Raision on hyvä paikka asua. Nykyään. Raisiohan oli n. 10 vuotta sitten asukasluvultaan Suomen väkivaltaisin kaupunki. Ei ole enää tänäpäivänä. Se on hyvä. Ei tarvitse pelätä että joku tuntematon päättää hyökätä syyttä suotta kimppuun (olen kauan sitten nähnyt näin tapahtuvan).
Olen tyytyväinen Raision kaupungin muutoksiin, ennen tämä oli hirmu. Kamala. Nyt voi jo nauttia kulkemisestaan keskusta-alueella. Tietenkin, kesäkoristeet tulevat joka kerta esiin kun ensimmäiset 15 asteen lämpotilat tulee. Raision puliukot. Olen miettinytkin, että mihin ne kaikki talveksi oikein piiloutuvat, maan alle..?
Mutta anyway...Raisiossa on todella turvallista nykyään. Pidän siitä että voin jopa valita useasta (muihin pikkukaupunkeihin verrattuna) ruokakaupasta missä asioin, palvelut ovat aina lähellä. Et voi asua Raisiossa niin kaukana keskustasta ettei sinne pyörällä jaksaisi polkaista. Se hyvä puoli tässä on.
Kunhan nyt saadaan vielä nuo loputkin remontit ja muutokset tehtyä (kohta alkaa se haunisten tien leventäminen) niin silloin voi jo huokaista ja sanoa Bueno!
Minä ainakin suosittelen tätä lapsiperheille, hulttiot pysyköön omissa piireissään :D
Eipä mitään muutako, odotellaan että Raision yltä saadaan remonttiverho pois päältä ja nautitaan uudesta ilmeestä.
Hyvää kesän odotusta!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kivaa kesää sullekin
Etkö muuta keksinyt, DORKA ?
Raisioon suunnitellaan Nesteentielle tunnelia, mutta rahaa ei riitä kirjaston paperipyyhkeisiin!!! Kenen kaivossa seisoo vesi???
On se kumma, ku joku kommentoi toisen juttua, niin jonkun toisen on vittuiltava!!??