Jeesus tuntee omansa

Tähän joukkoon pääsevät adventistit:

Matt. 25:34
   
Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.

Tähän joukkoon pääsevät ainakin adventistien vastustajat:

Matt. 7:23
   
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
3109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt hyvä veli, asetut aivan liian suuriin saappaisiin. Jumala ei ole sinulle antanut mandaattia jakaa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin.

Tällaisilla kirjoituksillasi häpäiset paitsi itsesi myös yhteisösi, johon kuulut. Minä adventistina irtisanoudun jyrkästi kirjoituksestasi kuten monista muistakin tällä listalla esittämistäsi ajatuksista.

Olen myös täysin vakuuttunut, että tämän kirjoituksesi takana ei olisi virallinen adventtikirkko.

Jos vähänkin tarkemmin syvennyt tuohon ensimmäiseen esiin nostamaasi tekstiin ja sen jälkeisiin jakeisiin, huomaat, että "valittuja" ovat ne, jotka vastaavat nälkäisten, janoisten, kodittomien, alastomien,sairaitten ja vankien välittömiin tarpeisiin. Eikä tekstin merkitys jää vain tähän. He tekevät sen ikäänkuin "vasemmalla kädellään", siis tiedostamatta hyviä tekojaan (jakeet 37-39). He ovat ihmisiä, jotka näkevät lähimmäisen... ja vain lähimmäisen. Lähimmäinen ei ole väline suurta tarkoitusta varten. Lähimmäinen itse on tarkoitus. Tämän tekstin toinen ryhmä (vuohet) ovat niitä, jotka toteuttavat kristillistä elämää oikealla kädellään. Etumerkki kristillinen hallitsee heidän ajtteluaan siinä määrin, että itse Kristus unohtuu. Kristus onkin nimittäin juuri siellä, missä häntä ei tunnisteta... juuri siellä mihin on vaikea kytkeä kristillistä etumerkkiä.

Mikäli luet itse itsesi noiden edellä mainittujen joukkoon, olet todennäköisesti kaikkein kauimpana heistä. Tuon tekstin edessä ihminen joutuu pienelle paikalle. Pullistelut jää takavasemmalle. Ei voi kuin parahtaa: Herra armahda minua!

Äänestä
  • Myös kohdaltani irtisanoudun kirjoitettu on artikkelista. Katson usko Kristukseen yhdistävän uskovat toisiinsa, ja sen ajatuksen takana sanon: "tämä asia Raamatusta on rakas itselleni minkä sana on avannut". Vajaamittaisina käymme ja tuomita en voi ketään. adventistiveli.

    Äänestä

  • On aina mukavaa olla yhtä mieltä joistain asioista.
    Kaikenlainen pöyhkely on yhtä väärin teki sen kuka tahansa.
    Uskon että monet ovat teidän kanssanne yhtä mieltä teidänkin joukossanne.
    He eivät vain pidä ääntä mielipiteistään.
    Voin sanoa sydämestäni Aamen sinun asenteesi kanssa.
    Jokaisessa joukossa se joka tahtoo etsiä Herran tahtoa sydämestään on oikealla tiellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoitettu on kirjoitti:

Tähän joukkoon pääsevät adventistit:

Matt. 25:34
   
Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.

Tähän joukkoon pääsevät ainakin adventistien vastustajat:

Matt. 7:23
   
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu