Siis jäi vahingossa junan alle jalkaisin? Miten tämä on mahdollista? Junahan ajaa vielä käpylässä hyvin hitaasti.
Vahingossa junan alle?
miettijä-
2815927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Voi kai sitä jäädä jos oikaisee radan poikki juuri kun juna on tulossa. Esim humalassa. Huono tuuri.
Kun uhri oli vielä kansalle tuntematon viikonloppuna, hesarissa luki, että oli kävellyt radalla, rataa pitkin. Uutisissa ei lukenut kuskin todenneen miehen ylittäneen rataa.
mitään tietoa itsemurhista, eli jos uhri makaa raiteilla yms se on itsemurhaksi tulkittava. Veturikuskilta kysytään tämmöset jutut heti tapahtuman jälkeen.
Kun lehdessä kummiskin oli juttua, vaikka nimettömänä, se todistaa ettei kukaan paikalla olleista voinut todistaa onnettomuutta itsemurhaksi.
Jaa mistä tiedän?
Koska oma veljeni on kuollut samalla tavalla. Asia käytiin jo silloin läpi meillä.
Niin kummalata kuin se kuullostaakin, onnettomuuksia sattuu.
Osanottoni raskaassa tilanteessa kuitenkin Elstelälle ja muille lähiomaisille.
Jos aamujunatkin myöhästelee, joudutaan kertomaan lehdessä se ja syy. Ei VR halua omaksi syykseen. Lisäksi monta kertaa itsemurhan tekevä esimerkiksi ajaa autolla päin rekkaa. Sekin uutisoidaan. Jos veljesi teki mökin vajassa itsemurhan, sitä ei uutisoida.
Asian läheltä kokeneena kerroin mitä tiedän. Poliisi nimenomaan kyseli sekä junan kuljettajan mielipiteen asiasta sekä sitten tullessaan meille kotiin ilmoittamaan asiasta, kysyi, voisiko mielestämme olla kyse itsemurhasta. Johon isäni sanoi heti, ettei missään nimessä. Poliisi totesi että mikään ei viittaakaan siihen, mutta he halusivat antaa meille oikeuden päättää jos uutista ei haluttaisi julkisuuteen esim. itsemurhan vuoksi. Hän lisäsi, että selvät itsemurhat jäävät aina uutisoimatta. Mikäli kyseessä ei sitten ole uhri, jonka tunnistaminen on mahdotonta.
Täällä ajoi kerran päin rekkaa yksi kaveri, jolla oli tarkoitus tappaa itsensä. Mutta sitäpä ei tiennyt kukaan ennen kuin kaveri heräsi koomasta...Jos itsemurha/yritys aiheuttaa muita henkilövahinkoja se uutisoidaan siltä osin, kun se koskettaa muita tapaukseen osallisia. Mutta syyn kerrotaan olevan "toistaiseksi tuntematon"...
Veljeni ei tehnyt itsemurhaa, ei radalla eikä mökin vajassa.
Vaan kuoli junan alle pitkin rataa oikaistessaan, juuri kuten Kristiina Elstelän poika.
äsken kertoi että itsemurhat uutisoidaan. Oliko lehdessä siis, että kaveri teki itsemurhan? Sehän kuulemma Hesassa on etusivun uutinen...
Jos siinä ei niin lukenut, miksi edes miettiä oliko se itsemurha vai ei?
Uutisoitiin kun tapahtumasta oli kulunut muutama tunti. Perheelle tieto meni myöhemmin.
Jos täällä joku sanoo että se oli itsemurha, koska se uutisoitiin, vaikka sitä ei siinä uutisessa sanottukaan, niin johan on paksua!
voi kävellä/ajaa vaikka auton alle ajatuksissaan tai/ja huppelissa. Itse olin kerran ajaa pahan kolarin keskellä päivää. Olin niin "ajatuksissani" että en edes "tiedostanut", että edessä oli risteys ja liikennevalot. Käänsin vaan tuttua reittiä vasemmalle ja punaiset olivat päällä. Havahduin vasta sen jälkeen ja oli lykky että liikennettä ei ollut paljon...
Tapahtuman jälkeen vasta "säikähdys"...
...näyttää keskisormea muille niinkuin näissä tapauksissa on tapana.
Hieman eri juttuja.
Kukaan järjissään oleva ei kävele radalla, mutta itsemurhaa aikovat ovat tehneet sitä kautta aikojen, sillä lähtö on näyttävä ja varma.
ollaan kävelty radalla kotiinpäin, koska radat menevät suoraan eli kadut mutkittelevat ja kiertävät. Sitäpaitsi junan ääni tulee jälkikäteen,sitä ei kuule etukäteen,ellei veturimies sitten vihellä
Rata on paalutettu ja vaikea kävellä. Radan vieressä on tasainen piennar jota voi kävellä. Veturimies viheltää ja junan kolina tulee terästä pitkin hyvin kauas junan edelle. Mene helsingin metroon kuuntelemaan kiskoja. Raitiovaunu kolisee korttelin takana saapuessaan.
tapauksia, esim. Espoossa on asemia, joilta matkustajat hyppivät raiteiden yli. Eivät viitsi kiertää alikulkukäytävää pitkin. Matkaa saatta kertyä lisää pari kolme sataa metriä.
itse olen kävellyt useasti radalla niin kännissä kuin selvinkin päin enkä koskaan sen takia, että olisin hautonut itsemurhaa. ainoastaan sen takia kun on ollut lyhempi matka radan kautta kotiin kuin kiertää tien kautta.
On ihan totta että monet muut itsemurhakeinot ovat "suositumpia" kuin junan alle heittäytyminen. Suomessa.
Liekö sitten sellainen asia, että itsemurha tehdään usein hetken mielijohteesta? Entäpä jos junan aikataulut eivät sovi mielijohteeseen?
Kunhan pohdin.
Hetken mielijohteesta itsemurhan tekijä kai päättää hypätä junan alle junan tullessa vastaan tms. Jos suunnitellut itsemurhaa jo kauemmin ei junan alle jättäytyminen ole kätevin vaihtoehto.
kun teko on ns. hetken mielijohde se ei ole sellainen, ettei henkilöllä olisi minkäänlaista psyykkistä painolastia/ongelmaa/sairautta. Lähes aina taustalta löytyy joko hoitojaksoja osastoilla tai ainakin avohuollon vastaanottokäyntejä. Tällä nyt puheena olelleella henkilöllä, Elstelän pojalla, näitä ei ollut.
Joskus itsemurhan tehnyt jättää myös viestejä. Varsinkin silloin, kun hän olettaa etteivät muut tiedä hänen ongelmistaan, tai kuvittelee että muut vähättelevät niitä. Näin tekijä antaa kuin armahduksen lähiomaisilleen. Tämä on kuitenkin Suomen oloissa pikemmin harvinaista.
Kukaan NORMAALI, mitään psyykkistä sairautta potematon ei kävele edes hetken mielijohteesta junan alle. Mutta niin voi tapahtua ja sitä kutsutaan silloin vahingoksi taikka onnettomuudeksi, jonka aiheutti varomattomuus.
Kaunis oli teoria sinulla. Olet lukenut oppikirjat hyvin. Samalla väität, että joka itsemurhaaja menee ensin avohoitoon ja vasta sen jälkeen tappaa itsensä.
Et osaa lukea, tai et ymmärrä lukemaasi. Oletko edes avannut ala-asteen oppikirjojasi? Sinä sanoit noin, en minä -->> "Samalla väität, että joka itsemurhaaja menee ensin avohoitoon ja vasta sen jälkeen tappaa itsensä"
Minä sanoin --->> Lähes aina taustalta löytyy joko hoitojaksoja osastoilla tai ainakin avohuollon vastaanottokäyntejä.
Selvitä mitä tarkoittaa "lähes aina"...
"Yli puolet itsemurhayrityksistä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena. Itsemurhalle selvästi altistavia tekijöitä ovat etenkin epävakaa tunne-elämä, käytöshäiriöt, päihderiippuvuudet ja masennustilat. Valtaosaan mielenterveyden häiriöistä liittyy tavallista suurempi itsemurhan vaara."
Lainaus on Kansanterveyslaitoksen julkaisusta.
Ja lue nyt sitten taas väärin. Mitä mahtaa tarkoitaa sana "valtaosa"?
Tässä yhteydessä sinun "lähes kaikki" tarkoittaa, että kyseinen poika EI OLE tehnyt itsemurhaa. Sinähän totuuden tiedät kun olet lukenut teoriakirjan ja kirjoitat väitteen asiasisältöön, rivienväliin. Tilastot soveltuvat milloin minkäkin pyhitykseen. On olemassa avohoitokynnyksiä ja kaltaisesi asenteen välttämistä. Kuka haluaa mennä psykille kuuntelemaan tuollaista kirjateoriaa kun on ihan oikea hätä kädessä. Voi kuunnella paskaa 3v tai sitten lopettaa kaiken heti. Riippuu onko asiat ajettu viimeiseen virteen asti jo valmiiksi. Teatterit ja kulissit myös kaatuvat niskoille helposti, jos roolia vedetty. Pidä sinä vaan pikkusta vastaanottoasi ja usko mihin uskot.
Tämä kyseinen poika ei ollut mielenterveyden avohoitopotilas, ei osastopotilas, ei lähisukunsa mielestä mitenkään edes häiriökäyttäytyvä, vaan onnellinen nuori mies.
Kysymys kuuluukin, millä maallikko saa hänestä itsemurhan tehneen häiriintyneen yksilön?
Aivan. Unohtamalla tärkeimmän...Totuuden.
Lukiko hänessä: onnellinen. Tyttöystävä ja kaikki.
Lukiko hänessä sitten; onneton. Teen itsemurhan...
Tämä on tarkoitettu keskustelulle ohjelmasta Tanssii tähtien kanssa, eikä siitä, miten kenenkin sisko ja sen veli tekivät itsarin. Menkää muualle keskustelemaan siitä.
ei se tehnyt itsaria VAAN JUNA KOUKKAS