Olen pöyristyneenä lukenut '90-luvun laman seurauksista ja ylivelkaantuneiden ongelmista ja syyttänyt mielessäni valtionhallintoa, oikeuslaitosta ja kaikkia mahdollisia instansseja niiden päätösten aiheuttamista oikeusmurhista, jotka on lähes poikkeuksetta kohdistunut yksityistä ihmistä vastaan. Tämä kaikki on kyseenalaistanut vakavasti uskoni, että elämme demokraattisessa oikeusvaltiossa, joka kunnioittaa kansalaisten ihmisoikeuksia. Mutta kun tutustun tarkemmin esim. Chossudovskyn tutkimuksiin huomaan, että meidän päättäjillä ja yksittäisillä toimijoilla ei globalisoituvassa maailmantaloudessa ole mitään sanomista. Näkisin '90-luvun toimet valtion taholta pikemminkin keinoina välttää koko maan ajautumisesta konkurssiin ja kasvottoman ulkomaisen rahan valtaan. Yksittäiset ihmiset, jotka ovat vuosikausia maksaneet pitkää laskua, näkisin kansallissankareina tässä globaalissa taistelussa.
Meillä on ollut tapana vaatia demokraattista hallintoa poliitikoilta ja päättäjiltä, mutta rahan vallan demokraattisten toimintaperiaatteiden puolestapuhujat on leimattu kommunisteiksi, sosialisteiksi tai muuten kateellisiksi viherpiipertäjiksi. Kuitenkin raha on se, mikä vaikuttaa konkreettisemmin jok'ikisen jokapäiväiseen elämään kuin tavanomaiset poliittisten päättäjien päätökset. Kuinka mielekästä on silloin keskittyä poliitikkojen puoluetaustaan tai yksittäisiin päätöksiin. Kun ylikansalliset organisaatiot (IMF, Maailmanpankki, WTO, EU etc) vetävät poliitikkoja joka tapauksessa kuin pässiä narussa.
Meille on syötetty käsitys, että terrorismi on se varsinainen ongelma, jota vastaan kansojen tulisi keskittää kaikki voimansa. Mutta uskompa, että terrorismi on vain seuraus globalisoitumisen demokratiavajeesta. Meidän tulisi keskittää voimamme ja vaatia ponnekkaasti demokratiaa rahan valtaan. Sillä kuten Chossudovsky asian esittää: "Keskeinen kysymys on taloudellinen demokratia, jota nykyisessä globalisoituvassa taloudessa ei ole."
http://www.tammilehto.info/Chossudovsky.htm

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki jotka ovat kavaltaneet,pesseet tai muuten luvattomasti vättäneet veroja, on vapautettu syytteistä oikeudessa. Usko menee, miten vain enempi euroja siirtelet jopa miljardeja niin saat vapauttavan tuomion.
rahan valtaa.