Aluksi historiantietoa nuoremmille:
Vuonna 1994 Suomessa äänestettiin EU:n jäsenyydestä. Kansalaisten enemmistö halusi liittää Suomen Euroopan Unioniin. Näin voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että EU-jäsenyys on kansasta lähtenyt, kansan tahto jalostetuimmassa muodossaan.
Aina näihin vuosiin asti EU on pitänyt laajasta suosiosta ja hyväksynnästä kiinni. Se on voinut antaa erilaisia säädöksiä, joilla kansalaisten hyvinvointia, ympäristön puhtautta ja ennen muuta taloudellista kilpailukykyä pyritään lisäämään ennennäkemättömiin mittoihin. EU:n päättäjät uskovat, että kaikki luvattu hyvä voidaan ennen pitkää saavuttaa, ja kaikki, mikä toteutuu, on hyvää.
Esimerkiksi talouskasvua on kritisoitu. Onneksi suurin osa suomalaisista pitää sitä kuitenkin toivottavana. Talouskasvun vastaiset kannanotot ja argumentit nimittäin kertovat sulkeutuneesta, fasistisesta yhteiskunnasta, jossa kansa kärsii kuluttajuuden puutteesta. Tätä totalitarismin vaaraa ei EU:ssa ole.
EU on paitsi hiilen, teräksen ja talouskasvun koti, myös kansan koti. Jonain päivänä jokainen suomalainen - paatunut änkyräkin - tuntee omakseen Eurooppalaisen kulttuurin ja oikeudenmukaisuuden.
"Tiedämme kaikki, että tämä tulee vaatimaan meiltä koko energiamme, että se tulee vaatimaan taloudellisia uhrauksia, että meitä tullaan häpäisemään, siteraamaan väärin ja jopa tekemään vastustajan taholta naurunalaiseksi. Mutta tämä ei pelota meitä. Emme pelkää häpeää tai epäonnistumista, vaikka pidämmekin enemmän menestyksestä. Emmekä ansaitse kiitosta. Kun näemme tämän traagisen onnettomuuden tapahtuvan silmiemme edessä, emme pysty olemaan tekemättä mitään - meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin taistella."
(Sir James Goldsmith)

Vastaukset 7
Vanhimmat
toisille ei.
Ja onneksi yli puolet Suomen kansasta on jo tajunnut mikä roskakori ja sumutus se on, ja vastustaa sitä. Lobbarit ne vaan jaksaa. Saavat siitä killinkejä ja tyydytystä kun vielä vänkyröivät vapautuvaa Suomen kansaa vastaan.
http://www.freebritain.co.uk/
Britanniassa sitä vielä änkyröidään. Mutta Suomen taitavat puolueet SDP, Keskusta ja Kokoomus ovat pitäneet pallon hallussa ja annostelleet tietoa sulavammin.
"EU on paitsi hiilen, teräksen ja talouskasvun koti, myös kansan koti. Jonain päivänä jokainen suomalainen - paatunut änkyräkin - tuntee omakseen Eurooppalaisen kulttuurin ja oikeudenmukaisuuden."
HIILI = ILMASTON SAASTUMINEN
TERÄS = VALMISTETAAN KIINASSA
TALOUSKASVU = NETTOMAKSUT NELINKERTAISTETAAN,
OK-ASUJILLE ENERGIAMAKSU, SÄHKÖN JA BENSIININ HINTA TAAS NOUSEE, TYÖPAIKAT ITÄBLOKIN MAIHIN JA AASIAAN
Kulttuuri ??? Juhannuskännit veneestä kuseskellen ja koivusta pudoten ??
Salli mun nauraa, Talollinen, olet kyllä kuitenkin hauska tyyppi, täytyy sanoa. Onkos Enirolla hyvä palkka ?? ;;;)))
oli suurta kusetusta
http://www.nettisanomat.fi/2003/01/02/vuodenlimbo.htm
Lasse Lehtinen luotettavana eli Savon mafian consiglieren säälimättömät muistelmat Lasse Lehtinen: Luotettavat muistelmat II. Jälkimmäinen osa. WSOY.
http://www.helsinki.fi/jarj/polho/polleIII/lasse.html
http://www.humorpages.net/nationality/index.html
Osaakohan Talollinen muuten englantia, kun on noin globaalin innovatiivinen ja varakas henkilö ?