Onko rakkautta ihmisten välillä ja voiko sitä yleensä olla nykypäivän markkinatalousidealismin maailmassa? Onko rakkaus ja rakkauden tunteet kuolleet kiireen keskellä?`Sen keskellä, kun vain menestys on tärkeää?
Rakkautta ei ole
Pirjok.
19826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Riippuu itsestäsi,minkä asian laitat elämässäsi etusijalle.
on tärkei.....Rakkauta on...Oikeaa rakkautta.
Ei kiire,,menestys..ei ne vie rakkautta pois...Ihminen itse sen karkoittaa sulkemalla toisen ihmisen elämänsä ulkopuolelle...turhien verukkeiden vuoksi.
Rakkaus antaa siivet...loisteen kasvoille...rakkaus auttaa uskomaan parempaan maailmaan:o)
miksi minä aina epäonnistuin ihmissuhteissani? Jos luotin toisiin/toiseen ihmiseen ja teen/tein kaikkeni että heillä olisi mukavaa, palautteeksi jälkeenpäin sain vain ivallista tai jotain "piika" tyyppistä kohtelua. Ellen tee niinkuin piian oletetaan tekevän, olen heti jollain tapaa huono ihminen. Vai "piikahalukkuudestaniko" se kaikki vain johtuukin?
Aina kun tarvittiin apua, olin aina valmis auttamaan ilman rahallisia korvauksia. Tunsin iloa siitä, jos jaksoin ja voin olla avuksi, piristihän se itsekkäällä tavallaan myös omaa elämääni. Tämä apu suuntautui tietenkin omaan sukuyhteisööni ja lähipiiriini.
Tällaisista asioista olen elämäni aikana tuntenut iloa (tai minut on opetetettu siihen lapsesta asti pakosti, joten tottumuksesta tuli ehkätapojen orja). Tuntui siltä, että olen tarpeellinen ihmisenä läheisilleni.
Nyt olen pohtinut, olinko sittenkin ollut myös itse vain pelkästään itsekäs, palautteen mukaisesti - opittujen tapojen seurauksena?
Vai eikö elämässä saa iloita siitä, jos on opetettu ja pakotettu auttamaan toisia pyydettäessä?
Enhän itsekään tiedä, minkälainen persoona minustakin olisi kehittynyt ilman niitä vanhan ajan "pakotteita".
Mutta elämän siinä vaiheessa, kun itse olisin tarvinnut apua ja pyysinkin sitä, minut suorastaan naurettiin pellolle jälkiviestein - "jokaisella on oikeus omaan elämään" ja "ole onnellinen siitä, että joku luottaa sinuun paljon, että uskaltaa purkaa negatiiviset tunteensa sinuun".
Onko meillä jokaisella oikeus omaan elämään? Jos on, niin silloinhan ketään ei voi velvoittaa auttamaan toisia!
Onko meillä jokaisella oikeus rakkauteen ja ihmisten hyväksyntään tasa-arvoisella tavalla? Sekinhän asia pelaa vuorovaikutteisella tavallaan. On väärin ottaa itselleen kumppani, jos odottaa tämän piristävän ja tuovan iloa vain odottajansa elämään.
Olemmeko me ihmiset sittenkään oikeudenmukaisia toisiamme kohtaan - ihmisinä? Eihän toiselta yksipuolisesti voi vaatia, ellei halua antaa sijalle yhtään mitään.
Sääli on sairautta. Sitä käytetään vain kannusteena tapauksissa, jolloin ei haluta jakaa oikeutta, tasa-arvoa ja kunnioitusta myös toisille ihmisille.
Ihmisinä me olemme niin eriluontoisia, etten enää jaksa uskoa maanpäälliseen rakkauteen. Se on vasta rakkauden tunteen opettelun aikaa - sitä kehitystä, josta on puhuttu -mutta väärää kehitystä peräänkuuluttaessa.
Voin tietenkin olla väärässä, mutta siihen tulokseen minä olen tämän rankan elämän jälkeen tullut. Eikä ne mielipide-erot tarkoita ihmisen sairautta siinä vaiheessa, kun ihminen ikääntyy. Sehän on myös "kehitystä".
Rakkaudessakin on näköjään rajansa, senkin opin elämäni aikana.
silti kuitenkin aina vaan uskallan rakastaa.
Toisen auttamisesta todellakin nauttii...kun antaa..siitä saa monin verroin itselleen..
Olen kuitenkin oppinut(kantapään kautta) että ei pidä antautua täysin muiden mielivaltaisten toiveiden täyttäjäksi..siinä vääristyy kummasti ihmissuhde...kun mikään ei riitä...Huomaat pian olevasi vain ja ainoastaan se antava osapuoli..ja millä hinnalla..:o(
Ei sieluaan..sydäntään..itseään pidä myydä rakkaudesta,ystävyydestä,äitiydestä...ei minkään vuoksi..Sut tallotaan jalkoihin...Kuka "marttyyriä" kaipaa..ei edes marttyyri itse.
Meillä jokaisella on oikeus rakkauteen,onneen,ystävyyteen...niinkuin ravintoon,tasavertaisuuteen yms. Ei rakkaus ole epäitsekästä..ei sen pidä olla sellaista..Ei itsensä rakastamista pidä unohtaa. Rakkaus on vuorovaikutteista..tunteiden..kokemusten ja elänän jakamista toisen ihmisen kanssa. Rakkaus on omien ja toisen tarpeiden huomioon ottamista ja täyttämistä..Rakkaus riistää vain,jos annat riistää...rakkaus..tuo ihana polttava kuuma tunne...jonka takaa löytyy kaksi haavoittuvaista ihmistä..sellaiseksi rakkaus tekee..haavoittuvaiseksi.
Rakkaudesta huolimatta..tai juuri sen vuoksi OMA elämä on ihanaa yhdessä rakkaan kanssa.
Ikuisena yltiöoptimistina jaksan uskoa,toivoa ja rakastaa:o)
miten toit valonsääten pimeään yöhönu. Näitä valonsäteitä minä rakastan. Ja se ajatustan tuottaa sinulle lisää rakkauden tunteita - vuorovaikutteisesti. Olet onnellinen ihminen.
ajattelemisen aiheista...Annoit tilaisuuden purkaa niin täysinäistä sielua...Lämpöinen hali Sinulle..Olen onnellinen..Onni on tässä ja nyt..tässä vuorovaikuttaessani kanssasi..Onni on ympärilläni tämä arki..ja juhla..Kaikessa ympärillämme..Onni on saada kirjoittaa nämä kliseiset sanat...ONNI ON TUOTTAA ILOA;o)
Mielestäni me ihmiset jakaudumme "antajiin" ja "ottajiin". Toiset on a i n a ottamassa vastaan apua, mutta ovat kyvyttömiä auttamaan, jos heidän auttajansa joskus tarvitseisi apua. Tästä on esimerkkikin vanhassa sanonnassa: Äiti hoitaa 10 lastansa, mutta 10 lasta ei saa yhtä äitiään hoidettua.
Toisaalta taas "auttaja" on asettunut siihen rooliinsa, ja saa kuvaamasi "sanakirveet" peräänsä, jos yrittää muuttaa rooliaan. Alunpitäenkin pitäisi omaksua sellainen rooli, että "minäkin olen ihminen" ja ei auttaa liian paljon. Olen huomannut sen joistakin 'itsekkäistä' äideistä, jotka koko elämänsä juhliivat ja jättävät lapsensa toisille tai oman onnensa nojaan. Lapset suorastaan palvoo sellaista äitiä. Kun taas äiti, joka pyyteettä on hoitanut lapsiaan ja tehnyt kaiken voitavansa heidän eteen, saattaa saada aivan törkeää palautetta lapsiltaan. Lyhyesti: Ihmisiä täytyy opettaa, millä tavalla minua kohdellaan! Se täytyy pitää hanskassa, ettei anna itseään polkea.
Niin... Kyllä se elämä opettaa. Olen tullut tässä asiassa ihan samaan mielipidetulokseen kanssasi.
Eli olisiko näin, että jos opettaa ja kasvattaa lapsensa "liian hyvälle" eli "paapoo", niin lapset eivät opi ymmärtämään eikä kestämään elämän vastoinkäymisiä ainakaan toisten ihmisten kannalta katsoen? Eli heiltä puuttuu empaattisuuden kyky tai sitten sen kehitys on hidastunut?
Ennen vanhaan sanottiin, miten "se joka vitsaa säästää, vihaa lastaan". Jospa siinä piileekin totuuden siemen - ?
Jospa paapoessa lapsiamme aiheutammekin heille tulevaisuuden kannalta katsottuna pahoja vaikeuksia, koska he eivät ole oppineet tunnepohjalta kokemaan elämän vastoinkäymisiä?
Jos he siksi kuuntelevat ja katselevat mielellään kaikkea väkivaltaa - oppiakseen niiden asioiden tuoman merkityksen - ?
Meidän sukupolville väkivallasta tuli liian dominoiva asia elämäämme, elimmehän sodassa henkisesti vaurioiden lapsina (tätäkään ei pidä yleistää, olihan paljon niitä, jotka eivät sodassa joutuneet niihin pahimpien tulivyöryen ja pommitusten kohteiksi sekä motteihin).
...ainakaan riittävästi.Kilpailua,väheksyntää,halveksumista,kateutta,pahansuopuutta,vahingoniloa,vihaa,kaksinaamaisuutta,hyväksikäyttöä,itsekkyyttä(liiallista),varmaan tuohon löytyis lisääkin.
Muutama harva saattaa välittää oikeasti toisesta ihmisestä,aidosti.
Pat huu keös.Pääasia,että minä voin hyvin.
tärkeintä ja hienoa! Raha liikaa määrää tiettyjä juttuja!
tuntuu, että nykyään ei ole enää rakkautta ja kymmeniä vuosia kestäviä parisuhteita, on vain seksisuhteita, panokavereita, kaveripanoja, avoimia suhteita, yhden illan juttuja. Kaikki normaali seurustelu on kadonnut kokonaan.
,,,
Miten tällaisen rakkaudettoman lajin säilymistä kannattaa edes vaalia, koska se ei tuota iloa ja onnea elämään?
Itse olen samaa mieltä, kuten aiemmin tuolla tuli esille, että "raha" on turmellut ihmisen aidot tunteet. Kuka rahaa rahastaa, ei rakasta muuta. Kuka ei rahaa rakasta, häntä ei rahaa rakastavat rakasta.
...jokaiseen. Ei sitä voi ohjailla tietoisesti.
miten sitä jaksaa etsiä vielä vuosikymmenten jälkeen? Ehkä se on niin, että vain rakkauden illuusion kannattaa uskoa. Sittenkin, vaikka tietää, että toiset hakevat itselleen vain omaa etua. Miten sitä muutoin jaksaisi jaksaisi elää. Kiitoksia erinomaisista palautteista. Sieluni sai vähän jaksamisen voimaa ja uskoa. Eihän ilman uskoa ole tahtoakaan.
luulin ettei sitä enää ole olemassa kun elin vuosia
huonossa liitossa ja elämä oli vaan sitä että koitit parhaasi tekemällä suunilleen kaikki,mut sekään ei ollut hyvä.Ja lopulta tajusin että ei ole muuta kuin poistua näyttämöltä ja se sit auheutti että et osannut luottaa kehenkään.Mut lopulta tuli vastaan ihminen jonka kanssa elämä menee niikuin se pitää yhdessä voi antaa ja saa rakkautta niikuin siinä hommassa pitää olla.Et kyllä sellainen ihminen tulee vastaan viellä ja ei niitä tarvii etsiä odota se tulee niin minullekin tuli vaikka jo luulin että elän loppuelämän yksin:=)
Ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää.Alussa kaikki on niin uskomatonta ja hienoa mutta sitten tapahtuu jotain mitä ei pitänyt tapahtua tai sitten ei tapahdu.
olet oikeessa ainahan kahden ihmisen välisissä asioissa voi sattua mitä vaan.Mut nyt mitä ollaan jo tunnettu ei ole mitään moitteen sijaa ainakaan minulla:=)
oikeaa rakkautta. on itserakkaus kateus ja ahneus.
on yksi joka kestää äidinrakkaus.