Motiivit

Luin lävitse useita RC:n viestejä ja myös aivan niitä viimeisiä ja jutuista paistaa selvästi läpi ettei hänellä ollut aikomusta tahalliseen rajäytykseen ostoskeskuksessa.

Tämä RC oli aiemminkin räjäytellyt ja tukinut kuinka mm metallirasia oli läpäissyt luetteloita hänellä oli todennäköisesti aikomus haulipommilla testata haulien läpäisyä.

Kaikki ihmiset eivät vain voi ymmärtää että tällainen tekniikka voi kiinnostaa joitakin ihan sinänsä ilman tarvetta tehdä tuhoa.

Petri oli ehkä hakemassa jotain tarvikkeita jotain mannista ennen koe räjäytystä. Kuten palstallakin kerrottiin itsetehdyt nallit ovat vaarallisen herkkiä, eli tässä petri teki todella vakavan virheen!! eli tuohon hän oli syyllinen ei mihinkään iskun suunnitteluun suunnitteluun, on kovin helppoa uskoa mediaan "virallisena" tietona myös tunnustukset suunnittelusta eivät vaikuta uskottavilta mitä lie julkisuushakuisuutta sekin.

Kyse siis edesvastuuttomasta toiminnasta jolla aiheutettiin paljon ikäviä seurauksista

Jutustelu palstalla oli asiallista ja vastuuntuntoiselta vaikuttavaa ei missään nimessä agressiivista eikä uhkailevaa !!

Kummaa että poliisiinkin uskotaan aivan kritiikittömästi muistakaan että poliisitkin ovat ihmisiä ja tarkoitusperänsä heilläkin on.

Seuratkaa vaikka mitä usa:ssa tapahtuu, ei sieälläkään päätelmät ja tulokset aina aivan loogisia ole. Poliisi ja armeija ovat osa poliittista koneistoa joiden tehtäviä mm on pitää kansa tyytyväisenä antaen vastauksia joita kansa odottaa, nyt enemmistö suomen kansasta poliitikkojen mielestä vaatii selvää syyllistä "puolisyyllisen" sijaan ja se heille löydetään vaikka väkisin.

Siis Petrin pommi räjähti mutta hän ei sitä laukaissut, tuossa on suuri moraalinen ero !!
161748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Annapa sitten ihan konkreettinen todiste siitä, ettei hän laukaissut sitä... En väitä että itselläni olisi todistetta toiseen suuntaan, mutta en väitä myös hänen tahallaan laukaisseen sitä.

Lisäksi, ei vahinko vapauta vastuusta. Kun autoilija vahingossa ajaa jonkun päälle, hän vastaa kyllä vahingoistaan, eikä pelkästään sanomalla "se oli vahinko"...

Äänestä

Herääpi vain kysymys, että jos hän oli hakemassa jotain osaa/osia pommiin niin miksi juuri Myyrmannista?
Kuvittelisi, että lähempää hänen kotiaan olisi löytynyt tarpeelliset osat?
Toisaalta Myyrmannissa on lähinnä rätti etc. kauppoja.
Herää myös kysymys miksi hän meni aukiolle pommin kanssa? Eikä esim. juuri sitä/niitä osia etsimään?
se on totta, että pommi saatoi räjähtää vahingossa tai väärään aikaan....
Toisaalta myös se epäilyttää, että hän olisi koeräjäyttänyt sitä pommia! Koska kello oli jo paljon ja ulkona niin pimeää, että tuskimpa olisi omia tuloksiaan edes nähnyt.

Äänestä
  • ajattelisin että juuri pimeällä on hyvä laukaista, näkihän että se pommi oli voimakas ja sehän herättää koko tienoon on paljon fiksumpaa mennä seuraavana päivänä katsastaa tulokset.
    Itse en paikkoja tunne mutta yhdessä viestissä kertoi saaneensa auton varashälyttimen piipittämään.. liekö sittä viisastunut.
    Itse kyllä tekisin moiset kokeet jollain hiekkakuopalla tms..

    Niin kieltämättä se on vaikein juttu selittää miksi mennä manniin hengailemaan pommin kanssa, mutta jotain hän etsi/odotti mutta mielestäni ei vieläkään ole niin sanottua että kyse oli laukaisuhetken odottamisesta.

    Paljolti ajatukseni perustuu foorumin viesteihin ja maalaisjärkeen/logiikkaan.

    Keskusteluhan vaikutti asiantuntevalta fiksulta ja mitään uhkailua/agressiivisuutta ei ilmennyt.
    Olivat höynähtäneet näemmä turhan syvälle kemian maailmaan ja vaikuttivat "kemistinörteiltä"

    Jos sitten tosiaan syyllinen olisi niin oireet viittaisi todella syvään skitsofreniaan tällöin hänellä olisi täytynyt olla kaksi minää joista se ikävämpi ei keskusteluissa näkynyt.

    Äänestä

  • Eikös PG opiskellut jossain Myyrmannin lähellä? En ole lainkaan varma, korjatkaa jos olen väärässä. Mutta ehkä Myyrmanni oli tuttu paikka ja hän oli tottunut siellä asioimaan.

    Äänestä

Kosto mikä kosto. ex. tyttöystävästä kysymys.

Äänestä
  • eiköhän kosto iskiä jättäisi selviä viestejä kohteilleen tai ennakoon uhkailisi näille jne jne.
    Et sinäkään varmaan kostoitsaria ilman mitään konkreettista viestiä tekisi, koko tekohan olisi tavallaan torso, mieti nyt vähän.
    Et varmasti siinä tilanteessa jättäisi jälkeesi ihmisille tällaista mahdollisuutta spekulointiin !

    Äänestä

  • Holmes kirjoitti:

    eiköhän kosto iskiä jättäisi selviä viestejä kohteilleen tai ennakoon uhkailisi näille jne jne.
    Et sinäkään varmaan kostoitsaria ilman mitään konkreettista viestiä tekisi, koko tekohan olisi tavallaan torso, mieti nyt vähän.
    Et varmasti siinä tilanteessa jättäisi jälkeesi ihmisille tällaista mahdollisuutta spekulointiin !

    Poliisihan on sanonut jo faktana, että pommin oli tarkoitus räjähtää juuri siellä ja juuri siihen aikaan. Ei ollut vahinko. Poliisi voi jättää kertomatta asioita, mutta ei valehtele. Motiivi on melko selvä, mutta tiettyjä eloon jääneitä ihmisiä halutaan suojella.

    Turhaa spekulointia että olis ollut vahinko. Se puoli on jo julkisuuteen asti selvä. Motiivista epäselvää on edelleen mitä muita mieltä järkyttäviä tapahtumia RC:n elämässä tapahtui ennen murhaitsemurha-ajatusta. Oliko seurustelusuhteen loppuminen ainoa, vai oliko muutakin.

    Äänestä

  • höpötä kirjoitti:

    kriitysyyttä nyt vähän niihin poliisin esittämiin "faktoihin" ja poliisi ei muka valehtele, turhaa idealismia että poliisi instituutiona olisi rehellinen, yksittäisiä poliisimiehistä varmasti valtaosa rehellisiä mutta koneistoa en enää siitä rehellisyydestä niin sanoisi, etenkin kun otetaan mukaan suapo ja muut erikoisryhmät jossa se salamyhkäisyys jos jossain pesii.

    Tahallisuuteen en usko enkä haluakkaan uskoa siksi fiksulta jutuissaan on vaikuttanut.
    Itsemurhan tehnyt jätää aina jonkin selvästi tulkittavan viestin tai tekotapa on niin ilmeinen ettei tulkinnanvaraa jää vrt ampuminen, hirttäytyminen

    Äänestä

  • höpötä kirjoitti:

    Poliisihan on sanonut jo faktana, että pommin oli tarkoitus räjähtää juuri siellä ja juuri siihen aikaan. Ei ollut vahinko. Poliisi voi jättää kertomatta asioita, mutta ei valehtele. Motiivi on melko selvä, mutta tiettyjä eloon jääneitä ihmisiä halutaan suojella.

    Turhaa spekulointia että olis ollut vahinko. Se puoli on jo julkisuuteen asti selvä. Motiivista epäselvää on edelleen mitä muita mieltä järkyttäviä tapahtumia RC:n elämässä tapahtui ennen murhaitsemurha-ajatusta. Oliko seurustelusuhteen loppuminen ainoa, vai oliko muutakin.

    Niin no jos sä uskot, että poliisi ei valehtele, niin sitten voidaan unohtaa nää tyttöystäväspekuloinnit, koska poliisi ilmoitti, että Gerdt ei tuntenut ketään uhreista.

    Äänestä

  • nöpö kirjoitti:

    Niin no jos sä uskot, että poliisi ei valehtele, niin sitten voidaan unohtaa nää tyttöystäväspekuloinnit, koska poliisi ilmoitti, että Gerdt ei tuntenut ketään uhreista.

    Näin on sanottu, että RC ei tuntenut ketään kuolleista. Kun on huhuttu että tämä kuollut 17v luistelija Jesse oli RC:n ex tyttöystävän uusin, niin RC:n ei voida sanoa tunteneen sitä. Se tyttöystävä voi olla niiden loukkaantuneiden joukossa ja halutaan suojella elossa olijoita, joka minusta on ihan oikein. Eiköhän tässä kaikki ole kärsineet jo enemmän kuin liikaa.

    Poliisilta ehkä kannatta kuitenkin kysyä, kun ilmoittivat jokin aika sitten että motiivi alkaa olla selvempi, niin mitkä syyt estävät sen kertomista. Miettikää niitä joitakin oikeudenkäyntejä jotka julistetaan salaiseksi moneki kymmeneksi vuodeksi. Elossaolijoita ja uhreja täytyy joskus suojella julkisuudelta.

    Äänestä

  • oikein kirjoitti:

    jessen tyttöystävä ei ollut ostoskeskuksessa, oli saanut kuulla vasta aamulla kuolemasta!jessen äitiähän haastateltiin jossain lehdessä, oli vielä yksinhuoltaja, varmaan tosi raskasta!

    Äänestä

Muuta nimimerkiksi Watson, koska Holmes et ole. Osaat tehdä yhden teorian, ja ihastua siihen niin että uskot sen todeksi. Tutkimuksissa on otettava monta teoriaa ja johdonmukaisesti eliminoida ne haarat mitkä faktojen, huom faktojen perusteella osoittautuvat vääräksi.

Poliisitkin on ihmisiä ja juuri siksi rikostutkinnassa on ihan selviä noudatettavia sääntöjä jotta mielikuvitus ei johda tutkimuksia harhaan.

Äänestä
  • on pienistä murusista rakentanut teoriansa se on paljon hatarampi kuin itsetuhoisen ihmisen käyttäytyminen viestit jne ennen tekoa.
    On selvää että itsetuhoinen iminen pyrkii jättämään kohtuudella tulkittavan viestin jälkeensä, tämähän on luonnon laki !

    Mietipä tekisitkö itsemurhan tuosta vain etkä jättäisi minkäänlaista viestiä, varmaankin viestiitäisit selkeästi esim kirjeellä tai toteutat aikeesii niin selkeästi omakätisesti että tämä toimii selvänä viestinä itsetehdystä ratkaisusta.

    Kääntäen ajatellen jos haluaisit murhan näyttämään itsemurhalta etkö silloin järjestäisi näitä tekaistuja viestejä , vai listisitkö uhrisi tuosta vain poistuisit paikalta ja toivoisit että poliisi päätyy itsemurhaan ?

    Ihminen on looginen olento.

    Äänestä

  • Holmes kirjoitti:

    on pienistä murusista rakentanut teoriansa se on paljon hatarampi kuin itsetuhoisen ihmisen käyttäytyminen viestit jne ennen tekoa.
    On selvää että itsetuhoinen iminen pyrkii jättämään kohtuudella tulkittavan viestin jälkeensä, tämähän on luonnon laki !

    Mietipä tekisitkö itsemurhan tuosta vain etkä jättäisi minkäänlaista viestiä, varmaankin viestiitäisit selkeästi esim kirjeellä tai toteutat aikeesii niin selkeästi omakätisesti että tämä toimii selvänä viestinä itsetehdystä ratkaisusta.

    Kääntäen ajatellen jos haluaisit murhan näyttämään itsemurhalta etkö silloin järjestäisi näitä tekaistuja viestejä , vai listisitkö uhrisi tuosta vain poistuisit paikalta ja toivoisit että poliisi päätyy itsemurhaan ?

    Ihminen on looginen olento.

    Olet unohtanut mielikuvitusleikissäsi yhden tärkeän seikan. Poliisi EI ole kommentoinut sitä löytyikö jokin itsemurhaviesti, viesti tai vaikka päiväkirja tietokoneelta. Kun tätä on kysytty, sitä ei ole haluttu kommentoida, koska siinä tapauksessa julkisuus haluaisi nuo kirjoitukset lukea.

    Kuten sulle jo joku toinenkin sanoi, tässä täytyy suojella henkiin jääneiden loppuelämää myös. Kaikkea ei tarvitse kertoa ja harrastaa sosiaalipornoa. Se mikä on sanottu totena on todisteiden perusteella totta. Poliisi ei valehtele, tälläisissä asioissa ainakaan.

    Vaihda tosiaan se nimimerkki. Olet harrastelija jolta puuttuu objektiivisuus.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    pitää ilmoittaa ilmanmuuta jos viesti on olemassa !! Ja hitto miksi se viestin sisältö yksityiskohtaisesti pitäisi kertoa!
    Olen samaamieltä kanssasi ettei asian tiimoilla tarvitse harrastaa sosiaalipornoa, sitähän on jo nytkin aivan liikaa harrastettu.

    Minulle olisi riittänyt tieto siinä vaiheessa kun paljastui pommiksi ja pommin rakennukseen tuonut mieshenkilö sai iskussa surmansa ja asiaan ei liity järjestäytynyttä rikollisuutta.

    miksi jukisuuteen tuotiin nimiä ym ym eihän tuota tarvitse tietää kuin omaiset ! Itse en olisi halunnut edes kuulla nimiä, riittää kun tietää että ei ole tiedossa uusia pommeja eikö ??

    Äänestä

on tämä pg:n jatkuva puolustelu? ettekö näe omaa tekopyhyyttänne, haukutte mediaa sokeudesta mutta samalla aivan yhtä sokeasti olette periaattesta eri mieltä joka asiasta, avatkaa silmänne! tämä mies TAPPOI 6 viatonta ihmistä jotka olisivat voineet olla sunkin lähiomaisia. Ymmärtäisitkö pg:tä ja hänen "tahattomuuttaan" silloin? Poliisin mukaan hänellä oli pommireppu sylissään kun se räjähti, rupesiko hän huvikseen aukomaan reppuaan joka sisälsi pommin keskellä ostoskeskusta, jos hänellä ei ollut aikomusta räjäyttää sitä? No, on tietysti hieno tunne mennä mainstreamin ulkopuolella ja luoda mitä ihmeellisimpiä teorioita mutta näkisit miten lapsellista toi on... pg on suomen historian pahimman henkirikoksen tekijä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja vaikka tahattomuusteoriasi pitäisikin paikkansa, minkälainen ihminen, varsinkin kemian alan asiantuntija, rupeaa kanniskelemaan hyvin vaaralliseksi tietämäänsä pommia keskellä ostoskeskusta? Yritä nyt ihminen avata silmäsi tolta mediavihalta ja vähän suhteuttaa asioita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

holmes kirjoitti:

Luin lävitse useita RC:n viestejä ja myös aivan niitä viimeisiä ja jutuista paistaa selvästi läpi ettei hänellä ollut aikomusta tahalliseen rajäytykseen ostoskeskuksessa.

Tämä RC oli aiemminkin räjäytellyt ja tukinut kuinka mm metallirasia oli läpäissyt luetteloita hänellä oli todennäköisesti aikomus haulipommilla testata haulien läpäisyä.

Kaikki ihmiset eivät vain voi ymmärtää että tällainen tekniikka voi kiinnostaa joitakin ihan sinänsä ilman tarvetta tehdä tuhoa.

Petri oli ehkä hakemassa jotain tarvikkeita jotain mannista ennen koe räjäytystä. Kuten palstallakin kerrottiin itsetehdyt nallit ovat vaarallisen herkkiä, eli tässä petri teki todella vakavan virheen!! eli tuohon hän oli syyllinen ei mihinkään iskun suunnitteluun suunnitteluun, on kovin helppoa uskoa mediaan "virallisena" tietona myös tunnustukset suunnittelusta eivät vaikuta uskottavilta mitä lie julkisuushakuisuutta sekin.

Kyse siis edesvastuuttomasta toiminnasta jolla aiheutettiin paljon ikäviä seurauksista

Jutustelu palstalla oli asiallista ja vastuuntuntoiselta vaikuttavaa ei missään nimessä agressiivista eikä uhkailevaa !!

Kummaa että poliisiinkin uskotaan aivan kritiikittömästi muistakaan että poliisitkin ovat ihmisiä ja tarkoitusperänsä heilläkin on.

Seuratkaa vaikka mitä usa:ssa tapahtuu, ei sieälläkään päätelmät ja tulokset aina aivan loogisia ole. Poliisi ja armeija ovat osa poliittista koneistoa joiden tehtäviä mm on pitää kansa tyytyväisenä antaen vastauksia joita kansa odottaa, nyt enemmistö suomen kansasta poliitikkojen mielestä vaatii selvää syyllistä "puolisyyllisen" sijaan ja se heille löydetään vaikka väkisin.

Siis Petrin pommi räjähti mutta hän ei sitä laukaissut, tuossa on suuri moraalinen ero !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu