nyt niille löyty käyttöö.eikun bussilla vastaanotto keskuksen pihaan,somalit kyytiin ja keula kohti lappii.rovajärven ampumaleirille bussi parkkii ja äijät ulos.tielaitoksen neonväriset liivit päälle.johan olis liikkuvia maaleja alokkaille mihin harjotella.säästyis maalitaulut reserviläisille.
somalit
ss
5342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen aivan samaa mieltä kanssasi. kaatopaikallehan yleensä jätteet kuuluu, mutta näin ehdottamallasi tavalla ei syntyisi edes jätemaksua. kyllä on väärin että meidän täytyy kärsiä siitä että joukossamme liikkuu elävää paskaa.
Näin on. Olen samaa mieltä. En ymmärrä miksi niitä pitää olla täällä puhtoisessa Suomessa muutenkaan?!
Onko kukaan nähnyt somalia töissä?
Jos joku sanoo nähneensä niin takuulla valehtelee. Ne on täällä avustuksia nostamassa ja tukevat epämääräistä toimintaa.
Toinen oli somalimaahanmuuttajien avustajana l. opettamassa miten rahaa lypsetään systeemistä. Toinen oli jossain hampurilaisravintolassa. Molempia on pyöritetty ahkerasti erilaisissa suvaitsevaisuusaivopesuohjelmissa esillä esimerkkinä työtä tekevistä somaleista.
Mutta oletteko nähneet asunnotonta somalia?
Mä olen yhen nähnyt jopa bussikuskina. Huh, en kyllä ihan uskaltais olla kyydissä! Ja niitä näkee usein siivoilemassa metroasemia....tänne ne tulee asumaan fattan ja veromaksajien rahojen avustuksella. Saavat hienot kämpät ja ostavat kalliitta vaatteita, mut eipä niitä näy siivoushommaa kummemmissa töissä...eikä kyllä tarvis nähäkkään tai muutenkaan suomen maassa