Mitä teen häiriintyneen setäni suhteen, joka on
päässyt sotkemaan taloudellisia asioitani
(vahingokseni), puhunut minusta perättömiä ja
sotkipa vanhempieni sekä toisen setäni
avioliittoja ahdistelemalla veljiensä
vaimoja,siinä kuitenkaan onnistumatta. Molemmat
veljet tekivät sittemmin itsemurhan. Serkkuni
luulee yhä olevansa avioton lapsi. Muut sukulaiset
eivät tiedä asiasta.
Isäni kuoltua olen epäonnekseni ja tahtomattani
tämän hullun suvun perikunnan osakkaana.
Nyt asun tämän häiriintyneen sukulaisen kanssa
samassa kaupungissa, enkä halua antaa osoitetta
hänelle, koska hänellä on tapana tuppautua kylään
omatoimisesti koska vain. Asiaan kuuluu
että hänelle ei sovi tulla. Ainoan
kerran kun kutsuttiin niin hän sanoi
avopuolisoni kuullen että vain minä
saisin tulla heille syömään. Avopuolisoni oli
hirveänpahoillaan, koska luuli setääni
ystävällismieliseksi, olivathan he
tulleet tähän asti hyvin toimeen. Minua
hävetti, enkä minäkään mennyt.
Nuorempana "siedin", mutten enää kun tiedän
hänestä enemmän. Jouduin pyytämään häneltä tänään
perikuntaan liittyviä asiapapereita, jolloin hän
alkoi vaatia osoitettani. En vastannut juuta en
jaata, jolloin hän alkoi käyttäytymään uhkaavasti,
korotti ääntään ja uhkailemaan "Jos et anna
osoitetta, niin et saa mitään". Ja vielä
yleisellä paikalla, ihmiset katsoivat pitkään.
Tämä sukulainen on itse niin rahanahne että en
epäilisi vaikka olisi väärentänyt jonkin
testamentin.
Mietin kerronko muille sukulaisille "kaiken" vai
sanonko sille itse myös suoraan mitä ajattelen.
Pitäiskö kertoa sen omille lapsille (vanhempia
kuin minä) ?
Nyt yritin vain olla rauhallinen ja "liennytellä".
Voiko jollekin (psykopaatille), joka ei tajua ja
"muista" vääntää asioita edes selkokielellä ?
En aio enää alistua mielivallalle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.