*
Ymmärrys auttaa harkintaa
Takaisin moraaliin ja syyllisyyteen: halu ei voi tai sen ei ainakaan pitäisi olla yksinään syy syyllisyyteen tai häpeään. Sille, että haluaa jotakin kehollista nautintoa, ihminen ei muiden eläinten tavoin voi mitään. Tämä ei tarkoita, että haluja pitäisi pyrkiä tyydyttämään rajattomasti kaiken aikaa. Nimenomaan tämä on yksi tärkeä tekijä, joka erottaa ihmisen eläimestä. Eläimellä halun toteuttamatta jääminen liittyy toiseen suurempaan haluun, kärsimyksen pelkoon tai tapaan. Ihmisellä pitäisi olla myös muita vaihtoehtoja. Ihminen on kykenevä harkitsemaan milloin jonkin halun tyydyttäminen, eli jokin nautinto, on järkevää, sopivaa, kannattavaa tai ei ainakaan muut relevantit seikat ja asianomaiset kanssaihmiset (ja eläimet) huomioonottaen vahingollista.
Väitän siis, että evoluutiolla on merkitystä moraalin kannalta. Uskon myös, että moraalin alkuperä voidaan ymmärtää myös evolutionaarisen kehityksen avulla: "moraali" on ollut yhteisöjen, ja siten myös lajien, säilymisen kannalta hyödyllistä. Tämä on kuitenkin vain jonkinlainen perusta, eikä edes välttämätön sellainen: moraalia voidaan tutkia ja moraalista voidaan väitellä myös täysin ilman viittausta mihinkään evolutionaarisesti ymmärrettyyn taustaan. Vaikka biologista muuntumista tapahtuu jatkuvasti, ei hitaalla evoluutiolla ole juurikaan merkitystä ihmisen tunnetun historian aikaisen moraalin tutkimisen ja ymmärtämisen kannalta. "Kulttuurinen" kehitys (tai degeneroituminen) ovat nyt paljon biologista merkityksellisempää.
Pääväitteeni kuuluukin: ihmisen evolutionaarisen taustan ymmärtäminen voi auttaa ihmisyksilöä ymmärtämään itseään, omaa kehoaan ja omia halujaan - ja myös muita kaltaisiaan. Tieto vaikuttaa tunteisiin. Syyllisyys, ja syyttely, jos mitkä kuuluvat moraaliin, ja niin myös yksilön turhan syyllisyyden karkottaminen.
Niko Noponen
Julkaistu
Etsijä-lehdessä 4/1998. *
Tässäpä teidän raamattuanne, kuitenkin eläimet luonnossa eivät ylensyö, parittele jatkuvasti jne . . .
Eli evoluutio on jostain syystä tehnyt meidän kohdallaame virheitä joita se ei näköjään saakkaan korjattua???

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Tässäpä teidän raamattuanne, kuitenkin eläimet luonnossa eivät ylensyö, parittele jatkuvasti jne . . ."
Ylensyönnistä en tiedä, mutta ainakin erään apinalajin (jonka nimeä en tähän hätään muista) edustajat parittelevat _jatkuvasti_ ilman lisääntymistarkoitusta. Käsittääkseni myös delfiinit parittelevat myös ihan huvin vuoksi.
"Eli evoluutio on jostain syystä tehnyt meidän kohdallaame virheitä joita se ei näköjään saakkaan korjattua??? "
Kuten mitä? Onko evoluutiolla muuten sinun mielestäsi jokin päämäärä?
Niin.. Bonobot olivat kyseinen laji.