Darwin ja rasismi

Darwinin kehitysopin mukaan on olemassa rotuja. Niin onko Darwin rasisti ja evoluutioteoria rasistinen pseudotieteellinen oppi?
171224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Se ei ole rasismia, että sanoo olemassaolevan eri rotuja.
Evoluutioteorian täydellisestä hyväksynnästä ei tosin ole kovinkaan pitkä matka rasismiin, koska evoluutiossa on oletus siitä, että jotkut ovat vähemmän kehittyneitä, kuin toiset.

Monet uskovat näinollen afrikkalaisten ihmisrotujen olevan tosiasiassa meitä eurooppalaisia vähemmän kehittyneitä.

Kun kerran uskotaan heidän olevan vähemmän kehittyneitä, niin silloinhan he ovat myös taakkana kehitykselle, koska kaikkihan haluavat, että lajin evoluutio menee eteenpäin, eikä taaksepäin. Silloin vähemmän kehittyneiden pitäisi luonnonvalinnan avulla hävitä olemasta. Ihmisen kehitys evoluution mukaan kuitenkin on mennyt niin pitkälle, ettei luonnonvalinta enää kykene poistamaan ihmistä, koska vähemmän kehittyneetkin ihmiset kykenevät keksimään ratkaisun muuttuviin elinolosuhteisiin.

Joten ainoa keino jos halutaan viedä eteenpäin ihmisten evoluutiota - on älykkäämpien ihmislajien toimiminen luonnonvalintana.

Äänestä
  • Ei ole olemassa nykyään kuin yksi ihmislaji. Eri rotuja kylläkin on. Tiesitkö muuten, että älykkäimmät ihmiset eivät kuulu suinkaan eurooppalaiseen vaan aasialaiseen rotuun? Pitäisikö sinun mielestäsi aasialaisten toimia luonnonvalintana?

    Evoluutio ei muuten koskaan mene taaksepäin, oli tilanne mikä tahansa.

    Äänestä

  • Vai täydellisestä hyväksymisestä? Minusta tuntuu, että olet kreationisti, joka ovelasti yrittää pseudotieteellisesti selittää evoluutiosta merkityksiä joita siinä ei ole.

    Äänestä

  • Eihän kyse ole roduista vaan lajeista.

    Eikä kyse ole kehittymisestä vaan muuntumisesta.

    Monimuotoisuus on ehkä tärkein lajin ominaisuus darwinistisesti miettien. Homogeeniset lajit kuolevat sukupuuttoon ympäristön muuttuessa, sillä geenipoolista ei yksinkertaisesti löydy ominaisuuksia uusissa oloissa selviämiseen eikä mutaatio todennäköisesti ehdi tuottamaan niitä tarpeeksi ajoissa.

    Sitä paitsi, eri ihmisrotujen väliset geneettiset eroavaisuudet ovat naurettavan pieniä. 99% eroista on kulttuurisidonnaisia.

    Äänestä

  • .näin kirjoitti:

    Ei ole olemassa nykyään kuin yksi ihmislaji. Eri rotuja kylläkin on. Tiesitkö muuten, että älykkäimmät ihmiset eivät kuulu suinkaan eurooppalaiseen vaan aasialaiseen rotuun? Pitäisikö sinun mielestäsi aasialaisten toimia luonnonvalintana?

    Evoluutio ei muuten koskaan mene taaksepäin, oli tilanne mikä tahansa.

    Samojen teorioiden mukaan afrikkalaiset ovat selvästi kaikkia muita vähä-älyisempiä.

    Äänestä

  • ::: kirjoitti:

    Samojen teorioiden mukaan afrikkalaiset ovat selvästi kaikkia muita vähä-älyisempiä.

    Ongelma noissa teorioissa on se että mm. ravitsemustila, tartuntataudit ja lapsuuden ympäristö (mukaanlukien vanhempien sosioekonominen status) vaikuttavat lapsen kognitiiviseen kehitykseen, samoin kuin koulutus jossain määrin länsimaisissa älykkyystesteissä. En usko että geneettistä eroa on pystytty löytämään tutkimuksissa joissa virhelähteet on suljettu pois. Korjaa ihmeessä jos olen väärässä.

