Pyhä Henki

PYHÄ HENKI

Pyhä Henki on jumaluuden kolmas persoona. (Matt 28:19, 2 Kor 13:13) Pyhä Henki toimii itsenäisesti. (Joh 14:26) Pyhä Henki on kaikkialla läsnä (Ps 139:7-12) Henki asuu uudesti syntyneessä ihmisessä. (Room 8:9) Pyhä Henki vuodatettiin voimallisesti helluntaina. (Apt 2:1-4)

Henki on ollut maailmassa koko pelastussuunnitelman ajan pehmittäen sydämiä parannukseen. Pyhän Hengen toiminta ja sitä koskevat lupaukset eivät rajoitu mihinkään aikakauteen tai rotuun. Raamatussa ei ole aikarajoituksia Hengen toiminalle. Hengen lupauksista hyötyminen edellyttää kuitenkin kokosydämistä jättäytymistä Herralle. Hengen lahjat eivät voi toimia siellä missä Jumalan lakia eli -tahtoa pidetä pyhänä.

Jumalan Henki voi tehdä ihmisessä työtään pitkään ennen kuin ihminen kääntyy. Hengen työ on hiljaista, ja ilmenee omantunnon puhutteluna, mielenmuutoksena ja ihmisen teoissa uskon hedelminä. (Gal 5:22-25) Syntiset ajatukset hylätään, pahoista teoista luovutaan, rakkaus, nöyryys ja rauha tulevat vihan, kateuden ja riidan tilalle. Surun ja murheen tilalle tulee ilo. "Uudesti syntyminen ylhäältä" ei tapahdu ilman Pyhää Henkeä. (Joh 3:3)

Pyhän Hengen olemus on salaisuus. Ihminen ei voi Hengen toimintaa selittää yrityksistään huolimatta, koska Jumala ei ole ilmaissut Hengen olemusta ihmiselle. Jeesus vertasi Hengen toimintaa tuuleen (Joh 3:8) Ihminen voi kuulla sen huminan, mutta sen toiminta näkyy toiminnan vaikutuksessa mitä Henki saa aikaan.

Jeesus Kristus on antanut Henkensä jumalallisena voimana voittamaan kaikki perityt ja hankitut taipumukset pahaan. Pyhä Henki opettaa tuntemaan totuuden. Jeesus sanoi: "Kun Pyhä Henki tulee, Hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen minkä kuulee, ja ilmoittaa teille mitä on tuleva." (Joh 16:13) Hengen johdossa ihminen alkaa ymmärtämään taivaan valtakuntaa.

Pyhä Henki opettaa. Jeesus sanoi että "Henki opettaa tuntemaan kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden. "Voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon." (Ef 3:18-19) Pyhä Henki on kallisarvoisin lahja. Pyhä Henki kuluttaa pois synnin kaikista jotka antautuvat Hengen johtoon. Jos ihminen pysyy synneissään, ihminen samaistuu synnin kanssa. Silloin sama Jumalan kirkkaus joka tuhoaa synnin, tuhoaa syntisenkin. (Hepr 12:29, Jes 1:25, 4:4)

Jumala tahtoo että ihminen kääntyy teiltään, ja saisi elää. (Hes 33:11)
Ihminen saa turvautua Jumalan voimaan. Hengen apu on luvattu jokaiselle vilpittömälle etsijälle, ja Henki innoittaa Jumalan palvelemiseen. Syntiä voidaan vastustaa vain Pyhän Hengen avulla. Jeesus sanoi: "Hän on minut kirkastava." (Joh 16:14) "Hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio." (Joh 16:8)

Sanan saarnaaminen ei hyödytä ilman Hengen apua. Vain kun totuuden mukana tulee Henki, se herättää omantunnon ja uudistaa elämän. Ihmisen sielu ei lankea Kristus kallioon ja murru ilman Pyhää Henkeä, eikä kukaan voi tietomäärällään ja taidoillaan päästä päämäärään ilman Hengen apua. Pyhä Henki on kristityn puolustaja. (Joh 14:16-17, 15:26, 1 Joh 2:1-5)

Kristus lupasi seurakunnalleen Pyhän Hengen lahjan, ja tämä lupaus pätee ajan loppuun saakka. Ihmisen on alistettava itsensä Hengelle, joka vaikuttaa ihmisessä kaiken tahtomisen ja tekemisen Jumalan tahdon mukaan. (Fil 2:13) Henki jalostaa ja kehittää ihmistä: "Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen." (2 Tim 1:7) Pyhä Henki johtaa evankeliumin taistelua. (Ef 6:12) Opetuslapset saivat Hengen välityksellä ihmeellisen voiman. Tämä sama voima on vaikuttanut myös opetuslapsien seuraajissakin. He ajoivat ulos riivaajia, puhuivat uusilla kielillä, nostivat käsin käärmeitä, eikä kuolettavan juominen heitä vahingoittanut. He paransivat sairaita. (Mark 16:17-18)

Hengen toiminta ei tarkoita että ihminen joutuisi hurmoksiin. Hurmos ei ole todiste että ihminen on Hengen johdossa. Usko ja pyhyys eivät ole hurmiota eikä tunne-elämyksiä, vaan ihmisen tahdon täydellistä alistumista Jumalan tahtoon kaikessa. Usko on elämistä Jumalan sanasta, ja Taivaallisen Isän tahdon tekemistä. Usko on Jumalaan luottamista koetuksissa ja vaikeinakin aikoina, sekä luottavaista lepäämistä Jumalan rakkaudessa.

Ihminen voi saada kaikkein korkeimman kasvatuksen Jumalan Hengeltä.
Mitä enemmän ihminen rakastaa Jumalaa, sitä enemmän hän tekee hyvää.
Kun ihminen panee syrjään oman itsensä ja antaa paikan Jumalalle, kestää ja nauttii Hengen kurituksen, (Ilm 3:19-20, Hepr 12:5-7) voi Jumalan Henki kasvattaa päivä päivältä. Ihmisen mieli vahvistuu, jalostuu, arvostelukyky ja kyvyt kasvavat. Luonne muuttuu lujaksi, rohkeaksi ja voimakkaaksi.
Jatkuvassa rukouksessa ihminen muuttuu jatkuvasti kohti esikuvaansa Jeesusta Kristusta. Ihmisestä tulee evankeliumin valon välittäjä. Pyhä Henki on Jumalan suuri lahja rakkaudessa.

Lisää aiheen läheltä:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
- “Onko Pyhä Henki persoonaton voima? “ Osasto 1.
- “Pyhän Hengen lahjat ja toiminta. Henkikaste” Os. 1.
- “Mitä on Pyhän Hengen pilkka?” Os. 1.
- “Hengen lahjat (armolahjat) lopun aikana.” Os.1.
- “Ihmisen tekemät filosofiat ja todellinen elämänviisaus.” Os.5.
- “Mitä usko on?” Os. 5.
- “Kristityn kilvoittelu ja itsekieltäymys” Os. 5.
- “Pyhitys maailmassa” Os. 5.
- “Pilkkaajat lopun aikana.” Os. 9.
- “Ajanmerkit ja lopunajan lähestyminen” Os. 9.
- “Profetian Hengen lahja/ Väärät profeetat/ Ellen G White” Os.10.
- “Hyvien ja pahojen voimien taistelu” Os. 10.
- “Tutkiva tuomio. Taivaallinen oikeudenkäynti” Os. 14.
- “Ateismi” Os. 15.
- “Uusi ja vanha liitto.” Os 15.

Jumalan siunausta
jari laurila
5494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kirjoittaessaan "Pyhä Henki toimii itsenäisesti. "

Pyhä Henki ei toimi itsenäisesti (mistään riippumatta on itsenäisyyttä)vaan:

"Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille."

"Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille."

Pyhä Henki on sekä Jumalan Henki, että Jeesuksen Henki.

"Pyhä Henki on Jumalan Henki.
- Rm 8:9,11,14, 1Kr 2:10,11,14, 1Kr 3:16, 1Kr 6:11, 1Kr 7:40
- 1Kr 12:3, 2Kr 3:3, Fil 3:3, 2Tm 3:16, 1Pt 4:14, 1Jh 4:2,
- Mt 3:16, Mt 12:28- Ilm 4:5- Ilm 5:6- 1Ms 1:2
- 1Ms 41:38, 2Ms 31:3, 2Ms 35:31, 4Ms 24:2, 1Sm 10:10,
- 1Sm 11:6, 1Sm 19:20,23, 2Ak 15:1, 2Ak 24:20, Jb 4:9, Jb 27:3,
- Jb 33:4, Jb 37:10, Ps 106:33, Hs 11:24

Pyhä Henki on Jeesuksen Henki.
- Rm 8:9 jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta joilla ei ole
Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa
- Gl 4:6 Jumala on lähettänyt sydämeemme Poikansa Hengen
- Fil 1:19 Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla
- 1Pt 1:11 Kristuksen Henki viittasi

Pyhä Henki lähtee Isästä.
- Jh 14:16,26, Jh 15:26, 1Kr 2:12, 1Pt 1:12

5. Pyhä Henki lähtee Pojasta
- Apt 2:33, Rm 8:9-10, Gl 4:6, 2Ts 2:8

Ei myöskään Jeesus ole "itsenäinen"(Isästä riippumaton) ,vaan:

"Minä ja Isä olemme yhtä."

" sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa,"

"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa"

Äänestä
  • Olen tarkoittanut tässä yhteydessä että Henki ei ole vain persoonaton toimiva voima.

    Siunausta
    jari laurila

    ONKO PYHÄ HENKI PERSOONATON VOIMA?

    Ihmiset pyrkivät selittämään jumaluutta ihmisjärjellä monin tavoin, ilman selviä jumalallisia ilmoituksia, ikäänkuin Jumalan persoonallisuus olisi tyhjentävästi ihmisjärjellä selitettävissä. Raamatussa Jumala on antanut kuitenkin sen verran tietoa kuin on nähnyt tarpeelliseksi ihmisen ymmärtää. Vain Jumalan Henki tietää mitä Jumalassa on (1 Kor 2:11) Jumalan Henkeä ei voi paeta eikä opettaa. Ihminen ei voi käyttää Jumalan Henkeä, vaan Henki käyttää ihmistä. (Jes 40:13, Ps 139:7)

    Raamattussa Jumala ilmoittaa Pyhän Hengen osana persoonallisuuttaan ja Hengen persoonallisena voimanaan. (Matt 28:19, 2 Kor 13:13)

    Pyhä Henki oli mukana maailman luomisessa (1 Moos 1:2) Raamattu opettaa että Herra on Henki (2 Kor 3:17) Henki on Jumalasta ja lähtenyt Isän luota, puolustaa ja todistaa Jeesuksesta (1 Kor 2:12, Joh 15:26) Jeesus kertoi Pyhän Hengen tulevan taivaasta jumaluuden edustajana ja julistavan Jeesuksen totuutta. (Joh 14:26, 16:7, 13-15) Pyhä Henki johtaa synnintuntoon, paljastaa vääryyden ja synnin, vanhurskauden ja tuomion. (Joh 16:8) Henki ohjasi Pyhien kirjoitusten syntymistä. (2Piet 1:21) Pyhällä Hengellä on erityinen tehtävä maailmassa pelastuskutsun esittäjänä. (Ilm 22:17) Henki vaikuttaa kaikkialla maailmassa tukemassa ihmisen uskonelämää (Ps 139:7-10, Joh 14:16)

    Pyhän Hengen ominaisuuksia:

    - Pyhä Henki voi tulla murheelliseksi ja surulliseksi. Hänellä on tunteet (Ef 4:30, Jes 63:10)

    - Pyhää Henkeä voidaan yrittää pettää (Apt 5:3-4)

    - Henkeä voidaan kiusata ja koetella (Apt 5:9)

    - Henki puhuu (Apt 13:2, 1 Tim 4:1, Hebr 3:7)

    - Julistaa (Joh 16:14)

    - Opettaa ja neuvoo (Luuk 12:12)

    - Todistaa (Hebr 10:15, Room 8:16)

    - Rukoilee, auttaa ja välittää (Room 8:26)

    - Johtaa seurakunnan toimintaa ja läsnä seurakunnan päätöksissä (Apt 13:2, 15:28)

    - Lähettää (Apt 13:4)

    - Asettaa kaitsijaksi (Apt 20:28)

    - Jakaa lahjoja ja Hänellä on tahto (1Kor 12:11)

    - Estää, ja itsenäinen valta tehdä ratkaisuja (Apt 16:6)

    - Tutkii (1Kor 2:10)

    - Osoittaa (Hebr 9:8)

    Jos pyhä Henki olisi vain persoonaton voima ei voitaisi puhua näin monipuolisista Hengen ominaisuukista. Esimerkiksi kerosiini on varsin voimakas voima lentokoneen ja moottorissa ja bensiini auton moottorissa, mutta vaikka kyseessä ovat voimakkaat voimat, emme voi sanoa bensiinin tulevan murheelliseksi, opettavan, puhuvan ja julistavan, rukoilevan, jakavan lahjoja, tekevän ratkaisuja, tutkivan ja ohjaavan kirjoitusten syntymistä ym. mitä edellä on mainittu?

    Kyllä Raamattu opettaa Jumalan Pyhän Hengen olevan varsin monipuolinen, ja ihmisen persoonaa ihmeelisempi ja viisaampi jumaluuden persoonallisuus.

    PYHÄ HENKI

    Pyhä Henki on jumaluuden kolmas persoona. (Matt 28:19, 2 Kor 13:13) Pyhä Henki toimii itsenäisesti. (Joh 14:26) Pyhä Henki on kaikkialla läsnä (Ps 139:7-12) Henki asuu uudesti syntyneessä ihmisessä. (Room 8:9) Pyhä Henki vuodatettiin voimallisesti helluntaina. (Apt 2:1-4)

    Henki on ollut maailmassa koko pelastussuunnitelman ajan pehmittäen sydämiä parannukseen. Pyhän Hengen toiminta ja sitä koskevat lupaukset eivät rajoitu mihinkään aikakauteen tai rotuun. Raamatussa ei ole aikarajoituksia Hengen toiminalle. Hengen lupauksista hyötyminen edellyttää kuitenkin kokosydämistä jättäytymistä Herralle. Hengen lahjat eivät voi toimia siellä missä Jumalan lakia eli -tahtoa pidetä pyhänä.

    Jumalan Henki voi tehdä ihmisessä työtään pitkään ennen kuin ihminen kääntyy. Hengen työ on hiljaista, ja ilmenee omantunnon puhutteluna, mielenmuutoksena ja ihmisen teoissa uskon hedelminä. (Gal 5:22-25) Syntiset ajatukset hylätään, pahoista teoista luovutaan, rakkaus, nöyryys ja rauha tulevat vihan, kateuden ja riidan tilalle. Surun ja murheen tilalle tulee ilo. "Uudesti syntyminen ylhäältä" ei tapahdu ilman Pyhää Henkeä. (Joh 3:3)

    Pyhän Hengen olemus on salaisuus. Ihminen ei voi Hengen toimintaa selittää yrityksistään huolimatta, koska Jumala ei ole ilmaissut Hengen olemusta ihmiselle. Jeesus vertasi Hengen toimintaa tuuleen (Joh 3:8) Ihminen voi kuulla sen huminan, mutta sen toiminta näkyy toiminnan vaikutuksessa mitä Henki saa aikaan.

    Jeesus Kristus on antanut Henkensä jumalallisena voimana voittamaan kaikki perityt ja hankitut taipumukset pahaan. Pyhä Henki opettaa tuntemaan totuuden. Jeesus sanoi: "Kun Pyhä Henki tulee, Hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen minkä kuulee, ja ilmoittaa teille mitä on tuleva." (Joh 16:13) Hengen johdossa ihminen alkaa ymmärtämään taivaan valtakuntaa.

    Pyhä Henki opettaa. Jeesus sanoi että "Henki opettaa tuntemaan kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden. "Voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon." (Ef 3:18-19) Pyhä Henki on kallisarvoisin lahja. Pyhä Henki kuluttaa pois synnin kaikista jotka antautuvat Hengen johtoon. Jos ihminen pysyy synneissään, ihminen samaistuu synnin kanssa. Silloin sama Jumalan kirkkaus joka tuhoaa synnin, tuhoaa syntisenkin. (Hepr 12:29, Jes 1:25, 4:4)

    Jumala tahtoo että ihminen kääntyy teiltään, ja saisi elää. (Hes 33:11)
    Ihminen saa turvautua Jumalan voimaan. Hengen apu on luvattu jokaiselle vilpittömälle etsijälle, ja Henki innoittaa Jumalan palvelemiseen. Syntiä voidaan vastustaa vain Pyhän Hengen avulla. Jeesus sanoi: "Hän on minut kirkastava." (Joh 16:14) "Hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio." (Joh 16:8)

    Sanan saarnaaminen ei hyödytä ilman Hengen apua. Vain kun totuuden mukana tulee Henki, se herättää omantunnon ja uudistaa elämän. Ihmisen sielu ei lankea Kristus kallioon ja murru ilman Pyhää Henkeä, eikä kukaan voi tietomäärällään ja taidoillaan päästä päämäärään ilman Hengen apua. Pyhä Henki on kristityn puolustaja. (Joh 14:16-17, 15:26, 1 Joh 2:1-5)

    Kristus lupasi seurakunnalleen Pyhän Hengen lahjan, ja tämä lupaus pätee ajan loppuun saakka. Ihmisen on alistettava itsensä Hengelle, joka vaikuttaa ihmisessä kaiken tahtomisen ja tekemisen Jumalan tahdon mukaan. (Fil 2:13) Henki jalostaa ja kehittää ihmistä: "Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen." (2 Tim 1:7) Pyhä Henki johtaa evankeliumin taistelua. (Ef 6:12) Opetuslapset saivat Hengen välityksellä ihmeellisen voiman. Tämä sama voima on vaikuttanut myös opetuslapsien seuraajissakin. He ajoivat ulos riivaajia, puhuivat uusilla kielillä, nostivat käsin käärmeitä, eikä kuolettavan juominen heitä vahingoittanut. He paransivat sairaita. (Mark 16:17-18)

    Hengen toiminta ei tarkoita että ihminen joutuisi hurmoksiin. Hurmos ei ole todiste että ihminen on Hengen johdossa. Usko ja pyhyys eivät ole hurmiota eikä tunne-elämyksiä, vaan ihmisen tahdon täydellistä alistumista Jumalan tahtoon kaikessa. Usko on elämistä Jumalan sanasta, ja Taivaallisen Isän tahdon tekemistä. Usko on Jumalaan luottamista koetuksissa ja vaikeinakin aikoina, sekä luottavaista lepäämistä Jumalan rakkaudessa.

    Ihminen voi saada kaikkein korkeimman kasvatuksen Jumalan Hengeltä.
    Mitä enemmän ihminen rakastaa Jumalaa, sitä enemmän hän tekee hyvää.
    Kun ihminen panee syrjään oman itsensä ja antaa paikan Jumalalle, kestää ja nauttii Hengen kurituksen, (Ilm 3:19-20, Hepr 12:5-7) voi Jumalan Henki kasvattaa päivä päivältä. Ihmisen mieli vahvistuu, jalostuu, arvostelukyky ja kyvyt kasvavat. Luonne muuttuu lujaksi, rohkeaksi ja voimakkaaksi.
    Jatkuvassa rukouksessa ihminen muuttuu jatkuvasti kohti esikuvaansa Jeesusta Kristusta. Ihmisestä tulee evankeliumin valon välittäjä. Pyhä Henki on Jumalan suuri lahja rakkaudessa.

    Lisää aiheen läheltä:
    http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
    - “Onko Pyhä Henki persoonaton voima? “ Osasto 1.
    - “Pyhän Hengen lahjat ja toiminta. Henkikaste” Os. 1.
    - “Mitä on Pyhän Hengen pilkka?” Os. 1.
    - “Hengen lahjat (armolahjat) lopun aikana.” Os.1.
    - “Ihmisen tekemät filosofiat ja todellinen elämänviisaus.” Os.5.
    - “Mitä usko on?” Os. 5.
    - “Kristityn kilvoittelu ja itsekieltäymys” Os. 5.
    - “Pyhitys maailmassa” Os. 5.
    - “Pilkkaajat lopun aikana.” Os. 9.
    - “Ajanmerkit ja lopunajan lähestyminen” Os. 9.
    - “Profetian Hengen lahja/ Väärät profeetat/ Ellen G White” Os.10.
    - “Hyvien ja pahojen voimien taistelu” Os. 10.
    - “Tutkiva tuomio. Taivaallinen oikeudenkäynti” Os. 14.
    - “Ateismi” Os. 15.
    - “Uusi ja vanha liitto.” Os 15.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Olen tarkoittanut tässä yhteydessä että Henki ei ole vain persoonaton toimiva voima.

    PYHÄ HENKI RAAMATUSSA.

    1. MIKÄ PYHÄ HENKI ON ?

    1. Pyhällä Hengellä on Raamatussa moninaiset nimet.
    - Puolustaja; Jh 14:16, 14:26,15:26, 16:7
    - Totuuden Henki; Jh 14:17, 15:26, 16:13, 1Jh 4:6
    - lapseuden henki; Rm 8:15
    - armon ja rukouksen Henki; Sk 12:10
    - Pyhän Hengen sinetti; Ef 1:13, Ef 4:30, 2Kr 1:22,
    - viisauden ja ilmestyksen Henki; Ef 1:17
    - voiman, rakkauden ja raittiuden Henki; 2Tim 1:7
    - voima; voiman tulla Jumalan lapseksi; Jh 1:12
    - lahja; Apt 11:17
    - Hyvä Henki; Nh 9:20
    - elämän vesi; Jh 4:10,14, 7:38,39
    - Suunsa Henki; Ps 33:6 , 2Ts 2:8
    - Hengen miekka; Ef 6:17
    - Iankaikkinen Henki; Hb 9:14
    - viisauden, ymmärryksen, neuvon, voiman, tiedon, Herran pelon
    Henki Js 11:2

    - Herran käsi;,
    - Lk 1:66, Jh 12:38, Apt 11:21, 13:11, 2 Ms 9:3,
    - 4Ms 11:23, 5Ms 2:15, Joos 4:24, Js 59:1, Tm 2:15,
    - Ruut 1:13, - 1Sm 5:6,9, 1 Sm 7:13, 1Sm 12:15,
    - 1Kn 18:46, 2Kn 3:15, Esra 7:6, 9, Jb 12:9, Js 25:10,
    - Js 41:20, Js 51:9, Js 59:1, Js 66:14, Hs 1:3, Hs 3:14,
    - Hs 3:22, Hs 8:1,3, Hs 33:22, Hs 37:1, Hs 40:1

    - Jumalani hyvä käsi;
    - Nh 2:8,18

    - Herran Henki;
    - Lk 4:18, Apt 5:9, Apt 8:39, 2 Kr 3:17
    - Tm 3:10, Tm 6:34, Tm 11:29, Tm 13:25
    - Tm 14:6,19, Tm 15:14, 1Sm 10:6,
    - 1Sm 16:13,14
    - 2Sm 23:2, 1Kn 18:12, 1Kn 22:24, 2Kn 2:16
    - 2Ak 18:23, 2Ak 20:14, Js 11:2, Js 30:33, Js 40:7
    - Js 40:13, Js 59:19, Js 61:1, Js 63:14, Hs 11:5, Mk 3:8

    - Henki;
    - Mt 4:1, Mk 1:12, Lk 4:1, Jh 4:24, Jh 6:63, Jh 7:39
    - Apt 2:4, Apt 8:18, Apt 10:19, Rm 8:16,26,27
    - 1Kr 2:10, 1Kr 12:4,11, 1 Kr 15:45, 2Kr 3:6,18
    - 2Kr 4:13, Gl 5:17, Ef 4:4, 1Tm 4:1, 1Jh 5:6,8
    - Ilm 2:7,11,17,29, Ilm 3:6,13,22, Ilm 14.13
    - 4Ms 11:25,26, 4Ms 27:18, Js 32:15,
    - Hs 1:12,20,21, Hs 2:2, Hs 3:12,14,24, Hs 8:3,
    - Hs 10:17, Hs 11:1,24, ym

    - Isän Henki
    - Mt 10:20
    - Jumalan sormi
    - Lk 11:20, 2Ms 8:19, 31:18, 5Ms 9:10
    - Jumalan Henki (katso seuraava)
    - Jeesuksen Henki ( katso seuraava)

    2. Pyhä Henki on Jumalan Henki.
    - Rm 8:9,11,14, 1Kr 2:10,11,14, 1Kr 3:16, 1Kr 6:11, 1Kr 7:40
    - 1Kr 12:3, 2Kr 3:3, Fil 3:3, 2Tm 3:16, 1Pt 4:14, 1Jh 4:2,
    - Mt 3:16, Mt 12:28- Ilm 4:5- Ilm 5:6- 1Ms 1:2
    - 1Ms 41:38, 2Ms 31:3, 2Ms 35:31, 4Ms 24:2, 1Sm 10:10,
    - 1Sm 11:6, 1Sm 19:20,23, 2Ak 15:1, 2Ak 24:20, Jb 4:9, Jb 27:3,
    - Jb 33:4, Jb 37:10, Ps 106:33, Hs 11:24

    3. Pyhä Henki on Jeesuksen Henki.
    - Rm 8:9 jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta joilla ei ole
    Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa
    - Gl 4:6 Jumala on lähettänyt sydämeemme Poikansa Hengen
    - Fil 1:19 Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla
    - 1Pt 1:11 Kristuksen Henki viittasi

    4. Pyhä Henki lähtee Isästä.
    - Jh 14:16,26, Jh 15:26, 1Kr 2:12, 1Pt 1:12

    5. Pyhä Henki lähtee Pojasta
    - Apt 2:33, Rm 8:9-10, Gl 4:6, 2Ts 2:8

    II PYHÄ HENKI ON JUMALISUUDESSA ISÄN JA POJAN RINNALLA TOTINEN JUMALA.
    - 1Kr 12:4-6 Pyhä Henki jakaa lahjoja
    - 2Kr 3:17,18 Pyhä Henki luo vapauden
    - Apt 5:3 häntä on koetettu pettää
    - 1Jh 5:7-8 Pyhä Henki todistaa, pitää yhtä
    - 2Sm 23:2 Herran Henki on puhunut minulle

    1. Se ilmenee jumalallisista ominaisuuksista.
    - Hb 9:14 Kristus uhrasi Hengen kautta itsensä
    - 1Kr 2:10 Henki tutkii, Hengen kautta ilmoitetaan
    - 1Kr 12:11 jakaa tahtonsa mukaan
    - Nh 9:20 Henki opetti israelilaisia erämaassa
    - Ps 139:7 Henki on kaikkialla

    2. Se ilmenee jumalallisista teoista.
    - 1Ms 1:2 Jumalan Henki liikkui vetten päällä
    - Jb 33:4 Jumalan Henki on minut luonut
    - Ps 33:6 taivaat ja sen joukot on tehty hänen suunsa henkäyksellä
    - Jh 3:5 joka ei synny vedestä ja Hengestä
    - Jh 3:6 Hengestä syntynyt on henki
    - Jh 3:8 joka on Hengestä syntynyt
    - Apt 8:39 Pyhä Henki tempasi Filippuksen
    - 2Ts 2:13 valittu pelastukseen Hengen pyhityksessä
    - Tit 3:5 Pyhä Henki uudistaa

    III PYHÄ HENKI ON JUMALAN KOLMAS PERSOONA.
    - Mt 28:19 kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    - Lk 3:22 Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen päälle ruumiillisessa
    muodossa
    - 2Kr 13:13 toivotus kolmiyhteisen Jumalan nimeen
    - 1Ms 1:26 tehkäämme ihminen kuvaksemme
    - 1Ms 11:7 astukaamme alas ja sekoittakaamme

    Tämä ilmenee:
    1. Hänen persoonallisista nimistään:
    - Jh 14:16 Puolustaja
    - Jh 14:17 Totuuden Henki
    - 1Jh 5:7-8 nämä todistavat; Henki, vesi ja veri

    2. Hänen persoonallisista teoistansa
    - luomisesta
    - Jb 33:4 Henki on minut luonut
    - Ps 33:6 taivaat ja sen joukot tehty suunsa henkäyksellä
    - Ps 104:30 lähetä henkesi ja ne luodaan
    - Js 34:16 hänen Henkensä on ne yhteen koonnut

    - synnyttää
    - Jh 3:5,8 joka on Hengestä syntynyt
    - seurakunnan hallitsemisesta
    - Apt 15:28 Pyhä Henki ja me olemme hyväksi nähneet
    - Apt 9:31 seurakunta lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta
    vaikutuksesta
    - Apt 28:25-27 Pyhä Henki on puhunut profeettojen kautta
    - 1Kr 14:12 jakaa henkilahjoja seurakunnan rakentumiseksi
    - Ilm 2:7 Henki puhuu seurakunnalle

    - Messiaan lähettämisestä ja voitelemisesta
    - Lk 1:35 Pyhä Henki tulee sinun päällesi
    - Lk 4:18 Herran Henki on voidellut ja lähettänyt
    - Js 61:1 voidellut ja lähettänyt julistamaan

    - lahjain jakamisesta
    - 1Kr 12:7-11 Pyhä Henki jakaa tahtonsa mukaan

    - Jumalan syvyyksien tutkimisesta
    - 1Kr 2:10-11 Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin

    - hänen jumalallisesta opetuksesta, puheesta ja ilmoituksesta
    - Lk 2:26 Pyhä Henki on ilmoittanut
    - Lk 12:12 Pyhä Henki opettaa teille
    - Jh 14:26 Pyhä Henki opettaa ja muistuttaa
    - Jh 16:13 Pyhä Henki puhuu mitä kuulee ja julistaa
    tulevaiset
    - Apt 1:16 Pyhä Henki on puhunut Daavidin suun kautta

    - meidän puolesta tapahtuvasta rukoilemisesta
    - Rm 8:26

    3.    Persoonallisista ilmestyksistä ja näyistä
    - Mt 3:16, Lk 3:21-22, Jh 1:32 Pyhä Henki laskeutui
    Jeesuksen päälle kyyhkysen muodossa
    - Apt 2:3-4 näkivät ikäänkuin tulisia kieliä

    4. Persoonallisista tapahtumista
    - Mt 12:31 Pyhän Hengen pilkka
    - Mt 28:19 kastaminen kolmiyhteisen Jumalan nimeen
    - Apt 5:9 Pyhää Henkeä on yritetty kiusata
    - Apt 7:51 Pyhää Henkeä on vastustettu
    - Apt 20:28 Pyhä Henki on pantu kaitsijaksi ja paimentamaan
    seurakuntaa
    - 2Kr 3:17 Pyhä Henki luo vapauden
    - Ef 4:30 Pyhää Henkeä varoitetaan murehduttamasta
    - Js 63:10 Pyhä Henki on tehty murheelliseksi

    IV MITEN PYHÄ HENKI ILMENEE JA VAIKUTTAA.

    1. Pyhä Henki ilmenee myös voimana.
    -Apt 1:8 kun Pyhä Henki tulee teihin te saatte voiman olla
    Jeesuksen todistajia
    - Apt 6:8 Stefanus täynnä armoa ja voimaa teki ihmeitä
    - Jh 1:12 kaikille jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman
    tulla Jumalan lapsiksi
    - Lk 24:49 kunnes päällenne puetaan voima korkeudesta
    - Rm 15:13 runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta
    - Rm 15:19 tunnustekojen ja ihmeiden voimalla, Pyhän
    Hengen voimalla
    - 1Kr 2:4 Hengen ja voiman osoittamista
    - 1Kr 4:20 ei sanoissa, vaan voima
    - 1Kr 5:4 Jeesuksen voima tulleet yhteen
    - 2Kr 12:9 että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan
    - Ef 1:19 hänen voimansa ylenpalttinen,—voiman vaikutuksen
    mukaan
    - Ef 3:20 sen voiman mukaan joka meissä vaikuttaa
    - Ef 4:16 sen voiman määrän mukaan mikä kullakin osalla on
    - Kl 1:29 vaikutuksen mukaan joka minussa voimallisesti
    vaikuttaa
    - 1Ts 1:5 myös voimana ja Pyhässä hengessä ja suurella
    varmuudella
    - 2Tm 1:8 sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa
    - 2Tm 3:5 mutta kieltävät sen voiman
    - Miika 3:8 ollen täynnä voimaa, Herran Henkeä

    2. Pyhä Henki ilmenee myös yhteytenä.
    - Fil 1:27 pysytte samassa Hengessä ja yksimielisesti taistelette
    - Fil 2:1 jos jotakin Hengen yhteyttä
    - 1Kr 12:4 Henki on sama
    - 1Kr 12:7 Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi
    - 1Kr 12:11 vaikuttaa yksi ja sama Henki
    - 1Kr 12:13 juoda samaa Henkeä
    - 2Kr 4:13 sama uskon Henki
    - Ef 2:18 pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö
    - Ef 2:22 yhdessä rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä
    - Ef 4:2-3 pyrkien säilyttämään Hengen yhteyden

    V MITEN PYHÄ HENKI TULI JA VAIKUTTI IHMISISSÄ.

    1. Miten ja miksi Pyhä Henki tuli ihmisiin Vanhan Testamentin aikana ?
    - 2Ms 31:2,3 taidoksi ja viisaudeksi Besalelille
    - 4Ms 11:17-29 Herra otti Henkeä joka Mooseksessa oli
    - 4Ms 24:2-6 Bileamin siunatessa Israelia
    - Tm 3:9-10 Israelilaiset huusivat Herraa, Herra antoi Otnielin
    johon tuli Herran Henki
    - Tm 6:34 Gideon kutsuttiin Israelin vapauttajaksi
    - Tm 11:29 Jeftan pyytäessä Herraa tuomariksi
    - Tm 13:25 Herran Henki alkoi vaikuttaa Simsonissa
    - Tm 14:6 voimaksi Simsonille. Pyhä Henki tuli useasti
    Simsoniin
    - Tm 14:19 voimaksi Simsonille
    - 1Sm 10:1,6,9-11 Saul voidellaan
    - 1Sm 11:6 viisaudeksi Sauliin saattaakseen kansan liikkeelle
    - 1Sm 16:13 Samuel voiteli Daavidin
    - 1Sm 19:20 Samuelin luona Saulin miehet, heihin tuli Jumalan
    Henki

    - 2Kn 2:9,15 Elian henki Elisalle
    - 1Ak 12:18 viisauden sanoiksi Amasainille
    - 2Ak 15:1 Asarja sai Pyhän Hengen viedäkseen sanan
    kuninkaalle
    - 2Ak 20:14 Herran Henki tuli Jahasieliin
    - 2Ak 24:20 profeetalle varoittaakseen kansaa
    - Js 63:11 Jumala pani Mooseksen sydämeen Pyhän Hengen
    - Hs 2:2 profeetan kutsuminen
    - Ruut 1:13 Herran käsi on sattunut minuun

    2. Miten Pyhä Henki on vaikuttanut ja puhunut profeettojen ja apostolien kautta.
    - Mt 10:20 ette te puhu vaan Pyhä Henki
    - Mk 12:36 Daavid on sanonut Pyhässä Hengessä
    - Apt 1:16 Pyhä Henki on Daavidin suun kautta puhunut
    Juudaasta
    - Apt 4:25 Pyhä Henki puhui Daavidin suun kautta
    - Apt 21:11 Agapus profetoi; Näin sanoo Pyhä Henki
    - Apt 28:25 Pyhä Henki on puhunut Esaiaan kautta
    - Ef 3:5 Hengessä ilmoitettu apostoleille ja profeetoille
    - 2Tm 3:16 kirjoitus syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta
    - Hb 3:7 Pyhä Henki sanoo
    - 1Pt 1:10 profeetat ennustaneet
    - 1Pt 1:11 heissä asuva Kristuksen Henki viittasi
    - 1Pt 1:12 Pyhässä Hengessä evankeliumia julistaneet
    - 2Pt 1:21 Pyhän Hengen johtamina ihmiset puhuneet
    - Sak 7:12 sanat lähetetty Hengessä profeettojen kautta

    4. Johannes Kastajalle tullut ilmoitus Pyhän Hengen laskeutumisesta
    Jeesukseen.
    - Jh 1:33 Hengen laskeutuvan Jeesuksen ylle

    5. Jeesuksen lupaukset Pyhästä Hengestä .
    - Lk 24:49 Jeesus käski odottaa lupauksen täyttymistä
    - Jh 7:39 Jeesus puhui Hengestä jonka saavat ne jotka uskovat
    - Jh 14:16-17 Isä antaa toisen Puolustajan
    - Jh 14:26 Isä lähettää Jeesuksen nimessä
    - Jh 16:7-8 minä lähetän Puolustajan
    - Jh 16:14 kirkastaa minut, ottaa minun omastani ja julistaa

    VI MITÄ JEESUKSEN KOHDALLA SANOTAAN PYHÄSTÄ HENGESTÄ?
    - Mt 1:18 olevan raskaana Pyhästä Hengestä
    - Mt 1:20 sillä se mikä hänessä on siinnyt on Pyhästä Hengestä
    - Mt 3:16, Mk 1:10, Lk 3:22, Jh 1:32 Jumalan Hengen tulevan
    alas niinkuin kyyhkysen
    - Mt 4:1, Mk 1:12 sitten Henki vei Jeesuksen erämaahan
    - Mt 12:18 minä panen Henkeni häneen
    - Mk 2:8 Jeesus tunsi Hengessänsä ,että he niin ajattelivat
    - Lk 4:1, Lk 4:14 Sitten Jeesus täynnä Pyhää Henkeä palasi
    Jordanilta
    - Lk 4:18 Herran Henki on minun päälläni
    - Apt 1:2 niinkuin hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskyn
    - Apt 2:33 Jeesus on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen
    - Apt 10:38 Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut
    Jeesuksen
    - 1 Tim 3:16 Hän joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut
    Hengessä
    - Hb 9:14 Jeesus uhrasi Hengen kautta itsensä
    - 1Piet 3:18 tehtiin eläväksi Hengessä
    - Js 11:2 hänen päällänsä lepää Herran Henki
    - Js 42:1 Minä olen pannut Henkeni häneen
    - Js 48:16 Herra on lähettänyt minut ynnä oman Henkensä
    - Js 61:1 Herran Henki on minun päälläni, hän on voidellut
    minut

    VII. PYHÄ HENKI RAAMATUN HENKILÖISSÄ. HENGELLÄ TÄYTTYMINEN.

    - Lk 1:15 hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta
    äitinsä kohdusta
    - Lk 1:35 Pyhä Henki tulee sinun päällesi ja Korkeimman voima
    varjoaa sinut
    - Lk 1:41 Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä
    - Lk 1:67 Sakarias, hänen isänsä täytettiin Pyhällä Hengellä
    - Lk 1:80 lapsi (Johannes) kasvoi ja vahvistui Hengessä
    - Lk 2:25 Pyhä Henki oli hänen (Simeonin) päällänsä
    - Lk 2:26 Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut
    - Lk 2:27 hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön
    - Apt 2:4 tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi
    - Apt 4:8 silloin Pietari täynnä Pyhää Henkeä
    - Apt 4:31 he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi
    - Apt 6:5 Stefanus täynnä Pyhää Henkeä
    - Apt 7:55 täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen
    - Apt 9:17 että tulisit (Saul) täytetyksi Pyhällä Hengellä
    - Apt 11:15 Pietari rupesi puhumaan, Pyhä Henki tuli heidän
    päällensä (Korneliuksen kodissa)
    - Apt 11:24 Bardamas oli hyvä mies ja täynnä Pyhää Henkeä
    - Apt 11:21 Herran käsi oli heidän kanssansa
    - Apt 13:9 Paavali täynnä Pyhää Henkeä loi katseensa häneen
    - Apt 13:52 opetuslapset tulivat täytetyksi Pyhällä Hengellä
    - Apt 19:6 Paavali pani kätensä heidän päälle ja tuli heidän
    päälle Pyhä Henki (Efesossa)
    - 1Kor 7:40 minä luulen, että minullakin on Pyhä Henki
    - Ef 5:18 vaan täyttykää Pyhällä Hengellä
    - 1Ms 41:38 jossa on Jumalan Henki niinkuin tässä (Joosefissa)
    - 4Ms 27:18 ota Joosua jossa on Henki
    - Tm 6:34 Herran Henki täytti Gideonin
    - Tm 11:29 Herran Henki tuli Jeftaan

    - Tm 14:6 Herran Henki tuli Simsoniin
    - Miika 3:8 olen täynnä voimaa Herran Henkeä

    VIII KENELLE PYHÄ HENKI ANNETAAN ?

    1. Pyhä Henki on uskoville luvattu.
    - Js 32:15 päällenne vuodatetaan Henki korkeudesta
    - Js 44:3 vedet janoavaisten päälle
    - Js 57:15-16 en iankaikkisesti riitele, muutoin henki nääntyy
    - Js 59:21 liittoni heidän kanssa. Henkeni —eivät väisty
    - Hs 36:26-27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne
    - Hs 36:29 vapahdan teidät kaikesta saastaisuuksistanne
    - Hs 37:14 minä annan teille Henkeni
    - Jooel 2:28 vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle
    - Sak 12:10 Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen
    hengen
    - Lk 24:49 päällenne puetaan voima korkeudesta
    - Jh 7:39 Hengestä joka niiden piti saaman jotka uskovat
    - Jh 14:17 Totuuden Hengen— pysyy tykönänne
    -Apt 5:32 Pyhä Henki niille jotka häntä tottelevat
    - Apt 11:15 Pyhä Henki tuli heidän päällensä
    - Apt 11:16 Herran lupaus Pyhästä Hengestä
    - Gl 3:5 antaa Hengen teille
    - Gl 3:14 uskon kautta saisimme luvatun Hengen
    - 1Ts 4:8 antaa Pyhän Henkensä teihin
    - 1Jh 4:13 hän on antanut meille henkensä
    - Hb 6:4 Pyhästä Hengestä osalliseksi tulleet

    2. Onko Pyhän Hengen saamiselle ehtoja ?
    - usko
    - Apt 11:17 Henki annettiin kun uskoimme
    - Jh 7:39 sanoi Hengestä, jonka niiden piti saaman jotka
    uskoivat häneen
    - 2Kr 4:13 sama uskon Henki
    - Gl 3:2 vai uskosta kuulemisesta

    - parannus ja kaste
    - Apt 2:38 tehkää parannus ottakaa kaste niin saatte Pyhän
    Hengen

    - rukous
    - Lk 11:13 Pyhä Henki niille jotka sitä anovat

    - totteleminen
    - Apt 5:32 Pyhä Henki niille jotka tottelevat

    3. Mitä ja milloin Pyhä Henki saatiin ensimmäisen kerran ja miten se vaikutti?

    - Jh 20:22 Jeesus puhalsi heidän päällensä ja sanoi: ”Ottakaa
    Pyhä Henki”
    - Lk 24:45 avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset

    - helluntaina
    - Apt 1:2,5
    - Apt 2:4 kielet

    - Samariassa
    - Apt 8:4-24

    - Korneliuksen kodissa
    - Apt 10:44-48 kielet ja ylistys

    - Efesossa
    - Apt 19:1-7 kielet ja ennustivat

    - Jeesuksen lupaus
    - Jh 16:12-15 ette voi sitä nyt kantaa

    4. Miksi ja minkä tähden Pyhä Henki annetaan ?
    - Mk 13:11 älkää huolehtiko puhumisesta
    - Jh 16:13 johdattaa kaikkeen totuuteen
    - Rm 8:14 merkiksi Jumalan lapseudesta
    - 2Kr 1:22 , Ef 1:13, 4:30 sinetiksi
    - 2Kr 1:22, 2Kr 5:5 vakuudeksi
    - Fil 2:1 yhteydeksi
    - Gl 5:16 vaeltakaa Hengessä niin ette lihan himoa täytä
    - Gl 5:17 Henki himoitsee lihaa vastaan
    - Gl 5:18 jos olette Hengen kuljetettavina
    - Gl 5:22 Hengen hedelmät
    - Gl 5:23 sellaista vastaan ei ole laki
    - Ef 5:18 täyttymisestä Jumalan käsky
    - Ps 51:12-14 alttiuden hengeksi
    - Ps 143:10 johdatukseksi
    - 1Jh 2:20,27 voiteluksi
    - 1Jh 3:24 tiedämme pysyvämme Jumalassa

    5. Mitä merkkejä Pyhän Hengen saamisesta oli Vanhan Testamentin aikana
    - 4Ms 11:16-30 hurmos
    - 1Sm 10:6 muutut toiseksi mieheksi
    - 1Sm 10:9 sydän muuttuu
    - 1Sm 10:10 hurmos
    - 1Sm 19:23-24 Saul kaatui Samuelin edessä
    (huom PH häpäisi Saulin laittamalla tämän makaamaan häpy
    paljaana. Huomaa myöskin, että Saulin elämä ei muuttunut)

    IX PYHÄ HENKI MEISSÄ.

    1. Pyhä Henki asuu uskovissa.
    - Jh 14:16 Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti
    - Jh 14:17 on teissä oleva
    - Apt 15:8 antaen heille Pyhän Hengen samoin kuin meillekin
    - Rm 8:9-11 jos Jumalan Henki asuu teissä
    - 1Kr 2:12 olemme saaneet sen Hengen, joka on Jumalasta
    - 1Kr 3:16 Jumalan Henki asuu teissä
    - 2Kr 6:16 minä olen heissä asuva
    - 1Ts 4:8 antaa Pyhän Henkensä teihin
    - 1Jh 3:24 Hengestä jonka hän on meille antanut
    - 1Jh 4:13 hän on antanut meille Henkensä
    - 2Tm 1:14 Pyhän Hengen kautta joka meissä asuu
    - Ef 1:13 uskoviksi tultuamme pantu Pyhän Hengen sinetti
    - 1Pt 4:14 Jumalan Henki lepää teidän päällänne
    - Jk 4:5 kateuteen asti halajaa Henkeä jonka on pannut meihin
    asumaan
    - Hag 2:5 minun Henkeni pysyy teidän keskellänne

    2. Olemme Pyhän Hengen temppeli.
    - 1Kr 3:16 , 2Kr 6:16 olemme Jumalan temppeli
    - 1Kr 6:19 ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli
    - Ef 2:22 rakennumme Jumalan asumukseksi Hengessä

    3. Millaisena Pyhä Henki ilmenee ja vaikuttaa meissä ?
    - Rm 5:5 Jumalan rakkaus vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen
    kautta
    - Rm 8:11 on eläväksitekevä ruumiimme Henkensä kautta
    - Rm 8:13 Hengellä kuoletetaan ruumiin teot
    - Rm 8:14 Henki kuljettaa
    - Rm 8:15 poistaa pelon
    - Rm 8:15-16 todistaa henkemme kanssa Jumalan lapseudesta
    - Rm 8:26 auttaa meidän heikkouksissamme ja rukoilee
    puolestamme
    - Rm 8:27 Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan
    - Rm 14:17 rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä
    - 2Kr 3:3 tekee Kristuksen kirjeiksi
    - 2Kr 3:17 antaa vapauden
    - Gl 3:5 tekee voimallisia tekoja
    - Gl 5:16 vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä
    - Gl 5:17 Henki himoitsee lihaa vastaan
    - Gl 5:22 synnyttää Hengen hedelmän
    - Ef 3:16 voimassa vahvistumme Henkensä kautta
    - Fil 2:1 luo yhteyden uskovien kanssa
    - 2Tm 1:7 antaa voiman, rakkauden ja raittiuden Hengen
    - 1Jh 3:24 tiedämme pysyvämme Jumalassa
    - Ef 5:18 älkää juopuko viinistä vaan täyttykää Pyhästä Hengestä
    - 2Kr 3:6 Henki tekee eläväksi

    X PYHÄN HENGEN ARMOTEOT.
    - uudestisynnyttää
    - Jh 3:5-8 synnyttävä vedestä ja Hengestä
    - Rm 7:6 palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa
    - Tiit 3:5 pelasti uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen
    uudistuksen kautta
    - tulee meihin asumaan
    - Rm 8:9 Jumalan Henki asuu teissä
    - sinetöi
    - Ef 1:13-14, Ef 4:30
    - 2.Kr 1:22 meihin on pantu Pyhän Hengen sinetti
    - kastaa Hengellä
    - Mt 3:11, Lk 3:16 hän kastaa Pyhällä Hengellä
    - Mk 1:8 minä kastan vedellä, hän kastaa Pyhällä Hengellä
    - luo ilon, rauhan, elämän ja vapauden
    - Rm 8:5 on Hengen mieli
    - Rm 8:6 Hengen mieli on elämä ja rauha

    - 2Kr 3:17 missä Herran Henki on siellä on vapaus
    - 1Ts 1:6 iloa Pyhässä Hengessä

    - istuttaa meihin elämän ja tuloksena on uusi ihminen
    - Ef 4:22-24uudistua hengeltä, pukea päällemme uusi ihminen
    -1Sm 10:6,9 muutut toiseksi ihmiseksi
    - antaa viisauden ja ilmestyksen hengen
    - Ef 1:17 antaisi meille viisauden ja ilmestyksen hengen
    - puhdistaa ja uudistaa meidät
    - Fil 2:1 jos jotakin Hengen yhteyttä
    -Tiit 3:5 uudestisynnytti Pyhän Hengen uudistuksen kautta
    - luo toivon

    - antaa kaltaisensa luonnon
    - Jh 3:6 mikä Hengestä on syntynyt on henki
    - 2Pt 1:4 tulisimme jumalisesta luonnosta osalliseksi
    - on pääsy Isän tykö

    - jakaa lahjoja
    - 1Kr 12:7-8, 1Kr 14:12
    - vanhurskauttaa
    - Gl 5:5 uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta
    - 1Kr 6:11 olette vanhurskautetut meidän Herramme nimessä
    - luo hedelmää
    - Gl 5:22 Hengen hedelmä
    - Fil 1:11 täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus saa
    aikaan
    - Kl 1:8, 10 hedelmää kantaen
    - hallitsee seurakuntaa
    - Apt 15:28 Pyhä Henki ja me olemme päättäneet
    - Apt 9:31 seurakunta lisääntyi Pyhän Hengen
    virvoittavasta vaikutuksesta
    - 1Kr 14:12 Pyhä Henki jakaa lahjoja seurakunnan
    rakentumiseksi
    - Ilm 2:7 Henki puhuu seurakunnalle

    XI PYHÄN HENGEN TEHTÄVÄT.

    Näitä Pyhä Henki tekee Raamatun mukaan.
    - puolustaa
    - Jh 16:7 Puolustaja tulee teidän tykönne
    - tahtoo
    - 1Kr 12:11 jakaen tahtonsa mukaan
    - tietää
    - 1Kr 2:11 tietää mikä Jumalan tahto on
    - tutkii
    -1Kr 2:10 Henki tutkii kaikki
    - julistaa
    - Jh 16:13,15 julistaa teille
    - kirkastaa Jeesusta
    - Jh 16:14
    - opettaa
    - Lk 12:12 Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä
    - Jh 14:26 hän opettaa teille kaikki
    - 1Kr 2:13 Hengen opettamilla
    -1Ts 4:9 Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne
    - 1Jh 2:27 hänen voitelunsa opettaa teille
    - Nh 9:20 Pyhän Hengen annoit heille opettamaan
    - muistuttaa
    - Jh 14:26 muistuttaa teille kaikesta
    - luo voiman
    - Apt 10:38, 1Kr 2:4, 4:20, 1Ts 1:5
    - auttaa
    - Fil 1:19 antaa pelastuksen Hengen avulla
    - todistaa
    - Jh 15:26 on todistava minusta
    - Apt 20:23 Pyhä Henki todistaa jokaisessa kaupungissa
    - 1Jh 5:6-8 Henki on se joka todistaa
    - Hb 10:15 todistaahan sen meille Pyhä Henki
    - johtaa kaikkeen totuuteen
    - Jh 16:13
    - näyttää todeksi syyllisyyden ja synnin
    - Jh 16:8
    - puhuu, sanoo
    - Mt 10:20 teidän Isänne Henki puhuu teissä
    - Mk 13:11 vaan Pyhä Henki puhuu
    - Apt 8:29 Henki sanoi Filippukselle
    - Apt 10:19 sanoi Henki hänelle
    - Apt 13:2 Pyhä Henki sanoi
    - Apt 21:11 näin sanoo Pyhä Henki
    - 1Tim 4:1 Henki sanoo selvästi
    - Hb 3:7 niinkuin Pyhä Henki sanoo
    - Ilm 2:7, 11, 17, 29, Ilm 3:6, 13, 22, 14:13 Henki sanoo
    -Ilm 22:17 Henki ja morsian sanovat
    - 2Sm 23:2 Herran Henki on puhunut sinulle
    - kuljettaa
    - Mt 4:1 Henki vei Jeesuksen
    - Mk 1:12 Henki ajoi hänet erämaahan
    - Rm 8:14 joita Jumalan Henki kuljettaa
    - Gl 5:18 te olette Hengen kuljetettavana
    - tekee eläväksi, elävöittää
    - Jh 6:63 ovat Henki ja elämä
    - Rm 8:11 on eläväksi tehnyt teidän kuolevaiset ruumiinne
    - Jb 33:4 Kaikkivaltiaan henkäys elävöittää minut
    - Hs 37:14 antaa Henkensä teihin…. tulette eläviksi
    - antaa ymmärrystä
    - Jb 32:8 Kaikkivaltiaan henkäys antaa ymmärryksen
    - luo
    - Ps 104:30 lähetät Henkesi ja ne luodaan
    - rukoilee
    - Jh 4:23,24 rukoilevat Isää hengessä
    - Rm 8:26,27 Henki itse rukoilee
    - johdattaa, johtaa, ohjaa
    - Apt 15:28 Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi
    - Apt 19:21 Paavali Hengessä päätti kulkea ohi
    - 2Pt 1:21 Pyhän Hengen johtamina puhuneet
    - Ps 143:10 sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua
    - luo yhteyden
    -   Fil 2:1

    - estää, ei salli
    -Apt 16:6 Pyhä Henki esti meitä julistamasta sanaa
    Aasiassa
    - osoittaa
    - Hb 9:8 Pyhä Henki osoittaa
    - lähettää
    - Apt 13:4 Pyhän Hengen lähettäminä
    - voitelee
    - Lk 4:18, Apt 10:38, Hb 1:9, 1 Jh 2:20,27, Jes 61:1
    - vuodattaa
    - Apt 10:45 Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihin
    - varoittaa
    - Nh 9:30 varoitit heitä Hengelläsi
    - antaa ymmärryksen
    - Jb 32:8 kaikkivaltiaan Henki antaa heille ymmärryksen
    - pukee
    - Lk 24:49 puetaan voima korkeuksista
    - käskee
    - Apt 11:12 Henki käski
    - kuolettaa ruumiin teot
    - Rm 8:13 Hengellä kuoletatte ruumiin teot
    - auttaa heikkoudessa
    - Rm 8:26 Henki auttaa meidän heikkouttamme
    - antaa palavuuden Hengessä
    - Rm 21:11 olkaa hengessä palavat
    - vaikuttaa
    - Lk 2:27, Apt 9:31, 11:28, 12:4,2Tm3:16
    - tempaa, tekee yliluonnollisia
    - Apt 8:39 tempasi Herran Henki Filippuksen
    - mahdollistaa Hengessä elämisen ja vaeltamisen
    - Gl 5:25 Hengessä vaeltakaamme
    - vallitsee
    - 1Ms 6:3 Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä
    iankaikkisesti
    - muuttaa
    - 2Kr 3:18 muutumme saman kuvan kaltaiseksi, niinkuin
    muuttaa Herra joka on Henki

    - antaa tehtäviä
    - Apt 20:28 ottakaa vaari laumasta johon Pyhä Henki on
    teidät pannut kaitsijoiksi
    - vie lepoon
    - Js 63:14

    2. Mitä muuta tehtiin Raamatussa Hengen voimasta ja vaikutuksesta ?
    - Mt 12:28 Jeesus ajoi ulos riivaajia
    - Apt 18:25 Apollos puhui palavana Hengessä
    - Apt 19:21 päätti Hengessä kulkea
    - Apt 21:4 Agapus Hengen vaikutuksesta varoitti Pietaria
    - Rm 1:11 voidaksemme antaa teille jonkun hengellisen lahjan
    - Rm 8:4,5 emme vaella lihan mukaan vaan Hengen
    - 1Ts 1:6 ottivat vastaan ilolla Pyhässä Hengessä
    - 1Pt 1:2 Hengen pyhityksen kautta valitut
    - 1Pt 1:12 Pyhässä Hengessä ovat evankeliumia julistaneet
    - 2Pt 1:21 Hengen johtamina

    XII VAROITUKSIA JA HENKIEN KOETTELEMINEN.

    1. Varoituksen sanoja väärästä suhtautumisesta Pyhään Henkeen.
    - Mt 12:31,32 Hengen pilkkaamista ei anneta anteeksi
    - Mk 3:29,30 Joka pilkkaa Pyhää Henkeä
    - Lk 12:10 joka pilkkaa Pyhää Henkeä
    - Apt 5:3 koetitte pettää Pyhää Henkeä
    - Apt 5:9 kiusaamaan Pyhää Henkeä
    - Apt 7:51 te vastustatte Pyhää Henkeä
    - Apt 8:18-20 ei voi ostaa
    - Ef 4:30 älkää saattako murheelliseksi Pyhää Henkeä
    - 1Ts 5:19 Henkeä älkää sammuttako
    - Hb 10:26-29 jos tahallamme teemme syntiä, ei ole uhria
    - 1Jh 5:16 on syntiä joka ei ole kuolemaksi
    - Js 30:1 hieroivat liittoa ilman minun Henkeäni
    - Js 40:13 Kuka on Herran henkeä ohjannut, ollut neuvonantajana
    - Js 63:10 saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Hengen
    2. Henkien koetteleminen
    - 1Jh 4:1 älkää jokaista henkeä uskoko
    - 1Jh 4:2 Tästä te tunne Pyhän Hengen
    - 1Jh 4:3 tästä tunnette henget
    - 1Jh 4:6 Siitä me tunnemme totuuden Hengen
    - 1Jh 5:1 uskoo, että Jeesus on Kristus
    - 2Jh:7 eivät tunnusta Kristusta
    - 1Ts 5:21 koetelkaa kaikki
    - Apt 17:11 tutkivat joka päivä kirjoituksista oliko niin
    - 2Kr 11:4 jos te saatte toisen hengen
    - 1Ts 2:5 ei liehakoivin sanoin
    - Juud 1:19 he ovat sielullisia, Henkeä heillä ei ole
    - 2Kn 22:21-22 menen valheen hengeksi profeettojen suuhun
    - 2Kr 2:14-15 tuo ilmi Kristuksen tuoksun joka paikassa
    - 1Ak 21:1 saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti
    - Jb 26:4 kenen henki on sinusta käynyt
    - Ps 77:7 minun henkeni tutki
    - Js 29:10 Herra on vuodattanut päällenne unen hengen
    - Js 37:7 annan mennä häneen sellaisen hengen
    - Jr 51:1 asukkaita vastaan hävittäjän hengen
    - Hoos 4:12 haureuden henki eksyttää
    - Hoos 5:4 haureuden henki on heidän sisimmässään

    XIII HENGEN TÄYTEYS, TÄYTTYMINEN, JA VOITELU.

    1. Pyhän Hengen saaminen, täyteys, täyttyminen.
    - Lk 1:67 Sakarias täytettiin Pyhällä Hengellä

    - Apt 6:3,5 ovat täynnä Henkeä
    - Apt 7:55 täynnä Pyhää Henkeä loi katseensa taivaaseen
    - Apt 9:17 kädet päälle, tulivat täytetyksi Pyhällä Hengellä
    - Apt 13:52 ja opetuslapset tulivat täytetyksi Pyhällä Hengellä
    - Apt 15:8 Jumala todisti antamalla heille Pyhän Hengen

    - Ef 2:4-6 tehnyt eläviksi Kristuksessa
    - Ef 5:18 älkää juopuku viinistä vaan täyttykää

    2. Kastaa Pyhällä Hengellä
    - Mt 3:11 hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella
    - Mk 1:8 minä kastan vedellä, hän Pyhällä Hengellä
    - Lk 3:16 hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä
    - Jh 1:33 hän kastaa Pyhällä Hengellä
    - Apt 1:5 teidät kastetaan Pyhällä Hengellä
    - Apt 11:16 mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä
    - 1Kr 12:13 yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi

    3. Pyhän Hengen voitelusta.
    - Lk 4:18 Pyhä Henki on voidellut minut julistamaan evankeliumia
    - Apt 10:38 Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen
    - 1Jh 2:20 teillä on voitelu Pyhältä
    - 1Jh 2:27 hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa
    - Hb 1:9 voidellut sinut iloöljyllä
    - Ps 45:8 ”
    - Js 61:1 voidellut minut
    - Lk 4:18 ”

    4. Voiko Pyhällä Hengellä täyttyä useasti ?
    - Jh 20:22 puhalsi heidän päällensä, ottakaa Pyhä Henki
    - Apt 2:2-4 he tulivat kaikki täytetyiksi Pyhällä Hengellä
    - Apt 4:31 tulivat kaikki täytetyiksi Pyhällä Hengellä
    - Apt 13:52 opetuslapset tulivat täytetyiksi Pyhällä Hengellä

    5. Miten Jumala jakaa Pyhää Henkeä ?
    - Hb 2:4 jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan
    - Jh 3:34 ei Jumala jaa Henkeä mitalla
    - 1Ts 4:8 Jumala joka myös antaa Pyhän Hengen teihin

    XIV MITÄ MUUTA RAAMATTU SANOO PYHÄSTÄ HENGESTÄ ?
    - Rm 8:23 Hengen esikoislahja
    - Rm 15:16 Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri
    - Rm 15:30 Hengen rakkauden kautta
    - 1Kr 2:11 ei kukaan tiedä mitä Jumalassa on paitsi Jumalan Henki
    - 1Kr 2:14 luonnollinen ihminen ei ota sitä mikä Jumalan hengen on
    - 1Kr 14:2 puhuu salaisuuksia Hengessä
    - 1Kr 14:15 rukoilee Hengessä
    - 2Kr 3:8 hengen virka
    - 2Kr 4:13 uskon Henki
    - 2Kr 6:6 ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä
    - Gl 3:2 lain teoistako saitte Hengen vai uskosta kuulemisesta
    - Gl 3:3 aloittivat Hengessä
    - Gl 6:8 Henkeen kylvää
    - Ef 6:17 Hengen miekka
    - 1Ts 1:5 evankeliumi tuli voimana ja Pyhässä Hengessä

    2. Mitä kehotetaan tekemään Pyhässä Hengessä ?
    - Rm 12:11 olkaa Hengessä palavat
    - Gl 5:16-18 vaeltakaa Hengessä
    - Gl 5:25,26 vaeltaa, elää
    - Gl 5:18 Hengen kuljetettavana
    - Ef 6:18 rukoilla joka aika Hengessä
    - 2Ts 2:13 Hengen pyhityksessä
    - 1Kr 12:3 puhua Pyhässä Hengessä
    - 1Kr 14:15,16 ylistää Hengessä
    - Kl 1:8 rakkaudestanne Hengessä
    - 1Pt 1:12 Pyhässä Hengessä julistaneet
    - Juud :20 rukoilkaa Pyhässä Hengessä

    3. Mitä muuta Pyhästä Hengestä ?

    - Rm 2:29 sydämen ympärileikkaus Hengessä
    - Rm 5:5 rakkaus vuodatettu Pyhän Hengen kautta
    - 1Kr 12:13 juoda samaa Henkeä
    - Jaak 4:5 kateuteen asti halajaa Henkeä
    - Js 40:13 Henkeä ei voi ohjata, opettaa
    - Js 59:19 tulee kuin padottu virta jota Henki ajaa eteenpäin
    - Js 63:14 Pyhä Henki vei lepoon
    - Sak 4:6 ei sotaväellä ja voimala, vaan minun Hengelläni
    - Mal 2:15 jäännöskään Hengestä

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    Adventistit pitävät Pyhän Hengen ilmentymänä profeetta Ellen Whitea sillä mistään muusta profeetasta ei puhuta ollenkaan, mitä nyt Mikaeli Jeesuksesta.

    Pari kysymystä Pyhän Hengen ilmentymisestä
    jarlaulle:

    -Oletko esimerkillinen Jeesuksen seuraaja?
    -Mihin adventistisuuntaukseen Suomen adventistit kuuluvat?
    -Miksi adventisteille Raamatun profetiat eivät riitä?
    -Miksi Ellen Whiten kirjasta "Suuri taistelu"
    otetaan miljoonia lisäpäinoksia vaikka väität että ainoastaan Raamattu riittää?
    -Mitkä ovat sinun Raamatun opetusvirkasi ja onko sillä siunaus yli seurakuntarajojen?
    -Montako Ellen Whiten kirjaa olet itse lukenut?
    -Hyväksytkö vainajahenkiin yhteydenoton?
    -Miksi Ellen Whiteä ei hyväksytä profeetaksi yli adventtikirkon rajojen?    

    Äänestä

  • ”Yli koko maanpiirin, pohjoisnavalta etelänavalle, Pohjolan jäisiltä merenlahdilta Etelä-Intia kuumille lakeuksille. Keski-Amerikasta Kreikkaan ja Kaldeaan, kaikkialla palvottiin aurinkoa ja aurinkotulta jumalallisen luovan voiman, elämän ja rakkauden symbolina. Auringon (miehisen elementin) yhtymistä maahan ja veteen (aineeseen, naiselliseen elementtiin, äiti maahan) juhlittiin kaikissa maailman temppeleissä.” H.P.B jatkaa vielä: ”Jos pakanoilla oli juhla tämän liiton muistoksi – jota liittoa he viettivät yhdeksän kuukautta ennen talvipäivän seisausta, jolloin mm. Iisiksen sanottiin siinneen,- niin on roomalaiskatolisillakin (lue kristityilläkin) suuri ja pyhä Marian ilmestyspäivä, se päivä, jolloin Maria ”löysi suosion jumalan edessä” ja hänessä sikisi ”Korkeimman” poika. Tätä juhlaa viettävät kristityt myös yhdeksän kuukautta ennen joulua”. Tämä on siis muinaisen pakanallisen opin ja riitin toistoa kristinuskossa. Pakanallisessa riitissä Aurinko oli ”isä” ja luonto oli ”ikuinen neitsyt-äiti”: Osiris ja Isis, henki-aine sekä Horus, yhdessä Egyptin trimurti, jota pakanat palvoivat sen kaikissa kolmessa muodossa. Näinhän tekevät kristityt vielä tänä päivänä Isä, Poika ja Pyhä Henki -muodossa. Tästä ”pakanauskonnosta” polveutuu myös käsite neitsytäiti kristinuskossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

PYHÄ HENKI

Pyhä Henki on jumaluuden kolmas persoona. (Matt 28:19, 2 Kor 13:13) Pyhä Henki toimii itsenäisesti. (Joh 14:26) Pyhä Henki on kaikkialla läsnä (Ps 139:7-12) Henki asuu uudesti syntyneessä ihmisessä. (Room 8:9) Pyhä Henki vuodatettiin voimallisesti helluntaina. (Apt 2:1-4)

Henki on ollut maailmassa koko pelastussuunnitelman ajan pehmittäen sydämiä parannukseen. Pyhän Hengen toiminta ja sitä koskevat lupaukset eivät rajoitu mihinkään aikakauteen tai rotuun. Raamatussa ei ole aikarajoituksia Hengen toiminalle. Hengen lupauksista hyötyminen edellyttää kuitenkin kokosydämistä jättäytymistä Herralle. Hengen lahjat eivät voi toimia siellä missä Jumalan lakia eli -tahtoa pidetä pyhänä.

Jumalan Henki voi tehdä ihmisessä työtään pitkään ennen kuin ihminen kääntyy. Hengen työ on hiljaista, ja ilmenee omantunnon puhutteluna, mielenmuutoksena ja ihmisen teoissa uskon hedelminä. (Gal 5:22-25) Syntiset ajatukset hylätään, pahoista teoista luovutaan, rakkaus, nöyryys ja rauha tulevat vihan, kateuden ja riidan tilalle. Surun ja murheen tilalle tulee ilo. "Uudesti syntyminen ylhäältä" ei tapahdu ilman Pyhää Henkeä. (Joh 3:3)

Pyhän Hengen olemus on salaisuus. Ihminen ei voi Hengen toimintaa selittää yrityksistään huolimatta, koska Jumala ei ole ilmaissut Hengen olemusta ihmiselle. Jeesus vertasi Hengen toimintaa tuuleen (Joh 3:8) Ihminen voi kuulla sen huminan, mutta sen toiminta näkyy toiminnan vaikutuksessa mitä Henki saa aikaan.

Jeesus Kristus on antanut Henkensä jumalallisena voimana voittamaan kaikki perityt ja hankitut taipumukset pahaan. Pyhä Henki opettaa tuntemaan totuuden. Jeesus sanoi: "Kun Pyhä Henki tulee, Hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen minkä kuulee, ja ilmoittaa teille mitä on tuleva." (Joh 16:13) Hengen johdossa ihminen alkaa ymmärtämään taivaan valtakuntaa.

Pyhä Henki opettaa. Jeesus sanoi että "Henki opettaa tuntemaan kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden. "Voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon." (Ef 3:18-19) Pyhä Henki on kallisarvoisin lahja. Pyhä Henki kuluttaa pois synnin kaikista jotka antautuvat Hengen johtoon. Jos ihminen pysyy synneissään, ihminen samaistuu synnin kanssa. Silloin sama Jumalan kirkkaus joka tuhoaa synnin, tuhoaa syntisenkin. (Hepr 12:29, Jes 1:25, 4:4)

Jumala tahtoo että ihminen kääntyy teiltään, ja saisi elää. (Hes 33:11)
Ihminen saa turvautua Jumalan voimaan. Hengen apu on luvattu jokaiselle vilpittömälle etsijälle, ja Henki innoittaa Jumalan palvelemiseen. Syntiä voidaan vastustaa vain Pyhän Hengen avulla. Jeesus sanoi: "Hän on minut kirkastava." (Joh 16:14) "Hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio." (Joh 16:8)

Sanan saarnaaminen ei hyödytä ilman Hengen apua. Vain kun totuuden mukana tulee Henki, se herättää omantunnon ja uudistaa elämän. Ihmisen sielu ei lankea Kristus kallioon ja murru ilman Pyhää Henkeä, eikä kukaan voi tietomäärällään ja taidoillaan päästä päämäärään ilman Hengen apua. Pyhä Henki on kristityn puolustaja. (Joh 14:16-17, 15:26, 1 Joh 2:1-5)

Kristus lupasi seurakunnalleen Pyhän Hengen lahjan, ja tämä lupaus pätee ajan loppuun saakka. Ihmisen on alistettava itsensä Hengelle, joka vaikuttaa ihmisessä kaiken tahtomisen ja tekemisen Jumalan tahdon mukaan. (Fil 2:13) Henki jalostaa ja kehittää ihmistä: "Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen." (2 Tim 1:7) Pyhä Henki johtaa evankeliumin taistelua. (Ef 6:12) Opetuslapset saivat Hengen välityksellä ihmeellisen voiman. Tämä sama voima on vaikuttanut myös opetuslapsien seuraajissakin. He ajoivat ulos riivaajia, puhuivat uusilla kielillä, nostivat käsin käärmeitä, eikä kuolettavan juominen heitä vahingoittanut. He paransivat sairaita. (Mark 16:17-18)

Hengen toiminta ei tarkoita että ihminen joutuisi hurmoksiin. Hurmos ei ole todiste että ihminen on Hengen johdossa. Usko ja pyhyys eivät ole hurmiota eikä tunne-elämyksiä, vaan ihmisen tahdon täydellistä alistumista Jumalan tahtoon kaikessa. Usko on elämistä Jumalan sanasta, ja Taivaallisen Isän tahdon tekemistä. Usko on Jumalaan luottamista koetuksissa ja vaikeinakin aikoina, sekä luottavaista lepäämistä Jumalan rakkaudessa.

Ihminen voi saada kaikkein korkeimman kasvatuksen Jumalan Hengeltä.
Mitä enemmän ihminen rakastaa Jumalaa, sitä enemmän hän tekee hyvää.
Kun ihminen panee syrjään oman itsensä ja antaa paikan Jumalalle, kestää ja nauttii Hengen kurituksen, (Ilm 3:19-20, Hepr 12:5-7) voi Jumalan Henki kasvattaa päivä päivältä. Ihmisen mieli vahvistuu, jalostuu, arvostelukyky ja kyvyt kasvavat. Luonne muuttuu lujaksi, rohkeaksi ja voimakkaaksi.
Jatkuvassa rukouksessa ihminen muuttuu jatkuvasti kohti esikuvaansa Jeesusta Kristusta. Ihmisestä tulee evankeliumin valon välittäjä. Pyhä Henki on Jumalan suuri lahja rakkaudessa.

Lisää aiheen läheltä:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
- “Onko Pyhä Henki persoonaton voima? “ Osasto 1.
- “Pyhän Hengen lahjat ja toiminta. Henkikaste” Os. 1.
- “Mitä on Pyhän Hengen pilkka?” Os. 1.
- “Hengen lahjat (armolahjat) lopun aikana.” Os.1.
- “Ihmisen tekemät filosofiat ja todellinen elämänviisaus.” Os.5.
- “Mitä usko on?” Os. 5.
- “Kristityn kilvoittelu ja itsekieltäymys” Os. 5.
- “Pyhitys maailmassa” Os. 5.
- “Pilkkaajat lopun aikana.” Os. 9.
- “Ajanmerkit ja lopunajan lähestyminen” Os. 9.
- “Profetian Hengen lahja/ Väärät profeetat/ Ellen G White” Os.10.
- “Hyvien ja pahojen voimien taistelu” Os. 10.
- “Tutkiva tuomio. Taivaallinen oikeudenkäynti” Os. 14.
- “Ateismi” Os. 15.
- “Uusi ja vanha liitto.” Os 15.

Jumalan siunausta
jari laurila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu