Perussuomalaisten EU-vastustajien keskuudessa herättää edelleen keskustelua suomen tulevaisuuden "leipähampaat". Jopa Kajaaninkin suunnalla arvellaan, että se voisi olla teknologiateollisuus ja insinööriosaaminen. Enemmistö on vahvasti kuitenkin sitä mieltä, että nojaaminen terva-, pettu-, sellu- ja aidanseivästeollisuuteen pitää meidät vahvasti perinteisillä ja turvallisilla urilla. Insinöörien ei tarvitse matkustella ulkomailla, joissa voi saada isänmaalle turmiollisia vaikutteita.
Suomen tulevaisuus
Arveluttaa
7206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja valistus suunnata noihin, jotka sukkuloivat kaikennäköisissä hommissa ulkomailla. He eivät esimerkiksi tajua, kuinka mukavaa oli, säännöllisin välein tehdyt devalvaatiot. Siitähän tuli kaikennnäköistä muuta mukavaa. Palkat nousi aina 10-15 prosenttia vuodessa ja mamma oli tyytyväinen, kun näytti palkkakuittia kotona. Velatkin pieneni aina samassa suhteessa. Työpaikoillakin saatiin lakkoja aikaiseksi ja se nosti mielialaa mukavasti. Elämä oli paljon mielenkiintoisempaa.
Se mikä sopii Espanjaan, sopii ennen pitkää myös Suomeen.
pidä paikkaansa.
Älä sä talollinen höpötä paskaa. Eu= Suomelle suurin kirous sotien jälkeen.
meinasin sanoa mies, mutta sanon neiti.
Kas kun ei somaleista suomeen poliiseja. Menisit nyt jo jonnekkin hoitoon, vaikka Minnesota-sellaiseen! Täyttä paskaa taas.
joka maansa myy se kohta lainaa hakee.
Nämä eu-vänkyrät tulisi laittaa maksumiehiksi näihin eu-paskajuttuihin.
Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa minkämaalaista maitoa juovat, tai minne tehtaamme siirretään. Likaisia maanpettureita koko rupusakki, mutta kun on oma lehmä ojassa, ja saavat tyydytyksen lobbauksestaan. Mutta laskun aika koittaa.
Onneksi yli puolet suomen kansasta jo vastustaa eu:ta !!!!!
Sen PC suoltaa täyttä apulantaa nettiin.