sitä aikaa, että Jeesus tempaa omansa pois ja he jotka jäävät tänne, jäävät ilman sanan valoa, kamalaan ahdistukseen.
Tuolla alempana kysellään, että onko Nooan päivä.
Mitä mieltä olette, onko koskaan maapallo kantanut sitä synnin määrää, mitä se kantoi ennen veden paisumusta.
Vai onko tänään toistuvasti ajaudutte samalle tasolle, kuin oli ennen vedenpaisumusta.
Mietitäänpä yhdessä:
- nämä herrat, jotka maailmaa hallitsevat, ovat suurelta osin itsekeskeisyydessään tehneet tekoja jotka eivät päivän valoa siedä. Ja kansalaiset seuraavat heidän tekojaan, saaden siitä oikeutuksen synnin palvontaan.
Ikävä kyllä, kollektiivisuuden henki on kyvytön ja haluton auttamaan viimeisellä tuomiolla. Jokainen synnintekijä jää yksin vastaamaan teoistaan.
*talousrikollisuus on yleistä ja melkenpä hyväksyttävää tämän syntisen sukupolven mielestä.
*ihmisten kieroutumat pitää hyväksyä tämän sukupolven mielestä, syrjintää ei saa esiintyä.
Tässä saatana pukeutuu valkeuden enkeliksi.
*juopottelu ja siitä seuraava irstaus kuuluu tämän sukupolven mielestä asiaan ja se on jokaisen henkilökohtainen asia, siihen ei saa puuttua, vaikka juopottelijan perhe kuolisi hätäänsä.
*lapsia hyljätään henkisesti ja ruumiillisesti, eikä siitä paljon hälyä nosteta.
*masennus ja ahdistu on lisääntynyt huimaa vauhtia, mutta eipä sillä ole väliä, kun itse sukupolven edustaja pärjää. Sääliä ei tunneta ja auttaa ei haluta.
*murhat, varkaudet, huorinteot, itsekeskeisyys, porttolat ja lukemattomat muut asiat lisääntyvät ja saavat jopa laillisuuden piirteitä.
*ajat ja lait on muutettu.
Tästä listasta tulisi pitkä, mutta rajoitan sen tähän. Jo tämä kertoo tämän sukupolven kurjuudesta. Tämä sukupolvi ei pelkää mitään ja Jumala on heistä kaukana.
Nyt he eivät Jumalaa pelkää, mutta kohta on aika, jolloin he pelkäävät, eivätkä voi toinen toistaan auttaa.
Tämän sukupolven uskovaisilla on suuri tarve todistaa Jeesuksesta ja heillä on valtavat Hengen lahjat mukanaan.
Valitettavasti, tälläkään palstalla ei kulje kuin muutama Hengellä täytetty, mutta monia, monia, jotka tekevät kaikkensa halventaakseen heidän arvokasta työtään.
Mutta, koska hätä tästä sukupolvesta ja sen tulevasta kohtalosta on todellinen, nämä Hengellä täytetyt jatkavat todistamistaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
yksinään pysty rahanvaltaan perustuvaa maailman tilannetta muuttamaan, vaan se jatkaa kasvuaan loppuunsa saakka.
Mutta me voimme aina kyllä rukoilla näin porukalla niitten puolesta Herraa, jotka Isä Jumala Pojassaan Kristuksessa tahtoo pelastaa tuon kaiken kaaoksellisen tilanteen keskeltä..
Kyllä ihminen on kovasti muuttunut. Muistan, että ennen asiat oli häpeitä, avioero oli suuri häpeä,
epäluotettavuus oli tonen asia, mihin ihminen ei halunnut langeta.
Äideille lasten hyvin vointi oli niin, tärkeä että vaikka mitä tapahtui perheessä äidit kestivät ja jaksoivat, jotta lapsilla olisi ollut vanhemmat.
Niin, ajat ovat muuttuneet. Itse kasvoin pienen pitäjän pienessä maalaistalossa kolmen sisarukseni kanssa ja muistan lapsuudestani 50- ja 60-luvulta, että kun isännät sopivat jonkun asian keskenään ja paiskasivat kättä, niin "miehen sana piti" eikä siinä tarvittu juristeja sopimuksia laatimaan ja allekirjoituksia pyytämään.
"Olemme jo aivan sitä aikaa, että Jeesus tempaa omansa pois ja he jotka jäävät tänne, jäävät ilman sanan valoa, kamalaan ahdistukseen."
Älä ota sitä vakavasti. Sinua on jymäytetty.
Valitettavasti sinulle käy kuollessasi niin, että se tappaa sinut. Ainoa, joka sen jälkeen tempaa on hautausurakoitsija, joka toimittaa ruumiisi maan poveen. Amen.
hänen tempovan joka päivä omiansa pois tämän maailman kärsimyksistä!