Ihminen

Ihmisten tulisi pyrkiä rauhaan kaikkien Ihmisten kanssa, pienten ja suurten, rikkaiden ja köyhien, jumalattomien ja uskovien, epäuskoisten syntisten ja kaikkien kanssa, jotka luokitellaan: Ihmiseksi, joka on Jumalan kuvaksi tehty. Joten ne jotka halveksivat ja syrjivät ketä tahansa kasvoihin tai tekoihin katsoen, pilkkaavat Jumalaa joka on luonut tämän Ihmisen kuvakseen.

Koska Jumalan lain mukaan kaikki Ihmiset ovat saman arvoisia, mutta monet eivät tätä käsitä, vaan asettavat puolueita ja ryhmiä, joiden kanssa voivat olla "harmoniassa" ja jutella "ulkopuolisista", että kuinka ovat syntisiä ja pahuuden vallassa; huomaamatta sitä Totuutta, että jokainen Ihminen on samaa Olemusta, jonka Pää on Jashua HaMassaiah, joka on kaikissa ja kaikkialla.

Joka pitää halpana jotakin asiaa, pitää halpana sen Luojaa. Joka tekee laupeuden yhdellekään Ihmisen Lapselle, olkoon kuinka jumalaton ja syntinen tahansa, näyttää olevansa Mestarin opetuslapsi, koska Mestari ei tuomitse ketään, vaan jokaista syyttää sielun omatunto, uskon määrän ja vahvuuden mukaan, jonka Jumala ihmisessä vaikuttaa.

Opetuslasten tulee pyrkiä Mestarin Laupiaaseen ja Rakastavaiseen kaltaisuuteen Mieleltänsä, eikä luoda lisää ryhmiä jotka sulkevat toisilta Tien, vaikka Tie on sulkemattomissa, Jumalan tahdosta, joka on sovittanut koko Maailman ja Taivaan itsensä kanssa. Joka vielä tuomitsee, tuomitsee itseänsä ja pidättää Rauhan Valtakuntaa astumasta sisälle sydämeen; sillä Rakkaus ei tuomitse ketään, eikä syytä ketään, vaan on Yksi kaikkien kanssa ja samaa Olemusta jokaisen atomin ja hiukkasten kanssa, samoista vaivoista ja iloista osallinen, Isän tahdosta.

Ja koska olemme Yhtä, -sillä olemme luodut Jumalaan ja asumme Jumalassa-, niin me olemme Yksi, eikä näin ollen yksikään joka vielä tuomitsee, ole itse vapaa tuomiosta: Sillä kenet on tuominnut on tuominnut itsensä, sillä on samaa Olemusta tämän henkilön kanssa, koska molemmat ovat Jumalassa ja Jumalan kätten tekoja; ja vaeltavat Jumalan säätämiä polkuja, joista jokaiselle sielulle on asetettu henkilökohtainen vaellus, jotta sielu tulee tuntemaan mitä on vajavaisuus, ennen kuin se tehdään uusiksi, täydellisen luonnon omaavaksi Yksilöksi, joka on Jumalan Kuva ulkoisesti ja sisäisesti.

Tuomion alaisuudessa oleminen, on eroa Uskosta; sillä Uskossa ihminen on Rakkaudesta täyttynyt, eikä syytä muita eikä itseänsä mistään, koska Jashuan Laki on vapaus. Tuomion alaisena ihminen pyrkii kääntämään oman syyllisyytensä hyväksi, syyttämällä toisia, ja koska syyttää toisia, on näin ollen erossa Rakkaudesta, joka ei ketään syytä.

Ja koska on erossa Rakkaudesta, on erossa Rauhasta; Rauha taas pyrkii kaikkien kanssa sopusointuun. Se joka ei omaa Rauhaa itsessään, tuomitsee toisia, sillä ei ajattele enää Kokonaisuutta, vaan ajattelee itsensä erossa toisista. Ja jos asettaa itsensä eri puolelle kuin toisen, on näyttänyt olevansa erossa Jumalasta, joka on Yksi kaikkien kanssa, ja Kaikkeus asustaa Hänessä.

Tämän takia: Älkää tuomitko, niin teitä ei tuomita.

Koska tuomio asettaa katkeruuden ja vihamielisyyden ikeen kannettavaksi, ahdistusten ja pelkojen kera; mutta kun ihminen uskoo todeksi Jashuan Täydellisen Sovituksen, niin hän tulee ymmärtämään, että Koko Maailma on sovitettu, eikä yhdellä ole eroa toisten kanssa Jumalan silmissä, vaan Jumalan silmissä jokainen Ihminen on Hänen Lapsensa, ja kaikille tulee perinnöksi täydellistyminen, tämän vajavaisuuden aikakauden loputtua.

On olemassa vastakohdat, jotta näiden väliset eroavaisuudet ja monipuolisuus tulisi ilmi erilaisissa olosuhteissa. Sen takia varmasti tämä vajavaisuus on olemassa, että Ihminen tulisi tuntemaan olevansa eläinten kanssa tasavertainen hyvästä ja pahasta, elämästä ja kuolemasta. Jotta Ihminen ymmärtäisi, ettei voi olla Rauhaa, niin kauan kuin on vajavaisuus olemassa. Ja tämä vajavaisuus loppuu sitten kun jokainen sielu on käynyt lävitse Elämän koulun ja sen lopun, eli kuoleman, ja kaikki tehdään uusiksi Täydellisessä Maailmassa.

Siunausta ja rauhaa
0130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Muistuttaja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu