Pyhä henki ja helvetti

Lainaan otteita kirjasta "Raamatun ymmärtämisen opas". Pyhä henki, lainaus alkaa tästä:

*** Jumalan vaikuttava voima, pyhä henki. Useimmissa tapauksissa ru′aḥ ja pneu′ma tarkoittavat Jumalan henkeä, hänen vaikuttavaa voimaansa, pyhää henkeään.

Ei persoona. Opetuksesta, jonka mukaan pyhä henki on persoona ja osa Jumalasta, tuli virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla. Varhaiset ”kirkkoisät” eivät tällaista opettaneet; 100-luvulla elänyt Justinus Marttyyri opetti, että pyhä henki tarkoitti Jumalan vaikutusta tai toimintatapaa, ja Hippolytoksenkaan mukaan pyhällä hengellä ei ollut persoonallisuutta. Raamattu itse osoittaa johdonmukaisesti, ettei Jumalan pyhä henki ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima, jonka avulla hän toteuttaa tahtonsa ja tarkoituksensa.

Ensiksikin voidaan todeta, että sanat ”taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat” (KR-1776), jotka löytyvät vanhemmista käännöksistä 1. Johanneksen kirjeen 5:7:stä, ovat todellisuudessa väärennettyjä lisäyksiä alkuperäiseen tekstiin. Erään katolisen käännöksen (The Jerusalem Bible) alaviitteessä sanotaan, että näitä sanoja ”ei ole missään varhaisissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa eikä missään varhaisissa käännöksissä eikä itse Vulgatankaan parhaissa käsikirjoituksissa”. Bruce Metzgerin A Textual Commentary on the Greek New Testament (1975, s. 716–718) käsittelee yksityiskohtaisesti tämän väärennetyn kohdan historiaa. Siinä mainitaan, että tämä kohta löytyy ensi kerran eräästä 300-luvulta peräisin olevasta tutkielmasta nimeltä Liber Apologeticus ja että se ilmaantuu Raamatun vanhoihin latinalaisiin ja Vulgatan käsikirjoituksiin 500-luvulta alkaen. Tätä kohtaa ei ole varsinaisessa tekstissä missään nykyisissä katolisissa eikä protestanttisissa käännöksissä, koska ne tunnustavat sen väärennetyksi (KR-92, NE, NAB).

Personoiminen ei ole todistus persoonallisuudesta. On totta, että Jeesus puhui pyhästä hengestä ”auttajana” ja sanoi, että tämä auttaja ”opettaa”, ”todistaa”, ”opastaa”, ”puhuu”, ”kuulee” ja ”saa”. Joissakin tapauksissa Jeesus käytti kreikkalaisen tekstin mukaan tästä ”auttajasta” (parakleetista) maskuliinista persoonapronominia. (Vrt. Joh 14:16, 17, 26; 15:26; 16:7–15.) Raamatussa ei kuitenkaan ole epätavallista, että personoidaan jokin, mikä ei todellisuudessa ole persoona. Sananlaskujen kirjassa personoidaan viisaus (1:20–33; 8:1–36), ja siitä käytetään sekä alkukielessä (hepreassa) että monissa käännöksissä persoonapronominin feminiinimuotoa. Viisaus personoidaan myös Matteuksen 11:19:ssä ja Luukkaan 7:35:ssä, joissa sillä sanotaan olevan sekä ”tekoja” että ”lapsia”. Apostoli Paavali personoi synnin ja kuoleman ja myös ansaitsemattoman hyvyyden ”kuninkaiksi” (Ro 5:14, 17, 21; 6:12). Hän sanoi synnistä, että se ’sai aiheen’, ’sai aikaan himoitsemista’, ’vietteli’ ja ’tappoi’ (Ro 7:8–11). Mutta Paavali ei selvästikään tarkoittanut, että synti olisi ollut todellisuudessa persoona.

Myös Johanneksen evankeliumikertomuksessa olevat pyhää henkeä koskevat Jeesuksen sanat täytyy ymmärtää asiayhteydessään. Jeesus personoi pyhän hengen puhuessaan tuosta hengestä ”auttajana” (joka kreikassa on maskuliininen substantiivi pa·ra′klē·tos). On siis täysin sopivaa, että Johannes toistaessaan Jeesuksen sanoja käyttää maskuliinisia persoonapronomineja (suomen kielessä ei kieliopillisia sukuja ole) puhuessaan ”auttajasta” eräänä hengen piirteenä. Jos samassa yhteydessä kuitenkin esiintyy kreikkalainen sana pneu′ma, Johannes käyttää silloin pyhästä hengestä puhuessaan neutrisukuista pronominia, sillä sana pneu′ma on itse neutrisukuinen. Johanneksen käyttämä maskuliininen persoonapronomini pa·ra′klē·tos-sanan yhteydessä johtuu siis kieliopin säännöistä eikä uskonnollisesta opista. (Joh 14:16, 17; 16:7, 8.)

Ei osoiteta persoonaksi. Koska Jumala itse on Henki ja pyhä ja kaikki hänen uskolliset enkelipoikansa ovat henkiä ja pyhiä, niin on selvää, että jos ”pyhä henki” olisi persoona, olisi järkevää, että Raamatussa olisi esitetty jokin tapa, jolla tällainen henkipersoona olisi voitu tunnistaa ja erottaa kaikista näistä muista ’pyhistä hengistä’. Voitaisiin odottaa, että sen yhteydessä olisi käytetty vähintäänkin määräistä artikkelia kaikissa niissä tapauksissa, joissa sitä ei sanota ”Jumalan pyhäksi hengeksi” tai sitä ei ole määritetty jollain muulla samantapaisella ilmauksella. Tämä ainakin erottaisi sen Pyhäksi Hengeksi. Mutta asia onkin päinvastoin: enimmäkseen ilmaus ”pyhä henki” esiintyy kreikkalaisessa tekstissä ilman artikkelia, mikä osoittaa, ettei se ole persoona. (Vrt. Ap 6:3, 5; 7:55; 8:15, 17, 19; 9:17; 11:24; 13:9, 52; 19:2; Ro 9:1; 14:17; 15:13, 16, 19; 1Ko 12:3; Hpr 2:4; 6:4; 2Pi 1:21; Ju 20; Int ja muut rivienväliset käännökset.)

Miten kastetaan sen ”nimessä”. Matteuksen 28:19:ssä puhutaan ”Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimestä”. ”Nimi” voi merkitä muutakin kuin jonkun persoonan nimeä. Kun sanomme suomessa ”lain nimessä” tai ”terveen järjen nimessä”, emme tarkoita mitään persoonaa vaan sitä, mitä laki edustaa, tai sen arvovaltaa tai sitä, mitä terve järki edustaa tai vaatii. Myös kreikkalaisella ”nimi”-sanalla (o′no·ma) voi olla tämä merkitys. Niinpä kun jotkin käännökset (KR-38, Sa) noudattavat Matteuksen 10:41:ssä kirjaimellisesti kreikkalaista tekstiä ja sanovat, että ”joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan”, niin nykyaikaisemmat käännökset sanovat ”ottaa vastaan profeetan, koska tämä on profeetta” ja ”ottaa vastaan vanhurskaan, koska tämä on vanhurskas” tai muulla vastaavalla tavalla (UM, KR-92, UTN). Robertsonin Word Pictures in the New Testament (1930, I osa, s. 245) sanookin Matteuksen 28:19:stä: ”Tällainen nimen (onoma) käyttö voimasta tai vallasta on tavallista Septugintassa ja papyruksissa.” Siksi kaste ”pyhän hengen nimessä” tarkoittaa sen tunnustamista, että tämä henki on lähtöisin Jumalasta ja toimii hänen tahtonsa mukaan.

Muita todisteita siitä, ettei se ole persoona. Pyhän hengen persoonattomuudesta todistaa myös tapa, jolla sitä käytetään muiden persoonattomien käsitteiden, esim. veden ja tulen yhteydessä (Mt 3:11; Mr 1:8), ja se, että kristittyjä sanotaan kastettavan ”pyhässä hengessä” (Ap 1:5; 11:16). Ihmisiä kehotetaan ’täyttymään hengellä’ viinin sijasta (Ef 5:18). Samoin heidän sanotaan olevan täynnä henkeä viisauden ja uskon (Ap 6:3, 5; 11:24) tai ilon (Ap 13:52) ominaisuuksien ohella, ja 2. Korinttilaiskirjeen 6:6:ssa pyhä henki on mainittu monien tällaisten ominaisuuksien joukossa. On erittäin epätodennäköistä, että pyhää henkeä olisi käytetty tällaisissa yhteyksissä, jos se olisi jumalallinen persoona. Hengen ’todistamisesta’ (Ap 5:32; 20:23) voidaan todeta, että sama asia sanotaan vedestä ja verestä 1. Johanneksen kirjeen 5:6–8:ssa. Vaikka joissakin raamatunkohdissa sanotaan, että henki ”todistaa”, ’puhuu’ tai ”sanoo” jotain, toiset kohdat osoittavat selvästi, että se puhui ihmisten kautta eikä sillä ollut omaa ääntä (vrt. Hpr 3:7; 10:15–17; Ps 95:7; Jer 31:33, 34; Ap 19:2–6; 21:4; 28:25). Sitä voidaankin verrata radioaaltoihin, jotka voivat siirtää mikrofoniin puhuvan henkilön sanoman ja saavat aikaan sen, että kaukana olevat henkilöt kuulevat hänen äänensä ikään kuin puhuvan tuon sanoman radion kaiuttimen kautta. Henkensä välityksellä Jumala siirtää sanomiaan ja tiedottaa tahtonsa maan päällä olevien palvelijoittensa mieleen ja sydämeen, ja he voivat vuorostaan välittää tuon sanoman muille.

Lainaus päättyi tähän. Se oli otettu osasta 1 sivuilta 694 ja 695.

Helvettiaiheen lainaus alkaa tästä:

*** Helvetti

Sana, jota useimmissa vanhemmissa raamatunkäännöksissä käytetään heprealaisen sanan še’ōl′ ja kreikkalaisen sanan hai′dēs vastineena. Vuoden 1776 kirkkoraamatussa sana še’ōl′ on käännetty vastineella ”helvetti” 49 kertaa ja hai′dēs 10 kertaa. Tämä käännös ei kuitenkaan ole johdonmukainen, sillä še’ōl′ käännetään myös 13 kertaa ”haudaksi”, 2 kertaa ”tuonelaksi” ja kerran ”ahdistukseksi”. Vuoden 1992 kirkkoraamatussa še’ōl′ on käännetty sanoilla ”tuonela” ja ”Tuoni” ja hai′dēs on käännetty sanalla ”tuonela”, kun taas ”helvetiksi” on käännetty sana ge′en·na.

Englantia puhuvassa maailmassa sana ”helvetti” on Kuningas Jaakon käännöksessä käännetty 31 kertaa sanasta še’ōl′ ja 10 kertaa sanasta hai′dēs, mutta še’ōl′ on käännetty myös 31 kertaa vastineella ”hauta” ja 3 kertaa vastineella ”kuoppa”. Katolisessa Douay-käännöksessä še’ōl′ on käännetty 64 kertaa vastineella ”helvetti”, kerran sanalla ”kuoppa” ja kerran sanalla ”kuolema”.

Kun English Revised Version julkaistiin kokonaisuudessaan vuonna 1885, oli alkuperäinen sana še’ōl′ monin paikoin translitteroitu englanninkieliseen Raamatun heprealaisten kirjoitusten tekstiin, vaikka useimmiten käytettiinkin vastineita ”hauta” ja ”kuoppa” ja vastinetta ”helvetti” noin 14 kertaa. Amerikkalainen käännöskomitea oli tässä eri mieltä brittikääntäjien kanssa, ja niinpä he translitteroivat American Standard Versionissa (1901) sanan še’ōl′ kaikissa 65 kohdassa, joissa se esiintyy. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa molemmat käännökset käyttävät sanasta hai′dēs sen translitteroitua muotoa kaikissa sen kymmenessä esiintymiskohdassa, mutta kreikankielinen sana ge′en·na (suom. ”Gehenna”) käännetään aina ”helvetiksi”, kuten monissa muissakin nykykielisissä käännöksissä.

Näiden heprean ja kreikan alkuperäisten sanojen kääntämisestä ”helvetiksi” sanotaan teoksessa Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 2. osa, s. 187): ”HAADES – – Se vastaa sanaa ’Šeol’ VT:ssa [Vanhassa testamentissa]. Valitettavasti se on käännetty KJ:ssä ’helvetiksi’ sekä VT:ssa [Vanhassa testamentissa] että UT:ssa [Uudessa testamentissa].”

Collier’s Encyclopedia (1986, 12. osa, s. 28) sanoo sanasta ”helvetti”: ”Se vastaa ensinnäkin heprean Šeolia Vanhassa testamentissa ja kreikan Haadesta Septuagintassa ja Uudessa testamentissa. Koska Šeolilla tarkoitettiin Vanhan testamentin aikoina yksinkertaisesti kuolleiden olinpaikkaa eikä se viitannut mihinkään moraalisiin erotuksiin, niin sana ’helvetti’ sellaisena kuin se nykyään ymmärretään, ei ole onnistunut käännös.”

Se miten sana ”helvetti” nykyään ymmärretään, on tehnyt sen varsin epätyydyttäväksi vastineeksi näille Raamatun alkuperäissanoille. Suomen sanojen alkuperä (1. osa, 1992) sanoo sanan ”helvetti” alkuperästä: ”Vrt. mr [muinaisruotsin] hæl, isl[annin] hel ’kuoleman valtakunta’.” Vastaava muinaisenglannin ja yläsaksan sana on sukua verbille helan ’kätkeä’. (Webster’s Third New International Dictionary, ”hell”). ”Helvetti” ei siis alun perin sisältänyt ajatusta kuumuudesta tai piinasta, vaan merkitsi yksinkertaisesti ’peitettyä tai kätkettyä paikkaa’.

”Helvetille” annetaan nykyään se merkitys, joka kuvaillaan Danten Jumalaisessa näytelmässä ja Miltonin Kadotetussa paratiisissa ja joka on aivan toinen kuin tuon sanan alkuperäinen määritelmä. Ajatus tulisen kidutuksen ”helvetistä” on kuitenkin syntynyt jo kauan ennen Danten ja Miltonin päiviä. Grolier Universal Encyclopedia (1971, 9. osa, s. 205) sanoo hakusanan ”Helvetti” alla: ”Hindut ja buddhalaiset pitävät helvettiä hengellisen puhdistumisen ja lopullisen uudistumisen paikkana. Islamilaisen perinteen mukaan se on ikuisen rangaistuksen paikka.” Käsitys kuoleman jälkeisestä kärsimyksestä esiintyy muinaisten Babylonian ja Egyptin kansojen pakanallisissa uskonnollisissa opetuksissa. Babylonialaisten ja assyrialaisten uskomuksissa kuvattiin ”manala – – kauhuja täynnä olevaksi paikaksi, jota hallitsivat hyvin voimakkaat ja raivoisat jumalat ja demonit”. Vaikka vanhoissa egyptiläisissä uskonnollisissa teksteissä ei opetetakaan, että jonkin uhrin polttaminen jatkuisi ikuisesti, niissä kerrotaan, että ”toiseen maailmaan” kuului ”tulikuoppia” ”tuomittuja” varten. (Morris Jastrow jr., The Religion of Babylonia and Assyria, 1898, s. 581; The Book of the Dead, jonka johdannon on laatinut E. Wallis Budge, 1960, s. 135, 144, 149, 151, 153, 161, 200; ks. myös Spectrum, Porvoo 1977, 3. osa, s. 514.)

”Helvetin tuli” on monien satojen vuosien ajan ollut kristikunnan perusopetuksia. On ymmärrettävää, että The Encyclopedia Americana (1956, XIV osa, s. 81) sanoi: ”Varhaisten raamatunkääntäjien itsepintainen tapa kääntää heprean Šeol ja kreikan Haades ja Gehenna sanalla helvetti on aiheuttanut paljon sekaannusta ja väärinymmärrystä. Vaikka Raamatun tarkistettujen laitosten kääntäjät ovat sittemmin yksinkertaisesti translitteroineet nämä sanat, niin se ei ole riittävässä määrin poistanut sekaannusta ja väärinymmärrystä.” Kuitenkin tällainen translitterointi ja käännöksen johdonmukaisuus antavat Raamatun tutkijalle mahdollisuuden vertailla tarkasti ja avoimin mielin raamatunkohtia, joissa näitä alkuperäisiä sanoja on käytetty, jolloin hän voi ymmärtää oikein niiden todellisen merkityksen. (Ks. GEHENNA; HAADES; HAUTA; ŠEOL; TARTAROS.)

Lainaus oli otettu osasta 1 sivuilta 684-686

PH on dynaaminen Jumalan voima, jota Isä ja Poika käyttävät ykseydessä Jumalan tarkoituksen hyväksi!

"Utelias"

Isällä ja pojalla on nimi. Isän nimi on JHVH, Jehova tai Jahve, KR92 Jes. 42:8-10; Vrt. 43:7-12.
Pyhä henki on kuin ilma tai yms. näkymätön tai vaikuttava dynaaminen toimiva voima. Sen sanotaan opettavan ja palauttavan mieleen asioita, mutta sitä ei koskaan sanota persoonaksi. Myös sanotaan JHVH (Jehova) ja Sana (Jeesus) Matt 28:19, 20, että ihmiset "kastetaan Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä". Tämä merkitsee sitä, kuin jokin viranomainen, joka edustaa Suomen hallitusta ja valtaa, sanoisi "Avatkaa lain nimessä". Laki ja järjestys ja valtakeskus on Jumala ja Jeesus.

Helvetti puolestaan on käännetty hpr sanasta sheol ja kreikk. sanasta Haades ja ne tarkoittavat vain "ihmiskunnan yhteistä hautaa", mihin ihminen menee kuollessaan odottamaan "uutta luomista" ylösnousemusta - viimmeisenä pänä, Joh, 5:24-30.
Helvetissä ei ole tietoista olemassaoloa, eikä kidutusta.

LISÄTIETOJA NIMESTÄ JHVH
JHVH NIMI JEHOVA RAAMATUSSA JA KIRKOISSA

http://80.186.18.71/news2005-12-23.pdf - (Varhaisin lanaus Raamatusta, - nimi Jehova).
http://80.186.18.71/betel_fi_2005d.jpg - (Raamattu vuodelta 1642 / 1685 on Suomen vanhin).
http://80.186.18.71/viroyhwh2.jpg - (Tallinnan Tuomiokirkon alttari, JHVH, hepr. tetragrammi)
http://80.186.18.71/viroyhwh3.jpg - (JHWH, nimi Jehova Raamatussa).
Hki: Suurkirkon Unioninkadun - päädyssä esiintyy Jumalan nimi Jehova. Yliopiston vanhassa vaakunassa oli JHVH: Jehovasta keskusteltiin mm. yliopistolehdessä 1990-luvun suurjuhlan aikaan. Aleksis Kivi käytti Lea-näytelmässään Jehovaa. Niskavuoren vanha emäntäkin käytti elokuvassa Jehova nimeä. Tutustu seur. linkkeihin (kopioi koneelle) – tilaa uusia uskonnollisia uutisia!

LINKIT - http://www.jehovantodistajat.fi – http://www.biblelexicon.info/ - http://www.evl.fi/raamattu/


MIKSI JHVH JEHOVA TAI JAHVE EI ESIINNY RAAMATUSSA?

Miksi kirkot ja papit ovat jättäneet JHVH nimen joka on heprealaisin aakkosin yleisimmin tunnettu nimellä Jehova? Miksi papit eivät käännä Jahve nimeä kaikkiin paikkoihin, missä JHVH esiintyy? JHVH esiintyy Sanassa n. 7000 kertaa. Syy on siinnä, että he palvovat käsittämätöntä kolminaisuutta, jossa Jeesus on korotettu Isän vertaiseksi tai yli. Isä (Luoja) on alennettu vastoin Jeesuksen oppeja, pyhää henkeä pilkaten – katumatta tahallista syntiä tehden! Tahallista syntiä ei saa anteeksi, siihen ei ulotu Kristuksen armo ja rakkaus. Katuva, uudeksi muuttunut saa anteeksi.

avauksen "kirjat esiin" ? Haluatko oikeasti keskustella vai tehtailetko vain noita kysymyksiä ja väittämiä?

Raamatun mukaan 'taivas' on täynnä erilaisia ja eriarvoisia henkiolentoja.
Raamattu puhuu Jumalan Hengestä sekä UT:n puolella pääasiassa Pyhästä Hengestä. JT:n mukaan nuo kyseessä olevat henget eivät kuitenkaan ole persoonia, vaan ne ovat jonkinlaisia Jumalan voiman ilmentymiä.

On jotenkin ristiriitaisen tuntuista, kun toisaalta uskotaan henkipersooniin, mutta niissä kohdin missä ne personoidaan, niiden merkitys pitääkin muuttaa joksikin epämääräiseksi persoonattomaksi voimaksi.

Raamattu antaa kuitenkin selkeästi sellaisen kuvan, että Jumalan Henki on oma persoonansa.

Mooses kertoi aivan ensimmäiseksi tuosta Hengestä:
1:2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

Mooses esitti myös selkeän käsityksen siitä, että Jumalalla oli toisia persoonallisia Henkiä ympärillään tehdessään luomistöitään:
1:26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme..

VT kertoo monista tapauksista, joissa Herran Henki on saanut ihmisessä aikaan toimintaa tai hurmoksellisuutta. Niinpä JT:t niiden perusteella esittävät, että kyse on vain voimasta eikä persoonasta. Se ei kuitenkaan todellisuudessa ole todiste siitä.
Jos tuo hurmoksellisuus voi olla Jumalan 'aiheuttama' olotila, niin se voi samalla lailla olla silloin myös persoonallisen Jumalan Hengen aiheuttama tila!

Raamatusta löytyy kertomus, jossa tuo Jumalan Hengen persoonallisuus tuodaan kuitenkin hyvin selvästi esiin! Kuningasten kirjassa kerrotaan:

22:19 Mutta hän sanoi: "Kuule siis Herran sana: Minä näin Herran istuvan istuimellansa ja kaiken taivaan joukon seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellansa.
22:20 Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin.
22:21 Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet.' Herra kysyi häneltä: 'Miten?'
22:22 Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun.' Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin.'
22:23 Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden."
22:24 Silloin astui esille Sidkia, Kenaanan poika, löi Miikaa poskelle ja sanoi: "Mitä tietä Herran henki on poistunut minusta puhuakseen sinun kanssasi?"
22:25 Miika vastasi: "Sen saat nähdä sinä päivänä, jona kuljet huoneesta huoneeseen piiloutuaksesi."

Tuosta kertomuksesta ilmenee JT:a ajatellen kaksi varsin kiusallista asiaa.
1) Jumalalla on Henki, joka on selkeästi eri persoona kuin Jumala (todetaan nyt selvyyden vuoksi myös se, että tuo persoona ei ole myöskään kolmiyhteisen jumaluuden osa tuossa kertomuksessa).
2) Tuo Henki voi aiheuttaa myös erilaisia vaikutuksia ihmiseen.

Jesaja kertoo tässä myös tuosta Herran Hengestä, ei Jumalasta:
61:1 Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,
61:2 julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia,

Herran Henki oli tuo, joka oli voitelijana ja lähettäjänä julistamaan 'meidän Jumalamme kostonpäivää'.

Hesekiel kertoo myös omasta näystään eli erilaisista olennoista, joita Henki johdatti ja Jumalan antamista ohjeista. Hän mainitsee:
3:12 Niin henki nosti minut, ja minä kuulin takaani suuren, jylisevän äänen: "Kiitetty olkoon Herran kirkkaus, siinä kussa se on!"
3:13 ja olentojen siipien kohinan, kun ne löivät toisiinsa, samalla pyöräin jyrinän ja suuren, jylisevän äänen.
3:14 Ja henki nosti minut ja otti minut, ja minä kuljin murheellisena henkeni kiivaudessa, ja Herran käsi oli väkevänä minun päälläni.

Hesekielin kertomuksissakin tuo Henki on oma persoonansa. Se ilmenee myös näistä myöhäisemmän luvun sanoista:
11:1 Sitten Henki nosti minut ja vei minut Herran huoneen itäportille, joka on itään päin. Ja katso: portin ovella oli kaksikymmentä viisi miestä, ja minä näin niitten keskellä Jaasanjan, Assurin pojan, ja Pelatjan, Benajan pojan, kansan päämiehet.
11:5 Niin Herran Henki laskeutui minun päälleni ja sanoi minulle: "Sano: Näin sanoo Herra: Näin te, Israelin heimo, sanotte, ja minä tunnen, mitä teidän hengestänne nousee.

Jesaja tuo esille sen, että Herran Henki on sama kuin Pyhä Henki. Tuo Henki oli selvästi jo VT:ssä noista Jumalan taivaallisista henkiolennoista merkittävimmässä asemassa yhdessä Jeesuksen ja tuon Saatanaksi tulleen Hengen kanssa:
63:9 Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä.
63:10 Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä; ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan.
63:11 Silloin hänen kansansa muisti muinaisia päiviä, muisti Moosesta: Missä on hän, joka toi heidät ylös merestä, heidät ynnä hänen laumansa paimenen? Missä on hän, joka pani tämän sydämeen Pyhän Henkensä;
63:12 hän, joka antoi kunniansa käsivarren kulkea Mooseksen oikealla puolella, joka halkaisi vedet heidän edestänsä tehdäkseen itsellensä iankaikkisen nimen;
63:13 hän, joka kuljetti heitä syvyyksissä niinkuin hevosia erämaassa, eivätkä he kompastelleet?
63:14 Niinkuin karja astuu alas laaksoon, niin vei Herran Henki heidät lepoon. Niin sinä olet kansaasi johdattanut, tehdäksesi itsellesi kunniallisen nimen.

Tämä sama Jumalan Henki esiintyy Jeesuksen (kuljetus)apuna:
4:1 Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.

Tuon Hengen piti auttaa myös Jeesuksen seuraajia:
13:11 Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.
12:12 sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, HÄN opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

Kolminaisuuoppihihhuleille todettakoon ja osoitettakoon nyt tässä vielä varmuuden vuoksi se, ettei tuo Henki ole Jumalan osa vaan kuuluu enkeliosastoon:
8:26 Mutta Filippukselle puhui Herran enkeli sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio."
8:27 Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan
8:28 ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Esaiasta.
8:29 Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja."

Henki on Herran (yli)enkeli. Persoona, joka ei ole osa Jumalaa.