    Äänestä

  • So.kra kirjoitti:

    Ongelma noissa teorioissa on se että mm. ravitsemustila, tartuntataudit ja lapsuuden ympäristö (mukaanlukien vanhempien sosioekonominen status) vaikuttavat lapsen kognitiiviseen kehitykseen, samoin kuin koulutus jossain määrin länsimaisissa älykkyystesteissä. En usko että geneettistä eroa on pystytty löytämään tutkimuksissa joissa virhelähteet on suljettu pois. Korjaa ihmeessä jos olen väärässä.

    Älykkyyserojen ultimaattiset syyt ovat kyseisten teorioiden mukaan evolutiiviset. Eli perimä olisi ympäristöä merkittävämpi tekijä selittäjänä. Afrikkalaista alkuperää olevat saavat esim. Lynnin, Vanhasen, Jensenin, Herrnsteinin ja Rushtonin mukaan huonompia testituloksia kuin eurooppalaista ja itäaasialaista syntyperää olevat myös oloissa, joissa ympäristöstä johtuvia haittoja ei ole.

    Tietääkseni kaikki edellä mainitut tutkijat ovat aiheuttaneet tutkimuksillaan valtavaa kohua ja saaneet oikeat kritiikkivyöryt päällensä. Vaikea sanoa, mistä tässä on kyse, mainittujen tieteilijöiden ammatillisesta pätemättömyydestä, rasismista vai hysteeriset mittasuhteet saaneesta poliittisesta korreuktiudesta?

    Äänestä

  • "Homo sapiens, the first truly free species, is about to decommission natural selection, the force that made us... Soon we must look deep within ourselves and decide what we wish to become." -- Edward O. Wilson

    Minusta ihmislajin kehityksen eteenpäin menoa olisi se että oppisimme arvostamaan ensisijaisesti epäitsekeskeisyyttä ja toisten hyvinvoinnista välittämistä. Jos nyt oletetaan että aasialaiset olisivat jo biologisista lähtökohdistaan valkoisia keskimäärin älykkäämpiä, meidän ei pitäisi tuntea siitä syystä huonoa itsetuntoa tai aasialaisten ylemmyyttä, tai joutua heidän hävittämikseen. Mielestäni ihmiset pitäisi ottaa huomioon yksilöinä, ja yksilöinä heitä tulisi arvioida, ei ulkonäön tai älykkyyden, vaan moraalisen luonteen mukaan. Rasismiahan voidaan harrastaa monella tavalla. Miehet voivat syrjiä naisia siksi että näiden älykkyys on yleisesti ottaen enemmän empaattista kuin systematisoivaa, ja naiset voivat syrjiä miehiä siksi että nämä ovat yleisesti ottaen väkivaltaisempia. Mutta voimme myös nähdä ihmiset yksilöinä, nähdä eri älykkyyden lajien arvo ja pyrkiä kehittymään vähemmän testosteroniseen suuntaan. Ja näitä voidaan tavoitella niin levittämällä niitä koskevia ideoita kuin muokkaamalla niitä olosuhteita joissa elämme tälläistä kehitystä suosiviksi, ja kenties myös empatogeenien ja joskus tulevaisuudessa geeniterapiankin avulla, transhumanististen visioiden mukaan.

    "We've learned to fly the air like birds,
    we've learned to swim the seas like fish,
    and yet we haven't learned to walk the
    earth as brothers and sisters."
    -- Martin Luther King jr.

    Heikki

    Äänestä

On/oli ja ei. Populaatioiden välillä on/oli nähtävissä eroja joiden perusteella voisimme puhua roduista, mutta ihmispopulaatioiden sekoittuminen on ollut viime vuosisatojen aikana niin runsasta, että erot ovat häviämässä. Tietysti tiukemalla rodun käsitteen määrittelyllä eri ihmisrotuja ei ole ollut. Geeniperimän moninaisuus antaa lajille monia erilaisia suuntia joihin kehittyä. Homogeeninen geeniperimä johtaa pahimmilaan geenivirheisiin, joten "rotupuhtaus" on tieteellisestä idealogiasta vapaana olevasta tieteestä katsottuna täyttä roskaa. Darwin ei enää ole hengissä, joten rasisti hän ei ainakaan enää voi olla. Rasistit ovat käyttäneet kehitysoppia esimerkiksi natsiaikana ideologisesti värittyneenä ottaen huomioon vain sen osan siitä minkä ovat halunneet. Kehitysopilla on selkeä tieteellin pohja ja tiedeyhteisön hyväksyntä, joten se ei ole pseudotiede.

Äänestä

Jos et ole koskaan huomannut, että kansat ovat polveutuneet noin seitsemästä kanta-isästä, jotka kaikki ovat toisistaan eroavaisia.

Ulkonaisista piirteistä voit tunnistaa nämä rodut, elleivät ole sekaantuneet keskenään, jolloin tulos on: Sekarotuinen.

Tämä ei ole halventavassa mielessä kerrottu, vaan totisesta näkökulmasta. Vai miten itse selittäisit huomattavia eroja ihmisten ruumiillisissa ja kansallisissa olemuksissa?

Rauhaa

Äänestä

Darwin oli aikansa lapsi. Puheet "roduista" olivat hänelle faktaa. Miten muuten olisi voinut olla? Kyllä meilläkin päin paitsi Saksan natsit niin myös kansakoulumme vielä 1970-luvulla puhui "roduista" ja niiden ominaisuuksista.

Vasta nyttemmin ollaan tultu ajatukseen, että eihän puhtaita "rotuja" olekaan. "Rotu" käsitteenä on keinotekoinen lokerointi ilman selviä rajoja.

Ihmisrotu on yksi.

Nykytermein voidaan sanoa, että Darwin oli "rasisti". Evoluutioteoriaa käytettiin ikävä kyllä laajennettuna koskemaan myös yhteiskuntia - Marxille myös yhteiskunnat kehittyivät alkeellisemmasta modernimpaan. Metsästäjä-keräilijästä maanviljelyksen ja orjanomistuksen kautta feodaaliyhteiskuntaan, siitä länsimaiseen kapitalismiin ja sen kukistuttua kommunismiin. Marxin mukaan vaiheet piti sitä paitsi käydä tässä järjestyksessä läpi, ts. afrikkalainen maatalousyhteisö ei saanut oikaista suoraan kokeilemaan kommunismia, vaan sen piti ensin kokea kapitalistinen yhteiskunta.

Yhteiskuntien paremmuusjärjestykseen sovellutettuna evoluutio-oppi oli roskaa, ja kärsi ennen kaikkea etnosentrismistä - kuinka ollakaan, arvioitsija asetti itsensä kehityspyramidin kehittyneimmälle tasolle.

Mutta näinhän kristinuskossakin luotu ihminen on luomakunnan kruunu. Kristitty ihminen peräti kruunujen kruunu, parempi kaikkia.

Pseudotieteellinen evoluutioteoria oli siis onneton synteesi evoluutiota ja kristinuskoa.

Varsinainen evoluutio ei ole pseudotiedettä vaan fakta. Lajien muuttumista, kuolemaa ja häviötä tapahtuu kaiken aikaa.

Äänestä
  • koska se on rakenteeltaan rasismiin ja suhteellistavaan moraaliin sopiva.
    Minua ei niinkään naurata vaan surettaa tämä toivottomaan evoluutioteoriaan takertuminen.

    Äänestä

  • rappiolle kirjoitti:

    koska se on rakenteeltaan rasismiin ja suhteellistavaan moraaliin sopiva.
    Minua ei niinkään naurata vaan surettaa tämä toivottomaan evoluutioteoriaan takertuminen.

    > Minua ei niinkään naurata vaan surettaa tämä toivottomaan evoluutioteoriaan takertuminen.

    Minua naurattaa enemmän sinun kaltaisesi pikku peikot. Kun pelätään niin hirveästi sitä että ihminen onkin eläin tai "apinasta kehittynyt". Ei haluta uskoa tosiasioita vaan luotetaan mieluummin näkymättömiin satuolentoihin. :)

    Äänestä

  • rappiolle kirjoitti:

    koska se on rakenteeltaan rasismiin ja suhteellistavaan moraaliin sopiva.
    Minua ei niinkään naurata vaan surettaa tämä toivottomaan evoluutioteoriaan takertuminen.

    Evoluutioteorialla ei ole moraalia.
    Painovoimateorialla ei ole moraalia.
    Kvanttiteorialla ei ole moraalia.
    Älkuräjähdysteorialla ei ole moraalia.

    Eikä kuulukaan olla. Tieteelliset teoriat eivät ole maailmankatsomuksia toisin kuin uskonnot.

    Ja haluatko että aletaan laskemaan uskontojen ja evoluutioteorian nimissä tehdyt moraalittomuudet? Voittaja olisi aikas selvä.

    Äänestä

  • Ns. suvaitsevaiset ihmiset väittävät, että rotuja ei ole olemassa. Eli he viittaavaat despkritiiviseen asiaan. Rotuja joko on tai ei ole.

    Jos joku yrittää kumota rotuteorian sillä, että ei ole puhtaita rotuja. Niin onpa se kummallinen väite. Jos mustat ja valkoiset ovat oma rotunsa. Niin eikö ole jokainen valkoinen ole puhdas, jolla ei ole yhtään mustaa ihmistä sukupuussansa? Aika monella eurooppalaisella ei ole yhtään mustaa suvussansa. Joten euroopppalaiset ovat aika puhdasrotuisia. Samoin ovat afrikkalaiset, heillä ei ole valkoisia suvussansa. Sitten taas MAAHANMUUTON seurauksena on syntynyt SEKAROTUISIA ihmisiä, siis sellaisia, jotka ovat valkoisen ja mustan rodun sekoituksia. Eli tässä mielessä ROTUJA on olemassa! Eli kuten suvaitsevaiset tulkitsevat, että jos rotuja on, silloin maailmassa vallitsee oikeutettua rasismia, mutta he väittävät että rotuja ei ole, koska silloin rasismi ei ole oikeutettua.

    Äänestä

  • etkö tajua? kirjoitti:

    Ns. suvaitsevaiset ihmiset väittävät, että rotuja ei ole olemassa. Eli he viittaavaat despkritiiviseen asiaan. Rotuja joko on tai ei ole.

    Jos joku yrittää kumota rotuteorian sillä, että ei ole puhtaita rotuja. Niin onpa se kummallinen väite. Jos mustat ja valkoiset ovat oma rotunsa. Niin eikö ole jokainen valkoinen ole puhdas, jolla ei ole yhtään mustaa ihmistä sukupuussansa? Aika monella eurooppalaisella ei ole yhtään mustaa suvussansa. Joten euroopppalaiset ovat aika puhdasrotuisia. Samoin ovat afrikkalaiset, heillä ei ole valkoisia suvussansa. Sitten taas MAAHANMUUTON seurauksena on syntynyt SEKAROTUISIA ihmisiä, siis sellaisia, jotka ovat valkoisen ja mustan rodun sekoituksia. Eli tässä mielessä ROTUJA on olemassa! Eli kuten suvaitsevaiset tulkitsevat, että jos rotuja on, silloin maailmassa vallitsee oikeutettua rasismia, mutta he väittävät että rotuja ei ole, koska silloin rasismi ei ole oikeutettua.

    Tunnettu patologi joka on toiminut ympäri maailmaa sanoi "ensimmäisen viillon jälkeen kaikki ihmiset ovat samanlaisia". Tämä kaikille keskustelijoille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ristiriitako? kirjoitti:

Darwinin kehitysopin mukaan on olemassa rotuja. Niin onko Darwin rasisti ja evoluutioteoria rasistinen pseudotieteellinen oppi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu