Kun kattoo tän päivän iltasanomat niin vois ainakin ehkä lakata väittämästä, että se "viimeinen" eli univiesti siellä kotikemiassa oli mikään itsemurhaviesti (mitä se ei selvästikään ollut alunperinkään). Eli IS:n mukaan PG:n ei ollut tarkoitus kuolla itse. Oliko sitten tarkoitus tappaa ketään (mikään ei oikeastaan viittaa siihen, että olisi ollut hullu tappaja) vai esim. että pommi räjähtäisi vasta sulkemisajan jälkeen, toivottavasti poliisi selvittää.
ei ollut itsemurha
Nöpö
202524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Luin noita aikaisempia viestejä ja siellä olikin jo joku huomannut, että se viesti minkä ne julkaisi RC:n "viimeisenä" viestinä ei suinkaan ollut viimeinen viesti.
Miksi niitä kahta 9.10 kirjoitettua viestiä ei sitten tuotu julkisuuteen, vaan otettiin esille tämmöinen viesti mikä mukamas oli "viimeinen"?
Liekkö tosiaan yrittänyt itsemurhaa?
sen ei ollut tarkotus tappaa itseään, piti jäädä eloon, jotta voisi kehuskella kavereille (lehdestä luin, oli kertonut näin kaverilleen)! tarkotus oli tappaa ihmismassa ja saada julkisuutta! sairasta!!!
Se otettiin esille siksi, kun se jonkun mielestä sopi viimeiseksi viestiksi, eli hakemalla haettiin joku yhteys. Kun ei se vinkki panostajantutkinnosta niin hyvin sopinut Viimeiseksi Viestiksi, niin se sivuutettiin, ei ois ollu ollenkaan raflaavaa. Näin media toimii. Siinä vaiheessa ketään ei oikeastaan kiinnostanutkaan, mitä oikeasti tapahtui (eli saattoi olla vahinko), vaan haluttiin mässäillä sillä jutulla.
Ois kiva jos ei totena lainattaisi tätä "kaverin" lausumaa. Tuo "kaveri" otti itse yhteyttä IS:ään, tieto ei tullut poliisin kautta. Mitään muuta selvitystä kuin "kaverin" oma sana ei (toistaiseksi) ole siitä, että olisi edes tuntenut PG:n. Aina kun tapahtuu jokin huomiotaherättävä rikos, ilmoittautuu näitä, jotka haluavat tulla julkisuuteen asian tiimoilta, koska aina on ihmisiä, jotka haluavat tuntea itsensä tärkeiksi. Samoin selvittämättömien rikoksien yhteydessä poliisille ilmoittautuu aina näitä, jotka kertovat tehneensä sen. Nämä on näitä mielenterveyden ongelmien ilmenemisiä. Mutta näyttäis tässä vaiheessa siltä, että poliisi yrittää todella selvittää, mitä tapahtui. Se ei perustu eikä voi perustua "Hessujen" tarinoihin vaan tekniseen tutkintaan ja oikeisiin todistajanlausuntoihin, mikäli niitä saadaan. Kuvaavaa on, että poliisi on asiasta kysyttäessä vastannut, että ko. henkilö on heille ilmoittautunut ja että häntä tullaan kuulemaan myöhemmin. Jos poliisi ei olisi pitänyt ko. tyyppiä hörhönä alunperin, olisi kuultu heti (vrt. kotikemia-keskusteluun osallistuneet).
Lähettäkää joku oikaisupyyntö lehdille tosta asiasta. Se vääristää kaikkien ajatuksia koko rikoksesta. Vakava harhaanjohtava virhe, vaikka se ei äkkiseltään siltä näyttäisikään.
Kysykää myös, miksi poliisille motiivi alkoi olla selvä alkuviikosta, mutta sitä ei suostuttu kommentoimaan. Tässä on nyt menossa jonkinlainen sumutus. Täyttä totuutta ei haluta kertoa, vaan joitakin asioita julistetaan salaiseksi pariksikymmeneksi vuodeksi. Vielä tätä ei ole uskallettu sanoa, vaan toivotaan että kohu laantuu ja ihmiset hyväksyvät tapahtuneen jollain tasolla.
Oma analyysini: Pommi räjähti siellä juuri silloin kun pitikin. Murha ja itsemurha. En usko että luokkakaverit valehtelivat tyttöystävästä.
Lainaus IS:n sivulta (siis tänään):
"Keskusrikospoliisi haluaisi kuulla myös Gerdtin tunteneita henkilöitä.
-Motiivipuoli on edelleen avoin kysymys. Heidän kuulemisellaan saattaisi tulla jotakin vielä ilmi, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Tero Haapala sanoo."
Itse en usko salailuteoriaan, niin jännittävä kuin se ajatuksena olisikin (se siitä tekeekin niin suositun). Ja motiivista poliisi totetaa siis tällä hetkellä, että se on avoin.
Sanoisin jopa, että meediapeliä.
No, onneksi näitä iltapäivähöpinälehtiä voi olla ostamatta.
Mutta se, että näitä höpinöitä on alkanut esiintyä suomen television (pää)uutislähetyksissä, on astetta vakavampaa. Eikä siinäkään mitään, mutta kun jotkut ovat siinä uskossa, että kaikki televisiosta, lehdistä, netistä ym.ym. nähdyt ja luetut asiat ovat pelkästään totta. Samaa tarkistamatonta tietoa, mikä voidaan lukea näistä höpinälehdistä, aletaan ladella tv-uutisistakin (ilman lähdetietoja...) Turhaan tässä naureskellaan Irakin 100%husseinvaalia, kun samaan aikaan sitä propagandaa syötetään meille kaikille kansallisilta ja kansainvälisiltä asemilta päivittäin.
Fakta on faktaa, propaganda on propagandaa ja manipulointi on manipulointia. Nämä asiat kun sotketaan samaan keittoon saadaan mitäpä muutakaan kuin uutisia. Valitettavasti.
..jonka itseasiassa kerroin jo räjähdystä seuraavana lauantaina, on se, että kysymyksessä oli vahinko. PG'n ei ollut tarkoitus itse kuolla siinä pamauksessa. Alunperin luulin, että hän olisi olut menossa pamauttamaan sen jonnekin muualle ja vain sattumalta kulkemassa mannin kautta. Myöhemmät tiedot antoivat uusia piirteitä asiaan ja tällä hetkellä luulen, että hänen oli tarkoitus ehkä jättää laukku sinne ja antaa 'osoitus' siitä, mihin hän on kykenevä. Ei välttämättä aiheuttaa kuolemia. Kaikki julkisuudessa olevat tiedot eli - ei jälkeenjätettyjä viestejä, sopiminen korisotteluun menosta seuraavana sunnuntaina jne viittaavat siihen että hänelle itselleen ei ollut tarkoitus tapahtua mitään.
Mutta muista että alkuviikosta "motiivi alkaa olla selvä, vaikka osia puuttuu". Muista myös että luokkakaverit puhuivat tyttöystävästä ja että seurustelu oli juuri loppunut. Myöhemmin kuka on sanonut ettei mitään tyttöystävää ollutkaan? Joku mielikuvitusolento Hessu?
Sumutus käynnissä. Lehdillä on tarve kirjoittaa mitä tahansa ja poliisi antaa tietoisesti liian vähän faktoja ulos. Ei mikään salaliitto, vaan lehdet toimii ohjauksessa helposti ilman mitään salaliittoja. Joitakin oikeudenkäyntejäkin julistetaan salaiseksi kymmeniksi vuosiksi. Eloonjääneitä täytyy suojella.
"Ei jälkeenjääneitä viestejä". Ei fakta. Poliisi ei suostu kommentoimaan jättikö viestejä tai vaikka päiväkirjan esimerkiksi tietokoneelleen.
Kokeneena pommiharrastajana varmasti tiesi tuon kokoisen räjähteen ja haulien yhdistelmän tappavan. Tiesi myös panostuksesta sen verran ettei vahinkoja varmasti sattunut. Kehoitti kotikemistipalstallakin pitämään aloitusnallia varmuudeksi aina erillään ja vasta laukaisupaikalla asentaa varsinaisen räjähteen lähelle.
Pommin piti räjähtää juuri siinä ja juuri silloin, on ulos annettu fakta tietääkseni. Myös poliisi sanonut, ettei RC tuntenut ketään kuolleista. Mutta tuntiko loukkaantuneita ei suostuta kommentoimaan.
Tarkkana siitä mitä tutkivat viranomaiset todella sanoo, ja mitä sitten vääristyy joukkotiedotusvälineisiin!
Voihan se olla noinkin, itse asiassa se voi olla vaikka miten, koska varmoja faktoja on vähän. Yleensä jos on jotain entisen tyttöystävän uuden miesystävän tappoja, niin poliisi on kertonut julkisuuteen, että motiivina oli mustasukkaisuus ja pariskunta oli eronnut x aikaa aiemmin. Tällaisissa tapauksissa julkisuuteen annettavaa tietoa rajoitetaan yksityiskohtien osalta, motiivi kyllä annetaan julkisuuteen. Minä en tietenkään tiedä, oliko PG:llä tyttöystävää, mutta kuulostaa ristiriitaiselta, kun ensin sanottiin että se oli syrjäytynyt, jolla ei ollut ketään ystävää (paitsi netissä), mutta sitten motiiviksi annettiin tyttöystävä, joka jätti. Voi kyllä kuvitella, että tuo tyttöystäväjuttu olisi päässyt julkisuuteen sen takia, että se on aika yleinen motiivi nuorilla miehillä. Joku olisi sanonut, että jospa tyttöystävä oli jättänyt sen, seuraava sanoo, että "kuulin, että tyttöystävä oli jättänyt sen" ja seuraava sanoo, että "tyttöystävä oli jättänyt sen" - tieto on muuttanut muotoa ilman, että kukaan on tietoisesti muunnellut sitä. Ihan mielenkiintoista joka tapauksessa nähdä, mitä selviää.
ei ole faktaa, että pommin piti juuri tuolloin laueta.
Onko sinulla jotain tiedossa olevaa, tuskin...
Totuus voi olla yksipuolisesti tarkasteluna aivan eri kuin se todellisuudessa on.
Asioita pitää tarkastella aina monelta kantilta, jolloin tilanne voikin muuttua aivan toiseksi.
Niin myös yksipuoliset SADDAMIN kuin BUSHIN totuudetkin..
En muista enää, totesiko poliisi aiemmin juuri, että "pommi laukesi siellä missä pitikin ja silloin kun pitikin" (eli oliko sekä paikka että aika oikein), ei jaksa selata kaikkea asiasta kirjoitettua läpi. Jos näin oli, ja nyt todetaan, että kuitenkaan räjäyttäjän ei ollut tarkoitus kuolla itse, niin kuulostaa aika jännältä. Mitä vaihtoehtoja jää? Sytytyksen viipeen epäonnistuminen (en ymmärrä mitään siitä, miten pitkä tuo viive voi olla ja miten sen voi toteuttaa repussa olevassa pommissa keskellä ihmisjoukkoa, tuskin ainakaan 5 metriä tulilankaa hehee), ajastuksen epäonnistuminen tai sitten se, että PG unohti, että sillä oli räjähtämään ajastettu pommi repussa ;-). Aika vähän on käsitelty häiriösignaalien mahdollisuutta. Eikö matkapuhelimien käyttö ole kielletty autoa tankatessakin mahdollisen syttymisen takia (perustui muistaaksen muutamaan selvittämättömään syttymistapaukseen, ei tieteelliseen näyttöön).
Kun ottaa huomioon, että rikollisetkin asettelee pommejaan esim. kohteen autoon, niin aika umpimähkäiseltä kuulostaa yrittää tappaa joku tietty henkilö pommilla ostoskeskuksessa. Ei ammattirikollisetkaan ole noin välinpitämättömiä sivullisuhreista (kiinnijäämismahdollisuus) ja sitä paitsi oikea kohdekin pitäis jotenkin varmistaa. Ostarilla ihmiset liikkuu ennakoimattomasti edestakaisin, juoksisko sitä sitten räjähtävän pommin kanssa sen tarkoitetun uhrin perässä, jos se päättääkin just siirtyä jonnekin?
Se että "piti räjähtää juuri siinä juuri silloin" ei ollut tosiaan fakta, vaan päätelmä poliisilta, tietääkseni. Toisaalta kuten tiedämme, ei lehtiin, STT:n ja telkkariin voi luottaa. Luottaa voi vain siihen jonkin verran kun telkkarissa on KRP:n edustajan haastattelu. Silloin tietää mitä todella on ulos sanottu ja mitä taas on vain annettu ymmärtää väärin.
Ja halusi joutua vankilaan vai? Kai hän sen verran fiksu oli, että tajusi, että hän näkyisi valvontakameroiden kuvissa. Varsinkin kun kävi paikalla kahtena peräkkäisenä päivänä.
...on ainakin kaksi. Ensimmäinen on se, että PG aikoi räjäyttää pomminsa ennen sulkemisaikaa ja tappaa ihmisiä. Toinen vaihtoehto on vasta sulkemisajan jälkeen, jolloin haulit olisivat rikkoneet ihmisten sijaan vain kauppakeskusta (laseja, yms.).
Ensimmäistä vaihtoehtoa tukee se, että lasien rikkomiseen ei tarvita hauleja, koska paineaalto tekee sen kyllä aivan yhtä tehokkaasti.
Henkilökohtaisesti uskon ensimmäiseen vaihtoehtoon ja siihen, että laukaisimeksi vahvistuu leikkiautoista tuttu radiolähetin/vastaanotin.
Tätä selitystä tukee myös se, että PG poikkesi WC:ssä juuri ennen räjähdystä, jossa hän todennäköisesti asensi nallin paikoilleen ja kytki mahdollisesti vielä virran päälle vastaanottimeen. On myös hyvin paljon mahdollista, että nallin asennus suoritettiin WC:ssä ja virran kytkeminen vasta pommin viereen polvistuessaan.
Tästä eteenpäin vaihtoehtoja on lähinnä kaksi. A): Pommi räjähti vastaanottimen kytkeytymisestä seuranneeseen häiriöpiikkiin. B): Vastaanotin sai häiriösignaalin esim. jostain lähistöllä olleesta GSM-puhelimesta, joita kyllä riitti tuossa väentungoksessa yllin kyllin.
Itse uskon, että PG lankesi siihen samaan kuoppaan kuin moni muukin leikkiauton radiolähetintä pommin laukaisemiseen aiemmin käyttänyt on langennut. Nämä kakarat eivät yksinkertaisesti ymmärrä, että sähkönallille riittää ajatustakin nopeampi virtapiikki ja räjähdys on tosiasia.
Kuvaavaa tälle pelleilylle on se, että jotkut nuijat ostavat kaupasta logiikkapiirejä, jolla he yrittävät poistaa häiriöpiikkien mahdollisuuden sytyttimessään. Eli, ostetaan kaksi eri taajuudella olevaa leikkiautoa, joidenka molempien vastaanottimien signaali johdetaan AND-logiikkapiirin, jolloin vasta molempien yhtäaikainen kytkeytyminen aikaansaa totuusehdon täyttymisen.
Samalla kuitenkin unohdetaan logiikkapiirien "ääretön" nopeus, joka esim. purskemaisten (monikaistaisen) häiriösignaalin (esim. GSM-puhelin) kohdalla voi aikaansaada nanosekunnin mittaisia häiriöitä molemmissa vastaanottimissa, joka edelleen on riittävä sähkönallin syttymiseen. (Ihminen ei yleismittarilla kykene näitä havaitsemaan, mutta sähkönalli kylläkin.)
Näille jäljellä oleville "pommipojille" haluan sanoa sen, että teidän älynne ei riitä yhteiskunnan rakenteiden todelliseen muuttamiseen. Surua ja tuskaa voitte tempuillanne aiheuttaa, mutta siihen se sitten jääkin.
-Jonttu-
Tapahtumien kulkuun en ota kantaa, koska en tiedä.
Mutta se, että RG:tä kutsutaan milloin pommiasiantuntijaksi milloin "kokeneeksi" kemistiksi tai jopa ammattilaiseksi, herättää vähän ihmetystä. Hyvänen aika, eihän tuommoinen 19-vuotias koltiainen voi olla missään tapauksessa "kokenut", ehkä jossain asioissa, mutta ei kuitenkaan kemistinä. Sen sijaan termi "kotikemisti" kuvaa kyllä loistavasti tätä pommipuuhastelua.
Ai RC halusi päästä vankilaan ehdoin tahdoin joko massamurhasta tai terroriteosta? Jätti menemättä kouluun perjantaina, näyttäytyi turvakameroille eikä edes koittanut peittää kasvojaan hupulla esim.
Yksi asia on kanssa unohdettu sumutkuksen yrityksessä. Mielestäni poliisi sanoi että RC oli poistanut tietokoneeltaan yhteystiedot kotikemisti-palstalaisiin selityksellä ettei halua sivullisten kärsiä. Poliisihan pääsi kotikemia-foorumin jäljille vasta vihjeiden avulla. Tietokoneen sisällön avulla eivät päässeet? Joten jos nuo totta, RC joko tiesi kuolevansa tai tiesi jäävänsä kiinni ja joutuvansa tutkittavaksi.
Mitenkä sinun väittämäsi menee ristiin, tai poisulkee esittämäni vaihtoehdot?
-Jonttu-
PS. Älä juo enempää alumiinipitoisia mehuja...
Mistään ei oo muuten sellasta tietoa, että PG kävi wc:ssä "juuri ennen räjähdystä". Tämä tuli siitä, kun poliisi pyysi silminnäkijähavaintoja , "kävikö hän ehkä wc:ssä yms.", se oli kysymys, ei tieto. Viimeisin havainto PG:stä on klo 19.21 tallentunut valvontakameran kuva ja se ei ole wc:stä.
Tää oli sivuasia mut kuitenkin.