Mitä se synti on?

Synti-yksi eniten palstalla mainittu asia-mitä se tarkoittaa? Synnin tekemisestä syytetään kovalla kädellä (tai sanalla) kaikkia, jotka eivät ole helluntailaisen määritelmän mukaan "syntyneet uudestaan", tulleet siis uskoon. Toisessa nähty synti perustellaan Raamatun kirjoituksilla ja Helvetillä pelotellaan niitä, jotka eivät synnistä parannusta tee.

Koska synti-sanaa käytetään niin taajaan ja sen perusteella "määräillään" raskaita kidutustuomioita, olisi mielestäni välttämätöntä määritellä spesifisesti, mitä synti tarkoittaa. Raamatusta, sekä Uudesta että Vanhasta Testamentista, voidaan löytää hyvinkin monenlaisia määräyksiä ja lakeja, kuten kehoituksia silpoa omaa ruumistaan, erilaisia saastaisuussäännöksiä, kuin myös kehoituksia tappamaan ja kivittämään. Jos synti määritellään Raamatun säännösten rikkomiseksi, eivät edes he, jotka käyttävät itsestään nimitystä "uudestisyntyneet", pyri olemaan syntiä tekemättä. He ovat kuitenkin vaatimassa muilta, etenkin homoseksuaaleilta, Raamatun säännösten kirjaimellista noudattamista.

Synti näyttäisi olevan kunkin uskovaisen täysin subjektiivisesti määrittelemä käsite, jonka jokainen muotoilee mielessään sen mukaan, mikä ei ole oman elämäntavan tai mielipiteiden vastaista.

Voiko synnin määritellä tarkasti ja yksiselitteisesti?
291191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

sun pitkää palstalla olleena jo tietävän uuden ja vanhan testamentin ero.

Mutta itse aiheeseen: synti on jotain mikä erottaa ihmistä Jumalasta. Eli se on asia mikä on Jumalan tahdon vastaista. Ihmseen vaikuttaa kaksi voimaa jotka ovat maailmassa; Saatanan ja Jumalan voimat. Jos siis ei tee Jumalan tahdon mukaan, toimii tietämättään saatanan vaikutuksen alaisena. Saatanan tehtävänä on käännyttää ihminen pois Jumalasta keinoja kaihtamatta. Keinot ovat erilaiset ihmisistä riippuen. Hyvin moneen puree Jumalan sanan kiistäminen ja vähätteleminen. Näin saadaan pohjaa pois uskolta.

Äänestä
  • Aloittaja

    sen selvemmäksi tullut. Jos synti on Jumalan tahdon vastaisuutta, täytyy kysyä: miten määritellään, mikä kaikki on Jumalan tahdon vastaisuutta?

    Äänestä

  • "synti on jotain mikä erottaa ihmistä Jumalasta"

    Miten sitten, jos olisin esim.homo ja tuntisin että olen ehyt, onnellinen ja rakastettu ihminen tämän piirteeni kanssa ja tasapainossa niin ihmisiin kuin Jumalaankin nähden.
    Ja jos sitten helluntailainen alkaa eheyttämään mua tästä iljetyksestä pois,alkaisin tuntea meneväni rikki, ahdistuisin. En siis olisi enää ehyt, onnellinen tasapainossa oleva ihminnen ja en olisi enää sopusoinnussa Jumalan kanssa. Niin Jumala tai tarkemmin ottaen helluntailainen on saanut mut rikki ja onnettomaksi.

    Tälläistäkö helluntailaiset tahtovat?

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    sen selvemmäksi tullut. Jos synti on Jumalan tahdon vastaisuutta, täytyy kysyä: miten määritellään, mikä kaikki on Jumalan tahdon vastaisuutta?

    saa aika olennaista osviittaa. Ja mitä enemmän ja vilpittömämmin hakeudut Jumalan seuraan niin sitä selkeemmäksi sulle tuleekin syntikäsitys. Jumala on antanut meille myös omantunnon jonka pitäis ainakin ilmoittaa hieman syntikäsityksestä. Omantunnonkin voi myös paaduttaa jolloin ei enää erota oikeaa ja väärää toisistaan.

    Raamatussa sanotaan, että meitä tuomitaan meidän tietämyksemme mukaan. En usko siis että Jumala heittää tuosta vain jonkun Helvettiin jos on huomaamatta tehnyt jotain väärin. Mutta jos sulle on annettu Jumalan sana ja silti teet Jumalan vastaisesti niin rangaistus on oleva sitä kovempi.

    Äänestä

  • siis kirjoitti:

    "synti on jotain mikä erottaa ihmistä Jumalasta"

    Miten sitten, jos olisin esim.homo ja tuntisin että olen ehyt, onnellinen ja rakastettu ihminen tämän piirteeni kanssa ja tasapainossa niin ihmisiin kuin Jumalaankin nähden.
    Ja jos sitten helluntailainen alkaa eheyttämään mua tästä iljetyksestä pois,alkaisin tuntea meneväni rikki, ahdistuisin. En siis olisi enää ehyt, onnellinen tasapainossa oleva ihminnen ja en olisi enää sopusoinnussa Jumalan kanssa. Niin Jumala tai tarkemmin ottaen helluntailainen on saanut mut rikki ja onnettomaksi.

    Tälläistäkö helluntailaiset tahtovat?

    ymmärtää ettei itsessään voi eheyttää. Täällä on vain osoitettu raamatusta miten homous todistetaan synniksi Jumalan silmissä. Itse eheytys ja valinnat jätettäköön Jumalan ja itse kunkin väliseksi asiaksi. Tarvittaessa tietty toisista ihmisistä on hyvä saada tukea. Mutta jos näet homouden hyväksi Jumalan silmissä ja et koe tarvitsevasi eheytystä niin annan sun mielihyvin olla omassa rauhassas. Mä eikä kukaan muu voi toista muuttaa, vain Jumalalle on kaikki mahdollista.

    Äänestä

  • siis kirjoitti:

    "synti on jotain mikä erottaa ihmistä Jumalasta"

    Miten sitten, jos olisin esim.homo ja tuntisin että olen ehyt, onnellinen ja rakastettu ihminen tämän piirteeni kanssa ja tasapainossa niin ihmisiin kuin Jumalaankin nähden.
    Ja jos sitten helluntailainen alkaa eheyttämään mua tästä iljetyksestä pois,alkaisin tuntea meneväni rikki, ahdistuisin. En siis olisi enää ehyt, onnellinen tasapainossa oleva ihminnen ja en olisi enää sopusoinnussa Jumalan kanssa. Niin Jumala tai tarkemmin ottaen helluntailainen on saanut mut rikki ja onnettomaksi.

    Tälläistäkö helluntailaiset tahtovat?

    jatkan tämä minun onnellisuuteni olisi Jumalan tahdon vastaista?

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    jatkan tämä minun onnellisuuteni olisi Jumalan tahdon vastaista?

    et jos joku uskoo vankkumattomasti olevansa oikealla tiellä ja on onnellinen siinä niin uskon ettei sellaiseen ihmiseen toisten puheet paljon vaikuta...ainakaan nettikeskusteluissa. Yleensä sellainen epävarmuuden tunteet ja kyseenalaistukset ovat osoituksina siitä ettei ihminen olekaan aivan rauhassa oman vakaumuksensa kanssa.

    Äänestä

>>Voiko synnin määritellä tarkasti ja yksiselitteisesti?

Äänestä
  • Juuri näin! Yhdellä sanalla sanoen: epäuskoa

    Äänestä

>>Voiko synnin määritellä tarkasti ja yksiselitteisesti?

Äänestä
  • Aloittaja

    määritellä synti-käsitteen? Selitykseksi ei riitä, että synti on Jumalan tahdon vastaisuutta, koska silloin joudumme määrittelemään Jumalan tahdon ja olemme periaatteessa saman kysymyksen äärellä uudelleen.

    Jos synti on Raamatun säännösten noudattamatta jättämistä, voimme ruveta pohtimaan, pyrkivätkö uskovaisetkaan niitä kaikkia noudattamaan.

    Jos toteamme, etteivät uskovaisetkaan edes halua niitä noudattaa, tulemme kysymykseen koskien sitä, miksi te vaaditte niiden noudattamista toisilta.

    Älä viitsi, olet älykäs ihminen ja ymmärtänet taksikuskin rajallisuudet. Olen pyrkinyt opettamaan joitakin perustotuuksia palstalla kirjoittaville aktivisteille (se on oma kehittämäni termi täällä liikkuville hengellisiä totuuksia vastaan hyökkäileville homoseksualisteille) joilta on pallo hukassa hengellisten asioiden suhteen, mutta voi! helpompi on ollut antaa saksanpaimenkoirille suojelukoulutusta kun saada mainittuja aktivisteja ymmärtämään yksinkertaisiakaan sanoja Pyhästä kirjasta.

    Aloitetaan alusta, edetään ripeästi ja kirjoitetaan lyhyesti.

    Synti ei ole niinkään teko kuin se on olotila. Tämä on mitä perustavinta laatua oleva Jumalan ilmoitus Raamatussa. Synti on sydämen harkkittua halua olla itsenäinen ja vakaata tahtoa pysyä riippumatomana Jumalasta, olla siis itse itsensä jumala. Tästä olotilasta käsin syntyvät synnin teot. Teon synnillisyys on mittava olotilasta käsin ts. onko jokin teko syntynyt uskon kuuliaisuudessa Kristukseen vai epäuskon tottelemattomuudessa omien himojen tyydyttämiseksi. Edellä mainitusta johtuu, että emme voi tehdä kaiken kattavaa syntiluetteloa vaan synti kulminoituu Jeesuksen sanoihin (Joh. 16:8-9) että synti on sitä, että he eivät usko Minuun.

    Olen aikaisemmin tuolla jossakin tämän aloituksen alla todennut, että syntiä voidaan kuvata yhdellä ainoalla sanalla ja se on "epäusko". Tämä totuus ei kuitenkaan ole ymmärrettävissä ellei itse ole uskossa.

    Synti käsitteenä on jokseenkin yhdentekevä ihmiselle, jota ei omat synnit tunnolla ala painamaan. Kun ihmisestä tulee syntinen ja hän alkaa käsittämään turmelluksensa ja tulevan tuomionsa, niin hän lopettaa moninaiset kyselemisensä ja heittäytyy Jumalan eteen anomaan armoa ja anteeksiantoa.

    Jatkaisin vielä muutamalla rivillä, mutta sain vieraan. Kuulumisiin!

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_20123 kirjoitti:

    synti on paremminkin epäuskoa kuin syntiluetteloiden mainitsemia yksittäisiä tekoja. Ymmärrän tuon näkemyksen. Kirjoituksillasi olet aiemmin osoittanut olevasi sitä mieltä, että Raamatun määräykset ja lait kuitenkin ovat perustana syntikäsitteen määritykselle. Homoseksuaalinen rakkaus on syntiä, koska siitä uskovaisten tulkinnan mukaan puhutaan kielteisesti Raamatussa.

    Homosuhteessa eläminen ei kerro mitään ihmisen uskosta tai epäuskosta Jumalaan. Äsken esittämäsi näkemyksen pohjalta Jumalaan uskova ja homosuhteessa elävä ihminen ei ole homoutensa eikä epäuskonsa vuoksi syntinen.

    Sinä kuitenkin määrittelet homouden synniksi. Perustatko käsityksesi kaikesta huolimatta Raamattuun pohjautuvaan syntiluetteloon?

    Luin tekstisi, mutta en pääse nyt siihen vastaamaan; ympärillä on liikaa vilskettä. Palaan asiaan illemmalla tai jos en jaksa, niin huomenissa. Pidän Sinua hyvänä tyyppinä ja vastaan mielelläni kysymyksiisi ja käyn keskusteluja kanssasi.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Luin tekstisi, mutta en pääse nyt siihen vastaamaan; ympärillä on liikaa vilskettä. Palaan asiaan illemmalla tai jos en jaksa, niin huomenissa. Pidän Sinua hyvänä tyyppinä ja vastaan mielelläni kysymyksiisi ja käyn keskusteluja kanssasi.

    Kirjoittelin tuonne toisaalle niitä näitä ja unohdin tyystin painajaiseni. Ja nyt pitää lähteä kaupungille. Mielessä kävi ajatus, että "nyt se luulee, etten osaa vastata ja välttelee ja vitkuttelee". Jälleen kärsivällisyyttä. Palaan asiaan kun tulen kotiin. Tämä elämä vaan on jatkuvaa menemistä omalla kohdallani enkä voi tietää nyt iltapäiväni ohjelmasta; voin olla sairaalassa, sosiaalivirastossa, putkassa tms. Hyvät päivät Sinulle ystäväiseni.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    synti on paremminkin epäuskoa kuin syntiluetteloiden mainitsemia yksittäisiä tekoja. Ymmärrän tuon näkemyksen. Kirjoituksillasi olet aiemmin osoittanut olevasi sitä mieltä, että Raamatun määräykset ja lait kuitenkin ovat perustana syntikäsitteen määritykselle. Homoseksuaalinen rakkaus on syntiä, koska siitä uskovaisten tulkinnan mukaan puhutaan kielteisesti Raamatussa.

    Homosuhteessa eläminen ei kerro mitään ihmisen uskosta tai epäuskosta Jumalaan. Äsken esittämäsi näkemyksen pohjalta Jumalaan uskova ja homosuhteessa elävä ihminen ei ole homoutensa eikä epäuskonsa vuoksi syntinen.

    Sinä kuitenkin määrittelet homouden synniksi. Perustatko käsityksesi kaikesta huolimatta Raamattuun pohjautuvaan syntiluetteloon?

    Tästä tulee nyt pitkähkö kirjoitus, mutta kirjoitan jotain vastaukseksi Sinulle.

    >>Sinä kuitenkin määrittelet homouden synniksi. Perustatko käsityksesi kaikesta huolimatta Raamattuun pohjautuvaan syntiluetteloon?>Kirjoituksillasi olet aiemmin osoittanut olevasi sitä mieltä, että Raamatun määräykset ja lait kuitenkin ovat perustana syntikäsitteen määritykselle

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_20123 kirjoitti:

    Tästä tulee nyt pitkähkö kirjoitus, mutta kirjoitan jotain vastaukseksi Sinulle.

    >>Sinä kuitenkin määrittelet homouden synniksi. Perustatko käsityksesi kaikesta huolimatta Raamattuun pohjautuvaan syntiluetteloon?>Kirjoituksillasi olet aiemmin osoittanut olevasi sitä mieltä, että Raamatun määräykset ja lait kuitenkin ovat perustana syntikäsitteen määritykselle

    asiasta sivuun sikäli, että määrittelit synnin kokonaisvaltaiseksi Jumalan tahdon vastaisuudeksi. Et selvittänyt, mihin perustat yksittäiset syntimääritelmäsi, joita olet Raamatusta löytävinäsi. Jos pidät syntiä noin laaja-alaisena käsitteenä, miksi kuitenkin määrittelet homouden synniksi perustuen muutamaan Raamatun kohtaan?

    Peräänkuulutan teiltä uskovaisilta johdonmukaisuutta. Jos rupeatte Raamatun joidenkin jakeiden perusteella tekemään syntimääritelmiä, täytyisi teidän loogisuuden nimissä noteerata kaikki Raamatussa kerrotut säännöt ja määräykset. Ihmettelen sitä, miksi ette suostu hyväksymään sitä tosiasiaa, että Raamattu ei etenkään yksityiskohtaisesti tulkittuna kertakaikkiaan ole sopiva lakikirjaksi. Avainsana on johdonmukaisuus.

    En oikeasti mennyt sivuun syntikysymyksestä vaan sen juuriin. Yritän selittää, että kaiken kattavia syntiluetteloja ei voida rakentaa siitä syystä, että 1)ihmisen mielialalla (sydämen tilalla) on syntikysymyksiä tarkasteltaessa ratkaiseva merkitys ja 2) niitä ei ole (ehkä juuri tästä syystä) Raamatussakaan, eikä "kaikenkattava syntiluettelo" kirjan kansien väliin sopisikaan.

    Jumalan laki osoittaa tekoja, jotka ovat synnin ulkoisia ilmenemiä, synnin, joka hallitsee ihmisen sisintä olemusta. Lain tarkoitus on ohjata ihminen Auttajansa, se on: Kristuksen luokse.

    Laki tekee selväksi, että ahneus, epäjumalanpalvelus, varkaus, väkivalta, homous, haureus, valehtelu ja monet muut teot ovat syntiä ja niitä kohtaa Jumalan tuomio. Kristus ja apostolit tekivät selvääkin selvemmäksi (samoihin VT:n kirjoituksiin vedoten), että ihminen on täysin turmeltunut ja tästä turmelluksesta poikii lain erittelemät synnilliset teot. Evankeliumi ei parantele ihmistä eikä myöskään eheytä vanhaa ihmistä (luonnollisessa syntymässä saamaamme luontoa) vaan se tuhoaa vanhan ja antaa tilalle uuden.

    Toistan jälleen että näitä asioita ymmärtääkseen täytyy tuntea henkilökohtaisesti Jeesus ja Hänet opitaan tuntemaan uskomalla Häneen maailman Vapahtajana.

    Oikein hyvää vkl:a. Luulen, että minulla ei ole juuri aikaa paneutua palstan keskusteluihin tämän viikonlopun aikana. Voi hyvin.

    Äänestä

Mielestäni melko hyvän synnin määritelmän joskus kuullut tai lukenut olen, tällaisen: Synti on sellainen asia kuin jos jousiampuja yrittäisi osua maaliin, mut´tei osukaan, vaan nuoli menee ohi maalin.

Äänestä
  • maalilla Jeesusta ja nuolilla tekoja-ko?

    Äänestä

  • mrx kirjoitti:

    maalilla Jeesusta ja nuolilla tekoja-ko?

    ....määritellään synniksi.Eli kaikki se mitä teet omaatuntoasi vastaan.

    Omatunto on Jumalan ääni sisimmässäsi,ja jos tunnet että tämä on väärin ja siitä huolimatta vain teet,

    se on silloin vastaan sinun parempaa tietoasi ja siitä tulee paha olo,

    omatuntosi soimaa sinua.Näin minä olen asian omalla kohdallani ymmärtänyt.Siunausta.tv :yx tyär.

    Äänestä

  • mrx kirjoitti:

    maalilla Jeesusta ja nuolilla tekoja-ko?

    Pikemminkin ymmärrän sen näin: Pieleen meni!

    Äänestä

  • Jumalasta kirjoitti:

    ....määritellään synniksi.Eli kaikki se mitä teet omaatuntoasi vastaan.

    Omatunto on Jumalan ääni sisimmässäsi,ja jos tunnet että tämä on väärin ja siitä huolimatta vain teet,

    se on silloin vastaan sinun parempaa tietoasi ja siitä tulee paha olo,

    omatuntosi soimaa sinua.Näin minä olen asian omalla kohdallani ymmärtänyt.Siunausta.tv :yx tyär.

    mittari syntiin nähden.
    Jumalan Sana on se,joka määrittää synnyin ,omatunto on häilyvinen valinnoissaan,Jumalan Sana sensijaan pysyy vakaana,aina!

    Äänestä

  • syntisäkki kirjoitti:

    Pikemminkin ymmärrän sen näin: Pieleen meni!

    Se oli erinomaisen hyvä määritelmä. Muuten, tuo "ampua ohi tai yli[maalin]" tulee kreikan kielen sanasta hamartia ja on käännetty raamattuumme sanalla synti. "Pieleen meni" on varsin osuvasti sanottu asiasta. "Kaikki on kohdallani pieleen mennyt ja olen Jumalan kirkkautta vailla", mutta "saan lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa".

    Jumala on ottanut täyden vastuun luodustaan ja lunastanut koko luomakuntansa synnin orjuudesta yhtenä päivänä [se oli Herran Päivä], kun Hän teki kanssamme rauhan Poikansa ristin veren kautta ts. uhrasi Poikansa puolestamme, synniksi tehtynä, ja rankaisi synnin kuolemalla. Tämä on ainoa perusta, jonka varassa koskaan voimme lähestyä pyhää Jumalaa. Mutta on vielä enemmänkin, mitä Hän on tehnyt. Hän on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Poikansa ylösnousemisen kautta ja saamme kutsua Häntä Isäksemme, joka Hän totisesti onkin.

    Äänestä

Syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta. En olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse." Room 7:7

Laki kieltää himoitsemisen eli sen, että oma tahto asetetaan Jumalan tahdon edelle. Laki ei kuitenkaan ei kiellä omaa tahtoa eikä omia haluja.

Esimerkiksi sukupuolisia tarpeita ja haluja on luvallista tyydyttää oman puolison kanssa. Muiden kanssa se on kiellettyä. Onko muihin ihmisiin kohdistuva sukupuolinen halu sitten syntiä? Ei, halu ei ole, mutta himo on. Mikä sitten erottaa sukupuolisen halun himosta?

Kun ihminen näkee jonkun kiinnostavan ja puoleensavetävän henkilön, hän voi tulla tahtomattaan tietoiseksi omasta läheisyyden ja yhteyden tarpeestaan. Hänessä herää tuntemuksia, joita voinee kuvata seuraavin sanoin: Onpa siinä todella sytyttävä ja puoleensavetävä ihminen! Jos asia jää siihen, eikä hän uhraa asialle enää yhtään lisäajatusta, kyseessä on luvallinen halu. Jos hän sen sijaan jatkaa eteenpäin ja antaa ajatuksissaan halulleen tilaa kasvaa ja elävöityä, se muuttuu tuota pikaa himoksi, josta Jeesus sanoo:

Jokainen, joka katsoo naista himoiten, on sydämessään jo tehnyt huorin hänen kanssaan. Matt 5:28

Tätä himon toimintatapaa kuvailee myös Jaakob:

Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, vetäen ja houkutellen. Sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kypsynyt täyteen mittaansa, se synnyttää kuoleman. Älkää eksykö, rakkaat veljeni! Jaak 1:14-16

Toinen hyvä esimerkki on viha:

Vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä. Ef 4:26

Kun meitä loukataan sanoin tai teoin, meissä syntyy automaattisesti tunnereaktio, viha. Kaikki myöntävät tämän, mutta monet pelkäävät silti vihastumista. Miksi? Siksi että vihaan liittyy voimakas halu vahingoittaa toista. Vihassa tekee mieli antaa samalla mitalla takaisin joko sanoin tai teoin. Vihastuminen ja siihen liittyvät kostoa ja tuomiota vaativat tunteet ja halut eivät ole syntiä (Vrt Ps 58:7-9, 69:21-29). Mutta jos ihminen alkaa himoita, että näihin tunteisiin liittyvät halut toteutuisivat ja ryhtyy puhumaan tai toimimaan niiden ohjaamana tai hautomaan niitä, hän tekee syntiä.

Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä on kirjoitettu: "Minun on kosto, minä maksan takaisin, sanoo Herra." Room 12:19

Myös Jumala vihaa vääryyttä ja tahtoo, että paha saa palkkansa. Hän ei ole kuitenkaan antanut meille lupaa langettaa tuomioita eikä panna niitä täytäntöön. Hän on varannut tämä oikeuden itselleen, sillä vain hänen vihansa on lähtöisin täydellisestä rakkaudesta. Vain hänen tuomionsa on puhdas ja oikea. Sen tähden Jaakob sanoo:

Miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Jaak 1:2

Tässäkään ei tuomita sitä, että meissä on vihaa, vaan se, mitä tuo viha tekee, jos annamme sille ajatuksissamme, puheissamme tai teoissamme vallan. Jumala ei kiellä meiltä mitään tunteita eikä niihin liittyviä haluja. Hän kieltää vain himon eli sen, että asetamme omat halumme ja tarpeemme hänen tahtonsa edelle. Sen, että myös Jumalan tahdon vastaiset halut ovat sallittuja, vahvistavat nämä Jeesuksen sanat:

Isäni, jos mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon vaan niin kuin sinä! Matt 26:39

Jeesus ei tahtonut samoin kuin Isä. Hän olisi halunnut väistää edessä olevan kärsimyksen. Koska hänessä ei ollut himoa, hän ei kuitenkaan ryhtynyt toimimaan oman päänsä mukaan eikä myöskään yrittänyt neuvotella vaihtoehdoista.

Himo voi toimia milla tahansa elämänalueella. Tänä päivänä sitä kutsutaan monesti addiktioksi. Keskeistä siinä on se, että omien tarpeiden tyydyttäminen asetetaan ensimmäiseksi. Nykyajan himon ei-hengellisiä ilmenemismuotoja ovat esim. työaddiktio, keräilyaddiktio, ostoaddiktio jne.

Koska synnin himoluonnetta ei nykyään juuri tunnisteta eikä korosteta, synti on päässyt tulemaan hyvin tavalliseksi hengellisen elämän piirissä. Monesti puututaan epäoleellisiin: Kielletään esim. alkoholin käyttö tai TV:n katsominen, mutta ei huomata, että farisealaisuus eli hengellisten asioiden hallitsemisen ja tietämisen himo kukoistaa niin, etteivät vähäiset ja nöyrät enää uskalla suutansa avata.

Äänestä
  • "Himo voi toimia milla tahansa elämänalueella. Tänä päivänä sitä kutsutaan monesti addiktioksi. Keskeistä siinä on se, että omien tarpeiden tyydyttäminen asetetaan ensimmäiseksi. "

    Tämähän passaa justiinsa helluntailaisiin.

    Hell.lahko tyydyttää oimia tarpeitaan käännyttämällä ihmisiä Jumalan puoleen. Olette siis syvästi himollisia ihmmisiä. Teillä on addiktio uskoon eli omaan hyvin vointiin= syntiä

    Äänestä

  • ...kyllä, tuo oli varsin hyvä ja opettavainen kirjoitus. Kiitos ystävä.

    Äänestä

mielen ja tahdon vastainen tietoinen toiminta on syntiä, sillä evankeliumi on ilosanoma Kristuksesta.

Jumalattoman ero elävän Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa sekä epäusko Raamatun totuutta vastaan on syntiä.

Siinäpä ne tärkeimmät.

Äänestä

et vataa ,vaikka kysyt,niin otan edellisen vastaukseni pois???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7593888 kirjoitti:

Synti-yksi eniten palstalla mainittu asia-mitä se tarkoittaa? Synnin tekemisestä syytetään kovalla kädellä (tai sanalla) kaikkia, jotka eivät ole helluntailaisen määritelmän mukaan "syntyneet uudestaan", tulleet siis uskoon. Toisessa nähty synti perustellaan Raamatun kirjoituksilla ja Helvetillä pelotellaan niitä, jotka eivät synnistä parannusta tee.

Koska synti-sanaa käytetään niin taajaan ja sen perusteella "määräillään" raskaita kidutustuomioita, olisi mielestäni välttämätöntä määritellä spesifisesti, mitä synti tarkoittaa. Raamatusta, sekä Uudesta että Vanhasta Testamentista, voidaan löytää hyvinkin monenlaisia määräyksiä ja lakeja, kuten kehoituksia silpoa omaa ruumistaan, erilaisia saastaisuussäännöksiä, kuin myös kehoituksia tappamaan ja kivittämään. Jos synti määritellään Raamatun säännösten rikkomiseksi, eivät edes he, jotka käyttävät itsestään nimitystä "uudestisyntyneet", pyri olemaan syntiä tekemättä. He ovat kuitenkin vaatimassa muilta, etenkin homoseksuaaleilta, Raamatun säännösten kirjaimellista noudattamista.

Synti näyttäisi olevan kunkin uskovaisen täysin subjektiivisesti määrittelemä käsite, jonka jokainen muotoilee mielessään sen mukaan, mikä ei ole oman elämäntavan tai mielipiteiden vastaista.

Voiko synnin määritellä tarkasti ja yksiselitteisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu