Uskonnollisilla opinkappaleilla pyritään selittämään ja antamaan jonkinlainen kuva asioista, jotka ovat ihmiselle yliluonnollisia. Asiaa voisi verrata siihen, että kolmiulotteisesta maapallosta piirretään paperille maailmankartta. Kolminaisuusoppi on yksi keskeisimmistä kristinopin käsitteistä ja usein palstallammekin puheena.
Sitten voi käydä niin, että selitysmalli kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja selittäjä sotkeutuu vertauskuvallisesti omiin housuihinsa. Tässä mielestäni malliesimerkki:
Ekivaari,
Kirjoittanut: RitariOlevainen 27.3.2006 klo 08.10
"Se on tosiasia,että sitä ei voi ihmisymmärryksellä selittää,ja jos voisi,niin ei Hän mikään Jumala olisikaan,Jumala ei ole IHMINEN,mutta voimme silti nähdä Jumalan Ihmisenä, joka on nähnyt Pojan,on nähnyt Isän,Jumalan,ja ei kukaan koskaan ole nähnyt Jumalaa,eikä voikkaan,koska Jumala on Henki."
Sitten voi käydä niin, että selitysmalli kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja selittäjä sotkeutuu vertauskuvallisesti omiin housuihinsa. Tässä mielestäni malliesimerkki:
Ekivaari,
Kirjoittanut: RitariOlevainen 27.3.2006 klo 08.10
"Se on tosiasia,että sitä ei voi ihmisymmärryksellä selittää,ja jos voisi,niin ei Hän mikään Jumala olisikaan,Jumala ei ole IHMINEN,mutta voimme silti nähdä Jumalan Ihmisenä, joka on nähnyt Pojan,on nähnyt Isän,Jumalan,ja ei kukaan koskaan ole nähnyt Jumalaa,eikä voikkaan,koska Jumala on Henki."
Vastaukset 51
Vanhimmat
tuossa hetken joutuu miettimään miten se menikään. Tarkkasilmäinen tosin voi havaita myös järkevyydenkin sanoissa jos taustoja tietää tarpeeksi.
Vapaa suomennos voisi kuulua näin:
Jumalan ajatukset ovat niin korkealla ihmisen ajatuksia, ettei me voida ikinä käsittää koko Jumalan olemusta ja Hänen kaikkia ajatuksiaan. Jumalan lähettämä poika tuli ihmisen kaltaiseksi maanpäälle. Kukaan ei kuitenkaan ole itse Jumalaa nähnyt kasvoista kasvoihin vaikkakin Jumalan pojan ihmisen ruumiissa.
Tosin uskon, että Jumalallakin on jokin olemus. Sanotaanhan että Jumala loi meidät hänen kaltaisikseen. Mut tiedä häntä, en ole pohtinut asiaa sen enempää.
Jumalalla on myös olemus,Hänen olemuksensa on Ihmisen Poika Jeesus Kristus,muuta olemusta Hänellä ei ole,koska Jumala on kaikkialla läsnä olevana Henkenä,Hän lävistää kaiken,atomi-molekyylitkin,ja jos on vielä pienempiä hiukkasia,Hän lävistää nekin,siksi Jumalalla ei ole muuta olemusta,kuin Hän,Hän tuli ihmiseksi otti orjan muodon,joka on nähnyt Jeesuksen Kristuksen on nähnyt Jumalan,muuta olemusta emme koskaan tule Jumalasta näkemään.
Jos haluat nähdä Jeesuksen,katso Jeesukseen,ristiin naulittuun Vapahtajaan,siellä on JUmalasi,ja nimenomaan ristiin naulittuna,sieltä se elämä lähtee,ja saat nähdä Jumalan ! Jos et vielä ole Häntä "nähnyt" !
mistä siis alkaisimme keskustelemaan tässä ketjussa? Jumalan olemuksesta vai toisen keskustelijan verbaalisuuden tasosta?
Että mikä "keskustelun" aloitus tämä nyt oli. Se ei sisältänyt kysymyksiä, vain ritarin kommentin... Outoa.
Voisit kipittää poikalapsen avuksi.
Hän luultavasti on piiloutunut tuota ilkeää homoa, joka on kaltoin kohdellut kolmea "puolisoaan", ehkä useampiakin?
Yhdistäkää siis voimavaranne ja nujertakaa vastustaja, joka on pettynyt syntilliseen elämäänsä ja tarvitsee oikaisua käytökseensä.
Ehkä voitte sanavalintanne harkita parhaaksi mahdolliseksi ja mieltänne virvoittavaksi, kun tapaatte tuon pojan-jurikan.
Siis onnea "metsästykseen", älä kuitenkaan väsytä itseäsi, kaikkihan ei ole luotu työtä varten.
taitolaji. Huonolla taidolla munaa vaan itsensä.
Paitsi Ritarin omaperäiset ja paikoin tosi ristiriitaiset sanankäänteet, kiinnostavaa on myös jatkuvasti asiaton poistolinja tällä palstalla. Tänäänkin on taas asiallisia viestejä poisteltu, mutta samaan aikaan on ihan kummia huuhaaviestejä jätetty.
Muutamaan omaankin viestiini on kajottu, minkä käsitän, kun seriffin "helluntailaisen linjan" = valehtelun ja petoksellisuuden tukemisen tunnen. Sitä sen sijaan en jaksa käsittää, mikä oikeus seriffillä on toistuvasti poistaa KAIKKI omaan toimintaansa kohdistte arvostelu. Ai niin: noinhan Stalinkin toimi... Tämä onkin siis sitä amerikkalaistyyppistä uskonnollisuutta, joka on läöhisukua helluntailaisuudelle ja ruumillistuu Stb:ssä pahimmin mahdollisin seurauksin.
tästäkin ketjusta Nassenkin kommentit hävinneen. Eihän sitä voi parhalla tahdollakaan oikeutettuna pitää, jos homoja saa halventaa melkeinpä mielin määrin mutta uskovaisia taas ei...
hävisi päivällä homoja halventava viesti. olin juuri lähettämässä poistopyyntöä...
näkyyhän tuolta poistuneen se kokonainen ketjukin, jossa joku hurmahenkinen vaahtosi avauksessaan mm. homo-henkivalloista apupappien säestäessä.
"mikä oikeus seriffillä on toistuvasti poistaa KAIKKI omaan toimintaansa kohdistte arvostelu."
-sitten varmaan lukenut kaikkia minua arvostelevia avauksia koska olen ne kaikki tänne yleensä jättänyt. Varmaan löytyy jos selaat sivuja taaksepäin.
uskismoraali tulee tuossa hyvin esille.
sana KAIKKI on tuossa liioittelua.
En suurestikaan arvosta helluntailaislahkoa, mutta mielestäni teet heille negatiivisen palveluksen toiminnallasi.
Mutta ehkäpä olet Jumalan asialla :D
Niinhän se on vielä tänäänkin, että Kristus on helareitten puheen aihe ja se kismittää uskosta osatonta vimmatusti.
Vielä kun helluntalainen elämänsä Kristus kalliolle perustaa, niin meinaa palomiehille ahdistus tulla kaiken kuntoilun myötä.
onhan kuitenkin kyseessä lajitoveri, jonka elämä menee päin helvettiä.
Stalini oli kyllä venäläinen,taisi vähän lännen ja idän rajat mennä sekaisin.
Sheriffi on asiallisella poisto linjalla,sinun jatkuva helluntaifobiasi aiheuttaa sinulle traumoja,asnnoituist vähän positiivisemmaksi ajatuksiltasi,koska et näköjään käsitä ,että jatkuvasti loukkaat helluntailaisia,tuolla asittomalla luulokampanjallasi.
Sinä et tunne todennäköisesti ainuttakaan helluntailaista,koska voit puhua heistä ainoastan pahaa,ja siinkin syyllistyt panetteluun ja valehtelmiseen,se ei ole mikään valhe,että helluntailaiset uskovat Raamattuun ja sen perusteella homous on synti,ja on myös parannettavissa Jeesuksen kautta ja Hänessä,eheytyminen on todellisuutta,on tuhansia jotka ovat eheytyneet,perheinä ja yksilöinä moninaisista elämän ongelmista,ja homoudestakin,miksikö ei?
Jeesus on parantja kaikkinaiseen raihnauteen ja sairauksiin.
"se ei ole mikään valhe,että helluntailaiset uskovat Raamattuun ja sen perusteella homous on synti,ja on myös parannettavissa Jeesuksen kautta ja Hänessä,eheytyminen on todellisuutta,on tuhansia jotka ovat eheytyneet,perheinä ja yksilöinä moninaisista elämän ongelmista,ja homoudestakin,miksikö ei?
Jeesus on parantja kaikkinaiseen raihnauteen ja sairauksiin."
Se onm valhe, että homo voi muuttua heteroksi - KUKAAN ei ole todistettavasti muuttunut. Se on myös valhe, että homoudesta voi parantua - ei voi, koska se ei ole sen enempää sairaus kuin HETEROUSKAAN.
Jeesus on varmaan monella tavalla parantaja. Enhän minä ole sitä mikään kiistämään. Jeesuskaan ei kuitenkaan homosta heteroa tai heterosta homoa tee. Valehetelet, kun muuta väität.
Edelleen helluntailaisen linjan mukainen valehetelusi ksettaa minua.
Otapas asiatietoa:
"Mitä homofobia on?
Homofobia tarkoittaa järkeen perustumatonta pelkoa, vastenmielisyyttä tai syrjintää homoseksuaalisuutta tai homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan.
Homofobia voi ilmetä homojen tai homoiksi kuviteltujen ihmisten kartteluna, syrjintänä ja pahimmillaan väkivaltana heitä kohtaan. Myös vaikeneminen homoseksuaalisuudesta olemassaolevana asiana on homofobiaa.
Homofobisten asenteiden syntyyn vaikuttaa mm. tietämättömyys, jonka vuoksi homofobiaan liittyy kielteisiä yleistyksiä ja ennakkoasenteita homoseksuaalisuudesta ja homoseksuaalisista ihmisistä.
Homofobiset asenteet vaikuttavat haitallisesti homoseksuaalisen ihmisen itsensä hyväksymiseen. Lapsena tai nuorena sisäistetyt homofobiset asenteet ja ennakkoluulot voivat aiheuttaa oman homoseksuaalisuuden kieltämisen ja tätä kautta ajaa identiteettikriisiin, masennukseen ja jopa itsemurhaan."
Varmaan en ole ihan kaikkia lukenut. Valtaosan asiallisista viesteistä poistat, koska olet puolueellinen ja sivistymätön. Sinusta Ritarin linja on parempi kuin avoin keskustelu, ja sen seurtauksena täällä kuohuu aina vain.
MILLOIN mahdat vastata siihen kysymykseen, jonka olen aikaa sitten esittänyt sinun valikoinnistasi kouluopetuksen suhteen? Siis MIKSI sinusta koulussa opetus on "valehdellut" sinulle?
Luovu seriffintähdestä. Teet palveluksen Enirolle ja itsellesi.
>>Luovu seriffintähdestä. Teet palveluksen Enirolle ja itsellesi.>>
Millä ihmeen oikeudella ja perusteella voit ladella tuollaista uhoa.
Luovu kuule itse tästä palstasta,teet suuren palveluksen itsellesi ja monille monille muille,myös Ylläpidolle !
En pode mitään "homofobiaa",eilenkin autoni korjasi eräs homo,eikä ollut mitään kitkaa,älä uhoo,homot voi eheytyä,olen kerrankin miehen itsensä kertomana todistanut,että homo voi parantu,vaika on vain siinä,että et usko sitä itse,ja se on taas sinun omassa päässäsi,ei siinä,etteikö homo voisi eheytyä,Jumala on kuule tehnyt suurempiakin ihmeitä,esm. sen että loi ihmisen,sitten ihmisen teloessaan itsensä syntiinlankeemuksessa ,EHEYTTI ihmisen Kristuksessa Jeesuksessa udelleen itselleen ja omistukseensa,jos vain ihminen tahtoo,ja niin se on sinunkin kohdalla,sinä vaan et tahdo,vaan uppiniskaisuudessasi vaan vänkäät tuota tieto-tiede-tutkimus-teoriaasi,etkä usko Jumalan mahdollisuuksiin !
"ahdistaahan se, onhan kuitenkin kyseessä lajitoveri, jonka elämä menee päin helvettiä."
-Eli tuon perusteella säälit meitä. Mutta miksi kuitenkin aina nälvit uskovaisia? Etkö osaa muulla tapaa meitä lähestyä? Saako se olosi epämukavaksi, ja ainoa tapa sitten on piikittely, vaikka tosiasiassa säälit meitä kun ollaan tälläsiä aivopestyjä raukkoja? Kuule, kyllä me sitten enemmän tarvittaisiin sun tukea eikä moittimista!
Tykkäätkö frihetin huumorista?
En ole hänen huumoristaan ajatellut mitään tähän mennessä. Pitää varmaan lukea viestejä uudestaan. Kuinka niin?
koska mielestäni suhtautuminen frihet-tyyppiseen huumoriin kertoo ihmisestä jotain olennaista.
Juttusi ovat tyypillisen homofobisia. Tuokin eheytysjuttu, jota taas tässä hoet, on vain tietämättömyyttäsi. Jos joku jossain OIKEASTI olisi heterosta homoksi tai homosta heteroksi muuttunut, se asia olisi todennettu tutkimuksin ja siitä olisi ollut kuule ISOT jutut psykologien ammattilehdissä. Eipä ole näkynyt. Siis: ne "eheytyneet", joita ainostaan uskispiireissä näkyy putkahtelevan esiin, ovat tasan kaikki valehtelijoita.
Uskon Jumalan voimiin kyllä. Hänellä ei kuitenkaan tietenkään ole mitään syytä ruveta muuttamaan homoja heteroiksi tai päinvastoin: ainostaan te fundamentalistiset homofoobikot muutosta haluatte. JUMALA on meidät kaikki luonut. Ei Hänellä ole tarvetta korjailutoimiin. Eheytysjutut todistavat vain siitä, että te "uskovat" ette ole tyytyväisiä Jumalan luomistyöhön ja haluaisitte sitä "parannella" oman mielenne mukaan. Sekä sinun että muidenkin eheytystarinat ovat sikäli minusta silkkaa jumalanpilkkaa.
Lopeta sinäkin tietoinen valehtelu ja jumalanpilkka.
Kuulehan nyt, arvoisa poispotkittu seriffi Ritari!
Minulla on samat keskustelijan oikeudet täällä kuin muillakin. Sinusta en saisi täällä olla, koska esitän ajoittain "helluntailaisen linjan" kannalta kiusallisen vaikeita asioita keskusteltaviksi. Vaadin myös tasapuolisuutta ja reiluutta, joita ei ole Stb:n toiminnassa nöäkynyt - se on samaa laatua kuin SINUN OMA toimintasi seriffinä oli. Sinä sait potkut aiheesta, ja Stb tekisi myös viisaasti, jos eroaisi, ennen kuin erotetaan.
Ette anna uskovaisuudesta kehuttavaa kuvaa kumpainenkaan. Rakkaus on sinusta synti, rehellisyys on väärin ja todennettu tieto on epäluotettavampaa kuin 2000 vuotta vanhat tarinat. Siinä sitä on "helluntailaista linjaa" kerrakseen! Stb halveksii vielä jopa kouluopetusta omien "tietojensa" pohjalta, mikä ei nyt ainakaan paranna kuvaa hänestä harkitsevana henkilönä.
Siis tarkoitat että se miten suhtautuu frihetin huumoriin kertoo ihmisestä paljon? Okei...
kommenttini uskovaisen moraalista, tarkoitin sillä sinun moraaliasi, joka on todella aitoa uskismoraalia.
Siihen sitten frihet kirjoittelemaan kallioista ja paloautoista jne.
Sinulle olisi hyödyllisempää miettiä sitä omaa moraaliasi kuin minun kommenttia vähempilahjaiselle lahkotoverillesi.
Säälin teitä lähinnä sen takia että ymmärryksenne taso on perin matala.
Tietysti jos on vähän hidas ja uskoo satuihin, elämä voi olla helpompaa ja kivempaa, mutta ei silti kannattaisi puuttua meidän tekemisiin jotka loppupeleissä mahdollistamme sen että te kykenette sitä jumalaanne netinkin kautta palvomaan.
"Sinulle olisi hyödyllisempää miettiä sitä omaa moraaliasi kuin minun kommenttia vähempilahjaiselle lahkotoverillesi. Säälin teitä lähinnä sen takia että ymmärryksenne taso on perin matala. Tietysti jos on vähän hidas ja uskoo satuihin, elämä voi olla helpompaa ja kivempaa"
-Olenkohan ainoa jonka mielestä sinä pidät uskovia suoraansanottuna tyhminä, ja itseäsi kovinkin viisaana? No, tällainen kevennys on välillä on ihan kohdallaan, ei siinä mitään! Haha.
"mutta ei silti kannattaisi puuttua meidän tekemisiin jotka loppupeleissä mahdollistamme sen että te kykenette sitä jumalaanne netinkin kautta palvomaan."
-Kenestä "meistä" puhut? Emmehän me ole teidän(?)
tekemisiin puututtu. Itsehän olet sinäkin tämän helluntailaisuus palstan valinnut oleskelupaikaksi, joten syytä itseäsi vain jos täällä helluntailaisia tapaat.
samalla taajuudella. Olet ulalla.
"mutta ei silti kannattaisi puuttua meidän tekemisiin jotka loppupeleissä mahdollistamme sen että te kykenette sitä jumalaanne netinkin kautta palvomaan."
Mikä tuossa Nassen virkkeessä ei sinulle nyt hahmotu? Itselläni ei ollut mitään vaikeutta sitä ymmärtää.
en Nassen kommentissa ymmärtänyt kun hän sanoi että he(?) mahdollistavat sen että voimme palvoa Jumalaamme netinkin kautta. Jos Nasse ei ole yksi niistä jotka esim. tekevät työkseen nettisivuja, hoitavat internettiä sähköisesti, tätä palstaa (ylläpito) tms, niin silloin en ymmärrä mitä hän meinaa, ja silloin hän ei ole itse osana "heitä".
mitä Nasse tarkoitti. Itse ymmärsin sen tarkoittavan sitä, että nykyistä elämänmuotoa, elintasoa ja tiedettä ei olisi aikaansaatu uskovaisten voimin jeesustelemalla, vaan on tarvittu uskoa todelliseen maailmaan, luonnonlakeihin ja realiteetteihin.
iski kehään ja hän poisti vastaukseni.
Harmillista.
ihmekään kun häntä sanoit "tavallista tyhmemmäksi"? Taidan olla itse varsinaisen tollo ettet tuollaista tajua?
olet niin huolissasi stb:n työstä? Jos hänen toimintansa ei miellytä, lähde lätkimään! Mitä täällä olet aina inisemässä? Ai niin, sullahan ei taida olla muuta tekemistä? Eikö sun poikakaveri ole vähän mustasukkainen?
tuonne toiseen ketjuun siitä, miten uskovaisilta tulee selkäytimestä esittämäsi kommentti: "Painu muualle!. Ettei mielessä alkaisi vaan itää epäilyksen siemen opittuja "ainoita oikeita totuuksia" kohtaan.
Eikös tämä ole keskustelupalsta? Kun seriffi estää asiallista keskustelua toiminnallaan, minun aktiivisena keskuselijana kuuluu kai ottaa kantaa? Minua ei miellytä diktatuuri missään muodossa, eikä diktatuuria vastaan taistella poistumalla paikalta. Sinä sen sijaan voit vapaasti häipyä, jos jokainen viestini on sinusta ininää tai itkemistä. Minua et varsinaisesti haittaa, vaikka asenteesi onkin puoluellinen. Saat olla toki täällä, mutta voisit jo vaivautua antamaan arvon myös kriittiselle keskusteluotteelle.
Miten minun parisuhteeni sinusta liittyy asiaan?
päättelet että oon uskovainen? Oon täällä ennenkin sanonut että en ole uskovainen, vaan "tavallinen ateisti". Joo, että vaikka täällä puolustelenkin joitain uskovia ja heidän oikeuttaan olla omaa mieltä asioista, ei se musta tee uskovaista.
parisuhteesi tuli mieleen siksi, että olet täällä palstalla aamusta iltaan, että eikö se ole aikaa poissa poikakaverisi luota? Jotkut voisivat olla siitä mustasukkaisia. Vaiko onko hän se joka käy töissä ja elättää teidän "perheen" sillä aikaa kun sinä istut nenä kiinni ruudussa? Joo, samalla lailla voin minä poistua palstalta kuin sinäkin. Ihmettelen vaan että jaksat olla täällä kuukaudesta kuukauteen kun se sua noin jurppii. Enhän minäkään änkee sellaiseen seuraan jossa en tykkää olla. Siis toisinsanoen sama jos änkeen seuraan jossa en viihdy, ja sitten valitan siellä koko ajan kuinka on kurjaa porukkaa, ja yritän siinä samalla käännyttää heitä kaikkia ajattelemaan samalla lailla kuin itse ajattelen.
Ihan tuosta änkeämisestä aluksi: ainakin minulle kirjoitat kokoo ajan sen verran happamia, että tuntuu, kuin et tällä palstalla olisikaan vapaaehtoisesti. Änkeät kommentoimaan minun sanomisiani, vaikkei pakko olekaan.
Muuten: asiattomat asenteet eivät maailmasta poistu, jos niitä ei vastusteta. Siksi mm. helluntailaisten syrjiviä asenteita mm. homoihin ja lesboihin tulee vastustaa ja tarjota tilalle asiatietoa. Se ei ole käännyttämistä mihinkään. Kyllä uskiksiltakin saa vaatia tasapuolisuutta.
Jaa: aamusta iltaan: kuinkahan tuonkin nyt ottaa...
Minusta tuntuu, ettei tämä paikka ole sopiva ykistyisasioiden käsittelyyn. Siksipä en heitä edes uteluitasi takaisin. Se minusta on kyllä erikoista, että sanot olevasi ateisti ja kuitenkin viihtyilet uskispalstalla "puolustamassa" uskovien oikeuksia uskoa ja luulla.
=)
Niin, ei mua kukaan pakota kommentoimaan yhtään kenellekään. Kommentoin kenelle haluan, milloin haluan. Samahan se pätee muihinkin. Mutta kommentoin nimenomaa silloin kun musta tuntuu että noi nimikristityt käyvät uskovaisten päälle kuin yleiset syyttäjät. On kornia että heiltä vaaditaan yhtä jos toistakin, mutta sitten itse ollaan ja puhutaan mitä sylki suuhun tuo. Mun mielestä kuka tahansa tällä palstalla käyvä uskovainen on monin verroin fiksumpi tyyppi kuin te muut yhteen laitettuna. En nyt yleistä, mutta noin yleisesti katsottuna.
Kyllä se vaikuttaa että oot täällä aamusta iltaan, oli päivä mikä hyvänsä. Kommentteja (kun katsoo lähetetyn viestin kellonaikaa) tulee pitkin päivää, yhtä mittaa. Eihän kukaan joka käy töissä, voi tuolla lailla olla kommentoimassa palstalla kuin ehkä viikonloppuna.
Joo, en nyt sillä sitä poikakaveri asiaa kyselly että siihen vastauksia tarvitsisin. Ihan noin heitin kommettia ilmaan ja retorisia kysymyksiä. Niin, ja syy miksi oon täällä "puolustamassa uskiksia" on se, että tunnen muutaman henkilökohtasesti ja ovat tosi hyvää porukkaa, vaikken siis itse usko samoihin asioihin kuin he. Moni ateisti on paljon tiukkapiposempaa ja suvaitsemattomampaa porukkaa kuin uskovat, vaikka itse sanonkin. Monella ateistilla menee hermot siihen että uskovat uskovat Raamattuun, ja turhautumisensa sitten purkaavat uskovien parjaamiseen, jota siis tälläkin palstalla harjoitetaan. Se on yks syy miksi täällä käyn. Noh, en ole tällä palstalla kuitenkaan yhtä paljoa kuin moni muu, koska mulla sattuu olemaan muutakin elämää. Kunhan käyn täällä välillä lukemassa ja kommentoimassa.
Alkoi kiinnostaa tuo jakosi nimikristittyihin ja uskoviin. MITEN sinä nyt siis ATEISTINA teet tuon eron? Millä perusteella sinusta jotkut ovat uskovia ja toiset nimikristittyjä.
Niin: sinähän et täällä useinkaan ole...tässäkin ketjussa vain puolenkymmentä viestiä pitkin päivää =))
että joutuu asian äärimmäisen suoraan ilmaisemaan.
Olisi kivempi, jos toinen ymmärtäisi hiukan epäsuorempiakin kannanottoja. Tosin se vaatisi sitä älykkyyttä.
No siis tänään oli aikaa täällä olla, siksi tässä ketjussa ne puolenkymmentä viestiä. Siitä erottaa nimikristityn ja uskovat toisistaan, että uskovat elävät Raamatun todeksi omassa elämässä, kun taas noi nimikristityt puhuu Jumalasta mutta elää miten elää. Siinä mun määritys.
onko susta jotenkin fiksua sanoa jotain tyhmäksi, tuli se sitten suoraan tai epäsuorasti? Yritätkö jotenkin auttaa kyseessä olevaa henkilöä sanomalla hänelle että hän on tyhmä? Minkälaisen kuvan se susta antaa kun muita haukut ja nimittelet? Et taida itse olla sen viisaampi.
"Elävät Raamatun todeksi"? Ja mitä tuo sitten mahtaa suomeksi tarkoittaa? Saisikos esimerkkejä, konkretisointia, kiitos!
Argumentointgisi ja sanavalintasi ovat lahkolaisille hyvin tyypillisiä. Hyvion olet ne omaksunut ollaksesi ateisti =))
Niin - eikä sinun MINULLE tarvitse selitellä, miksi juuri tänään olet tällä palstalla niin paljon. Mitäpä se minulle kuuluukaan.
tarkottaa sitä mitä sanoin. Kenelläköhän tässä on suomenkielen ymmärtäminen sitten heikoilla? Esim. rukoileminen jne. Joo, oon oppinu ihan kiitettävästi noita kristillisiä sanoja. Sääkin näytät käyttävän tota lahko-sanaa paljon. Mitä se muuten tarkottaa? Nassen ei ole vielä vastannut siihen.
Ei sinusta konkretisoijaksi näemmä ollut...
Lahkosta saat asiaa seuraavasta:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonto.html#lahko
Mites "tiedemies" nyt noin vanhetunutta tietoa jakaa?
kirjoittamassani kummentissa Jumalan ominaisuudesta ole mitään vaikaetajuista hengelliselle,sillä hengelliset tulee tutkistella hengellisesti,et voisikaan sitä ymmärtää,koska Jumalakin on tutkisteltava hengellisesti,Raamatun Hengellä joka on Jumalan Henki,ei siis "työmiehes2" hengellä,koska liha on liitossa saatnan kanssa,olet valitettavasti vielä vastahengen vaikutuksen alainen,siksi et voisikaan käittää Jumala olemusta,kolminaisuutta,yksi Jumala kolmessa,kolme Persoonaa yhdessä.
Ihmeellinen Jumala kolmiyhteinen,uskossa sen voi omistaa ja sydämessään käsittää,järjellä sensijaan funtsiessaan menee yli hilseen !
Jumala ei ole mise eikä nainen,Hän on Jumala,jonka voimme nähdä vain ja ainoastaan Jeesuksessa Kristuksessa,Hän on koko Jumalan kuva ja olemus,Hänssä on Jumalan kirkkaus tullut osaksemme. Hänessä näemme Jumalan sydämen avattuna syntiselle ihmiselle,Hän vuodatti sydän verensä ishmisen hyväksi,siinä näkyy Jumalan sydämen suuruus ja järjelle käsittämätön rakkaus,risti on Jumalan olemuksen ilmentymä,siinä Jumala paljastaa itsensä syvintä sydämensä syyvyyttä myöten,jos vai haluat sen nähdä,usko sen tajuaa ja näkee,epäusko tuo kaaoksen ja täydellisen anarkian sydämeesi,järjellisellä päätelmillä sekoaa täysin.
Usko pois !
Jatkamme edelleen kevennetyllä linjalla: Kaksi perin nasevaa sanaa olit keksinyt taas.
"kirjoittamassani kummentissa Jumalan ominaisuudesta--"
"--ei siis "työmiehes2" hengellä,koska liha on liitossa saatnan kanssa--"
"kummentti", merkitseekö se samaa kuin "kumma kommentti"?
"työmiehes2", onko se sama asia kuin "työmiehimys2"?