Israelin demoninen voimanlähde

Kuten tiedämme, pahoilla voimilla on suuri valta maan päällä, koska pedonhan on Ilmestyskirjan mukaan määrä vielä joskus saada koko maailma hallintovaltansa alle. Oletteko panneet merkille sen, että aina silloin kun Lähi-idän rauha on ovella, tapahtuu jotakin sellaista, joka kaataa kaikki rauhanhankkeet ja lisää entisestään Israelin sotilaallis-poliittista ylivoimaa? Rabin ammutaan, Sharon vaipuu koomaan, syttyy sota tms. Tämän mekanismin salaisuus piilee siinä saatanallisessa okkultismissa, jonka avulla ortodoksirabbit ovat langettaneet Israelin valtion päälle näkymättömän demonisen suojakilven aina vuodesta 1948 lähtien.

Ortodoksirabbit asettavat näet kirouksia vihollistensa päälle kuvitellen siten hallitsevansa jumalallisia voimia. Ehkä kaikkein tunnetuin kabbalistinen kirous, Pulsa D'nura (tulen ruoska), langetettiin Israelin pääministerin Yitzhak Rabinin päälle, kun hän oli luovuttamassa maata palestiinalaisille. Se langetettiin äskettäin myös Israelin pääministerin Ariel Sharonin päälle, kun hän oli luovuttanut Gazan palestiinalaisille ja kuinka ollakaan, hän on nyt koomassa.

Kymmenen rabbia asettui aikoinaan Yitzhak Rabinin asunnon eteen Jerusalemissa langettamaan tämän kyseisen kirouksen. Se sisälsi kaikenlaisia valoja, kirouksia ja voodoon kaltaisia tekoja. On täysin selvää, että kyse ei ollut Jumalan voimasta vaan riivaajista (vrt. 1.Piet. 3:9). – Nobelin rauhanpalkinnon saaja Yitzhak Rabin murhattiin sen jälkeen ampumalla Tel Avivin keskustassa 4.11.1995.

Rabinin murhaaja Yigal Amir sanoi oikeudessa: "Juutalaisen lain mukaan, sillä minuutilla, kun juutalainen pettää kansan ja antaa maan viholliselle, hänet on tapettava. Kukaan ei ole opettanut sitä minulle. Olen opiskellut Talmudia koko ikäni ja minulla on kaikki tarvittava tieto."

Tämä Pulsa D'nura (tulen ruoska) -kirous on ollut ennenkin ahkerassa käytössä. Vuosisadan alussa venäläiset rabbit langettivat sen Venäjän tsaarin Nikolai toisen päälle ja levittivät juutalaisten keskuudessa postikorttia, jossa parrakas juutalainen rabbi pitää toisessa kädessään uhrattavaa kukkoa ja toisessa kädessään veistä. Kukolla on tsaari Nikolai toisen pää.

Kuinka ollakaan Tsaariperheen murhan suunnitteli sittemmin juutalainen bolshevikkikomissaari Sverdlov ja likaisen työn tekivät bolshevikkigorillat Goloshchekin, Syromolotov, Safarov, Voikov ja Yurovsky, kaikki juutalaisia. Verityön jälkeen he kirjoittivat murhatalon seinään seuraavan saksanjuutalaisen Heinrich Heinen aikoinaan kirjoittaman runonpätkän:

"Belsatzar ward in selbiger Nacht; Von seinen Knechten umgebracht."

"Tää Belsassarille on viimeinen yö, kun orjansa omat hänet hengiltä lyö."

16

1326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tinotito

      taistelutantereelle,tällä kertaa demonisen suojakilven muodossa.
      En ole kaikesta kanssasi samaa mieltä:

      Ilmestyskirjasta:
      1.Monet nykytutkijat yhdistävät prdon Rooman valtakuntaan ja sen perilliseen Rooman kirkkoon
      2.Toinen ilmiselvä peto oli demoninen natsihallinto.Tuon pahan voiman päävastustaja oli ilmiselvästi juutalaiset.Mitenkäs tuon selität? Olivatko "demoniset juutalaisrabbit salaisesti Hitlerin puolella?

      Kirjoitit:"-..tapahtuu jotakin sellaista ,joka kaataa kaikki rauhanhankkeet ja lisää Israelin sotilaallista voimaa..."
      Mitenkäs näihin mainitsemiisi asioihin liittyy terroristijärjestö Hamasin vaalivoitto ja ydinaseen valmistelu Iranissa?
      Yrittävätkö nuo ylevät hankkeet tuhota tuon Israelin"demonisen suojakilven"?
      Mielestäni jos on jotakin rakennettu Israelissa niin ainakin vahva sotilaallinen,taloudellinenja kulttuurinen suojakilpi on.

      Onko sinulla joku lähde tuolle tulen ruoska-kiroukselle tsaari Nikolain tapauksessa?
      Henkilökohtainen mielipiteeni on ,että tsaarien mätä hallinto oli osa tuota mainitsemaasi pedon julmaa ja epäoikeudenmukaista hallintoa(2.Rooma)
      En yhtään itke Rooman valtakunnan,Hitlerin ja tsaarin hallinnon mennyttä kaatumista.Enkä tule itkemään Rooman kirkon ja sen perillisten muiden kirkkokuntien jo tapahtunutta ja tulevaa vallan menetystä.

      • Minni-Matleena

        ovat paljon enemmän kristinuskoa vastaan kuin islam-palstan muslimikirjoittajat. He eivät juuri koskaan kirjoita epäkohteliaasti kristinuskosta. Tarkoittaako se sitä, että juutalaiset yleisesti ovat enemmän kristinuskon vastaisempia kuin muslimit?

      • tinotito
        Minni-Matleena kirjoitti:

        Tuo kristuksen tosi soturikin(KTS) kärjistää.
        Ehkä tuohon varautueneisuuteen on syynsä ,koska kristityt olivat nuo pimeät vuosituhannet vallan kahvassa ja vainosivat toisuskovia.
        Rabbiiniset ja kabbalistiset "maagiset" ylilyönnit olivat tuolloin lähinnä puolustuksellisia ja jonkinlainen epätoivoinen vastaisku verisestä sorrosta kärsivän juutalaisuuden toimesta.

      • tinotito
        tinotito kirjoitti:

        jos olen loukannut.

      • Minni-Matleena
        tinotito kirjoitti:

        jos olen loukannut.

        yksinomaan sinua tarkoittanut, vaan yleensäkin kaikkia. Sinä olet ihan kohtuullisen kiltti.

      • ....

        EI ollut natsihallinto vaan demoninen juutalaishallinto joka piti hiljaista taloudellista valtaa kynsissään ja joka yritti pysytellä piilossa, niin kuin vallalla on yleensä tapana.

        Valitettavaa on että tuo demoninen ja pohjattoman ahne juutalaishallinto pääsi livahtamaan USA:han, ennen kuin sen päävastustaja, rivikansa, ehti saavuttaa sitä!

        Nyt nuo demonit ovat ottaneet USA:n taloudellisen vallankahvan haltuunsa ja kiristävät paitsi USA:n kansalaisia kuin myös liittolaisiaan laittomiin sotiin, sotiin jotka palvelevat ennen kaikkea Israelin valtion etuja!

      • tinotito
        .... kirjoitti:

        mahti jotenkin! Ovatko esim. suurta taloudellista valtaa pitävät amerikkalaiset eläkerahastot jotenkin kytketty juutalaiseen uskoon?
        Onko maailman rikkaimmista ihmisistä(10) yksikään uskova juutalainen?
        Ehkä Soros on.
        Venäjällä on joitakin juutalaistaustaisia miljardöörejä. Mitä sitten.On myös rikkaita sheikkejä ja intialaisia.

      • luna 81
        Minni-Matleena kirjoitti:

        yksinomaan sinua tarkoittanut, vaan yleensäkin kaikkia. Sinä olet ihan kohtuullisen kiltti.

        Miksi kaikki palstan juutalaiset on niin ilkeitä? En ymmärrä miksi pitää kokoajan haukkua toisia? Ennen olen ihmetellyt miksi jotkut eivät pidä kauheesti juutalaisista mut nyt selkis jotain. Outoa käytöstä täällä!

      • luna 81
        tinotito kirjoitti:

        mahti jotenkin! Ovatko esim. suurta taloudellista valtaa pitävät amerikkalaiset eläkerahastot jotenkin kytketty juutalaiseen uskoon?
        Onko maailman rikkaimmista ihmisistä(10) yksikään uskova juutalainen?
        Ehkä Soros on.
        Venäjällä on joitakin juutalaistaustaisia miljardöörejä. Mitä sitten.On myös rikkaita sheikkejä ja intialaisia.

        suuri osa rikkaimmista just juutalaisia ja sitten on myös leffateollisuuden omistajat juutaisia. Ei ole hyvää moraalia sieltä saatu länteen...

      • tinotito
        luna 81 kirjoitti:

        suuri osa rikkaimmista just juutalaisia ja sitten on myös leffateollisuuden omistajat juutaisia. Ei ole hyvää moraalia sieltä saatu länteen...

        pois.Epäilisimpä ,että suurin osa kaikkein rikkaimista teollisuusmaiden kansalaisista on alkuperäiseltä kansallisuudeltaan:brittejä,saksalaisia,ranskalaisia...En osaa minäkään todistaa sitä,mutta loogisuutta kayttäen näin on.

      • rasismia vastaan

        siitä kauan ole kun USA:n rikkaimpien luettelo julkaistiin, muistaakseni kymmenen kärjessä listaan mahtui yksi juutalainen, hänkään ei alkupäähän. Sosiaaliavustusten varassa elää juutalaisia siinä kuin muitakin, on juutalaisia pienituloisia - mitä vaan, koko skaala. Outo luulo että jos on juutalainen on ilman muuta rikas. Luokkaa blondi on tyhmä, rillipäinen on älykäs ...

      • Minni-Matleena
        luna 81 kirjoitti:

        Miksi kaikki palstan juutalaiset on niin ilkeitä? En ymmärrä miksi pitää kokoajan haukkua toisia? Ennen olen ihmetellyt miksi jotkut eivät pidä kauheesti juutalaisista mut nyt selkis jotain. Outoa käytöstä täällä!

        yleistää, suurin osa täällä on kilttejä. Jotkut ovat kyllä vähän töykeitä.

      • tinotito
        rasismia vastaan kirjoitti:

        siitä kauan ole kun USA:n rikkaimpien luettelo julkaistiin, muistaakseni kymmenen kärjessä listaan mahtui yksi juutalainen, hänkään ei alkupäähän. Sosiaaliavustusten varassa elää juutalaisia siinä kuin muitakin, on juutalaisia pienituloisia - mitä vaan, koko skaala. Outo luulo että jos on juutalainen on ilman muuta rikas. Luokkaa blondi on tyhmä, rillipäinen on älykäs ...

        idearikkautta.Tuonkaltainen rikkaus ilmenee usein kirjallisuuden ja tieteiden maailmassa.
        Myös elokuvat ja lehdistö kuuluvat juutalaisuuden vaikutusvallan piiriin.
        Luulisin,että juutalaiset niin Suomessa ,kuin länsimaissa kuuluvat useinmiten akateemiseen ja yrittäjien keskikastiin.
        Tuo listasi jota kuvailit antaa kyllä sen kuvan ,että juutalaiset ovat rikkaampia ,kuin heidän suhteellinnen osuutensa väestöstä edellyttäisi.Sehän onkin hyvä asia ,että vähemmistöillekin annetaan mahdollisuudet menestyä.Senhän nimenomaan nuo monenlaiset ääriryhmät haluaisivat kieltää.

        Helmikuun Time-lehdessä oli kuvaus google-hakukoneen kehittäjistä ja omistajista. Yksi heistä näytti ja nimikin kuullosti juutalaisesta:Sergey Brin.Onkohan hän?
        Ovatkohan he kaikki?
        Muistan matkaillessani Argentiinassa pari vuotta sitten ,että monet juutalaiset sielä työskentelivät pikku putiikeissaan kaupustellen esim.kankaita ja toiset taasen osallistuivat kulttuurielämään kuka enemmän kuka vähemmän.Rikkaitakin heissä varmasti on,itse en tavannut.

    • brian

      sinä tiedät aika hyvin,,,mut ei riittävästi hyvin....ilman ortodox juudalaiset ei olis hebreja kieli,,eikä uskonto säilynyt,,,,eikä
      israelin valtio,,,,vaan olisko v 48 taas ka
      balistikan syy et perustettiin israelia...
      oliskö kabalistinen syy 6päiväinen sota ja
      jerusalem....älä ole niin naivi,,,,tai sinä
      ehkä et voi unohdaa niitä jotka kävivät
      tiibetissä v1943 kysymässä jotain KUOLLEIDEN
      KIRJOISTA inj,,,ne menivät hakaristinsä kanssa
      sinne mihin menevät kaikki hävinneet lopulli
      seesti.....

    • Viaton

      Katsos vanha aivopesty antikristillisyyden antisemitisti on palannut. Luulin jo sinun heräänneen aivopesustasi. Käyttäydyt kuin entisaikojen kristillien antisemitisti. Älä häpäise kristinuskoa aivopesullasi.

    • Shimon

      jewwatch.org on myös kiinnostavaa luettavaa/propagandaa (riippuen henkilön näkökulmasta)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe