evouskovien aikamääreisiin takertumisesta, niin täälä vielä toinenkin tapaus? HYIhyi! >Ja se että eeva näyttää "vanhemmalta" geenitukimuksen mukaan, niin sopii oikein hyvin Raamatun kuvaan, kuten Peltonenkin sen oivalsi. >Mutta se, ettei se valotu sinun illuminaattisiin aivoihisi, niin ei ole kylläkään mikään ihme! ;) >"--Sinulla on muuten edelleenkin ne vanhat vedenpaisumuskysymykset vastaamatta.---"
        No juu! Se tilanne on yleensä keskusteluissa kohdallani parhaimmillaan yksin vastailen n. viidelle, jotka kohdistavat kysymyksensä minulle. En parhaalla tahdollakaan mm. ennätä aina vastata kaikille. On tietysti muitakin syitä esim. jos olen samaa asia käsitellyt lukemattomia kertoja, niin en jaksa uudestaan aivan heti vääntää. :) >En nyt edes muista mitä olet kysynyt, tai olenko edes nähnyt, jos olen poistunut päiviksi tai joskus jopa viikoiksi palstalta. >Mutta noin yleisesti tuosta vedenpaisumusasiasta voisin sanoa olevani vakuuttunut, että muillakin
        kuin minulla on kysymykset linjalla vedenpaisumus/vedenpaisumattomuudet vastaamatta.
        Siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä ei ole riittäviä todisteita ei suuntaan eikä toiseen. >Minä ainakin sanon rehellisesti, että minulla on kristillinen uskoni ja Raamattu ja sitä sanomaa
        ei tiede ole pystynyt eikä pysty kumoamaan, että vedenpaisumus on ollut.Koska oikea tiede on hyvä asia.>Mutta jos minulle tullaan väittämään, että on tieteellisesti todistettu, että vedenpaisumusta ei ole ollut, niin se ei ole mitään tiedettä, vaan piltdownhenkisten evouskovien valehtelua. ;) HEH!

        "--   >>"--Se geneettinen pullonkaula oli n. 75000 vuotta sitten ja syy oli todennäköisesti Toban räjähdys, ja siitä seuranneet ilmaston muutokset. Tuolloin nykyihmisiä oli jäljellä ehkä 2000-3000.-----" Ehkä sinä olisit viisaampi, jos olisit noista geemitutkimuksista oppinut edes sen, että elvisteleminen evoikämääreillä on typerää? HEH! >Ja sama illuminaattinen"tieteellisyys" jatkuu

      • Alex
        Late kirjoitti:

        Moi !

        Oletko ihan itse keksinyt tällaisen jutun?

        "Tidemiehet ovat todenneet, että mustanmeren seuduilla on joskus(ei aikamääreitä)tapahtunut valtaisa metaanipurkaus maan uumenista valtavalla paineella avaruuteen ja ovat jopa väläytelleet tässä yhteydessä mahdollista selitystä vedenpaisumukseen."

        Näytäppä joku ei-uskonnollinen lähde tälle tiedolle.

        --

      • Late kirjoitti:

        "--   >>"--Se geneettinen pullonkaula oli n. 75000 vuotta sitten ja syy oli todennäköisesti Toban räjähdys, ja siitä seuranneet ilmaston muutokset. Tuolloin nykyihmisiä oli jäljellä ehkä 2000-3000.-----" Ehkä sinä olisit viisaampi, jos olisit noista geemitutkimuksista oppinut edes sen, että elvisteleminen evoikämääreillä on typerää? HEH! >Ja sama illuminaattinen"tieteellisyys" jatkuu
        ----->TODENNÄKÖISESTI Toban räjähdys------->jäljellä EHKÄ 2000-3000 jne.
        Siis tuota voisi kuvitella jatkavan vielä Mainilan laukauksilla ja Piltdown miehen eseellä! HEH! :) >"--Samaten sekä mtEeva että Y-kromosomitutkimukset ovat vanhaa kauraa, jotka eivät millään muotoa viittaa mihinkään raamatulliseen - eivät edes aikansa puolesta.----"
        Ja juuri kun pääsin sinua nuhtelemasta evouskovien aikamääreisiin takertumisesta, niin täälä vielä toinenkin tapaus? HYIhyi! >Ja se että eeva näyttää "vanhemmalta" geenitukimuksen mukaan, niin sopii oikein hyvin Raamatun kuvaan, kuten Peltonenkin sen oivalsi. >Mutta se, ettei se valotu sinun illuminaattisiin aivoihisi, niin ei ole kylläkään mikään ihme! ;) >"--Sinulla on muuten edelleenkin ne vanhat vedenpaisumuskysymykset vastaamatta.---"
        No juu! Se tilanne on yleensä keskusteluissa kohdallani parhaimmillaan yksin vastailen n. viidelle, jotka kohdistavat kysymyksensä minulle. En parhaalla tahdollakaan mm. ennätä aina vastata kaikille. On tietysti muitakin syitä esim. jos olen samaa asia käsitellyt lukemattomia kertoja, niin en jaksa uudestaan aivan heti vääntää. :) >En nyt edes muista mitä olet kysynyt, tai olenko edes nähnyt, jos olen poistunut päiviksi tai joskus jopa viikoiksi palstalta. >Mutta noin yleisesti tuosta vedenpaisumusasiasta voisin sanoa olevani vakuuttunut, että muillakin
        kuin minulla on kysymykset linjalla vedenpaisumus/vedenpaisumattomuudet vastaamatta.
        Siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä ei ole riittäviä todisteita ei suuntaan eikä toiseen. >Minä ainakin sanon rehellisesti, että minulla on kristillinen uskoni ja Raamattu ja sitä sanomaa
        ei tiede ole pystynyt eikä pysty kumoamaan, että vedenpaisumus on ollut.Koska oikea tiede on hyvä asia.>Mutta jos minulle tullaan väittämään, että on tieteellisesti todistettu, että vedenpaisumusta ei ole ollut, niin se ei ole mitään tiedettä, vaan piltdownhenkisten evouskovien valehtelua. ;) HEH!

        >>Ei ei suinkaan näytä nyt huonolta, sillä ainakin suunta on järkevään suuntaan, sillä mitä tarkempia
        tutkimuksia näyttää tehtävän, niin sitä enemmän vuosien ikämääreet tuntuvat tarkentuvan geenitutkimuksenkin mukaan poispäin evouskovien älyttömistä vuosimääreistä. :)>Ja tämä on nimenomaan oikean tieteen suunta, jota minäkin sydämestäni kannatan! :)>Et pysty ohittamaan tosiasioita sillä, että kerrot asian synomiinisesti erisanoilla ja sitten kerrot etten minä ymmärrä??? Haloo illuminatus!Loppupelissähän kysymys kuitenkin kuuluu, että onko väittämäsi tieteellisesti todistettu fakta?
        Vastaus on ei ole!Vai oletko kunnon evouskova ja olet erimieltä?>Mikä estää raamatullisen johtopäätöksen tekemisen esim. Peltosen kaltaisella tavalla Eevan iästä ja mitenkä se olisi ristiriitainen johtopäätös suhteessa Raamattuun??>Toivoisin nyt kuitenkin, että et hermostumisestasi huolimatta lähtisi jatkossa noin rankkaan henkilökohtaiseen alatyyliin, joka kääntyy varmasti enempikin sinua itseäsi vastaan, kuin minua vastaan.Samassa veneessähän tässä kuitenkin ollaan ja tavallaan molemmat varmaan ajatellaan vilpittömästi, että meillä kaikilla olisi onnellinen elämä ja että tämä kansakunta nimeltä Suomi olisi niin moraliltaan kuin koulutukseltaankin vahva. Toki itsekin kärjistän asioita, mutta olen aina välttänyt menemästä suoraan henkilökohtaisen morkkaamisen rajan puolelle. :)>Ei kuulu tapoihini paeta mistään tilanteista, mutta minulla ei todellakaan yrittäjänä ole mahdollista jatkuvasti istua koneen äärellä pelkästään näillä palstoilla. Kai sen nyt sentään ymmärrät?>Jos taasen iskee työkeikka esim. ulkomaille, niin tuskin ensimmäisenä tulee edes hotellimajoituksessa mieleen suomi24.fi evoluutio vs.kreationismi?>Sinulta vain pakkaa unohtumaan, että minä olen kaiken aikaa hyväksynyt kaikki tieteellisesti todistetut faktat ja näin myös jatkossa tulen toimimaan.>Mikä taasen on esim. globaali tulva? Onko se senaikaisen maailman ihmisten levinneisyys alue ja
        millainen ylipäätään maailma silloin oli mm. mantereiden suhteenjne.
        Valistuneita arvauksia kyllä riittää, mutta kuka tietää totuuden? Ei kukaan!>Iänmääritysten suhteen tidätkin kantani.;) Myöskin Raamattu ilmoittaa ihmisille yksiselitteisesti, ettei ole teidän tarve tietää aikoja, niin siksi ihmettelen monesti miksi kuitenkin niinkin monet kristityt siihen pyrkivät?>Esim. Minulle sopii aivan hyvin, jos maapallon ikä on 4,5-miljardia vuotta vanha, kunhan se vain pystytään tieteellisesti niin aukottomasti todistamaan. Ei se ole minkäänlainen ongelma Raamatun sanalle.Nyt sitä ei vain ole vielä pystytty todistamaan.>Suurempi ongelma olisi sensijaan jos ihminen todistettaisiin tieteellisesti esim. 2-miljoonaa vuotta vanhaksi, niin silloin olisin todella hämmästynyt.>Niin muistanet kuitenkin, että nuo tieteelliset asiat, jotka viittaavat eri suuntiin kuin Raamattu, niin ovat poikkeuksetta jatkuvasti muuntulevia teorioita, eivätkä missään tapauksessa
        tieteellisesti todistettuja faktoja.:)>Tidemiehet ovat todenneet, että mustanmeren seuduilla on joskus(ei aikamääreitä)tapahtunut valtaisa metaanipurkaus maan uumenista valtavalla paineella avaruuteen ja ovat jopa väläytelleet tässä yhteydessä mahdollista selitystä vedenpaisumukseen.(jota tietysti nopeasti alettiin
        loiventelemaan)>Tuolloin nimittäin on mahdollista, että palatessaan avaruudesta kylmentyneenä takaisin vesimäärät ovat tiivistyneet napojen ympärille jääksi(mm. Suomi) ja päiväntasaajan kohdille valtaisana vesimääränä samalla viilentäen mannerlaattojen liikehdinnän aiheuttamaa lämpöenergiaa.>Vesihän ei suinkaan ole hukassa vaan löytyy mm. maankuoren sisältä tiivistyneenä mineraaleihin.
        Maankuoren sisällä on n.kolminkertainen määrä vettä sitoutuneena verrattuna valtamerien vesimäärään.
        (Japanilaisten tutkimuksen mukaan).>Vesien jakautumisessahan ei ole mitään ongelmaa, koska suuriosa vesien syvyyksistä oli suolaisia vesiä ja suolaisuuden ydin oli monesti merien pohjalla jopa kilometrien syvyydessä ja lisääntyvä vesimassa oli makeaa vettä.>Mikäs sinua lajien säilymisessä lähinnä ihmetyttää? Tässähän sitä kuitenkin näppäillään?HeH!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      28
      4553
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      71
      3174
    3. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3101
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      308
      2557
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2212
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2161
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1361
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      12
      1326
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      45
      1265
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1177
    Aihe