Kävelin kaupassa ja lueskelin muistilappua, perunarieska puuttui vielä ostoskorista. Miksikähän vaimoni oli laittanut sen listan viimeiseksi, vaikka leivät ovat kaupan hyllyjen alkupäässä?. Palasin hakemaan rieskan ja menin kassalle.
Ulkona paistoi keskipäivän aurinko. Tongin taskujani ja löysin autoni kaukosäätimen napin. Avasin ovet vaikka oli vielä pitkä matka kulkuneuvolle. Autoni vierestä tummasta corollasta nousi nuori mies. Hän katseli minua pitkään ja kysyi olinko kenties käynyt suomi24:n keskustelualueella viime aikoina. Vastasin myöntävästi ja kerroin, että on mukava käydä lukemassa ihmisten juttuja, vaikka osa on silkkaa huuhaata.
Mies pisti savukkeen suuhunsa ja sytytti sen. "aivan, huuhaatapa hyvinkin" hän sanoi. "huuhaata on myös se, että olet muka rakentanut 163m2 omakotitalon 140t€:lla". "Mutta, mutta sehän on totta" -yritin selittää.. "sähköt on vedetty itse ja.. oikeastaan vain kaivuri ja lvi-asentaja.." "PUPPUA!" mies karjui, "Kukaan ei rakenna taloaan nykypäivänä alle tonnin neliö!, suututtaa tuollaiset dream wannabe-rakentajat"- hän sanoi.
Koetin vielä esittää eriävän mielipiteen.
Tiedätkö kuka olen? -mies kysyi. En tiennyt. Kun hän kertoi olevansa Vi**u Mä Tuun Ja Lyön ry:n toiminnanjohtaja, en enempää esittelyjä kaivannutkaan. Tiesin että hän on Barren Wicked! -mies joka oli laskenut polkupyörällä kirjaston portaat alas ja virtsannut kunnanjohtajan postilaatikkoon.
Barren heitti takkinsa pois jolloin pistooli hänen vyötäisillään paljastui. Tuskan hiki kihosi otsalleni. "nyt loppuu höpötykset, katsotaan kumpi vetää nopeammin". -Barren sanoi itsevarmana. Laskin hermostuneena kassini maahan. Kuulin kuinka alumiininen energiajuomatölkki vaurioitui kolauksessa. Pistoolissani oli kolme kutia jäljellä, kannoin sitä varmuuden vuoksi mukana, vaikka toivoin aina ettei tarvetta sen käyttöön tulisi.
"No? Voit yrittää nyt".- hän ilkkui.
Sanoin, että on sivistyneempiäkin keinoja selvittää paremmuus, esimerkiksi kuulantyöntö tai 100m juoksu. "Ei onnistu, sen verran halvalla olet muka talosi tehnyt, että tämä asia ratkaistaan lopullisesti" Barren sanoi ja hänen kätensä lähestyi pistoolin kahvaa.
Uteliaita ihmisiä oli kerääntynyt katsomaan esson pihalle ja kerrostalojen parvekkeille. Kerrankin jotain vaihtelua.
Tiesin että tämä oli nuoren elämäni päätepiste. En enää koskaan heittelisi K.A.L.I.K.K.A.A koiralleni, en enää koskaan tekisi hiekkakakkuja 3vuotiaan Saara tyttäreni kanssa. Ja kuinka harvoin olinkaan kertonut vaimolleni rakastavani häntä! Yritin karistaa joutavat ajatukset päästäni ja muistuttaa mieleeni, mitä Raahen ammattikoulussa oli opetettu, eli; unohtaa joutavat jorinat ja keskittyä siihen mitä oli tekemässä!!
Päätin toimia. Kun vedin pistoolini, taskuni kääntyi nurinpäin ja purkkapussi tippui maahan. Barren nykäisi oman aseensa salamana, ja hänen lippaansa irtosi! Tässä oli tilaisuuteni. Otin kahdeksan juoksuaskelta ja puristin miestä klyyvarista. "Ai ai, ei noin saa tehdä" -hän sanoi nenäsointisella trumpettiäänellä. "Nokkaani sattuu, siellä on varmasti kova räkätönkki painamassa, etkö voisi päästää irti?" Katsoin Barrenia ja huomasin kuinka hänen vasemmasta silmäkulmastaan valui kyynel. Tiesin että nenään saattaisi käydä hyvinkin kipeää puristettaessa, varsinkin jos siellä oli kuivunutta materiaa, verta tai räkää. Olihan Saara aikoinaan flunssaista minuakin eräänä aamuna herätellyt nenäpuristuksin. Aloin sääliä Barrenia, joten sanoin; "Ok. Päästän nyt irti, mutta jatkossa kai muistat tämän opetuksen". "kyllä varmasti muistan, enkä minä enää aijo tehdä ilkeyksiä, kuten liimata herjaavia muistilappuja tuolille, niin että ne jäävät siinä istumassa käyvän selkään". Päästin Barrenin irti ja hän poistui nolona paikalta.
Palasin kauppaan hakemaan muovista ämpäriä ja pientä hiekkalapiota. Kotona muistin koiraani kinkunpalasella. Lähdin seuraavana aamuna töihin. Vaimo lähetti tekstiviestin, että melkein oli itku tullut kun hän oli rullaverhon avannut tarkistaakseen ulkolämpötilan ja nähnyt pienellä imukuppisydämellä kiinnitetyn viesin.
"Sua rakastan oi kultaseni, kun sut ensikerran näin, sydän lämpeni ja petti deodorantti. Terveisin miehesi Antti"
Ulkona paistoi keskipäivän aurinko. Tongin taskujani ja löysin autoni kaukosäätimen napin. Avasin ovet vaikka oli vielä pitkä matka kulkuneuvolle. Autoni vierestä tummasta corollasta nousi nuori mies. Hän katseli minua pitkään ja kysyi olinko kenties käynyt suomi24:n keskustelualueella viime aikoina. Vastasin myöntävästi ja kerroin, että on mukava käydä lukemassa ihmisten juttuja, vaikka osa on silkkaa huuhaata.
Mies pisti savukkeen suuhunsa ja sytytti sen. "aivan, huuhaatapa hyvinkin" hän sanoi. "huuhaata on myös se, että olet muka rakentanut 163m2 omakotitalon 140t€:lla". "Mutta, mutta sehän on totta" -yritin selittää.. "sähköt on vedetty itse ja.. oikeastaan vain kaivuri ja lvi-asentaja.." "PUPPUA!" mies karjui, "Kukaan ei rakenna taloaan nykypäivänä alle tonnin neliö!, suututtaa tuollaiset dream wannabe-rakentajat"- hän sanoi.
Koetin vielä esittää eriävän mielipiteen.
Tiedätkö kuka olen? -mies kysyi. En tiennyt. Kun hän kertoi olevansa Vi**u Mä Tuun Ja Lyön ry:n toiminnanjohtaja, en enempää esittelyjä kaivannutkaan. Tiesin että hän on Barren Wicked! -mies joka oli laskenut polkupyörällä kirjaston portaat alas ja virtsannut kunnanjohtajan postilaatikkoon.
Barren heitti takkinsa pois jolloin pistooli hänen vyötäisillään paljastui. Tuskan hiki kihosi otsalleni. "nyt loppuu höpötykset, katsotaan kumpi vetää nopeammin". -Barren sanoi itsevarmana. Laskin hermostuneena kassini maahan. Kuulin kuinka alumiininen energiajuomatölkki vaurioitui kolauksessa. Pistoolissani oli kolme kutia jäljellä, kannoin sitä varmuuden vuoksi mukana, vaikka toivoin aina ettei tarvetta sen käyttöön tulisi.
"No? Voit yrittää nyt".- hän ilkkui.
Sanoin, että on sivistyneempiäkin keinoja selvittää paremmuus, esimerkiksi kuulantyöntö tai 100m juoksu. "Ei onnistu, sen verran halvalla olet muka talosi tehnyt, että tämä asia ratkaistaan lopullisesti" Barren sanoi ja hänen kätensä lähestyi pistoolin kahvaa.
Uteliaita ihmisiä oli kerääntynyt katsomaan esson pihalle ja kerrostalojen parvekkeille. Kerrankin jotain vaihtelua.
Tiesin että tämä oli nuoren elämäni päätepiste. En enää koskaan heittelisi K.A.L.I.K.K.A.A koiralleni, en enää koskaan tekisi hiekkakakkuja 3vuotiaan Saara tyttäreni kanssa. Ja kuinka harvoin olinkaan kertonut vaimolleni rakastavani häntä! Yritin karistaa joutavat ajatukset päästäni ja muistuttaa mieleeni, mitä Raahen ammattikoulussa oli opetettu, eli; unohtaa joutavat jorinat ja keskittyä siihen mitä oli tekemässä!!
Päätin toimia. Kun vedin pistoolini, taskuni kääntyi nurinpäin ja purkkapussi tippui maahan. Barren nykäisi oman aseensa salamana, ja hänen lippaansa irtosi! Tässä oli tilaisuuteni. Otin kahdeksan juoksuaskelta ja puristin miestä klyyvarista. "Ai ai, ei noin saa tehdä" -hän sanoi nenäsointisella trumpettiäänellä. "Nokkaani sattuu, siellä on varmasti kova räkätönkki painamassa, etkö voisi päästää irti?" Katsoin Barrenia ja huomasin kuinka hänen vasemmasta silmäkulmastaan valui kyynel. Tiesin että nenään saattaisi käydä hyvinkin kipeää puristettaessa, varsinkin jos siellä oli kuivunutta materiaa, verta tai räkää. Olihan Saara aikoinaan flunssaista minuakin eräänä aamuna herätellyt nenäpuristuksin. Aloin sääliä Barrenia, joten sanoin; "Ok. Päästän nyt irti, mutta jatkossa kai muistat tämän opetuksen". "kyllä varmasti muistan, enkä minä enää aijo tehdä ilkeyksiä, kuten liimata herjaavia muistilappuja tuolille, niin että ne jäävät siinä istumassa käyvän selkään". Päästin Barrenin irti ja hän poistui nolona paikalta.
Palasin kauppaan hakemaan muovista ämpäriä ja pientä hiekkalapiota. Kotona muistin koiraani kinkunpalasella. Lähdin seuraavana aamuna töihin. Vaimo lähetti tekstiviestin, että melkein oli itku tullut kun hän oli rullaverhon avannut tarkistaakseen ulkolämpötilan ja nähnyt pienellä imukuppisydämellä kiinnitetyn viesin.
"Sua rakastan oi kultaseni, kun sut ensikerran näin, sydän lämpeni ja petti deodorantti. Terveisin miehesi Antti"
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuollaista ei kyll tääll meilläpäin satu. Mutta USKOTTAVA ja asiallinen tarina.